Elämää, armoa ja
nautintoja.
12. Sunnuntai helluntaista
Itsensä tutkiminen
Saarna 04 sept mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia
Evankeliumi:
Matt. 21: 28–32
Jeesus sanoi
ylipapeille ja kansan vanhimmille: »Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli
kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan
työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin
ja meni. Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen
kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä
tahtoi?» »Edellinen», he vastasivat. Jeesus sanoi: »Totisesti: portot ja
publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi
teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit
sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet
katumukseen ettekä uskoneet häntä.»
I Näytös.
Shokki-lehti ja suuren nautinnon etsijä.
Sarjakuvat olivat aikoinaan monelle pojalle hyvin tärkeä asia, ja varmasti myös
tytöille. Ei ollut internettiä eikä muuta mukavaa, eikä varsinkaan
Youtube-palvelua. Sarjakuvia oli monenlaisia yksi noista lehdistä oli nimeltään
Shokki. Sitten oli myös Frankenstein ja ihmissusi. Noissa lehdissä oli jonkin
sortin kauhua ja gootti-romantiikankin aineksia. Jokaisessa lehdessä oli
tietenkin pitkä kertomus, mutta myös lyhyempiä juttuja. Ja jostain syystä nuo
lyhyemmät jutut ovat vain jääneet mieleen ja ne tulevat säännöllisesti mieleen.
Moneen niistä oli piilotettu syvällinenkin opetus ja varmaankin syy on siinä
miksi ne aina vain tulevat mieleen uudelleen ja uudelleen. Voidaanpa sanoa
niissä olevan jotain elämän rajoja tavoittelevaa, ja ehkä joskus elämääkin
suurempaa.
Eräs tuollainen lyhyt
erikoinen alkaa näystä jossa nuorehko mies matkaa vuorille jossain itämailla.
Paikaksi käy hyvin Kiinan vuoriseutu sisämaassa. Sarjakuva antoi vaikutelman,
että elettiin 1920-luvun loppua. Tuo vuorilla matkaava henkilö oli varakas mies
joka oli käyttänyt paljon aikaa ja rahaa etsiäkseen nautintoja. Nautintoihin
kuuluivat myös erilaiset huumausaineet ja hän oli saanut selville että eräästä
luostarista sai ainetta joka takasi aivan erityisen hyvän nautinnon, sanalla
sanoen aivan erinomaisen tripin, matkan. Käytetään miehestä nimeä Jim ja
vanhasta munkista vaikka nimeä Wan ja hänen nuori oppilaansa olkoon Liu, neljä
vuosikymmentä karistaa nimittäin aika helposti tiettyjä yksityiskohtia pois.
Jim saapuu luostariin,
kertoo elämäntarinansa esittää heti asiansa Wanille. Wan kertoo vakavia
varoituksen sanoja ja on kielteisellä kannalla. Aineen nauttiminen olisi
nimittäin erittäin vaarallista ja joskus voisi käydä todella huonostikin. Mutta
Jim on hyvin itsepäinen ja hän sanoo ettei aio poistua paikalta ennen kuin hän
saa tuota tavoittelemaansa nautintoainetta. Viimein mestari heltyy ja Jim saa
tavoittelemansa tripin. Aine humahtaa päähän vieden tajunnan aivan toisiin
sfääreihin. Mieleen tulevat kaikki entiset nautinnot ja ne sekoittuvat
ihmeellisellä tavalla keskenään. Että onhan melkoista humausainetta. Jim sai
tavoittelemansa ja viimein trippi tulee päätökseen.
Eräänä aamuna hän herää
vuoteellaan vanhat repaleiset vaatteet yllään. Vuoteen vierellä istuu vanha
arvokkaan näköinen kiinalainen mies. Jim joka oli oppinut ainetta vongatessaan
tuntemaan nuoren mestarin oppilaan Liun kysyykin nyt, että missä Liu oikein on.
Vanha mies sanoo hänelle: ”Minä olen Liu ja rakas opettajani kuoli jo kolmekymmentä
vuotta sitten. Sinä olet elänyt omissa maailmoissasi kohta neljäkymmentä vuotta
ja kaikkina niinä päivinä olen minä hoitanut sinua, ruokkinut sinua, leikannut
hiuksesi ja ajanut partasi. Mutta muista että me varoitimme sinua tuon aineen
nauttimisesta.” Järkyttynyt Jim tutkii itseään ja viimein hän katsoo peiliin ja
näkee siinä vanhan ja uurreotsaisen miehen…
II näytös
Ankarasti puhuva Jeesus.
Tämä pyhä haasta meitä tukimaan omaa sisintämme ja omia pyrkimyksiämme.
Tällainen trippi sisimpään ei ole mikään huviretki. Ottaa todellakin luonnolle
rehellisesti katsoa oman sielun synkälle kaatopaikalle tai likasankoon.
Sisimpämme ei ole mikään Jimin mukava nautinnontäyteinen trippi, vaan se on
täynnä pahuutta ja myrkkyä. Sieltä löytyy kovia sanoja muita kohtaan,
ennakkoluuloja, pahoja ajatuksia, ylpeyttä ja kovuutta ja silkkaa sokeutta
omalle pahuudelle ja toisten inhimilliselle heikkoudelle. Ja vaikka kuinka
koettaa parempaa, niin aina vaan sortuu samoihin synteihin.
Päivän
evankeliumitekstissä näemme Jeesuksen joka puhuu todella ankaraan sävyyn.
Jeesus on saapunut Jerusalemiin, puhdistanut temppelin, kironnut viikunapuu, ja
sitten hän käy keskusteluja ylipappien ja kansan vanhimpien kanssa. Edellä
häneltä on kysytty valtuuksia ja nyt hän puhuu kahdesta pojasta. Tämän jälkeen
tulee hyvin osoittava vertaus viinitarhan vuokraajista. Kiistakeskustelujen
sarja jatkuu vielä pitkään ja lopulta Matteuksen evankeliumin kirjoittaja vain
toteaa asiantilasta näin:
”Kukaan ei
pystynyt vastaamaan hänelle, eikä yksikään siitä päivästä lähtien enää
rohjennut kysyä häneltä mitään.”
Kieltämättä Matteuksen
Jeesuksen sanoissa on ankara ja moittiva sävy. Kärki on suunnattu juutalaisten
johtomiehiin ja mitä alusta alkaen Matteuksen evankeliumissa on sanottu saa nyt
vain jatkoa. Ja tällä tarkoitamme tietysti sitä, että vuorisaarnan rankat sanat
eivät jää yksittäiseksi saarekkeeksi. Itse asiassa voimme puhua jopa tylystä
opettajasta. Ne ovat eläneet siinä tilanteessa jossa Matteuksen sanojen
ensimmäiset kuulijat elivät. Heillä oli menossa rajankäynti, voidaanko sanoa
enemmistön kanssa. Joukko oli pieni ja piti pitää kiinni siitä mikä itse
koettiin tärkeäksi.
Nuo ankarat sanat
laittoivat heidät tutkimaan itseään. Ankarien sanojen lausuja Jeesus oli heille
uusi lainlaatija, uusi Mooses. He kokivat että heillä oli jotakin mitä muilla
ei ollut ja siitä piti pitää kiinni. Noista ajoista on edetty se kuuluisa 2000
vuotta ja sanat elävät edelleen. Me emme käy rajankäyntiä minkään muun kuin
pahan kanssa. Toisaalta pahuus kasvaa koko ajan ja saa uusia. Matteuksen sanat
on tarkoitettu meille että tutkisimme itseämme ja löytäisimme aineksia kasvuun.
III Näytös.
Syvenevää itsensä tutkimista. Mitä Luther sanoo?
Uskonpuhdistaja Martti Luther korosti sitä, että uskossa tehdyt teot ovat
Jumalalle mieleen, kunhan ne ovat Jumalan tahdosta, mutta sitä vastoin
sellaiset teot, jotka ihminen itse keksii — näyttäkööt ne miten hurskailta ja
pyhiltä tahansa — eivät ole oikeaa jumalanpalvelusta, oikeaa elämää tässä
maailmassa. Uskonpuhdistuksen aikana tämä oli yksi tärkeimpiä rajankäynnin
aiheita. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa lainataan kakista eniten erästä tiettyä
raamatunkohtaa; Matt: 15:8-9, ja siinä sanotaan:
”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan,
mutta sen sydän on kaukana minusta.
Turhaan he minua palvelevat,
kun opettavat oppejaan,
ihmisten tekemiä käskyjä."
Lutherille oli tärkeätä
saada ihmiset ihmisten tekemistä kahleista Jumalan sanan varaan. Hänessä oli
samaa ankaruutta kuin työantajassaan. Hyvät tripit eivät ole hyvästä ja
kallista elämää ei saisi hukata. Martti halusi korostaa ja saada meidät
näkemään, etteivät oikea jumalanpelko ja hurskaus ole ulkonaisissa menoissa ja
loistossa vaan Jumalan sanassa.
Tätä opetusta
tarvitsisimme kipeästi jälleen omana aikanamme. Elämme aikaa jolloin liian
halpaa armoa julistetaan ilman syvää itsensä tutkimista. Kaikki on kuin hilpeän
ja hyvän tripin tarjoamista, liian halvan armon julistamista.
Kristuksen kirkko tulisi
ennen kaikkea käsittää armahdettujen syntisten joukoksi, jotka Jumalan sanassa
pysyen palvelevat Herraansa. Sen tulisi olla ylenkatsottu joukko tässä
maailmassa. Sen tekoja ei maailma aina arvosta, koska se Jumalan sanan tähden
ei voi tehdä kaikkea sitä, mitä maailma siltä toivoo.
IV näytös. Saako
elämästä sitten nauttia?
Eteemme on nyt avautunut montakin näkyä tai näytöstä. Aluksi kuljimme Jimin
kanssa Kiinan vuorille missä hän sai kaipaamansa tripin. Sitten matkasimme
Jerusalemiin jossa tapasimme evankeliumitekstin Jeesuksen ja sitten olimme
hetken Martti Lutherin seurassa. Ja mihin sitten voisimme tarkastelussamme
päätyä? Päällimmäiseksi voi nousta kysymys ”Saako elämästä sitten nauttia?” Ja
luonnollisesti toinen kysymys on ”Miten elämästä saa nauttia?”
Asia on tietysti niin,
että elämä ei voi olla yhtä pitkää trippiä kuten oli tuossa kuvitteellisessa
kertomuksessa amerikkalaisen Jimin laita. Vaikka ehkä monella elämä meneekin
sinne suuntaan. Joskus katsotaan peiliin kun nuoruus, ja keski-ikä on vaihtunut
vanhuuteen ja tuntuu siltä että elämässä ei ole ollut yhtään mitään mieltä eikä
järkeä. Peilistä katsoo harmaantunut ja vanha ihminen katkera katse naamallaan.
Armoa ei tunneta itseä eikä muita kohtaan. Tosiasia on kuitenkin tässäkin
asiassa se, että ”Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia.” Vaikka
näyttäisi siltä että elämä on tuhlaantunut niin Jumalan armo käy senkin ylitse.
Monesti puhutaan
kultaisesta keskitiestä. Tässä yhteydessä ehkä joku lähtee kehittelemään
kompromissia ja ajattelemaan, että sopiva suhde nautintoja ja hurskasta
katumusta voi olla minun tieni? Joku ajattelee että otan osani, sen osan mikä
minulle kuuluu ja yritän elää tekemällä mahdollisimman vähän vahinkoa toisille.
Yhtä kaikki. Tuossa on puhe vain puolinaisesta ratkaisusta vaikka siitä
voitaisiin käyttää vaikka niinkin hienoa nimeä kuin elämän kompromissi tai hyvä
kompromissi. Ja kun tarpeeksi itseämme tutkimme niin olemme samassa tilanteessa
kuin apostoli Paavali päivän epistolassamme eli Uuden testamentin tekstissä:
”Sillä minä tiedän,
ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on,
mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä
en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.”
Ihminen on sellainen
olento ja luomus, että hän ei voi elää virheetöntä ja täydellistä elämää. Niin
sanotut perfektionistitkin, näin monet tutkimukset väittävät, tekevät eniten
virheitä ja ovat käytännössä aika epäkiitollisia työntekijöitä ja monesti
työnantajan murheenkryynejä. Armonsa heillekin.
Maailma olisi aika kurja paikka
ilman pieniä nautintoja ja iloja. Ja loppujen lopuksi ne ovat suuria iloja ja
nautintoja sillä oli ilo pieni tai suuri, niin yhdestä ilosta voi nauttia vain
yhdellä kertaa, aivan kuten yksi surukin on vain yksi suru ja kahta asiaa on
vaikea surra yhtä aikaa.
Ihmisen ei ole hyvä
tavoitella sellaisia nautintoja kuin alussa tapaamamme amerikkalainen Jim teki.
Se olisi elämän täydellistä hukkaamista. Vanhan testamentin Saarnaajan kirja
kertoo meille ihmiselämän pienistä iloista näin:
”Syö siis leipäsi
iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on
hyväksynyt nuo tekosi. Olkoot vaatteesi aina valkeat ja olkoon pääsi runsaasti
voideltu. Nauti elämästä rakastamasi vaimon kanssa kaikkina turhina
elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut; se on osasi tässä elämässä auringon
alla, kaiken vaivannäkösi keskellä.”
Erityisen lohdullista
tässä ovat juuri sanat, ”sillä jo kauan
sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi.” Aivan oikein. Mutta Jumala
ei hyväksy kaikkia tekojamme ja siksi meidän tulee kysyä Jumalan tahdon perään.
Armahdettuna saamme elää ja kun lisäämme tuohon Saarnaajan kirja kohtaan vielä
ripauksen armoa niin eihän meillä ole mitään hätää. Vanhan testamentin sanoma
on meille voimassa. Jeesus tuli täyttämään sen ja poistamaan rangaistuksemme
kärsimyksellään ja kuolemallaan. AMEN.
Oikeaa täysi-ikäisyyttä
Saarna. 11. sunnuntai helluntaista
Etsikkoaikoja
Saarna 28 aug MMXI
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG
Luuk. 4: 23–30
»Kohta te kaiketi tarjoatte minulle
sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa
kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’» Ja
hän jatkoi: »Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua:
Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä
kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei
lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon
luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta
yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.»
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan.
He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet
jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu
vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.
I näytös. Täysi-ikäisyys,
lapsuus ja aikuisuus. Kun
puhumme etsikkoajoista ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen täysi-ikäisyys,
ja se mitä se tarkoittaa. No, ajatus ei ole niin kaukaa haettu kuin ensi
ajattelemalla luulisi, mutta ei sellainen yleensä mieleen tule. Tämän päivän
teksti antaa siihen kyllä viitteitä kun sitä laajemmista yhteyksistä
tarkastelemme.
Nimittäin yksi väite on siinä, että
täysi-ikäisiä ihmisiä olisivat vain ne jotka ovat lapsia ja itse asia ja ihan
täsmälleen aikuistuminen merkitsisi juuri sitä, että oikea täysi-ikäisyys
menetetään. Tämäkään ei sinänsä ole mitenkään ihmeellinen väite eikä kovin
uusikaan.
Se henkinen ilmapiiri jossa lapsi varttuu ja
kasvaa on mittaamattoman tärkeä, ja se jättää häneen lähtemättömät jäljet
loppuiäksi. Lapsista puhutaan kovin mielellään mutta aina kuitenkin aikuiset
päättävät heidän asioistaan. Emmekä kyllä luvalla sanoen ole koskaan nähnyt
lasta esim. Itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Kirjailija Väinö Linnalla tosin
oli kerran oma tytär mukana avekkinaan joskus 1960-luvulla. Taisi tytär
kuitenkin olla jo täyttänyt 18-vuotta.
On sanottu, että lapsia ei tarvitse
nöyristellä eikä maailmaa voida täysin rakentaa heidän ehdoillaan.
Tosiasia on kuitenkin se, että lapset oppivat esim. kaksinaismoraalin,
vihakäyttäytymisen, kiusaamien ja muut vahingolliset käyttäytymismallit juuri
vanhemmiltaan ja muilta aikuisilta ihmisiltä.
Joku voisi tietysti nyt sanoa seuraavaan
tapaan: “Jo vanhat roomalaiset sanoivat, että siinä vaiheessa kun aikuiset
alkavat nöyristelemään keskenkasvuisia nulikoita on otettu ensimmäinen askel
kohti anarkiaa.” Tuolla tavalla muuten aloitti puheensa kansanedustaja joskus 1970-luvun
alussa kun Suomen eduskunnassa käytiin keskustelua peruskoulusta. Mikä on
totuus? Nöyrä pitäisi kuitenkin olla kaikkien ilmiöiden äärellä. Ja tuon Pentti
Mäki-Hakolan kuuluisan tokaisun äärellä voisi tietysti sanoa, että aito
oppiminen on aika tavalla eri asia kuin nöyristely. Ja paljon muutakin. Mutta
nyt emme lähde tuolle sivupolulle…
II näytös. Päivän tekstistä.
Kristittyjen ja juutalaisten kipeä historia.
Päivän aiheena on siis "etsikkoaikoja." Päivän aihe ja raamatunteksti
ovat ihan mielenkiintoisia, mutta tietyllä tavalla pyhä on tulenarka. Otsikko
ja päivän perinteiset teksti ovat hyvinkin vanhaa perua, ja ne nostavat niin
hyvin helposti kristittyjen ja juutalaisten kipeän yhteisen historian. Ja tämä
tulenarkuus kuvastuu jo pitkälle evankeliumikirjan otsikon jälkeisessä
kappaleessa, vaikka asiaa yritetäänkin tasoitella:
"Tämä sunnuntai on lähellä
juutalaisen perimätiedon mukaista Jerusalemin temppelin hävityspäivää (avkuun
9. päivä). Tähän tapahtumaan viittaa päivän perinteinen evankeliumi. Jumalan
oman kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja
ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Omiin
kykyihin, ihmisviisauteen ja omaan erikoisasemaan luottaminen estävät usein
näissä tilanteissa kuulemasta Jumalan ääntä ja noudattamasta hänen kutsuaan.
Etsikkoaikaan pätee sana: »Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää
paaduttako sydäntänne» (Hepr. 3: 15).”
Päivän tekstit ovat tietysti isompi kokonaisuus ja sitä pitäisi aina myös siitä
käsin lähestyä. Taustalta nousee vain niin helposti tuo kristittyjen ja
juutalaisten vastakkainasettelu. Ja mitenkä asiaa lähestyisi kun vielä tulee
mieleen sellainenkin a.sia ja väite että Uusi testamentti on vain Vanhan
testamentin selitystä
Mieleen tulee kuinka eräs suomalainen
juutalainen esitelmöi pääkaupungissa joskus noin reilut 20 vuotta sitten. Joka
tapauksessa elettiin edellistä maailmankautta ennen vuotta 1992. Hänellä oli
esitelmän rekvisiittanaan sellainen raamattu-laitos jossa oli yksi tyhjä sivu
VT:n ja UT:n välissä. Hän sanoi joukolle jossa oli hyvin korkeasti oppineita
teologeja ja tulevia kirkon johtohenkilöitäkin, että ”yrittäkää te täyttää tämän tyhjän sivun toinen puoli rakkaudella
ja rakkauden sanoilla, niin me yritämme täyttää tämän sivun toisen puolen.”
Paljon puhuvia sanoja, itse asiassa hyvin
tyhjentäviä sanoja. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että asia nyt noin vain
olisi käsitelty ja kansio voitaisiin sulkea. Jokaista sukupolvea tulee
muistuttaa tätä asiasta, ja vieläpä useita kertoja. Tällä kertaa voimme
kuitenkin todeta että jos voimme asian noin hyvällä ymmärryksellä ja noin
lyhyesti sanoa niin voimme avata uuden, tai sanotaan uudehkon, näkökulman
asiaan nimeltä “etsikkoaika.”
III näytös.
Miten löydämme täysi-ikäisyyden uudelleen.
Jos lapsuus, lapsena oleminen ja lapsenkaltaisuus on sitten oikeaa
täysi-ikäisyyttä, niin on kysyttävä: “Miten sen voi löytää uudelleen?” Vai onko
tämä kaikki turhaa puhetta, vain niin sanottuun ihannepykälään verrattava asia.
Vastaus tähän voi olla yllättävänkin yksinkertainen.
Kun luemme uudelleen päivän
evankeliumitekstin, ja vieläpä mieluummin kaikki sanat Luukkaan neljännen luvun
alusta niin löydämme jotain olennaista.
Aikaisemmissa luvuissa oli kerrottu
Jumalan Pojan taisteluista erämaassa ja hänen voitollisesta paastostaan, jonka
päätteeksi sielunvihollinen ei häntä voittanut ja siitä, miten hän Herra Jeesus
täyttyi voimalla ja hengellä. Emme myöskään tarvitse suuria näkijän lahjoja
kuvitelkaamme Herran sisäistä riemastusta, pyhää iloa, kun hän nyt sai omassa
kotikaupungissaan julistaa odottaville sieluille kirjoitusten ja ennustusten
täyttymistä.
Kotikaupunki torjuu Jeesuksen ja me kuulijat
kahden vuosituhannen päästä kysymme vain lyhyesti että miksi? Yksinkertaissti
siksi, että Jeesus oli tehnyt valtavirrasta poikkeavan tulkinnan asioista. Ja
kaiken lisäksi hän oli ollut aivan oikeassa. Ja kaiken lisäksi synagoga oli
aivan täynnänsä vakavia, aikuisia ihmisiä. Siinä kirkossa ei ollut sijaa
naurulle eikä toisarvoisuudelle. Heiltä puuttui riemastumisen henkeä. He eivät
yksinkertaisesti jaksaneet riemuita Herran kanssa: "Tänä päivänä tämä
kirjoitus on käynyt toteen teidän korvianne kuullen: ”Tänä päivänä tämä
kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen."
Jeesus oli totuudenpuhuja eikä hänestä
pidetty. Jeesus puhui paljon lapsista ja hän käänsi, niin ainakin
helposti näyttää, monet asiat päälaelleen. Hänestä jää kuva ettei häntä oikein
ymmärretty. Päivän evankeliumi ja sitä edeltävä jako joka kytkee sen laajempaan
kokonaisuuteen kertoo meille sen mitä lopulta on tapahtuva. Maailmassa ei ole
sijaa lapselle, maailma on aina ollut aikuisten maailma.
IV näytös. Loppunäky.
Mutta edelleenkin voimme kysyä, emme
nimittäin ole saaneet vielä vastausta. Kysyä sitä, miten pääsemme jälleen
täysi-ikäiseksi, miten pääsemme lapsiksi. Uskoon tuleminen on tietysti
luterilaisesti ajatellen hieman vaikeahko kysymys. Jotkuthan todistavat
tänäänkin sitä, että ei heillä ole koskaan ollut mitään huippukokemusta. Mutta
voimme kysyä. Onko sellaisessa ihmisessä lapseuden henkeä? Lapseuden kokeminen,
uudelleen löytäminen kyllä edellyttäisi jotain.
Muutoksen havaitsee tai sitä ei sitten
havaitse. Mutta muutosta tarvitaan. Maailma ei yksinkertaisesti voi muuttua
paremmaksi paikaksi ellei tänne ilmaannu lisää oikealla tavalla täysi-ikäisiä
ihmisiä. Tällä hetkellä maailma on liian vakava paikka.
Maailma on yksi suuri
Nasaretin synagoga. Se on hyvin vaarallinen paikka jossa ei ole sijaa
sellaiselle, joka on tyystin eri asia kuin aikuisen ihmisen vakavuus. Maailma
on sairas paikka liian täynnä sairaita ihmisiä, aikuisia ihmisiä. Nasaretin
synagogassa saarnannut Jeesus oli kuin Astrid Lindgrenin luoma, ei mikään
kirjallinen hahmo, vaan aivan oikea Vaahteramäen Eemeli, joka teki koko ajan
oikeita tekoja oikeissa paikoissa, mutta aina väärien ihmisten joukossa.
Vanha viisaus tai paremminkin neuvo kertoo
meille, että jos haluat oppia tuntemaan jonkun henkilön niin silloin parasta
hakeutua hänen seuraansa. Tai jos se on mahdotonta, niin silloin eläytyminenkin
auttaa. Näin laita varsinkin jos tuo kyseinen henkilö ei enää ole elossa.
Kristityn elämän tulee olla Jeesuksen seuraamista, hänen kanssaan kulkemista.
Kristityn tunnistaa siitä, että hän elää yhteydessä seurakuntansa
jumalanpalvelukseen, elää yhteydessä toisiin kristittyihin nähden heissä
Jumalan kuvan, aika usein kärsivänkin Jumalan kuvan ja että hän elää Jeesuksen
seurassa. Sellainen ihminen elää oikeaa etsikkoaikaa ja voi olla aidosti
täysi-ikäinenkin.
Kaiken lähtökohta on kuitenkin siinä että
Jeesus Kristus tuli tähän maailmaan ja sovitti syntimme – tästä lähtee
lähimmäisenrakkautemme ja koko kristillinen vaelluksemme. Meidän rakkautemme ja
lapseuden henkemme on sitä, että Jeesus Kristus rakastaa puolestamme
lähimmäisiämme. AMEN.
Valtateitä, vääriä profeettoja ja
kuluttajasuojaa.
9. sunnuntai helluntaista.
Totuus ja harha
Saarna14 aug mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia
Evankeliumi: Matt. 7: 13–14
Jeesus sanoo: »Menkää sisään
ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se
vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie
elämään, ja vain harvat löytävät sen!»
I näytös. Tiedon valtatiet
ja totuus ja harha.
Kauan sitten Suomessa koettiin sellainen asia
kuin Yleisradion lakko. Ei tullut moneen viikkoon mitään ohjelmaa eetteristä.
Vain yksitoikkoinen taukomusiikki. Sehän menee näin: pimpeli-pom-pom; pimpeeli
pom-pom. Sävelmä pääsee parhaisiin oikeuksiina kun se soitetaan kanteleella, ja
siitä voi tehdä toki innostavia improvisaatioitakin. Itse asiassa kaikkien
aikojen suomalainen pilapiirtäjä Kari Suomalainen lohkaisi lakon päättymisestä
mainion piirroksen Kaulakosken Sanomissa. Siinä kuvataan tuolilla istuva
Väinämöinen sylissään kantele. Paikka on tietenkin Yleisradion studio. Sormet
verillä tuskainen Väinämöinen toteaa lakon loppumisesta kuultuaan voipuneella
äänellä "Viimeinkin..." Mainio pilakuva, ja muistamme vanhan
viisauden: “Ei niin paljon pilaa ettei totta toinen puoli!”
Maailma oli tuolloin, lähes 40 vuotta sitten hyvin erilainen. Tuo lakko
ajoittui silloin erään hiihtoloman aikaan ja raameja riitti sen molemmille
puolille. Maailma oli hyvin erilainen. Ihmisillä oli samat puheenaiheet ja
todellakin kaikki saattoivat puhua samoista asioista ikään, sukupuoleen ja
yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Mutta eipäs ollut mitään internettiä
josta utelias nuori ihminen olisi saattanut etsiä tietoa. Jos tarpeeksi vaadit
niin sivukirjaston-hoitaja kaukaisella paikkakunnalla saattoi tilata sinulle
kaukolainana jonkun kirjan, josta kuvittelit saavasi valaistusta johonkin
asiaan. Jos kaikki meni hyvin niin tuo kirja tuli sinulle parin viikon
kuluessa. Nykyään on niin helppoa. Laitat vain hakusanan tietokoneen selaimen
hakukoneeseen ja saat tuloksia silmänräpäyksessä. Otetaan hakusanaksi vaikka
"nosreni."
Saat 110 000 hakutulosta ja aikaa siihen kului vain 0,24 sekuntia. Niin,
todellakin jos silloin 40 vuotta sitten olisit miettinyt mitä joku asia
tarkoittaa niin tietysti olisit voinut mennä kirjastoon ja tarvittaessa hankkia
kaukolainan, ja odottaa 2 viikkoa ja selvittääksesi sen ongelman joka jäi
vaivaamaan mieltäsi. Kaksi viikkoa on 1 209 600 sekuntia.
1 209 600 sekuntia muodostaa melkoisen
kontrastin varttisekunnille. Ehkä nyt ymmärrämme mitä Bill Gates aikoinaan
tarkoitti tiedon valtateillä. Myös vuosi 1971 muodostaa valtavan kontrastin
verrattuna vuoteen 2011. Elämme aivan uutta maailmakautta. Ihmisillä on kuitenkin
samat ongelmat kuin ennenkin. Ja kristittyinä kamppailemme valtavasta
aineelliisesta edityksestä huolimatta samojen ongelmien kanssa kuin
sukupolvemme ennen meitä. Yksi näistä ongelmista on "Totuus ja
harha."
II näytös. Mitä päivän
evankeliumi Matt. 7: 13–14 tahtoo meille sanoa.
Seuraavaksi voimme kysyä, tai meidän pitää kysyä, mitä päivän evankeliumiteksti
tahtoo meille oikein sanoa. Jos tuo puhe ahtaasta portista ammutaan oikein
tiukan tiukan seulan lävitse niin asia voidaan hyvin lyhyesti ja tiiviisti.
Alkuperäisessä yhteydessäänhän puhe ahtaasta portista tarkoittaa sitä että koko
vuorisaarna, josta päivän lyhyt evankeliumiteksti on peräisin tulee ottaa
kirjaimellisesti ja aivan todesta. Miten se tänään pitäisi tulkita; siitä
voimme olla montakin mieltä ja jopa kiistellä. Tärkeintä on, että se vaikuttaa
meissä vielä senkin jälkeen kun astumme ulos kirkon ovesta. Tärkeintä on, että
se vaikutta meissä vielä huomennakin ja pitempääkin.
Niin! Sanotaan se jälleen kerran. Matteuksen
evankeliumin luvut 5-7 ovat harkitun kirjallisen suunnitelman tulos, ja niillä
halutaan sanoa jotain erityistä. Kokonaisuus on koottu useammasta Jeesuksen
puheesta ja sanonnasta ja näin on haluttu painottaa jotain aivan erityistä.
Lavean tien kulkijoilla Matteuksen evankeliumin kirjoittaja tarkoitti Jeesuksen
kansaa eli juutalaisia, ja ahtaan portin väki oli se porukka jolle Matteuksen
evankeliumi kirjoitettiin. Evankeliumin kirjoittajan mielestä vanhan liiton
väki oli epäonnistunut ja nyt näyttämölle oli astunut uusi porukka jonka piti
elää ja toteuttaa ankarat vaatimukset jopa ankarammin kuin kirjaimellisesti.
Tätä tarkoittavat sanat:
”Minä sanon teille: ellette te
noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te
ette pääse taivasten valtakuntaan.”
Ja mitä vaadittiin? Otetaan jotain
”lievemmästä” päästä:
”Vielä teille on opetettu nämä
isille annetut käskyt: 'Älä tee väärää valaa' ja 'Pidä, mitä olet Herralle
valalla vannonut'. Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää
taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan kautta, sillä se on
hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren
kuninkaan kaupunki. Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty
muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi. Kun myönnätte,
sanokaa vain: 'Kyllä', kun kiellätte, sanokaa: 'Ei.' Enempi on pahasta.”
Me luterilaiset olemme tunnetusti järjen
kansaa ja haluamme tarkastella, vuosisataisen perinteemme mukaisesti, kaikkea
järjen valossa ja esimerkiksi rippikoulussa ei voi olla meidän perinteemme
mukaista se, että mittaisimme uskon määrää. On parempi saada eväitä matkan
varrelle, saada nykysanoilla myös hieman kuluttajansuojaa. Maailma on täynnä
kaikenlaisia selittäjiä ja viheltäjiä. Niin... Avara portti ja lavea tie
voidaan ymmärtää tätä taustaa vasten aivan hyvin. Ahdas portti ja kapea tie
voivat olla jotain aivan muuta miltä ne aivan ensiksi kuulostavat. Juuri tästä
oma aikamme on täynnä paljon varoittavia esimerkkejä. Elämä on pelkkä pitkä
rippikoulu ja se tarkoittaa sitä, että kaikki kirkon toiminta elää vain
opetuksen ja oikean opetuksen ympärillä. Kerrataan vielä yksi asia mitä kaste-,
ja lähetyskäskyssä, Matteuksen evankeliumin viimeisissä sanoissa, sanotaan: ”ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt
teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman
loppuun asti.” Mitä tämä sitten tarkoittaa? Palaamme siihen tämän
saarnan lopussa...
III näytös. Hieman vääristä
profeetoista.
Päivän evankeliumitekstimme ei todellakaan ole pitkä ja monisanainen. Mutta
siinä on sisältöä ja ennen kaikkea se avaa näköaloja, paljon näköaloja. Se saa
oikeat mittasuhteensa vasta yhteydessä jossa tarkastelusuhteena on koko
maailmanhistoria; jo eletty ja vielä edessämmekin oleva ja tuleva. Tänään
laulamme myös erään virren jossa tämä asia sanotaan varsin selkeästi. Virren
165 sanoma kertoo meille mistä on kyse. Kun kaikki kaatuu ja on kaatunut on
aina jäänyt jäljelle yksi ja sama asia joka ei ole meistä ihmisistä
riippuvainen.
Jeesuksen Kristuksen kirkko on sama oli
aikakusi mikä tahansa. Eikä se ole koskaan ollut riippuvainen ajasta eikä sen
ilmiöistä. Tiedot valtatiet ovat toki uusi asia ja olemme tunteneet käsitteen
vasta parin vuosikymmenen ajan. Jotta tekisimme oikeutta sille mikä kirkon
sanoma voi olla silloin kun sanaa oikein saarnataan ja tulkitaan, niin voimme
puhua aivan oikeutetusti uskon valtatiestä. Jeesus ei turhaan sanonut ”Minä
olen tie totuus ja elämä.”
Tietysti elämme välillä aikoja jolloin tietyt
sanat polttavat pahasti joidenkin suita. Ei puhuta mielellään tietyin ja niin
perinteisin sanoin ja käsittein. Enää ei tarvitse puhua
uskosta, riittää että on kiinnostunut. Ja jos
ennen puhuttiin hengellisyydestä niin nyt
puhutaan henkisyydestä. Ja jos ennen puhuttiin
synnistä niin nyt puhutaan rikkonaisuudesta. Sellainen
vaikea ja loukkaava käsite “sovitus”
voidaan korvata jopa “läsnäololla.” Ja kaiken huipentumana
Jeesuksesta ei tarvitse enää puhua, riittää
yleislavea puhe Jumalasta. Tällaista puheenpartta kuullaan tänä
päivänä paljon ja niidenkin suuta joiden tulisi vaalia kirkon oppia ja
ykseyttä. “Monet menevät avarasta portista ja laveaa
tietä, mutta se vie kadotukseen.”
Kysymys kristityn kuluttajasuojasta on hyvin
ajankohtainen. Eikä tällä välttämättä pidä tarkoitettaman niitä kaikenmaailman
selittäjiä ja viheltäjiä joita maailma on aina täynnänsä. Uskon valtatie on
perustettu ihmisen ja Jumalan välille ja Jeesus Kristus on sen rakentanut.
Ihmisen oli sitä mahdotonta rakentaa ja siksi juuri tarvittiin se, että Jumala
tuli ihmiseksi.
IV näytös. Lyhyt konkluusio.
Elämä on pelkkä pitkä rippikoulu ja se on kulkemista uskon valtatiellä.
Valtatiellä ei tietystikään ole nopeusrajoituksia, ja joskus voi kulkuneuvo
hajota tai polttoaine loppua. Mutta asia vain on niin ihmeellinen, että tuolla
tiellä voi aina aloittaa matkan uudelleen vaikka olisikin joutunut palaamaan
lähtöpisteensä. Kun tiedämme miten armoton meitä ympäröivä maailma voi olla,
niin on todella lohdullista tietää että on olemassa yksi paikka joka poikkeaa
muista aivan olennaisella tavalla. Alussa loimme kuvaa siitä millainen maailma
oli silloin joskus 40 vuotta sitten sen kuuluisan Yleisradion lakon aikaan, ja
miten sen ajan ilmiöt poikkeavat tämän päivän tilanteesta. Toisaalta tiedon
valtateilläkin on vaaransa. Miljoona hakutulostakaan ei takaa sitä, että
sinulla olisi juuri se tieto jota etsit. Sitä on osattava käyttää ja aina
tarvitaan arvioivaa mieltä. Niin, kuluttajansuojaa tarvitaan sielläkin ja
sielläkin on monenlaisia portteja.
Itse asiassa tämän tämän pyhän teksteistä
löydämme hyvinkin vankkaa puhetta kristityn uskon kuluttajasuojasta. Lopetamme
nyt nämä omat pohdintamme ja kuulemme valmista puhetta Uuden testamentin I
Johanneksen kirjeestä. Ne ovat hyviä sanoja jotka tuovat levottomaan ja kaikkea
pohtimaan pyrkivälle sydämellemme rauhan: “Rakkaat
ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne
Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. Tästä te
tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen
ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää
Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te
olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa.” AMEN.
