sunnuntai 8. elokuuta 2004

"Monenlaista radikalismia." 10. Sunnuntai helluntaista - Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. 1.vsk.


10. Sunnuntai  helluntaista
Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa
08 aug MMIV saarna Auran kirkossa
Khra Torsti Äärelä 
Monelaista radikalismia
Evankeliumi: Luukas 16:1-9.

Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen: »Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: ’Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.’ Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. – Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.’ Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ hän kysyi ensimmäiseltä. ’Sata astiaa öljyä’, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.’ Sitten hän kysyi toiselta: ’Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?’ Tämä vastasi: ’Sata tynnyriä vehnää.’ Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.’» Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi: »Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.»


Virsi 55 aloitusvirtenä:

1.
Jäi taakse vuori kirkastuksen, käy Jeesus kohti Golgataa,
hän ristin tielle ahdistukseen, nyt oppilaitaan valmistaa,
se heille salatuksi jää, vain valta heitä viehättää

2.
He eivät tahdo kantaa iestä, myös meille se on vaikeaa
me emme seuraa ristin miestä, vaadimme vahvaa Jumalaa
tie pilkkakruunun, tappion, on mieltä vailla mahdoton

3.
Vaan sillä tiellä elämänsä, on Jeesus meille antanut,
ja uhrillansa, ristillänsä, myös meille portin aukaissut,
elämään uuteen, vaikeimpaan: ei vaatimaan vaan antamaan

4.
Vain sille joka suostuu uuteen, hän lupaa tosi elämän,
ja valtakunnan salaisuuteen, hän vihkii tielleen lähtijän,
niin vihan valtaan kuolemaan, luo rakkaus jo valoaan

5. Se valon kanssa mahti, valta, rikkaus joutuu kasvokkain
se ikä näyttää vahvimmalta, paljastuu pettääväksi vain,
ja hyvinvoinnin naamion takana tyhjyys, tuho on

6.
Jos itsekkyyyden valtaan jäämme, elämä siihen katoaa
siis ristin tielle lähtekäämme seuraten kutsun antajaa
nyt rakastaen taistelle uskossa uuden luomisen


Johdantokertomus

Monen vanhan rovastin kirjahyllyssä pölyttyvä Suomalainen saarnakirja, kolmiosainen jättiläinen, sisältää monta kuolematonta saarnaa ja kappaletta jotka ajanmukaistettuna sopivat hyvin tähänkin päivään. Lähinnä tätä päivää vastaava saarna otsikolla ”Väärät profeetat” lukee seuraavan, ehkä varttuneemmalle kirkkokansalle tutunkin lyhyen kertomuksen.

Joskus 1800-luvun lopulla, Pohjanmaan suurten herätysaikojen loppuvaiheilla kaksi pappia intoutuivat puhumaan vakavia. Toinen heistä oli siirtymässä uuteen seurakuntaan kauas entisiltä asuinsijoiltaan. Nuo kaksi sopivat siitä, että se joka ensimmäisenä heistä siirtyy tästä ajasta pois koettaisi tulla sanomaan ystävälleen miten kävi. Vuodet vierivät. Ystävykset olivat kirjeenvaihdossa, mutta pitkienkin matkojen takia eivät päässeet toistensa luona käymään. Eräänä päivänä, kun Pohjanmaalle jäänyt pappi oli käynyt päivälevolle, hän sai unenhorroksessa ollessaan nähdä vanhan ystävänsä tulevan luokseen. Ja hän kuuli tämän puhuvan: ”Minä olen nyt sitten kuollut. Olen saanut tuomionkin. Se oli kadotustuomio. En ole saanut sitä sen takia että olisin julistanut väärää oppia. Kyllä minä oli koettanut pitäytyä Jumalan puhtaaseen sanaan. Enkä saanut sitä sen takia, että olisin ollut laiska Herran palvelija. Liikuin ahkerasti seurakunnassani ja valmistin saarnani tunnollisesti. Enkä saanut kadotustuomiota sen takia, että elämässäni olisi ollut tahallisia syntejä. Kyllä minä koetin niitä vastaan taistella ja pitää lihani kurissa. Mutta sain kadotustuomion sen takia, että kaikki mitä olin tehnyt Jumalan valtakunnan viinitarhassa, olin tehnyt omaksi kunniakseni.

Käsittely
Mitenhän tuossa noin pääsi käymään? Oletteko koskaan miettineet millainen on radikaali henkilö tai millaista on radikaali toiminta? Radikaaliksi on käsitetty aina uudistaja, repijä ja arvojen polkija, joitain ominaisuuksia vai mainitaksemme. Tällainen kuva useimmilla radikalismista on.

1960-luvusta on jo tovi aikaa, mutta vanhemmat muistavat tuona ajan. Tuntuu näin jälkeenpäin, että aika olisi käynyt nopeammilla kierroksilla. Se oi yliopistomellakoiden aikaa, Yhdysvalloissa kyti ja melkein leimahti sodanvastainen kapina.. Tehtiin paljon uudistuksia, vanhoja arvohuonekaluja korvattiin muovilla, vanhoille opettajille sanottiin päin naamaa mitä sattuu, ja kaikkea siltä väliltä.
Mistä oli loppujen lopuksi kyse? On sanottu, että kyse oli loppujen lopuksi sodan käyneen sukupolven kasten kapinasta. Oli paljon uudistusvaatimuksia, tapahtuiko liian paljon ja liian nopeasti?
Olisi helppoa, liian helppoa, selittää tämän päivän ongelmat 1960-luvun radikaalien toiminnalla... Syytelista olisi pitkä: ongelmat koululaitoksen sisällä, huono talouspolitiikka, epäonnistunut kriminaalipolitiikka, kansan jo horjunut luottamus oikeuslaitokseen ja kaiken huippuna tietysti pienet kävijämäärät evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa. Kun puhutaan radikalismista ollaan aina kielellisen paradoksin äärellä: Juuri radikaalihan tarkoittaa juurevaa...

Mistä tässä kaikessa on kyse? Radikalismissa on aina kyse puolitiehen kulkemisesta. Tämä tulee ilmi kun tarkastellaan 1960-luvun radikaaleja. Aatteestaanhan he luopuivat, yksi toisensa jälkeen. Jotkut tekivät niinsanotusti parannuksen; palasivat perinteisempiin arvoihin, joistakin tuli äärikonservatiivejä. Mutta lopulta mioni istui korkeilla paikoilla yhteiskunnassamme: kuka korkeana virkamiehenä, kiuka tuomarina, kuika tarkastajan kouluhallituksessa, ketkä piispoina ja kirkkoherroina.

Mihin oli jäänyt uudistusmieli ja ihanteet. Valtakunnan salaisuus, radikalismin valtakunnan salaisuus, oli jäänyt syrjään. Alkuvirtemme sanat: ”se heille salatuksi jää, vain valta heitä viehättää,” oli käynyt toteen. Työtä he tekivät tunnollisesti vailla suurta hengen paloa ja intoa, ja omaisuutta kertyi.

Tekstistä hyvinlyhyesti
Päivän teksti on aivan mahdoton teksti. Yleensä tänä sunnuntaina puhutaan jostain aivan muusta. Taloudenhoitajan toiminta on täysin mieletöntä. Voisiko se olla jopa radikaalia?

Oikea ja väärä radikalismi
Jumalan sana ei koskaan kannusta radikaaliin toimintaan. Sana kehottaa ”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.”

Se, että etsitään turvaa perinteestä, oli kyse vanhan ajan yhteiskuntahyveistä tai meillä kirkossa vaikkapa, ja juuri sanan selittämisestä, ei se tarkoita että olisimme vanhanaikaisia. Aina välillä on tehtävä terveellinen puhdistus jotta olennainen voitaisiin nähdä. Oikealla tavalla radikaali katsoo aina juuriinsa, väärällä tavalla radikaali ei mihinkään.

Seurakunnassa on paljon tehtäväiä, ja paljon käyttämättömiä voimavaroja. ”Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina.” Me kaikki tarvitsemme kestävyyttä, ihimisinä, vanhempina, isovanhempina, kummeina, ammattimme harjoittajina, kuka esimiehenä kuka alaisena.

Puolitiehen kulkeminen, tai yrityksen puutekin on sitä radikaalia toimintaa. Olkaamme siis kestäviä ja epäitsekkäitä, ettei meidän käy kuten alussa mainitun papin. Suurena esimerkkinä meillä on Jeesus Kristus, hän oli uskollinen hamaan loppuun, ristinkuolemaan asti, vaikka häntä on pidetty myös varsin radikaalina henkilönä.

Ja kun omat voimamme eivät riitä, tahdomme jäädä puolimatkan radikaaleiksi, kuka ihmisenä, kuka vanhempana, kuka isovanhempana, kuka kummina, kuka esimiehenä, kuka alaisena. Mutta aina saamme turvautua Herraamme ja Vapahtajaamme

Mutta ihmisen keskenräisyys, ihmiselle niin luontaisena asiana, ei suinkaan ole radikalismia, jos aina tämän muistamme. Se, että tunnumme jäävän puolitiehen on ainoa sallittu väärän radikalismin muoto.

Kukaan ei siis pääse perille yksin ja aivan loppumatkastakin tuntuu, ettei ole vielä edes oikein lähtenyt liikkeelle. Sellaista on syntisen ihmisen elämä, syntisen joka välillä välähdyksen tavoin näkee jotain täydellisempää. Tämän kun tietää on helpompi olla epäitsekäs. AMEN.