Kutsumaton vieras
1. Sunnuntai pääsiäisestä
Quasimodogeniti — Ylösnousseen todistajia
Saarna 30 mars mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG
Evankeliumi:
Joh. 21: 1–14
Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin:
Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean
Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari
sanoi: »Minä lähden kalaan.» »Me tulemme mukaan», sanoivat toiset. He nousivat
veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.
Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet
häntä. Jeesus huusi heille: »Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?» »Ei
ole», he vastasivat. Jeesus sanoi: »Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle,
niin saatte.» He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he
jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle
rakkain, sanoi Pietarille: »Se on Herra!» Kun Simon Pietari kuuli, että se oli
Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen.
Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa
perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää.
Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella
paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: »Tuokaa tänne niitä kaloja,
joita äsken saitte.» Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli
täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan
sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt. Jeesus sanoi: »Tulkaa syömään.»
Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: »Kuka sinä olet?», sillä he tiesivät,
että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi
kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi
opetuslapsilleen.
I Ensimmäinen näytös:
Kutsumaton vieras
Jotkut ovat voineet nähdä sellaisen
piirroksen, jossa parrakas ja pitkätukkainen
mies tiskaa astioita keittiössä. Astioita
on isot vuoret ja vaahtopäät käyvät
korkeina tiskialtaassa. Taustalta kuuluu ison
joukon yhteisesti lausumana ”Kiitos, Jeesus,
ruoasta!” Iloinen tiskari mutisee itsekseen
”No kiva kun maistui.”
Jeesuksella ja opetuslapsilla ei tuossa
päivän evankeliumi-kertomuksessa ollut keraamisia
lautasia, eikä edes metallisia, eikä
veitsiä eikä haarukoita. Ruokailu suoritettiin
sormin. Päivän evankeliumikatkelmamme päättyy
onnelliseen ystävysten ateriaan. Ja saattoipa
jonkun opetuslapsen huulilta kuuluakin nuo
sanat ”Kiitos, Jeesus, ruoasta”.
Niin, miltäpä sinusta tuntuisi, jos töistä
kotiin palatessasi siellä olisikin kutsumaton
vieras. Joku siellä keittiössä hääräämässä,
laittamassa ruokaa. Tietysti katsoisit ensimmäisenä,
kuka se kutsumaton vieraskokki mahtaisi
olla. Maailmahan on yllätysmomentteja ja
mahdollisuuksia täynnä, ei sen puoleen. Jos
sitten havaitsisitkin, että tuo kutsumaton
vieras olisikin vaikka Jamie Oliver tai
veikeästi skånelaisittain ruotsia ääntävä Tina
Nordström, hieraisisit varmasti silmiäsi, nipistäisit
itseäsi ja jos vielä sen jälkeen
näkisit samaisen kokin, niin tuskin
ensimmäisenä soittaisit yksi-yksi-kakkoseen ja
hälyttäisit paikalle poliisin. Tuskinpa. Mutta
joku tuntematon, kutsumaton vieras saisi
sinut varmasti enemmän kuin varuillesi.
Kutsumattomat vieraat ovat vain harvoin
mukavia tuttavuuksia.
Mutta, mutta! Onko meillä elämässämme
sellainen kutsumaton vieras, joka meidän
pitäisi oppia tuntemaan, oppia tuntemaan hyvin?
II Toinen näytös: Opetuslapset
arkisessa työssä
Kun katsomme päivän evankeliumia, niin
näemme, että Jeesuksen opetuslapset olivat
nyt palanneet harjoittamaan entistä
elämänmuotoaan, he olivat palanneet ammattiinsa
Gennesaretinjärven kalastajina. Yhteiset vuodet
Jeesuksen kanssa näyttivät jäävän vain
unenomaiseksi ja seikkailunkaltaiseksi elämänvaiheeksi.
Millaista lienee ollut tuo kalastajanelämä?
Kalastamaan lähdettiin yöksi, kun kala oli
parhaiten saatavilla. Jeesuksen kanssa elämä
ei varmaankaan ollut niinkään yötyötä, vaan
oltiin liikkeellä päivällä, kun Jeesus
saarnasi ihmisille. Jeesuksen matkassa ei
juurikaan tehty käsillä työtä, vaan
suullaan, mutta nyt kädet pääsivät jälleen
kiinni köysiin ja verkkoihin.
Mutta pian he saisivat jälleen
kutsumattoman vieraan. Aivan samalla tavalla
kuin Jeesus oli aikoinaan temmannut heidät
mukaansa verkkojensa ääreltä, olisi nyt
edessä aivan uusi alku. Se veisi
heidät jälleen pois Galileasta, aluksi
takaisin Jerusalemiin ja sen kautta uusille
maasta maahan vieville etapeille, aina
Pietarinkin kohdalla Roomaan ja marttyyrikuolemaan
saakka.
Tekstimme sisältää monia tärkeitä opetuksia.
Voisimme miettiä monia kysymyksiä:
I Miksi opetuslapset eivät heti
tunnistaneet mestariaan? Mitä voisimme tämän
perusteella päätellä tulevasta olomuodosta, jonka
mekin Kristukseen uskovina saamme kirkkaudessa?
II Voisimme miettiä vähän psykologiselta
kannalta vaikkapa opetuslasten, Pietarin ja
Johanneksen välejä. Luvun 21 todistus antaa
heistä aika auvoisen kuvan.
III Mitä merkitsevät nuo 153 kalaa,
joihin verkot eivät revenneet? Lukuhan on
sama, mikä Antiikissa tunnettiin eri
kalalajeja. Kohta viittaa opetuslasten työhön
ihmisten kalastajina.
Aivan erityisesti huomaamme kuitenkin jotain
opetuslasten ja Jeesuksen suhteesta ja sen
kautta tekstimme painottaa meille sitä,
että kaiken uskonelämämme lähtökohtana ovat
ne voimat, jotka ovat meistä
riippumattomia. Paavali kirjoittaakin
roomalaiskirjeessä (9:16): "Ratkaisevaa ei
siis ole, mitä ihminen tahtoo tai
ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.”
Ja melkeinpä aina Jumalan teot tuntuvat
meistä käsittämättömiltä. Yksi käsittämättömimmistä
on se, että tuo kutsumaton vieras ei
jätä meitä rauhaan.
III Kolmas näytös:
Kutsumattomasta vieraasta parhaimmaksi ystäväksi
Kristittyjä on kolmea sukupolvea. Ensimmäinen
sukupolvi oli silminnäkijöiden sukupolvi. He
näkivät itse Kristuksen ja kuulivat Hänen
julistuksensa. Toinen sukupolvi ovat ne,
jotka kuulivat opetuslasten todistuksen. Kolmas
kristittyjen sukupolvi, johon mekin kuulumme,
ovat ne, jotka eivät ole nähneet
Kristusta, eivätkä opetuslapsiaan, vaan jotka
joutuvat luottamaan kirjoitettuun, apostoliseen
todistukseen Kristuksesta. Juuri evankeliumi ”on
kirjoitettu siksi, että te uskoisitte
Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja
että teillä, kun uskotte, olisi elämä
hänen nimensä tähden" (Joh. 20:31).
Olemme nyt yrittäneet etsiä Johanneksen
evankeliumin 21. luvun syvintä merkitystä.
Ehkä vastasyntyneen lapsen tavoin olemme
saaneet joitakin pisaroita puhdasta sanan
maitoa. Johanneksen evankeliumista on kuitenkin
sanottu, että se on yhdestä langasta
kudottu yhtenäinen vaate. Näin onkin.
Johanneksen evankeliumi tulisi lukea
kokonaisuutena, vaikkakin on yksi kappale,
johon koko evankeliumi voidaan kiteyttää,
ja sehän on se kaikista eniten
käytetty kohta tästä evankeliumista, se
kuuluisa Joh. 3:16; se iankaikkinen ja
pysyvä rippikoulun ulkoläksy elämän pitkän
rippikoulun kulkijoille! – Mietimmepä nyt,
miten voisimme ikään kuin, emme
vääristellen, mutta päivän sisältöä ja
saarnamme otsikkoa – Kutsumaton vieras –
mukaillen lukea tämän Joh. 3:16 uudella
tavalla. Se voisi kuulua vaikka seuraavasti:
”Jumala rakastaa niin paljon vastentahtoisia
ihmisiä, että lähettää heidän luokseen
kutsumattoman vieraan, ettei yksikään ei
jäisi eksyksiin vaan löytäisi PARHAAN YSTÄVÄN.”
Kun yritämme mieltää asian näin, niin
vähä vähältä kutsumattomasta vieraasta tulee
meidän paras ystävämme. AMEN
Lyhyt saarna toisena pääsiäispäivänä
2. pääsiäispäivä
Ylösnousseen seurassa
Saarna 23 mars mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOC
Evankeliumi:
Joh. 20: 11–18
Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja
näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista
enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle:
»Mitä itket, nainen?» Hän vastasi: »Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä,
minne hänet on pantu.» Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan
takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: »Mitä
itket, nainen? Ketä sinä etsit?» Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi:
»Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut.
Minä haen hänet pois.» Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Maria.» Maria kääntyi ja
sanoi: »Rabbuuni!» – se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: »Älä
koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa
veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo,
oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.» Magdalan Maria riensi opetuslasten luo
ja ilmoitti: »Minä olen nähnyt Herran!» Sitten hän kertoi, mitä Herra oli
hänelle sanonut.
Aloitus: Noli me
tangere ja Tuomas…
Päivän evankeliumi herättää paljon kysymyksiä,
kuten evankeliumitekstin tuleekin herättää. Nuo
kysymykset voivat olla suuria tai pieniä,
vakavia tai hauskanpuoleisiakin. Kaikkihan
riippuu tietenkin lukijan näkökulmasta. Tekstiä
on kuitenkin luettava usein varsinaisen
evankeliumikatkelman ylitse. Ja se se vasta
herättääkin niitä kuuluisia näkökulmia…
Joku kiinnittää aina välillä huomiota
siihen miksi Magdalan Maria ei saa
koskea Jeesukseen, ja mitä oikein
tarkoittavat hänen sanansa “Minä en ole
vielä noussut Isän luo.” Jos luemme
Johanneksen kahdettakymmenettä lukua eteenpäin
niin luemme sieltä varsin merkillistä.
Tuomas, tuo epäileväiseksi mainittu mies,
saa lopulta pistää sormensa Jeesuksen
naulan-reikiin. Tuomas saa koskea ja oikein
syvällisestikin, laittaa sormensa ihan
ylösnousseen Jeesuksen kehossa oleviin naulan-reikiin.
Mutta pääsiäisaamuna Magdalan Maria ei
saanut edes sipaista Jeesusta.
Mistähän oli oikein kyse? Asian ymmärtäisi
paremmin jos tuo yksityiskohta, tai
paremminkin kertomukesessa oleva merkittävä
tiedonanto olisi mukana vaikka Matteuksen
tai Luukkaan kertomuksessa. Silloin se
olisi viisastellenkin helppo selittää vain
eräänlaiseksi todistusnäkökulmaksi. Se kertoisi
siitä, että neljä evankelistaa vain
esittävät eri tulkintoja samasta asiasta ja
joka vielä haluaisi pitää rakennelmaa
koossa ja puolustaa Raamatun arvovaltaa vain
kehottaisi keskittymään siihen mitä tämä
teksti haluaa meille pohjimmiltaan sanoa.
Ja sehän tuon todisteluketjun jälkeen
haluaisi vain julistaa pääsiäisuskon sisintä
olemusta, Jeesuksen ylösnousemusta.
Mutta miksi Jeesusta ei saanut koskea.
Miten on tulkittava nuo sanat: “Minä en
ole vielä noussut Isän luo.” Ehkäpä
omaperäisimmän ja hyvinkin mahdollisesti jopa
paljon totuutta sisältävä on se ilmeikäs
sananselitys jostain aika kaukaa ja aika
kauan sitten: “No sehän ei ollut
vielä tarpheksi jähtyny se Jeesuksen
ylösnousemusruumis.” Äkkiseltään tuohon on kyllä
aika vaikea sanoa mitään vastaankaan. Kai
Jeesuksen sitten piti käydä Isän luona
yläilmoissa tai niissä maailmankaikkeuden
salaisissa paikoissa jähyttelmässä…
Mitä tarkoittaa olla
ylösnousseen seurassa?
Mutta mitä tarkoittaa se, että ollaan
ylösnousseen seurassa? Siis tuo päivän
otsikkomme. Kristittynä oleminenhan on myös
sitä että ollaan jo varmoja vaikkei vielä
nähdä ei tunneta täydellisesti sitä uutta
todellisuutta josta jo kuitenkin ollaan
osallisia.
Raamatusta otetut teksti joita käytämme
evankeliumikirjassamme, ja aivan erityisesti
juuri Uuden testamentin tekstit opettavat
meitä puhtaalla esimerkillään. Tämä tapahtuu
usein jonkin henkilön kautta. Tänään
opettajamme on Magdalan Maria. Hän on
hämillään, hän ei heti tunnista Jeesusta
ja ennen kaikkea hän tunnistaa Jeesuksen
vasta kun hän Mariaa nimeltä kutsuu.
No nythän meillä luterilaisilla alkavat
palaset loksahdella kohdalleen. Näinhän sitä
katekismuksenkin hengen mukaan opetetaan...
Otamme sitten vielä nykyistä katekismusta
kättä pitempää ja palautamme mieleen
J15-periaatteen: ”IHMINEN VOI OPPIA TUNTEMAAN JUMALAN VAI SITEN ETTÄ JUMALA ON
ITSE ENSIN ILMOITTANUT MEILLE ITSENSÄ.”
Tällainen kateksimusvyörytys voi tuntua
puisevaltakin. Meidän on hieman avattava
tuota väitettä. Mitä se mahtaa siis
tarkoittaa? Ehkä tuossa äskeisessä
J15-periaatteessa kiteytyy myös kristinuskon
päähenkilön elämä ja tuo. Jumalan rakkaus
ihmisiä kohtaa tuli ilmi täydellisesti
vasta Jeesuksessa ja ensimmäisen pääsiäisen
tapahtumissa.
Tuo periaate ei tule ilmi meitä
opettamaan ainoastaan Marian kohdalla. Tehdessään
työtä ihmisten keskuudessa Jeesus toimi
hyvin aktiivisesti. Hän kutsui ihmisiä
luokseen, meni heidän keskuuteensa ja eli
heidän kanssaan. Hän antoi heille
makua jostain aivan uudesta asiasta joka
oli murtautunut ihmisten tietoisuuteen.
Uusi todellisuus ja uudet arvot. Jos se
on murtautunut tietoisuuteemme mutta miksi
uusi todellisuus ja uusi tietoisuus eivät
voita maailmaa. Kaikki on vielä niin
perinpohjaisen keskeneräistä.
Pääsiäinen on kristinuskon suurin juhla
mutta se on myös suuri yhdistäjä ja
erottaja. Se myös, aivan kuten Magdalan
Marian esimerkki meille opettaa, on merkki
ylösnousseen Kristuksen täydellisestä vallasta.
Kristillinen kirkko ei koskaan häviä. Ihmisen
rakennelmat häviävät. Pääsiäinen erottaa ja
yhdistää. On niitä jotka turvaavat ihmisten
rakennelmiin ja niitä jotka turvaavat
ilosanomaan. Jeesuksen ystävyys ja viha
häntä ja hänen omiaan kohtaan ovat
alusta pitäen kulkeneet rinnan.
Jeesus ilmestyy edelleen niin kuin tahtoo
ja keille tahtoo ja sanoo myöskin
sanat: ”Älkää pelätkö.” Ne ovat sanat
jotka sopivat uudessa todellisuudessa elävien
suuhun. Missä kuullaan nuo sanat ”älkää
pelätkö,” missä ne kuullaan, otetaan
vastaan, siellä on hänen veljiensä ja
sisariensa seurakunta. AMEN
Pitkäperjantai tulee luoksemme
Pitkäperjantai
Jumalan Karitsa
Saarna 21 mars mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOC
Evankeliumi: Joh. 19: 16–30
Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin
ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä
Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen
kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Pilatus
oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: »Jeesus
Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.» Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen,
sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli
kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Juutalaisten ylipapit sanoivat
Pilatukselle: »Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on
sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’» Pilatus vastasi: »Minkä kirjoitin,
sen kirjoitin.» Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa
ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös
paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat
toisilleen: »Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.» Näin kävi toteen
tämä kirjoituksen sana:
– He jakavat keskenään
vaatteeni ja heittävät puvustani arpaa.
Juuri näin sotilaat tekivät. Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja
tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki,
että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi
äidilleen: »Nainen, tämä on poikasi!» Sitten hän sanoi opetuslapselle: »Tämä on
äitisi!» Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.
Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi
kaikessa toteen, hän sanoi: »Minun on jano.» Siellä oli astia täynnä
hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on
päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: »Se on täytetty.» Hän
kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Pitkäperjantai
ja mitä silloin tapahtui?
Pitkäperjantain opetus on varsin helppo kiteyttää
muutamaan kappaleeseen. Jeesus naulitaan ristille
ja hän kuolee. Hänen kuolemaansa liitetään
ajatus uhrikuolemasta. Rististä on tullut
vertauskuva rakkaudelle, mutta myös synnin
tuomiolle. Golgatan näyssä, Jeesuksen
ristiinnaulitsijoiden joukossa näemme erilaisia
ihmisiä, juutalaisiin ja muihin kansoihin
kuuluvia. Vaikka he ovat erilaisia niin
heitä yhdistää yksi asia.
Kaikki olivat
tietämättömiä ja kaikki osoittivat vihaa
Jumalaa kohtaan. Jeesuksen aikainen sukupolvi
vihasi Jumalaa, tappoi hänet koska se
tahtoi päästä hänestä eroon. Emmekä mekään ole
parempia. Mekin vihaamme, olemme kateellisia,
olemme kostonhimoisia, olemme itsekkäitä ja
me olemme hyvin omahyväisiä. Emme
todellakaan ole kaikesta näennäisestä
edistyksestä huolimatta tuota sukupolvea
parempia. Kun katsomme peiliin niin
löydämme itsemme tuosta Jeesuksen
ristiinnaulitsijoiden joukosta.
Jos siis
tahdomme pitää kiinni pitkäperjantain opetuksesta
niin se on tässä: Jeesus teki meistä
kuolemallaan Jumalalle kelvollisia. Usko häneen
pukee meidät vanhurskauden vaatteeseen niin
että Jumala näkee meissä sen jälkeen
vain Poikansa täydellisen uhrin, joka on
annettu meidän puolestamme. Niin kuin apostoli
Paavali on kirjoittanut roomalaisille: “Niin ei nyt ole
mitään kadotustuomiota niille jotka ovat
Kristuksessa Jeesuksessa” (Room. 8:1).
Pelastus todellakin
luvataan ihmissuvulle mutta siihen tarvitaan
jotain; on suostuttava syntiseksi, on
hyväksyttävä se, että minunkin vuokseni oli
tuo kertakaikkinen uhri annettava.
Mitä
kaupungilla tapahtui?
Pitkäperjantai avaa siis valtavia toivon
näköaloja, se on suuri toivon perjantai.
Meidän tulisi nähdä sen valoisat puolet.
Olisi ehkä parempi vain puhua siitä
katekismusmaisesti ja hiljentyä tuon suuren
salaisuuden äärelle. Odottaa että Pyhä
Henki kirkastaisi meille vähä vähältä
Golgatan salaisuutta.
Mutta jos
viipyisimme vielä kuitenkin hetken ensimmäisen
pitkäperjantain Jerusalemissa. Jeesus ei ollut
ristillä aivan yksin, näinhän päivän
evankeliumikin opettaa. Kannattajien suuri joukko
oli hajaantunut ja vielä suurempi
vihollisten joukko oli myös hajaantunut
kuin mikäkin lynkkauskopla onnistuneen tehtävänsä
jälkeen. Heillä oli varma todiste asiasta.
Nyt se rauhanhäiritsijä oli ristillä. Kolme
ja puoli vuotta se on meitä kiusannut
opetuksillaan ja oudoilla tavoillaan mutta nyt
se on loppu. Nyt se ei enää
tule takaisin. Nyt voimme nukkua rauhassa
yömme. Ylipappi saattoi käydä syömään
pääsiäisateriaansa. Tavallinen kansa oli pettynyt
kun Jeesus ei enää tehnytkään mitään
ihmeitä, ei ollut hänestä juutalaisten
kuninkaaksi.
Pontius
Pilatus oli todella ymmällään ja maaherran
kodissa nähtiin varmasti perhe-draama. Maaherran
vaimo oli varmasti suunniltaan kun mies
oli tapattanut tuo pyhän miehen. Hänhän
oli varoittanut miestänsä. Ja suunniltaanhan
Pilatus varmasti olikin. Hänessä ilmeni varmaankin
jotain sellaista puhtaimmillaan mikä tänäänkin
on meidän suhtautumistapamme Jeesukseen
vapahtajana. Katsokaamme vain häntä, lukekaamme
uudelleen kaikista evankeliumeista ne kuvaukset
kun hän tuomitsee Jeesuksen kuolemaan.
Homman nimihän on loppujen lopuksi se,
että eihän Jeesus ollut Pilatuksen
tuomittavana, vaan Pilatus oli Jeesuksen
edessä. Tähän itsetutkisteluun tulee kaikkien
sukupolvien lopulta suostua, Pilatus kysyi
totuuden perään, ja tästä se totuus löytyy.
Lopetus:
tarina elää
Tarina elää tänäkin päivänä, mutta ketä
tämä loppujen lopuksi enää kiinnostaa.
Ensimmäisen pitkäperjantain tunnelmissa ja
askareissa tässä maailmassa tänäänkin eletään.
Ihmiset eivät ole muuttuneet kovinkaan
paljon parempaan suuntaan. Omahyväisyys ja
välinpitämättömyys on vallalla.
Mutta kaiken
yläpuolelta katsoo meidän ylitsemme Golgatan
sankari. Johannes halusi kuvat hänet
voittajana, miehenä joka piti ohjaksia
kädessään loppuun saakka. Hän kantoi itse
ristinsä vaikka muut evankeliumit muuta väittäisivätkin.
Ristilläkin hän antoi ohjeita lähimmilleen
ja teloittajilleen. Ja hänen viimeinen sanansa
oli, tottakai tietenkin, voiton sana: “Se
on täytetty.”
Pitkäperjantain
jumalanpalveluksessa näemme ristin kirkkaampana
kuin milloinkaan muulloin; se pysytetään
keskellemme. Ja missä vain evankeliumia
Kristuksesta saarnataankin ja Pyhä Henki
herättää uskon, Jumalan rakkauden kertakaikkinen
teko tulee hyväksemme ja saamme
nykyhetkessä elää ensimmäisen pitkäperjantain
tapahtumat aidosta ja kirkkaasti. AMEN.
Merkki toisenlaisista arvoista.
Kiirastorstai
Pyhä ehtoollinen
Saarna 20 mars mmviii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOC
Evankeliumi
Joh. 13:1-15
Pääsiäisjuhla oli jo tulossa, ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki,
jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut
omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä
rakkautta loppuun asti. He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut
Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi
Jeesuksen. Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että
hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. Niinpä hän
nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten
hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi
ne vyötäisillään olevalla liinalla. Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle,
tämä sanoi: »Herra, sinäkö peset minun jalkani?» Jeesus vastasi: »Tätä, minkä
nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.» Pietari
sanoi hänelle: »Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!» Jeesus vastasi: »Jos
minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.» Silloin Simon Pietari
sanoi: »Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.» Tähän Jeesus
vastasi: »Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas. Ja te
olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.» Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi,
ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita. Pestyään heidän
jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille:
»Ymmärrättekö te, mitä teille tein? Te puhuttelette minua opettajaksi ja
herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. Jos nyt minä, teidän herranne ja
opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne
jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein
teille.»
I Väärä järjestys
Ensimmäinen pääsiäinen oli sitten ovella, ja
ensimmäinen pääsiäisateria oli katettu. Jeesuksen elämä
oli kulkemassa kohti loppuaan ja vain hän itse tiesi
asiasta. Hän oli siitä kertonut mutta
sana ei ollut mennyt perille. Paljon
hän oli niiden vuosien mittaan opettanut. Hän oli
elämällä elänyt oppilaidensa kanssa monia asioita
todeksi mutta kovin hitaita he olivat
olleet ymmärtämään ja oppimaan.
Ja kaikista
suurimmat opetukset olivat vielä edessä.
Itse ensimmäinen pääsiäinen tulisi opettamaan sellaisia
asioita joiden sisäistäminen veisi heidän koko loppu elämänsä. Heille ja varsinkin
heille intensiivijakso Jeesuksen parissa oli vain alkua, elämä
tulisi olemaan heille, kuten kaikkien aikojen ja aikakausien kristityille
todellakin “se pelkkä pitkä rippikoulu.
Opetuslasten päässä liikkui monenlaisia asioita,
ja yksi heistä oli jo pettänyt opettajansa. Muilla
oli mielessä yksi hyvin perus-inhimillinen asia,
nimittäin valta. Se liittyi paljon vääriin
käsityksiin Jeesuksen elämäntehtävästä. Hänen valtansa
ei ollut tästä maailmasta. Osoituksena siitä
oli hänen kummalliselta tuntuva käyttäytymisensä
ja varsin nurinperäiset teot.
II
Jalkojen pesusta
Elämä Jeesuksen ajan Palestiinassa oli
erilaista. Ihmisten vaate-tuskin oli aivan
erilainen kuin nykyään. Ei ollut
tee-paitoja, ei farkkuja eikä sukkia.
Kenkinä oli sandaalit jos ei aina
niitäkään. Maantiet ja kylänraitit olivat
pölyisiä ja sateisempaan aikaan suorastaan
rapaisia. Pienet jos isommatkaan männynkävyt
eivät kovin paljon menoa haitanneet, niihin
totuttiin jo pienestä pitäen. Jalat olivat
ahavoituneet, suorastaan parkkiintuneet ja ennen
kaikkea aina likaiset, jopa pinttyneen
likaiset. Ja vettä ei tuohon maailmanaikaan
todellakaan ollut aivan holvattavaksi asti.
Ennen juhla-ateriaa oli tapana pestä jalat
ja rikkaimmissa piireissä se oli
palvelijoiden tehtävä.
Jeesus ja
opetuslapset olivat siis käymässä viettämään
ensimmäistä pääsiäisateriaa; pian Jeesus asettaisi
ehtoollisen. Koko viikko oli kuljettu ympäri
Jerusalemia ja jalatkin olivat pölyiset ja
likaiset. Ja juuri nyt saamme jälleen
nähdä sen kuinka Jeesus laittaa asiat
jälleen kerran aivan nurinperin.
Hän joka
opetuslastensa mielissä väikkyy tulevana juutalaisten
kuninkaana pistää asiat todellakin aivan
nurinperin. Mitähän liikkui tulevien apostolien
päässä? Kyllä heillä varmasti olisi tulevassa
valtakunnassa lokoisat olot kun kerran
tuleva juutalaisten kuningas, Daavidin
valtakunnan tuleva perustaja, pesee heidän
jalkansa. Turhaan me olemme tuomitsemassa
Juudasta joka kavalsi Jeesuksen. Niin,
ehkäpä Johanneksenkin ankarassa Juudas-kritiikissä
on enemmän sitä inhimillisempää puolta,
jota Raamatussa todella on Jumalallisen
rinnalla erottamattomasti.
Miettikäämme
vain tuota asiaa, menkäämme noiden
yhdentoista pääkopan sisälle edes hetkeksi
aikaa. Heillä ei ollut mielessään muuta
kuin oman edun tavoittelu ja tuleva
kunnia. Ehkä ajateltiin myös sitä, että “nyt
me saamme korvauksen kaikesta siitä mistä
olemme luopuneet näiden kolmen ja puolen
vuoden aikana. Olemmehan luopuneet perheistämme
toimeentulostamme tuon merkillisen miehen vuoksi.
Nyt saamme hyvityksen ja oikein korkojen
kanssa.” Siis hyvin inhimillistä ajatuksenjuoksua
kaikki tyven.
III Mitä
evankeliumi haluaa meille tässä opettaa
Mutta asian todellinen laita oli aivan
toinen. Jeesus edusti aivan toisenlaisia
arvoja mihin oltiin totuttu, ja miten kummalliselta
se voi nytkin kuulostaa niin arvoja jotka
edelleenkin ovat kristityille hyvin pitkälle
sisäistymättömiä, kerrassaan mahdottomia ja
loukkaavia. On kyse aivan totaalisesta,
kaiken läpitunkevasta toiseudesta, siitä että
jokin asia on vain aivan eri tavalla
kuin valtaosalla, melkein kaikilla, ihmisillä
arvojärjestyksessään on. Se mitä Jeesus
teki pestessään oppilaittensa jalat, sen tarkoitus
on opettaa meille ainakin kaksi asiaa.
Ensiksikin;
juuri tuossa jalkojen pesun tapahtumassa
ilmenee jotain joka on aivan verrannollista
Jumalamme suureen pelastus-suunnitelmaa. Se
todella on merkki aivan toisenlaisesta suhtautumistavasta
mitä peri-inhimillinen on. Jumala etsii
ihmistä eikä haluaisi hänen sortuvan.
Niinpä niin: “Jumala on rakastanut maailmaa
niin paljon että antoi ainoan poikansa
ettei yksikään joka häneen uskoo joutuisi
kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Jeesuksen toiminnassa kun hän pesi
oppilaidensa jalat näemme välähdyksen tästä
suhtautumistavasta kaikista konkreettisimmin.
Ja toiseksi
kertomus jalkojen pesemisestä todellakin antaa
myös konkreettisen esimerkin siitä kuinka
Jeesuksen seuraajien tulee elää keskenään.
Seuraavat Jeesuksen sanat: “Jos nyt minä,
teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt
teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä
toistenne jalat. Minä annoin teille
esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä
tein teille.”
Jalkojen
peseminen ei ole keskuudessamme tapa
osoittaa laupeutta, mutta kun ymmärrämme
tuon ympäristön ja sen asettaman tilanteen
on se tekona esimerkillinen. Tänään
jalkojen peseminen voi olla mitä tahansa
joka ei lähde ihmisen oman edun
tavoittelemisesta eikä hänen oman persoonansa
korostamisesta. Toki ihminen tekee monenlaista
jalkojen pesua oman persoonansa kautta,
siitä emme pääse yli emmekä ympäri.
Antakoon Herra siis meille aina kyvyn nähdä
lähimmäistemme tekojen tarkoitusperät. AMEN.
