torstai 6. joulukuuta 2012

Yksi suuri San Severino — Itsenäisyyspäivä — Kiitos isänmaasta.


Itsenäisyyspäivä
Kiitos isänmaasta
06 december MMXII
Khra Torsti Äärelä
Yksi suuri San Severino
Seitsemäs saarna apostoli Paavalin puheesta Ateenan Areiopagilla
Omelia DOCG

Ap. t. 17: 24–30

Paavali puhui:
»Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’ Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus. Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.»


Aloitusnäkymä: Biehtar Ante, Elsa ja San Severino-laulu.
Viime vuonna, itsenäisyyspäivän saarnan alussa viivähdimme kaukana pohjoisessa, Suomenmaamme suupielessä,  missä eras saamelaissyntyinen johtava opettaja aina käsityö-tunnin päätteeksi johti pojat rukoukseen ja kerran hän puhui myöskin tuosta näystä joka saarnatekstissämme on; Paavali Ateenassa, ja se kuinka hän yrittää löytää yhteisen puheen-aiheen viisaiden ateenalaisten kanssa asiasta nimeltä “Tuntematon Jumala.” Omia opettajiansa oppii kunnioittamaan ja mitä vanhemaksi käy, sitä enemmän löytää yhteisiä ja yhdistäviä asioita. Biehtar Anden eli Lukkarin Pekan muisto elää joka päivä tämän saarnamiehen mielessä, aivan samalla tavalla kuin teillä kaikilla omat opettajanne omista kotikouluistanne pysyvät aina mielissä.

Tuohon aikaan oli hyvin tavallista, että opettaja oli naimisissa opettajan kanssa ja niin oli tuo Antin Pietarikin. Hänen vaimonsa oli hyvin taitava pedagogi joka yritti takoa edes hieman oppia ja viisautta niille lukemattomille rajaseuden jumalattoman maan lapsille. Jos katsoisimme tänään vaikkapa Youtube-palvelusta muutamia pätkiä noilta tunneilta näyttäisi se ehkä koomiselta. Mutta kun ei silloin ennen ollut kännykkäkameroita joilla saa melkein elokuva-taoista tallennusta, niin näin emme voi tehdä. Tehokasta ja ilmeikästä se kuitenkin oli ja monille tuo ns. Elsa-pedagogiika on jättänyt valtaisat aarteen mieleen kunhan niitä vain hieman sieltä esiin pöyhii. Pekan vaimo kun tapasi takoa tieto päähän rytmin ja musiikin tahdissa.

Entisaikojen kouluissa laulettiin aika tavalla laulut olivat usein ilmeikkäitä. Koulujen eräässä laulukirjassa oli sellainen laulu jossa sanotaan muun muassa “San Severinossa huolet eivät paina.” Mainio kuva joka oli samalla aukeamalla kuvasi varmasti jollain tavalla Väli-Amerikkalaista maata, sellaista pientä auringossa kylpevää maata, jota olemme jostain syystä ryhtyneet kutsumaan banaani-tasavallaksi. Tuossa laulussa kuvataan huoletonta elämäntapaa ja sanotaan mm. “Päivät sotilaan, on paraatia vaan.” Jos nyt olisimme tottuneet ns. interaktiiviseen saarnaan, niin tässä voisi nostattaa käsiä pystyyn kysymällä että kuka muistaa tuon laulun 1950-60 lukujen koulukirjoista. Ehkä tästä kirkkosalista ei kättä nousisi, mutta jossain muualla varmasti sitä vastoin montakin kättä.


Hirtehiseltä vaikuttava totuus
Suomalaiset parhaimmillaan olleet mestareita yhdistämään vakavan ja hauskan, joskus jopa hyvin hirtehisellä tavalla. Tuonkin ilmeikkään koululaulun nimen ja sisällön taustalla on hyvin humoristinen näky. Jos on sen verran viitseliäs ollut että ymmärtää mitä tuo nimi San Severino ja aivan erityisesti Severino tarkoittaa niin on lähellä ymmärrystä. Severinohan tarkoittaa vakavaa kuten sen taustalta viimeisenä löytyvä latinalainen sana “vakava” joka sijoissa taipuu perusmuodoissaan Severus, Severi, Severa. Siis pienessä maassa jonka nimi on  suomeksi  jotain sinne pain kuin“Pyhä Vakavainen” vietettäisiin kaikin puolin huoletonta elämää.”

Asioita pitäisi aina tarkastella laajemmista näkökumista. Niin tässäkin. Mitä tällä tahdomme sanoa, ja mitä tekemistä tällä on saarnatekstimme kanssa; tuon tekstin jossa apostoli Paavali viivähtää hetken Ateenan torin kuuluisalla puhujapaikalla noin 2000 vuotta sitten? Ajatelkaamme nyt asiaa. Entäpäs jos asia todellakin on niin, että olemme huolettomia ja tarkoituksestamme tietämättömiä asukkaita kuten tuossa San Severinon hauskassa tasavallassa, mutta siten että maailma on yksi suuri San Severino. Siis maailma jossa ihmiset eläisivät olisi siis yksi suuri San Severino. Jokainen voi itse päätellä kuinka päätöntä menoa täällä oikein vietämme. Maailma ja Suomi siinä sivussa on yksi suuri San Severino tuon vanhan koululaulukirjan avaamasta maisemasta tarkasteltuna.


Paavali Areiopagilla
Olemme nyt seitsemänä vuonna, seitsemänä itsenäisyyspäivänä peräjälkeen vuotta 2007 lukuun ottamatta  tarkastellelleet  samaa saarnatekstiä ja miettineet mitä sanottavaa sillä meille oikein voisi olla. Mistä jatkamme ensi vuonna? Sen yksin Henki tietää. Mutta ainakin tänään jälleen tapaamme Apostoli Paavalin Ateenan puhuja-paikalla. Hän opettaa meille alituiseen monista asioista. Ja sitten on tietysti asioita joista hän ei puhu meille yhtään mitään. Paavalin Ateenan puheessa, josta sarnateksimme on vain pieni osa, noin kolmasosa, on yksi hyvin tärkeä sanoma joka voidaan tiivistää lyhyesti vaikkapa näin.

Puheen asetelma on hyvin harkittu. Kreikkalaisten filosofien suuressa ja maineikkaassa kaupungissa Paavali pitää lähetyspuheen, jossa hän väittää että usko lukuisiin jumaliin on turhaa. Toisaalta hän on varsin muodikas, Jumalan voisi ehkä löytää ilman kristillistä saarnaakin... Puheessa on kuitenkin yksi selvä päämäärä: Jumala on puuttunut maailmanhistorian kulkuun. Jos luemme vielä tekstiä eteenpäin kuulemme sanat joissa puhutaan Jeesuksen tehtävästä ja siitä kuinka hänet on herätetty kuolleista. Viimeisellä tuomiolla epäjumalien palvominen ei auta. Ihminen voi välttää tuomion vain tekemällä parannuksen. Jeesuksen herättäminen kuolleista merkitsee sitä, että nyt ihminen voi uskoa häneen ja odottaa saavansa häneltä pelastuksen. Koska Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista, ihmisillä on toivoa... Jumala on osoittanut - herättämällä Jeesuksen kuolleista - että hän on aloittanut lopunaikojen toimintansa. Ihmisten on annettava oikea vastaus evankeliumin sanomaan. Ihmiskunta on syntinen ja vain Jeesuksessa on löydettävissä pelastus.

Juuri tuollaiseen tulokseenhan päädyimme seitsemän vuotta sitten. Mutta jos sanomme vain noin ja ainoastaan vain noin jäämme paikoillemme. Paavalin puhe on myös luomiskertomus joka voi jatkuvasti luoda uutta mielialaa ja vaikuttaa meidän toimintaamme. Paavalin puheen lopusta löydämme sanat jotka varmasti pysäyttävät kun vain avaamme mielemme ja kuulemme ne: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.” Hän vaatii kaikkia suuren San Severinon asukkaita tekemään parannuksen.

Ihmiskunnan historia ja sen kulku on kieltämättä ollut varsin huoletonta, ja monellakin tavalla yksittäiset ihmiset tässä ajassa, yksittäiset valtiot ja kansakunnat Suomi siinä sivussa kaikkine kuntineen ovat nyt todellakin tienhaarassa. Jotain kyllä aivan ilmeisesti vaaditaan, mutta kukaan ei vielä tiedä, mitä se sitten olisi? Se kyllä varmasti myönnetään, että San Severino-meininki ei voi jatkua, mutta samaan aikaan tuota menoa vietään vain syvällisempään suuntaan. Päivämme menevät vaikeiden asioiden kanssa kamppaillessa ja emme osaa nauttia elämän pienistä ilosita ja hetkistä. Maassa joka voisi olla ilon maa elää hyvin vakavia ihmisiä.

Lopetus
Olemme siis tienhaarassa. Paavalin puhe Ateenassa on lohduttanut meitä monena vuonna mutta maailma jossa elämme on suuri ja vakava näyttämö ja Suomi siinä sivussa. Kaiken vakavan keskellä vietämme kansakuntamme itsenäisyyspäivää!

Loppujen lopuksi voidaan myös sanoa, että itsenäisyytemme on ihme. Pahin mahdollinen ei ole kansamme kohdalla käynyt toteen. On turvallista uskoa, että kukaan ihan tavallinen huolettoman maan huoleton johtaja ei ole ollut järjestelemässä maamme asioita. Saamme uskoa, että itse Jumala on ollut näissä asioissa mukana. Olemme ansainneet vapautemme, vaikka se onkin suuri lahja.
Vapaus ja lahja ovat melkoinen sanapari. Alati on kysyttävä sitä, osaammeko käyttää niitä. Tämän kysymyksen joudumme tekemään tässä yhteiskunnassa.

Entäpä sitten, olemmeko 
ymmärtäneet vastuumme tässä maailmassa? Että olemme huolettomia, liian huolettomia. Toimimmeko niin, että oikeuden-mukaisuus, rauha, ihmisarvo ja luonnonsuojelulliset asiat pääsevät toteutumaan, vai tyydymmekö vain kasvattamaan hyvinvointiamme, muistamatta varautua pahemman päivän varalle. 
Näin on tainnut käydä ja siksi olemme tänään monella tavalla tienhaarassa. Onko menossa vain viimeinen rutistus jossa otettiin kaikki irti luomakunnasta, ihmiskunnan suuresta isänmaasta...

Joskus voisi olla myös aiheellista kuunnella viisaiden miesten, ja naisten sanoja ajoissa... Koettelemukset ovat monet, ja ihmiskunta ja sen huolettomat asukkaat, San Severinon asukkaat, joutuvat tilille tekosistaan joskus... AMEN.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Terveyttä kansojen apteekista — Pyhäinpäivä — Pyhien yhteys. Epistolasaarna. 3. vsk.


Pyhäinpäivä
Pyhien yhteys
03 nov MMXII Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä

Terveyttä kansojen apteekista ja tuonpuoleiseen.
Omelia DOC

Evankeliumi Matteus: 5- 1-12
  

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen.  Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:

"Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.

"Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.

Saarnateksti:
Johanneksen ilmestys. 2:1-5: 

“Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.”

Johdanto Pyhäinpäivän aiheeseen
Missä joku näkee tapojen turmellusta, siinä toinen ei sitä näe. No ehkä taustalla ei koskaan olekaan ollut mitään tapoja, on vain ollut asiantila josta voidaan sanoa “Ei ole enää mitään Pyhää.” Otetaanpa nyt vaikka kirkko tai kirkkotila yleensä ja lähestytään asiaa ja tilaa, vähän toisesta näkökulmasta. Otetaan esimerkiksi se, miten islaminuskoiset suhtautuvat asioihin. Hurskas muslimi tullessaan johonkin tilaan lausuu tervehdyksen tietysti paikalla oleville näkyville hahmoille, mutta myös niille jotka eivät näy. Tuossa osutaan yhden asian ytimeen, tai oikeastaan useammankin asian ytimeen. Kuinkahan moni meistä tänään kirkkoon tullessaan pysähtyi oven avattuaan ja siunasi itsensä Pyhällä ristinmerkillä. Ja monikohan ajatteli että paikalla voisi todella olla muitakin. Monikohan ajatteli, että paikalla voisi olla niitä henkilöitä joista eräs hautauskaavan rukous puhuu nimellä “Näkymättömien todistajien joukko.”

Tuo ovirituaali ristinmerkkeineen, tai paremminkin se että sitä ei tehdä, on vähän sama asia kuin käytäisiin vaativaan urheiluharjoitukseen ilman asiaankuuluvaa verryttelyä ja aktiivista lihasten lämmittämistä ja paikojen norjentamista. Sitä hiljentäytminen on ja sitä sen pitää olla. Että ihminen kohtaisi ja voisi kohdata pyhän, siihen tarvitaan hiljentymistä. Silloin vanha ja tuttukin voi kuullostaa aivan uudelta, ja jokin, josta ei pitänyt yhtään avaakin uusia näkökulmia. 

Katse päivän epistolaan
Evankeliumikirjamme Pyhäinpäivän teksteistä kaikki muut jäävät yleensä evankeliumin varjoon. Meidän tulisi lukea nuo tekstit aina hyvissä ajoin ja tuoda asiat niistä esille puheessamme Jumalalle. Näinhän luterilainen saarna syntyy, tai sen pitäisi syntyä. Jos saarnaviran hoitajan puhe on ponnetonta, hapuilevaa, liian rönsyilevää tai jopa vaikeasti ymmärrettävää, on siinä kyse aina seurakuntaoppimmekin mukaan siitä, että seurakunta ei ole muistanut asiaa. Luemme nyt tässä väliin uudelleen tämän päivän epistolatekstin oikein hiljentyneenä, hvvin verrytelleinä ja hengelliset lihakset lämmitettyinä. Siis kappale Johaneksen ilmestyksestä, sen luvusta 22 ja jakeet 1-5: 

“Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.” 

Lähestyimme tuossa koko Raamatun loppunäkyä, olemme Raamatun viimeisellä sivulla. Ja mitä tuossa luimme on itse Raamatun varsinainen loppunäky. Sen jälkeen on pitkä lopetus joka sisältää pääasiassa toivotuksia.

Tällä viikolla nousi viimeistään keskustelun aiheeksi jälleen kerran apteekkien hyllyillä olevat vitamiinivalmisteet ja niiden uskottu hyvinvointia lisäävä vaikutus. Ja nyt olemme sellaisen asian äärellä jonka parissa saarnantekijät nykyisten oppiensa ja opetustensa kanssa askartelevat. Olisi hyvä mahdollisuus tuoda teksti eläväksi ja vaikuttavaksi juuri tähän päivään jonkin hyvä esimerkin avulla. Tietysti monella on se harhaluulo, että tekstejä pitäisi selittää tekstillä ja katekismuksella että olisi kuultu oikea saarna. Näin ei kuitenkaan pelkästään ole. Tekstin ydin ja sanoma meille voi olla aivan eri kuin se mihin on totuttu ja mitä tullaan kuulemaan.

Ihminenhän etsii terveyttä ja pitkää ikää, tai ainakin näin väite-tään ja sanotaan. Johanneksen Ilmestyksen sanoissa: “Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden.” Elämän puusta saa siis kaiken tarvittavan, se on kansojen apteekki. Eri asia onkin sitten se mitä tuolla elämän puulla tarkoitetaan. Halutaanko sillä kirjaimellisesti ymmärtää se mistä Raamatun alkulehdillä puhutaan kun puhutaan toisessa luomiskertomuksessa, vanhemmassa luomiskertomuksessa, siitä mitä ihmisellä oli käytössään silloin kun hänet oli luotu ja mitä hän kadotti. Vai pitääkö tuo kaikki käsittää hiljaa enemmän vertauskuvalliseksi puheeksi jossa Elämän puu ja sen vitamiinit ovat elävä yhteys Vapahtajaan eli Jeesukseen Kristukseen. Mietimme asiaa kukin tykönämme hetken.

Lopuksi
Raamatun viimeisellä sivulla, päivän epistola-tekstin jälkeen saamme lukea jollain tavalla myös päivän evankeliumin autuaaksijulistuksiin liittyvän tekstin: ”Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin.” Ilmestyskirjan puhe on paljolti vertauskuvallista, asioista ei silloin aikanaan voitu puhua niiden oikeilla nimillä. Olihan koko kirjassa myös selkeitä vihjauksia jotka teki siitä poliittisestikin todella kuumaa tavaraa noina suurina vaaran aikoina. Johanneksen Ilmestys viittaa myös hyvin pisteliäällä tavalla Roomaan ja roomalaisiin tuolloin hullujen keisareiden aikakaudella.

Pyhäinpäivä puhuttelee meitä monin tavoin ja myös silloin vietettävä jumalanpalvelus. Katsomme tuonpuoleiseen, me jotka saamme elää uskovien ja toinen toistemme yhteydessä. Kun katsomme tuonpuoleiseen meillä on kalpea aavistus siitä mitä siellä on. Emme todellakaan tiedä ja kaikki on puettu niin arvoitukselliseen sävyyn. Jälleen olemme tilanteessa jossa olemme osallisia jotain mutta emme kuitenkaan vielä täysin. Meidän on riiputtava kiinni siinä mitä emme näe, mutta minkä voimme uskoa todeksi. Olemme epävarmoina kaikkitietävän kasvojen edessä. ”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.” AMEN.

Tämä saarna on julkaistu Uuden Suomen blogissa ja onpa siellä peräti muutama kommenttikin: