sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Martin matkassa ja muutenkin — Uskonpuhdistuksen muistopäivä — Uskon perustus. 3.vsk.

Uskonpuhdistuksen muistopäivä
Uskon perustus
21 oct MMXVIII Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Martin matkassa ja muutenkin
Omelia DOCG

Evankeliumi Matteus: 5:13-16

Jeesus sanoo: ”Te olette maailman suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valo ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Johdanto

Nimittäin viime aikoina, viime vuosins, ja ihan kirkon viralliselta taholta, on annettu ymmärtää, että olisi viimein aika puhua rakentavam-paan sävyyn asiasta. Ei uskon puhdistuksesta vaan reformaatiosta. Ja sitten ollaankin todella ihmeellisessä tilanteessa. Pitkään käytössä ollut sana pitäisi vaihtaa edelleen kuitekin varsin vierasperäiseen sanaan. Asia voi toki onnistua käskyttämällä, ja sitä voivat käyttää ne henkilöt jotka ajattelevat asiaa työkseen. Tosiasia on kuitenkin myös siinä, että aika harva kansankirkon jäsen on sisäistänyt mitä uskonpuhdistus todella tarkoitti? Joten onko sillä nyt sitten niin suurta väliä?

Mistä oli kyse?
Voimme kysyä aina uudelle saman kysymyksen. Mitä oikein oli kyse kun Martti Luther asettui käytännössä koko maailmaa vastaan. Ja voimme kysyä myös sitä miten joku uskaltaa asettua tuohon tilanteeseen? Asiaa on paljon pohdittu, ja nimenomaan pohdittu. Tietysti sitä on myös tutkittu ja sitä enemmän kaikki tutkimus vahvistaa vain samaa kysymystä: “Miten joku uskaltaa asettua tuohon tilanteeseen? Ja lopulta kun tarkastelemme historiaa ja sen kulkua aivan uudesta näkökulmasta, niin kysehän oli kaikkien aikojen suurimmasta vallankumouksesta ja Martti jää ihmiskunnan suurten vaikuttajien joukkoon, ja kaikki mistä saamme tänään iloita johtuu tuosta hänen alulle panemastaan vallankumouksesta joka oli koskettava kaikkea inhimilliseen elämään kuuluvaa kaikkia yhteiskuntia.

Martti oli poikkeuksellinen ihminen joka eli kahden aikakauden murroksessa. Hän oli vimmainen mies joka kirjoitti valtavan määrän tekstejä jotka myös levisivät valtavan nopeasti. Tietysti joku voisi kysyä, aivan kuka tahansa meistä. Olemmehan kouluja käyneitä ihmisiä ja emme suinkaan sillä tavalla kuuroja ja yksinkertaisia. Siis voisimme kysyä, että olihan ennen Marttia toki renesanssi ja uudistuminen. Olihan se, mutta liikkeenä se ei koskettanut kaikkia ihmisä vaan oli suoraan sanoen pienen ja varsin elitistisen porukan puuhastelua, jolle on vain annettu viimeisen lähemmäs 700 vuoden aikana varsin ihanteellinen kuva. Renesansi ei ollut vallankumous joka kosketti kaikkia ihmisiä ja joka laittoi ihmiset liikkeelle, joka laittoi ihmismielen liikkeelle muuttamaan maailmaa ja myös tutustumaan siihen asiaan josta olemme tottuneet käyttämään nimeä “Jumalan sana.”

Luterilaisuus on tietenkin tänä päivänä ja tässäkin kirkossa varsin eri asia kuin se oli vaikkapa 100 vuotta sitten jolloin olitiin vieteety uskonpuhdistuksen 400-vuotisjuhlaa. Itselläni ei ole tapana paljoa tauluja harrastella eikä kuvia seinille ripustella, mutta jos jotain pappilan seinällä on niin olkoot sitten vaikka Paavin kuva, ja tietenkin kivipainos siitä maalauksesta jossa Martti viettää pehe-idylliä luuttua soittaen. Vanhin poika Hans laulaa ja muut sisarukset katsovat häntä palvoen ja taustan hämyssä pöydän ääressä Melanktooni istuu tinatuopin äärellä hieman epämäärisesti Marttia katsellen. Paavi ei siis enää ole antikristus.

Niin! Tässä nimenvaihdoiksessa, tai paremminkin käsiteenvaihdoksessa, on kyse siitä, että sana “Uskonpuhdistus” on mukamas tullut jollain tavalla loukkaavaksi. Tai sitten ongelma on joidenkin asiaa työkseen pohtivien lähinnä päänsisäinen ongelma. Ja kysmyksiä herättää se, että kyse on vain ja ainoastaan suomalaisten ongelmasta jos nyt sitten mikään ongelma edes onkaan. Kaikissa muissa kielissä asiasta sanalla jonka sisältö nousee siitä sanasta joka ilmaisee uudistamista tia uudelleen muotoutumista.

Oli miten oli ja onnistuu miten onnistuu tämä kirkkomme uusien johtajien aika koomiselta tuntuva käsite-terapia, johon he ovat lähteneet miten tahansa niin siitä ei kukaan yli eikä ympäri pääse, että kyllä sille menolle piti laittaa vissi stoppi jota elettiin silloin kun Martti kasvoi tietoiseksi, kantaa ottavaksi ja toimivaksi ihmiseksi. Tuossa tilanteessa tarvittiin uutta suolaa ja uutta valoa. Ja hyvin selkeästi Martista voidaan sanoa, että hän oli kaikella tavalla se ihminen josta tämän päivän evankeliumiteksti, teksti joka on Herramme ja Vapahtajamme vuorisaarnasta, saattaisi puhua. Ja ei tarvitse vääritellä eikä edes vääntää mustaa valkoiseksi kun toteamme että sanat “
Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa,” kuvaavat aivan hyvin kirkkoa ja sen tilannetta 500 vuotta sitten.

Ja itse Martti on mies joka saa olla maailman valona, todellakin toimia Jumalan työkaluna.
Ei hän voinut, eikä hänen uutta luova mielensä, voinut pysyä kätkössä. Eikä hän todellakaan laittanut sytytettyä lamppua vakan alle, vaan lampunjalkaan. Ja lopulta valo loisti kaikille huoneessa oleville ja sitä se tekee edelleenkin. Ja kun edelleen kysymme sitä mikä sai tuon miehen uskaltamaan niin ainoa uskottava selitys on siinä, että hän oli suunniltaan oleva mielipuoli tai sitten Jumala oli hänen kanssaan. Ehkäpä, ja aivan varmasti, uskomme mieluummin jälkimmäisen. Varmasti uskomme näin koska juuri näin vuorisaarna tuli kerran eläväksi sanaksi.

Konkluusio

Kaiken tämän jälkeen voimme kysyä: “Mitä nyt?” Kirkko elää elämäänsä ja sen isännät tulevat ja menevät kun heidän aikansa tulee ja aikanaan loppuu. Jokaisella aikakaudella on oman näköisensä isännät ja useimmiten nuo isännät tekevät juuri sen mitä aikakausi heiltä vaatii. Ja se ei aina ole ole sama asia kuin se mitä Jumala ihmisiltä vaatii. Uskonpuhdistus, ja olkaamme nyt ylpeitä siitä että tässä kummallisessa ja vaikeasti opittavassa kielessä todellakin on tuo sana uskonpuhdistus, oli todellakin vallankumous. Uskonpuhdistuksessa, Martin ja hänen kavereidensa ja seuraajien alulle panemassa liikkeessä oli kyse vallankumouksesta.

Puhe vallankumouksesta voi tietysti vetää sun virneeseen, ja niin pitää ollakin. Jollekin voi tulla mieleen 1900-luvulla eläneen George Orwellin teos “Eläinten vallankumous” ja siitä ne kaksi taistelevaa sikaa, karjua, toinen nimeltään Lumipallo ja toinen Napoleon ja kaikki mielikuvat yksinkertaisista lampaista jotka määkivät sloganiaan ja tietenkin suuri työn sankari Jysky-hevonen jolla on lopulta karmea kohtalo. Niinhän siinä kävi, että hyvä sika, inhimillinen Lumipallo, jouti karkotukseen ja vallan vei itsekäs ja ihmismäinen Napoleon jatkoi vääristetyn ja vesitetyn vallankumouksen johtajana. Orwellin tarina on hämmästyttävä ja hämmästyttävää on se, että ihmismieli saattoi luoda noin paljon ns. arkkityypeillä kyllästetyn kertomuksen vielä 1900-luvulla. Eihän enää pitänyt olla mitään kovin paljon uutta auringon alla.

Mutta pohdimme vielä lopuksi juuri tätä. Onko tässä käsiteenmuokkaus-kampanjassa johon kirkossamme on nyt lähdetty kyse siitä, että vallan onkin saanut saanut enemmän Napoleon-sika kuin Lumipallo-sika. Vallankumouksen käsitteeseen kun nimittäin kuuluu myös se, että se on oltava jatkuvaa. Vallankumouksenkin on oltava uudistuva aina ja joka hetki. Uskonpuhdistusta ei pidä jäädä odottamaan viittä vuotta, vallankumous on uudistettava joka sunnuntai, joka siunattu pyhä-päivä uudelleen. Nimittäin meissä kaikissa asuu Lumipallo ja Napoleon ja on aina urheilukielellä sanotuna “päiväkohtaisesta kunnosta” kiinni se kumpi on voitolla. Mutta ei hätää meillä on Jumalan sana joka pohjimmiltaan miksikään muutu vaikka sitä kuinka tulkitaan aina aikakauden mielen mukaiseksi. Meillä on sana ja sakramentit. Meillä on Jumala ja Vapahtaja. Meillä on Ihmisen Poika. Meillä ei ole mitään hätää! AMEN.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Aamos, Jeesus ja me — 21. Sunnuntai helluntaista –Jeesuksen lähettiläät. Vanhan testamentin saarna.


21. Sunnuntai helluntaista
Jeesuksen  lähettiläät
14 oct MMXVIII Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Aamos, Jeesus ja me.
Vanhan testamentin saarna
Grande Omelia


Evankeliumi: Joh. 13: 16-20
Jeesus puhui opetuslapsilleen: »Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat. Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: 'Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan. 'Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.»

Saarnateksti: Aam. 7: 10-15
Betelin pappi Amasja lähetti Jerobeamille, Israelin kuninkaalle, sanan: »Aamos lietsoo israelilaisten keskuudessa kapinaa sinua vastaan. Maa ei kestä hänen puheitaan. Hän on jopa sanonut, että Jerobeam kuolee miekkaan ja Israelin kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen, pois omasta maastaan.» Aamokselle Amasja sanoi: »Näkijä, mene tiehesi ja palaa Juudaan! Profetoi siellä ja hanki leipäsi siellä! Betelissä et enää profetoi. Tämä on kuninkaan pyhäkkö ja valtakunnan temppeli!» Aamos vastasi hänelle: »En ole profeetta enkä profeetan oppilas, vaan karjankasvattaja ja metsäviikunoiden viljelijä. Herra otti minut laumojeni keskeltä ja sanoi minulle: 'Mene ja julista kansaani Israelia vastaan!'»

Aloitus
Kun elämme uuttaa maailmanaikaa ja nuorempi väki selailee digiraamattuansa nousee aika ajoin puheeksi Vanhan testamentin merkitys ja kysymys: ”Mitä se oikein raamatussamme tekee?” Jotkut ovat ilmaisseet avoimesti, että heidän raamattunsa on tuhannen sivun verran ohuempi, siis vailla Vanhaa testamenttia.  Asiasta on kuitenkin meilläkin annettu mahdollisimman arvovaltainen lausunto reilut 30 vuotta sitten. Tuolloin silloiset piispat antoivat julkilausuman ”12 teesiä raamatusta.” Se on tänäkin päivänä hyvin käyttökelpoinen julkilausuma, mutta se ei juuri tavoita niitäkään kirkon aktiiveja jotka ovat aidosti, tai sanotaanko enemmän kiinnostuneita raamatusta. Pappien joukossakin se on jäänyt aika pienen joukon harrastukseksi. Tuo julkilausuma sisältää myös kohdan joka ottaa kantaa Vanhan testamentin asemaan: ”Vanhan testamentin kirjat ovat erottamaton osa Raamattuamme. Ne olivat Jeesuksen ja alkukirkon ”Raamatun” eli pyhät kirjoitukset. Vain niiden valossa voidaan ymmärtää ja lukea Uutta testamenttia. Vanhan ja Uuden testamentin kirjoittajat, samoin kuin heidän kirjoihinsa sisältyvien traditioiden esittäjät, kuuluvat samaan, Jumalan Hengen johtamien profeetallisten henkilöiden sarjaan.”

Aamos
Aamos oli juuri tällainen profeetallinen henkilö. Ja Aamos on tavattoman tärkeä henkilö, vaikka hänen nimissään kulkeva kirja onkin varsin vaatimaton noin kooltansa jos sitä verrataan vaikkapa Suuriin kirjaprofeettoihin Jeremiaan ja Jesajaan. Profeettakirjojen lukeminen on hyvä aloittaa hänestä. Aamos oli ensimmäinen uuden tyyppinen profeetta. Aamos on ensimmäinen profeetta, joka uskonnon nimessä vaatii yhteiskunnallisten epäkohtien poistamista. Vaatimus koskee periaatteessa kaikkia ihmisiä, ei pelkästään Israelilaisia. Hän vaikuttaa noin vuonna 760 e.a.a. Uutta hänen julistuksessaan on ennenkuulumaton jyrkkyys, johdonmukaisuus ja selvyys, jolla hän julistaa, että Jahve on vanhurskas Jumala, joka ei säästä omaa kansaansakaan. Aamos tahtoo erottautua vanhoista profeetoista, ja hänellä on uusi itseymmärrys ja kutsumustietous. Hän on saanut Valtuutensa suoraan Jahvelta, joka on ottanut hänet lammaslaumojen äärestä ja käskenyt hänen mennä ennustamaan Israelia vastaan.

Aamoksen julistama Jahve on koko maailmassa vaikuttava Jumala ja historiaa ohjaava Jumala. Hän on johdattanut jokaisen kansan sille määrätylle asuinpaikalle ja antanut oman tehtävänsä heille. Aamos on ensimmäinen julistaja joka asettuu vastustamaan uhrikäytäntöä. Aamos on puhdas yhden jumalan kannattaja ja Jahve alkaa saada koko maailmanpiirin Jumalan piirteitä. Herran päivän-käsite ilmaantuu myös ensimmäistä kertaa Hänen puheessaan.

Päivän saarnatekstin taakse
Päivän saarnateksti ei ehkä anna kovin hyvää kuvaa siitä mitä Aamos oikein sanoi? Aamos osasi nimittäin puhua hyvin konkreettisella tavalla. Aamosta on luettava siksi laajemmalti, koko kirjana. Hän saarnasi aikansa epäkohtia vastaan. Yhteiskunta jossa hän toimi oli kokenut todella rajun rakennemuutoksen. Oli koettu äkillistä vaurastumista. Ja juuri se ilmeni johtavien virkamiesten ja suurmaanomistajien ylellisissä elämäntavoissa, mikä oli omiaan kärjistämään rikkaiden ja köyhien välille syntynyttä kuilua. Heidän elämäntapansa ei olisi ollut mahdollinen ilman heikommassa asemassa olevan sortamista. Voimme vain kuvitella millaista rohkeutta Aamos osoittaa vaeltaessaan pohjoiseen kirjaimellisesti toisen valtakunnan alueelle.

Voimme tietysti kysyä: mitä tämä kaikki voi meille sitten sanoa? Olemme tietysti omassa yhteiskunnassamme kokeneet moniakin rakennemuutoksia, ja muuallakin kuin maatalouden piirissä. Vuosikymmeniä jatkunut työttömyys on tästä oma todisteensa. Kaiken taustalla ovat ne isot ja useat rakennemuutokset jotka maassamme on koettu viimeisen reilun 100 vuoden aikana. Joka lukee niinkin suurenmoisia teoksia kuin Kustaa Vilkunan ”Vuotuinen ajantieto” tai saman tekijän teosta ”Isien työ” ymmärtää hyvin sen kuinka jokainen ihminen ja hänen työnsä oli ennen tärkeä jotta hengissä pysyttiin. Mutta jos luemme Aamosta tulemme akuuttuneemmaksi siitä, että profeetallista ääntä kaivattaisiin edelleen. Sitä toki on, mutta ei koskaan liiaksi. Onkin kysyttävä, koska sitä profeetallista ääntä ei ole tarpeeksi, mitä sanottavaa Aamoksella voisi olla meille juuri tänään. Ei välttämättä meille tänään täällä kirkossa istuville, vaan niille jotka jakavat elämänmuotomme.

Aivan ensimmäiseksi on todettava: Hän jäisi taatusti yksinäisyyteen. Moittiessaan meitä ylellisistä elämäntavoista, järjettömistä tavoistamme ja tottumuksistamme, ja luonnonvarojen riistämisestä hyvin jyrkin sanankääntein jäisi hän lopulta yksinäisyyteen. Kannattajia hänellä toki olisi, jonkinlaisia ja eri vakavuudella toimivia. Kukapa meistä täällä istuvista ei esimerkiksi myöntäisi Pentti Linkolan pohjimmiltaan olevan oikeassa, ja kuka sitten on toteuttanut hänen opetuksiaan? Suuri sielu on aina yksinäinen. Siitä huolimatta ei hänen toimintansa olisi turhaa. 


Toisekseen: Asettuessaan puolustamaan niitä joilta puuttuu taloudellinen, oikeudellinen ja muu yhteiskunnallinen valta leimattaisiin hänet pahaiseksi populistiksi, joka ehkä nippa nappa oikeassa vaalipiirissä ehdokkaaksi asettumalla ja vaaliliittoja solmimalla pääsisi eduskuntaan.

Kolmanneksi: Hän joutuisi epäsuosioon kirkossamme sanoessaan että uskonnonharjoitus on muuttunut pelkäksi muotomenoksi, jota ihmiset käyttävät omien epäpyhien päämääriensä välikappaleena. Virkamiesmäinen kirkon hallinto ehkä tuhahtelisi ja vetoaisi kansankirkon periaatteisiin; lopulta kai vedottaisiin siihen ettei ihmisiä saa lyödä raamatulla päähän.

Jos Aamoksen kirja sisältää näin paljon ajatuksia herättävää, niin mitä sitten sisältää muu Vanha testamentti kokonaisuudessaan. Herääkin kysymys; miksi se on jäänyt paitsioon? Miksi siitä ei ole sen enempää saarnattu, ja miksi sitä ei ole opetettu sen enempää. Kyse on varmaan siitä kuinka kirkkokansan saisi lukemaan ylipäätänsä raamattua. Jos peruslähtökohta on se, että raamattu ei enää kulu käsissämme kuten vanhoilla suomalaisilla, jotka olivat kiinteästi kiinni maassa ja vaativassa arkipäivässä, niin vaatiihan se muutosta. Ja muutosta vastustetaan. Ja jos tosiasia on, että vaikka niin uskotellaankin, eivät suomalaiset sittenkään ole olleet koskaan mitään raamatunlukijakansaa on tarvittava muutos vielä suurempi. Jos sanan ja väitteen, joka sisältää muutospaineita perille saattamiseksi tarvitaan, kuten tutkimukset osoittavat, 17 kertaa tuo asia sanottuna, niin voidaan kysyä vielä: ”montako kertaa pitää tolkuttaa jotta epämiellyttävä asia sitten menee perille?” Ei kai Vanhaa testamenttia kirkkokansakaan lue jos eivät sitä papitkaan lue eivätkä siitä saarnaa.

Lopetus
Vanhan testamentin profeettojen sanoma on edelleen voimassa, myös Uuden testamentin jälkeen. Jeesus ei kumonnut tässäkään asiassa profeettoja, mutta lisäsi siihen rakkauden periaatteen ja poisti omalla kärsimyksellään tuomion.

Ja meidän tulee muistaa että sanoman välittämisessä ei ole kuitenkaan tärkeää vain sanoman sisältö. Me itse sanoman välittäjinä olemme myös osa sanomaa. On tärkeää, minkälaisen kuvan me annamme lähettäjästämme. Jumala on lähetti Poikansa Jeesuksen maailmaan rakastamaan ihmiskuntaa ja antamaan henkensä rakkaudesta meihin. Tätä samaa sanomaa hän on lähettänyt myös meidät viemään eteenpäin. Jeesuksen rakkaus ei ollut vain sanoja. Hän pesi opetuslastensa jalat, hän paransi sairaita, hän näki vaivaa, hän opetti, hän antoi itsensä aivan kokonaan, kuollen lopulta ristillä syyttömänä meidän puolestamme. Sellainen kuin hän oli tulisi meidänkin olla tässä maailmassa: Jumala on rakkaus. 


Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.  Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia meidänkin tulee todella olla tässä maailmassa. ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa” (1.Joh.4:17). Ei meidän tule olla herroina huudellen ohjeita hukkuville, vaan mennä heidän luokseen nostamaan heitä pinnalle, mennä sinne missä takki voi ryvettyä, missä voi itsekin joutua väärinymmärretyksi, syytetynkin paikalla, on mentävä sinne missä syntien anteeksiantamusta todella kaivataan, sinne missä oma parannuksenteko on jo aikoja sitten nähty turhaksi yritykseksi, on kerrottava, että Jeesus rakastaa ja tahtoo uudistaa, nostaa ja pelastaa. Totisesti hän poisti tuomiomme mutta eli kuten oikean profeetan tuli elää.  AMEN.