sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Elämää, armoa ja nautintoja — 12. Sunnuntai helluntaista — Itsensä tutkiminen. 2. vsk


Elämää, armoa ja nautintoja.
12. Sunnuntai helluntaista
Itsensä tutkiminen
Saarna 04 sept mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia


Evankeliumi: Matt. 21: 28–32
Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille: »Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?» »Edellinen», he vastasivat. Jeesus sanoi: »Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.» 

I Näytös. Shokki-lehti ja suuren nautinnon etsijä.
Sarjakuvat olivat aikoinaan monelle pojalle hyvin tärkeä asia, ja varmasti myös tytöille. Ei ollut internettiä eikä muuta mukavaa, eikä varsinkaan Youtube-palvelua. Sarjakuvia oli monenlaisia yksi noista lehdistä oli nimeltään Shokki. Sitten oli myös Frankenstein ja ihmissusi. Noissa lehdissä oli jonkin sortin kauhua ja gootti-romantiikankin aineksia. Jokaisessa lehdessä oli tietenkin pitkä kertomus, mutta myös lyhyempiä juttuja. Ja jostain syystä nuo lyhyemmät jutut ovat vain jääneet mieleen ja ne tulevat säännöllisesti mieleen. Moneen niistä oli piilotettu syvällinenkin opetus ja varmaankin syy on siinä miksi ne aina vain tulevat mieleen uudelleen ja uudelleen. Voidaanpa sanoa niissä olevan jotain elämän rajoja tavoittelevaa, ja ehkä joskus elämääkin suurempaa.


Eräs tuollainen lyhyt erikoinen alkaa näystä jossa nuorehko mies matkaa vuorille jossain itämailla. Paikaksi käy hyvin Kiinan vuoriseutu sisämaassa. Sarjakuva antoi vaikutelman, että elettiin 1920-luvun loppua. Tuo vuorilla matkaava henkilö oli varakas mies joka oli käyttänyt paljon aikaa ja rahaa etsiäkseen nautintoja. Nautintoihin kuuluivat myös erilaiset huumausaineet ja hän oli saanut selville että eräästä luostarista sai ainetta joka takasi aivan erityisen hyvän nautinnon, sanalla sanoen aivan erinomaisen tripin, matkan. Käytetään miehestä nimeä Jim ja vanhasta munkista vaikka nimeä Wan ja hänen nuori oppilaansa olkoon Liu, neljä vuosikymmentä karistaa nimittäin aika helposti tiettyjä yksityiskohtia pois.

Jim saapuu luostariin, kertoo elämäntarinansa esittää heti asiansa Wanille. Wan kertoo vakavia varoituksen sanoja ja on kielteisellä kannalla. Aineen nauttiminen olisi nimittäin erittäin vaarallista ja joskus voisi käydä todella huonostikin. Mutta Jim on hyvin itsepäinen ja hän sanoo ettei aio poistua paikalta ennen kuin hän saa tuota tavoittelemaansa nautintoainetta. Viimein mestari heltyy ja Jim saa tavoittelemansa tripin. Aine humahtaa päähän vieden tajunnan aivan toisiin sfääreihin. Mieleen tulevat kaikki entiset nautinnot ja ne sekoittuvat ihmeellisellä tavalla keskenään. Että onhan melkoista humausainetta. Jim sai tavoittelemansa ja viimein trippi tulee päätökseen.

Eräänä aamuna hän herää vuoteellaan vanhat repaleiset vaatteet yllään. Vuoteen vierellä istuu vanha arvokkaan näköinen kiinalainen mies. Jim joka oli oppinut ainetta vongatessaan tuntemaan nuoren mestarin oppilaan Liun kysyykin nyt, että missä Liu oikein on. Vanha mies sanoo hänelle: ”Minä olen Liu ja rakas opettajani kuoli jo kolmekymmentä vuotta sitten. Sinä olet elänyt omissa maailmoissasi kohta neljäkymmentä vuotta ja kaikkina niinä päivinä olen minä hoitanut sinua, ruokkinut sinua, leikannut hiuksesi ja ajanut partasi. Mutta muista että me varoitimme sinua tuon aineen nauttimisesta.” Järkyttynyt Jim tutkii itseään ja viimein hän katsoo peiliin ja näkee siinä vanhan ja uurreotsaisen miehen… 

II näytös Ankarasti puhuva Jeesus.
Tämä pyhä haasta meitä tukimaan omaa sisintämme ja omia pyrkimyksiämme. Tällainen trippi sisimpään ei ole mikään huviretki. Ottaa todellakin luonnolle rehellisesti katsoa oman sielun synkälle kaatopaikalle tai likasankoon. Sisimpämme ei ole mikään Jimin mukava nautinnontäyteinen trippi, vaan se on täynnä pahuutta ja myrkkyä. Sieltä löytyy kovia sanoja muita kohtaan, ennakkoluuloja, pahoja ajatuksia, ylpeyttä ja kovuutta ja silkkaa sokeutta omalle pahuudelle ja toisten inhimilliselle heikkoudelle. Ja vaikka kuinka koettaa parempaa, niin aina vaan sortuu samoihin synteihin.


Päivän evankeliumitekstissä näemme Jeesuksen joka puhuu todella ankaraan sävyyn. Jeesus on saapunut Jerusalemiin, puhdistanut temppelin, kironnut viikunapuu, ja sitten hän käy keskusteluja ylipappien ja kansan vanhimpien kanssa. Edellä häneltä on kysytty valtuuksia ja nyt hän puhuu kahdesta pojasta. Tämän jälkeen tulee hyvin osoittava vertaus viinitarhan vuokraajista. Kiistakeskustelujen sarja jatkuu vielä pitkään ja lopulta Matteuksen evankeliumin kirjoittaja vain toteaa asiantilasta näin:  

”Kukaan ei pystynyt vastaamaan hänelle, eikä yksikään siitä päivästä lähtien enää rohjennut kysyä häneltä mitään.”

Kieltämättä Matteuksen Jeesuksen sanoissa on ankara ja moittiva sävy. Kärki on suunnattu juutalaisten johtomiehiin ja mitä alusta alkaen Matteuksen evankeliumissa on sanottu saa nyt vain jatkoa. Ja tällä tarkoitamme tietysti sitä, että vuorisaarnan rankat sanat eivät jää yksittäiseksi saarekkeeksi. Itse asiassa voimme puhua jopa tylystä opettajasta. Ne ovat eläneet siinä tilanteessa jossa Matteuksen sanojen ensimmäiset kuulijat elivät. Heillä oli menossa rajankäynti, voidaanko sanoa enemmistön kanssa. Joukko oli pieni ja piti pitää kiinni siitä mikä itse koettiin tärkeäksi.

Nuo ankarat sanat laittoivat heidät tutkimaan itseään. Ankarien sanojen lausuja Jeesus oli heille uusi lainlaatija, uusi Mooses. He kokivat että heillä oli jotakin mitä muilla ei ollut ja siitä piti pitää kiinni. Noista ajoista on edetty se kuuluisa 2000 vuotta ja sanat elävät edelleen. Me emme käy rajankäyntiä minkään muun kuin pahan kanssa. Toisaalta pahuus kasvaa koko ajan ja saa uusia. Matteuksen sanat on tarkoitettu meille että tutkisimme itseämme ja löytäisimme aineksia kasvuun. 

III Näytös. Syvenevää itsensä tutkimista. Mitä Luther sanoo?
Uskonpuhdistaja Martti Luther korosti sitä, että uskossa tehdyt teot ovat Jumalalle mieleen, kunhan ne ovat Jumalan tahdosta, mutta sitä vastoin sellaiset teot, jotka ihminen itse keksii — näyttäkööt ne miten hurskailta ja pyhiltä tahansa — eivät ole oikeaa jumalanpalvelusta, oikeaa elämää tässä maailmassa. Uskonpuhdistuksen aikana tämä oli yksi tärkeimpiä rajankäynnin aiheita. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa lainataan kakista eniten erästä tiettyä raamatunkohtaa; Matt: 15:8-9, ja siinä sanotaan:


”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, 
mutta sen sydän on kaukana minusta. 
Turhaan he minua palvelevat, 
kun opettavat oppejaan, 
ihmisten tekemiä käskyjä."

Lutherille oli tärkeätä saada ihmiset ihmisten tekemistä kahleista Jumalan sanan varaan. Hänessä oli samaa ankaruutta kuin työantajassaan. Hyvät tripit eivät ole hyvästä ja kallista elämää ei saisi hukata. Martti halusi korostaa ja saada meidät näkemään, etteivät oikea jumalanpelko ja hurskaus ole ulkonaisissa menoissa ja loistossa vaan Jumalan sanassa.

Tätä opetusta tarvitsisimme kipeästi jälleen omana aikanamme. Elämme aikaa jolloin liian halpaa armoa julistetaan ilman syvää itsensä tutkimista. Kaikki on kuin hilpeän ja hyvän tripin tarjoamista, liian halvan armon julistamista.
Kristuksen kirkko tulisi ennen kaikkea käsittää armahdettujen syntisten joukoksi, jotka Jumalan sanassa pysyen palvelevat Herraansa. Sen tulisi olla ylenkatsottu joukko tässä maailmassa. Sen tekoja ei maailma aina arvosta, koska se Jumalan sanan tähden ei voi tehdä kaikkea sitä, mitä maailma siltä toivoo. 

IV näytös. Saako elämästä sitten nauttia?
Eteemme on nyt avautunut montakin näkyä tai näytöstä. Aluksi kuljimme Jimin kanssa Kiinan vuorille missä hän sai kaipaamansa tripin. Sitten matkasimme Jerusalemiin jossa tapasimme evankeliumitekstin Jeesuksen ja sitten olimme hetken Martti Lutherin seurassa. Ja mihin sitten voisimme tarkastelussamme päätyä? Päällimmäiseksi voi nousta kysymys ”Saako elämästä sitten nauttia?” Ja luonnollisesti toinen kysymys on ”Miten elämästä saa nauttia?”


Asia on tietysti niin, että elämä ei voi olla yhtä pitkää trippiä kuten oli tuossa kuvitteellisessa kertomuksessa amerikkalaisen Jimin laita. Vaikka ehkä monella elämä meneekin sinne suuntaan. Joskus katsotaan peiliin kun nuoruus, ja keski-ikä on vaihtunut vanhuuteen ja tuntuu siltä että elämässä ei ole ollut yhtään mitään mieltä eikä järkeä. Peilistä katsoo harmaantunut ja vanha ihminen katkera katse naamallaan. Armoa ei tunneta itseä eikä muita kohtaan. Tosiasia on kuitenkin tässäkin asiassa se, että ”Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia.” Vaikka näyttäisi siltä että elämä on tuhlaantunut niin Jumalan armo käy senkin ylitse.

Monesti puhutaan kultaisesta keskitiestä. Tässä yhteydessä ehkä joku lähtee kehittelemään kompromissia ja ajattelemaan, että sopiva suhde nautintoja ja hurskasta katumusta voi olla minun tieni? Joku ajattelee että otan osani, sen osan mikä minulle kuuluu ja yritän elää tekemällä mahdollisimman vähän vahinkoa toisille. Yhtä kaikki. Tuossa on puhe vain puolinaisesta ratkaisusta vaikka siitä voitaisiin käyttää vaikka niinkin hienoa nimeä kuin elämän kompromissi tai hyvä kompromissi. Ja kun tarpeeksi itseämme tutkimme niin olemme samassa tilanteessa kuin apostoli Paavali päivän epistolassamme eli Uuden testamentin tekstissä:

”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.”

Ihminen on sellainen olento ja luomus, että hän ei voi elää virheetöntä ja täydellistä elämää. Niin sanotut perfektionistitkin, näin monet tutkimukset väittävät, tekevät eniten virheitä ja ovat käytännössä aika epäkiitollisia työntekijöitä ja monesti työnantajan murheenkryynejä. Armonsa heillekin. 
Maailma olisi aika kurja paikka ilman pieniä nautintoja ja iloja. Ja loppujen lopuksi ne ovat suuria iloja ja nautintoja sillä oli ilo pieni tai suuri, niin yhdestä ilosta voi nauttia vain yhdellä kertaa, aivan kuten yksi surukin on vain yksi suru ja kahta asiaa on vaikea surra yhtä aikaa.

Ihmisen ei ole hyvä tavoitella sellaisia nautintoja kuin alussa tapaamamme amerikkalainen Jim teki. Se olisi elämän täydellistä hukkaamista. Vanhan testamentin Saarnaajan kirja kertoo meille ihmiselämän pienistä iloista näin:

”Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi. Olkoot vaatteesi aina valkeat ja olkoon pääsi runsaasti voideltu. Nauti elämästä rakastamasi vaimon kanssa kaikkina turhina elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut; se on osasi tässä elämässä auringon alla, kaiken vaivannäkösi keskellä.”

Erityisen lohdullista tässä ovat juuri sanat, ”sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi.” Aivan oikein. Mutta Jumala ei hyväksy kaikkia tekojamme ja siksi meidän tulee kysyä Jumalan tahdon perään. Armahdettuna saamme elää ja kun lisäämme tuohon Saarnaajan kirja kohtaan vielä ripauksen armoa niin eihän meillä ole mitään hätää. Vanhan testamentin sanoma on meille voimassa. Jeesus tuli täyttämään sen ja poistamaan rangaistuksemme kärsimyksellään ja kuolemallaan. AMEN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti