sunnuntai 4. marraskuuta 2007

YYA – Ystävyys, yhteistyö ja anteeksianto. — 23 Sunnuntai helluntaista — Antakaa toisillenne anteeksi. 1. vsk.


YYA – Ystävyys,  yhteistyö  ja  anteeksianto. 
23 Sunnuntai helluntaista

Antakaa toisillenne anteeksi
4 nov  MMVII  Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia

Evankeliumi: Matt: 18.23-25.

Jeesus sanoi:» Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.’ Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi. Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, mitä olet velkaa!’ Mies heittäytyi maahan ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.’ Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa. Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.»
 
I Johdanto  
Ystävyyttä on monenlaista ja ystävyyttä voi olla monien eri tahojen välillä. Sitä voi olla kahden ihmisen välillä, perheet voivat olla ystäväperheitä, suvut voivat ystävystyä, heimot voivat ystävystyä, kansakunnat voivat tuntea keskinäistä ystävyyttä. Jopa hyvin erilaiset kansakunnat voivat tuntea ystävyyttä. Jopa pieni ja suuri kansakunta voivat tuntea keskenään ystävyyttä. Kaiken jälkeen voimme jäädä kysymään, mitä se ystävyys oikein on.

Vuoden 1993 jälkeen syntyneet ihmiset eivät tiedä Suomen ja Neuvostoliiton ystävyydestä yhtään mitään. Voihan sitä googlata tai etsiä netistä muuten tietoa, mutta sellaiseen kokemusmaailmaan ei todellakaan enää pääse. Se on menneen maailmanajan tuntemusta. Joukossamme on paljon sellaisia, jotka ovat eläneet niin sanotun ”lyhyen vuosisadan” 1914 - 1991 aikana. Silloin tapahtui paljon. Mitä nyt elämme, on paljolti tuon aikakauden seuraamusta.
Tänään elämme aivan uutta maailmanaikaa. Vuosi 1992 muodostaa monellakin tapaa tarkasteltuna uuden maailmanajan alun. Miten voimme sanoa näin? Mihin voimme verrata vuotta 1992? Voimme verrata sitä lähinnä vuoteen 1492, jolloin alkoi myös aivan uusi maailmanaika. Oli löydetty uusi maailma, ”the New World”, Amerikka.

Vuosi 1992 merkitsi Neuvostoliiton loppua. Se oli myös vuosi, jolloin Internet löi itsensä lopullisesti läpi. Ja olihan se myös olympiavuosi. Joskus haikeat tuntemukset täyttävät mielen, koska jotain oli peruuttamattomasti ohi vuonna 1992. Neuvostoliittoa ei enää ollut.

Tuon vuoden jälkeen syntyneiden on vaikea käsittää sitä ilmapiiriä, jossa elimme ja olimme, me Kekkosen ajan nuoret, hienosti sanottuna sitä eetosta, sitä tapaa puhua, olla ja perustella olemassaoloamme. Meille nuorille iskostettiin ystävyyden merkitystä, sitä kuinka pieni ja suuri saattoivat olla ystäviä. Jos mielit menestyä silloin, piti osata käyttäytyä oikein, ja ennen kaikkea oppia puhumaan oikealla tavalla. Silloin piti osata korrekti kieli, tuntea poliittinen ja yhteiskunnallinen liturgia, ja tuossa kielenkäytössä sanalla ystävyys oli aivan erityinen painoarvo. Asia meni joskus mauttomuuksiin saakka. Kainuulaiskirjailija Veikko Huovinen on ivamukaillut – hienosti sanottuna parodioinut – tällaista Suomi-Neuvostoliitto –liturgiaa lyhyessä stoorissaan ”Naapurukset”. Siinä tuon sanan ystävyys eri merkitykset ja vivahteet venytetään ärsyttävällä tavalla äärimmäisyyksiin ja sen ylikin. Se, kuinka ystävyys lisää ymmärrystä ja miten näin lisä-arvoitettu ymmärrys voikaan taas enentää ystävyyttä ja luoda pohjaa kanssakäymiselle, joka taas lisää ystävyyttä ja toisten välistä ymmärtämystä, ja näitä sanoja pyöritellen, rajattomasti. Tuossa kertomuksessahan pilkattiin juuri Kekkosen ajan  Neuvostoliittoon liittyvää kielenkäyttöä ja suomalaisten käyttämää puheenpartta.

Jotenkin  välillä  tuntuu  että  tuo  karmea  liturgia  ja  sen  ajan  ilmapiiri  jättivät  kaikkiin  tuona  aikana  eläneisiin  melkoisen  vamman.  Suomalaisten  päähän  tuntuu  mahtuvan  kerralla  vain  yksi  ajatus,  oli  se  sitten  kuntaliitos  tai  joku  muu.  Yhdessä  hyvässä  ajatuksessa  ei  toki  ole  mitään pahaa  ellei  se  ole  vaihtoehdottomuus.  Niinhän  meille  aikoinaan  uskoteltiin.

Mistähän siinä  loppujen lopuksi olikaan kysymys? Pyysikö siinä pieni anteeksiantoa suurelta ja mahtavalta, oikeutusta olemassaololleen, vai tunsiko suuri ja mahtava aitoa sääliä pientä ja heikkoa kohtaan. Joskus, kun noita aikoja muistelee ja sen ajan johtajia, tulee väistämättä mieleen tokkopa he sitä itsekään tiesivät, mitä nyt viinahuuruissaan horisivat. Oliko siinä loppujen lopuksi kyse ystävyydestä? Ehkäpä ei kuitenkaan. Ystävyys on nimittäin aina lahja, joka saadaan ja jota ei voi ansaita. Toki se voi vahvistua teoissa ja pyyteettömissä toimissa, joita osoitamme toiselle. No,  joka  tapauksessa  noilla  kahdella  kansakunnalla  oli  YYA-sopimus,  ja  sehän  tarkoitti:  YSTÄVYYS,  YHTEISTYÖ  JA  AVUNANTO.  Ja  tuon  sopimuksen  sisältöhän  opetetiin  meillä  kouluissa  ja  se  se  vasta  oli  totista  touhua,  aivan  kuin  lannanajo  eräällä  nimeltä  mainitsemattomalla  paikkakunnalla.

II Sananselitys
Kaikki tämän pyhän lukukappaleet puhuvat anteeksiantamisesta,  ehkä  myös  vähän  ”Ystävyydestä,  yhteistyöstä  ja  avunannostakin. Vanhan testamentin teksti puhuu Joosefin ja hänen veljiensä väleistä, joissa anteeksiantamus koki riemuvoittonsa. Efesolaiskirjeen kehotuspuhe on kaikkia kristittyjä kaikkina aikoina velvoittava. Juuri tämän tekstikohdan lauseista on tehty paljon huoneentauluja. Ja peräti päivän evankeliumikin kehottaa rajattomaan anteeksiantamukseen. Evankeliumiteksti on myös varoittava. Jumalan kanssa ei voi tehdä kauppoja.

Sen, mitä rajaton anteeksiantamus voi tarkoittaa, siihen löydämme esimerkin toisaalta Raamatussa, siinä kohdassa, jossa Jeesus sanoo, että anteeksi on annettava seitsemän kertaa seitsemänkymmentä kertaa. Seitsemän kertaa seitsemänkymmentä tarkoitti nimittäin tuon ajan kielenkäytössä samaa kuin äärettömyys, rajattomuus.

Päivän evankeliumissa tapaamme Jumalan joka yhtäältä armahtavainen mutta lopulta kovin vaatelias. Kuinka selitämme asian? Jeesuksen  vertaus armollisesta ja oikeamielisestä kuninkaasta on Jeesuksen itsensä antama selitys Isä meidän rukouksen viidennestä pyynnöstä: ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.” Opetuksessaan armollisesta ja oikeamielisestä kuninkaasta Jeesus haluaa osoittaa, että synti, niin Jumala- kuin lähimmäissuhteen rikkomukset ovat hyvin vakava asia.

Meidän tulee tehdä ero ihmisen ja Jumalan anteeksiantamuksen välillä. Ihminen ei kerta kaikkiaan voi tehdä yhtään mitään ajattelematta omia hyötynäkökohtiaan. Neuvostoliiton  ja  Suomen  YYA-sopimuksessa  oli  kyse  valtioiden,  tai  paremminkin  yhden  valtion  tarpeesta  turvata  yksi  raja.  Ei  silti  etteikö  ystävyyttä  ja  yhteistyötä  ollutkin...

III Lopetus
Voisimme  vielä  miettiä  sitä  millainen  olisi  Jumalan  ja  ihmisen  YYA-sopimus.  Voisimme  muuntaa  nuo  sanat  ”Ystävyys,  yhteistyö  ja  avunanto”  muotoon  ”Ystävyys,  yhteistyö  ja  anteeksianto.” Ja  mitä  se  sitten voisikaan  tarkoittaa?  Olemmeko  jälleen  samassa  tilanteessa;  pienen  on  toteltava  isoa  ja  oltava  tälle  mieliksi ja  kaikki  kielenkäyttö  ja  ajattelukin  on  mukautettava  tähän  sopivaksi.

Kaikista  merkillisintä  tässä  asetelmassa  on  se,  että  meillä  kaikilla  on  sama  ystävä  vaikka  emme  sitä  tuntisikaan  ja  heti  myöntäisi.  Ihminen  voi  ja  saa  lähestyä  tätä  suurta  ystäväänsä  aivan  luottavaisin  sanoin.  Jeesus  itse  on  ne  meille  opettanut.  No  kaikkihan,  ainakin  rippikoulun  käyneet,  osaavat  tämän  liturgian  joka  alkaa  sanoilla:  ”Isä  meidän  joka  olet  taivaissa...”  Sopimuksen  ensimmäinen  kohta  on  siis  olemassa;  on  olemassa  Ystävä  ja  millainen  ystävä?  Jeesuksen  opetus  syventää  tuntemustamme.  Perehtykäämme  siis  alati  noihin  artikloihin.

Mutta  kuinka  Jumala  ja  ihminen  voivat  oikein  tehdä  yhteistyötä.  Kaksi  kansaa  tekivät  aikoinaan  paljon  yhteis-työtä.  Ihmisen  ja  Jumalan  yhteistyö  on  siinä,  että  Jumala  on  kaiken  takana.  Hän  on  luonut  maailmankaikkeuden  ja  hänestä  me  lopulta  olemme  riippuvaisia  kun  kuljemme  joskus  kuoleman  portin  lävitse  päivänä  jolloin  meidänkin  maallisen  majamme  äärellä  lauletaan:  ”Tiet  kerran  kaikki  kulkee,  porteille  kirkkomaan...”  Kaikkein  konkreettisimmin  ihmisen  ja  Jumalan  välisen  yhteistyön  tulisi  tänä  päivänä  näkyä  tavassa  jolla  elämme  Jumalan  temppelissä,  kuinka  pidämme  huolta  ympäristöstämme.  Hän  tarjoaa  meille,  luomistuloksilleen  mahdollisuutta  tehdä  yhteistyötä  monella  muullakin  tavalla.  Sillä  emme  ole  tätä  maailmaa  luoneet  vaan  olemme  saaneet  sen  lahjaksi.  Kuuluisassa  Ateenan  puheessaan  apostoli  Paavali sanoi:  ”Jumala,  joka  on  luonut  maailman  ja  kaiken,  mitä  siinä  on,  hän,  joka  on  taivaan  ja  maan  Herra,  ei  asu  ihmiskäsin  tehdyissä  temppeleissä.” Ja  edelleen  vähän  eteenpäin: ”Jumala  ei  kylläkään  ole  kaukana  yhdestäkään  meistä,  hänessä  me  elämme,  liikumme  ja  olemme.”  On  paljon  muitakin  artikloja  joissa  kerrotaan  ihmisen  ja  Jumalan  ainutlaatuisesta  ystävyydestä  ja  yhteistyöstä.

Mutta  miten  on  viimeisen  kohdan  laita?  Uudelleen  hahmottelemamme  YYA-sopimuksen  joka  olisi  nyt  todellakin  nimeltään  ”YSTÄVYYS,  YHTEISTYÖ,  ja  ANTEEKSIANTO.  Tuossa  kahden  kansan  YYA-sopimuksessa  oli  myös  kiusalliset  ns.  sotilasartiklat.  Eihän  Suomi  todellakaan  ollut  mikään  puolueeton  maa.  Sillähän  oli  aivan,  kansain-välisenkin  oikeuden  mittapuissa,  sotilassopimus.  Ystävää  tulisi  puolustaa  jos  joku  maa  tai  joku  sen  kanssa  liitossa  oleva  maa  yrittäisivät  pienen  Suomen  kautta  hyökätä  Suuren  ja  Mahtavan  kimppuun. 

Raamattu  puhuu  paljon  anteeksiantamisesta,  mutta  juuri  tämän  päivän  evankeliumi  on  eräänlainen  sotilasartikla.  Katsotaanpa  vielä  kerran  kuinka  se  päättyy: ”Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.”

Anteeksianto  ei  ole  helppo  asia  eikä  siihen  oikealla  tavalla  ihminen  omista  lähtökohdistaan  pystykään.  Jumalan  ja  ihmisen  YYA-sopimus  saa  perustuksensa  Jumalan  rakkaudesta  ihmisiä  kohtaan.  Nyt  joku  kysyy,  ja  aivan  oikeutetusti;  ”Eikö  tämä  ole  pakkosopimus,  samanlainen  sopimus  jota  tarjotaan  perinpohjaisesti  sodassa  lyödylle  maalle,  raunioitetulle  maalle.”  Näin  on!  Sillä  ihminen  on  syntinen  ja  täysin  Jumalan  kirkkautta  vailla.”  Ja  tällaiselle  ihmiselle  tarjotaan  sopimusta  ystävyydestä,  yhteistyöstä  ja  anteeksiannosta.  Se  on  armollinen  sopimus,  niin  armollista  ei ole  tarjottu  kenellekään  sodassa  hävinneelle  maalle!  Mutta  emme  saa  käsittää  asioita  jälleen  väärin.  Jumalan  kanssa  voisikin  olla  varsin  helppoa  olla  ystävä, tehdä  yhteistyö-täkin  ja  nauttia  anteeksiannosta.  Mutta  kun  Jumala  on  tehnyt  tuon  sopimuksen,  tai  ainakin  tarjonnut  sitä,  kaikille  muillekin  ihmisille.  Siinäpä  se.  Jotta  ymmärrämme  uuden  YYA-sopimuksen,  tai  eihän  se  mikään  uusi  ole,  Suomen  ja Neuvostoliiton  suhteet  vain  antavat  meille  työvälineen  tarkastella  asiaa,  niin,  jotta  ymmärtäisimme  todellakin  tämän  YYA-sopimuksen  erityisluonteen  niin  joudumme  katsomaan  Jeesuksen  Kristuksen  elämään  ja  kuolemaan.  Hänen  ansiostaan  saamme  laittaa  nimemme  tähän  suurenmoiseen  sopimukseen.  Hän on sovittanut syntimme. ”Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu.” (Apt. 4:12). 

Aina  kun  elämämme  näyttää  varjoisat  puolensa  niin  silloin  voimme  turvata  tähän  vasta  löytämäämme  YYA-sopimukseen  ja  sen  antamiin  turvallisuustakuihin; saamme  katsella  siihen  toivonnäkyyn  joka  avautuu  ensimmäisen  pääsiäisen  ylösnousemuksen  aamusta.  AMEN.

tiistai 23. lokakuuta 2007

Kärsivällisyys kaiken voittaa — 21 Sunnuntai helluntaista — Jeesuksen lähettiläät. Epistolasaarna.


Kärsivällisyys  kaiken  voittaa
21.  Sunnuntai helluntaista

Jeesuksen  lähettiläät
Saarna 21 oct  mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Epistolasaarna
Omelia DOC

Evankeliumi: Matt. 22: 1–14
Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:  »Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista. Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’»

Saarnateksti: 2. Tim. 4: 1–5
Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmesymisensä ja hänen valtakuntansa kautta: julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät.

Alkukertomus:
Kirjassaan  “Lapin  profeetan  oppilaita” kertoi  Hjalmar  Westeson  taannoin  seuraavasti:  Pekka  Raattama  ei  ollut  varustettu  samoilla  lahjoilla  kuin  Juhani-veljensä.  Mutta  Pekan  näkeminen  itsessään  saattoi  käydä  saarnasta.  Hän  entinen  patajuoppo,  asia  joka  oli  laajasti  tunnettu,  esiintyi  nyt  todistuksena  Jumalan  pelastavasta  voimasta.  Kesän  lopulla,  Pekan  raitistumisen  vuotena,  puhui  itse  Laestadius  Pekalle: —“Tahtoisin  sinua  matkustamaan  Jukkasjärvelle  ja  saarnaamaan  siellä  mustille  pakanoille.” — “Minäkö  sinne,  enhän  minä  saarnata  osaa,  sanoin  Pekka.”  —“Mutt  sinä  saat  minulta  saarnoja,  joita  voit  lukea  ääneen.”  —“En  osaa  lukea  kirjoitusta…”  —“Vaikkapa,  mutta  se  on  meidän  ensin  opittava.”

Niin  sai  43-vuotias  Pekka  alkaa  alusta  kuten  koululainen  ikään.  Painokirjaimia  hän  osasi  hädin  tuskin  kirjasta  tavata  yhtäjaksoisesti.  Mutta  vielä  vaikeampaa  oli  saada  selvää  kirjoituksista.  Aivan  erityisesti  näin  oli  laita  Laestadiuksen  käsialan  suhteen,  siinä  oli  aivan  outoja  merkkejä.

Ensiksi  Pekalle  annettiin  läksyksi  kirjoitettu  aapinen.  Sen  jälkeen  hän  sai  tämän  avulla  ottaa  selvää  eräästä  Lars  Levin  konseptista.  Alussa  saattoi  mennä  kokonainen  viikkokin  ennen  kuin  hän  suoriutui  siitä.  Kärsivällisyys  oli  monta  kertaa  loppumaisillaan  tuolta  muutoin  niin  väkevältä  mieheltä.  Jospa  hän  sittenkin  olisi  saanut  heilua  kirveen  ja  lapion  kanssa,  se  olisi  ollut  ehkä  hänen  perintötekijöillensä  kaikkein  parasta  mahdollista  tekemistä? 

Mutta  Laestadiuksella  oli  sitäkin  enemmän  kärsivällisyyden  kallisarvoista  lahjaa.  Ja  sen  ansio  oli  siinä,  että  konsepti  toisensa  jälkeen   voitiin  lisätä  Pekan  hyväksi.  Aika  kului  sen  vuoden  loppuun  ennen  kuin  Pekka  saattoi  ryhtyä  saarna-  ja  lähetystehtäväänsä  Jukkasjärvellä.  Kärsivällisyyttä  siis  vaadittiin  sekä  opettajalta  että  oppilaalta.  Ei  ollut  helppoa  vahvan  metsien  miehen  lukea  aapista  kuin  alakoulun  pienet  pojat.  Oppiminenkin oli  vaikeampaa  siinä  iässä — varsinkin  kun hän  ei  ollut  koskaan  ennen  lukenut.  Mutta  joulun  alla  saatiin  nähdä  jälleen  yksi  kärsivällisyyden  riemuvoitto.

Timoteuksesta  ja  vähän  eksegetiikka
Uudessa  testamentissa  on  kaksi  kirjettä  Timoteukselle.  Niiden  aitoudesta  on  aina  hieman  kiistelty,  siis  lähinnä  siitä  ovatko  ne  ollenkaan  Paavalin  kirjoittamia.  No,  ehkä  ensimmäinen  niistä  on.  Asialla  ei  nyt  ole  loppujen  lopuksi  kovinkaan  paljoa  merkitystä.  Ne  ovat  kuitenkin  syntyneet  kirkon  varhaisessa  vaiheessa  ja  niissä  esitetään  oppeja,  jotka  sopivat  paremmin  kasvavaan  alkukristilliseen  kirkkoon  kuin  varsinaiseen  apos-oliseen aikaan.  Ensimmäisen  Timoteuskirjeen  mukaan kristillisen  perinteen  vaaliminen  asetetaan  seurakunnan  vanhimpien   tehtäväksi.

Olivatpa  ne  sitten  kenen  tahansa  kirjoittamia  niin  se  ei  vie  niiltä  pois  arvovaltaa,  etteivätkö  ne  olisi  tärkeitä  ja  hyviä,  suorastaan  ohjeellisia  myös  meille  tämän  päivän  kristityille.  Timoteus-kirjeiden  sanoma  ei  saa  kuitenkaan  jäädä  pelkästään  ohjeiksi  seurakunnan  johtajille.  Pelkkänä  tekstinä  se  vahvistaa  lukijaansa  arkipäivän  kristillisessä  vaelluksessa  ja  niiden  sanoma  auttaa  seurakuntalaisia  ymmärtämään  myös  niitä  vaikeuksia  joita  seurakunnan  paimenilla  voi  olla.

2.  Tim.  4:1-5  sanoma  meille  tänään.
Päivän  saarnatekstimme  sisältää,  kuten  monet  Uuden testamentin  lyhyemmät  kirjeet  tekevät,  paljon  kehotuspuhetta.  Jos  joku  siitä  tänään  saarnaa  niin  hänellä  on  vaara  sortua  puhumaan  helppoheikkimäisesti  siitä  kuin  tämä  teksti  suorastaan  on  kuvaus  tämän  päivän  uskonnollisuudesta,  josta  käytetään  myös  nimeä  notkean  moderni:  ”Haalivat  itselleen  halunsa  mukaisia  opettajia  kuullakseen  mitä  milloinkin  mieli  tekee.”

Otamme  nyt  tarkastelun  kohteeksi  erään  näkökulman  tekstiin.  Kirjeen  kirjoittaja  vaatii  seurakunnassa  toimivalta  paimenelta  aktiivista  ja  hellittämätöntä  otetta.  Voimme  tuoda  nuo  vaatimukset  tähän  aikaan  ja hieman  miettiä,  vaikka  vain  muutamalla  sanalla  tai  lauseella  mitä  ne  merkitsisivät!

Julista  sanaa:  Kirkko  elää  tämän  vaatimuksen  varassa.  Se  ei  voi  luopua  Jumalan  sanan  julistamisesta,  eikä  julistamisesta  yleensäkään.  Myös  tekemällä  Jumalan  tahdon  mukaista  työtä  toteutetaan  eläväksi  tullutta  sanaa.

Astu  esiin  sopivaan  ja  sopimattomaan  aikaan:  Jos  joku  luulee  edelleen, että  kirkon  ja  kirkonpalvelijan  tulee  vain  olla  miellyttävien  asioiden  airut  ja  ettei  julistuksessa  saisi  asettaa  kyseen alaiseksi  totunnaista  ja  ihmisten  epäpyhiä  pyrkimyksiä  niin  hän  on  niin  väärässä  kuin  kukaan  ylipäänsä  voi  olla.  Jotta  sananjulistus  olisi  oikeaa  ja  sananjulistaja  olisi  oikea  on  yksinkertaisesti  synnyttävä  loukkaantumista.  Näin  toteutuu  myös  se,  että  Jeesuksen  kohtalo  eletään  jokaisessa  sukupolvessa.  Se  on  se  leima  jonka  hän  jätti  lähettiläilleen.  Ei  hän  tullut  tuomaan  rauhaa  vaan  miekan.  Oppilas  ei  voi  tässä  suhteessa  olla  mestariaan  paremmassa  asemassa.  Nuhtele,  moiti  ja  kehota,  ja  saa osaksesi  nurja  osa.  Se  on  käskynä  kohtalon!  

Opeta  kärsivällisesti:  Kaiken  avain  on  tässä.  On  oltava  kärsivällinen  vaikka  muut  eivät  sitä  olisikaan.

Lopetus
Jumalan  sanan  luku  voi  vaatia  joskus  meiltäkin  suurta  kärsivällisyyttä.  Emme  ymmärrä  kaikkea  lukemaamme.  Olisi  hauskempaakin  tekemistä  tai  voisi  keksiä  jotakin  muuta  veruketta.  Muistakaamme  silloin  että  Kiusaaja  on  silloin  asialla.  Se  vihaa  sanaa,  se  pelkää  että  antaisit  elämäsi  Jumalalle,  antaisit  elämäsi  hänen  käyttönsä  ja  lähimmäistesi  parhaaksi.  No;  ei  kiusaaja  vielä  siitä  hätkähdä,  jos  se  joskus  näkee  sinut  Raamatun  luvussa,  mutta  jos  sinä  osoitat  kärsivällisyyttä  ja  kestävyyttä,  käy  se  raivoisasti  kimppuusi.  Silloin  ei  saa  antaa  periksi!  Silloin  tulee  rukoilla  ja  taistella.  Muistakaamme  silloin  Pekka  Raattaman  esimerkkiä,  osaamme  toki  lukea  ja  meillä  on  vapaa  pääsy  kaikkeen  mahdolliseen  raamatun  selittämiseen  ja  tulkitsemiseen  liittyvään.  Monet  asiat  on  ajateltu  puolestamme  moneltakin  kantilta.  Vaatii  vain  kärsivällisyyttä  ja  ponnistelua  selvittää  asiat,  sulatella.

Ja  vastustajamme,  edelleen  vapaana  liikkuva  kiusaaja,  on  vaarallinen,  itsepintainen  ja  sitkeä,  eikä  sekään  anna  periksi  vaikka  saisi  perinpohjaisen  selkäsaunan  kerran,  kaksi,  kolme,  neljä  viisi,  kuusi;  no  ehkä  seitsemännessä  erässä  hän  voi  hieman  taipua,  mutta  vain  hieman... 

Eräs  toinen  raamatunkohta,  ensimmäisen  Pietarin  ensimmäisen  luvun  jakeet  5  ja  6  antavat  meille  vielä  lisää  kehotuksen  ja  lohdutuksen  sanoja,  vahvistavaa  kärsivällisyyttä  joka  on  voittava  kaiken.  “Ylistetty  olkoon  meidän  Herramme  Jeesuksen  Kristuksen  Jumala  ja  Isä!  Suuressa  laupeudessaan  hän  on  synnyttänyt  meidät  uuteen  elämään  ja  antanut  meille  elävän  toivon  herättämällä  Jeesuksen  Kristuksen  kuolleista.  Häneltä  me  saamme  perinnön,  joka  ei  turmellu,  ei  tahraannu  eikä  kuihdu.  Se  on  varattuna  teille  taivaissa,  ja  voimallaan  Jumala  varjelee  teidät  uskossa,  niin  että  te  saavutatte  pelastuksen,  joka  on  valmiina  saatettavaksi  ilmi  lopunaikana.  Siksi  te  riemuitsette,  vaikka  nyt  jouduttekin  jonkin  aikaa  kärsimään  monenlaisissa  koettelemuksissa."  AMEN.

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Pääasia — 16. Sunnuntai helluntaista — Jumalan huolenpito. Epistolasaarna.


Pääasia
16. Sunnuntai helluntaista
Jumalan  huolenpito
Saarna 16 sept  mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Epistolasaarna

Omelia DOC


Evankeliumi: Matt. 6: 25–34
Jeesus sanoo:  »Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.»


Saarnateksti: Gal. 6: 2–10
Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. Joka luulee olevansa  jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään. Kukin tutkikoon vain omia tekojaan.  Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen.  Jokaisen on kannettava oma kuormansa.  Se, jolle Jumalan sanaa opetetaan, antakoon opettajalleen kaikkea hyvää. Älkää  pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän  myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon,  mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. Meidän ei  pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.  Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.


Alkukertomus:
Suurmiehet  jaksavat  kiinnostaa.  Joku  on  joskus  aivan  tosissaan  esittänyt  tavan  diagnosoida  sitä  kuinka  tuleva  suurmies  tunnistetaan  jo  nuorena  tai  ennen  hänen  suuria  tekojaan,  suuria  tekoja  ja  saavutuksia  jotka  ehkä  kuitenkin  tunnustetaan  ja  huomataan  vasta  hänen  poistuttua  näyttämöltä.  Niin!  Tämän  väitteen  mukaan  suurmiehen  tunnistaa  siitä,  että  hän  aiheuttaa  paljon  hämminkiä  ja  mielipahaa  käytännössä  tekemättä  juuri  yhtikäs  mitään.  Mene  ja  tiedä…  Ehkäpä  noin  voi  ollakin…


Mutta  palataanpas  erääseen  eittämättä  historian  suurmieheen  joka  näissä  meidän  saarnoissamme  on  ainakin  kerran  putkahtanut  esiin.  Nyt  on  kyse  Pohjois-Amerikan  Yhdysvaltojen  kuudennennestatoista  presidentistä  Abrahan  Lincolnista.  Lincolnista  liikkui  paljon  juttuja  ja  ne  tietysti  kirjattiin  ylös  ja  tänään  niitä  luetaan  monista  suurmiehistä  kertovissa  kirjoissa,  ja  tietysti  aivan  itse  Lincolnin  elämänkerroissakin. 

No  joka  tapauksessa  kerran  tuli  presidentti  Lincolnin  luokseen  muuan  tilanomistaja  valittamaan  hänelle,  että  sotamiehet  olivat  ottaneet  hänen  hevosensa  ja  jonkun  verran  heinää  kulkiessaan  hänen  tilustensa  ohi.  Mies  vaati  tietysti  vahingonkorvauksia. Mitenhän  Lincoln  asiaan  suhtautui?  Hän  sanoi:  “Kuulkaahan,  hyvä  ystävä,  jos  ruvettaisiin  tutkimaan  tuollaista  asiaa,  niin  kyllä  silloin  riittäisi  työtä  vaikka  kahdellekymmenelle  presidentille.  Muistuupas  tässä  mieleen  muuan  tuttava  Illinoisin  ajoilta.  Hän  oli  kykenevin  lauttamies  Missisippi-joella.  Myöhemmin  hänestä  tuli  kapteeni.  Koskea  laskiessaan  hän  seisoi  aina  komentosillalla. Kerran  eräässä  koskessa,  kun  höyrylaiva  keinui  puolelta  toiselle  tyrskyjen  tempomana  ja  hän  oli  muuttunut  pelkäksi  tarkkavaisuudeksi,  nykäisi  joku  poika  häntä  takinliepeestä  ja  huudahti:  “Kuulkaa  kapteeni!  Pysäyttäkää  laiva  hetkiseksi!  Minulta  putosi  omena  veteen.”  Presidentin  työssä  on  keskityttävä  pääasioihin.  Jos  presidentti  ryhtyisi  suorittamaan  kaikenlaisia  mitättömiä  pikkuasioita,  ei  valtakunnan  hallinnosta  tulisi  yhtään  mitään!

Aloitus
Saarnatekstimme,  tuo  galatalaiskirjeen  kappale  on  varsin  tuttua  tekstiä.  Näin  on  siinäkin  tapauksessa  jos  joku  nyt  kuuli  sen  ensimmäistä  kertaa.  Lopulta  siitä  jää  kuitenkin  ilmaan  pieni  riitasoinnun  väre,  ehkä  aika  isokin…  Siinähän  kehotetaan  kantamaan  toisten  taakkoja  ja  tutkimaan  vain  omia  tekojaan;  kehotetaan  kantamaan  oma  kuormansa.  Joku  löytää  siitä  karman  lain:  “Mitä  ihminen  kylvää,  sitä  hän  myös  niittää.”  Ja  lopussa  kehotetaan  tekemään  hyvää  ja  aivan  lopussa  kehotetaan  tekemään  hyvää  varsinkin  niille,  joita  usko  yhdistää  meihin.  Juuri  noissa  sanoissa  “tekemään  hyvää  varsinkin  niille,  joita  usko  yhdistää  meihin”  on  se  riitasointu.  Kuinka  se  on  selitettävissä  lähimmäisenrakkauden  vaatimuksen  suhteen.


Ehkä  riitasointua  aiheuttavat  sanat  käyvätkin  yhteen  sen  Paavalin  näkemyksen  kanssa  että  vain  harva  pelastuu,  ja  nekin  jotka  pelastuvat,  pelastuvat  vain  vaivoin.  Ja  vaikka  puhtaasti  kriittisestä  näkökulmasta  asioita  katselevan  ja  tulkitsevan  kannalta  paavalilaista  ja  johanneslaista  ajattelua  ei  saisi  sekoittaa  keskenään,  niin  onhan  asia  toki  niin,  että  uskon  yhdistämien  tulee  osoittaa  rakkautta  toisilleen  jotta  heidät  juuri  siitä  tunnistettaisiin.  Ja  jos  haluamme  pitää  kiinni  siitä  että  Pyhä  Henki  puhuu  meille  raamatun  kautta  niin  noin  juuri  asia  tulee  lopulta  nähdä.

Hieman  sisällöstä  Martin  tapaan
Uskonpuhdistaja  Martti  Luther  oli  hyvin  suppealla  tuulella  kirjoittaessaan  päivän  epistolasaarnaa  tästä  galatalaiskirjeen  tekstistä.  Harvoin  yksi  saarna  mahtuu  toisen  saarnan  sisään:


Tämä  epistola antaa opetusta etu päässä niille, jotka hoitavat virkoja  seurakunnan hallitsemiseksi. Apostoli sen tähden erikoisesti varoittaa kavahtamaan turhan kunnian pahetta. Kristittyjen on luonnollisesti pidettävä sielunhoitajiansa ja saarnaajiansa kunniassa mutta nämä älkööt sen tähden ylpeilkö älköötkä sitä väärinkäyttäkö opin yhteyden ja rakkauden häviöksi. Älkööt he myöskään langenneita halveksiko älköötkä lankeemuksen tilaan jättäkö, niin kuin pappi ja leeviläinen jättivät haavoille. Ja lopuksi hän kehottaa kaikkia ahkeroimaan keskinäistä hyvän tekemistä kaikkien palvelemiseksi,niin kuin Kristuskin evankeliumissa opettaa työskentelemään päivän erällään, tulevasta
Laaja  näkökulma:
Mutta  päivän  otsikko  ja  kaikki  tekstit  herättävät  paljon  kysymyksiä  tässä  ajassa.  Kun  kaikki  tavoittelevat  suurinta  osaa  elämän  hyvyyksistä,  syntyy  kaikkien  sota  kaikkia  vastaan,  jonka  seurauksena  tulee  täysi  kaaos  ja  lopulta  tuhoutuminen.  Vai  onko  asia  lopulta  näin? Eikö  raamatusta  löydy  mitään lohdutusta  niihin  uusiin  maailmanlopun  kuviin  joita  ilmastonmuutos  muun  muassa  herättää.  Eivätkö  kristityt  saa  huolehtia  huomisesta  päivästä?  Mutta  jospa  Jeesuksen  sanoihin  kätkeytyykin  se  ajatus,  että  työ  onkin  juuri  ihmisen  osa  ja  vain  ihmisen  osa.  Jos  Jumalan  tarkoitus  onkin  se,  että  kun  linnut  eivät  kerran  kylvä  eivätkä  leikkaakaan  eivätkä  kokoa  aittoihinkaan  ja  kukat  eivät  kehrää  eivätkä  tee  muutakaan  työtä,  niin  työnteko  on  ihmisen  ja  vain  ihmisen  kutsumus.  Jumala  vaatettaa  ja  ruokkii  kaikki  muut  olevaiset,  mutta  ihminen  on  kutsuttu  Jumalan  työtoveriksi  hänen  luomakuntansa  ylläpitämiseen  eli  hoitamiseen.  Jeesuksen  puhe  vaati  siis  meiltä  paljon  pohdintaa,  lopulta  hän  ei  paljastukaan  elämälle  vieraaksi  haihattelijaksi.


Lopetus
Kristillisessä  elämässämme,  elämässämme,  meidän  pitäisi  keskittyä  myös  ja  vain  pääasioihin.  Muistamme alun sanat. Lincoln oli itse tuo Missisippiä alas seilanneen laivan kapteeni. Ja meidän tulisi  muistaa  päivän  Vanhan  testamentin  lukukappaleen  sanat:  “Jos  Herra  ei  taloa  rakenna,  turhaan  näkevät  rakentajat  vaivaa.”  Nämä  sanat  paljastavat  sen  miten  haavoittuva  ihmisen  elämä  on.  Kovatkin  ponnistelut  ilman  Jumalan  siunausta  voivat  valua  tyhjiin.  Turhaakin  turhempi  on  silloin  ollut  vaivannäkö  ja  raataminen.  Jos  olemme  käsittäneet  kristillisyydeksi  vain  sen,  että  käymme  silloin  tällöin  kirkossa  tai  kerhossa,  olemme  erehtyneet.  Pääasia  on  Kristus;  usko  Kristukseen.  Usko  Häneen,  luottaminen  Häneen  ja  Hänen  opetuslapsekseen  ja  työtoveriksi  tuleminen  on  se  pääasiamme. 

Lopulta  saamme  vielä  yhden  opetuksen:  Kukaan  ei  voi  palvella  kahta  Herraa.  Etsikää  ennen  kaikkea  Jumalan  valtakuntaa  ja  hänen  vanhurskasta  tahtoaan,  niin  teille  annetaan  kaikki  tämäkin.  AMEN.

sunnuntai 5. elokuuta 2007

Merkillinen taloudenhoitaja ja paksu seinä 1.0 — 10. Sunnuntai helluntaista — Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. 1. vsk.


Merkillinen  taloudenhoitaja  ja  paksu  seinä  1.0
10.  Sunnuntai helluntaista
Uskollisuus  Jumalan  lahjojen  hoitamisessa

Saarna 05 aug  mmvii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG


Evankeliumi: Luuk. 16: 1–9
Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen: »Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: ’Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.’ Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. – Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.’ Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ hän kysyi ensimmäiseltä. ’Sata astiaa öljyä’, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.’ Sitten hän kysyi toiselta: ’Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?’ Tämä vastasi: ’Sata tynnyriä vehnää.’ Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.’» Ja Herra kehui epärehellisen talouden-hoitajan viisautta. Hän sanoi: »Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.»


I Alkukertomus
Isossa  kaupungissa  näkee  ja  kuulee  paljon  ihmeellisiä  asioita.  No!  Maailmanmittakaavassa  Helsinki  ei  ole  mikään  suurkaupunki  vaikka  Espoo  ja  Vantaa  siihen  liitettäisiinkin,  ehkä  sitten  jos  koko  Suomi  siihen  liitettäisiin.  Toisaalta,  onhan  yhden  kerran  järjestetty  Olympia-kisatkin  pienemmässä  kaupungissa  kuin  Helsinki.  Mutta  kaupunkiin  mahtuu  kaikenlaista.  Kaupungissa  asui  aikoinaan  mies  joka  tavoitteli  paljon  omaisuutta.  Teki  kahta,  kolmea  työtä  ja  teki  myös  asuntokauppoja.  Sanottiin  ettei  hän  nukkunut  juuri  ollenkaan…  Ja sanottiin  myös,  että  hänellä  oli  kaupungin  hienoin  rannekello,  ja  kallein…  Moni  tunsi tuon  miehen  hänen  työpaikkojensa  perusteella;  moni  tunsi  ja  vielä  useampi  tiesi.  Puhuttiin  myös  vähän  hämäristä  jutuista  joita  liikkui  hänen  työ-  ja  liikeasioidensa  ympärillä.  Mutta  paljon  ystäviä  hänellä  ainakin  oli,  hyvin  paljon.  Sitten  eräänä  päivänä  tuo  mies  jäi  auton  alle  hyvin  näkyvällä  paikalla,  ja  moni  tunnisti  miehen  välittömästi.  Mitenhän  miehen  oikein  kävi…  Oli  varsin  näyttävä  tilanne,  jos  näin  traagisesta  asiasta  kuin  auton  alle  jäämisestä  voidaan  nyt  näin  sanoa.  Aika  oli  ikään  kuin  pysähtynyt.  Kului  sekunti,  kului  toinen.  Lumisohjosta  ponnahti  ylös mies  muutaman  ruhjeen  saaneena,  ja  sanotaan  että  hänen  vielä  törmäyksen  voimasta  kaatuneena  ollessaan  vetäneen  hihanliepeen  vasemmasta  ranteestaan  ylös…  Kaupungin  kallein  ja  hienoin  kello  oli  sittenkin  ehjä.  Mies  saattoi  rauhassa  mennä  työhönsä…


Päivän evankeliumi  on  kuin  paksu  seinä
Tämä  saarnakäsikirjoitus  on  nimetty  sanoilla  “Merkillinen  taloudenhoitaja  ja  paksu  seinä  1.0.”  Nimittäin  vain  äärimmäisen  röyhkeä  ja  itsevarma  sananpalvelija  lausuu  tämän  evankeliumin  äärellä  varmoja  totuuksia,  tai  edes  puolivarmoja.  Paksu  seinä  on  joskus  vallan  tarpeellinen.  Varmaankin  tätäkin  saarnaa  tullee  päivittää  aina kolmen vuoden väliajoin.


Paksu  seinä  on  siis  tarpeen.  Nimittäin  jos  haluat  puhua  häiriintymättä.  Paksun  seinän  takana  on  turvallista  keskustella  luottamuksellisista  asioista.  Mutta  siellä  paksun  seinän  takana  voi  olla  kärsimätön  olo  sillä  joka  haluaisi  tietää  mitä  siellä  seinän  takana  oikein  puhutaan…  Ja  sitten  tietysti  olisi  joskus  kiva  nähdäkin  mitä  siellä  seinän  takana  oikein  puuhaillaan…  Ihminen  on  tällainen.  Tämä  ajatuksenjuoksu  vain  sen  takia  että  tajuaisimme  sen,  kuinka  vaikea  tämän  päivän evankeliumi  on  selittää.  Aivan  kuin  eläisimme  paksun  seinän takana  ja  tuo  selitys  olisi  sen  takana  ja  olisimme  tilanteessa  jossa  emme  näe  sen  lävitse,  emmekä  tietysti  kuulekaan. 

Niin  paljon  kuin  raamatuntutkimus  on  halunnut  nähdä  evankeliumien  synnyssä  kirjoittajan  omaa  panosta,  niin  jokaisen  radikaalimmankin  on  tämän  tekstin  äärellä  pakko  myöntää  ne  taatusti  Jeesuksen  alkuperäisiksi  sanoiksi  koska  niitä  on  niin  vaikea  muuten  selittää.  Vertaus  on  kaukana  toisen  vertauksen,  Luukkaan  tuhlaajapoika-vertauksen,  selkeydestä ja  yksiselitteisyydestä.  Toki  tuhlaajapoikavertauksessakin  on  kohtia  jotka  eivät  täysin  aukene…

Vertaus  tästä  “Merkillisestä  taloudenhoitajasta”  tulee  lukea  moneen  kertaan.  Sen  merkillinen  luonne  ja  loppu,  ja  ennen  kaikkea  meidän  ennakkokäsityksemme  siitä  estävät  meitä  näkemästä  kaikkia  sen  juonteita.  Otetaanpa  vaikkapa  lause  “Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta.”  Anteeksi;  kuka  “Herra.”  Väitänpä,  että  suurin  osa  lukijoista,  melkein  kaikki  käsittävät,  että  kyseessä  olisi  Jeesus,  siis  Herra  Jeesus  Kristus.”  Mutta  näin  ei  ole,  kyse  on  merkillisen  huoneenhaltijan  työnantajasta.  Tästä  kohdasta  on  luotu  montakin  mielenkiintoista  ajatuksenjuoksua.  Lause  paljastaa  muun  muassa  sen,  että  kyllä  se  isäntäkin  oli  melkoinen  ketkuli  ja  riistäjä,  vielä  merkillistä  taloudenhoitajaansakin  suurempi  kehveli.  Meillä  ei  ole  mitään  syytä  epäillä  etteikö  tämä  vertaus  olisi  aikoinaan  pohjautunut  tositapahtumaan  jonka  Jeesus  sitten  ammensi  opetuksiensa  aarrearkusta.  Mutta  vaikka  yksi  lause  näin  aukeaisikin,  saisimme  siten  tulkintaan  lisää  väriä  ja  omalaatuisen  huumorin  kyllästämää  virnettäkin  olemme  edelleen  paksun  seinän  takana…

Tekstin  tulkinnoista
Monet  yritykset  tulkita  väärän  huoneenhaltijan  arvoitusta  ovat  menneet  harhaan.  Siitäkin  huolimatta,  että  nykyään  on  apuna  suurenmoisen  raamatuntutkimuksen  tuoma  tieto  ja  monien  sananselittäjäsukupolvien  kokemus  ja  erehdykset.  Uskonpuhdistuksen  isällä Martti  Lutherilla  ei  ollut  näitä  etuja  käytettävänään.  Hänen  tulkintansa  on  hyvä  osoitus  siitä,  kuinka  Hengen  silmillä  voi  nähdä  paksunkin   seinän  lävitse:


”Ensiksi. Mammona on hebrean kieltä ja merkitsee rikkautta eli ajallista hyvää, nimittäin sellaista, jonka joku omistaa yli kutsumuksensa tarpeen, ja jolla hän, itseään vaarantamatta, ilman haittaa voi toisia hyödyttää. Hebrealainen hamon näet merkitsee runsautta, suurta määrää, paljoutta, josta sitten mahamon eli mammon, toisin sanoen, hyvyyden runsaus eli rikkaus.”

Toiseksi. Sitä ei sanota vääräksi mammonaksi sen tähden, että se olisi hankittu vääryydellä ja koronkiskomisella, — väärällä omaisuudella ei voida tehdä ainoatakaan hyvää tekoa, vaan se on palautettava; Jesaja (61:8) sanoo: "Minä, Herra, rakastan oikeutta ja vihaan riistoa ja vääryyttä”, ja Salomo sanoo (Sananlaskujen 3. luvussa, 27. jakeessa): »Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa», — vaan sitä sanotaan vääräksi sen tähden, että se on väärässä käytössä. Samoin pyhä Paavali sanoo Efesolaiskirjeessä (5:16) aikaa pahaksi, vaikka Jumala on sen luonut, ja se on hyvä; se on kuitenkin paha sen tähden, että pahat ihmiset käyttävät sitä väärin, saaden aikaan paljon syntiä, pahennusta ja sielujen vaaraa. Näin rikkauskin on väärää, koska ihmiset käyttävät sitä väärin ja vääryyteen. Itsehän voimme todeta, että jos on rikkautta, käy, niin kuin sanotaan: Rikas rehentelee. Soditaan, valhetellaan, viekastellaan, tehdään kaikenlaista ilkeyttä lähimmäiselle sen tähden, että saataisiin varallisuutta, sitä säilytettäisiin, enennettäisiin ja saataisiin nauttia rikkaiden ystävyydestä.  Erikoisesti se kuitenkin on Jumalan edessä väärää mammonaa sen tähden, että sillä ei palvella lähimmäistä.”

Mutta  tämänkin  jälkeen  jää  monta  kysymystä  ilmaan.  Olemme  aivan  samassa  tilanteessa  kuin  opetuslapset  joiden  oli  vaikea  ymmärtää  opettajaansa.  Kaikki  selitysyritykset tässä  kohden  ovat  sitä  kuvastimesta  katsomista  josta  Raamattu  puhuu  Apostoli  Paavalin  sanoin.  Niin,  opetuslapset  olivat  varmastikin  tuon  paksun  seinän  takana…


Mikä  on  tekstin  tarkoitus?
Jos  meidän  ei  enää  tarvitsisi  katsella  asioita  kuin  kuvastimessa  ja  olla  paksun  seinän  takana  niin  olisimme  vapautuneet  inhimillisistä  rajoituksista.  Tarkoituksemme  ei  voi  olla  pelkästään se,  että  pysähtyisimme  loppu  iäksemme  pohtimaan  yhden  mahdottoman  evankeliumikappaleen  selitystä.  Sen  vaikeudesta  huolimatta  sen  tulee  luoda  liikettä  ja  elämää,  ja  sitä  se  voi  luodakin.


Yksi  evankeliumin  opetuksista  on  toki  se,  että  maallisissa  asioissa  askartelevat  ihmiset  ovat  tietyllä  tavalla  viisaampia  kuin  ne  jotka  pohtivat  aina  ja  ensimmäiseksi  asioita  uskon  näkökulmasta.

Olisivatpa  he yhtä  innokkaita  ja  nerokkaita  kaikissa  yrityksissään  saada  aikaan  jotain  hyvää  kuin niin  sanotut   maallistuneet  ihmiset  yrityksissään  pistää  rahaksi  ja  hankkia  mukavuutta!  Kiinnittäisivätpä  ihmiset  yhtä  paljon  huomiota  sielunsa  pelastukseen  kuin  bisnekseen.  Tosiasia  lienee  se,  että  ihminen  käyttää  ainakin  10  kertaa  enemmän  aikaa,  rahaa  ja  vaivaa  oman  mukavuutensa  kuin  lähimmäistensä  hyväksi  tapahtuvaan.  Todellinen  ja  elävä  usko  pitäisi  varmasti  näkyä  ulospäin  suuntautuvana  rakkautena  ja  huolenpitona  enemmän  kuin  omasta  mukavuudesta  huolehtimisena.  Vai  olemmeko  ymmärtäneet  uskon  väärin?  Lahjaksi  saimme,  mutta  kuinkas  on  sen  antamisen  laita?  Ja  mihin  turvaamme  onnettomuuden  hetkellä.  Ja  osaammeko  kiittää  hyvän  onnettomuuden  hetkellä?  Mihin  katsomme  kun  saamme  kolhuja,  kuvaannollisesti  kun  jäämme  auton  kolhaisemaksi,  omaan  hyvinvointiimmeko  vai  toisen  tilaan? AMEN.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

Elämän perustyötä 7. — Sunnuntai helluntaista — Rakkauden laki. 1. vsk.


Elämän perustyötä
7.  Sunnuntai helluntaista

Rakkauden  laki
Saarna 15 julius  mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG


Evankeliumi: Matt. 5: 20–30
Jeesus sanoi:  »Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: ’Älä tapa.’ Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen. Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi. Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan. Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten. Teille on opetettu tämä käsky: ’Älä tee aviorikosta.’ Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.»


Aloitus.  Keep  it  simple.
Monessa  asiassa  pätee  sanonta: Keep  it  simple,  tee  se  yksinkertaisesti  tai  jopa  toisesta  näkökulmasta  katsottuna: pidä  se  helppona.  Tämä  resepti  pätee  niin  hyvän  jääkiekkojoukkueen  menestykseen,  kuin  vaikkapa  työyhteisön  toimintaan  tai  vaikkapa  myös  rippikoulun  järjestämiseen.  Jääkiekkoa  pelatessa  oma  pää  tulee  pitää  puhtaana.  Jos  vastustaja  pääsee  hyökkäämään  tulee  kiekko  saada  pois  omalta  alueelta,  ja  tietysti  vielä  kontrolloidusti.  Tähän  tarvitaan  loppujen  lopuksi  vain  kylmäpäisyyttä  ja  varmuutta.  Konstit  ovat  aina  varsin  yksinkertaisia:  kiekko  pois  ja  keskialueelle,  ja  mieluummin  kontrolloidusti.  Se  miksi  Suomi  on  viimeisten  vuosien aikana pärjännyt  jääkiekkoareenoilla  niinkin  hyvin  perustuu  valmentaja  Westerlundin  oivallukseen  kun  hän  analysoi  satoja  ja  taas  satoja  pelejä:  maalitilanteet  syntyvät  yleensä  kiekonmenetyksen  jälkitilanteesta,  kiekonmenetyksestä  joka  on  sattunut  keskialueella.  Juuri  tilanteessa  jossa  yksinkertaisen  toimimisen  vaatimus  unohtuu. 


Tämä  oivallus  pätee  varmasti  monessa  muussakin  asiassa.  Ongelmat  alkavat  siinä  tilanteessa  jossa  unohdetaan  perustyö  ja  yksinkertaiset  opetukset, tilanteesta  jossa  välineistä  tulee  tärkeämpi  tekijä  kuin  sisällöstä.  Tämä  pätee  myös  päivän  evankeliumin  selitykseen  ja  tulkintaan.

Jakeiden  selitystä
Kuten  useimmat  muutkin  tekstit  on Matt. 5: 20–30 vaikea  ymmärtää  yksittäisenä,  irrallisena  tekstikappaleena;  on  syytä  ottaa  vuorisaarna  kokonaisuudessaan  tarkastelun  taustaksi.  Vuorisaarna  syntyi  tilanteessa,  jossa varhainen  seurakunta  etsi  identiteettiään,  mm.  juutalaisen  uskonnon  suhteen  ja  sen  perinnäistapojen  ja  opetuksen  suhteen.  Seurakuntajärjestys  alkoi  myös  vakiintua. 


Tuossa  ”vuorisaarnan  seurakunnassa”  tunnettiin  ehkä  yksi  aikaisempi  evankeliumi,  evankeliumi  Markuksen  mukaan.  Heillä  oli  lisäksi  edelliseltä  sukupolvelta  saatua  muistitietoa  ja  eräänlainen,  ehkä  hajanainen,  Jeesuksen  puheiden  ja  sanontojen  kokoelma  kirjallisessa  muodossa.  Evankeliumin  kirjoittaja  yhdisteli  erityyppisiä  aineksia  käsillä  olevaan  kokonaisuuteen.  Hänen  tarkoitus  ei  ollut  kirjoittaakaan  Jeesuksen  elämänkertaa.  Periaatteessa  jokaiselle  vuorisaarnassa  käsitellylle  teemalle  tai  yksittäiselle  asialle  oli  kirjoittajan  seurakunnassa  tulkintatarve,  asia  oli  ajankohtainen.  Että  alkuperäistä  lähdettä  on  muutettu  johonkin  suuntaan  ei  tee  tekijästä  mitenkään  epärehellistä,  eikä  lopputuloksesta  epäluotettavaa.  Lopputuloksena  olevan  saarnan  sisältöön  on  joka  tapauksessa  aito  ja  alkuperäinen  Jeesuksen  ääni  ja  opetus  vaikuttanut,  se  on  taustalla.
Olisi  jopa  vaarallista  esittää  yksi  ja  ainoa  tulkinta  esim.  juuri  Matt  5:  20-30:n  tai  vuorisaarnan  kohdalla.  Olisi  ehkä  kaikkein  hedelmällisintä  jättää  mahdollisuus  useille  eri  tulkinnoille.  Vuorisaarnan  käsittämisestä  ja  soveltamisesta  on  esitetty  ainakin  seuraavat  
seitsemän  tulkintamallia:

1)  Se  on  suppealle  piirille  tarkoitettu  erityisetiikka,  se  on  eräänlaista  ”apostolin-  tai  julistajanetiikkaa.”  Kokonaisuudessaan  siis  hyvin  vaativa  elämänhallintaohjelma.

2)  Vuorisaarnan  vaatimukset  toimivat  vain  jollain  erityisalueella,  ei  jokaisella elämänsektorilla.  Oikeuslaitoksen  tuomari  ei  voi  suoraan  soveltaa  vuorisaarnaa  tuomitsemistyössään,  toisin  voi  olla  avio-  ja  perhe-elämässä.

3)  Vuorisaarna  on  tarkoitettu  kirjaimellisesti  otettavaksi  sosiaaliseksi  ohjelmaksi.

4)  Jeesus  tarkoitti  vuorisaarnan  kirjaimellisesti  otettavaksi,  mutta  sen  kirjaimellinen  noudattaminen  on  mahdollista  vain  niin  kauan  kuin  ollaan  vakuuttuneita  siitä,  että  maailmanloppu  koittaa  aivan  lähitulevaisuudessa.

5)  Vuorisaarna  on  käsitettävä  kehotukseksi  uuteen  mieleen,  lähimmäisen  rakastamiseen  pyrkivään  mielenlaatuun,  riippumatta  kuitenkaan  siitä,  kuinka  uskollisesti  kehotusta  voidaan  noudattaa.  Sen  tehtävä  on  siis  omantunnon  herättäminen.

6)  Vuorisaarnan  tarkoitus  on  osoittaa  kuulijoille  heidän  syntinsä,  sen  opetuksen  eläminen  ja  toteuttaminen  on  ihmiselle  mahdotonta.

7)  Vuorisaarna  on  puhdas  Kristus-julistus,  se  tuo  esiin  hänet,  joka  yksin  voi  täyttää  vuorisaarnan.

8) Tai sitten yksinkertaisesti vain: vuorisaarnalle on mahdotonta löytää mitään kestävää tulkintaa.


Osoituksena  siitä,  että  vuorisaarna  kokonaisuudessaan  on  avoin  monille  tulkinnoille,  ja  että  siinä  yhä  on  käyttövoimaa,  ovat  esim.  Kirkkojen  maailmanneuvoston  eri  kokousten  painotukset  toisen  maailmansodan  jälkeen:  on  painotettu  seurakunnan  kuuliaisuutta,  joka  voi  olla  merkkinä  maailmalle,  on  vaadittu  suurempaa  vanhurskautta  maailmassa  tulevan  Jumalan  valtakunnan  esimakuna,  on  myös  puhuttu  seurakunnan  roolista  maailman  valkeutena.

Konteksti,  hutba  ja  lopetus
Mutta jos tarkastelemme vuorisaarnan tulkintaa siitä vaatimuksesta, että kaiken pitäisi olla yksinkertaista, simppeliä, niin miten on? Auttaisiko meitä se, että katsoisimme Raamatun tutkimuksen antamien keinojen ja näköalojen avulla todellakin sitä tilannetta, missä Matteuksen evankeliumi syntyi? Siinä tilanteessa nuo sanat oli tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi, ja vaikka niissä olisi kirjoittajan selkeän työstön jälkiä, ja vuorisaarna olisi todella koottu useammasta Jeesuksen puheesta, ja tiettyä painotusta olisi huomattavasti korostettu. Tällainen ajatuksenjuoksu ei vie Raamatun arvovaltaa pois, sillä edelleenkin teksti puhuttelee meitä, ja sana puhutella on aika lievästi sanottu.


Eikä ainoastaan puhuttele, vaan vaatimalla vaatii meitä. Kyse ei ole kirjaimellisesta tulkinnasta, vaan uskon tulkinnasta. Tietyt edellä luetellut tavat tulkita vuorisaarnaa kuitenkin auttavat meitä. Se on Kristus-julistusta, ja julistusta, joka osoittaa kaikista rankimmalla tavalla puutteellisuutemme ja syntisyytemme; sen, että tarvitsemme Jumalan armoa, armollista Jumalaa.

Armo ei ole pelkkä sana, kuollut sana, mutta mitä se on? Lapsi voisi lapsenomaisesti kysyä: onko se kiinteää ainetta, nestettä vai kaasua?  Se ei ole mitään näistä. Se on Jeesuksen Kristuksen täydellistä läsnäoloa ja Hänen tuntemistaan. Turhaan ei ole veisattu “Armon Henki täyttää mielet murheelliset ilolla. Rauhan tyven puhdas ilma Jeesuksesta virtailee”. Noihin pääsiäisvirren sanoihin on puettu tietyllä tavalla myös vuorisaarnan tulkinnan ratkaisu, ei ehkä täydellisesti, mutta jos lähestymme sitä armon näkökulmasta.

Puhuimme ehkä monipolvisesti ja monimutkaisesti, ehkä teoreettisestikin niistä lukuisista mahdollisuuksista, joilla vuorisaarnaa voidaan tulkita, mutta jatkamme hieman vielä samalla puheenparrella. Voimme täyttää vuorisaarnan vaatimukset Jeesuksen Kristuksen läsnäolon ja armon Hengen avulla. Tämä on teologisella kielellä puettu sanoihin: onnellinen vaihtokauppa, ominaisuuksien vaihto, hienoimmin sanottuna communicatio idiomatum. Paavali on tarkoittanut tätä samaa asiaa, kun hän puhumasta päästyään puhuu “Kristuksessa olemisesta”. Silloin, armon Hengen avulla ja Jeesuksen Kristuksen läsnäolossa, voimme täyttää vuorisaarnan hengen.  Sama  mies  on  sanonut:  “Te,  jotka  pyritte  vanhurskauteen  lakia  noudattamalla,  olette  joutuneet  eroon  Kristuksesta,  armon  ulkopuolelle.”  Ja  vähän  tämän  jälkeen  edelleen:  “Ainoa  tärkeä  on  rakkautena  vaikuttava  usko.”  Alussa  puhumamme  yksinkertaisuus-periaatetta  noudattaen  voimme  muuttaa  sen  sanoiksi:  “Te,  jotka  pyritte  pelastukseen  monimutkaisin  keinoin,  olette  joutuneet  eroon  Eläväksi  tekevästä  hengestä,  armon  ulkopuolelle.  Ainoa  edelleenkin  tärkeä  asia  on  rakkautena  vaikuttava  usko.”  Mitä  tahdomme  tällä  sitten  oikein  sanoa?  Jeesus  Kristus  on  ainoa  tie  pelastukseen,  siihen  ei  tarvita  ihmisen  monimutkaisia  keinoja..  Pitäkäämme  tämä  aina  mielessämme,  silloin  pidämme  myös  kaikki  asiat  yksinkertaisina.  Teemme  yksinkertaista  elämän  perustyötä.  AMEN

sunnuntai 8. heinäkuuta 2007

Apostolien päivän laajempi tarkastelu — Apostolien päivä — Herran Palveluksessa. 1. vsk.


Apostolien päivän laajempi tarkastelu
Apostolien päivä
Herran Palveluksessa
Saarna 08 julius MMVII 
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG


Evankeliumi: Luuk. 5: 1–11
Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen. Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: »Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.» Tähän Simon vastasi: »Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.» Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: »Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.» Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastus-kumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: »Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.» He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.


I Alkukertomus.  Kevyttä  porinaa  erään  evankeliumin  sisällöstä  nousevan  irrationaalisen  kysymyksen  äärellä.  Eräs  selitysyritys.

Päivän  evankeliumin  äärellä  nousee  esiin  monia  kysymyksiä.  Suuria  ja  pieniä  kysymyksiä.  Tärkeitä  ja  vähemmän  tärkeitä  kysymyksiä.  Ja  myös  se  yksi  kysymys:  Miten  niille  kaloille  sitten  oikein  kävikään?  Kalansaalishan  oli  valtava  ja  veneetkään  eivät  olleet  mitään  pieniä  veneitä.  Kalansaalis  oli  varmaankin  puolentoista  kuution  luokkaa.  No!  Veneet  vedettiin  kuitenkin  rantaan  ja  eiköhän  sieltä  perkaajia  ja  suolaajia  löytynyt.  Kaikki  käytettiin  loppuun,  aivan  varmasti,  vaikkei  tuohon  aikaan  perkausjätteestä  biodieseliä  osattu  valmistaakkaan.  Toisaalta  ei  ollut  polttomoottoreitakaan.  Toisaalta  ei  pidä  epäillä  vanhan  ajan  ihmisten  kekseliäisyyttä;  tiedä  miten  nerokkailla  konsteilla  he  saivat  valmistettua  perkuujättestä  vaikka  aivan  kelpokäypää  lamppuöljyä.  Osattu  sitä  on  ennekin;  ja  monesti  vielä  paremminkin.


Kun  katsomme  evankeliumia  nousee  esiin  myös  muuan  toinenkin  kysymys  jota  ei  vanhoissa  saarnakokoelmissa  ole  nostettu  esiin?  Oliko  kalansaalis  Jeesuksen  tekemä  ihme  vai  pitääkö  kaikki  ymmärtää  vertauskuvallisesti.  Päivän  evankeliumihan  on  omiaan  nostamaan  esille  moniakin  vertauskuvallisia  tulkintoja.  Eräässä  isossa  yrityksessä  kirjoittaa  Raamattu  uudelleen  Jeesus  nähdään  monipuolisena  miehenä,  jopa  suorastaan  renessanssinerona,  joka  ymmärtää  luonnonilmiöiden  perään  oikein  perusteellisesti.  Hänet  nähdään  siinä  myös  lähes  kaikki  oman  aikansa  käsityöläisammatit  hallitsevana  miehenä,  mutta  myöskin  maanviljelyn  ja  kalastuksen  taitavana  mestarina.  Ja  sen  kirjan  kuvauksen  mukaan  Jeesus  vain  käytti  hyväkseen  kokemustaan  ja  luonnon  tuntemustaan  käskiessään  heittää  verkot  juuri  siihen  paikkaan  mistä  kalansaalis  sitten  tuli.  Kyse  ei  siis  ollut  halpa-arvoisesti  toteutetusta  ihmeestä,  joka  ihmisen  hahmossa  olevalle  Jumalalle  olisi  tietysti  aivan  pikku  juttu.  Mitä  kaikkea  voisimmekaan  tästä  evankeliumista  irti  saada  kaikilla  mahdollisilla  kysymyksillämme?  Jälleen  joudumme  mukailemaan  Johanneksen  evankeliumin  loppua  ja  yksinkertaisesti  toteamaan:  Jos  kävisimme  kaikki  lapselliset  kysymyksemme  läpi  jotka  päivän evankeliumin  äärellä  nousevat,  ei  siihen  riittäisi  tämä  päivä  eivätkä  tulevatkaan.  Siispä  meidän  onkin  etsittävä  niitä  kuuluisia  ”suurempia  linjoja.”

Päivän  kolme  tekstiä.  Aabraham  -  Jeesus  ja  kumppanit  Genesaretilla  -  1.  Tim. 1:12-17  kutsumusnäky

Päivän  kolme  tekstiä  muodostavan  kokonaisuuden  monellakin  tavalla.  Kyse  on  Jumalan  pelastavan  toiminnan  julki  tulemisesta  ja  sen  todeksi  elämisestä.  Kyse  on  siitä  kuinka  meitä  suurempi  todellisuus  murtautuu  elämäämme  ja  muuttaa  meidät. 


I  Mooseksen  kirjan  luku  11  sisälsi  kertomuksen  korkean  tornin  rakentamisesta  ja  siitä  kuinka  ihmisten  kielet  sekoitetiin,  ihmiskunta  ei  enää  puhunut  sen  jälkeen  yhtä  kieltä.  Vaikka  Raamatun  11  ensimmäistä  lukua  olisivatkin  myyttistä  puhetta,  siis  kerrontaa  jossa  etupäässä  selitetään  kirjoitustilanteessa  vallitsevia  oloja,  maanviljelyn  vaivalloisuutta,  sukupuolten  välisiä  eroja  ja  niistä  juontuvaa  järjestystä  ja  eri  kansojen  tarkoitusta  ja  eroja,  niin  ei  niiden  sanoma  kuitenkaan  ole  menettänyt  merkitystään.  Ihmissuvun  alkuhämärä  on  yhteinen  asia  ja  kertomus  Aabrahamista  I  Mooseksen  kirjan  luvuissa  12-23  tarvitsee  tuon  pitkän  johdannon.  Nimittäin  ihmiskunnan  yhteinen  toivo  alkaa  juuri  kertomuksessa  Aabrahamin  kutsumisesta.

Kaikki  kolme  päivän  tekstiä;  Aabrahamin  kutsuminen,  Jeesus  ja  kumppanit  Genesaretilla  ja  ensimmäisen  Timoteus-kirjeen  kutsumusnäky,  puhuvat  samasta  asiasta.  Ne  puhuvat  Jumalan  suuresta  suunnitelmasta  ja  sen  toteutumisesta.  Tästä  toiminnasta  on  vanhastaan  käytetty  nimeä  pelastushistoria.

Mutta  kun  luemme  ja  kuulemme  aina  uudelleen  ja  uudelleen  noita  kolmea  tekstiä,  niin  ei  ole  mitenkään  helppoa  eläytyä  noiden  kertomusten  päähenkilöiden,  Aabrahamin,  Pietarin  ja  muiden  oppilaiden  ja  apostoli  Paavalin,  rooleihin,  heidän  nahkoihinsa.  Aabraham  sai  luopua  maastaan,  suvustaan  ja  isänsä  kodista,  eikä  hän  edes  tiennyt  tulevan  maansa  nimeä.  Apostolit  joutuivat  jättämään  kotinsa  ja  perheensä,  epävarman  ja  raskaan  elinkeinonsa  lähtiessään  merkillisen  opettajan  mukaan.  Apostoli  Paavalin  tilanne  näistä  kolmesta  tilanteesta  oli  vielä  kurjempi.  Sitä  voisi  verrata  tilanteeseen  jossa  sukulaisesi  kiroavat  sinut  ja  kaiken  lisäksi  sinulta  otetaan  kallisarvoinen  sosiaaliturvatunnuksesi  pois.  Entiset  ystäväsi  ja  maanmiehesi  muutuvat  muukalaisiksi  ja  saat  kokea  muukalaisvihaa  omiesi  joukossa,  olet  jopa  suoranaisessa  hengenvaarassa,  etsintäkuulutettu  loppu  ikäsi.  Elävänä  tai  kuolleena,  mieluummin  kuolleena.  Mutta  yhtä  kaikki;  kaikki  saivat  kehotuksen  lähteä  ja  jättää  entinen  elämä  ja  suunnistaa  kohti  uutta. 

Mutta  juuri  tässä  suhteessa  päivän  tekstimme  ovatkin  esimerkillisiä  ja  opettavaisia.  Uskonelämä  on  juuri  tuollaista;  usko  ei  ole  tekoja,  vaikka  oikean  uskon  tuleekin  tuottaa  Hengen  hedelmiä,  vaan  usko  on  sokeaa  luottamusta  siihen  jota  emme  voi  nähdä  ja  joka  annetaan  meille  aivan  meistä  riippumatta.  Uskon  vuoksi  meidän  ei  toki  tarvitse  kulkea  maan  ääriin,  uskon  seikkailuretki  alkaa  omasta  itsestämme  ja  jatkuu  lähimmäistemme  parissa.

Samalla  tavalla  päivän  tekstien  päähenkilöt  opettavat  meille  uskonkuuliaisuutta.  Aabraham  lähti   matkaan  vaikkei  tiennyt  minne  matka  veisi.  Toisaalta  hänelle  kävi  hyvin,  toisin  kuin  apostoleille  ja  itselleen  Paavalille.  Päivän  evankeliumi  korostaa  Aabraham-kertomuksen  tavoin  uskonkuuliaisuutta.  Jeesus  lähettää  väsyneen  kalastajan,  Simon  Pietarin,  laskemaan  verkkoja  koko  yön  kestäneen  turhan  kalastamisen  jälkeen.  Simon  Pietari  osoitti  uskonkuuliaisuutta.  Samalla  tavalla  Paavali  opettaa  meille  uskonkuuliaisuutta. 

Mutta  vaikka  päivän  tekstiemme  tarkoitus  varmasti  onkin  juuri  tänä  pyhänä  opettaa uskonkuuliaisuutta  ja  jopa  herättää  sellaista,  niin  tuovat  ne  eteemme  myös  jotain  muuta,  jos  jätämme  kaikin  puolin  nuhteettomalta  vaikuttavan  Aabrahamin  pois  laskuista.  Simon  Pietari  tunnustaa  Jeesuksen  edessä  syntisyytensä.  Apostoli  Paavali  kertoo  avoimesti  synneistään:  hän,  entinen  herjaaja,  vainoaja  ja  väkivallantekijä  oli  saanut  apostolinviran.

Hutba  ja  lopetus
Mutta  ennen  kaikkea  päivän  sanoma  on  siinä:  että  pelastava  teko  lähtee  vain  Jumalasta.  Ennen  Aabrahamin  kutsumusta  olevassa  kertomuksessa  ihminen  epäonnistuu  yrityksessään  rakentaa  torni  joka  ulottuisi  taivaaseen.  Vaikka  vertauskuvallisuus  joskus  onkin  ontuvaa  niin  tässä  tilanteessa  meidän  on  hyvä  lähteä  siitä  ja  olettaa  se  kaiken  pohjaksi.  Ihimen  pääsi  lopulta  taivaalle,  kiertämään  maata  ja  kuuhunkin.  Tulevaisuudessa  ihminen  lähtee  valloittamaan  avaruutta  aivan  toisissa  mittasuhteissa.  Mutta  hienoimmallakaan  tekniikalla  se  ei  voi  lähestyä  Jumalaa,  Jumala  ei  löydy  ihmisen  aivoista  eikä  uskonnollisuus-geenistä. 


Hieman  apostoli  Paavalin  sanoja  mukaellen:  Hän  armahtaa  meidät,  koska  epäuskomme  tähden  emme  tienneet,  mitä  teimme.  Meidän  Herramme  armo  on  edelleen  yltäkylläinen, samoin  se  usko  ja  rakkaus,  jonka  Kristus  Jeesus  saa  aikaan.  Tämä  sana  on  edelleen  varma  ja  vastaanottamisen  arvoinen:  Kristus  Jeesus  on  tullut  maailmaan  pelastamaan  syntisiä.  AMEN.