Keisari Augustus — Jouluevankeliumin henkilögalleria-sarjan I saarna — Jouluaatto — Lupaukset täyttyvät.

Keisari Augustus — Jouluevankeliumin  henkilögalleria-sarjan  I  saarna
Jouluaatto
Lupaukset täyttyvät
Saarna 24 dec mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia

Evankeliumi: Luuk. 2:1-14
 
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.  Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän  kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Jouluevankeliumista  on  sanottu  että  se  on  varsin  loppuun kaluttua  tavaraa.  Voi  olla,  mutta  tähän  pätee  se  että  se  on  sitä  vain  noille  loppuun kaluajille.  Kaikesta  saa  nimittäin  aina  joitain  uutta  irti  jos  tekee  vain  kovaa  ja  hellittämätöntä  työtä.  Tänä  vuonna  Helsingin  seurakuntayhtymän  USKOTOIVORAKKAUS-portaalissa  on  julkaistu  adventtikalenteri  jossa  on  julkaistu  joka  päivä  uusi  hartauskirjoitus;  yhteensä  24  näkökulmaa  jouluevankeliumiin.  Ehkäpä  tuo  hanke  oli  jonkin  uuden  ja  tulevan  ilmentymä.  Tulevan  aikakauden  ihminen  on  ehkä  syvällisempi  kun  hänellä  on  aikaa  yksinkertaisemman  elämäntavan  omaksuttuaaan  enemmän  laatuaikaa  henkisille  harrastuksille.  Tai  sanotaanko  että  kun  se  on  yksinkertaisesti  pakko  omaksua,  tuo  yksinkertaisempi  elämäntapa,  niin  hänellä  on  aikaa  enemmän  tutkistella  asioita  monipuolisemmin  ja  useammasta  näkökulmasta.

Niin kauan  kuin  henkilöitä  jouluevankeliumissa  riittää  tulee saarnata  jouluaattona  aina  uudesta  henkilöstä,  uudesta  näkökulmasta,  tai  ainakin  yrittää  moista.  Henkilöitä  kyllä  riittää:  Keisari  Augustus,  Quirinius,  Kuningas  Daavid,  Joosef,  Maria,  itse  Jeesus,  paimenet,  ylienkeli,  taivaallinen  sotajoukko,  lampaat  ja  viimeisenä  vihdoinkin  huomionpalautuksen  saanut  jouluevankeliumin  aasi…  Mutta  aloitamme  Augustuksesta  vaikka  se  ei  ensimmäisenä  aakkosissa  olekaan.

Jouluevankeliumin  Augustus  oli  mahtava  mies.  Mutta  kuinka  mahtava?  Ison  sisarkirkkomme,  roomalaiskatolisen  kirkon  jouluyön  messussa  on  yksi  asia  joka  saa  luterilaisen  hyvin  kateelliseksi,  no  ehkä  siinä  on  toinenkin  asia  ja  se  toinen asia on  vuoropsalmi  ja  sen  sanat  ja sävelmä.  Mutta  se  ensimmäinen  ja  tärkeämpi.  No  sehän  on  jouluyön  julistus.  Siinä  mainitaan  keisari  Augustus,  totta  kai!  Ja  näin  siinä  sanotaan:  Anno  imperii  Octaviani  Augusti  quadragesimo  secundo:  toto  urbe  in  pace  composito… Niin,  rauha  vallitsi  kaikkialla,  mitä  nyt  pieniä  rajakahakoita  lukuun ottamatta.

Maailman  mahtavin  mies  oli  kuitenkin  myös  hyvin  onneton  mies.  Maailman  rikkainkin  mies  hän  oli  vaikka  hän  oli  hyvin  vaatimattomin  Rooman  kansalaisista.  Jos  joku  purnasi  siitä  että  viinin  hinta  on  taas  noussut  saattoi  hän  sanoa  että  olen  rakennuttanut  uusia  vesijohtoja  ja  puhdasta  vettä  saa  ilmaiseksi  rajattomia  määriä,  juo  vettä!

