Saarna. 11. sunnuntai helluntaista
Etsikkoaikoja
Saarna 28 aug MMXI
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG
Luuk. 4: 23–30
»Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’» Ja hän jatkoi: »Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.» Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.
I näytös. Täysi-ikäisyys, lapsuus ja aikuisuus. Kun puhumme etsikkoajoista ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen täysi-ikäisyys, ja se mitä se tarkoittaa. No, ajatus ei ole niin kaukaa haettu kuin ensi ajattelemalla luulisi, mutta ei sellainen yleensä mieleen tule. Tämän päivän teksti antaa siihen kyllä viitteitä kun sitä laajemmista yhteyksistä tarkastelemme.
Nimittäin yksi väite on siinä, että täysi-ikäisiä ihmisiä olisivat vain ne jotka ovat lapsia ja itse asia ja ihan täsmälleen aikuistuminen merkitsisi juuri sitä, että oikea täysi-ikäisyys menetetään. Tämäkään ei sinänsä ole mitenkään ihmeellinen väite eikä kovin uusikaan.
Se henkinen ilmapiiri jossa lapsi varttuu ja kasvaa on mittaamattoman tärkeä, ja se jättää häneen lähtemättömät jäljet loppuiäksi. Lapsista puhutaan kovin mielellään mutta aina kuitenkin aikuiset päättävät heidän asioistaan. Emmekä kyllä luvalla sanoen ole koskaan nähnyt lasta esim. Itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Kirjailija Väinö Linnalla tosin oli kerran oma tytär mukana avekkinaan joskus 1960-luvulla. Taisi tytär kuitenkin olla jo täyttänyt 18-vuotta.
On sanottu, että lapsia ei tarvitse nöyristellä eikä maailmaa voida täysin rakentaa heidän ehdoillaan. Tosiasia on kuitenkin se, että lapset oppivat esim. kaksinaismoraalin, vihakäyttäytymisen, kiusaamien ja muut vahingolliset käyttäytymismallit juuri vanhemmiltaan ja muilta aikuisilta ihmisiltä.
Joku voisi tietysti nyt sanoa seuraavaan tapaan: “Jo vanhat roomalaiset sanoivat, että siinä vaiheessa kun aikuiset alkavat nöyristelemään keskenkasvuisia nulikoita on otettu ensimmäinen askel kohti anarkiaa.” Tuolla tavalla muuten aloitti puheensa kansanedustaja joskus 1970-luvun alussa kun Suomen eduskunnassa käytiin keskustelua peruskoulusta. Mikä on totuus? Nöyrä pitäisi kuitenkin olla kaikkien ilmiöiden äärellä. Ja tuon Pentti Mäki-Hakolan kuuluisan tokaisun äärellä voisi tietysti sanoa, että aito oppiminen on aika tavalla eri asia kuin nöyristely. Ja paljon muutakin. Mutta nyt emme lähde tuolle sivupolulle…
II näytös. Päivän tekstistä. Kristittyjen ja juutalaisten kipeä historia.
Päivän aiheena on siis "etsikkoaikoja." Päivän aihe ja raamatunteksti ovat ihan mielenkiintoisia, mutta tietyllä tavalla pyhä on tulenarka. Otsikko ja päivän perinteiset teksti ovat hyvinkin vanhaa perua, ja ne nostavat niin hyvin helposti kristittyjen ja juutalaisten kipeän yhteisen historian. Ja tämä tulenarkuus kuvastuu jo pitkälle evankeliumikirjan otsikon jälkeisessä kappaleessa, vaikka asiaa yritetäänkin tasoitella:
"Tämä sunnuntai on lähellä juutalaisen perimätiedon mukaista Jerusalemin temppelin hävityspäivää (avkuun 9. päivä). Tähän tapahtumaan viittaa päivän perinteinen evankeliumi. Jumalan oman kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Omiin kykyihin, ihmisviisauteen ja omaan erikoisasemaan luottaminen estävät usein näissä tilanteissa kuulemasta Jumalan ääntä ja noudattamasta hänen kutsuaan. Etsikkoaikaan pätee sana: »Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne» (Hepr. 3: 15).”
Päivän tekstit ovat tietysti isompi kokonaisuus ja sitä pitäisi aina myös siitä käsin lähestyä. Taustalta nousee vain niin helposti tuo kristittyjen ja juutalaisten vastakkainasettelu. Ja mitenkä asiaa lähestyisi kun vielä tulee mieleen sellainenkin a.sia ja väite että Uusi testamentti on vain Vanhan testamentin selitystä
Mieleen tulee kuinka eräs suomalainen juutalainen esitelmöi pääkaupungissa joskus noin reilut 20 vuotta sitten. Joka tapauksessa elettiin edellistä maailmankautta ennen vuotta 1992. Hänellä oli esitelmän rekvisiittanaan sellainen raamattu-laitos jossa oli yksi tyhjä sivu VT:n ja UT:n välissä. Hän sanoi joukolle jossa oli hyvin korkeasti oppineita teologeja ja tulevia kirkon johtohenkilöitäkin, että ”yrittäkää te täyttää tämän tyhjän sivun toinen puoli rakkaudella ja rakkauden sanoilla, niin me yritämme täyttää tämän sivun toisen puolen.”
Paljon puhuvia sanoja, itse asiassa hyvin tyhjentäviä sanoja. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että asia nyt noin vain olisi käsitelty ja kansio voitaisiin sulkea. Jokaista sukupolvea tulee muistuttaa tätä asiasta, ja vieläpä useita kertoja. Tällä kertaa voimme kuitenkin todeta että jos voimme asian noin hyvällä ymmärryksellä ja noin lyhyesti sanoa niin voimme avata uuden, tai sanotaan uudehkon, näkökulman asiaan nimeltä “etsikkoaika.”
III näytös. Miten löydämme täysi-ikäisyyden uudelleen.
Jos lapsuus, lapsena oleminen ja lapsenkaltaisuus on sitten oikeaa täysi-ikäisyyttä, niin on kysyttävä: “Miten sen voi löytää uudelleen?” Vai onko tämä kaikki turhaa puhetta, vain niin sanottuun ihannepykälään verrattava asia. Vastaus tähän voi olla yllättävänkin yksinkertainen.
Kun luemme uudelleen päivän evankeliumitekstin, ja vieläpä mieluummin kaikki sanat Luukkaan neljännen luvun alusta niin löydämme jotain olennaista.
Aikaisemmissa luvuissa oli kerrottu Jumalan Pojan taisteluista erämaassa ja hänen voitollisesta paastostaan, jonka päätteeksi sielunvihollinen ei häntä voittanut ja siitä, miten hän Herra Jeesus täyttyi voimalla ja hengellä. Emme myöskään tarvitse suuria näkijän lahjoja kuvitelkaamme Herran sisäistä riemastusta, pyhää iloa, kun hän nyt sai omassa kotikaupungissaan julistaa odottaville sieluille kirjoitusten ja ennustusten täyttymistä.
Kotikaupunki torjuu Jeesuksen ja me kuulijat kahden vuosituhannen päästä kysymme vain lyhyesti että miksi? Yksinkertaissti siksi, että Jeesus oli tehnyt valtavirrasta poikkeavan tulkinnan asioista. Ja kaiken lisäksi hän oli ollut aivan oikeassa. Ja kaiken lisäksi synagoga oli aivan täynnänsä vakavia, aikuisia ihmisiä. Siinä kirkossa ei ollut sijaa naurulle eikä toisarvoisuudelle. Heiltä puuttui riemastumisen henkeä. He eivät yksinkertaisesti jaksaneet riemuita Herran kanssa: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvianne kuullen: ”Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen."
Jeesus oli totuudenpuhuja eikä hänestä pidetty. Jeesus puhui paljon lapsista ja hän käänsi, niin ainakin helposti näyttää, monet asiat päälaelleen. Hänestä jää kuva ettei häntä oikein ymmärretty. Päivän evankeliumi ja sitä edeltävä jako joka kytkee sen laajempaan kokonaisuuteen kertoo meille sen mitä lopulta on tapahtuva. Maailmassa ei ole sijaa lapselle, maailma on aina ollut aikuisten maailma.
IV näytös. Loppunäky.
Mutta edelleenkin voimme kysyä, emme nimittäin ole saaneet vielä vastausta. Kysyä sitä, miten pääsemme jälleen täysi-ikäiseksi, miten pääsemme lapsiksi. Uskoon tuleminen on tietysti luterilaisesti ajatellen hieman vaikeahko kysymys. Jotkuthan todistavat tänäänkin sitä, että ei heillä ole koskaan ollut mitään huippukokemusta. Mutta voimme kysyä. Onko sellaisessa ihmisessä lapseuden henkeä? Lapseuden kokeminen, uudelleen löytäminen kyllä edellyttäisi jotain.
Muutoksen havaitsee tai sitä ei sitten havaitse. Mutta muutosta tarvitaan. Maailma ei yksinkertaisesti voi muuttua paremmaksi paikaksi ellei tänne ilmaannu lisää oikealla tavalla täysi-ikäisiä ihmisiä. Tällä hetkellä maailma on liian vakava paikka.
Maailma on yksi suuri Nasaretin synagoga. Se on hyvin vaarallinen paikka jossa ei ole sijaa sellaiselle, joka on tyystin eri asia kuin aikuisen ihmisen vakavuus. Maailma on sairas paikka liian täynnä sairaita ihmisiä, aikuisia ihmisiä. Nasaretin synagogassa saarnannut Jeesus oli kuin Astrid Lindgrenin luoma, ei mikään kirjallinen hahmo, vaan aivan oikea Vaahteramäen Eemeli, joka teki koko ajan oikeita tekoja oikeissa paikoissa, mutta aina väärien ihmisten joukossa.
Vanha viisaus tai paremminkin neuvo kertoo meille, että jos haluat oppia tuntemaan jonkun henkilön niin silloin parasta hakeutua hänen seuraansa. Tai jos se on mahdotonta, niin silloin eläytyminenkin auttaa. Näin laita varsinkin jos tuo kyseinen henkilö ei enää ole elossa. Kristityn elämän tulee olla Jeesuksen seuraamista, hänen kanssaan kulkemista. Kristityn tunnistaa siitä, että hän elää yhteydessä seurakuntansa jumalanpalvelukseen, elää yhteydessä toisiin kristittyihin nähden heissä Jumalan kuvan, aika usein kärsivänkin Jumalan kuvan ja että hän elää Jeesuksen seurassa. Sellainen ihminen elää oikeaa etsikkoaikaa ja voi olla aidosti täysi-ikäinenkin.
Kaiken lähtökohta on kuitenkin siinä että Jeesus Kristus tuli tähän maailmaan ja sovitti syntimme – tästä lähtee lähimmäisenrakkautemme ja koko kristillinen vaelluksemme. Meidän rakkautemme ja lapseuden henkemme on sitä, että Jeesus Kristus rakastaa puolestamme lähimmäisiämme. AMEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti