23 Sunnuntai helluntaista
Antakaa toisillenne anteeksi
4 nov MMVII Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia
Evankeliumi: Matt: 18.23-25.
Jeesus sanoi:» Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.’ Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi. Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, mitä olet velkaa!’ Mies heittäytyi maahan ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.’ Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa. Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.»
I Johdanto
Ystävyyttä on monenlaista ja ystävyyttä voi olla monien eri
tahojen välillä. Sitä voi olla kahden ihmisen välillä, perheet voivat olla
ystäväperheitä, suvut voivat ystävystyä, heimot voivat ystävystyä, kansakunnat
voivat tuntea keskinäistä ystävyyttä. Jopa hyvin erilaiset kansakunnat voivat
tuntea ystävyyttä. Jopa pieni ja suuri kansakunta voivat tuntea keskenään
ystävyyttä. Kaiken jälkeen voimme jäädä kysymään, mitä se ystävyys oikein on.
Vuoden
1993 jälkeen syntyneet ihmiset eivät tiedä Suomen ja Neuvostoliiton
ystävyydestä yhtään mitään. Voihan sitä googlata tai etsiä netistä muuten
tietoa, mutta sellaiseen kokemusmaailmaan ei todellakaan enää pääse. Se on
menneen maailmanajan tuntemusta. Joukossamme on paljon sellaisia, jotka ovat
eläneet niin sanotun ”lyhyen vuosisadan” 1914 - 1991 aikana. Silloin tapahtui
paljon. Mitä nyt elämme, on paljolti tuon aikakauden seuraamusta.
Tänään
elämme aivan uutta maailmanaikaa. Vuosi 1992 muodostaa monellakin tapaa
tarkasteltuna uuden maailmanajan alun. Miten voimme sanoa näin? Mihin voimme
verrata vuotta 1992? Voimme verrata sitä lähinnä vuoteen 1492, jolloin alkoi
myös aivan uusi maailmanaika. Oli löydetty uusi maailma, ”the New World”,
Amerikka.
Vuosi
1992 merkitsi Neuvostoliiton loppua. Se oli myös vuosi, jolloin Internet löi
itsensä lopullisesti läpi. Ja olihan se myös olympiavuosi. Joskus haikeat
tuntemukset täyttävät mielen, koska jotain oli peruuttamattomasti ohi vuonna
1992. Neuvostoliittoa ei enää ollut.
Tuon
vuoden jälkeen syntyneiden on vaikea käsittää sitä ilmapiiriä, jossa elimme ja
olimme, me Kekkosen ajan nuoret, hienosti sanottuna sitä eetosta, sitä tapaa
puhua, olla ja perustella olemassaoloamme. Meille nuorille iskostettiin
ystävyyden merkitystä, sitä kuinka pieni ja suuri saattoivat olla ystäviä. Jos
mielit menestyä silloin, piti osata käyttäytyä oikein, ja ennen kaikkea oppia
puhumaan oikealla tavalla. Silloin piti osata korrekti kieli, tuntea
poliittinen ja yhteiskunnallinen liturgia, ja tuossa kielenkäytössä sanalla
ystävyys oli aivan erityinen painoarvo. Asia meni joskus mauttomuuksiin saakka.
Kainuulaiskirjailija Veikko Huovinen on ivamukaillut – hienosti sanottuna
parodioinut – tällaista Suomi-Neuvostoliitto –liturgiaa lyhyessä stoorissaan
”Naapurukset”. Siinä tuon sanan ystävyys eri merkitykset ja vivahteet
venytetään ärsyttävällä tavalla äärimmäisyyksiin ja sen ylikin. Se, kuinka
ystävyys lisää ymmärrystä ja miten näin lisä-arvoitettu ymmärrys voikaan taas enentää
ystävyyttä ja luoda pohjaa kanssakäymiselle, joka taas lisää ystävyyttä ja
toisten välistä ymmärtämystä, ja näitä sanoja pyöritellen, rajattomasti. Tuossa
kertomuksessahan pilkattiin juuri Kekkosen ajan Neuvostoliittoon liittyvää
kielenkäyttöä ja suomalaisten käyttämää puheenpartta.
Jotenkin
välillä tuntuu että tuo karmea liturgia
ja sen ajan ilmapiiri jättivät kaikkiin
tuona aikana eläneisiin melkoisen vamman.
Suomalaisten päähän tuntuu mahtuvan
kerralla vain yksi ajatus, oli se
sitten kuntaliitos tai joku muu. Yhdessä
hyvässä ajatuksessa ei toki ole mitään
pahaa ellei se ole vaihtoehdottomuus.
Niinhän meille aikoinaan uskoteltiin.
Mistähän
siinä loppujen lopuksi olikaan kysymys? Pyysikö siinä pieni anteeksiantoa
suurelta ja mahtavalta, oikeutusta olemassaololleen, vai tunsiko suuri ja
mahtava aitoa sääliä pientä ja heikkoa kohtaan. Joskus, kun noita aikoja
muistelee ja sen ajan johtajia, tulee väistämättä mieleen tokkopa he sitä
itsekään tiesivät, mitä nyt viinahuuruissaan horisivat. Oliko siinä loppujen
lopuksi kyse ystävyydestä? Ehkäpä ei kuitenkaan. Ystävyys on nimittäin aina
lahja, joka saadaan ja jota ei voi ansaita. Toki se voi vahvistua teoissa ja
pyyteettömissä toimissa, joita osoitamme toiselle. No, joka
tapauksessa noilla kahdella kansakunnalla oli
YYA-sopimus, ja sehän tarkoitti: YSTÄVYYS,
YHTEISTYÖ JA AVUNANTO. Ja tuon sopimuksen
sisältöhän opetetiin meillä kouluissa ja se
se vasta oli totista touhua, aivan
kuin lannanajo eräällä nimeltä mainitsemattomalla
paikkakunnalla.
II Sananselitys
Kaikki
tämän pyhän lukukappaleet puhuvat anteeksiantamisesta, ehkä
myös vähän ”Ystävyydestä, yhteistyöstä ja
avunannostakin. Vanhan testamentin teksti puhuu Joosefin ja hänen veljiensä
väleistä, joissa anteeksiantamus koki riemuvoittonsa. Efesolaiskirjeen kehotuspuhe
on kaikkia kristittyjä kaikkina aikoina velvoittava. Juuri tämän tekstikohdan
lauseista on tehty paljon huoneentauluja. Ja peräti päivän evankeliumikin kehottaa
rajattomaan anteeksiantamukseen. Evankeliumiteksti on myös varoittava. Jumalan
kanssa ei voi tehdä kauppoja.
Sen,
mitä rajaton anteeksiantamus voi tarkoittaa, siihen löydämme esimerkin
toisaalta Raamatussa, siinä kohdassa, jossa Jeesus sanoo, että anteeksi on
annettava seitsemän kertaa seitsemänkymmentä kertaa. Seitsemän kertaa seitsemänkymmentä
tarkoitti nimittäin tuon ajan kielenkäytössä samaa kuin äärettömyys,
rajattomuus.
Päivän
evankeliumissa tapaamme Jumalan joka yhtäältä armahtavainen mutta lopulta kovin
vaatelias. Kuinka selitämme asian? Jeesuksen vertaus armollisesta ja
oikeamielisestä kuninkaasta on Jeesuksen itsensä antama selitys Isä meidän
rukouksen viidennestä pyynnöstä: ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin
kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”
Opetuksessaan armollisesta ja oikeamielisestä kuninkaasta Jeesus haluaa
osoittaa, että synti, niin Jumala- kuin lähimmäissuhteen rikkomukset ovat hyvin
vakava asia.
Meidän
tulee tehdä ero ihmisen ja Jumalan anteeksiantamuksen välillä. Ihminen ei kerta
kaikkiaan voi tehdä yhtään mitään ajattelematta omia hyötynäkökohtiaan.
Neuvostoliiton ja Suomen YYA-sopimuksessa oli
kyse valtioiden, tai paremminkin yhden
valtion tarpeesta turvata yksi raja. Ei
silti etteikö ystävyyttä ja yhteistyötä
ollutkin...
III Lopetus
Voisimme
vielä miettiä sitä millainen olisi Jumalan
ja ihmisen YYA-sopimus. Voisimme muuntaa
nuo sanat ”Ystävyys, yhteistyö ja avunanto”
muotoon ”Ystävyys, yhteistyö ja anteeksianto.” Ja
mitä se sitten voisikaan tarkoittaa? Olemmeko
jälleen samassa tilanteessa; pienen on
toteltava isoa ja oltava tälle mieliksi ja
kaikki kielenkäyttö ja ajattelukin on
mukautettava tähän sopivaksi.
Kaikista
merkillisintä tässä asetelmassa on se, että
meillä kaikilla on sama ystävä vaikka
emme sitä tuntisikaan ja heti myöntäisi.
Ihminen voi ja saa lähestyä tätä
suurta ystäväänsä aivan luottavaisin sanoin.
Jeesus itse on ne meille opettanut.
No kaikkihan, ainakin rippikoulun käyneet,
osaavat tämän liturgian joka alkaa
sanoilla: ”Isä meidän joka olet
taivaissa...” Sopimuksen ensimmäinen kohta on
siis olemassa; on olemassa Ystävä ja
millainen ystävä? Jeesuksen opetus syventää
tuntemustamme. Perehtykäämme siis alati noihin
artikloihin.
Mutta
kuinka Jumala ja ihminen voivat oikein
tehdä yhteistyötä. Kaksi kansaa tekivät
aikoinaan paljon yhteis-työtä. Ihmisen ja
Jumalan yhteistyö on siinä, että Jumala
on kaiken takana. Hän on luonut
maailmankaikkeuden ja hänestä me lopulta
olemme riippuvaisia kun kuljemme joskus
kuoleman portin lävitse päivänä jolloin
meidänkin maallisen majamme äärellä lauletaan:
”Tiet kerran kaikki kulkee, porteille
kirkkomaan...” Kaikkein konkreettisimmin ihmisen
ja Jumalan välisen yhteistyön tulisi tänä
päivänä näkyä tavassa jolla elämme Jumalan
temppelissä, kuinka pidämme huolta
ympäristöstämme. Hän tarjoaa meille,
luomistuloksilleen mahdollisuutta tehdä yhteistyötä
monella muullakin tavalla. Sillä emme ole
tätä maailmaa luoneet vaan olemme saaneet
sen lahjaksi. Kuuluisassa Ateenan puheessaan
apostoli Paavali sanoi: ”Jumala, joka on
luonut maailman ja kaiken, mitä siinä
on, hän, joka on taivaan ja maan
Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.”
Ja edelleen vähän eteenpäin: ”Jumala ei
kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä,
hänessä me elämme, liikumme ja olemme.”
On paljon muitakin artikloja joissa
kerrotaan ihmisen ja Jumalan ainutlaatuisesta
ystävyydestä ja yhteistyöstä.
Mutta
miten on viimeisen kohdan laita? Uudelleen
hahmottelemamme YYA-sopimuksen joka olisi nyt
todellakin nimeltään ”YSTÄVYYS, YHTEISTYÖ, ja
ANTEEKSIANTO. Tuossa kahden kansan
YYA-sopimuksessa oli myös kiusalliset ns.
sotilasartiklat. Eihän Suomi todellakaan ollut
mikään puolueeton maa. Sillähän oli aivan,
kansain-välisenkin oikeuden mittapuissa,
sotilassopimus. Ystävää tulisi puolustaa jos
joku maa tai joku sen kanssa liitossa
oleva maa yrittäisivät pienen Suomen kautta
hyökätä Suuren ja Mahtavan kimppuun.
Raamattu
puhuu paljon anteeksiantamisesta, mutta juuri
tämän päivän evankeliumi on eräänlainen
sotilasartikla. Katsotaanpa vielä kerran kuinka
se päättyy: ”Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi:
’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta
pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä
armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen,
kunnes tämä maksaisi koko velan. Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille,
jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.”
Anteeksianto
ei ole helppo asia eikä siihen
oikealla tavalla ihminen omista lähtökohdistaan
pystykään. Jumalan ja ihmisen YYA-sopimus
saa perustuksensa Jumalan rakkaudesta ihmisiä
kohtaan. Nyt joku kysyy, ja aivan
oikeutetusti; ”Eikö tämä ole pakkosopimus,
samanlainen sopimus jota tarjotaan
perinpohjaisesti sodassa lyödylle maalle,
raunioitetulle maalle.” Näin on! Sillä
ihminen on syntinen ja täysin Jumalan kirkkautta
vailla.” Ja tällaiselle ihmiselle tarjotaan
sopimusta ystävyydestä, yhteistyöstä ja
anteeksiannosta. Se on armollinen sopimus,
niin armollista ei ole tarjottu kenellekään
sodassa hävinneelle maalle! Mutta emme saa
käsittää asioita jälleen väärin. Jumalan
kanssa voisikin olla varsin helppoa olla
ystävä, tehdä yhteistyö-täkin ja nauttia
anteeksiannosta. Mutta kun Jumala on tehnyt
tuon sopimuksen, tai ainakin tarjonnut
sitä, kaikille muillekin ihmisille. Siinäpä
se. Jotta ymmärrämme uuden YYA-sopimuksen,
tai eihän se mikään uusi ole, Suomen
ja Neuvostoliiton suhteet vain antavat meille
työvälineen tarkastella asiaa, niin, jotta
ymmärtäisimme todellakin tämän YYA-sopimuksen
erityisluonteen niin joudumme katsomaan Jeesuksen
Kristuksen elämään ja kuolemaan. Hänen
ansiostaan saamme laittaa nimemme tähän
suurenmoiseen sopimukseen. Hän on sovittanut syntimme. ”Mitään
muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu.” (Apt.
4:12).
Aina
kun elämämme näyttää varjoisat puolensa
niin silloin voimme turvata tähän vasta
löytämäämme YYA-sopimukseen ja sen antamiin
turvallisuustakuihin; saamme katsella siihen
toivonnäkyyn joka avautuu ensimmäisen pääsiäisen
ylösnousemuksen aamusta. AMEN.
