sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Pääasia — 16. Sunnuntai helluntaista — Jumalan huolenpito. Epistolasaarna.


Pääasia
16. Sunnuntai helluntaista
Jumalan  huolenpito
Saarna 16 sept  mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Epistolasaarna

Omelia DOC


Evankeliumi: Matt. 6: 25–34
Jeesus sanoo:  »Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.»


Saarnateksti: Gal. 6: 2–10
Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. Joka luulee olevansa  jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään. Kukin tutkikoon vain omia tekojaan.  Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen.  Jokaisen on kannettava oma kuormansa.  Se, jolle Jumalan sanaa opetetaan, antakoon opettajalleen kaikkea hyvää. Älkää  pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän  myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon,  mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. Meidän ei  pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.  Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.


Alkukertomus:
Suurmiehet  jaksavat  kiinnostaa.  Joku  on  joskus  aivan  tosissaan  esittänyt  tavan  diagnosoida  sitä  kuinka  tuleva  suurmies  tunnistetaan  jo  nuorena  tai  ennen  hänen  suuria  tekojaan,  suuria  tekoja  ja  saavutuksia  jotka  ehkä  kuitenkin  tunnustetaan  ja  huomataan  vasta  hänen  poistuttua  näyttämöltä.  Niin!  Tämän  väitteen  mukaan  suurmiehen  tunnistaa  siitä,  että  hän  aiheuttaa  paljon  hämminkiä  ja  mielipahaa  käytännössä  tekemättä  juuri  yhtikäs  mitään.  Mene  ja  tiedä…  Ehkäpä  noin  voi  ollakin…


Mutta  palataanpas  erääseen  eittämättä  historian  suurmieheen  joka  näissä  meidän  saarnoissamme  on  ainakin  kerran  putkahtanut  esiin.  Nyt  on  kyse  Pohjois-Amerikan  Yhdysvaltojen  kuudennennestatoista  presidentistä  Abrahan  Lincolnista.  Lincolnista  liikkui  paljon  juttuja  ja  ne  tietysti  kirjattiin  ylös  ja  tänään  niitä  luetaan  monista  suurmiehistä  kertovissa  kirjoissa,  ja  tietysti  aivan  itse  Lincolnin  elämänkerroissakin. 

No  joka  tapauksessa  kerran  tuli  presidentti  Lincolnin  luokseen  muuan  tilanomistaja  valittamaan  hänelle,  että  sotamiehet  olivat  ottaneet  hänen  hevosensa  ja  jonkun  verran  heinää  kulkiessaan  hänen  tilustensa  ohi.  Mies  vaati  tietysti  vahingonkorvauksia. Mitenhän  Lincoln  asiaan  suhtautui?  Hän  sanoi:  “Kuulkaahan,  hyvä  ystävä,  jos  ruvettaisiin  tutkimaan  tuollaista  asiaa,  niin  kyllä  silloin  riittäisi  työtä  vaikka  kahdellekymmenelle  presidentille.  Muistuupas  tässä  mieleen  muuan  tuttava  Illinoisin  ajoilta.  Hän  oli  kykenevin  lauttamies  Missisippi-joella.  Myöhemmin  hänestä  tuli  kapteeni.  Koskea  laskiessaan  hän  seisoi  aina  komentosillalla. Kerran  eräässä  koskessa,  kun  höyrylaiva  keinui  puolelta  toiselle  tyrskyjen  tempomana  ja  hän  oli  muuttunut  pelkäksi  tarkkavaisuudeksi,  nykäisi  joku  poika  häntä  takinliepeestä  ja  huudahti:  “Kuulkaa  kapteeni!  Pysäyttäkää  laiva  hetkiseksi!  Minulta  putosi  omena  veteen.”  Presidentin  työssä  on  keskityttävä  pääasioihin.  Jos  presidentti  ryhtyisi  suorittamaan  kaikenlaisia  mitättömiä  pikkuasioita,  ei  valtakunnan  hallinnosta  tulisi  yhtään  mitään!

Aloitus
Saarnatekstimme,  tuo  galatalaiskirjeen  kappale  on  varsin  tuttua  tekstiä.  Näin  on  siinäkin  tapauksessa  jos  joku  nyt  kuuli  sen  ensimmäistä  kertaa.  Lopulta  siitä  jää  kuitenkin  ilmaan  pieni  riitasoinnun  väre,  ehkä  aika  isokin…  Siinähän  kehotetaan  kantamaan  toisten  taakkoja  ja  tutkimaan  vain  omia  tekojaan;  kehotetaan  kantamaan  oma  kuormansa.  Joku  löytää  siitä  karman  lain:  “Mitä  ihminen  kylvää,  sitä  hän  myös  niittää.”  Ja  lopussa  kehotetaan  tekemään  hyvää  ja  aivan  lopussa  kehotetaan  tekemään  hyvää  varsinkin  niille,  joita  usko  yhdistää  meihin.  Juuri  noissa  sanoissa  “tekemään  hyvää  varsinkin  niille,  joita  usko  yhdistää  meihin”  on  se  riitasointu.  Kuinka  se  on  selitettävissä  lähimmäisenrakkauden  vaatimuksen  suhteen.


Ehkä  riitasointua  aiheuttavat  sanat  käyvätkin  yhteen  sen  Paavalin  näkemyksen  kanssa  että  vain  harva  pelastuu,  ja  nekin  jotka  pelastuvat,  pelastuvat  vain  vaivoin.  Ja  vaikka  puhtaasti  kriittisestä  näkökulmasta  asioita  katselevan  ja  tulkitsevan  kannalta  paavalilaista  ja  johanneslaista  ajattelua  ei  saisi  sekoittaa  keskenään,  niin  onhan  asia  toki  niin,  että  uskon  yhdistämien  tulee  osoittaa  rakkautta  toisilleen  jotta  heidät  juuri  siitä  tunnistettaisiin.  Ja  jos  haluamme  pitää  kiinni  siitä  että  Pyhä  Henki  puhuu  meille  raamatun  kautta  niin  noin  juuri  asia  tulee  lopulta  nähdä.

Hieman  sisällöstä  Martin  tapaan
Uskonpuhdistaja  Martti  Luther  oli  hyvin  suppealla  tuulella  kirjoittaessaan  päivän  epistolasaarnaa  tästä  galatalaiskirjeen  tekstistä.  Harvoin  yksi  saarna  mahtuu  toisen  saarnan  sisään:


Tämä  epistola antaa opetusta etu päässä niille, jotka hoitavat virkoja  seurakunnan hallitsemiseksi. Apostoli sen tähden erikoisesti varoittaa kavahtamaan turhan kunnian pahetta. Kristittyjen on luonnollisesti pidettävä sielunhoitajiansa ja saarnaajiansa kunniassa mutta nämä älkööt sen tähden ylpeilkö älköötkä sitä väärinkäyttäkö opin yhteyden ja rakkauden häviöksi. Älkööt he myöskään langenneita halveksiko älköötkä lankeemuksen tilaan jättäkö, niin kuin pappi ja leeviläinen jättivät haavoille. Ja lopuksi hän kehottaa kaikkia ahkeroimaan keskinäistä hyvän tekemistä kaikkien palvelemiseksi,niin kuin Kristuskin evankeliumissa opettaa työskentelemään päivän erällään, tulevasta
Laaja  näkökulma:
Mutta  päivän  otsikko  ja  kaikki  tekstit  herättävät  paljon  kysymyksiä  tässä  ajassa.  Kun  kaikki  tavoittelevat  suurinta  osaa  elämän  hyvyyksistä,  syntyy  kaikkien  sota  kaikkia  vastaan,  jonka  seurauksena  tulee  täysi  kaaos  ja  lopulta  tuhoutuminen.  Vai  onko  asia  lopulta  näin? Eikö  raamatusta  löydy  mitään lohdutusta  niihin  uusiin  maailmanlopun  kuviin  joita  ilmastonmuutos  muun  muassa  herättää.  Eivätkö  kristityt  saa  huolehtia  huomisesta  päivästä?  Mutta  jospa  Jeesuksen  sanoihin  kätkeytyykin  se  ajatus,  että  työ  onkin  juuri  ihmisen  osa  ja  vain  ihmisen  osa.  Jos  Jumalan  tarkoitus  onkin  se,  että  kun  linnut  eivät  kerran  kylvä  eivätkä  leikkaakaan  eivätkä  kokoa  aittoihinkaan  ja  kukat  eivät  kehrää  eivätkä  tee  muutakaan  työtä,  niin  työnteko  on  ihmisen  ja  vain  ihmisen  kutsumus.  Jumala  vaatettaa  ja  ruokkii  kaikki  muut  olevaiset,  mutta  ihminen  on  kutsuttu  Jumalan  työtoveriksi  hänen  luomakuntansa  ylläpitämiseen  eli  hoitamiseen.  Jeesuksen  puhe  vaati  siis  meiltä  paljon  pohdintaa,  lopulta  hän  ei  paljastukaan  elämälle  vieraaksi  haihattelijaksi.


Lopetus
Kristillisessä  elämässämme,  elämässämme,  meidän  pitäisi  keskittyä  myös  ja  vain  pääasioihin.  Muistamme alun sanat. Lincoln oli itse tuo Missisippiä alas seilanneen laivan kapteeni. Ja meidän tulisi  muistaa  päivän  Vanhan  testamentin  lukukappaleen  sanat:  “Jos  Herra  ei  taloa  rakenna,  turhaan  näkevät  rakentajat  vaivaa.”  Nämä  sanat  paljastavat  sen  miten  haavoittuva  ihmisen  elämä  on.  Kovatkin  ponnistelut  ilman  Jumalan  siunausta  voivat  valua  tyhjiin.  Turhaakin  turhempi  on  silloin  ollut  vaivannäkö  ja  raataminen.  Jos  olemme  käsittäneet  kristillisyydeksi  vain  sen,  että  käymme  silloin  tällöin  kirkossa  tai  kerhossa,  olemme  erehtyneet.  Pääasia  on  Kristus;  usko  Kristukseen.  Usko  Häneen,  luottaminen  Häneen  ja  Hänen  opetuslapsekseen  ja  työtoveriksi  tuleminen  on  se  pääasiamme. 

Lopulta  saamme  vielä  yhden  opetuksen:  Kukaan  ei  voi  palvella  kahta  Herraa.  Etsikää  ennen  kaikkea  Jumalan  valtakuntaa  ja  hänen  vanhurskasta  tahtoaan,  niin  teille  annetaan  kaikki  tämäkin.  AMEN.