tiistai 6. joulukuuta 2011

Herra käy kanssani — Itsenäisyyspäivä — Kiitos isänmaasta. Epistolasaarna.




Herra käy kanssani.
Itsenäisyyspäivä
Kiitos isänmaasta
Saarna 06 dec mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Epistolasaarna
VI Saarna Paavalin AreiopagipuheestaGrande omelia
 
Saarnateksti
Ap. t. 17: 24–30



»Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itses hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’ Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus. Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.»

I näytös. Johtava opettaja Pekka ja hänen puheensa Paavalista ja Ateenasta.
Vanhetessaan ihminen muistaa paljon nuoruudestaan ja oma kotikoulu on aina paikka jonka maisemiin palaa. Kotikoulu on ensimmäinen koulu jossa olet saanut käydä kouluasi. Sen kivet puut ovat jääneet mieleen ja vaikka piha olisi ollut muutostöiden kohteena eikä siellä olisikaan tuttua isoa punamullalla maalattua pyöräkatostakaan niin vanha rakennus kuitenkin. Ja se rakennus on täynnänsä muistoja. Jokaisella meillä on oma kotikoulunsa josta käytiin kerran ylempiin kouluihin. Mutta yhä uudelleen mieli palaa kotikoulun maisemiin ja paljon useammin kuin kotikirkon. Koulussahan vietetään paljon aikaa nuorena.

Itselläni mieli matkaa päivittäin kotikoulun maisemiin sinne jonnekin kauas. Kauas ajassa ja kauas myös paikassa. Kun vuonna 2005 tulin siihen tulokseen, että Paavalin puhe Ateenassa on saarnateksti jota kyllä kannattaa työstää useampanakin vuonna niin valtavassa ja pitkään kestäneessä mielikuvien mylläkässä jota saarnanvalmistuksin on tuli mieleen myös eräs muisto kotikoulusta ja kaiketi eräästä perjantai-iltapäivästä.

Meillä oli silloin aina sattumalta puutöitä ja meidän opettajamme, johtava opettaja Pekka Lukkari piti silloin aina viikon päättävän hartauden meille pojille. Pekalla oli omat tapansa kuten todella vanhan polven opettajilla oli ja meidän keskuudessamme herätti kummastusta hänen tapansa kääntyä aina tiettyyn suuntaan jonnekin kauas Inarinjärven sulalle tai jäätyneelle ja lumiselle selälle päin tähyillen. Monesti hartaus oli vain pieni rukous joka alkoi sanoilla ”Herra käy kanssani kun tieni vaipuu kuolon laaksohon.” Joskus hän puhui muutakin. Olivat ne sitten hänen omia pohdintojaaan tai kaikuja vaikkapa hänen kuulemastaan aamuhartaudesta niin kerran Pekka puhui meille tuntemattomasta Jumalasta juuri kuten Apostolien tekojen kuvauksessa kerrotaan juuri ennen varsinaista saarnatekstiämme:
”Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus ”Tuntemattomalle jumalalle.”

Mitä hän puhuikin on jäänyt noin neljänkymmenen vuoden taakse ja siitä ei paljoa muista. Jotenkin on sellainen mielikuva, että kyllä Pekka toi sen esille miten ovela ja käytännöllinen mies Paavali oli. Enkä muista liittyikö tuohon mitään muuta, vaikkapa puhetta siitä että Tuntematon jumala on Salattu Jumala. Olisi kiehtovaa kirjoittaa tuon miehen puhe, siis johtava opettaja Pekan puhe ja sanoa ”Kyllä minä muista, se oli niin hyvä puhe.” Olisi kiehtovaa laittaa siihen tuon syntyjään utsjokisen miehen tulkintaa hyvinkin monesta asiasta ja ihan oikeasti väittää että kyllä minä muistan. Yhtä kaikki; ainakin minulle se on ensimmäinen kerta kun joku selitti jotain tästä tänäisestä saarnatekstistä jota olemme nyt todellakin vuoden 2005 jälkeen hieman aukaisemassa jo kuudetta kertaa. Ja voimme myös todeta että jos asia kovin kiinnostaa niin ne viisi aikaisempaa saarnaa eivät ole hävinneet muistojen satunnaisten kappaleiden joukkoon vaan löytyvät sopivalla hakusanalla internetin rannattomasta merestä.

