Pieni yritys puhua rakkauden Jumalasta
Apostoli Johanneksen päivä
Jumala on rakkaus
Saarna 27 dec mmix
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOC
Evankeliumi: Joh. 21: 19–24
Jeesus sanoi Pietarille: »Seuraa minua.» Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, se, joka aterialla oli nojannut hänen rintaansa vasten ja kysynyt: »Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?» Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: »Entä hän, Herra?» Jeesus vastasi: »Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.» Tästä sai veljien keskuudessa alkunsa käsitys, ettei se opetuslapsi kuole. Jeesus ei kuitenkaan sanonut Pietarille, ettei tämä opetuslapsi kuole. Hän sanoi: »Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?» Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava.
I
Usein käytämme sanoja ja sanontoja joiden syvällisempää merkitystä emme pysähdy edes miettimään niin kovin tarkasti. Tällaisia sanontoja ovat esimerkiksi: elämä on lahja, elämä on suuri lahja tai sitten vaikkapa tänäinen evankeliumikirjan päivän otsikko ”Jumala on rakkaus.” Niin, ainahan sitä voisi olla syvällisempi mutta tuollaiset ikivanhat lausahdukset ovat aika kovaa purtavaa. Toisaalta ne ovat turvallisia sanontoja sanoa. Silloin ei tee ainakaan mitään kovin pahaa tai väärinkään.
II
Päivän evankeliumi näyttää meille katkelman Jeesuksen maallisen elämän viime näytöksestä. Siinä näemme myös kaksi opetuslasta, kaksi hyvin tärkeää opetuslasta. Mutta myös kaksi hyvin erilaista opetuslasta. Heidän elämänsäkin oli oleva hyvin erilainen. Molempien tie vei hyvin kauas heidän kotijärveltään jonka rantamilla he tuossa opettajansa kanssa vaihtavat viimeisiä sanojaan. Pietarin tie vei hyvin kauas Rooman jossa hän koki marttyyrikuoleman. Johanneksesta sanotaan että hän oli ainoa Jeesuksen opetuslapsista joka koki luonnollisen kuoleman. Sanotaan että hän oli Efeson seurakunnan vanhin. Ja kun hän ei enää jaksanut saarnata niin hänet tuotiin silti tuo n seurakunnan kokoontumistilaan, varhaisajan kirkkoon, niin hän sanoi sanomasta päästyään että ”rakastakaa toisianne.” Että hän säilyi hengissä luonnolliseen kuolemaansa saakka, ja perimätiedon mukaan ja eli yli satavuotiaaksi oli antiikin maailmassa suuri saavutus. Nimittäin sille joka puhuu suvaitsevaisuudesta ja rakkaudesta voi jostain kummallisesta syystä käydä huonosti.
III
Näin joulunpyhien jo jäädessä taakse voimme miettiä sitä mitä oikein odotamme tulevaisuudelta. On sellaisiakin ihmisiä, jotka haluaisivat vain aloittaa joulunajan viimeisen päivän aina uudelleen ja uudelleen. Edessä häämttävä uusi vuosi tuntuu niin tavattoman raskaalta ja vaikealta kohtdata.
Voimme miettiä tulevaisuutta myös hengellisessä mielessä. Jokapäiväiseen elämäämme kuuluu kiitos ja rukous. Kiitos ja rukous ovat niitä asioita jotka laajentavat hengellistä ymmärrystämme ja tekevät meistä rakastavampia ihmisiä. Joskus vain voi käydä niin, että rukouksemme ovat niin hengellisiä, ettemme voikaan saada niihin mitään vastausta. Niistä saattaa puuttua kaikki todelliseen elämään liittyvät yhteydet, tai ne ovat niin ympäripyöreitä, ettei niihin edes voisi saada mitään selkeää vastausta.
Mutta asia on niin että rukousvastaus voisi myös horjuttaa elämäämme, sen niin totuttuja kuvioita niin perusteellisesti ettemme kestäisikään sen vaikutuksia. Mehän tiedämme kuinka lottovoittajalle voi elämässään käydä. Onnellinen se joka selviää viiden miljoonan euron ylläristä, ja jatkaa elämäänsä niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, ja tuumaa niin kuin siinä mainoksessa ennen: “Mutta en mina näitä hommia lopeta.” Raamattu kertoo meille kuinka Jeesus kerran kysyi eräältä 38 vuotta sairastaneelta mieheltä: "Tahdotko tulla terveeksi?" (Joh.5:6). Ei nimittäin ole mitenkään itsestään selvää, että totutuista kuvioista olisi helppo vapautua. Opetaanpa esimerkiksi niinsanotut vähemmän kehittyneet maat joissa sairaus on edelleenkin hyvä syy ansaita elantonsa kerjäämällä. Niin kummalta ja jopa järkyttävältä kuin se tuntuukin niin asia on todellakin sillä lailla että araneminen muuttaisi totutut kuviot niin, ettei sen aiheuttamiin muutoksiin olisikaan välttämättä halua. Tällainen ihminen voisi joutua niinkin kivuliaaseen tilanteeseen, että hän joutuisi opettelemaan aivan uuden ammatin sen tilalle, jota on harjoittanut jo aivan pienestä lapsesta saakka.
Eikö olekin aika ihmeellinen paikka tämä meidän maailmamme kun täällä on tällaisia ihmisiä. Kerjäläisetkin ovat Jumalan kuvia, eivät ainoastaan niin sanotusti “omalla tavallaan”, vaan aivan ainutlaatuisella tavallaan. Jumala kyllä vastaa aina rukouksiimme, mutta hänen vastauksensa ei aina ole myöntyvä: "Kyllä." Hän voi aivan perustellusti sanoa myös: "Ei." Ja juuri tämä meistä tuntuu niin vaikealta koska olemme ihmisiä. Jumala on Jumala! Me emme näe kaikkea, emme ymmärrä, miksi emme saa jotakin. Ja sekin on rakkautta ettei lapsi saa aian mitä haluaa, ja joskus hän jopa saa jotain mitä ei haluaisin. Jumala rakkaudessan kyllä näkee mikä meille on parasta, hänen tahtoonsa on vain tyytyminen. Ehkä sitten myöhemmin ymmärrämme, mikä tarkoitus kaikella oli. Nyt se on meiltä vielä salassa. Tajuamme sen mikä olikaan tämänkin asian takana se rakastava motiivi…
Se mitä Jumala kaikkein eniten haluaa, on, että voisimme löytää hänet itsensä, ei vain hänen lahjojaan. Lahjat katoavat, maallinen onni haihtuu, mutta Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan pysyy iankaikkisesti. Lähestyvä uusi vuosi tietystikin kutsuu meitä tekemään uuden vuoden lupauksia. Kristityllä uusi vuosi on kuitenkin jokaisessa armontäyteisessä päivässä. Hän voi aloittaa jokaisen päivän näillä Jesaan kirjan sanoilla, sanoilla jotka ovat Rakkauden Jumalan sanoja: “Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.” AMEN
Evankeliumi: Joh. 21: 19–24
Jeesus sanoi Pietarille: »Seuraa minua.» Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, se, joka aterialla oli nojannut hänen rintaansa vasten ja kysynyt: »Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?» Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: »Entä hän, Herra?» Jeesus vastasi: »Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.» Tästä sai veljien keskuudessa alkunsa käsitys, ettei se opetuslapsi kuole. Jeesus ei kuitenkaan sanonut Pietarille, ettei tämä opetuslapsi kuole. Hän sanoi: »Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?» Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava.
I
Usein käytämme sanoja ja sanontoja joiden syvällisempää merkitystä emme pysähdy edes miettimään niin kovin tarkasti. Tällaisia sanontoja ovat esimerkiksi: elämä on lahja, elämä on suuri lahja tai sitten vaikkapa tänäinen evankeliumikirjan päivän otsikko ”Jumala on rakkaus.” Niin, ainahan sitä voisi olla syvällisempi mutta tuollaiset ikivanhat lausahdukset ovat aika kovaa purtavaa. Toisaalta ne ovat turvallisia sanontoja sanoa. Silloin ei tee ainakaan mitään kovin pahaa tai väärinkään.
II
Päivän evankeliumi näyttää meille katkelman Jeesuksen maallisen elämän viime näytöksestä. Siinä näemme myös kaksi opetuslasta, kaksi hyvin tärkeää opetuslasta. Mutta myös kaksi hyvin erilaista opetuslasta. Heidän elämänsäkin oli oleva hyvin erilainen. Molempien tie vei hyvin kauas heidän kotijärveltään jonka rantamilla he tuossa opettajansa kanssa vaihtavat viimeisiä sanojaan. Pietarin tie vei hyvin kauas Rooman jossa hän koki marttyyrikuoleman. Johanneksesta sanotaan että hän oli ainoa Jeesuksen opetuslapsista joka koki luonnollisen kuoleman. Sanotaan että hän oli Efeson seurakunnan vanhin. Ja kun hän ei enää jaksanut saarnata niin hänet tuotiin silti tuo n seurakunnan kokoontumistilaan, varhaisajan kirkkoon, niin hän sanoi sanomasta päästyään että ”rakastakaa toisianne.” Että hän säilyi hengissä luonnolliseen kuolemaansa saakka, ja perimätiedon mukaan ja eli yli satavuotiaaksi oli antiikin maailmassa suuri saavutus. Nimittäin sille joka puhuu suvaitsevaisuudesta ja rakkaudesta voi jostain kummallisesta syystä käydä huonosti.
III
Näin joulunpyhien jo jäädessä taakse voimme miettiä sitä mitä oikein odotamme tulevaisuudelta. On sellaisiakin ihmisiä, jotka haluaisivat vain aloittaa joulunajan viimeisen päivän aina uudelleen ja uudelleen. Edessä häämttävä uusi vuosi tuntuu niin tavattoman raskaalta ja vaikealta kohtdata.
Voimme miettiä tulevaisuutta myös hengellisessä mielessä. Jokapäiväiseen elämäämme kuuluu kiitos ja rukous. Kiitos ja rukous ovat niitä asioita jotka laajentavat hengellistä ymmärrystämme ja tekevät meistä rakastavampia ihmisiä. Joskus vain voi käydä niin, että rukouksemme ovat niin hengellisiä, ettemme voikaan saada niihin mitään vastausta. Niistä saattaa puuttua kaikki todelliseen elämään liittyvät yhteydet, tai ne ovat niin ympäripyöreitä, ettei niihin edes voisi saada mitään selkeää vastausta.
Mutta asia on niin että rukousvastaus voisi myös horjuttaa elämäämme, sen niin totuttuja kuvioita niin perusteellisesti ettemme kestäisikään sen vaikutuksia. Mehän tiedämme kuinka lottovoittajalle voi elämässään käydä. Onnellinen se joka selviää viiden miljoonan euron ylläristä, ja jatkaa elämäänsä niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, ja tuumaa niin kuin siinä mainoksessa ennen: “Mutta en mina näitä hommia lopeta.” Raamattu kertoo meille kuinka Jeesus kerran kysyi eräältä 38 vuotta sairastaneelta mieheltä: "Tahdotko tulla terveeksi?" (Joh.5:6). Ei nimittäin ole mitenkään itsestään selvää, että totutuista kuvioista olisi helppo vapautua. Opetaanpa esimerkiksi niinsanotut vähemmän kehittyneet maat joissa sairaus on edelleenkin hyvä syy ansaita elantonsa kerjäämällä. Niin kummalta ja jopa järkyttävältä kuin se tuntuukin niin asia on todellakin sillä lailla että araneminen muuttaisi totutut kuviot niin, ettei sen aiheuttamiin muutoksiin olisikaan välttämättä halua. Tällainen ihminen voisi joutua niinkin kivuliaaseen tilanteeseen, että hän joutuisi opettelemaan aivan uuden ammatin sen tilalle, jota on harjoittanut jo aivan pienestä lapsesta saakka.
Eikö olekin aika ihmeellinen paikka tämä meidän maailmamme kun täällä on tällaisia ihmisiä. Kerjäläisetkin ovat Jumalan kuvia, eivät ainoastaan niin sanotusti “omalla tavallaan”, vaan aivan ainutlaatuisella tavallaan. Jumala kyllä vastaa aina rukouksiimme, mutta hänen vastauksensa ei aina ole myöntyvä: "Kyllä." Hän voi aivan perustellusti sanoa myös: "Ei." Ja juuri tämä meistä tuntuu niin vaikealta koska olemme ihmisiä. Jumala on Jumala! Me emme näe kaikkea, emme ymmärrä, miksi emme saa jotakin. Ja sekin on rakkautta ettei lapsi saa aian mitä haluaa, ja joskus hän jopa saa jotain mitä ei haluaisin. Jumala rakkaudessan kyllä näkee mikä meille on parasta, hänen tahtoonsa on vain tyytyminen. Ehkä sitten myöhemmin ymmärrämme, mikä tarkoitus kaikella oli. Nyt se on meiltä vielä salassa. Tajuamme sen mikä olikaan tämänkin asian takana se rakastava motiivi…
Se mitä Jumala kaikkein eniten haluaa, on, että voisimme löytää hänet itsensä, ei vain hänen lahjojaan. Lahjat katoavat, maallinen onni haihtuu, mutta Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan pysyy iankaikkisesti. Lähestyvä uusi vuosi tietystikin kutsuu meitä tekemään uuden vuoden lupauksia. Kristityllä uusi vuosi on kuitenkin jokaisessa armontäyteisessä päivässä. Hän voi aloittaa jokaisen päivän näillä Jesaan kirjan sanoilla, sanoilla jotka ovat Rakkauden Jumalan sanoja: “Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.” AMEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti