sunnuntai 22. lokakuuta 2006

Mä mistä löytäisin sen miehen — 20. Sunnuntai helluntaista — Usko ja epäusko. 3. vsk.


20. Sunnuntai helluntaista
Usko ja epäusko
22 oct MMVI Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Mä mistä löytäisin sen miehen?

Omelia DOC

Evankeliumi Joh. 7: 40–52
Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: »Tämän täytyy olla se profeetta.» Toiset sanoivat: »Hän on Messias.» Mutta toiset epäilivät: »Ei kai Messias Galileasta tule! Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista.» Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä. Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi. Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: »Miksi ette tuoneet häntä?» Miehet vastasivat: »Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.» Silloin fariseukset sanoivat: »Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista mitään – kirottuja kaikki!» Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: »Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.» Mutta toiset sanoivat hänelle: »Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa.»




Lääkäreitä on moneksi
Kun sairastumme menemme tavallisesti lääkäriin. Ainakin silloin, kun sairaus vaikuttaa vakavalta, eikä se ole jotain ohimenevää ”flunssaa” tai muuta sellaista. Vaikka onkin kaukana se päivä, että lääketiede olisi ratkaissut kaikki sairauksien aiheuttamat ongelmat, ja olisi kaiken parantavia lääkkeitä saamme olla kiitollisia lääketieteelle. Jotkut vanhemmat henkilöt muistavat vielä ajan jolloin puhuttiin puoskareista. Onneksi meidänkin maassamme puoskarointi eli tässä tapauksessa lääkärintyön harjoittaminen ilman asianmukaista koulutusta ja taitoja on kielletty. Eri asia on sitten onko olemassa muunlaista puoskarointia monellakin alalla; meilläkin. Puhutaanpa vaikka tästä konsulttien maailmanajasta. Kuka tahansa voi meilläkin perustaa firman ja ryhtyä konsultiksi, vaikkapa kehittämään työyhteisöjä. Minäkin voisin tehdä niin ja kylläpä kohta ajelisin uudella Mersulla ja olisi purjevenettä ja muuta sellaista.

Mutta on olemassa paikkoja maailmassa, joissa kuka tahansa vieläkin saa laittaa lääkesotkuja ja myydä niitä. Heistä on paljon kertomuksia. Niitä voi lukea vaikkapa vanhoista kirjoista joita kristityt maailmanmatkaajat, ja jotkut lähetystyöntekijät kirjoittelivat viime vuosisadalla. Eräästä sellaisesta voimme lukea kertomuksen puoskarista, joka määräsi kuumeisen pojan pantavaksi kaivoon. Vain pää sai jäädä veden yläpuolelle ja samalla piti lukea loitsuja! Sen jälkeen hän määräsi pojan paahtavaan auringonpaisteeseen. Tunnin kuluttua poika oli kuollut. Ja saman puoskarin toiminnasta edelleen: pieni tyttö oli kaatanut päälleen kiehuvaa vettä. Toinen kylki ja käsivarsi olivat kuin kaltattuja. Kipujen lievittämiseksi oli tuhrittu mustetta pitkin lapsen käsivartta ja kylkeä. Siitä sitten aiheutui tulehdus ja myrkytys. Avonaisista haavoista, jotka olivat musteesta mustina, virtasi keltaista visvaa. Lapsi tarrautui huutaen epätoivoiseen äitiin.

Vaikka emme enää käyttäisikään ”puoskareita,” voimme etsiä Jumalan rauhaa kiusaajan ”puoskareilta”. Meillä on ehkä paha omatunto ja haluamme paeta sitä. Emme tahdo ajatella koko asiaa. Kiirehdimme asiasta toiseen; teemme jotain muuta kun meidän pitäisi mennä tunnustamaan syntimme. Silloin olemme käyttäneet puoskareita ja vääriä lääkkeitä. ”Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri. Ei se tyynny, vaan kuohuttaa esiin mutaa ja liejua. Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani. (Jesaja 57:21-22). Näin sanotaan profeetta Jesajan kirjassa. Rauhan sydämeen antaa vain Jeesus. Jos me voimme sanoa: ”Hän on meidän rauhamme”, voimme sanoa olevamme onnellisia ihmisiä.

Joitain huomioita tekstistä
Päivän evankeliumi kertoo Jeesuksen matkasta Jerusalemiin juutalaisten juhlan, lehtimajan juhlan aikaan. Kansaa oli tullut kokoon eri puolilta maata elonkorjuun kiitosjuhlaan. Pyhä kaupunki oli suuren juhlan näyttämönä. Oli uhrien ja kiitoksen aika. Mutta juhlien jälkinäytös ei muodostunut miksikään kiitosjuhlaksi. Vanha käännös joka on enemmän alkutekstin mukainen tässä kohtaa lukee ”Niin syntyi kansassa eripuraisuutta”. Kyse ei ollut mistään pienestä kinasta vaan todella syvemmästä juovasta. Sana eripura voidaan näet alkukielen mukaan kääntää sanalla repeämä. Ja teksti kuvaakin sitä miten kansa jakaantuikin kahteen leiriin. Ja se kuvaa itä miten on olemassa repiviä voimia ja siitä kuinka ne valitettavasti ovat yhdistäviä voimia väkevämpiä.

Olemme tottuneet näkemään maailmassamme kuinka kansakunnat joutuvat käymään neuvotteluja keskenään; onneksi nykyään enenevämmässä määrin talouskysymyksissä ja ympäristöasioissa. Mutta niiden takana on kuitenkin hajottavia voimia, sota on saanut vain sanotaanko sivistyneempiä muotoja.. Ongelma ei ole vain kansakuntien, ajatelkaamme vaikka perhe-elämää ja lisääntyviä avio-eroja. Juuri koti-elämän tulisi ilmentää yhteenkuuluvaisuutta ihmisten välillä; sisäisesti ja ulkoisesti. Kuitenkin yhteys näkyy vain ulkonaisesti: syödään samassa pöydässä, nukutaan samassa talossa jne. Mutta sisäistä yhteyttä ei ole. Perheet ovat pirstoutuneet, tuhannet ja tuhannet kodit ovat ainiaaksi pirstoutuneet ja ainiaaksi särkyneet. Vanhempien ja lasten välillä on kuilu. Hajottavat voimat korjaavat hedelmät.

Joku voi vielä vedota kristilliseen seurakuntaan, missä pitäisi kokea syvintä mahdollista yhteyttä ihmisten kesken. Niinpä niin! Mutta tosiasia on että lehtimajanjuhlan jälkinäytös jatkuu sielläkin. Ja juuri Kristuksen seurakunnan piirissä hajottavat voimat ovat päässeet liikkeelle väkevimmin. Repeämät seurakunnan keskuudessa ovat syvät. Ihmiset eivät löydä toisiaan, vaikka etsivät samaa Herraa. Sama homma jatkuu halki vuosisatojen. Kaikki alkoi jo Paavalin perustamissa seurakunnissa, Korintin seurakunnan kärhämät tästä ikuisena esimerkkinä ja muistutuksena. Oma aikamme ei ole erikoisempi. Jossain joku pakahtuu epätoivoonsa kun ei saa hengellistä apua ja on kirjaimellisesti aivan kuin se kaivoon laitettu poika, joku on tuskissaan kuin palovamman saanut tyttö jonka haavoihin on puoskari laittanut mustetta. Ei ole käyty oikealla lääkärillä vaan sen kauhean puoskarin pakeilla. Ja pienten ihmisten kautta se asia valkenee koko kauheudessaan, puoskarin luona on paljon kävijöitä.

Opetus
Tekstissä esiintyvät jälleen nuo fariseukset. Päivän evankeliumista löydämme jälleen Nikodemoksen. Hän ei oikein sovi siihen kuvaan, joka meillä useimmilla on fariseuksista. Hänellä, Nikodemoksella, on avoin asennoituminen Jeesukseen. Hänellä oli ollut monia kysymyksiä mielessään ja siksipä hän menikin Jeesuksen luo saadakseen vastauksen, aluksi yöllä ettei kukaan näkisi, tai paremminkin myös siksi ja sanotaan se vielä kerran, että yöllä ovat oppineet yleensä tavanneet keskustella ja muutenkin työskennellä. Ja nyt päivän tekstissämme näemme kuinka Nikodemos varovasti alkaa todistamaan Jeesuksesta uskonveljilleen. Usko oli saanut sijaa ja se oli kasvanut uusiin mittoihin. Ja kun Nikodemos vielä kerran ilmestyy evankeliumissa esiin on hän rohkea todistaja: Ristiinnaulitsemisen jälkeen hän on yhdessä Joosef Arimatealaisen kanssa hautaamassa Jeesusta.

Mitä on epäusko?
Mutta sille emme voi kuitenkaan mitään että epäusko yllättää välillä. Miten siis on? Pitäisikö epäuskokin nähdä hyvässä ja positiivisessa valossa? Joka näkee lapsen kasvavan, näkee sen että välillä lapsi ei fyysisesti juuri kasva, on siis hitaampia kasvun jaksoja. Tärkeintä on kuitenkin että kasvua on. Sama Jeesus joka päivän evankeliumimme mukaan oli puhunut niin ainutlaatuisesti kutsui opetuslapsensa sanomalla heille: ”Tule ja seuraa minua.” Samasta voimme aloittaa tänäänkin. Usko tulee matkalla. Siihen meillä on Jeesuksen lupaus.

Antaisiko meille vielä voimia myös seuraava vanha viisaus: ”Jos luullaan, että pitää uskoa johonkin mahdottomaan, niin on lohduttavaa kuulla ettei kenenkään tarvitse uskoa muuhun kuin tosiasioihin. Jos joku on lähdössä matkalle ja katsoo aikataulusta, että lentokone lähtee klo 12, ja ostaa vielä siihen lipunkin, niin se ei ole vielä uskomiseen verrattava asia: se on epäuskoa. Uskomista on se, että lähdetään liikkeelle jotta lentokoneeseen ehditään.

Lopetus
”Mä mistä löytäisin sen laulun, sen laulun muita paremman.” Tuon niminen iskelmä oli hyvin suosittu kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tämän päivän evankeliumin äärellä voimme kysyä: ”Mä mistä löytäisin sen miehen, sen miehen muita suuremman, sen josta edelleenkin voidaan sanoa: ”Yksikään ihminen ei ole koskaan puhunut sillä tavoin kuin hän.”

Meidän tulee ottaa oppia Nikodemoksesta ja hänen avoimuudestaan Jeesuksen edessä. Saamme tulla kysymyksinemme hänen luokseen, saamme kuulla mitä hänellä on sanottavanaan. Saamme kohdata hänet. Kaiken tämän voimme tehdä lukemalla hänen sanojaan ja kuulemalla hänen todistustaan. Näin voi usko nousta meistä esiin. Jeesuksen persoonassa itse Kaikkivaltias Isä Jumala tuli ihmisten keskelle. Ja juuri tämän takia, ja ainoastaan vain tämän takia, ihmiset sanoivat: ”Yksikään ihminen ei ole koskaan puhunut sillä tavoin kuin hän.” AMEN.