Terveyttä kansojen apteekista — Pyhäinpäivä — Pyhien yhteys. Epistolasaarna. 3. vsk.

Pyhäinpäivä
Pyhien yhteys
03 nov MMXII Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Terveyttä kansojen apteekista ja tuonpuoleiseen.
Omelia DOC

Evankeliumi Matteus: 5- 1-12  

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen.  Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:

"Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.

"Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.

Saarnateksti:
Johanneksen ilmestys. 2:1-5: 

“Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.”

Johdanto Pyhäinpäivän aiheeseen
Missä joku näkee tapojen turmellusta, siinä toinen ei sitä näe. No ehkä taustalla ei koskaan olekaan ollut mitään tapoja, on vain ollut asiantila josta voidaan sanoa “Ei ole enää mitään Pyhää.” Otetaanpa nyt vaikka kirkko tai kirkkotila yleensä ja lähestytään asiaa ja tilaa, vähän toisesta näkökulmasta. Otetaan esimerkiksi se, miten islaminuskoiset suhtautuvat asioihin. Hurskas muslimi tullessaan johonkin tilaan lausuu tervehdyksen tietysti paikalla oleville näkyville hahmoille, mutta myös niille jotka eivät näy. Tuossa osutaan yhden asian ytimeen, tai oikeastaan useammankin asian ytimeen. Kuinkahan moni meistä tänään kirkkoon tullessaan pysähtyi oven avattuaan ja siunasi itsensä Pyhällä ristinmerkillä. Ja monikohan ajatteli että paikalla voisi todella olla muitakin. Monikohan ajatteli, että paikalla voisi olla niitä henkilöitä joista eräs hautauskaavan rukous puhuu nimellä “Näkymättömien todistajien joukko.”

Tuo ovirituaali ristinmerkkeineen, tai paremminkin se että sitä ei tehdä, on vähän sama asia kuin käytäisiin vaativaan urheiluharjoitukseen ilman asiaankuuluvaa verryttelyä ja aktiivista lihasten lämmittämistä ja paikojen norjentamista. Sitä hiljentäytminen on ja sitä sen pitää olla. Että ihminen kohtaisi ja voisi kohdata pyhän, siihen tarvitaan hiljentymistä. Silloin vanha ja tuttukin voi kuullostaa aivan uudelta, ja jokin, josta ei pitänyt yhtään avaakin uusia näkökulmia. 

Katse päivän epistolaan
Evankeliumikirjamme Pyhäinpäivän teksteistä kaikki muut jäävät yleensä evankeliumin varjoon. Meidän tulisi lukea nuo tekstit aina hyvissä ajoin ja tuoda asiat niistä esille puheessamme Jumalalle. Näinhän luterilainen saarna syntyy, tai sen pitäisi syntyä. Jos saarnaviran hoitajan puhe on ponnetonta, hapuilevaa, liian rönsyilevää tai jopa vaikeasti ymmärrettävää, on siinä kyse aina seurakuntaoppimmekin mukaan siitä, että seurakunta ei ole muistanut asiaa. Luemme nyt tässä väliin uudelleen tämän päivän epistolatekstin oikein hiljentyneenä, hvvin verrytelleinä ja hengelliset lihakset lämmitettyinä. Siis kappale Johaneksen ilmestyksestä, sen luvusta 22 ja jakeet 1-5: 

“Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.” 

Lähestyimme tuossa koko Raamatun loppunäkyä, olemme Raamatun viimeisellä sivulla. Ja mitä tuossa luimme on itse Raamatun varsinainen loppunäky. Sen jälkeen on pitkä lopetus joka sisältää pääasiassa toivotuksia.

Tällä viikolla nousi viimeistään keskustelun aiheeksi jälleen kerran apteekkien hyllyillä olevat vitamiinivalmisteet ja niiden uskottu hyvinvointia lisäävä vaikutus. Ja nyt olemme sellaisen asian äärellä jonka parissa saarnantekijät nykyisten oppiensa ja opetustensa kanssa askartelevat. Olisi hyvä mahdollisuus tuoda teksti eläväksi ja vaikuttavaksi juuri tähän päivään jonkin hyvä esimerkin avulla. Tietysti monella on se harhaluulo, että tekstejä pitäisi selittää tekstillä ja katekismuksella että olisi kuultu oikea saarna. Näin ei kuitenkaan pelkästään ole. Tekstin ydin ja sanoma meille voi olla aivan eri kuin se mihin on totuttu ja mitä tullaan kuulemaan.

Ihminenhän etsii terveyttä ja pitkää ikää, tai ainakin näin väite-tään ja sanotaan. Johanneksen Ilmestyksen sanoissa: “Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden.” Elämän puusta saa siis kaiken tarvittavan, se on kansojen apteekki. Eri asia onkin sitten se mitä tuolla elämän puulla tarkoitetaan. Halutaanko sillä kirjaimellisesti ymmärtää se mistä Raamatun alkulehdillä puhutaan kun puhutaan toisessa luomiskertomuksessa, vanhemmassa luomiskertomuksessa, siitä mitä ihmisellä oli käytössään silloin kun hänet oli luotu ja mitä hän kadotti. Vai pitääkö tuo kaikki käsittää hiljaa enemmän vertauskuvalliseksi puheeksi jossa Elämän puu ja sen vitamiinit ovat elävä yhteys Vapahtajaan eli Jeesukseen Kristukseen. Mietimme asiaa kukin tykönämme hetken.

Lopuksi
Raamatun viimeisellä sivulla, päivän epistola-tekstin jälkeen saamme lukea jollain tavalla myös päivän evankeliumin autuaaksijulistuksiin liittyvän tekstin: ”Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin.” Ilmestyskirjan puhe on paljolti vertauskuvallista, asioista ei silloin aikanaan voitu puhua niiden oikeilla nimillä. Olihan koko kirjassa myös selkeitä vihjauksia jotka teki siitä poliittisestikin todella kuumaa tavaraa noina suurina vaaran aikoina. Johanneksen Ilmestys viittaa myös hyvin pisteliäällä tavalla Roomaan ja roomalaisiin tuolloin hullujen keisareiden aikakaudella.

Pyhäinpäivä puhuttelee meitä monin tavoin ja myös silloin vietettävä jumalanpalvelus. Katsomme tuonpuoleiseen, me jotka saamme elää uskovien ja toinen toistemme yhteydessä. Kun katsomme tuonpuoleiseen meillä on kalpea aavistus siitä mitä siellä on. Emme todellakaan tiedä ja kaikki on puettu niin arvoitukselliseen sävyyn. Jälleen olemme tilanteessa jossa olemme osallisia jotain mutta emme kuitenkaan vielä täysin. Meidän on riiputtava kiinni siinä mitä emme näe, mutta minkä voimme uskoa todeksi. Olemme epävarmoina kaikkitietävän kasvojen edessä. ”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.” AMEN.

Tämä saarna on julkaistu Uuden Suomen blogissa ja onpa siellä peräti muutama kommenttikin:

http://indy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123402-saarna-pyhainpaivana-mmxii-vuonna

 

Avuksi mahdottomuuksien mahdottomuus — Jouluaamu — Nyt Betlehemiin!

Avuksi mahdottomuuksien mahdottomuus
Jouluaamu
Nyt Betlehemiin!
Saarna 25 dec mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia omelia

Jouluevankeliumi

Luuk. 2: 1–20

 
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, 

sillä hän kuului Daavidin sukuun.

Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Avuksi mahdottomuuksien mahdottomuus - 7 sisäkkäistä näkyä.

I näky. Kulta-aikaa etsimässä?
Tietokone on mullistanut maailman aivan perustavanlaatuisesti. Tämän jokainen voi myöntää; sellainenkin joka ei halua edes sen kanssa työskennellä. Näin alustavan välitilinpäätöksenä ensimmäis-ten vuosikymmenten jälkeen voidaan sanoa, että tietokone on varmastikin lisännyt ihmisten luovuutta ja työtehoakin, korostanut parhaita puoliamme ja jopa tuonut onnea. Mutta sen suhteen voidaan sanoa että se on korostanut kaiken hyvän ohella myös ihmisen taipumusta huonompaan. Näin on yleensä kaikkien asioiden suhteen mihin ihminen vain ryhtyykin. Mutta onko ihminen saanut aikaan suurta onnen aikaa, kulta-aikaa…

