Pääasia
16. Sunnuntai helluntaista
Jumalan huolenpito
Saarna 16 sept mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Epistolasaarna
Omelia DOC
Evankeliumi: Matt. 6: 25–34
Jeesus sanoo: »Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.»
Saarnateksti: Gal. 6: 2–10
Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. Joka luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään. Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen. Jokaisen on kannettava oma kuormansa. Se, jolle Jumalan sanaa opetetaan, antakoon opettajalleen kaikkea hyvää. Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon. Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.
Alkukertomus:
Suurmiehet jaksavat kiinnostaa. Joku on joskus aivan tosissaan esittänyt tavan diagnosoida sitä kuinka tuleva suurmies tunnistetaan jo nuorena tai ennen hänen suuria tekojaan, suuria tekoja ja saavutuksia jotka ehkä kuitenkin tunnustetaan ja huomataan vasta hänen poistuttua näyttämöltä. Niin! Tämän väitteen mukaan suurmiehen tunnistaa siitä, että hän aiheuttaa paljon hämminkiä ja mielipahaa käytännössä tekemättä juuri yhtikäs mitään. Mene ja tiedä… Ehkäpä noin voi ollakin…
Mutta palataanpas erääseen eittämättä historian suurmieheen joka näissä meidän saarnoissamme on ainakin kerran putkahtanut esiin. Nyt on kyse Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen kuudennennestatoista presidentistä Abrahan Lincolnista. Lincolnista liikkui paljon juttuja ja ne tietysti kirjattiin ylös ja tänään niitä luetaan monista suurmiehistä kertovissa kirjoissa, ja tietysti aivan itse Lincolnin elämänkerroissakin.
No joka tapauksessa kerran tuli presidentti Lincolnin luokseen muuan tilanomistaja valittamaan hänelle, että sotamiehet olivat ottaneet hänen hevosensa ja jonkun verran heinää kulkiessaan hänen tilustensa ohi. Mies vaati tietysti vahingonkorvauksia. Mitenhän Lincoln asiaan suhtautui? Hän sanoi: “Kuulkaahan, hyvä ystävä, jos ruvettaisiin tutkimaan tuollaista asiaa, niin kyllä silloin riittäisi työtä vaikka kahdellekymmenelle presidentille. Muistuupas tässä mieleen muuan tuttava Illinoisin ajoilta. Hän oli kykenevin lauttamies Missisippi-joella. Myöhemmin hänestä tuli kapteeni. Koskea laskiessaan hän seisoi aina komentosillalla. Kerran eräässä koskessa, kun höyrylaiva keinui puolelta toiselle tyrskyjen tempomana ja hän oli muuttunut pelkäksi tarkkavaisuudeksi, nykäisi joku poika häntä takinliepeestä ja huudahti: “Kuulkaa kapteeni! Pysäyttäkää laiva hetkiseksi! Minulta putosi omena veteen.” Presidentin työssä on keskityttävä pääasioihin. Jos presidentti ryhtyisi suorittamaan kaikenlaisia mitättömiä pikkuasioita, ei valtakunnan hallinnosta tulisi yhtään mitään!
Aloitus
Saarnatekstimme, tuo galatalaiskirjeen kappale on varsin tuttua tekstiä. Näin on siinäkin tapauksessa jos joku nyt kuuli sen ensimmäistä kertaa. Lopulta siitä jää kuitenkin ilmaan pieni riitasoinnun väre, ehkä aika isokin… Siinähän kehotetaan kantamaan toisten taakkoja ja tutkimaan vain omia tekojaan; kehotetaan kantamaan oma kuormansa. Joku löytää siitä karman lain: “Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” Ja lopussa kehotetaan tekemään hyvää ja aivan lopussa kehotetaan tekemään hyvää varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin. Juuri noissa sanoissa “tekemään hyvää varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin” on se riitasointu. Kuinka se on selitettävissä lähimmäisenrakkauden vaatimuksen suhteen.
Ehkä riitasointua aiheuttavat sanat käyvätkin yhteen sen Paavalin näkemyksen kanssa että vain harva pelastuu, ja nekin jotka pelastuvat, pelastuvat vain vaivoin. Ja vaikka puhtaasti kriittisestä näkökulmasta asioita katselevan ja tulkitsevan kannalta paavalilaista ja johanneslaista ajattelua ei saisi sekoittaa keskenään, niin onhan asia toki niin, että uskon yhdistämien tulee osoittaa rakkautta toisilleen jotta heidät juuri siitä tunnistettaisiin. Ja jos haluamme pitää kiinni siitä että Pyhä Henki puhuu meille raamatun kautta niin noin juuri asia tulee lopulta nähdä.
Hieman sisällöstä Martin tapaan
Uskonpuhdistaja Martti Luther oli hyvin suppealla tuulella kirjoittaessaan päivän epistolasaarnaa tästä galatalaiskirjeen tekstistä. Harvoin yksi saarna mahtuu toisen saarnan sisään:
Tämä
epistola antaa opetusta etu päässä niille, jotka hoitavat virkoja
seurakunnan hallitsemiseksi. Apostoli sen tähden erikoisesti varoittaa
kavahtamaan turhan kunnian pahetta. Kristittyjen on luonnollisesti pidettävä
sielunhoitajiansa ja saarnaajiansa kunniassa mutta nämä älkööt sen tähden
ylpeilkö älköötkä sitä väärinkäyttäkö opin yhteyden ja rakkauden häviöksi.
Älkööt he myöskään langenneita halveksiko älköötkä lankeemuksen tilaan jättäkö,
niin kuin pappi ja leeviläinen jättivät haavoille. Ja lopuksi hän kehottaa kaikkia
ahkeroimaan keskinäistä hyvän tekemistä kaikkien palvelemiseksi,niin kuin Kristuskin evankeliumissa opettaa työskentelemään päivän erällään,
tulevasta
Laaja näkökulma:Mutta päivän otsikko ja kaikki tekstit herättävät paljon kysymyksiä tässä ajassa. Kun kaikki tavoittelevat suurinta osaa elämän hyvyyksistä, syntyy kaikkien sota kaikkia vastaan, jonka seurauksena tulee täysi kaaos ja lopulta tuhoutuminen. Vai onko asia lopulta näin? Eikö raamatusta löydy mitään lohdutusta niihin uusiin maailmanlopun kuviin joita ilmastonmuutos muun muassa herättää. Eivätkö kristityt saa huolehtia huomisesta päivästä? Mutta jospa Jeesuksen sanoihin kätkeytyykin se ajatus, että työ onkin juuri ihmisen osa ja vain ihmisen osa. Jos Jumalan tarkoitus onkin se, että kun linnut eivät kerran kylvä eivätkä leikkaakaan eivätkä kokoa aittoihinkaan ja kukat eivät kehrää eivätkä tee muutakaan työtä, niin työnteko on ihmisen ja vain ihmisen kutsumus. Jumala vaatettaa ja ruokkii kaikki muut olevaiset, mutta ihminen on kutsuttu Jumalan työtoveriksi hänen luomakuntansa ylläpitämiseen eli hoitamiseen. Jeesuksen puhe vaati siis meiltä paljon pohdintaa, lopulta hän ei paljastukaan elämälle vieraaksi haihattelijaksi.
Lopetus
Kristillisessä elämässämme, elämässämme, meidän pitäisi keskittyä myös ja vain pääasioihin. Muistamme alun sanat. Lincoln oli itse tuo Missisippiä alas seilanneen laivan kapteeni. Ja meidän tulisi muistaa päivän Vanhan testamentin lukukappaleen sanat: “Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa.” Nämä sanat paljastavat sen miten haavoittuva ihmisen elämä on. Kovatkin ponnistelut ilman Jumalan siunausta voivat valua tyhjiin. Turhaakin turhempi on silloin ollut vaivannäkö ja raataminen. Jos olemme käsittäneet kristillisyydeksi vain sen, että käymme silloin tällöin kirkossa tai kerhossa, olemme erehtyneet. Pääasia on Kristus; usko Kristukseen. Usko Häneen, luottaminen Häneen ja Hänen opetuslapsekseen ja työtoveriksi tuleminen on se pääasiamme.
Lopulta saamme vielä yhden opetuksen: Kukaan ei voi palvella kahta Herraa. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. AMEN.