Augustuksen  vaatimattomuus  oli  hämmästelyn  aihe  satojen  vuosienkin  päästä  kun  Roomassa  kävi  matkailijoita.  Jotka  vain  näkivätkin  hänen  kotinsa,  siis  suoraan  sanottuna  kotimuseon,  ihmettelivät  ylen  suuresti.  “Ai  tämäkö  muka  on  suuren  ja  mahtavan  Augustuksen  koti,  tuossako  hän  muka  nukkui  ja  tuossako  hänen  tuolinsa  muka  on…”  Hyvänä  päivänä  hän  saattoi  lahjoittaa  loistohuvilan  Caprin saarelta  kenelle  halusi.  Kuitenkaan  hän  ei  ollut  mikään  saituri-luonne,  päinvastoin.  Mutta  yhtä  häneltä  puuttui  ja  se  oli  perhe-onni.  Näin  hän  antoi  elävän  esimerkin,  parhaan  esimerkin  siitä,  että  mahtava  asema  ja  rikkaus  ei  takaa  onnea  henkilökohtaisessa  elämässä.  Ja  kun  hänen  hallitsija-sukunsa  jatkui  niin  näytti  siltä  että  keisaria  seuraa  aina  vain  hullumpi  mies;  alkoivat  varsinaiset  hulluusolympialaiset.  Augustuksen  valta  oli  perustettu  väkivallalla  ja  roomalainen  sotamiekka,  kaksiteräinen  gladus  oli  juonut  tavattoman  monen  kansalaisen,  viattomankin  verta.  Tuntui  kuin  karmea  kirous  olisi  asunut  hänen  ja  hänen  perheensä  päällä  noiden  asioiden  vuoksi…

Pitää  aivan  oikeutetusti  herättää  kysymys  siitä,  oliko  hän  kaikkitietävä  ja  kaikkivaltias?  Kyllä  oli  jos  otetaan  kaikki  hänen  aikansa  mittapuut  huomioon.  Mutta  kaikkitietävä  ja  kaikkivaltias  hän  oli  vain  ihmisten  valtakunnan  hallitsijana.  Erään  toisen,  eikä  välttämättä  niin  vähäarvoisen,  pyhäpäivän  evankeliumiteksti  lukee  seuraavasti: 
 »Minä  sanon  teille,  ystävilleni:  Älkää  pelätkö  niitä,  jotka  tappavat  ruumiin  mutta  joiden  valta  ei  ulotu  sen  pitemmälle.  Kuulkaa,  ketä  teidän  tulee  pelätä.  Pelätkää  häntä,  jolla  on  valta  sekä  tappaa  ihminen  että  syöstä  hänet  helvettiin.  Niin,  sanon  teille:  häntä  teidän  on  pelättävä.  Varpusia  saa  kahdella  kolikolla  viisi,  eikö  niin?  Silti  Jumala  ei  unohda  yhtäkään  niistä.  Teidän  jokainen  hiuskarvannekin  on  laskettu.  Älkää  siis  pelätkö.  Olettehan  te  arvokkaampia  kuin  kaikki  varpuset  (Luuk. 12: 4–7).»

Tuon  pyhän  aiheena  on  “Kahden  valtakunnan  kansalaisena.”  Jeesuksen  sanat  ovat  yhtä  aikaa  pelottavia  ja  lohduttavia.  Mutta  oliko  keisari  Augustus  niin  mahtava  mies  että  hänen  valtakunnassaan  “jokainen  hiuskarvakin  oli  laskettu.”  Eräällä  tavalla  näin  oli!  Ja  tapa  jolla  hän  hallitsi  oli  varsin  erikoiselta  kuullostava.  Kun  hän  oli  perustanut  valtansa  hyvin  veristen  vaiheiden  jälkeen  näytti  siltä,  että  hän  oli  luopunut  vallasta  kokonaan.  Tosiasia  oli  kuitenkin  että  mitään  Rooman  valtakunnassa  ei  tapahtunut  ellei  Augustus  olisi  niin  halunnut;  ainakin  polittiisessa mielessä  näin  voidaan  sanoa.  Tässä  mielessä  jokainen  hiuskarva  oli  todellakin  laskettu…

Tänään  vastaava  tarkoittaisi  vaikkapa  sitä,  että  Pohjois-Amerikan  Yhdysvaltojen  presidentti  voisi  hallita  maailmaa  omalta  kotimaatilaltaan  tekemättä  näennäisesti  mitään,  hänen  poliittinen  etujoukkonsa  vain  toimisi  niin  kuin  oletetaan  isännän  haluavan  ja  tekevän,  eikä  mitään  tehtäisi  vastoin  hänen  tahtoansa.  Vaikka  usein  näyttäisin  siltä  että  tehtäisiin  aivan  järjettömiä  päätöksiä,  ja  näyttäisi  siltäkin  että  nyt  on  menetelty  ensimmäisen  kansalaisen  tahdon  ja  edun  vastaisesti,  niin  lopulta  olisi  kaikki  kuitenkin  hyvin,  kaikilla  pääsääntöisesti  asiat  kohdallaan  ja  maassa  ja  maanpiirissäkin  rauha.  Ja  tietystikin;  keisarin  tahto  oli  toteutunut  ihan  noin  sattumalta,  ja  ikään  kuin  bonuksena  kaiken  muun  hyvä  ja  hyödyllisen  lisäksi.

Ei  tarvita  lennokastakaan  ajatuksenjuoksua  kun  voimme  todeta,  että  jouluevankeliumissa todellakin  esiintyy  kaksi  hallitsijaa;  tuota  maallista  mahtia  edustava  Augustus  ja  taivaan  kuningas  Jeesus  Kristus.  Itseasiassa  em.  ajatus  on  hyvin  luterilainen  ja  ennen kaikkea  raamatullinen.  Rooman  hyvästä  hallintovallastahan  Paavalikin  myöhemmin  puhui  (Room.  13:1-7)  hyvin  suopein  sanankääntein.  Ensi  katsomalta  kumpikaan  valtasuuruus  ei  kuitenkaan  toimi  oikeudenmukaisesti.  Roomalaiset  kurittivat  ketä  tahtoivat  ja  milloin  tahtoivat,  Herraan  turvaava  sai  silloin  hyvin  vähän  suosiota.  Eilen  roomalaiset;  tänään  joku  muu  kurittaa  ja  rauhoittaa  ketä  haluaa  ja  missä  haluaa,  Herran  turvaava  saa  edelleenkin  hyvin  harvoin  suosiota.  Siihen  vetoaminen  ei  tuo  maallista  valtaa.  Noinko  lie?  Kansojen  itsenäisyys  on  joskus  maksettu  kalliilla  uhrilla,  maailmanrauha  on  aina  hankittu  jonkun  kansan  suuremmalla  uhrimielellä  ja  velvollisuudentunnolla.  Ihmisen  vapauskirja  on  hankittu  yhden  miehen  kuuliaisuudella  ja  uhrilla.

Jokaisella  aikakaudella  on  oma  tarpeellinen  Augustuksensa,  maallinen  ruhtinas  ja  Jumalan  asettama  esivalta,  ja  jos  ei  ole  niin  onneton  se  aikakausi  ja  sukupolvi.  Tämä  on  jouluevankeliumin  piilosanoma.  Mutta  Augustuksen  aikana  veljeksemme  syntynyt  Jeesus  Kristus  on  ensimmäinen  ja  viimeinen  hengellinen  ruhtinaamme.  Joulun  salaisuus,  tosin  vain  yhdestä  perspektiivistä,  on  siinä.  ”Koska  hän  on  itse  käynyt  läpi  kärsimykset  ja  kiusaukset,  hän  kykenee  auttamaan  niitä,  joita  koetellaan.”  (Heprealaiskirje  2:18)

Jouluevankeliumin  aate-,  ja  sielunmaisemissa  ja  näissä  edellisissä  ajatuksenjuoksun  tietämissä  liikkuu  myös  eräs  toinen  raamatunteksti,  se  on  kirjoitettu  ensimmäiseen  Timoteus-kirjeeseen  (1  Tim-  2:1-4): ”Kehotan  ennen  kaikkea  anomaan,  rukoilemaan,  pitämään  esirukouksia  ja  kiittämään  kaikkien  ihmisten  puolesta,  kuninkaiden  ja  kaikkien  vallanpitäjien  puolesta,  jotta  saisimme  viettää  tyyntä  ja  rauhallista  elämää,  kaikin  tavoin  hurskaasti  ja  arvokkaasti.  Tällainen  rukous  on  oikea  ja  mieluisa  Jumalalle,  meidän  pelastajallemme,  joka  tahtoo,  että  kaikki  ihmiset  pelastuisivat  ja  tulisivat  tuntemaan  totuuden.”  Joulun  ja  jouluevankeliumin  sanomaa  tämäkin  kaikki  tyynni…  AMEN

Oikeassa yhteydessä — Itsenäisyyspäivä — Kiitos isänmaasta. Epistolasaarna.

Oikeassa  yhteydessä
Itsenäisyyspäivä
Kiitos isänmaasta
Saarna 06 december mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Epistolasaarna
Omelia DOCG

Evankeliumi: Matt. 20: 25–28

Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: »Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon  toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan  henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.»

Saarnateksti:  Ap. t. 17:16-34
Odotellessaan  Ateenassa  matkakumppaneitaan  Paavali  näki  joka  puolella  kaupunkia  epäjumalankuvia,  ja  tämä  sai  hänet  kuo-huksiin.  Hän  keskusteli  synagogassa  juutalaisten  ja  jumalaa-pelkäävien  kanssa  ja  puhutteli  joka  päivä  torilla  kaikkia,  joita  sattui  tapaamaan.  Muutamat  epikurolaiset  ja  stoalaiset  filosofit  ryhtyivät  puheisiin  hänen  kanssaan,  ja  jotkut  heistä  sanoivat:  "Minkähän  tiedonjyvän  tuokin  luulee  noukkineensa?"  "Taitaa  olla  vieraiden  jumalien  julistajia",  sanoivat  toiset,  sillä  Paavali  julisti  evankeliumia  Jeesuk-esta  ja  ylösnousemuksesta.  He  veivät  hänet  mukanaan  Areiopagille  ja  sanoivat:  "Saisimmeko  tietää,  mikä  on  se  uusi  oppi,  jota  sinä  julistat?  Me  olemme  kuulleet  sinun  puhuvan  perin  outoja  asioita.  Mistä  oikein  on  kysymys?  Sen  me  haluaisimme  tietää."  Ateenalaiset  samoin  kuin  kaupun-gissa  asuvat  muukalaisetkin  olivat  näet  tavattoman  kiinnos-tunei-ta  kaikista  uusista  asioista  ja  puheenaiheista.

Paavali astui keskelle Areiopagia ja alkoi puhua:
"Ateenalaiset!  Kaikesta  näkee,  että  te  tarkoin  pidätte  huolta  jumalien  palvonnasta.  Kun  kiertelin  kaupungilla  ja  katselin  teidän  pyhiä  paikkojanne,  löysin  sellaisenkin  alttarin,  jossa  oli  kirjoitus:  'Tuntemattomalle  jumalalle.'  Juuri  sitä,  mitä  te  tuntemattanne  palvotte,  minä  teille  julistan.

"Jumala,  joka  on  luonut  maailman  ja  kaiken,  mitä  siinä  on,  hän,  joka  on  taivaan  ja  maan  Herra,  ei  asu  ihmiskäsin  tehdyissä  temppeleissä.  Häntä  ei  myöskään  palvella  ihmiskäsin,  ikään  kuin  hän  tarvitsisi  jotakin  --  itse  hän  antaa  kaikille  elämän,  hengen  ja  kaiken  muun. Yhdestä  ihmisestä  hän  on  luonut  koko  ihmissuvun,  kaikki  kansat  asumaan  eri  puolilla  maan  päällä,  hän  on  säätänyt  niille  määräajat  ja  asuma-alueiden  rajat,  jotta  ihmiset  etsisivät  Jumalaa  ja  kenties  hapuillen  löytäisivät  hänet.  "Jumala  ei  kylläkään  ole  kaukana  yhdestäkään  meistä:  hänessä  me  elämme,  liikumme  ja  olemme.  Ovathan  muutamat  teidän  runoilijannekin  sanoneet:  “Me  olemme  myös  hänen  sukuaan.”  Koska  me  siis  olemme  Jumalan  sukua,  meidän  ei  pidä  luulla,  että  jumaluus  olisi  samankaltainen  kuin  kulta,  hopea  tai  kivi,  kuin  ihmisen  mielikuvituksen  ja  taidon  luomus.

"Tällaista  tietämättömyyttä  Jumala  on  pitkään  sietänyt,  mutta  nyt  sen  aika  on  ohi:  hän  vaatii  kaikkia  ihmisiä  kaikkialla  tekemään  parannuksen.  Hän  on  näet  määrännyt  päivän,  jona  hän  oikeudenmukaisesti  tuomitsee  koko  maailman,  ja  tuomarina  on  oleva  mies,  jonka  hän  on  siihen  tehtävään  asettanut.  Siitä  hän  on  antanut  kaikille  takeet  herättämällä  hänet  kuolleista."

Jotkut  ivailivat  Paavalia,  kun  kuulivat  hänen  puhuvan  kuolleiden  ylösnousemuksesta,  toiset  taas  sanoivat:  "Kenties  saamme  kuulla  sinulta  tästä  vielä  toistekin."    Niin  Paavali  lähti  heidän  luotaan.  Muutamat  kuitenkin  hakeutuivat  hänen  seuraansa  ja  tulivat  uskoon.  Heidän  joukossaan  oli  Dionysios,  Areiopagin  tuomioistuimen  jäsen,  Damaris-niminen  nainen  sekä  muutamia  muita.

 
Aloitus
Monesti  kuulemme  sellaisen  painotuksen  tai  vaatimuksen,  että  asiaa  pitää  tarkastella  laajemmasta  kokonaisuudesta  käsin.  Tai  toisaalta  myös  sellaistakin,  vähän  päinvastaista  tavallaan,  että  jokin  asia  irrotetaan  laajemmista  yhteyksistään  ja  näin  ei  sitten  ymmärrettäisi  sitä  mitä  joku  haluaa  jollain  laajemmalla  yhteydellä  sitten  sanoa.  Eikä  aina  tarvitse  etsiä  niitä  hirveän  laajoja  yhteyksiäkään  kuten  Veikko  Huovinen  teki  laittaessaan  Havukka-Ahon  ajattelijan  eli  Konsta  Pylkkäsen  suuhun  sanat  “Ihmiset  oikeudet  maailmankaikkeudessa  ovat  kusiaisen  luokkaa…”

Sitä  ne  varmasti ovat…  Tämä  itsenäisyyspäivä  on  siitä  erikoinen  päivä  että  juuri  tänään  on  jumalanpalveluksen  pitäjällä  vapaa  valinta  saarnatekstien  ja  ylipäätänsäkin  päivän  tekstien  suhteen,  oikeus  mitä  aika  harvoin  käytetään.  Ja  jos  on  vapaa  mahdollisuus  valita  tekstit  niin  ehkä  on  myös  mahdollista  valita  se,  miten  pitkä  tuo  teksti  sitten  oikein  on.  Tänään  on  siis  saarnaajan  oma  vika  jos  hänen  tekstinsä  jää  ikään  kuin  laajemmasta  kokonaisuudesta  irrotetuksi.

Joskus  nimittäin  saarnateksti  kaipaa  jotain  laajempaa  kehystä  ympärilleen.  Asiaa  voisi  kuvata  vaikkapa  seuraavasti.  Suuri  taideteoskin,  kuten  vaikkapa  Leonardo  da  Vincin  Mona  Lisa,  jää  mitäänsanomattomaksi  jos  siitä  leikataan  pois  Mona  Lisan  suu  ja  sen  ympärys  ja  toisaalta  jos  tuota  leikettä  näytettäisiin  tuosta  laajemmasta  yhteydestään  irrotettuna  niin  ei  sekään  mitään  olisi.  Jotta  tuo  suurenmoinen  taideteos  näyttäisi  hyvälttä  tarvitaan  kasvot  kaikkine  osineen  ja  hiukset,  tarvitaan  myös  olkapäät  ja  kaula,  tarvitaan  myös  taustamaisema,  oikeat  värit  ja  niiden  oikea  sommitelma,  ja  vielä  jotain  muuta,  jotain  mitä  taiteilija  vain  pystyy  loihtimaan  kasaan;  kokonaisuus-vaikutelma…

Samalla  järjenjuoksulla  ajateltuna  tänäinen  saarnatekstimme,  Paavalin  puhe  Ateenassa,  jää  vaikeammin  ymmärrettäväksi  jos  emme  sisällytä  siihen  sitä  johdattelevaa  kuvausta  jossa  Paavali  liikkuu  ja  oleilee  Ateenassa  ja  loppukuvausta  kun  Paavali  poistuu  torilta  hiukan  alakuloisena,  näin  ainakin  voimme  olettaa,  muutaman  hänen  opetuksistaan  vaikuttuneen  henkilön  kanssa.

Mistä areiopagi-puheessa  on  oikeastaan  kyse?
Paavalin  puhe  Ateenassa  on  merkillinen  luomus!  Se  kertoo  paljon  sen  kirjoittajasta  eli  evankelista  Luukkaasta.  Apostolien  teothan  tulee  lukea  yhteen  varsinaisen  Luukkaan  evankeliumin  kanssa,  kyse  on  kaksoisteoksesta.  Paavalin  puhe  Ateenassa  on  saman  miehen  kirjalliseen  asuun  muokkaama  kuin  on  meille  niin  tutu  jouluevankeliuminkin,  teksti  jota  kohden  kristikansa  tässä  vaiheessa  joulukuuta  jo  katselee…

Luukas  on  loppujen  lopuksi  varsinainen  gonzo-journalisti,  mutta  hyväntahtoinen  sellainen  ja  jos  ollaan  rehellisiä  luterilaisille  ajatuksille  siitä  että  raamatussa  on  inhimillinen  ja  jumalallinen  puolensa  aivan  kuten  Kristuksessakin  on  inhimillinen  ja  jumalallinen  puolensa  niin  rohkeampi  väittää  että  sittenhän  Pyhä  Henkikin  on  vallan  gonzo.  Ja  kaikki  noin  1900  vuotta  ennen  miestä  jota  pidetään  kaiken  gonzo-journalismin  isänä,  ja  tässähän  amerikkalaista  tarkoitetaan  Hunter  S.  Thompsonia.

Gonzo-journalismihan  on  faktaa  ja  fiktiota  yhdistävä  oma-kohtaista  kokemusta  korostava  journalismin  ja  kertomisen  muoto.  Gonzossa  tekstin  kirjoittajan  ja  jutun  päähenkilön  sekä  faktan  ja  fiction,  siis  tosiasioiden  ja  sepitteiden    rajat  hämärretään.  Gonzoilulle  on  ominaista  kertojan  omien  ha-vaintojen  korostaminen  ja  näennäisten  pikkuseikkojen  esille  tuominen.

Jos  apostoli  Paavalin  puhetta  Ateenassa  tarkastellaan  viemällä  loppuun  kaikki  raamatuntutkimuksen  mahdollisuudet  ja  tehdään  joitain  johtopäätöksiä  niin  gonzoahan  tuo  on  kaikki  tyynni.  Todennäköisesti  ja  melkoisen  varmasti  Paavali  ei  koskaan  pitänyt  tuollaista  puhetta . Luukkaalla  oli  asiasta  tietoa,  siis  siitä  että Paavali  oli  oleillut  Ateenassa  ja  saanut  siellä  joitain  käännynnäisiä,  siinä  kaikki.  Mutta  että  ymmärtäisimme  tässä  tämän  tekstin  inhimillistä  puolta  tulee  meidän  ymmärtää  miten  antiikin  ajan  historiankirjoittajat  tai  niin  sanotut  historiankirjoittajat  toimivat.  Tunnustettu  historioitsija  saattoi  näet  laittaa  sata  vuotta  sitten  eläneen  henkilön  suuhun  itse  sepittämänsä  puheen,  puheen  joka  kestäisi  vaikka  tunnin  verran…  Tätä  näkökulmaa  vasten  Luukas  oli  sitten  todella  tiivistetyn  ilmaisun  mestari.

Mutta  tällaista   puheiden  sepittelyä  ei  suinkaan  pidetty  mitenkään  pahana  asiana,  päinvastoin  sitä  pidettiin  täysin  luotettavana  tapana  kirjoittaa  ja  esittää  asioita.  Menetelmä  ei  enää  tänään  toimi  vaikka  ihmiselle  voidaan  uskotella  totena  melkeinpä  mitä  tahansa  ja  historiankirjoituskin  on,  ja  tämä  on  todella  syytä  aina  tarkoin  tiedostaa,  voittajien  ja  selviytyjien  tulkintaa  tapahtuneista  ja  usein  hyvin  poliittista  ja  tarkoitushakuista.

Mutta  sitä  tärkeämmäksi  ja  merkityksellisemmäksi  Paavalin  puhe  Ateenassa  nousee  kun  vain  ajattelemme  tätä  gonzoilua,  ja  varsinkin  sitä  mitä  puheessa  väitetään.  Tekstiin  uudelleen  ja  uudelleen  syventyvä  lukija  löytää  siitä  kerta  kerralta  yhä  enemmän  ja  enemmän  ja  lopulta hänen  suupielensä  venyvät  levolliseen  virnistykseen  ja  päätäkin  hän  alkaa  nyökkäilemään.  Sillä  asioissahan  on  vissi  perä  ja  niinhän  niiden  kuuluu  ollakin.

Paavali  ja  ateenalaiset
Paavali  joka  halusi  puhua  asiaa  ja  yksinkertaisesti  oli  tullut  viisaiden  ja  ylpeiden  ihmisten  kaupunkiin.  Kuitenkin  hänen  neroutensa  ylitti  kaikkien  hänen  kuulijoidensa  tason.  Jotta  voisi  olla  yksinkertainen  on  ensin  oltava  monimutkainen  ja  vieläpä  moninkertaisesti  monimutkainen.  Liekö  ateenalaisia  sitten  kiusannut  Paavalin  oppineisuus  ja  monikultuurillinen  oivalluskyky  ja  sekin  että hän  oli  Rooman  kansalainen  ja  paljon  matkustellut  mies.  Paavali  oli  tullut  Ateenaan  ja  tämä  oli  pidettävä  mielessä,  juuri  tämä.  Se  oli  monien  viisaiden  ja  viisaana  itseään  pitävien  toiveasuinpaikka.  Mutta   jos  joku  ajattelee  että  hän  olisi  jotenkin  tullut  paikka  joka  oli  kreikkalainen  niin  siinä  hän  erehtyy.  Paavali  oli  tullut  Ateenaan  ja  ateenalaisille  Ateena  oli  maailman  keskus,  edelleenkin  yksi  kaupunkivaltio  ja  kaiken  lisäksi  se  ainoa  ja  oikea  sellainen.  Ja  vaikka  tuossa  päivän  saarnatekstissämme  ateenalaisista  annetaan  varsin  myönteinen  kuva  niin  varmasti  todellisuudessa  he  eivät  olleet  mitenkään muukalaisystävällistä porukkaa; kaukana siitä. Näkeehän sen Paavalinkin saamasta vastaanotosta…

Paavali  oli  myös  Rooman  kansalainen  ja  koko  Välimeren  alue  nautti  edelleen  suuren  roomalaisen  eli  keisari  Augustuksen  aikaan  saaman  rauhan  hedelmistä.  Valtioita  oli  mennyt  ja  tullut,  yksi  pieni  Italian  niemimaalla  asunut  heimo  oli  valloittanut  hiljakseen  koko  tunnetun  maailman,  kylä  kylältä,  kaupunki  kaupungilta, maakunta  maakunnalta,  valtio  valtiolta  ja  viimein  oli  ollut  Ateenankin  vuoro.

Kun  tällainen  teksti  on  alun  perin  otettu  evankeliumi-kirjaan  on  pitänyt  tietysti  perustella  se  miksi  juuri  tämä  teksti  on  raamatuntekstinä  Suomen  itsenäisyyspäivänä  pidettävässä  Jumalanpalveluksessa.  Ja  tämä  perustelu  löytyy  yhdestä  lauseesta,  yhden  ison  alkukirjaimen  ja  pisteen  välistä.  “Yhdestä  ihmisestä  hän  on  luonut  koko  ihmis-suvun,  kaikki  kansat  asumaan  eri  puolilla  maan  päällä,  hän  on  säätänyt  niille  määräajat  ja  asuma-alueiden  rajat,  jotta  ihmiset  etsisivät  Jumalaa  ja  kenties  hapuillen  löytäisivät  hänet.”

Kun  tuota  äskeistä  lausetta  hieman  pureskelemme  niin  tottahan  toki  se  voisi  olla  kosmopoliitin  saarnamiehen  puhetta.  Mutta  lopulta  tämäkään  ei  saa  ateenalaisia  vieroksumaan  Paavalin  puhetta,  tai  sanotaan  myös  niitä  jotka  joutuvat  sitä  kuulemaan,  ovat  joutuneet  sitä  kuulemaan  ja  joutuvat  sitä  kuulemaan


Kansat  ja  kansojen  tehtävät  ja  Isänmaa  Isänmaa
Se, että  kansoilla  ja  pienilläkin  kansoilla  on  määräaikansa  ja  asuma-alueensa  on  lohdullista  kuultavaa  ja  puhetta.  Vaikka  tätä  tekstiä  harvoin  itsenäisyyspäivänä  käytetään  niin  ainakin  Suomessa  sen  sisältö  on  hyvin  perusteellisesti  oivallettu,  sisäistetty  ja  sen  mukaan  on  eletty  ja  toimittu.  Ehkä  joskus  tulee  oivaltavampi  aikakausi  jolloin  kaikki  tämä  tajutaan  niissä  laajemmissakin  yhteyksissä.  Sillä  juuri  Paavalin  Areiopagi-puheen  taustaa  ja  sisältöä  vasten  aukeavat  sellaiset  väitteet  ja sananparret  joita  usein  hoemme  paljoakaan  ajattelematta  mitä  ne  oikein  tarkoittavat.

Eikö  näin  ole  hyvät  ystävät!  Nyt  tajuamme  paremmin  sen  mitä  tarkoitta  se  kun  kuulemme  sanottavan:  Kiitos  Jumalalle  Isänmaasta  tai  Vapautemme  on  Jumalan  lahjaa  tai  Jumala  on  varjellut  kansamme  kohtaloita  ja  lukematon  muu  määrä  samanlaisia  sanoja  ja  sanontoja.  ” kaikki  kansat  asumaan  eri  puolilla  maan  päällä,  hän  on  säätänyt  niille  määräajat  ja  asuma-alueiden  rajat…”

Lopetus
Mutta  jos  irrotamme  tämän  lauseen  niistä  laajemmista  yhteyksistä  joista  alussa  puhuimme  teemme  jälleen  raamatun  sanalle  suurtakin  vääryyttä  ja  vielä  suurempaa  vääryyttä  itsellemme  ja  sielullemme.  Asia  on  varmasti  tulkittava  niin,  että  isänmaa  on  samanlainen  työväline  ja  lahja  kuin  on  itsessään  ihmiselämä.  Tuossa  Paavalin  puheen  ytimessä  sanotaan  myös  että  ihmisen  tarkoitus  on  löytää  Jumala.  Ja  ennen  kaikkea  on  kyse  jälleen  kokonaisuudesta,  ja  se  meidän  on  muistettava  kun  luemme Paavalin  tekstiä  uudelleen  ja  uudelleen.  Kaikkien  yksityis-kohtien  runsaus  ja  niiden  takaa nousevat  näköalat  ja  uudet  asiayhteydet  tulevat  saattamaan  meidät  hämmennyksiin.  Tämä  niin  sanottu  Paavalin  puhe  Ateenassa  on  eittämättä  yksi  Raamatun  moniulotteisimpia  yksittäisiä  tekstejä.

Ja  lopulta  meille  selviää  myös  sen  hengellinen  tarkoitus.  Ihmisen  tarkoitus  on  löytää  Jumala,  löytää  Jumala  vaikka  hapuillen.  Ihmisen  on  löydettävä  Jumala  joka  vaatii  häntä  luopumaan  kaikesta  tietämättömyydestään  ja  myös  tekemään  parannuksen,  etsimään  mielenmuutosta.

Parannusta  tarvitaan  että  osaisimme  oikealla  tavalla  olla  kiitollisia  niin  monista  asioista,  vaikkapa  terveydestä  ja  siitä  isänmaasta.  Vain  hätääntynyt  ja  armahduksen  kokenut  sielu  ymmärtää  mitä  perimmältään  tarkoitetaan  vaikkapa  Isä  Meidän  rukouksen  pyynnöllä:  ”Anna  meille  tänä  päivänä  meidän  jokapäiväinen  leipämme.”  Tästä  Martti  Luther  muistuttaa  meille  Isossa  katekismuksessaan:  ”Elämäämme  ei  kuulu  ainoastaan  se,  että  ruumiimme  saa  ruoan  ja  vaatetuksen  ynnä  muut    tarpeensa,  vaan  sekin,  että  me  levossa  ja  rauhassa  tulemme  toimeen  niiden  ihmisten  kanssa,  joiden  keskuudessa  elämme  ja  joiden  kanssa  joudumme  kosketuksiin  jokapäiväisissä  toimissa  ja  kaikenlaisissa  olosuhteissa  ja  tilanteissa,  sanalla  sanoen,  siihen  kuuluu  kaikki  se,  mikä  koskee  toisaalta  perhe-  ja  naapuruussuhteita,  toisaalta  kansalaissuhteita  ja  hallitusta.

Niin;  yksi  irrallinen  hymy  ei  niin  paljoa  vaikuta  ja  saa  aikaan,  mutta  jos  se  on  oikeassa  paikassa  ja  yhteydessään  niin  asia  on  aivan  toinen.  Paavalin  puhe  Ateenassa  on  myös  lähetyspuhe  ja  se  kehottaa  meitä  miettimään  meille  tärkeitä  asioita,  vaikka  oikeutemme  maailmakaikkeudessa  ei  olisikaan  suurempi  kuin  sen  pienen  yhteiskuntahyönteisen  johon  alussa  viittasimme,  ja  myös  olemaan  niistä  kiitollinen,  siis  kiitollinen  meille  tärkeitä asioista.  Yksi  niistä  on  juuri  isänmaa  josta  saamme  tänään  kiittää  Pyhää  Jumalaa.  AMEN.