II näky Sivilisaatio-peli.
Uuden maailmanaikamme koittaessa 1990-luvun alussa, sanokaamme vaikka vuonna 1992, ilmestyi eräs tietokone-peli josta on nyt tehty jo viides versio, ja sillä on vannoutuneita kannattajia kaikenikäisten joukossa kaikkien kansakuntien parissa. Kyse on tietenkin Sid Meierin Sivilisaatio-pelistä. Tuon pelin uusimmissa versioissa maailma jota rakennat ja hallitse, jonka Jumala tavallaan olet, voi kokea yhden tai useamman kulta-ajan. Kulta-aika syntyy kun huomattavaa edistystä useammalla alalla syntyy samaan aikaan, tai useammalla alalla saavutetaan tiettyjä tasoja. Edistystä voi tulla tekniikan, kaupankäynnin, taiteen, hengellisyyden tai sodankäynnin alalla. Tuossa pelissä kulta-aika kestää tietyn ajan jonka kuluessa tapahtuu edistystä; kaupunkeihin rakennetaan paljon ja normaalia puolet nopeammassa ajassa, kauppa kukoistaa ja sotavoimasi ovat voittamattoman tuntuiset, ja tietenkin paljon, paljon muuta.

III näky. Eikö nyt elettäisi kulta-aikaa?
Entä sitten kun katsomme tätä meidän aikaamme? Eikö meillä pitäisi olla täällä jatkuva kulta-aika. Ainakin meillä on monen alan asiantuntijoita ja yhteiskuntamme pystyy pitämään yllä todellakin spesialisteja jotka eivät tee taloudellisesti katsoen lainkaan tuottavaa työtä. Joku voisi tietysti sanoa heitä syöttiläiksi ja muilla nimillä. Mitä tällä sitten tarkoitamme on se, että meillä on moninkertaiset mahdollisuudet hyvään eikä se ainakaan olisi enää kiinni ihmisten kyvyistä. Mutta enne hyvälläkään syyllä voi sanoa että esimerkiksi meillä Suomessa vallitsisi kulta-aika ja jos ollaan rehellisiä niin ei sellainen vallitse tänä päivänä kirkossammekaan. Eikä kulta-aikaa eletä missään päin maailmaa. Tietysti joidenkin maiden valtionpäämiehet voivat olla hieman eri mieltä asioista. Jos pieni osa, sanokaamme vaikka viisi prosenttia  maailman väestöstä käyttää neljäsosan maailman luonnonvaroista ja samaan aikaan joka neljäs planeettamme asukas näkee nälkää niin jotain on todella pahasti pielessä. Kulta-aikaan ja yhteiseen hyvään, joka kuitenkin olisi mahdollista toteuttaa, on todella pitkä matka.

IV näky. Jouluevankeliumin näköalat.
Toisiko jouluevankeliumi jotain näkökulmaa tähän asiaan? Ainakin sen suhteen, että Jeesuksen syntymän aikaan elettiin Rooman valtakunnassa rauhan aikaa ja kulta-aika oli nähty monellakin tavalla. Näin voidaan sanoa ainakin roomalaisten itsensä osalta. Palestiinakin kuului Rooman hallintaa. Se oli osa Syyrian maakuntaa jossa käskynhaltijana oli Qurinius-niminen roomalainen mies, kuten jouluevankeliumi meille kertoo. Siitä emme pääse yli emmekä ympäri että jouluevankeliumi on kahden ruhtinaan evankeliumi ja se puhuu meille paljon siitä mitä valta, ja nimenomaan erilainen valta on ja voi olla. Kaikki on siihen kirjoitettu jos vain haluamme sen ymmärtää. Itse asiassa jouluevankeliumi on maailmanhistorian taitekohta sen valossa voimme ymmärtää kaiken mahdollisen. Senkin miksi maailma ei elä kulta-aikaa.

V näky. Sisäkkäinen todellisuus - Olimme eksyksissä.
Kristityn osa on olla osallisena jostain ja silti elää epävarmassa tilassa. Joka kuuntelee ison sisarkirkkomme eli ortodoksisen kirkon jouluillan palvelusta kuule miten he ovat oivaltaneet, tai miten kristikunta jo varhain oivalsi asian tilan. Kun liturgiassa, jossa vaikeaselkosille luterilaisille saarnoille ei juuri ole sijaa, on kerrottu ja todeksi eletty Jeesuksen syntymä koittavat kiitoksen ja rukouksen sanat niin niissä karusti pyydetään että tätä iltaa saataisiin viettää synnittömässä tilassa. Sitten puhutaan kilvoitus-elämästä ja pyrkimyksestä siihen että elämä oli mahdollisimman hyvää ja synnitöntä. Lopuksi pyydetään hyvää ja armollista loppua ja kuolemaa. Noissa sanoissa eletään todeksi apostoli Paavalin ajatuksia siitä että kristityn elämä on jo-nyt muttei ihan vielä elämää. Yhtä kaikki: elämme itsekkään ja syntisen ihmisen elämää ja nämä profeetta Jesajan sanat ovat tulleet todeksi: 

”Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.” 

VI näky. Asioita ei voida erottaa toisistaan.
Monen suussa kirkostamme puhutaan edelleenkin valtionkirkkona vaikka tuota aisantilaa ei ole ollut pitkään aikaan. Meillä on kansankirkko jonka perintö on osa yhteiskuntaamme ja maailmaamme, kaikkea missä olemme elämme ja liikumme. Vaikka voi kuulostaa kornilta ja kummalliseltakin, niin alussa mainitsemamme sivilisaatio-peli voi opettaa meitä sen suhteen miten asiantilojen tulisi olla. Kulta-aikaa ei synnyt jos useammalla alalla ei tapahdu edistystä. Pelkkä insinööritieteiden voittokulku luo yksipuolisen maailman, pelkkä kauppaan perustuva sivilisaatio on sekin hyvin yksipuolinen ja kaikista kauhein on maailman päälle väkipakolla ja aivouskolla luotu mukamas jumalan valtakunta, hienosti sanottuna teokratia. Asioita on aivan kaikessa tarkasteltava laajoista näkökumista ja juuri tässä kaikkien aikojen tietokonepeli auttaa meitä. Kulta-aikaa ei tule ellei useampi asia ole hyvällä tolalla. Kulta-aika voi tulla useampaankin otteeseen, mutta kerta kerran jälkeen vaaditaan enemmän hyvällä tolalla olevia asiantiloja ja niitä ei todellakaan voida erottaa toisistaan. Oli hyvin mielenkiintoista että sivilisaatio-pelin neljänteen versioon tuli mukaan ns. uskonto-editori. Kun puhumme asioiden hyvällä tolalla olemisesta oikeassa elämässämme, siinä missä elämme, olemme ja liikumme ei asioita todellakaan voida erottaa toisistaan. 

VII näky. Avuksi mahdottomuuksien mahdottomuus.
Mitä maailma nyt tarvitsisi olisi Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täysimittainen esilletuonti kaikilla uusilla ja mahdollisilla keinoilla. Voimme aivan hyvin kysyä sitä, onko se juuri se osa-alue joka on jäänyt huonommalle tolalle. Näin on ehkä käynyt, ja kirjoitamme sanan EHKÄ nyt isolla. Me luterilaiset olemme sellaisia ja saatamme puolihuolimattomasti opettaa, että sanan julistaminen ja sen vaikuttaminen on tavallaan automaatti joka ei ole kiinni sananpalvelijoista. Kun kirkossamme on kaikki uudistettu ja vielä lisää kai uudistetaankin, niin voidaan kysyä onko tämä sanan automaatti mennyt rikki? Kirkko ei voi elää jos sen perusta on syöty ja nakerrettu itsensä sen johtajien toimesta. Tänä vuonna puhe jouluevankeliumistakin on ollut pakollisen virkamiesmäistä. Jouluevankeliumia ja siinä olevia asioita ei pidä hävetä vaikka siihen ei aina jaksaisi uskoakaan. Jouluevankeliumi olisi kuitenkin nostettava asioiden keskiöön juuri sen mahdottomuuden takia. Luther itse puhui mahdottomuuksista eli paradokseista kun ei enää löytänyt mitään muuta pukeakseen ajatuksensa sanoiksi.

Jouluevankeliumi on täynnä paradokseja eli mahdottomuuksia. Otetaanpas nyt esille nuo kaksi ruhtinasta eli Jeesus ja keisari Augustus. Augustus oli Jumala ihmisten keskuudessa joka tuli kuollessaan ihmiseksi. Jeesus oli mitä tavanomaisin ja tavallisin ihminen joka kuollessaan tuli Jumalaksi. Jos tätä mielettömyyttä tutkittaisiin edes hieman ja syvennyttäisiin edes hetkeksi sen avaamiin näkökulmiin niin jotain suurta voisi päästä meissä jokaisessa liikkeelle. Mahdoton tulisi tajuttavaksi. AMEN.

Sitten vähän kehiin menoa ison sisarkirkkomme puolelta. Tässä kalenda-versiossa on jotain todella kiehtovaa. Kyse on siis katolisen kirkon jouluyön messun jouluyön julistuksesta. Kyllä brassit osaa, vaikka tässä ei välttämäti mitään sambaa olekaan. No ehkäpä hieman...

http://www.youtube.com/watch?v=Y7rHsCRmE_I

Herra käy kanssani — Itsenäisyyspäivä — Kiitos isänmaasta. Epistolasaarna.

Herra käy kanssani.
Itsenäisyyspäivä
Kiitos isänmaasta
Saarna 06 dec mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä

Epistolasaarna

VI Saarna Paavalin AreiopagipuheestaGrande omelia

 

Saarnateksti
Ap. t. 17: 24–30

»Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itses hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’ Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus. Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.»

I näytös. Johtava opettaja Pekka ja hänen puheensa Paavalista ja Ateenasta.
Vanhetessaan ihminen muistaa paljon nuoruudestaan ja oma kotikoulu on aina paikka jonka maisemiin palaa. Kotikoulu on ensimmäinen koulu jossa olet saanut käydä kouluasi. Sen kivet puut ovat jääneet mieleen ja vaikka piha olisi ollut muutostöiden kohteena eikä siellä olisikaan tuttua isoa punamullalla maalattua pyöräkatostakaan niin vanha rakennus kuitenkin. Ja se rakennus on täynnänsä muistoja. Jokaisella meillä on oma kotikoulunsa josta käytiin kerran ylempiin kouluihin. Mutta yhä uudelleen mieli palaa kotikoulun maisemiin ja paljon useammin kuin kotikirkon. Koulussahan vietetään paljon aikaa nuorena.

Itselläni mieli matkaa päivittäin kotikoulun maisemiin sinne jonnekin kauas. Kauas ajassa ja kauas myös paikassa. Kun vuonna 2005 tulin siihen tulokseen, että Paavalin puhe Ateenassa on saarnateksti jota kyllä kannattaa työstää useampanakin vuonna niin valtavassa ja pitkään kestäneessä mielikuvien mylläkässä jota saarnanvalmistuksin on tuli mieleen myös eräs muisto kotikoulusta ja kaiketi eräästä perjantai-iltapäivästä.

Meillä oli silloin aina sattumalta puutöitä ja meidän opettajamme, johtava opettaja Pekka Lukkari piti silloin aina viikon päättävän hartauden meille pojille. Pekalla oli omat tapansa kuten todella vanhan polven opettajilla oli ja meidän keskuudessamme herätti kummastusta hänen tapansa kääntyä aina tiettyyn suuntaan jonnekin kauas Inarinjärven sulalle tai jäätyneelle ja lumiselle selälle päin tähyillen. Monesti hartaus oli vain pieni rukous joka alkoi sanoilla ”Herra käy kanssani kun tieni vaipuu kuolon laaksohon.” Joskus hän puhui muutakin. Olivat ne sitten hänen omia pohdintojaaan tai kaikuja vaikkapa hänen kuulemastaan aamuhartaudesta niin kerran Pekka puhui meille tuntemattomasta Jumalasta juuri kuten Apostolien tekojen kuvauksessa kerrotaan juuri ennen varsinaista saarnatekstiämme:

”Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus ”Tuntemattomalle jumalalle.”

Mitä hän puhuikin on jäänyt noin neljänkymmenen vuoden taakse ja siitä ei paljoa muista. Jotenkin on sellainen mielikuva, että kyllä Pekka toi sen esille miten ovela ja käytännöllinen mies Paavali oli. Enkä muista liittyikö tuohon mitään muuta, vaikkapa puhetta siitä että Tuntematon jumala on Salattu Jumala. Olisi kiehtovaa kirjoittaa tuon miehen puhe, siis johtava opettaja Pekan puhe ja sanoa ”Kyllä minä muista, se oli niin hyvä puhe.” Olisi kiehtovaa laittaa siihen tuon syntyjään utsjokisen miehen tulkintaa hyvinkin monesta asiasta ja ihan oikeasti väittää että kyllä minä muistan. Yhtä kaikki; ainakin minulle se on ensimmäinen kerta kun joku selitti jotain tästä tänäisestä saarnatekstistä jota olemme nyt todellakin vuoden 2005 jälkeen hieman aukaisemassa jo kuudetta kertaa. Ja voimme myös todeta että jos asia kovin kiinnostaa niin ne viisi aikaisempaa saarnaa eivät ole hävinneet muistojen satunnaisten kappaleiden joukkoon vaan löytyvät sopivalla hakusanalla internetin rannattomasta merestä.

II näytös. Areiopagi-puhe laajemmassa yhteydessä ja kirjoittaja Luukas.

Kun Luukas kirjoitti kahta teostaan, sitä Luukkaan evankeliumia johon kohta taas niin ajankohtainen jouluevankeliumikin kuuluu ja Apostolien tekoja jossa kerrotaan mm. Paavalin toiminnasta Ateenasta oli hänellä tapahtumiin aika pitkä perspektiivi ja vain harvassa tilanteessa hän oli itse ollut mukana. Hän ei ollut silloin kerran yöllä todistamassa sitä mistä hän kirjoittaa jouluevankeliumissa, mutta hän saattoi olla joskus Paavalin seurassa.

On ihan mahdollista, että hän oli kuullut joltain mitä Paavali oli Ateenassa oikein puhunut. Tilannetta voitaisiin verrata siihen jos joku kirjoittaisi vaikka kirjallista esitystä tuon johtavan opettajan suurenmoisista seikkailuista maalla, merellä ja ilmassa ja tämä saarnamies kertoisi jotain. Ihminen ja ihminen kirjoittajana ovat ehkä muuttuneet jonkin verran vuosituhansien saatossa, mutta eivät niin paloa kuin luulisi. Historiankirjoitus on toki kokenut isonkin muutoksen vaikka tiukka empiristi voi edelleen sanoa että ”kaikki muu paitsi matematiikka, fysiikka ja kemia ovat kaunokirjallisuutta.”

Miten silloin kirjoitettiin historiaa on aivan eri asia. Kun olit hyvä ja luotettava historioitsija niin saatoit ihan hyvin kirjoittaa puheen jokin henkilön suuhun. Ei siinä sen kummempaa, näinhän tehdään nykyisinkin ja joskus ei ehditä sulattaa lähdemateriaaliakaan, tai edes omin sanoin sanoa sitä, mitään. Internetin kaikkitietävä tietosanakirja WIKIPEDIA meille sanoo. Kun nimittäin tuohon tietosanakirjastoon suhtaudutaan hyvin kritiikittömästi. Ehkä se on sitten se niin sanottu jokamiehenoikeus joka siinä kiehtoo. Mutta Luukkaan ja Paavalin aikana tuollaista puhetta saatettiin pitää jopa autenttisina. Ihmiset jotka näkivät tähtitaivaalla astraalijumaluuksia ja joille jokaisella asialla oli selityksensä historian kulussa ja kaukaisessa menneisyydessä tällainen ei ollut tavatonta.

Niin… Historioitsija saattoi kirjoittaa puheen joskus kauan sitten eläneen suurmiehen suuhun ja aikalaiset saattoivat pitää puhetta niin sanotusti aitona. Ja kun Luukas sitten kirjoitti Paavalin suuhun sanoja joita hän itse ei ollut kuullut pidettiin niitä silloin aitoina ja voidaan edelleenkin pitää. Tämän oivalluksen kanssa voimme olla hyvin lähellä suurempaa oivallusta joka voi, eikä ainoastaan voi vaan varmasti auttaa meitä ymmärtämään sitä miten Raamattu kokonaisuudessaan on syntynyt. Se auttaa meitä ymmärtämään sitä mitä voivat tarkoittaa vaikkapa sanat ”Raamatussa on inhimillinen ja Jumalallinen puolensa aivan samalla tavalla kuin Jeesuksessa Kristuksessa on yhdistynyt inhimillinen ja Jumalallinen puoli.

III näytös. Kansat ja määrä-ajat.

Montakohan tarinaa suomesta löytäisimme. Tarinaa jossa joku kertoo siitä miten vaikuttunut hän voi olla Paavalin puheesta Ateenassa. Löytyisi monen Pekan todistus ja monen Matin ja Maijankin todistus. Missä ensimmäisen näytöksemme Pekka pysähtyi sanojen ”Tuntematon Jumala” äärellä niin joku toinen voi pysähtyä sanojen ”kansat ja määräajat” kohdalla. Ei ole tavatonta että suomalainen voi pysähtyä näiden sanojen äärellä ja puhua näistä sanoista vaikka loputtomiin.

Kansana olemme varsin nuori ja miten Suomea nykyään puhumme on varsin uusi viritelmä sekin. Mutta ainakin Suomenniemellä asuvat ovat voineet jo varsin pitkähkön ajan etsiä Jumalaansa kun Raamatun sanaakin kokonaisuudessaankin on voitu lukea omalla kielellämme melkein viidensadan vuoden ajan. Uuden testamentin osalta aikajakso on jo pitempi. Luukkaan kirjaamien Paavalin sanojen valossa tietämättömyys on jo vaihtunut ainakin etsimiseksi ja kenties tuntematon Jumala tulee viimein hapuillen tunnetuksi.

Suomalaista voi päivän saarnateksti puhutella enemmänkin ja näistä sanoista ”kansat ja määräajat” jotka otimme suurennuslasin alle niin aivan erityisesti sana ”määräajat.” Nimittäin oli aika jolloin kansakunnan itsenäisyyttä koeteltiin ja ehkä jonkin saarnan aiheena oli juuri määrä-ajat. Saatettiin kovastikin kysyä tuon määräajan perään miettiä sitä hyvinkin vakavalla tavalla. Kansoja on kadonnut historian saatossa sen hämäriin ja uusia on noussut. Uusia kansakuntia on syntynyt muistakin sinä aikana kun suomalaiset ovat voineet itse etsiä tuntematonta Jumalaan hapuillen.

Itsenäisyyspäivä antaa meille myös tukea juuri tämän saarnatekstin äärellä. Kansamme kohtaloa ja sen määräaikaa on kysytty todella vakavassa tilanteessa. Moni puhe on päättynyt sanoihin ”se on korkeammassa kädessä.” Ja viime kädessä moni saarna on sisältänyt repliikin:

”Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat.”

Ja niinpä tapamme viettää itsenäisyyspäivää poikkeaakin kaikkien muiden kansojen tavoista. Kirkkoihin on kokoonnuttu vaikeina aikoina kysymään noita kysymyksiä ja myös rukoilemaan lisää määräaikaa uskoen siihen että Kaikkivaltias Herra todellakin on kanssamme eikä hän ole vain tuntematon Jumala ja Salattu Jumala. Tänäänkin joku kysyy mielessään kohtalonkysymyksiä ja hän voi niin luottavaisin mielin tehdäkin.

IV näytös. Mitä sanomme nyt?

Neljäs näytös on tavallaan tyhjä. Tai täydempi ja konsanaan tapahtumarikkaampi kuin kolme aikaisempaa. Mitä nyt sanomme, mitä nyt siis sanomme. Näinhän Paavalikin tapasi anoa ja antakaamme hänen sanojensa hieman kaikua myös alkukielellä eli kreikaksi translitteroiden ”ti nun hoidamen.”

Että tässä puhutaan saarnojen yhteydessä näytöksistä johtuu tietystä hapatuksesta ja puhutaan nyt sitten dramaturgisesta homiletiikasta. Näytöksillä tarkoitamme sitä, että luomme jopa monikerroksisia raameja, sisäkkäisiä raameja johon asia upotetaan ja näytös seuraa toistansa. Tänään matkasimme alussa kauas paikassa, 40 vuoden taakse ja sitten vielä kauemmaksi. Tulimme sitten katselemaan historiallisia näkyjä kansamme historiasta ja yritimme koota lankoja yhteen.

Lopuksi on tehtävänä elää neljättä näytöstä meidän kesken ja yhdessä. Saarna syntyy yhdessä ja jos joku sen tekee hän on vain yksi muista, jota joukon rukous kantaa ja saarnaaja on vain erityisen saarnaviran haltija joka puhuu joukon puolesta. Tämän yksinkertaisemmin emme voi selittää luterilaisen saarnaviran olemusta ja toimintaa. Ja jos henki tuossa puhuu niin eikö se ole vielä suurenmoisempi asia.

Oli sekin aika jolloin tähän uskottiin ja seurakunta rukoili yhdessä. Sinä aikana seurakunta kokoontui ja määräaika oli varmasti puheenaiheena. Ei oltu varmoja jatkuuko määräaika ja mitä huominen tuo tullessaan. Tänään mietitään vakavia asioita ja ehkä kysytään sen määräajankin suhteen, mutta ehkä toiselta näkökantilta. AMEN.