II näytös. Areiopagi-puhe laajemmassa yhteydessä ja kirjoittaja Luukas.
Kun Luukas kirjoitti kahta teostaan, sitä Luukkaan evankeliumia johon kohta taas niin ajankohtainen jouluevankeliumikin kuuluu ja Apostolien tekoja jossa kerrotaan mm. Paavalin toiminnasta Ateenasta oli hänellä tapahtumiin aika pitkä perspektiivi ja vain harvassa tilanteessa hän oli itse ollut mukana. Hän ei ollut silloin kerran yöllä todistamassa sitä mistä hän kirjoittaa jouluevankeliumissa, mutta hän saattoi olla joskus Paavalin seurassa.

On ihan mahdollista, että hän oli kuullut joltain mitä Paavali oli Ateenassa oikein puhunut. Tilannetta voitaisiin verrata siihen jos joku kirjoittaisi vaikka kirjallista esitystä tuon johtavan opettajan suurenmoisista seikkailuista maalla, merellä ja ilmassa ja tämä saarnamies kertoisi jotain. Ihminen ja ihminen kirjoittajana ovat ehkä muuttuneet jonkin verran vuosituhansien saatossa, mutta eivät niin paloa kuin luulisi. Historiankirjoitus on toki kokenut isonkin muutoksen vaikka tiukka empiristi voi edelleen sanoa että ”kaikki muu paitsi matematiikka, fysiikka ja kemia ovat kaunokirjallisuutta.”

Miten silloin kirjoitettiin historiaa on aivan eri asia. Kun olit hyvä ja luotettava historioitsija niin saatoit ihan hyvin kirjoittaa puheen jokin henkilön suuhun. Ei siinä sen kummempaa, näinhän tehdään nykyisinkin ja joskus ei ehditä sulattaa lähdemateriaaliakaan, tai edes omin sanoin sanoa sitä, mitään. Internetin kaikkitietävä tietosanakirja WIKIPEDIA meille sanoo. Kun nimittäin tuohon tietosanakirjastoon suhtaudutaan hyvin kritiikittömästi. Ehkä se on sitten se niin sanottu jokamiehenoikeus joka siinä kiehtoo. Mutta Luukkaan ja Paavalin aikana tuollaista puhetta saatettiin pitää jopa autenttisina. Ihmiset jotka näkivät tähtitaivaalla astraalijumaluuksia ja joille jokaisella asialla oli selityksensä historian kulussa ja kaukaisessa menneisyydessä tällainen ei ollut tavatonta.

Niin… Historioitsija saattoi kirjoittaa puheen joskus kauan sitten eläneen suurmiehen suuhun ja aikalaiset saattoivat pitää puhetta niin sanotusti aitona. Ja kun Luukas sitten kirjoitti Paavalin suuhun sanoja joita hän itse ei ollut kuullut pidettiin niitä silloin aitoina ja voidaan edelleenkin pitää. Tämän oivalluksen kanssa voimme olla hyvin lähellä suurempaa oivallusta joka voi, eikä ainoastaan voi vaan varmasti auttaa meitä ymmärtämään sitä miten Raamattu kokonaisuudessaan on syntynyt. Se auttaa meitä ymmärtämään sitä mitä voivat tarkoittaa vaikkapa sanat ”Raamatussa on inhimillinen ja Jumalallinen puolensa aivan samalla tavalla kuin Jeesuksessa Kristuksessa on yhdistynyt inhimillinen ja Jumalallinen puoli.

III näytös. Kansat ja määrä-ajat.
Montakohan tarinaa suomesta löytäisimme. Tarinaa jossa joku kertoo siitä miten vaikuttunut hän voi olla Paavalin puheesta Ateenassa. Löytyisi monen Pekan todistus ja monen Matin ja Maijankin todistus. Missä ensimmäisen näytöksemme Pekka pysähtyi sanojen ”Tuntematon Jumala” äärellä niin joku toinen voi pysähtyä sanojen ”kansat ja määräajat” kohdalla. Ei ole tavatonta että suomalainen voi pysähtyä näiden sanojen äärellä ja puhua näistä sanoista vaikka loputtomiin.

Kansana olemme varsin nuori ja miten Suomea nykyään puhumme on varsin uusi viritelmä sekin. Mutta ainakin Suomenniemellä asuvat ovat voineet jo varsin pitkähkön ajan etsiä Jumalaansa kun Raamatun sanaakin kokonaisuudessaankin on voitu lukea omalla kielellämme melkein viidensadan vuoden ajan. Uuden testamentin osalta aikajakso on jo pitempi. Luukkaan kirjaamien Paavalin sanojen valossa tietämättömyys on jo vaihtunut ainakin etsimiseksi ja kenties tuntematon Jumala tulee viimein hapuillen tunnetuksi.

Suomalaista voi päivän saarnateksti puhutella enemmänkin ja näistä sanoista ”kansat ja määräajat” jotka otimme suurennuslasin alle niin aivan erityisesti sana ”määräajat.” Nimittäin oli aika jolloin kansakunnan itsenäisyyttä koeteltiin ja ehkä jonkin saarnan aiheena oli juuri määrä-ajat. Saatettiin kovastikin kysyä tuon määräajan perään miettiä sitä hyvinkin vakavalla tavalla. Kansoja on kadonnut historian saatossa sen hämäriin ja uusia on noussut. Uusia kansakuntia on syntynyt muistakin sinä aikana kun suomalaiset ovat voineet itse etsiä tuntematonta Jumalaan hapuillen.

Itsenäisyyspäivä antaa meille myös tukea juuri tämän saarnatekstin äärellä. Kansamme kohtaloa ja sen määräaikaa on kysytty todella vakavassa tilanteessa. Moni puhe on päättynyt sanoihin ”se on korkeammassa kädessä.” Ja viime kädessä moni saarna on sisältänyt repliikin:
”Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat.”

Ja niinpä tapamme viettää itsenäisyyspäivää poikkeaakin kaikkien muiden kansojen tavoista. Kirkkoihin on kokoonnuttu vaikeina aikoina kysymään noita kysymyksiä ja myös rukoilemaan lisää määräaikaa uskoen siihen että Kaikkivaltias Herra todellakin on kanssamme eikä hän ole vain tuntematon Jumala ja Salattu Jumala. Tänäänkin joku kysyy mielessään kohtalonkysymyksiä ja hän voi niin luottavaisin mielin tehdäkin.

IV näytös. Mitä sanomme nyt?
Neljäs näytös on tavallaan tyhjä. Tai täydempi ja konsanaan tapahtumarikkaampi kuin kolme aikaisempaa. Mitä nyt sanomme, mitä nyt siis sanomme. Näinhän Paavalikin tapasi anoa ja antakaamme hänen sanojensa hieman kaikua myös alkukielellä eli kreikaksi translitteroiden ”ti nun hoidamen.”

Että tässä puhutaan saarnojen yhteydessä näytöksistä johtuu tietystä hapatuksesta ja puhutaan nyt sitten dramaturgisesta homiletiikasta. Näytöksillä tarkoitamme sitä, että luomme jopa monikerroksisia raameja, sisäkkäisiä raameja johon asia upotetaan ja näytös seuraa toistansa. Tänään matkasimme alussa kauas paikassa, 40 vuoden taakse ja sitten vielä kauemmaksi. Tulimme sitten katselemaan historiallisia näkyjä kansamme historiasta ja yritimme koota lankoja yhteen.

Lopuksi on tehtävänä elää neljättä näytöstä meidän kesken ja yhdessä. Saarna syntyy yhdessä ja jos joku sen tekee hän on vain yksi muista, jota joukon rukous kantaa ja saarnaaja on vain erityisen saarnaviran haltija joka puhuu joukon puolesta. Tämän yksinkertaisemmin emme voi selittää luterilaisen saarnaviran olemusta ja toimintaa. Ja jos henki tuossa puhuu niin eikö se ole vielä suurenmoisempi asia.

Oli sekin aika jolloin tähän uskottiin ja seurakunta rukoili yhdessä. Sinä aikana seurakunta kokoontui ja määräaika oli varmasti puheenaiheena. Ei oltu varmoja jatkuuko määräaika ja mitä huominen tuo tullessaan. Tänään mietitään vakavia asioita ja ehkä kysytään sen määräajankin suhteen, mutta ehkä toiselta näkökantilta. AMEN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti