lauantai 21. tammikuuta 2006

Lyhyt katekeettinen saarna — 3. Sunnuntai loppiaisesta — Jeesus herättää uskon. 1. vsk. Epistolasaarna.


3.  Sunnuntai  loppiaisesta
Jeesus  herättää  uskon
21  jan  MMVII Saarna  Auran  kirkossa
Lyhyt  Katekeettinen  saarna
Epistolasaarna
Omelia DOCG


Evankeliumi: Matt.  8:  5–13
Kun  Jeesus  oli  saapunut  Kapernaumiin,  muuan  sadanpäällikkö  tuli  hänen  luokseen  ja  pyysi  häneltä  apua  sanoen:  »Herra,  palvelijani  makaa  kotona  halvaantuneena,  kovissa  tuskissa.»  Jeesus  sanoi:  »Minä  tulen  ja  parannan  hänet.»  Mutta  sadanpäällikkö  vastasi:  »Ei,  Herra,  en  minä  ole  sen  arvoinen,  että  tulisit  kattoni  alle.  Sano  vain  sana,  ja  palvelijani  paranee.  Minä  tottelen  itsekin  toisten  käskyjä  ja  komennan  omia  sotilaitani.  Kun  sanon  sotilaalle:  ’Mene’,  niin  hän  menee,  tai  toiselle:  ’Tule’,  niin  hän  tulee,  tai  palvelijalleni:  ’Tee  tämä’,  niin  hän  tekee.»  Tämän  kuullessaan  Jeesus  hämmästyi  ja  sanoi  niille,  jotka  häntä  seurasivat:  »Totisesti:  näin  vahvaa  uskoa  en  ole  tavannut  yhdelläkään  israelilaisella.  Minä  sanon  teille,  että  niin  idästä  kuin  lännestä  tulee  monia,  jotka  taivasten  valtakunnassa  käyvät  aterialle  yhdessä  Abrahamin,  Iisakin  ja  Jaakobin  kanssa.  Mutta  ne,  joiden  oli  määrä  periä  valtakunta,  heitetään  ulos  pimeyteen.  Siellä  itketään  ja  kiristellään  hampaita.»  Sitten  Jeesus  sanoi  sadanpäällikölle:  »Mene.  Tapahtukoon  niin  kuin  uskot.»  Sillä  hetkellä  palvelija  parani.


Saarnateksti: Room.  1:  16–17
Minä  en  häpeä  evankeliumia,  sillä  se  on  Jumalan  voima  ja  se  tuo  pelastuksen  kaikille,  jotka  sen  uskovat,  ensin  juutalaisille,  sitten  myös  kreikkalaisille.  Siinä  Jumalan  vanhurskaus  ilmestyy  uskosta  uskoon.  Onhan  kirjoitettu:  “Uskosta  vanhurskas  saa  elää.”


I  Johdanto.  Sana  vanhurskas:
Meille  lukutaitoisille  suomalaisille  ei  niin  helposti  tule  mieleen  pohtia  erilaisia  kirjoittamismenetelmiä.  Tapamme  kirjoittaa  aakkosilla  on  nimittäin  vain  yksi  tapa,  josta  on  käytetty  nimeä  aakkoskirjoitus.  Yhtä  äännettä  vastaa  pääsääntöisesti  tällaisissa  menetelmissä  yksi  kirjain.  Mutta  aakkoskirjoitus  on  vain  yksi  menetelmä  tai  hienommin  sanottuna  strategia.  On  olemassa  myös  kuvakirjoitus,  logogrammi-järjestelmä.  Parhaana  esimerk-kinä  tästä  on  tietysti  egyptiläisten  hieroglyfit.  Sitten  on  olemassa  tavukirjoitus-takin,  joka  jää  meille  kaikkein  vieraammaksi.  Lopulta  meidän kirjoitusjärjestelmä  kanta  mukanaan  myös  joukkoa  logogrammeja,  siis  kuvakirjoituksen  merkkejä.  Sellaisia  ovat  esimerkiksi  prosentti-merkki  ja  muutama  muu  kuten  euron  ja  dollarin  merkit.  Ne  ovat  kuitenkin  varsin  helposti  omaksuttavissa,  ja  jokainen  ne  oppiikin.  Ne  jotka  ovat  kasvaneet  käyttämään  tietokonetta  ja  sen  avaamia  maailmoja  ymmärtävät  helposti  mistä  on  kyse.  Internet-maailma  on  täynnänsä  erilaisia  logogrammeja  tai  lyhyitä  sanayhdistelmiä  jotka  tarkoittavat  eri  asioita,  isojakin  yhteyksiä.  Ja  se  on  osoitus  elävästä  ja  kehittyvästä  kommunikaatiosta  jota  on  turha  minkään  viime  vuosituhannen  ihanteisiin  jähmettyneen  kielipoliisiin  yrittääkään  kaitsea.


Mutta  on  olemassa  myös  sanoja  jotka  ovat  paljon  enemmän  kuin  niiden  sisältämien  aakkosten  summa.  Joku  sana  voi  tuntua  käsittämättömältä  ja  se  voi  sisältää  hyvin  suuren  merkityksen  itsessään.  Yksi  tällainen  sana  on  vanhurskas.  Tuo  sana  sisältyy  päivän  saarnatekstiimme.

Noin  470  vuotta  sitten  paini  Mikael  Agricola  ongelman  kanssa  kun  hän  käänsi  Uutta  testamenttia  Suomen  kielelle.  Hänen  ratkaisunsa,  se  ratkaisu  että  hän  otti  käyttöön  sanan  vanhurskas  oli  koituva  ainutlaatuiseksi  kaikkien  maailman  raamatunkäännösten  joukossa.  Sanan  taustalla  on  kaksi  sanaa,  vaaka  ja  hurskas.  Agricolan  ajatuksen  taustalla  on  ajatus  siitä  kuinka  ihminen  ollessaan  Kristuksen  pelastavasta  työstä  osallinen  on  ikään  kuin  vaa’assa,  tai  sen  toisessa  kupissa  ja  vaaka  on  tasapainossa.  Toisessa  kupissa  on  itse  Vapahtajamme  Jeesus  Kristus. 

Vanhurskas  sanan  soveltuvuutta  kieleemme  on  ajoittain  pohdittu,  mutta  aina  on  tultu  siihen  tulokseen  että  sellaista  sanaa  on  vaikea  löytää,  onpa  sanaa  yritetty  kääntää  yhdellä  kokonaisella  lauseellakin.  Sanan  merkitys  on  vain  tunnettava.  Siksi  sen  voisi  korvata  samanlaisella  logogrammi-merkillä  kuin  prosentti  ja  euro  kuvataan.  Millainen  se  merkki  voisi  olla:  siinä  voisi  olla  miinusmerkki ja  isoilla  kirjaimilla  JK  ja  plusmerkki  (-JK+),  tai  miinusmerkki iso  T  ja  plus-merkki –T+. 

II  Ominaisuuksien  vaihto.
Ottaessaan  käyttöön  sanan  vanhurskas  asetti  Agricola  tulevien  vuosisatojen  papit  ja  sanajulistajat  vaikeaan  paikkaan.  Toisaalta  hän  antoi  mahdollisuuden  jota  ei  vielä  ole  täysin  osattu  käyttää.  Mielikuva  vaa’asta  antaa  nimittäin  mahdollisuuden  tuoda  esiin  myös  pelastuksemme  kannalta  keskeisimmän  ajatuksen,  ihmisen  syntisyyden  ja  sen  kuinka  hän  tarvitsee  uudistajan  joka  on  Jeesus  Kristus.  Tästä  asiasta  on  puhuttu  nimellä  ominaisuuksien  vaihto  tai  iloinen  vaihtokauppa.


Vanhurskas  ihminen  on  siis  Jumalan  pelastavasta  työstä  osalliseksi  tullut.  Mutta  millaista  on  elämä  joka  ei  ole  vanhurskasta.  Siitä  joutuu  vanhurskaskin  osalliseksi  sillä  kupit  eivät  aina  ole  tasapainossa.  Elämä  joka  ei  ole  vaa’anhurskasta  on  yksinkertaisesti  synnin  täyttämää  elämää,  elämää  kuoleman  valtakunnassa. 

Aikoinaan  Mikael  Agricolan  opettaja,  uskonpuhdistaja  Martti  Luther  joutui  näiden  saarnatekstimme  jakeiden  (Room  1:16-17)  äärellä  syvään  ahdistukseen.  Hän  kertoo:  "Minut  oli  vallannut  todella  ihmeellinen  kiihko  päästä  ymmärtämään  Paavalia  hänen  kirjeessään  Roomalaisille,  mutta  tähän  asti  oli  esteenä  ollut,  ei  suinkaan  veren  kylmyys  sydämeni  ympärillä,  vaan  yksi  ainoa  sana  ensimmäisessä  luvussa:  Siinä  Jumalan  vanhurskaus  ilmestyy."  "Tunsin  itseni  Jumalan  edessä  syntiseksi,  jonka  omatunto  oli  mitä  rauhattomin  ja  joka  ei  voinut  luottaa  omakohtaisella  sovituksella  häntä  lepyttäneensä,  enkä  siksi  rakastanut  vaan  suorastaan  vihasin  vanhurskasta  ja  syntiä  rankaisevaa  Jumalaa".  "Kiukkuisena  ja  omatunto  rauhattomana  minä  sitten  raivosin,  kolkuttaen  julkeasti  Paavalin  tätä  kohtaa  janotessani  mitä  palavammin  päästä  perille  siitä,  mitä  Paavali  tarkoitti.  Lopulta  minä  yötä  päivää  asiaa  pohtiessani  Jumalan  armosta  kiinnitin  huomioni  lauseyhteyteen".  Lutherille  selvisi,  mistä  Jumalan  vanhurskaudessa  on  oikein  kysymys.  Mikä  riemu  hänet  valtasikaan:  "Tunsin  itseni  suorastaan  uudestisyntyneeksi  ja  astuneeksi  avoimista  porteista  suoraan  paratiisiin".

Tänään  olemme  saaneet  olla  uskomme  kannalta  hyvin  keskeisen  ja  tärkeän  raamatunkohdan  äärellä.  Usko  on  aina  enemmän  kuin  opinkappaleet,  mutta  emme  pääse  eroon  siitä  että  joskus  joudumme  kivuliaastikin  pohtimaan  asioita  järjellä  ja  katekismuksen  avulla.  Mutta  tässäkin  on  meitä  tultu  vastaan.  Apostoli  Paavali  pohti  asiaa  ja  puki  kaiken  kahden  raamatunjakeen  muotoon  vaikka  hän  sitä  toisaalla  lavealti  selitteli  muissa  kirjeissään.  Martti  Luther  jatkoi  ja  me  saamme  jatkaa  joskus  kivuliastakin  asioiden  pohdintaa  uudelleen  ja  uudelleen.

Toisaalla  roomalaiskirjeessä  sanotaan  “Mutta  kaikissa  näissä  ahdingoissa  meille  antaa  riemuvoiton  hän,  joka  on  meitä  rakastanut.  Olen  varma  siitä,  ettei  kuolema  eikä  elämä,  eivät  enkelit,  eivät  henkivallat,  ei  mikään  nykyinen  eikä  mikään  tuleva  eivätkä  mitkään  voimat,  ei  korkeus  eikä  syvyys,  ei  mikään  luotu  voi  erottaa  meitä  Jumalan  rakkaudesta,  joka  on  tullut  ilmi  Kristuksessa  Jeesuksessa,  meidän  Herrassamme (Room. 8:37).”  Näemme  tästä  Paavalin  kuvauksesta,  joka  on  myös  roomalaiskirjeestä,  kuinka  Kristukseen  uskova  ei  ole  vain  ristin  tapahtuman  katselija,  vaan  hänet  vedetään  koko  elämällään  ja  jatkuvasti  omien  ahdistustensa  kautta  siihen  mukaan.  Näin  kärsimys  ja  risti  koskettavat  koko  Jumalan  lapsen  elämää.  Mutta  vain  usko  voi  nähdä,  että  ristiin  ja  kärsimykseen  kätkeytyy  Jumalan  rakkaus.  Ja  vain  usko  voi  pitää  kiinni  siitä,  että  ahdistuksista  huolimatta  saavutamme  riemuvoiton.  Toisessa  vaakakupissa  on  ihmiselä-män  hulluus  ja  mielettömyys,  maailman  pahuus  ja  julmuus,  mutta  myös  maailman  kunnia  ja  loisto.

Toisessa  vaakakupissa  on  vain  yksinäinen  kärsijä  Golgatan  ristillä.  Vain  siinä  on  iankaikkinen  elämä  ja  autuus.  Vain  sitä  kannattaa  arvostaa  ja  siitä  pitää  kiinni.  Hetken  kuluttua  –  niin,  aivan  vähän  ajan  kuluttua  tulee  täydellisen  ja  kestävän  riemuvoiton  aika.  AMEN.

sunnuntai 15. tammikuuta 2006

Nasaretilaisten synti ja kiinalainen tappelu — 2. Sunnuntai loppiaisesta — Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. 3. vsk.


2. sunnuntai loppiaisesta
Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa
15 jan MMVI Saarna Auran kirkossa
Nasaretilaisten synti ja kiinalainen tappelu
Grande omelia omelia



Evankeliumi Luuk. 4: 16-21
Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:

- Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta
ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen
ja julistamaan Herran riemuvuotta.
Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui.
Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän
alkoi puhua heille: »Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt
toteen.»


Kiinalainen tappelu.

Paras ystäväni joka armon olympiakesänä 1992 asui viiden viikon verran vanhempieni luona ylämailla, paikkoja ja sen historiaa tutkittuaan, on väittänyt minulle kiven kovaan että olen nähnyt kotiseudullani appelsiinin, Inarin siirtomaatavarakaupassa, vasta joskus kymmen-vuotiaana. Ja kun tarpeeksi todis-teluja kuulee niin johan niihin alkaa uskomaan... Eikö totta?

Jos appelsiineja ei nähtykään niin kävi meidän koululla kuitenkin aivan oikea lähetystyöntekijä joskus noihin samoihin aikoihin. Lähetyskasvatuksen merkeissä vierailtiin tuolloinkin kouluilla. Hän oli ollut lähetystyössä Kiinassa. Meille pojankoltiaisille varsinkin jäi mieleen kertomus kiinalaisesta tappelusta, perinteisestä sellaisesta. Mene ja tiedä, mutta näin hän sen meille ainakin kertoi... Entisaikojen kiinalaisilla oli tapana tapella niin että siinä pukarukset seisoivat toisiaan vastatusten ringin keskellä ja jos paikalla sattui olemaan jokin viisas mies niin hänpä sitten oli tuomarina.

Nyrkkejä ei heiluteltu eikä potkittu, kuten itämaisissa taistelulajeissa on tapana, vaan siinä pukarukset vain koettivat saada toisen hermostumaan asiapitoisilla puheilla, ehkä vähän hienosyisemmällä keljuilulla kuitenkin. Ja se joka ensimmäisenä hermostui oli hävinnyt... Taisimme kokeillakin, mutta nyrkit taisivat tuntua kuitenkin luontevimmilta. Jumalattomilla seuduilla kun lapset näet tappelevat joka välitunti...

Mutta onhan tuossa ideaa. Ajatelkaapas tilannetta jossa olet jonkun kanssa sanallisilla tukkanuottasilla asiasta jos asiasta, ja miten siinä sitten kävikään. Jokaisella on kokemuksia tällaisesta, aivan varmasti on... Ja taitaapa päivän tekstimmekin kuvata erästä kiinalaista tappelua ajanlaskumme alkuaikoina...

Mistä Jeesusta oikein syytettiin?

Oli tullut paikkakunnan suuri poika kotikaupunkinsa synagogaan. Teksti on tuttu. Se on ollut evankeliumikirjassamme joskus vähän toisessa paikassa ja yhteydessä, ja vähän pitempänä kappaleenakin. Vanha ensimmäisen adventtisunnuntain kolmannen vuosikerran evankeliumi-tekstihän tämä on.

Oli todellakin tullut paikkakunnan suuri poika kotikaupunkinsa synagogaan. Kaikki vain eivät olleet asiasta niin kovin hyvillään. Luetaanpa tekstiä jälleen kerran pieni kotva eteenpäin... ”Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. Kuitenkin he sanoivat: "Eikö tuo ole Joosefin poika?" Jeesus sanoi heille: "Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua 'Lääkäri, paranna itsesi!' ja sanotte: 'Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.'"

Luukas, mainio evankelistamme, on kyllä varmaan ollut varsin hienotunteinen ja hienosyinen ilmauksessaan ”Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen.” Jos sellainen räjähdys tapahtuu parissa minuutissa että meinaavat miehen jo ennen aikojansa tappaa, kuten tekstissä vielä edempänä kuvataan, niin olipa taitava keljuilija meidän Jeesuksemme. Sanamukaisestihan tuon voisi kääntää vaikkapa: ”Ja kaikkien silmät synagogassa olivat tuijotuksella häneen.” Eikä se varmaan ollut ystävällismielistä tapitusta. He olivat nimittäin tuon tappelunsa hävinneet jo ennen kirkkomatkaansa. Mutta herääkin siis kysymys; mitä tuota niin jaloa miestä, Ihmiskunnan Vapahtajaa sitten syytettiin, mitä hän oli tehnyt väärin? Koetammapa sen nyt selvittää... Ja mikä olikaan lopulta Nasaretin miesten ja naisten synti?

1) Taas se erikoisuuden tavoittelija koettaa todistella että on muita parempi... Mitä se tänne änkeääpi...

2) On se taas kulkenut maat ja mannut.. Eipäs vaan ole käynyt katsomassa leskiäitiään ja vanhoja sukulaisiaan, ei veljiään ja sisariaan. Taitaa olla kiireinen mies...

3) Kyllä sillä vaan on aikaa höpöttää pikkulasten ja keskenkasvuisten kanssa. Mikähän satusetä se luulee olevansa. Ja meidän aikuisten Aabrahamin lasten pitäisi vielä tulla lasten kaltaisiksi...

4) Ei ole Joosefin pojan oppilasjoukossa yhtään Nasaretin miestä...

5) Aina se änkeää lukemaan tekstejä ja tulkuttamaan. On tehnyt niin pikkupojasta saakka...

6) Tuollainen hiuskuontalo ja staili. Menis törkyturpa-Jesse vaan parturiin...

7) Käveli sapattiaamuna liian nopeasti synagogaan...

8) Liikaa ja väärän värisiä  tupsuja viitassa, kas kun ei kuvittele olevansa itse ylipappi Aaron ja tiukusilla nuttuansa varustanut... Täysin epäasiallista pukeutumista...

9) Onkohan tuo edes pessyt käsiään...

10) Kummallista raamatuntulkintaa. Puhuisi edes tekstistä...

11) Häneltä puuttuu täysin arvokkaan käyttäytymisen taju...

12) EI ME MITÄÄN PARANNUSTA TARVITA!!!


Siinä ainakin kahdentoista Nasaretin miehen ja naisen ajatuksia, mutta eiköhän tuossa ole aika edustava otos synagogassa istuvaisista. EIKÖS OLEKIN LUONTEVAN KUULOISTA, JA NIIN PERIN INHIMILLISEN KUULOISTA. Varsinainen ilonpilaaja, tai ei nyt minkään ilonpilaaja vaan peräti surunpilaaja. Mitenkähän parhaiten kuvaisi tuota nasaretilaisten joukkoa ja heidän ilmeitään. Iloton ja ryppyisen vakava, naamat kuin norsu takaapäin katsottuna...

Voisipa sanoa että nyt heillä oli tilaisuus kostaa kaikki se mitä tuo surunpilaaja oli vuosien saatossa heille tehnyt. Tunne oli molemminpuolinen siksi, että teksti kun sitä todellakin eteenpäin luetaan, kertoo meille Jeesuksen todella tietäneen mitä odottaa. On varmasti mahdotonta selittää kaikkia niitä vaikuttimia miksi Jeesus kotikaupunkinsa synagogaan todella puhumaan meni... Ehkä hän sittenkin oli Isältään sitäkin rukoillut että hän jolle kaikki on mahdollista kääntäisi noiden ihmisten mielet, jos se vain olisi Isän tahto...


Nasaretilaisten synti

Näin vaalipäivänä muistanemme mitä eräästä presidenttiehdokkaastamme eräs valtakunnanmahtava sanoi jokin aika sitten. Hänessä henkilöityy kaikki kielteiset arvot, hän on ilonpilaaja, kalvinisti. Tuo valtakunnanmahtava puhui kylläkin ilmiöstä joka on totta ja näkyvä kaikkina aikoina, muutenkin kuin vain Nasaretin synagogassa.

Pääministerin tehtävä ei ole helppo, on kaikenlaista marisijaa ja kerjääjää, ja omat ja hallitustovereiden vaalilupaukset pitäisi vielä kaiken lisäksi täyttää. Pidä siinä nyt sitten linjasi ja tiukkaa taloutta... Vaikka tuo valtakunnanmahtava ei pääministerille oikeutta tehnytkään niin käsite kalvinisti tuli yhdeksi vuoden uudissanoista. Kalvinismihan on yksi uskonpuhdistuksen uomasta syntynyt kirkkokuntien joukko. Asia irtosi yhteydestään, ja toisaalta voidaan jälleen sanoa itse lauselman sanojasta: ”Sydämensä kyllyydestä suu puhuu tai happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.”

Mutta jotain tuossa lohkaisussa kuitenkin oli joka paljon ajatuksia kirvoitti. Uskonnollinen ilonpilaaminen, ja ilonpilaaminen yleensäkin, on nimittäin ikuinen tosiasia, ja jos joku käyttää siitä nimeä kalvinismi tai elämäntapakalvinismi niin tavoitetaan sillä, vaikkakin hurskaita kalvinisteja ilkeästi tölväisten, jotain mikä on aivan totta, niin totta kuin vain voi olla. Ainahan sitä törmää moralisteihin ja Jeesuksen Kristuksen seuraajan kohtalo on olla surunpilaaja.

Niin mutta; pitäisikö keksiä väljempi ilmaisu kuin kalvinismi? Pitää keksiä! Kysehän on puhtaasti siitä mikä on moralismia. Ja se on juuri se nasaretilaisten synti. Oikea Jeesukseen uskova ei näet ole moralisti. Hän ei luettele lähimmäisensä puutteita ja syntejä, ei hän ole tuomari.

Voimme katsoa Jeesuksen toimintaa monestakin näkökulmasta. Pääsiäisen tapahtumissa, johon päivän tekstimme on oiva johdanto, ja siksi sen pitäisi laajennettuna edelleenkin olla adventin, kirkkovuoden alun tekstinä, oli kyse näet hyvän ja pahan taistelusta, tappelusta. Pääsiäisen sanoma on hyvä sanoma tänäänkin, juuri tänään ja tulevinakin aikoina siitä, että meillä on toivoa, moralismi johon paha keskuudessamme edelleenkin verhoutuu, on voitettu. Mutta nasaretilaisten synti on meidänkin syntimme...

HUTBA

Mekin olemme niin omahyväisiä. Olemme evankeliumien kuvaamien fariseusten ja heille uskollisten Jeesuksen aikalaisten hengellisestä sokeudesta kuullessamme vaarassa ajatella, että kyllä meidän uskonnollinen arvostelukykymme on valistuneempi, ja että Jeesus ilman muuta tulee keskuudessamme Kristuksena ja Vapahtajan vastaanotetuksi. Tällaiseen ei meillä ole mitään syytä. Jeesuksen Kristuksen olemus ja sanat käyvät meidän kaikkien ylitse...  Meidänkin on pakko yhä uudelleen ajatella hänen sanojaan, ja ainahan häneen pahennutaan, kun hän särkee meidänkin uskonnollista ajatteluamme ja käyttäytymistä ohjaavat kaavat, yleensäkin ajatteluamme ja käyttäytymistä ohjaavat tavat ja asenteet, kun hänen sanansa ja käyttäytymisensä jossain hänen seuraajassaan eivät osu yhteen jonkun elämäntapakalvinistin kanssa.

Miksi on niin vähän niitä jotka eivät Paavalin, Kristuksen suurimman ja antaumuksellisimman julistajan tavoin nöyrästi myönnä, että hän, Jeesus Kristus, on meillekin Jumalan hullutus, mutta että hän on myös Jumalan voima ja Jumalan viisaus. On se näet aina verrattoman suuri IHME, ihme Jumalan PYHÄSSÄ HENGESSÄ, että edes joku hänet Herrakseen ja Vapahtajakseen tunnustaa.

Kiinalainen tappelu; moralisti kirjoittaa itselleen tuomion.

Me olemme kaikki noiden kiinalaisten tappelijoiden kaltaisia ja elämä on taiteilua Kristukseen turvautumisen ja moralismin välillä, ja meitä kärsivällisempi ja viisaampi tuomari kehässä seisoo ja tarkasti meitä syynää. Mutta jos tekee mieli hermostua ja löydät itsesi Nasaretin miesten ja naisten joukosta, niin huuda avuksesi Herraasi ja Vapahtajaasi, ja muista että se on Henki joka sinussa huutaa.  AMEN.