sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tehtävä kristitylle — 14. Sunnuntai helluntaista — Lähimmäinen. 2. vsk.


Tehtävä kristitylle
14. Sunnuntai helluntaista
Lähimmäinen

Saarna 18 sept mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG



Evankeliumi
 

Matt: 5: 43–48

»Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.»  

I Näytös. Suomen maabrändi ja eri tehtävät.
Viime vuoden lopulla meillä Suomessa ilmestynyt 355-sivuinen maabrändi-työryhmän mietintö sisälsi paljon ns. tehtäviä. Tehtäviä oli kaikille mahdollisille tahoille. Kaikista lähimpänä ruohonjuuritasoa olivat ne tehtävät jotka haluttiin osoittaa taloyhtiöille ja naapurustolle; Järjestä juhlat, ja tehtävä koululaisille; Tee jotain yhdessä hiljaisimpienkin kanssa. Nämä tehtävät tulevatkin kaikista lähimmäksi ajastusta lähimmäisenä olemisesta. Seuraavan näyn taustalta löytyy varmasti Koskelan Jussinkin talonteko j atalkoot romaanista "Täällä Pohjantähden alla." Vai mitäpä sitten on sanottava seuraavasta:

"Aiemmin talkoisiin oli kiva osallistua, koska siellä oli huuliveikkoja, vähän parempaa ruokaa ja ruumiillinen työkin tuntui yhdessä motivoivalta. Mutta mitkä ovat parhaat juhlat? Ne järjestetään silloin, kun on saatu jotain aikaiseksi. Kun isolla porukalla on saatu kasaan kiinnostava yhteinen asia, saatu asiat toimimaan. Sitä on syytä juhlia. Siksi yhteisistä tapahtumista, taloyhtiön kokouksista ja pihatalkoista on tehtävä juhlat. Niiden kautta harjoitellaan yhdessä tekemistä.”
Koululaisille annettu tehtävä määritellään sitten näin, varsin pitkää sepustusta kaikista olennaisimpaan tiivistäen:

"Kaikilla on kivempaa, jos saadaan rakennettua ystävällistä toimintakulttuuria ja kehitettyä positiivista ilmapiiriä. Tämä ei onnistu vain määräämällä tai ylhäältä ohjaamalla, vaan yhteisyyden kokemukset syntyvät vertaisten yhdessä tekemisestä. Siksi jokainen koululainen voi ottaa itselleen tehtävän.  Tee jotain yhdessä hiljaisimpienkin luokkakavereiden kanssa vähintään kerran viikossa.”

Tuo mietintö ei luonnollisestikaan puhu mitään kirkollisista tai hengellisistä asioista. Monikulttuurisuus on arkipäivää ja emme enää elä umpiluterilaisessa maailmassa, vanhan rukouspäivä-käytäntökin on jo historiaa. . Ehkä kristityilläkin voisi olla oma tehtävänsä. Jotta tehtävää voisi lähteä määrittelemään niin aluksi olisi parasta yrittää jotenkin tiivistää se mitä käsitteellä lähimmäinen tarkoitetaan. Kaikella on aikansa ja merkityksensä, jokaisella asialla.

II Näytös. Lähimmäinen ja lähimmäisenä oleminen.
Lähimmäinen merkitsee loppujen lopuksi paljon enemmän kuin tulemme ajatelleeksi. Ateenalaisille Paavali puhui asiasta Areiopagilla näillä vavahduttavilla sanoilla jotka jyrisevät tajuntaamme kahden tuhannen vuoden takaa edelleen tenhoavalla voimallaan:


”Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme (Ap. t. 17:26).”

Meistä tulee toistemme lähimmäisiä jo syntymämme hetkellä, meistä toisillemme Jumalan kuvaksi luotuja. Edelleen kansojen apostoli Paavali kirjoittaa korinttilaisille:

”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista (1. Kor. 12:12–14).”

Kuten tiedämme niin ystävät voidaan valita valitaan, mutta lähimmäisiksi siis synnytään. Nykyinen katekismuksemme on paljon psykologisempi kuin edelliset ja se sanookin viisaasti lähimmäisistä:

”Tehtävämme on rohkaista heitä vapautumaan menneestä ja etsimään uutta suuntaa elämälleen.”

Ihminen joka eristäytyy toisista, joka ei tunnusta toisia lähimmäisikseen menettää rakkauden, ilon ja rauhan. Martti Luther määritteli kerran kristityn tehtävän näin:  
”Lähimmäistä kohtaan on parempi tahtoa hyvää, puhua hyvää, tehdä hyvää ja järjestää koko elämäsi niin, että se on lähimmäisesi palvelemista rakkaudessa.” 

Tässä kohden tarvitsemme jälleen Paavalin sanoja:

”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."Mutta jos te revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne (Gal 5:13).”

Puhuessaan lähimmäisen ja lähimmäisenä olemisen syvimmästä olemuksesta selitti Martti kieltämättä I korinttilaiskirjeen sointuja tapaillen, että on aivan turhaa vaikka rakentaisi kirkot kaikille maailman ihmisille, ja saisi kaikki itsekieltäymyksellä saatavat ansioteot ja tekisi kerrassaan kaikkien pyhimysten ihmeteot, niin kaikki olisi turhaa jos sinulta puuttuisi tahto palvella niillä lähimmäistäsi. Jo menettää rakkauden, ilon ja rauhan niin näin voi käydä.

III Näytös. Metayhteisö.
1960-luvulla ilmestyneessä kirjassaan ”The Feasts of Fools” amerikkalainen J.Harvey Cox pohti ihmisenä olemisen ongelmaa ja päätyi tällaiseen ajatuksenjuoksuun: "Ihmisen ongelma on pitkälti se, että hän yrittää olla Jumala. Hän löytää itsensä alati muuttuvasta maailmasta aina uudelleen, mutta yrittää järjestellä sitä ja hallita sitä jottei hänen tarvitsisi muuttua. Hän ei halua elää kuten kiertelevä pyhiinvaeltaja. Hän haluaa suljetun systeemin suomaa turvallisuutta. Mutta hänellä ei koskaan ole pysyvää kaupunkia. Jumala tulee aina ihmisen luo häiritsemään häntä eikä salli hänen asettua aloilleen. Uskonnollinen kokemus, kuten taiteellinenkin, on toisaalta epäjärjestyksen kokemus. Toisaalta se osoittaa toiseen järjestykseen, tulevaan kaupunkiin, joka, vaikka sitä ei koskaan saavuteta, estää sen että ihminen ei koskaan ole tyytyväinen nykyiseen."


Cox käyttää uudesta järjestyksestä ja uudella tavalla oivaltavasta ihmisten joukosta hieman vaikeaa nimeä ”Metayhteisö.” Käsite on vaikea ja yritämme nyt tulla toimeen ilman sitä. Johonkin sanaan ei tarvitse aina takertua ja lähteä pohtimaan asioita liian puhki. Se on jokaisen käsitettävissä jo ymmärrämme yhden lähtökohdan. Se on ihmisten joukko jossa kaikki mahdollinen inhimillisen ilmentymät voivat toimia toinen toisiaan tukien ja rikastuttaen. Niin sanotusti hyvin mystisen ihmisen ja äärimmäisen toiminnallisen ja jopa sotilaallisesti toimivan henkilön osat ovat sekoittuneet sen yksilöissä tai ainakin molempia on mukana luomassa voimaa tuottavaa jännitettä. Tämä yhteisö on joustava yhteisö, jonka tarkoitus on elää ja vaikuttaa luovasti niin sanotun poliittisen maailman kanssa.

Sen on oltava kiinteä ja vakiintunut yhteisöä joka muistuttaa mitä tahansa yhteisöä, mutta se eroaa siitä siksi, että se ole olemassa sen itsensä vuoksi vaan sen tarkoitus on toimia linkkinä ei maailmojen välillä ollen "valtio valtiossa. Tämä joukko vaatii sekä menneen että tulevan yhteisön arvoja, jotta voimaa toimintaa tuottava jännite säilyisi. Tämä joukko tarvitsee sisälleen uneksijoita ja näkijöitä, työmyyriä ja palvelijoita sekä hovinarreja ja pilailijoita. Tietysti voimme kysyä kuinka kuvien raastaja ja auktoriteetteja vastustava henkilö ja tiukka perinteen vaalija voivat kestävällä tavalla toimia samassa persoonassa, tai edes joukossa? Siihen tarvitaan jotain. Se voi onnistua jos nämä ihmiset ovat löytäneet oman itsensä ja kun kaikki naamiot on riisuttu.

Metayhteisössä voisi kultainen sääntökin toimia paremmin kuin tiukasti johdetussa laumassa. Siellä olisi tilaa lannankatkuiselle pääsiäisnaurulle ja mentaalisille falloskulkueille. Siellä pidetään lähimmäisestä huolta, ei hänen tekojaan kyylätä eikä ajatuksia. Siellä on todellakin luovaa jännitettä. Mutta edelleenkin voimme kysyä yhtä asiaa ja sen kuluu ”kuinka.” 

IV Näytös. Tehtävä kristitylle - riisu naamiosi – saat apua.
Siis mikäpä olisi sitten se tehtävä kristitylle? Ei vain suomalaiselle kristitylle vaan kaikille kristityille! Päivän evankeliumi on, kuten tiedämme osa sitä laajempaa kokonaisuutta jota kutsutaan vuorisaarnaksi. Ja sen löydämme, kuten tiedämme, Matteuksen evankeliumin luvuista 5-7. Vuorisaarna on aikojen saatossa käsitetty monella tavalla ja yksi niistä on ollut se, että sitä on mahdotonta täyttää ja sen opetuksia on mahdotonta noudattaa. Vuorisaarnaa ei siis sinänsä voisi antaa tehtäväksi kristitylle.


Ihmisen ongelma on siinä, että hän ei pysty kovin helposti olemaan oma itsensä. 
Tällä ei tietysti tarkoiteta sitä että olisimme kaikki ääritapauksia ja tekisimme ja sanoisimme mitä tahansa. Ei suinkaan. Mutta naamion pois ottaminen on välttämätöntä. Omassa itsessä asuva ja oleva Jumalan kuva tulisi löytää. Ehkä olemme puhuneet eräästä asiasta jo aiemminkin, mutta puhumme taas kerran. 
Meille on tuttu käsite kaksinais-moraali. Sillä tarkoitamme sitä, että tekomme ja ajatuksemme ovat eri tekoja ja ajatuksia kuin ne joita itsestämme uskottelemme ja joita ulospäin näytämme. Jokaisella on toki halu täydellisyyteen ja sellainen vaatimus toki voi sisällä asuakin. Se on osa jumalallista kipinää joka meissä vaikuttaa. Vanhan testamentin profeetta Jesaja on jo kauan sitten ilmaissut asian näillä sanoilla:  

Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.”

Jesajan sanat ovat majesteetilliset ja niistä kuvastuu se Jumalan voima joka näkyi myös Jeesuksen tavassa puhua. Jumala on suuri ja mahtava ja ihminen on pieni, mutta he voivat jollain tavalla kohdata. Kun on olemassa kaksinais-moraali niin on toki olemassa kolminais-moraalikin. Mutta se on pettävä tapa elää maailmassa ja valitettavan moni tekee niin, joskus kaikki tekevät niin. Kun kaksinaismoralismiin yhteydessä pitää naamioita yllä ulkoiseen maailmaan niin kolminais-moraali on vasta suurta myrkkyä onkin. Ihminen luulee, eikä vain luule vaan täydestä olettaa, että voi pettää kaikkia mahdollisia tahoja, itseään, lähimmäistään ja viime kädessä myös Jumalaa.

Tuollainen ei kuitenkaan koskaan onnistu. Kun ihminen toimii noin hän luo ensinnäkin itselleen pahan olon pitämällä naamiota yllään. Sitten hän ei voi aidosti kohdata lähimmäistään ja lopulta hän jää eroon kaikista tärkeimmästä eli Jumalasta. Tässä on ihmisen ongelma! Kaukana siitä on rauha, rakkaus ja ilo. Lähimmäisen rakastaminen on tehtävä mutta edelleen kysymme, miten siihen päästään?

Noissa maabrändi-mietinnön tehtävissä oli jokaisessa perustelu ja myös selkeä toimenpide-ehdotus. Koululaisten keskuudessa oli esimerkiksi paljon pahoinvointia ja jokainen voi sitä toisten osalta hieman lieventää, itse asiassa pieni teko voi tuottaa todella paljon hyvinvointia. Sellainen voi tuossa tilanteessa olla suuriakin voimia liikkeelle saattava viesti, tuossa tapauksessa viesti hyväksyttynä olemisesta.

Jos määritämme tehtäväksi vanhaa kaavaa käyttäen ”Rakasta lähimmäistäsi ja tee hänelle hyvää” emme välttämättä pääse pitkälle. Tehtävä on määriteltävä aivan eri tavalla ja uutta kieltä ja ilmaisua käyttäen. Kaksinais-, ja kolminaisuusmoraali ovat myrkkyä joka estää meitä toimimasta maailmassa aitoina Jumalan kuvina. Tehtävä on yksinkertaisesti saada pois ne naamiot jotka meitä rasittavat. Siihen saamme myös apua. Kristityn tehtävä on lohdullinen tehtävä sillä apua on tarjolla rajattomat määrät, se apu on yhtä rajaton kuin vain armo voi olla. Kaiken lisäksi jokainen saa matkakumppanikseen tässä tehtävässä erinomaisen opettajan.

Mutta matkalle on lähdettävä, paikalla ollen emme saa noita naamiota riisutuksi. Eikä pidä säikähtää sanoja ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” Sanat vaativat paljon mutta ovat lohdullisia. Ihminen ei voi olla täydellinen, ja kristitty kaikista vähiten. Täydellisyys vaatii sitä että olisimme itse Jumala. Niin! Palaamme vielä siihen mitä edellä sanoimme: ” "Ihmisen ongelma on pitkälti se, että hän yrittää olla Jumala. Hän löytää itsensä alati muuttuvasta maailmasta aina uudelleen, mutta yrittää järjestellä sitä ja hallita sitä jottei hänen tarvitsisi muuttua. Hän ei halua elää kuten kiertelevä pyhiinvaeltaja. Hän haluaa suljetun systeemin suomaa turvallisuutta. Mutta hänellä ei koskaan ole pysyvää kaupunkia. Jumala tulee aina ihmisen luo häiritsemään häntä eikä salli hänen asettua aloilleen.”

Huono olomme ja epätäydellisyyden kokemus ovat siis merkki siitä, että meitä lähestytään. Jumala ei ole meistä kaukana. Opettajan seuraan pääsemme kun lähestymme häntä sanassa ja kun lähestymme häntä ehtoollispöydän kautta. Kaikki on todellakin valmistettu. Hän tietää tuskamme ja ymmärtää meitä. Hän oli uskollinen loppuun saakka ja siksi hänestä sanotaan:

”Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. Hän ei siis ota suojelukseensa enkeleitä -- hän ottaa suojelukseensa Abrahamin suvun. Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.”

Tehtävämme voidaan myös määritellä siten, että se on löytää meissä asuva Jumalan kuva. Sitä on naamioiden riisuminen kaikessa yksinkertaisuudessaan. Se ei ehkä tapahdu yhdessä yössä. Joka kiillottanut esineitä tai tehnyt vaikka itse kirveenvarsia tai jotain muuta taitoa ja kärsivällisyyttä vaativaa tietää miten paljon aikaa se voi viedä. Kaikki on tietenkin helpompaa jos joku on sinua joskus opettanut. Mutta kaikista lohdullisimmat sanat jotka voimme kuulla ovat juuri nämä sanat: ”Tulkaa, kaikki on valmistettu!” AMEN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti