sunnuntai 31. lokakuuta 2004

Lottovoittajan vastuu. 22. Sunnuntai helluntaista - Uskon perustus. 1.vsk.


22.  Sunnuntai helluntaista
Uskon perustus
31 oct. MMIV  Saarna Auran kirkossa
Khra Torsti Äärelä
Lottovoittajan vastuu
Evankeliumi Joh. 4: 46–53

Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: »Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.» Mutta virkamies pyysi: »Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.» Silloin Jeesus sanoi: »Mene kotiisi. Poikasi elää.» Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: »Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.» Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: »Poikasi elää», ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.



Aloitus:
Lottopotti ei vieläkään koitunut kenenkään kohtaloksi. Eilisessä arvonnassa ei ollut seitsemän oikein tulosta. Pienempiä lottovoittoja kylläkin. Ja yhdenlaisia lottovoittajia on täälläkin kirkossa tänään ihan reilunkokoinen seurakunta.

On nimittäin sanottu, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Sanonta ei tosin määrittele voiton suuruutta, tuskinpa se päävoittoa jokaisen kohdalla voisikaan tarkoittaa. Sanonta voi osoittautua jopa ilkeäksi pilaksikin, kun sitä tarkemmin ajatellaan. Eilen kun esimerkiksi kuusi ja lisänumero sai noin 18 000 euroa ja neljä oikein vain 12 euroa. Onhan toki monessakin suhteessa onni syntyä hyvään maahan, mutta miten on eriarvoisuuden laita.

Mutta jos unohdamme maalliset ja katsomme hengellistä ja uskonnollista puolta. Asiaa kun tarkastellaan, niin siinäkin on jos ei nyt eriarvoisia, niin ainakin erivarauksellisia syntyjiä. Se, että synnymme maallisten vanhempien lapsina, luo vahvat tunnesiteet, haudankin rajojen ylitse. Uskonnollisina kokijoina synnymme myös perinteeseen. Suomalaiseksi totisesti synnytään, ja suomalaiseksi on vaikea päästä, siitä pitää huolen kummallinen kielemme. Onko tuhatta suomalaisista kohden edes yksi ei-suomalainen joka hallitsee kielemme jotensakin syvällisesti. Suomalaiseksi luterilaiseksi myös synnytään ja ennen kaikkea kasvetaan. Ja vielä erityisemmin tämä pätee eri kirkkomme suuntauksiin, perinteet ja niiden mukana tuleva hengellinen koti on joskus kuolemaakin väkevämpi voima.

Niin, luterilaisia maailmassa on laskutavasta riippuen tuollaiset 70-75 miljoonaa, ja niistäkin puolet eteläisellä pallonpuoliskolla. Sitten on luterilaisten kirkkojen sisällä lähes lukematon määrä erilaisilla korostuksilla varustettuja ryhmiä, ja kaikilla on varsin selkeä ymmärrys itsestään: ”Kuulumme oikeaan ja alkuperäistä lähimpänä olevaan joukkoon.” Elikkä jotkut väittävät, näin hengellisessä mielessä saaneensa sen kaikista suurimman lottopotin... Olisikohan asia sittenkään näin...

Uskonpuhdistus:
Niin, uskonpuhdistuksen muistopäivä. Mistähän uskonpuhdistuksessa oli loppujen lopuksi kyse. Kun tuloksena on lukematon, todella lukematon määrä eri kirkkoja, ja niiden sisällä niin valtaisa joukko erimerkkisiä suuntauksia. Piti palata uskomme perusteille, vaan kuinka kävikään.

Aika ajoin haikaillaan yhteisen ja kaikki rajat ylittävän kirkon tulemisesta. Haave on jollain tapaa toivottoman matkan päässä, jotenkin tuntuu, että kyse olisi siitä, että pitäisi ihmisen elinajan puitteissa ehtiä Alpha Centauriin, lähimpään kiintotähteen noin neljän valovuoden päähän aivan mopovauhdilla, kun tarvittaisiin valon nopeutta. Sillä kuolemaakin vahvempi on perinne ja opittu perinne. Maailmankansalaisia ja uskonnollisesti tosisuvaitsevaisia kun on todella vähän. Liekö sekään oikea tapa...

Uskonpuhdistuksen tärkeä vaatimus oli se, että raamattua tulisi kaikkien kyetä lukemaan omalla kielellään. Ja sehän taas tarkoitti sitä, että kaikkien pitäisi osata lukea. Ja kun osataan lukea, luetaan sitten muutakin kuin raamattua. Ja ennen kaikkea, ruvetaan ajattelemaan; sitäkin mitä raamatussa sanotaan. Uskonpuhdistus oli myös, ja ennen kaikkea sivistysliike...

Olin tässä jokunen aika kokouksessa jossa oli aika paljon pappeja koolla. Siellä haikailtiin muun muassa sen perään, että kirkko voisi vielä saada tärkeän asemansa takaisin tässä kaikenlaisien moneuden ajassa. Joku sanoi siellä: ”Turhaa tässä on enää uikuttaa. Itseänsä saavat papit syyttää kun opettivat kansan lukemaan. On harhaa puhua siitä, että aika nyt on tällainen, ajatussuuntia ja oppeja tulvillansa. Nimittäin kirkko ja kirkot itsessänsä ovat aivan samanlainen moneuden ilmentymä. Kaiken takana on vielä se, että raamatusta, siis siitä minkä tulisi olla kaiken uskon perusta, löytyy jokaiselle enemmän kuin jotain, pitävät perustelut.

On harhakuvitelma väittää luterilaisuutta jotenkin ainutlaatuisimmaksi kristillisyyden muodoista. Se on vain yksi ajatus-rakennelma, väitetystä yksinkertaisuudestaan huolimatta hankala ja siihen ei hevillä suostuta, muuten kuin syntymällä. Kuka kiivaille luterilaisella opilla, hänen tulee muistaa että jos arvonta-automaatti heittikin hänet vähän eri maahan, niin hän olisi harras katolinen, tai jos uskonpuhdistuksen vaikutuksesta syntyneisiin kirkkoihin kuuluisikin niin vaikkapa harras amish tai metodisti. Syntyä maallisen isän ja äidin lapseksi on kuolemaakin väkevämpi asia, syntyä johonkin perinteeseen on elämääkin väkevämpi asia.... Uskonpuhdistus oli kuin Pandoran lipas; kun raamattu annettiin kaikelle kansalle olivat tulokset väistämättömät. ” Selitä Pandora.”

II Käsittely:
Ei pitäisi kaiken tämän kuultuaan kuitenkaan heittäytyä epätoivon valtaan. On hyvä että voi syntyä hyvään ja turvalliseen maahan. Ja sellaista maata on rakastettava. On onni syntyä rakastavien maallisten vanhempien lapseksi, tällaisia vanhempia ja vähemmänkin onnistuvia tulee kunnioittaa ja lopulta rakastaa. Omaa perinnettä ja uskoansa tulee kunnioittaa ja rakastaa. Muuten se ei enää suojele sinua eikä kanna arkipäivässäsi.

Joskus on kuitenkin niin, että vasta itsenäistyminen auttaa meitä löytämään jotain tärkeää. Omista vanhemmistaan voi kasvaa eroon ja silti heitä rakastaa. Joskus oma perinne ja opitut uskonharjoitusmuodot tulee asettaa kyseenalaiseksi pelkästään lähimmäisen edun vuoksi.

Jos vain ymmärtäisimme sen, että uskomme perusta ei voi olla tiukassa opissa ja ajatusrakennelmissa. Ymmärtäisimme sen, että ne ovat vain ihmismielen, rajallisen ihmismielen yrityksiä kuvata jotain mikä on pohjimmiltaan salattua, niin silloin, ehkä silloin tuo hirveä kuilu, kuilu jota voi verrata etäisyyteen vaikkapa sinne lähimpänä olevaan tähtien, kuilu eri kristittyjen välillä raukeaisi.

Laki:
Omia vanhempia tulee siis aina viime kädessä rakastaa, ja omaa perinnettä. Mutta entä jos he ovatkin väärässä tai eivät enää niin ajanmukaisia? On näet sanottu että kun uskossamme on aivan liiaksi keskitytty siihen, miten ihminen pelastuu tai voi pelastua, niin silloin ihmisen tekemiset, arkielämä ja sen periaatteet ovat jääneet taka-alalle. Sitä kautta uskova ihminen ja erityisesti herätyskristillinen ihminen on itsekäs ja suorastaan epäkristillinen; oppi ja siinä pysyminen menee lähimmäisen edun edelle. Ja onpa tästä tehty vahvaakin saarnaa siitäkin näkökulmasta, että olisi unohdettu se että luonnostakin tulee ihmisen kantaa huolta.

Tosiasia on: Ihmiskunnan ja erityisesti kristittyjen kansojen tulisi tehdä täyskäännös tietyissä asioissa. Muuten elämänmuotomme tulee kyseenalaiseksi, elämä yleensä. Ei tarvita uskonpuhdistusta, vaan jopa sarja siihen verrattavia. Kohta ei nimittäin enää vietetä mitään sadonkorjuun kiitosjuhlia...

Yksi synnin ilmenemismuoto on viime vuosina ollut suorastaan kouriintuntuva, Itsekkään ihmisen toiminta on tuonut Vanhan testamentin profeetta Hoosean virittämän tuhonkuvan lähelle. ”Sen tähden maa muuttuu aavikoksi, kaikki sen asukkaat nääntyvät. Villieläimet ja taivaan linnut kuolevat, meren kalat katoavat.” Varottavia ääniä on kuultu kuitenkin jo pitkään. Niin, ovatkoe kristityt ovat liiaksi painottaneet toisen opinkappaleen, Pojan ja lunastajan asemaa ja merkitystä. Moni vakavasti otettava kirkonmies ja Raamatun pohjalta oppiansa ja julistustaan kehittävä kristitty, siis aidossa uskonpuhdistuksen hengessä toimiva kristitty, on voinut pukea huolensa vaikkapa niin sanotun yhdennentoista käskyn muotoon:

§ XI TOIMI NIIN ETTÄ MAAILMA SÄILYY
ELINKELPOISENA TULEVILLE POLVILLE.


On tosiasia; elämän jatkuminen maapalolla on asetettu kyseenalaiseksi. Syynä tähän on luonnonvarojen ja luomakunnan kohtuuton riisto. Kristitty sivilisaatio on ollut tätä tuhotyötä tekemässä, ja aivan etunenässä, jopa esimerkkiä muille antaen. Jos kristittyjen pitkälti yli satavuotinen lähetystyö vaikkapa Japanissa ei ole tuottanut tuon vanhan sivistyskansan parissa juuri huomattavaa tulosta, niin kylläpä länsimaiset tavat ovat menneet perille. Ja kiinalaiset tulevat perässä. Että tässä lähetystyössä on onnistuttu, ylitse kaikkien odotusten. Tuossa 70-luvulla herätti esim. hilpeyttä sellainen puhe: ”Että mitä jos jokainen kiinalainen haluaisi yhden napin lisää Mao-puseroonsa, niin että montakohan junanvaunullista siitä tulisi, niitä nappeja? Tänään tuo vitsinpoikanen pitää paikkansa, ja karmivalla tavalla. Mikähän onkaan öljynhinnan korotuksen perimmäisin syy. Länsimaisten elämäntapojen lähetystyö.

Ja kaiken taustalla on ihmiselle annetun perustehtävän laiminlyöminen, sen perusteellinen unohtaminen. Opetus, julistus ja ennen kaikkea arkipäivän toiminta eivät ole tasapainossa. Tämän kaiken keskellä pitäisi sitten vain rukoilla isämeitää: ”Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.” Voisipa näsäuskoisesti sanoa: ei siinä kehoteta ajattelemaan tulevia polvia, Jeesus kehottaa elämään vain tätä päivää... Niinhän sitä voisi luulla. Mutta silloin kannattaa miettiä jokapäiväisen leivän määrää ja sitä, onko lisukkeita ehkä liikaa.

Vanhat suomalaiset, joiden Raamatuissa oli Jeesus Siirakin viisauskirja saattoivat lukea sieltä nämä sanat: ”Tärkeimmät mitä ihminen elääkseen tarvitsee, ovat: vesi, tuli, rauta ja suola, nisujauhot, hunaja ja maito, rypäleen veri ja öljy ja vaatetus. Nämä kaikki koituvat hyväksi, mutta syntiselle ne kääntyvät pahaksi.” Eikö tämä ole puhetta jokapäiväisestä leivästä?

Usko on hyödytöntä ilman oikeansuuntaista toimintaa, samoin uskonpuhdistus. Uskonpuhdistusta, kohdentamista, tulisi seurata aina kohentunut ja parantunut tapa toimia, ihmisten tapa toimia.

Evankeliumi:
On jo kohtuullisempien elämäntapojen aika. On sanottu että ruumis on sielun temppeli. Voimme myös sanoa: luomakunta on lunastettujen temppeli. Se on pidettävä siistinä ja asumiskelpoisena tuleville polville aina Herramme paluuseen saakka. Tätä voisi pitää jopa täysivaltaisena uutena käskynä niiden vanhojen kymmenen rinnalla. Ja se se vasta varsinaista uskonpuhdistusta onkin. Lottovoittajilla on näet aika suuri vastuu, ja vastuu on sama voiton määrästä riippumatta, ja vastuuta on tietysti häviäjilläkin, aivan yhtä paljon heilläkin. AMEN

tiistai 19. lokakuuta 2004

"Voimattomuudesta uuteen iloon." 20 Sunnuntai helluntaista - Usko ja epäusko. 1. vsk.

20 Sunnuntai  helluntaista
Usko ja epäusko
17 oct. MMIV Saarna Auran kirkossa
Khra Torsti Äärelä
Voimattomuudesta uuteen iloon


Evankeliumi Mark. 2: 1–12

Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: »Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.» Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: »Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?» Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: »Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi» – hän puhui nyt halvaantuneelle – »nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.» Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: »Tällaista emme ole ikinä nähneet.»


Päivän evankeliumi tuo eteemme kuvan siitä kuinka Jeesus tuo halvaantuneelle kävelykyvyn takaisin takaisin. Tämä kertomus on jotenkin ajankohtainen kun muistamme viime viikolla kuollutta amerikkalaista näyttelijää Christopher Reevesiä. Hänhän vietti pitkän aikaa elämästään, loppuelämästään halvaantuneena pudottuaan hevosen selästä. Karmea kohtalo teräsmiehelle. Hänen suuri toiveensa oli parantua ja vielä kävellä, hän ei antanut koskaan periksi. Hän toivoi uusien hoitomenetelmien vielä auttavan häntä, mutta aikaa olisi tarvittu ehkä kymmeniä vuosia lisää...
Oli järkyttävää kuulla 90-luvulla, että hän oli halvaantunut pysyvästi - tällöin sitä tulee ajatelleeksi usein, että mikä on oikein elämän tarkoitus. Vaikka hän oli vasta 52-vuotias niin vakavasti halvaantuneena on varmasti helpotus päästä pois tämän maailman tuskista. Halvaantumisestaan huolimatta vaikutti siltä, että Christopher Reeves onnistui säilyttämään valoisan elämänasenteensa. Mieleeni muistui myös eräs lausahdus hänen suustaan, jossa hän itse vakuutti, että "Vanha ajatelma, että 'Jumala on rakkaus', on kirjaimellisesti totta - uskoit sitten Jumalaan tai et.

Sairaskin ihminen, sokea tai halvaantunut voi elää sokeanakin täysipainoista elämää, sokea voi aistia herkemmin kuin näkevä konsanaan. Aika ajoin saamme lukea nykyisen lääketieteen ihmeistä, sokeat saavat esimerkiksi näkönä takaisin nykyajan keinoin. Eikä silläkään alalla olla sanottu vielä lähes viimeistäkään sanaa, ehkä nyt vasta opetellaan aakkosia. Vaurioitunut selkäydin on vielä vaikeampi tapaus, kuten teräsmiestä näytelleen Reevesin kohdalla oli.

Teksti tuo mieleen myös ajatuksen hengellisestä ja henkisestä vammasta tai sokeudesta. Useimmat, melkein kaikki syntyvät normaalin fyysisen liikuntakyvyn tai näkökyvyn omaavina, mutta olisi parempi sanoa kuitenkin: ”Vammaisina ja sokeina synnymme, vammaisina ja sokeina vaellamme, vammaisina ja sokeina ehkä kuolemmekin… Lopulta tuohon vaivaan on vain yksi lääke. Vammaisuutemme ja henkinen sokeutemme helpottaa vasta kun saarnataan puhdasta evankeliumia, vasta kun pääsemme pois kuoleman vaikutuspiiristä.

Mutta mitä on usko ja epäusko? Toiselle epäusko on kasvukehitystä uskoo, toiselle se voi olla pikkutarkkaa syntien luettelua, monesti epäraamatullisella tavalla, itsekkäästi valikoiden, sokeasti valikoiden... Jollekin epäusko voi olla varsin teoreettinen käsite, hänen omien mieltymystensä mukaan...

Teoretisoidaanpa hieman! Mikäs onkaan luvun kaksi negaatio? Uudempaa matematiikkaa peruskoulussa lukenut sanoisi varmaan oitis: Miinus kaksi! Ojan laskuoppia ja vanhaa artimetiikka lukeneet olisivat enemmän ymmällään. Negaatio! Eikös jotain negatiiviseen, kielteiseen viittaavaa. Siis hyvin todennäköisesti miinus 2... Mutta eipäs ole! Luvun kaksi negaatio on mikä tahansa muu luku kuin luku kaksi, se ei todellakaan ole pelkästään miinus kaksi. Ja jos ette tuota tienneet, niin älkää suinkaan surko! Olette varsin kuuluisassa seurassa. Suuren katastrofin arkkitehdille Karl Marxillekaan tuo ei ollut sen selvempi.

No mitä tällä esimerkillä on tekemistä uskon ja epäuskon kanssa, jos siis uskon vastakohta, näin ajatellaksemme olekaan suoranaisesti ja yksiselitteisesti määriteltävä epäusko? Uskolle ei ole suoraan vastakohtaa, yksiselitteistä, sillä jos luvun kaksi negaatio on mikä tahansa luku, niin silloin kaikki mikä ei ole uskoa on epäuskoa... Ajattelutapa ei kuitenkaan ole aivan vaaraton. Ehkä uskossa ja epäuskossa on pohjimmiltaan kyse siitä, ollaanko osallisia Kristuksesta, vai ollaanko kuoleman valtapiirissä. Jos emme ole osallisia eläväksi tekevästä hengestä niin sokeina vaellamme, sokeina kuolemme.

Tänä päivänä näyttää vain olevan niin, että meidän on helpompi puhua syntien anteeksiantamuksesta kuin sairauksien parantumisesta. Meidän uskomme riittää paremmin edelliseen kuin jälkimmäiseen. Jeesuksen toiminnassa "kokonainen evankeliumi" murtautui ihmisten maailmaan. Ihmiset eheytyivät sekä sisäisesti että ulkoisesti. Myös apostolien kätten kautta tapahtui paljon ihmeitä. Monet sairaat tulivat terveiksi, monet uskoivat Jeesukseen, Jumalan valtakunta meni eteenpäin voimakkaasti.

Jeesus kehotti meitä rukoilemaan: "Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa" Tahdommehan olla mukana Jumalan valtakunnan tulemisessa keskellemme, hänen tahtonsa tuomisessa keskellemme, kuunnellen, mitä Pyhä Henki meille sanoo: mihin hän meitä kehottaa, keitä tapaamaan, minne menemään, millä tavoin Jumalan rakkautta jakamaan, mitä sanomaan, keitä rohkaisemaan ja Jeesuksen luokse vetämään.

Epäusko on toisenlaista: varmistelen elämääni, teen siitä niin hyvän kuin vain pystyn, vältän riskejä, pelaan varman päälle. Mutta silloin jää elämässäni toteutumatta jotakin hienoa, jotakin jota Jumala haluaisi kanssani ja kauttani tehdä. Jos evankeliumimme miehet olisivat pelanneet varman päälle, he eivät ikinä olisi nousseet katolle halvaantuneen miehen kanssa, eikä meillä olisi Raamatussa tätä viehättävää kertomusta, jossa heidän uskonsa ihanalla tavalla kannustaa meitä tekemään hulluja asioita Jumalalle. Eiköhän tuollainen usko monen mielestä näyttänyt menevän jo liian pitkälle, purkaa nyt talon katto ja laskea mies Jeesuksen eteen vuoteessaan: sehän oli aivan hullua puuhaa.

Aina kun Jeesus tekee ihmeellisiä tekoja, jollakin on uskoa. Joskus usko on Jeesuksella, joskus ihmisellä, joka tulee Jeesuksen luokse hätänsä kanssa, joskus taas muilla ihmisillä. Tällä kertaa emme tiedä halvaantuneen miehen uskosta mitään, mutta ainakin hänet paikalle tuovilla näyttää olevan suuri usko Jeesuksen mahdollisuuksiin. He eivät esteistä piitanneet, vaan toivat sairaan Jeesuksen eteen hinnalla millä hyvänsä. Kun he huomasivat väentungoksen olevan ylipääsemätön, he purkivat katon siltä kohdalta, missä Jeesus oli ja laskivat halvaantuneen Jeesuksen eteen. Heidän uskonsa oli suuri ja se palkittiin. He ottivat suuren riskin. Entä, jos Jeesus ei olisikaan parantanut tuota sairasta. Usko vaatii aina riskinottamista, muutoin se ei olekaan uskoa. Usko haastaa aina epäuskon kamppailuun. Kumpi voittaa meissä?

Lamaantunut ja voimaton ihminen saa uuden ilon ja energian. Anteeksiantamisen kokemus on tie vapauteen, nousemiseen, liikkeellelähtöön ja kiitokseen. Tänäänkin Jeesus antaa syntejä anteeksi syntisille ihmisille. Saamme käydä ehtoollispöytään maistamaan Herran hyvyyttä ja kuulemaan omalle kohdallemme armon ja anteeksiannon vakuutus. AMEN