Eräänlainen isänpäivä tämäkin — IV adventti — Herran syntymä on lähellä. 1 vsk.

 

Eräänlainen isänpäivä tämäkin
IV Adventti
Herran syntymä on lähellä
Saarna 20 dec mmix
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOC

Evankeliumi: Matt. 1: 18–24
Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: »Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.» Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:

– Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –
se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Alkunäky: Tekstistä sotaleskeen ja lapseen.
Tänään on neljäs adventtisunnuntai ja tämä pyhä on omistettu Jeesuksen äidille Marialle. Evankeliumikirjan otsikko lukee ”Herran syntymä on lähellä.” Aina ei ole näin kuitenkaan ollut, siis että neljäs adventtisunnuntai olisi omistettu Herran äidille, sillä tänäinen evankeliumitekstimme oli ennen vanhaa Joulupäivän kolmannen vuosikerran evankeliumiteksti.

Teksti on kuin märkä saippuapalanen ja siitä on vaikea saada kunnon otetta. Useimmiten selitys ja saarna siinä sivussa on hyvin perinteinen ja tekstin nostattamia ongelma, joita on aivan riittävästi jos niitä halutaan vain nähdä ei ole lähdetty paljoakaan riepotteleman. Perinteisesti ja vielä nykyäänkin tätä tekstiä on selitetty seuraavalla kaavalla: Maria oli tullut raskaaksi – Joosef huomasi tämän - Joosefilta vaadittiin uskoa ja sitä hänellä oli – Kaikki päättyi lopulta hyvin. Tämän tekstin äärellä on ollut syytä olla aika raamatullinen.

Tekstillä olisi kuitenkin paljon sanottavaa juuri tälle ajalle jos osaisimme tuoda sen paremmin tähän aikaan. Juuri tänä vuonna olemme saaneet viettää talvisodan alkamisen 70-vuotismuistoa. Varsinkin tuon alkamispäivän muistamisen tiimoilla oli esimerkiksi radiossa monta ohjelmaan joissa tuotiin esiin kipeitäkin muistoja. Muutamat sotaorvot muistelivat tapahtunutta, tai pikemminkin mielikuvia jota niistä nousi. Oli aika rankka kohtalo menettää isä, mutta yhtä rankkaa se oli ollut lasten äideille kun he menettivät puolisonsa. Ja jotkut menettivät puolisonsa jopa kahdesti, sekä talvisodassa että jatkosodassa. Sankareita muistettiin ja sotalesket lapsineen olivat jotenkin pyhän rajamailla olevia persoonia. Mutta ihmisten kunnioitus ei aina elätä, elättääkö se koskaan. Uusiin naimisiin oli äidin mentävä ja siinä karisi jotenkin joskus ihmisten silmissä pyhän naisen maine ja kuva. Madonnasta ei suoranaisesti tullut huoraa, mutta sädekehä katosi. Elämä ei ollut helppoa. Noiden naisten oli aloitettava elämä monesti uuden miehen vaatimuksesta tyhjältä pöydältä. Kaikki edelliseen mieheen liittyvä piti hävittää. Moni sotaorpo olisi myöhemmin halunnut nähdä isänsä rintamalta lähettämiä kirjeitä, mutta niitä ei enää ollut jäljellä, ne oli hävitetty. Tällaisen hinnan joutui moni suomalainen nainen maksamaan jotta voisi aloittaa elämänsä uudelleen. Aika oli tietysti eri ja emme saisi puhua ja ajatella kovin tuomitsevasti ennen kuin mietimme asiaa kunnolla.

Maria jää meille luterilaisille edelleen kovin vieraaksi vaikka hänen asemaansa on yritetty hieman sanoaksemme jopa “keskusjohtoisestikin” kohottaa. Että sanomme “keskusjohtoisesti” tarkoitamme sitten sitä, että esim. tämä neljännen adventtisunnuntain uusi sisältö on tuotu hieman keinotekoisesti evankeliumikirjaa. Ja kun kyseessä on vielä yksi vuoden hiljaisimmista pyhistä niin kovin suurta menestystä tälle “toiselle marianpäivälle” ei niin helposti saada. Mutta tekstiin sisältyy loppujen lopuksi aika paljon, enemmän kuin uskommekaan. Tekstin varsinainen sankari on nimittäin Joosef, ja voisimme nimittää tietyllä tavalla tämän neljännen adventtisunnuntain uudelleen “isänpäiväksi.”

Isyyden olemuksen lähteillä
Moni mies on kautta aikojen joutunut pohtimaan ongelmallista kysymystä. ”Puolisoni on raskaana toisesta miehestä. Tai niin kuin moni sotalesken nainut suomalainen mies oli siinä ikävässä ajatussyöverissä jossa häntä kiusasi se että hänen vaimonsa oli saanut lapsen tosien miehen kanssa. Tekstimme äärellä onkin tänään myös hyvä kysellä, onko biologinen vanhemmuus ainoaa oikeaa vanhemmuutta. Eivätkö vanhemmat voisikaan olla isä ja äiti adoptiolapselleen? Menepäs sanomaan moista pariskunnalle joka on pitkään odotettuaan saanut adoptio-lapsen tai vaikka on päässyt sijaisvanhemmiksi. Tällaisesta huomautuksesta loukkaannutaan todella verisesti. Entä uusioperheissä? Mikä on toisen puolison lasten merkitys toiselle puolisolle? Eikö saakaan olla äiti tai isä, kun ei sitä biologisesti ole? Joosef sai ottaa luokseen Marian, ja hänen tuli vieläpä nimetä syntyvä poika. Hän sai olla Jeesukselle isä. Ihmiset luulivatkin, että Joosef oli Jeesuksen isä (Luuk.3:23). Tärkeintä kaiken keskellä on sittenkin elämä, joka antaa meille jatkuvasti haasteen rakastaa toinen toisiamme parhaan ymmärryksemme mukaan.

Herran syntymä on lähellä, joulu on lähellä. Joulu on lahjojen aikaa ja lahjat oivat olla hyvinkin erilaisia ulkonaiselta arvoltaan. Olisi hyvä, että emme aina miettisi lahjan arvoa vaan antaisimme arvon sille rakkaudelle ja huolenpidolle joka sen kautta välittyy. Siihen että lahjan antaminen todistaa että lahja luo yhteyden antajan ja vastaanottajan välille.

Ihminenkin on mitä suurimmassa määrin lahja. Itse Jeesus jäähy-väisrukouksessaan joka on tallennettu Johanneksen evankeliumiin puhuu opetuslapsistaan lahjana jonka Isä on hänelle antanut. “Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle” ja “Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. (Joh 17: 9, 24).”

Näillä sanoillaan Jeesus antaa todistuksen syvästä yhteenkuu-luvuudesta ja vastuuntunnosta jota hän tuntee opetuslastensa kanssa. Meillä jokaisella on omassa lähipiirissämme, kodeissamme, työpaikoillamme ja missä vaikutammekin paljon ihmisiä, jotka Jumala on meille antanut. Emme vain ole tätä vielä niin syvällisesti tajunneet ja ase ei ole saanut aikaan muutosta suhteessamme toisiin ihmisiin. Ihmiset, jotka Jumala on meille antanut, ovat lahjoja ja heidän avullaan pääsemme eroon yksinäisyydestämme. Ihmiset ovat meille siksi tärkeitä, mutta he voivat olla meille myös tehtäviä, joskus kuitenkin hyvin vaikeita tehtäviä. Monesti ihminen on sekä lahja ja tehtävä ja joskus jopa koettelemus, mutta juuri tästä syntyykin se mitä kutsumme elämänrikkaudeksi.

Tekstin varsinainen sankari: Joosef
Päivän evankeliumitekstissä Joosef esiintyy suurta kunnioitusta herättävänä hyvin hienotunteisena ihmisenä. Hänestä voidaan sanoa, mihinkään perinteiseen evankelis-luterilaiseen lällykieleen sortumatta, että hän kokee Marian Jumalan hänelle antamana lahjana, ihmisenä josta pitää kantaa vastuuta. Maria on hänelle ihminen jota tulee suojella ja josta tulee kantaa vastuuta. Tai sitten hän on ihminen vailla omaa tahtoa. Joka tapauksessa hän on joutunut kulkemaan hänen yhteisönsä valtavirtaa. Nyt moni varmaan sanoo, että liian paksua ja fundamentalistista puhetta. Toisaalta totta ja jos haluamme niin tästä voimme jälleen aloittaa lihavat opilliset riidat. Pääsemme hyvin nopeasti ruotimaan “järjetöntä neitseestäsyntymisoppia” ja jopa horjuttaman Raamatun arvovaltaakin.

Joka tapauksessa oli asioiden perimmäinen totuus mikä tahansa niin tekstillä on meille sanottavaa. Jos emme pysty enempään niin ainakin pysykäämme tässä: Joosef antaa meille rakastavan ja vastuunsa kantavan esimerkin. Jos Jeesuksen syntymä oli ihme, niin sitä seurasi ihme toisensa jälkeen. Joosefin toiminta ja käyttäytyminen tuossa tilanteessa oli suuri ihme. Vaikka päädymmekin tällaiseen johtopäätökseen niin emme saa edelleenkään tuomita niitä näkyjä jotka avautuivat tämän saarna alkunäyssä. Mitä tulevaisuuden ihmiseltä vaaditaan on ehkä meidän käsityskykymme ulottumattomissa. Toisaalta se ei voi olla enempää kuin ihmisten maalima jossa Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on vihdoin saanut voiton. AMEN.