torstai 13. toukokuuta 2021

Vaihtokauppa, limbo ja voitto — Helatorstai — Korotettu Herra. 3. vsk. Epistolasaarna.



Helatorstai
Korotettu Herra

13 maius MMXXI
Vaihtokauppa, limbo ja voitto.

Kappalainen Torsten Sandberg
Saarnateksti: Roomalaiskierje 8: 31-39

Epistolasaarna


Evankeliumi: Luuk. 24: 46-53
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta."Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.


Saarnateksti: Room. 8: 31-39
Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala - mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus - mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu:

- Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa,
meitä kohdellaan teuraslampaina.

Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voierottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.


Eräs hyvin paljon hartauksissa käytetty lyhyt kertoelma ”Jalanjäljet hiekassa” puhuu Jumalan läsnäolosta ja meissä  olemisesta näillä samoilla:

”Uneksin eräänä yönä käveleväni meren rannalla. Meri vaahtosi, tuuli humisi, ja jalanjälkeni painuivat hiekkaan. Katsellessani taaksepäin erotin kuitenkin omien jälkieni vieressä toiset, kevyet askeleet. Kuka mahtoi kulkea rinnallani?
Silloin kuulin äänen, joka sanoi: -Lapseni. luvatessasi seurata minua pyysit minua kulkemaan kanssasi, ja sen olen tehnyt.

Katsoin uudelleen taakseni. Mieleeni tulivat kaikki hetket, jolloin olin tuntenut itseni yksinäiseksi ja onnettomaksi, hetket, jolloin olisin tarvinnut ystävää, hetket, jolloin en jaksanut eteenpäin. Äkkiä huomasin, että hiekassa näkyivät vain yhdet, syvät jalanjäljet.
Huusin hätääntyneenä: -Sanoit kulkevasi kanssani, Herra, mutta missä olit silloin, kun tarvitsin sinua? Olet jättänyt minut aivan yksin!

Aallot lauloivat, ja tuuli hengähti hiljaa. Kuulin äänen sanovan lempeästi:
-Lapseni, silloin minä kannoin sinua.


Tämä kertomus on monelle tuttu, seurakunnan työntekijälle vähän kulunut ja jollekin voi tulla mieleen, miten niin ylevä Raamatunkohta kuin Paavalin roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun lopetus sopii samaan puheenparteen tuon kanssa. Molempien takaa löytyy kuitenkin sama ajatus. Mutta mikä se on!?

Kerran keskustelin erään pappisystäväni kanssa siitä mitä pitäisi oikein tehdä, että jäisi historian kirjoihin, että oikein mainittaisiin... Tulin itse siihen johtopäätökseen, että jos kirjoittaa yhden yhtä hyvän kirjeen kuin Paavalin roomalaiskirje on, niin varmasti ylittää tuolla yhdellä kirjeellä vaikkapa Martti Lutherin koko tuotannon ja pääsee sinne Paavalin viereen. Silloin nimeäsi hoetaan, kirotaan tai siunataan, seuraavat kaksituhatta vuotta. Mutta se jäänee tekemättä, ei taida tulla toista roomalaiskirjettä…

Paavali on ilmaissut oman ajattelunsa kaikkein parhaiten juuri roomalaiskirjeessä. Siitä on sanottu, että jokaisen kristityn tulisi osata se ulkoa. Tärkeähän se on, se on viides evankeliumi. Se ei puhu, eikä sen kirjoittaja ole kiinnostunut Jeesuksen maallisesta elämästä kuten neljä evankeliumia tekevät. Se on kiinnostunut ylösnousseesta ja taivaaseen korotetusta Kristuksesta, helatorstain jälkeisestä Kristuksesta. Ja, vaikkei sitä moni raamatunlukija aina muistakaan, on Paavalin roomalaiskirje yli kymmenen vuotta vanhempi kuin vanhin evankeliumi, Markuksen evankeliumi.

Roomalaiskirjeen luku 8, josta päivän epistolamme on, puhuu paljon Kristityn uudesta elämästä hengen alaisuudessa, päättyen juuri tuohon tekstiin jonka pohjalta virren 273 ”Jeesus parhain ystäväni” sanatkin on tehty. Juuri roomalaiskirjeen luku 8 on uskomme kannalta hyvin keskeinen.

Paavali ei puhu juuri koskaan Jeesuksesta, hän puhuu aina Kristuksesta, korotetusta Herrasta. Ja nimenomaan siitä, mitä Kristuksessa oleminen on! Koko roomalaiskirje on jatkuvaa todistelua ja tämän asian vatvomista, samaa asiaa tarkastellaan aina uudesta näkökulmasta. On ikään kuin kyse siitä, että sinulla on rikkinäinen villasukka ja sinä parsit sitä yhdestä kohdasta, ja kun saat sen valmiiksi yhdestä kohtaa ilmestyykin siihen toinen reikä. Parsit ja parsit, reikä on sukassa, Ja kun taas saat reiän parsittua ilmestyy uusi, ja taas uusi. Samalla tavalla täytyy parsia joka kerta, samalla neulalla ja samalla langalla. Lopulta sukka on parsimalla parsittu eikä siinä ole mitään kudottua jäljellä, mutta kas kummaa: sukkahan on hyvä jalassa ja lämmin, kenties vesitiiviskin... Ja lopulta et tuota parsittua sukkaa haluaisi mihinkään muuhun enää vaihtaa, ei mistään hinnasta. Jos tuollainen sukka, tai sukat, on ainoa mitä jalkaasi voit laitta, niin onhan sitä toki parsittava, ja parsimalla parsittava, ja vielä päälle parsittava. Niin se oli Paavalinkin laita; sukkaa hän ei toki parsinut, tai mistä me sen tiedämme, kasi sekin teltantekijältä onnistui, mutta siitä hän jaksoi todistella miten Kristus oli muuttanut hänen elämänsä, mitä uusi elämä Kristuksessa tarkoitti.

Kristuksessa elämistä voi verrata myös hyvään vaihtokauppaan, mutta sellaiseen vaihtokauppaan jossa kumpikaan ei tule huijatuksi ja petetyksi. Mutta miten se on mahdollista. Voiko joku aidosti iloita jos saa hyvästä, kurantista ja uudesta tavarasta, oli se sitten vaikkapa ehjät kumisaappaat tai hyvä auto, vastineeksi rikkinäiset saappaat tai hajoamispisteessä olevan vanhan auton. Mielettömältähän se tuntuu. Ehkä tällaisia hyväntekijöitä todellakin on olemassa. Mutta juuri tästä on kyse, ja uskonyhteyttä Kristukseen onkin kuvattu ominaisuuksien vaihtona. Sillä me olemme rikkinäisiä kumisaappaita ja hajoamispisteessä olevia autoja, kirjaimellisesti huollon tarpeessa. Miten yksinkertainen asia tämä onkaan, mutta eikö yksinkertaiset asia olekin niitä joita on vaikeinta uskoa, eivätkö aidot ja ilmaiset asia olekin niitä joita maalliseen kiintyvä nykyajan, tai paremminkin, kaikenajan ihminen karttaa.

Limbo on hyvä suoritus, kunhan on laittanut riman tarpeeksi korkealle... Sen sijaan, että ottaisimme voiton ja parhaan tuloksen tavoitteeksemme, tulee meidän ennemminkin ottaa tavoitteeksemme vaikeuksissa kestäminen ja matka läpi elämän ja sen eteen tuomien vaikeuksien. On mietittävä sitä, mikä on voiton salaisuus! Niin; vaikeuksista vapautuminen ei ole sittenkään uskovan elämän voiton salaisuus vaan niissä kestäminen ja niiden läpi meneminen. Ruumiimme ja sielumme voidaan tuhota. Silloinkin voitamme menemme limbona korkean riman alitse. Silloinkin voitamme, voittomme ei silloin ole omassa voimassamme tai kyvykkyydessämme, eikä siinä, mitä meille tapahtuu tai mitä saamme aikaan. Voitonpalkinnon tuolle rimanlaittajalle antaa häntä rakastava Herra Jeesus Kristus. Tätä voitonpalkintoa ei riistä mikään.

Tämä rakkaus ja voitto ei takaa hauskaa ja mukavaa ajallista elämää ja tuo ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Tälle rakkaudelle ihmisen ajallisen elämän ulkonainen hyvinvointi on sivuasia. Sen rakkauden valtaaman ihmisen koko elämä voi olla kaiken aikaa surmattuna ja kiusattuna olemista, olemista kuin teuraslampaana juuri ennen teurastusta (Room. 8:36). ”Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina.”

Jumalan rakkaus näkee ihmisen elämän aivan toisenlaisessa valossa kuin me itse sen yleensä näemme. Jumalan rakkauteen näet kuuluu se, että hän kulkee voittajana kanssasi silloinkin kun alitat riman, tai et jaksa mihinkään, kirjaimellisesti silloin kun omat jalanjälkiesi häviävät...

Tuo alun kertomuksemme ei olisi koskaan ilmaantunut ihmisten huulille, kerrottaviksi yhä uusilla rippikoululeireillä, päiväkerhoissa, vanhustenkerhoissa ellei apostoli Paavali olisi pystynyt pukemaan sanoiksi Jumalan rakkauden suurinta ilmausta, Jeesusta Kristusta, elämän ja kuoleman Herraa, ylösnoussutta ja korotettua Herraa. AMEN.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Jospa odotus onkin Pyhää huolettomuutta — Valvomisen sunnuntai — Valvokaa. 3. vsk.



Jospa odotus onkin Pyhää huolettomuutta

Valvomisen sunnuntai

Valvokaa

Saarna 18 nov mmxviii

Kirkkoherra Torsten Sandberg

Grande omelia omelia

 

Evankeliumi
 

Matt. 24: 36-44
Jeesus sanoi opetuslapsille:
 ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”


 
I Näytös. Valelääkäreitä ja leipäpappeja.



Jokunen vuosi siten tuli ilmi ns. valelääkäritapaus ja asia on nyttemmin puitu. Oikeus tutki asiaa ja mikä onkaan totuus ja tuomio on aivan, aivan eri asia. Tähän yhteen keissiin kantaa ottamatta voidaan edelleen todeta, että valelääkäreitä on nähty maailman sivu ja ilmiö on tuttu monessa muussakin ammattikunnassa. Eikä siinä mitään ja sen kummempia, jotkut ovat harjoittaneet lääkärin työtä meillä ja maailmalla, tehneet jopa vaativia leikkauksia ilman muodollista pätevyyttä ja vieläpä menestyksekkäästi. Väitetäänpä jopa että sama henkilö on toiminut joskus valelääkärinä, valelentokapteenina ja valetiesminämillaisena. 

Lääkärin ammatti on ammatti jossa korostuu erityisen paljon se, että asioita on opiskeltava koko elämän ajan ja vanhat ja kokeneet lääkärit ovatkin sitten parhaassa mahdollisessa tapauksessa nähneet kaiken mahdollisen. Voisi tietysti sanoa että työ tekijäänsä opettaa jos opettaa. Akateeminen arvo on meidän yhteiskunnassamme laatutae monesta asiasta, tai ainakin sen pitäisi olla. Lääkäri tekee työtä tiukan valvonnan alaisena ja virheitä hänelle toki sallitaan. Kuolemaan johtanut hoitovirhe ei vie välttämättä lääkärinoikeuksia, mutta vaikkapa niin sanottu hörhöily  rajatiedon alalla kyllä johtaa tilanteeseen jossa katsotaan että lääkäri on menettänyt mahdollisuutensa toimia uskottavasti työssään. Ehkä tuollaisessa tilanteessa mietitään myös normaaliuden rajoja ja kyseisen tapauksen mielentilaa muutenkin. Lääkärin oikeuksien menettäminen on aika harvinaista ja velvollisuudentunto on porukalla hyvin tiukka. Tuossa joukkokunnassa yleensä valvotaan. Valvotaan ihmisten terveyden vuoksi ja valvotaan myös että samaisen joukkokunnan maine pysyy hyvänä ja tahrattomana. 

Entäpäs sitten jos mietimme asiaa kirkon ja uskon näkökulmasta. Onkohan olemassa niin sanottua valepappia ja jos on niin millainen hän olisi ja miten hän toimisi. No varmasti valepappi toimisi pappina ja vähintäänkin teologian maisterin paperit taskussaan. Meillä on perinteessäämme puhuttu joskus ns. leipäpapeista joten asia ei ole niin vieras kuin luulemme. Ja itse Lutherilta löytyy asiaan myös helposti liitettävä kanta, lausuma, oli se sitten hänen itsensä sanoma tai jonkun muun. 

Tietyssä perinteessämme, ja näitä perinteitähän on kirkossamme monta, jumaluusopin harjoittamista ja lukeneisuutta on tietyllä tavalla aina halveerattu. Nuorempia jumaluusopin opiskelijoita on kehotettu lukemaan opinnot nopeasti ja sitten myös nopeasti unohtamaan kaikki opiskeltu. Sitten ollaan vain töissä pappina. Täyttäisiköhän tällainen helposti valepapin tuntomerkit? Tietyllä tavalla se täyttää ja meidän kirjakielemme isä Mikael Agricola puhui jo omana aikanaan siitä kuinka papin tehtävä se on stuudeerata ja rukoilla. Itse Martti Lutherin erään varsin vavahduttavan ajatuksenjuoksun mukaan valepappi voi olla keskuudessamme, saarnata Jumalan sanaa ja jopa jakaa ehtoollista. Sillä ei Martin mukaan ole mitään merkitystä onko papin asussa itse pääperkele kunhan vain saarnataan sanaa ja ehtoollinen on oikea ja pätevä vaikka Antikristus sen jakaisi. Mutta entäs nämä leipäpapit ja valepapit sitten? Toimiiko valvonta?


II näytös. Päivän teksti lyhyesti ja tuokiokuva Milanon adventista ja Martin 

mietteitä.


Valvomisen sunnuntain kaikki päivän tekstit, ja aivan erityisesti evankeliumi-tekstit, puhuvat valvomisesta ja hyvin voimakkaasti puhutaan myös lopun ajan tapahtumista. Kristillisessä mielessä valvomiseen liittyy odottaminen. Niinpä tämä sunnuntai aloittaa, ei ainoastaan tietyllä tavalla, vaan ajan suositun ilmauksen mukaisesti jopa ihan oikeasti adventtiajan. Yleensähän adventti aloitetaan nelisen viikkoa ennen jouluaattoa, ja toleranssi voi liikkua marraskuun noin seitsemänkolmannesta päivästä joulukuun kolmanteen päivään. Ortodoksit viettävät pitempää joulupaastoa ja siihen kuuluu kuuden pyhäpäivän kattava ajanjakso. 

Yhdessä paikassa läntistä hiippakuntaa vietetään kuitenkin pitkää adventtia joka kestää kuuden sunnuntain käsittävän ajanjakson. Kyseessä on kirkkoisä Ambrosiuksen jalanjäljissä edelleenkin kulkeva Katolisen kirkon suuri ja kunniakas hiippakunta, Milanon Arkkihiippakunta Italian Lombardiassa. Ylpeästi heidän kotisivunsa otsikko on Chiesa di Milano — Il Portale della Diocesi Ambrosiana. Milanon Arkkihiippakuntaan kuuluu väkeä suurin piirtein yhtä paljon kuin Suomen valtiossa on asukkaita kansalaisuutta odottavien maahanmuuttajineen ja muine asukkaineen. Joku on sanonut että hän ei Katolisesta kirkosta niin paljoa perusta, mutta muutaman asian siitä toki meille haluaisi. Nuo asiat ovat kuulemma apokryfinen Jeesus Siirakin kirja Raamatun täysivaltaisena kirjana, jouluyön messun jouluyön julistus ja seurakunnan ja esilaulajan toteuttama vuoropsalmi. Tähän listaan voisi vielä lisätä milanolaisen erikoisuuden eli pitkän adventin joka alkaisi juuri tästä pyhästä, valvomisen sunnuntaista. Jos näin kävisi, että tuo toivelista tuolla pitkällä adventilla lisättynä toteutuisi, niin tietysti perinteinen hoosianna-sunnuntai säilyisi mukana ja olisi tietyllä tavalla se ainoa ja oikea vuosisatainen adventtisunnuntai, ja vain silloin olisi oikea päivä laulaa Hoosianna-hymni ja virsi Avaja porttis, nuo virsikirjamme kaksi ensimmäistä virttä. 

Adventtiin olisi, jos sitä pitkällä kaavalla vietettäisiin mahdollista liittää silloin kirkkovuoden loppu ja sen vakavat ja tärkeät aiheet paremmin kuin nyt tapahtuu. Syksy on sellaista aikaa että mitä pitemmälle menee niin sitä enemmän on mielessä joulu ja sitä myötä adventin odotus. Nyt kirkko on vähän jälkijunassa kun adventti aloitetaan niin myöhään ja kovin virkamiesmäisesti. Tänä vuonnahan ensimmäiset joulu-oluet ilmestyivät kauppoihin kun juuri oli vietetty syyskuun 23 päivä 18. sunnuntai helluntaista.

Oikea odottaminen on vähän sama asia kuin mitä päivän evankeliumissa kolmannen vuosikerran mukaan sanotaan lyhyesti, ja mitä sanotaan ikiaikaisessa ensimmäisen vuosikerran mukaisessa suuren näyn kertomuksenpalasessa kymmenestä morsiusneidosta. Jeesuksen lähimmät seuraajat eivät saanet kokea hän toista, fyysistä tulemistaan, joten sen on näkevä ja kokeva joku toinen sukupolvi tai sitten pysymme enmmän Johanneksen evankeliumin avaamassa todellisuudessa jossa Jeesus on jo läsnä tässä ja nyt.

Luterilaisille asia on tehty helpommaksi kuin uskommekaan; saamme tulla ikään kuin valmiiseen pöytään. Avain löytyy Ison Katekismuksen kolmannen käskyn selityksestä.

Hartauden harjoittaminen ja jumalanpalvelus on loppujen lopuksi sama asia kuin valvominen. “Huomaa siis: tämän käskyn pääpaino ei ole lepäämisessä, vaan pyhittämisessä: tälle päivälle kuuluu erikoinen pyhä harjoitus. Muita tekoja ja toimia ei näet tarkkaan ottaen sanota pyhiksi harjoituksiksi, ellei ihminen sitä ennen ole pyhä. Mutta tässä on tapahtuva teko, jonka avulla itse ihminen tulee pyhäksi, ja se tapahtuu, niin kuin kuulimme, yksinomaan Jumalan sanan välityksellä; sitä vartenhan on määrätty ja järjestetty paikkoja, tilaisuuksia, henkilöitä ja koko ulkonainen jumalanpalvelus, että tämä kaikki julkisestikin pysyisi voimassa.”
   
Yhtä kaikki. On valvomisen sunnuntai ja valvomisen voi aloittaa miettimällä perusasioita, etsimällä yksinketaisinta tapaa ymmärtää tämäkin asia. Kun pääsemme siitä perille niin sen mukana saamme kaiken muunkin. Emme siis odota vaan vaion olemme. Liikaa odottaessamme kaikki elämän todellisuus ja kauneus kulkee ohitsemme, kaikki ihmiset ja kaikki mitä voimme heidän hyväkseen tehdä. Oikea odotus on loppujen lopuksi olemista jossa ei liikaa yritetä eikä olla. Siinä on oltava ripaus ja kasvava ripaus sitä Pyhää huolettomuutta josta Nasaretin mies meille kertoi:

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”  (Matteus 6:33-34)

Tänään tässä olemisessa ja Pyhässä huolettomuudessa saa olla mukana jo hieman ensimmäisen adventin riemua vaikka emme milanolaisia olekaan. Mutta tiedä vaikka meissä kohta asuisi kaikissa pieni milanolainen. AMEN.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Martin matkassa ja muutenkin — Uskonpuhdistuksen muistopäivä — Uskon perustus. 3.vsk.

Uskonpuhdistuksen muistopäivä
Uskon perustus
21 oct MMXVIII Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Martin matkassa ja muutenkin
Omelia DOCG

Evankeliumi Matteus: 5:13-16

Jeesus sanoo: ”Te olette maailman suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valo ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Johdanto

Nimittäin viime aikoina, viime vuosins, ja ihan kirkon viralliselta taholta, on annettu ymmärtää, että olisi viimein aika puhua rakentavam-paan sävyyn asiasta. Ei uskon puhdistuksesta vaan reformaatiosta. Ja sitten ollaankin todella ihmeellisessä tilanteessa. Pitkään käytössä ollut sana pitäisi vaihtaa edelleen kuitekin varsin vierasperäiseen sanaan. Asia voi toki onnistua käskyttämällä, ja sitä voivat käyttää ne henkilöt jotka ajattelevat asiaa työkseen. Tosiasia on kuitenkin myös siinä, että aika harva kansankirkon jäsen on sisäistänyt mitä uskonpuhdistus todella tarkoitti? Joten onko sillä nyt sitten niin suurta väliä?

Mistä oli kyse?
Voimme kysyä aina uudelle saman kysymyksen. Mitä oikein oli kyse kun Martti Luther asettui käytännössä koko maailmaa vastaan. Ja voimme kysyä myös sitä miten joku uskaltaa asettua tuohon tilanteeseen? Asiaa on paljon pohdittu, ja nimenomaan pohdittu. Tietysti sitä on myös tutkittu ja sitä enemmän kaikki tutkimus vahvistaa vain samaa kysymystä: “Miten joku uskaltaa asettua tuohon tilanteeseen? Ja lopulta kun tarkastelemme historiaa ja sen kulkua aivan uudesta näkökulmasta, niin kysehän oli kaikkien aikojen suurimmasta vallankumouksesta ja Martti jää ihmiskunnan suurten vaikuttajien joukkoon, ja kaikki mistä saamme tänään iloita johtuu tuosta hänen alulle panemastaan vallankumouksesta joka oli koskettava kaikkea inhimilliseen elämään kuuluvaa kaikkia yhteiskuntia.

Martti oli poikkeuksellinen ihminen joka eli kahden aikakauden murroksessa. Hän oli vimmainen mies joka kirjoitti valtavan määrän tekstejä jotka myös levisivät valtavan nopeasti. Tietysti joku voisi kysyä, aivan kuka tahansa meistä. Olemmehan kouluja käyneitä ihmisiä ja emme suinkaan sillä tavalla kuuroja ja yksinkertaisia. Siis voisimme kysyä, että olihan ennen Marttia toki renesanssi ja uudistuminen. Olihan se, mutta liikkeenä se ei koskettanut kaikkia ihmisä vaan oli suoraan sanoen pienen ja varsin elitistisen porukan puuhastelua, jolle on vain annettu viimeisen lähemmäs 700 vuoden aikana varsin ihanteellinen kuva. Renesansi ei ollut vallankumous joka kosketti kaikkia ihmisiä ja joka laittoi ihmiset liikkeelle, joka laittoi ihmismielen liikkeelle muuttamaan maailmaa ja myös tutustumaan siihen asiaan josta olemme tottuneet käyttämään nimeä “Jumalan sana.”

Luterilaisuus on tietenkin tänä päivänä ja tässäkin kirkossa varsin eri asia kuin se oli vaikkapa 100 vuotta sitten jolloin olitiin vieteety uskonpuhdistuksen 400-vuotisjuhlaa. Itselläni ei ole tapana paljoa tauluja harrastella eikä kuvia seinille ripustella, mutta jos jotain pappilan seinällä on niin olkoot sitten vaikka Paavin kuva, ja tietenkin kivipainos siitä maalauksesta jossa Martti viettää pehe-idylliä luuttua soittaen. Vanhin poika Hans laulaa ja muut sisarukset katsovat häntä palvoen ja taustan hämyssä pöydän ääressä Melanktooni istuu tinatuopin äärellä hieman epämäärisesti Marttia katsellen. Paavi ei siis enää ole antikristus.

Niin! Tässä nimenvaihdoiksessa, tai paremminkin käsiteenvaihdoksessa, on kyse siitä, että sana “Uskonpuhdistus” on mukamas tullut jollain tavalla loukkaavaksi. Tai sitten ongelma on joidenkin asiaa työkseen pohtivien lähinnä päänsisäinen ongelma. Ja kysmyksiä herättää se, että kyse on vain ja ainoastaan suomalaisten ongelmasta jos nyt sitten mikään ongelma edes onkaan. Kaikissa muissa kielissä asiasta sanalla jonka sisältö nousee siitä sanasta joka ilmaisee uudistamista tia uudelleen muotoutumista.

Oli miten oli ja onnistuu miten onnistuu tämä kirkkomme uusien johtajien aika koomiselta tuntuva käsite-terapia, johon he ovat lähteneet miten tahansa niin siitä ei kukaan yli eikä ympäri pääse, että kyllä sille menolle piti laittaa vissi stoppi jota elettiin silloin kun Martti kasvoi tietoiseksi, kantaa ottavaksi ja toimivaksi ihmiseksi. Tuossa tilanteessa tarvittiin uutta suolaa ja uutta valoa. Ja hyvin selkeästi Martista voidaan sanoa, että hän oli kaikella tavalla se ihminen josta tämän päivän evankeliumiteksti, teksti joka on Herramme ja Vapahtajamme vuorisaarnasta, saattaisi puhua. Ja ei tarvitse vääritellä eikä edes vääntää mustaa valkoiseksi kun toteamme että sanat “
Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa,” kuvaavat aivan hyvin kirkkoa ja sen tilannetta 500 vuotta sitten.

Ja itse Martti on mies joka saa olla maailman valona, todellakin toimia Jumalan työkaluna.
Ei hän voinut, eikä hänen uutta luova mielensä, voinut pysyä kätkössä. Eikä hän todellakaan laittanut sytytettyä lamppua vakan alle, vaan lampunjalkaan. Ja lopulta valo loisti kaikille huoneessa oleville ja sitä se tekee edelleenkin. Ja kun edelleen kysymme sitä mikä sai tuon miehen uskaltamaan niin ainoa uskottava selitys on siinä, että hän oli suunniltaan oleva mielipuoli tai sitten Jumala oli hänen kanssaan. Ehkäpä, ja aivan varmasti, uskomme mieluummin jälkimmäisen. Varmasti uskomme näin koska juuri näin vuorisaarna tuli kerran eläväksi sanaksi.

Konkluusio

Kaiken tämän jälkeen voimme kysyä: “Mitä nyt?” Kirkko elää elämäänsä ja sen isännät tulevat ja menevät kun heidän aikansa tulee ja aikanaan loppuu. Jokaisella aikakaudella on oman näköisensä isännät ja useimmiten nuo isännät tekevät juuri sen mitä aikakausi heiltä vaatii. Ja se ei aina ole ole sama asia kuin se mitä Jumala ihmisiltä vaatii. Uskonpuhdistus, ja olkaamme nyt ylpeitä siitä että tässä kummallisessa ja vaikeasti opittavassa kielessä todellakin on tuo sana uskonpuhdistus, oli todellakin vallankumous. Uskonpuhdistuksessa, Martin ja hänen kavereidensa ja seuraajien alulle panemassa liikkeessä oli kyse vallankumouksesta.

Puhe vallankumouksesta voi tietysti vetää sun virneeseen, ja niin pitää ollakin. Jollekin voi tulla mieleen 1900-luvulla eläneen George Orwellin teos “Eläinten vallankumous” ja siitä ne kaksi taistelevaa sikaa, karjua, toinen nimeltään Lumipallo ja toinen Napoleon ja kaikki mielikuvat yksinkertaisista lampaista jotka määkivät sloganiaan ja tietenkin suuri työn sankari Jysky-hevonen jolla on lopulta karmea kohtalo. Niinhän siinä kävi, että hyvä sika, inhimillinen Lumipallo, jouti karkotukseen ja vallan vei itsekäs ja ihmismäinen Napoleon jatkoi vääristetyn ja vesitetyn vallankumouksen johtajana. Orwellin tarina on hämmästyttävä ja hämmästyttävää on se, että ihmismieli saattoi luoda noin paljon ns. arkkityypeillä kyllästetyn kertomuksen vielä 1900-luvulla. Eihän enää pitänyt olla mitään kovin paljon uutta auringon alla.

Mutta pohdimme vielä lopuksi juuri tätä. Onko tässä käsiteenmuokkaus-kampanjassa johon kirkossamme on nyt lähdetty kyse siitä, että vallan onkin saanut saanut enemmän Napoleon-sika kuin Lumipallo-sika. Vallankumouksen käsitteeseen kun nimittäin kuuluu myös se, että se on oltava jatkuvaa. Vallankumouksenkin on oltava uudistuva aina ja joka hetki. Uskonpuhdistusta ei pidä jäädä odottamaan viittä vuotta, vallankumous on uudistettava joka sunnuntai, joka siunattu pyhä-päivä uudelleen. Nimittäin meissä kaikissa asuu Lumipallo ja Napoleon ja on aina urheilukielellä sanotuna “päiväkohtaisesta kunnosta” kiinni se kumpi on voitolla. Mutta ei hätää meillä on Jumalan sana joka pohjimmiltaan miksikään muutu vaikka sitä kuinka tulkitaan aina aikakauden mielen mukaiseksi. Meillä on sana ja sakramentit. Meillä on Jumala ja Vapahtaja. Meillä on Ihmisen Poika. Meillä ei ole mitään hätää! AMEN.