Herra käy kanssani.
Itsenäisyyspäivä
Kiitos isänmaasta
Saarna 06 dec mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Itsenäisyyspäivä
Kiitos isänmaasta
Saarna 06 dec mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Epistolasaarna
VI Saarna Paavalin
AreiopagipuheestaGrande omelia
Saarnateksti
Ap. t. 17: 24–30
Ap. t. 17: 24–30
»Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on
taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei
myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itses hän
antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut
koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on
säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät
Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana
yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat
teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’ Koska me siis
olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen
kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.
Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on
ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.»
I näytös. Johtava opettaja Pekka ja hänen puheensa Paavalista ja Ateenasta.
Vanhetessaan ihminen muistaa paljon nuoruudestaan ja oma kotikoulu on aina paikka jonka maisemiin palaa. Kotikoulu on ensimmäinen koulu jossa olet saanut käydä kouluasi. Sen kivet puut ovat jääneet mieleen ja vaikka piha olisi ollut muutostöiden kohteena eikä siellä olisikaan tuttua isoa punamullalla maalattua pyöräkatostakaan niin vanha rakennus kuitenkin. Ja se rakennus on täynnänsä muistoja. Jokaisella meillä on oma kotikoulunsa josta käytiin kerran ylempiin kouluihin. Mutta yhä uudelleen mieli palaa kotikoulun maisemiin ja paljon useammin kuin kotikirkon. Koulussahan vietetään paljon aikaa nuorena.
Itselläni mieli matkaa
päivittäin kotikoulun maisemiin sinne jonnekin kauas. Kauas ajassa ja kauas
myös paikassa. Kun vuonna 2005 tulin siihen tulokseen, että Paavalin puhe
Ateenassa on saarnateksti jota kyllä kannattaa työstää useampanakin vuonna niin
valtavassa ja pitkään kestäneessä mielikuvien mylläkässä jota
saarnanvalmistuksin on tuli mieleen myös eräs muisto kotikoulusta ja kaiketi
eräästä perjantai-iltapäivästä.
Meillä oli silloin aina
sattumalta puutöitä ja meidän opettajamme, johtava opettaja Pekka Lukkari piti
silloin aina viikon päättävän hartauden meille pojille. Pekalla oli omat
tapansa kuten todella vanhan polven opettajilla oli ja meidän keskuudessamme
herätti kummastusta hänen tapansa kääntyä aina tiettyyn suuntaan jonnekin kauas
Inarinjärven sulalle tai jäätyneelle ja lumiselle selälle päin tähyillen.
Monesti hartaus oli vain pieni rukous joka alkoi sanoilla ”Herra käy kanssani
kun tieni vaipuu kuolon laaksohon.” Joskus hän puhui muutakin. Olivat ne sitten
hänen omia pohdintojaaan tai kaikuja vaikkapa hänen kuulemastaan
aamuhartaudesta niin kerran Pekka puhui meille tuntemattomasta Jumalasta juuri
kuten Apostolien tekojen kuvauksessa kerrotaan juuri ennen varsinaista
saarnatekstiämme:
”Ateenalaiset! Kaikesta näkee,
että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla
ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli
kirjoitus ”Tuntemattomalle jumalalle.”
Mitä hän puhuikin on jäänyt
noin neljänkymmenen vuoden taakse ja siitä ei paljoa muista. Jotenkin on
sellainen mielikuva, että kyllä Pekka toi sen esille miten ovela ja
käytännöllinen mies Paavali oli. Enkä muista liittyikö tuohon mitään muuta,
vaikkapa puhetta siitä että Tuntematon jumala on Salattu Jumala. Olisi
kiehtovaa kirjoittaa tuon miehen puhe, siis johtava opettaja Pekan puhe ja
sanoa ”Kyllä minä muista, se oli niin hyvä puhe.” Olisi kiehtovaa laittaa siihen
tuon syntyjään utsjokisen miehen tulkintaa hyvinkin monesta asiasta ja ihan
oikeasti väittää että kyllä minä muistan. Yhtä kaikki; ainakin minulle se on
ensimmäinen kerta kun joku selitti jotain tästä tänäisestä saarnatekstistä jota
olemme nyt todellakin vuoden 2005 jälkeen hieman aukaisemassa jo kuudetta
kertaa. Ja voimme myös todeta että jos asia kovin kiinnostaa niin ne viisi
aikaisempaa saarnaa eivät ole hävinneet muistojen satunnaisten kappaleiden
joukkoon vaan löytyvät sopivalla hakusanalla internetin rannattomasta merestä.
II näytös.
Areiopagi-puhe laajemmassa yhteydessä ja kirjoittaja Luukas.
Kun Luukas kirjoitti kahta teostaan, sitä Luukkaan
evankeliumia johon kohta taas niin ajankohtainen jouluevankeliumikin kuuluu ja
Apostolien tekoja jossa kerrotaan mm. Paavalin toiminnasta Ateenasta oli
hänellä tapahtumiin aika pitkä perspektiivi ja vain harvassa tilanteessa hän
oli itse ollut mukana. Hän ei ollut silloin kerran yöllä todistamassa sitä
mistä hän kirjoittaa jouluevankeliumissa, mutta hän saattoi olla joskus
Paavalin seurassa.
On ihan mahdollista, että hän oli kuullut joltain mitä
Paavali oli Ateenassa oikein puhunut. Tilannetta voitaisiin verrata siihen jos
joku kirjoittaisi vaikka kirjallista esitystä tuon johtavan opettajan
suurenmoisista seikkailuista maalla, merellä ja ilmassa ja tämä saarnamies
kertoisi jotain. Ihminen ja ihminen kirjoittajana ovat ehkä muuttuneet jonkin
verran vuosituhansien saatossa, mutta eivät niin paloa kuin luulisi.
Historiankirjoitus on toki kokenut isonkin muutoksen vaikka tiukka empiristi
voi edelleen sanoa että ”kaikki muu paitsi matematiikka, fysiikka ja kemia ovat
kaunokirjallisuutta.”
Miten silloin kirjoitettiin historiaa on aivan eri asia.
Kun olit hyvä ja luotettava historioitsija niin saatoit ihan hyvin kirjoittaa
puheen jokin henkilön suuhun. Ei siinä sen kummempaa, näinhän tehdään
nykyisinkin ja joskus ei ehditä sulattaa lähdemateriaaliakaan, tai edes omin
sanoin sanoa sitä, mitään. Internetin kaikkitietävä tietosanakirja WIKIPEDIA
meille sanoo. Kun nimittäin tuohon tietosanakirjastoon suhtaudutaan hyvin
kritiikittömästi. Ehkä se on sitten se niin sanottu jokamiehenoikeus joka siinä
kiehtoo. Mutta Luukkaan ja Paavalin aikana tuollaista puhetta saatettiin pitää
jopa autenttisina. Ihmiset jotka näkivät tähtitaivaalla astraalijumaluuksia ja
joille jokaisella asialla oli selityksensä historian kulussa ja kaukaisessa
menneisyydessä tällainen ei ollut tavatonta.
Niin… Historioitsija saattoi kirjoittaa puheen joskus
kauan sitten eläneen suurmiehen suuhun ja aikalaiset saattoivat pitää puhetta
niin sanotusti aitona. Ja kun Luukas sitten kirjoitti Paavalin suuhun sanoja
joita hän itse ei ollut kuullut pidettiin niitä silloin aitoina ja voidaan
edelleenkin pitää. Tämän oivalluksen kanssa voimme olla hyvin lähellä suurempaa
oivallusta joka voi, eikä ainoastaan voi vaan varmasti auttaa meitä ymmärtämään
sitä miten Raamattu kokonaisuudessaan on syntynyt. Se auttaa meitä ymmärtämään
sitä mitä voivat tarkoittaa vaikkapa sanat ”Raamatussa on inhimillinen ja
Jumalallinen puolensa aivan samalla tavalla kuin Jeesuksessa Kristuksessa on
yhdistynyt inhimillinen ja Jumalallinen puoli.
III näytös.
Kansat ja määrä-ajat.
Montakohan tarinaa suomesta löytäisimme. Tarinaa jossa
joku kertoo siitä miten vaikuttunut hän voi olla Paavalin puheesta Ateenassa.
Löytyisi monen Pekan todistus ja monen Matin ja Maijankin todistus. Missä
ensimmäisen näytöksemme Pekka pysähtyi sanojen ”Tuntematon Jumala” äärellä niin
joku toinen voi pysähtyä sanojen ”kansat ja määräajat” kohdalla. Ei ole tavatonta
että suomalainen voi pysähtyä näiden sanojen äärellä ja puhua näistä sanoista
vaikka loputtomiin.
Kansana olemme varsin nuori ja miten Suomea nykyään
puhumme on varsin uusi viritelmä sekin. Mutta ainakin Suomenniemellä asuvat
ovat voineet jo varsin pitkähkön ajan etsiä Jumalaansa kun Raamatun sanaakin
kokonaisuudessaankin on voitu lukea omalla kielellämme melkein viidensadan
vuoden ajan. Uuden testamentin osalta aikajakso on jo pitempi. Luukkaan
kirjaamien Paavalin sanojen valossa tietämättömyys on jo vaihtunut ainakin
etsimiseksi ja kenties tuntematon Jumala tulee viimein hapuillen tunnetuksi.
Suomalaista voi päivän saarnateksti puhutella enemmänkin
ja näistä sanoista ”kansat ja määräajat” jotka otimme suurennuslasin alle niin
aivan erityisesti sana ”määräajat.” Nimittäin oli aika jolloin kansakunnan
itsenäisyyttä koeteltiin ja ehkä jonkin saarnan aiheena oli juuri määrä-ajat.
Saatettiin kovastikin kysyä tuon määräajan perään miettiä sitä hyvinkin
vakavalla tavalla. Kansoja on kadonnut historian saatossa sen hämäriin ja uusia
on noussut. Uusia kansakuntia on syntynyt muistakin sinä aikana kun suomalaiset
ovat voineet itse etsiä tuntematonta Jumalaan hapuillen.
Itsenäisyyspäivä antaa meille myös tukea juuri tämän
saarnatekstin äärellä. Kansamme kohtaloa ja sen määräaikaa on kysytty todella
vakavassa tilanteessa. Moni puhe on päättynyt sanoihin ”se on korkeammassa
kädessä.” Ja viime kädessä moni saarna on sisältänyt repliikin:
”Yhdestä ihmisestä hän on luonut
koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on
säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat.”
Ja niinpä tapamme viettää itsenäisyyspäivää poikkeaakin
kaikkien muiden kansojen tavoista. Kirkkoihin on kokoonnuttu vaikeina aikoina
kysymään noita kysymyksiä ja myös rukoilemaan lisää määräaikaa uskoen siihen
että Kaikkivaltias Herra todellakin on kanssamme eikä hän ole vain tuntematon
Jumala ja Salattu Jumala. Tänäänkin joku kysyy mielessään kohtalonkysymyksiä ja
hän voi niin luottavaisin mielin tehdäkin.
IV näytös.
Mitä sanomme nyt?
Neljäs näytös on tavallaan tyhjä. Tai täydempi ja
konsanaan tapahtumarikkaampi kuin kolme aikaisempaa. Mitä nyt sanomme, mitä nyt
siis sanomme. Näinhän Paavalikin tapasi anoa ja antakaamme hänen sanojensa
hieman kaikua myös alkukielellä eli kreikaksi translitteroiden ”ti nun
hoidamen.”
Että tässä puhutaan saarnojen yhteydessä näytöksistä
johtuu tietystä hapatuksesta ja puhutaan nyt sitten dramaturgisesta
homiletiikasta. Näytöksillä tarkoitamme sitä, että luomme jopa monikerroksisia
raameja, sisäkkäisiä raameja johon asia upotetaan ja näytös seuraa toistansa.
Tänään matkasimme alussa kauas paikassa, 40 vuoden taakse ja sitten vielä
kauemmaksi. Tulimme sitten katselemaan historiallisia näkyjä kansamme
historiasta ja yritimme koota lankoja yhteen.
Lopuksi on tehtävänä elää neljättä näytöstä meidän kesken
ja yhdessä. Saarna syntyy yhdessä ja jos joku sen tekee hän on vain yksi
muista, jota joukon rukous kantaa ja saarnaaja on vain erityisen saarnaviran
haltija joka puhuu joukon puolesta. Tämän yksinkertaisemmin emme voi selittää
luterilaisen saarnaviran olemusta ja toimintaa. Ja jos henki tuossa puhuu niin
eikö se ole vielä suurenmoisempi asia.
Oli sekin aika jolloin tähän uskottiin ja seurakunta
rukoili yhdessä. Sinä aikana seurakunta kokoontui ja määräaika oli varmasti
puheenaiheena. Ei oltu varmoja jatkuuko määräaika ja mitä huominen tuo
tullessaan. Tänään mietitään vakavia asioita ja ehkä kysytään sen määräajankin
suhteen, mutta ehkä toiselta näkökantilta. AMEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti