Natjunen, Paavali ja minä.
2. Sunnuntai loppiaisesta
Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa
Saarna 14 jan MMVII
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa
Saarna 14 jan MMVII
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Evankeliumi Joh. 2: 1–11
Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: »Heillä ei ole viiniä.» Mutta Jeesus vastasi: »Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.» Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: »Mitä hän teille sanookin, tehkää se.» Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: »Täyttäkää astiat vedellä», ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: »Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle», ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: »Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.» Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa.
Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: »Heillä ei ole viiniä.» Mutta Jeesus vastasi: »Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.» Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: »Mitä hän teille sanookin, tehkää se.» Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: »Täyttäkää astiat vedellä», ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: »Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle», ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: »Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.» Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa.
Saarnateksti: Room. 12:
6–16
Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraan-varaisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle.
Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraan-varaisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle.
Alkukertomus - Juttu Natjusesta
1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla vaikutti Kuopion läänin maaherrana pikän kauden, 22 vuotta, vuosina 1918-1940 Gustav Ignatius- niminen mies. Vähän epäiltiin miten fiini suomen-ruotsalainen herra kykenee Savossa toimimaan. Hyvinhän tuo! Mutta nimi ei oikein sellai-senaan istunut savolaisten suuhun. Aika pian Ignatius tunnettiin kaikkialla Savossa nimellä Natjunen. Eikä Ignatius tuosta pahaakaan tykännyt. Hän viihtyi hyvin savolaisen keskuudessa ja oppi käyttämään suomen kieltäkin oikein hyvin, ja ennen kaikkea, hän oli varsin humoristinen mies.
Kerran Natjunen oli
puhematkalla jossain vähän kauempana maakuntansa jossain kolkassa. Eräästä
talosta lähti mies kuulemaan Natjusta kylille, matkaa oli muutaman tunnin
matka. Siis käytännössä tuohon reissuun meni yksi kokonainen päivä. Miehen
vaimo ei päässyt mukaan kotiaskareiltaan mutta jäi kotiin odottelemaan.
Ja Natjunenhan oli oikein elementissään. Hän puhui muun muassa maakunnan
johtamisesta, eri tehtävistä ja siitäkin kuinka kaikki ovat tärkeässä asemassa
omissa tehtävissään. Tuli-pahan hän verranneeksi itseään jopa mehiläis-pesän
kuningattareen. Matkan päästä tullut mies kuunteli tarkkaan mitä Natjunen sanoi.
Vaimo odotteli kotona kuumeisesti... Iltamyöhällä mies saapui sitten kotiansa
ja vaimo tuli pitkälle vastaan. Ja tietysti hän innokkaana kysymään: ”Mitä hääp
sano, Natjune? Mies oli kotimatkan-sa aikana asettanut asioita oikeaan
mittakaavaansa ja vastasi heti vaimonsa kysymykseen: ”Hääp sano olevansa
kusiaisten kuningas!”
Natjusesta apostoli Paavaliin
Natjunen oli toimelias mies, mutta niin oli apostoli Paavalikin. Hänellä oli tapana tehdä kahta hommaa kerrallaan aina silloin tällöin. Työnteon lomassa hän saneli kirjeitään seurakunnille jotka hän oli perustanut. Yhden rupeaman aikana hän kuitenkin saneli pitkän kirjeen seura-kunnalle jota hän ei ollut perustanut, kirjeen Rooman seurakunnalle. Se oli tavallaan hänen käyntikorttinsa paikkaan jonne hän kovasti halusi matkata, ja toki hän sinne pääsikin. Yhdessä edellisistä kirjeistään hän oli puhunut paljon armolahjoista, ja nyt hän puhui niistä edelleen. Hänen sanansa eivät olleet mitenkään teoreettisia ja tuulesta temmattuja elämäntaito-opettajan puheita vailla syvää kokemuksen rintaääntä. Nuo ajatukset oli jo moneen kertaan testattu käytännössä. On sanottu, että Paavali oli hyvä organisaattori. Hänen täytyi sellainen olla, ei hän muuten olisi noita virka- ja tehtäväluetteloita tehnyt. Varmasti hyviä organisaat-toreita oli ennenkin ollut ja monessa paikassa ja yhteydessä. Mutta Paavalilla oli ehkä jotain uutta ajattelussaan. Hän näet opetti, että Pyhä Henki jakaa armolahjat seurakunnan rakentamiseksi (1. Kor 14:12). Armolahjat on tarkoitettu avuksi Pyhän Hengen tehtävän suorittamiseen, joka on ennen kaikkea Kristuksen kirkastaminen. Armolahjojen oli tässä uudessa opetuk-sessa tarkoitus on olla apuna evankeliumin työssä, seurakunnan rakentamisessa ja lähimmäisen rakastamisessa.
Mutta mitä ne oikein ovat, ne armolahjat. Helpottaisko tuo jos ajattelemme armolahjat ovat ikään kuin työkaluiksi. Ilman työkaluja esim. talon rakentaminen on hankalaa. Mutta ei silti rakennus-miehelle tai talon omistajalle tule mielenkään alkaa palvoa vasaraa, kivrestä tai porakonetta. Samoin armolahjoja ei tule asettaa arvoiksi itsessään ja ikäänkuin niitä vain jumaloida, vaan käyttää. Eikö olisi hyvä ajatella, että kaikilla kristityillä on jotain armolahjoja, mutta kaikki eivät vain tiedä, mitä lahjoja heillä on tai eivät ole koskaan tulleet ajatelleksi, että heidän lahjansa todellakin ovat armolahjoja!
Armolahjoja saa pyytää ja rukoilla, siihenhän apostoli Paavali meitä kehottaa. Mutta samalla on kuitenkin suostuttava, siihen, mitä Jumala haluaa itse kullekin antaa. Paavali muistutti siitä, että armolahjojen tulee rakentaa koko seurakuntaa. Jo tuolloin nimittäin jotkut käyttivät armolahjojaan lähinnä siihen, että he pullistelivat niillä ja osoittivat niillä omaa hengellistä ylivertaisuuttaan. Armolahjojen käytön edellytyksenä on rakkaus. Luultavasti siksi Paavali sijoittaa armolahjaopetuksena keskelle rakkauden ylistyksen ensimmäisen korinttilaiskirjeen kolmannessatoista luvussa.
Natjusesta apostoli Paavaliin
Natjunen oli toimelias mies, mutta niin oli apostoli Paavalikin. Hänellä oli tapana tehdä kahta hommaa kerrallaan aina silloin tällöin. Työnteon lomassa hän saneli kirjeitään seurakunnille jotka hän oli perustanut. Yhden rupeaman aikana hän kuitenkin saneli pitkän kirjeen seura-kunnalle jota hän ei ollut perustanut, kirjeen Rooman seurakunnalle. Se oli tavallaan hänen käyntikorttinsa paikkaan jonne hän kovasti halusi matkata, ja toki hän sinne pääsikin. Yhdessä edellisistä kirjeistään hän oli puhunut paljon armolahjoista, ja nyt hän puhui niistä edelleen. Hänen sanansa eivät olleet mitenkään teoreettisia ja tuulesta temmattuja elämäntaito-opettajan puheita vailla syvää kokemuksen rintaääntä. Nuo ajatukset oli jo moneen kertaan testattu käytännössä. On sanottu, että Paavali oli hyvä organisaattori. Hänen täytyi sellainen olla, ei hän muuten olisi noita virka- ja tehtäväluetteloita tehnyt. Varmasti hyviä organisaat-toreita oli ennenkin ollut ja monessa paikassa ja yhteydessä. Mutta Paavalilla oli ehkä jotain uutta ajattelussaan. Hän näet opetti, että Pyhä Henki jakaa armolahjat seurakunnan rakentamiseksi (1. Kor 14:12). Armolahjat on tarkoitettu avuksi Pyhän Hengen tehtävän suorittamiseen, joka on ennen kaikkea Kristuksen kirkastaminen. Armolahjojen oli tässä uudessa opetuk-sessa tarkoitus on olla apuna evankeliumin työssä, seurakunnan rakentamisessa ja lähimmäisen rakastamisessa.
Mutta mitä ne oikein ovat, ne armolahjat. Helpottaisko tuo jos ajattelemme armolahjat ovat ikään kuin työkaluiksi. Ilman työkaluja esim. talon rakentaminen on hankalaa. Mutta ei silti rakennus-miehelle tai talon omistajalle tule mielenkään alkaa palvoa vasaraa, kivrestä tai porakonetta. Samoin armolahjoja ei tule asettaa arvoiksi itsessään ja ikäänkuin niitä vain jumaloida, vaan käyttää. Eikö olisi hyvä ajatella, että kaikilla kristityillä on jotain armolahjoja, mutta kaikki eivät vain tiedä, mitä lahjoja heillä on tai eivät ole koskaan tulleet ajatelleksi, että heidän lahjansa todellakin ovat armolahjoja!
Armolahjoja saa pyytää ja rukoilla, siihenhän apostoli Paavali meitä kehottaa. Mutta samalla on kuitenkin suostuttava, siihen, mitä Jumala haluaa itse kullekin antaa. Paavali muistutti siitä, että armolahjojen tulee rakentaa koko seurakuntaa. Jo tuolloin nimittäin jotkut käyttivät armolahjojaan lähinnä siihen, että he pullistelivat niillä ja osoittivat niillä omaa hengellistä ylivertaisuuttaan. Armolahjojen käytön edellytyksenä on rakkaus. Luultavasti siksi Paavali sijoittaa armolahjaopetuksena keskelle rakkauden ylistyksen ensimmäisen korinttilaiskirjeen kolmannessatoista luvussa.
Mitä armolahjat ovat tänään
ja täällä. Hutba.
Natjusella oli oma suuri armolahjansa, ehkä useitakin. Jos voittaa koko maakunnan luottamuksen eikä pienestä naljailusta hermostu, on siinä jo paljon. Kun Natjunen tähdensi kaikkien maakunta-laistensa tärkeätä tehtävää oli hän aivan oikeassa. Aika on osoittanut Paavali armolahja-opetuksen oikeaksi, samat periaatteet toimivat muuallakin kuin seura-kunnassa. Mutta ne saavat aivan oman korostuksensa juuri seurakunnassa. Mutta paljon on yhteistä. Natjusen maakunnassa saattoi olla vain yksi maaherra ja aurinkokuntaankin mahtuu vain yksi aurinko. Ja tähän on suostuttava. Mutta on niin paljon kateutta ja niin paljon erilaisuuden huonoa sietokykyä. Eikö jotenkin erilaisenakin oleminen ole armolahja, ja erilaisuuskin on lopulta vain havaintoharhaa. Miksi se juuri on muka erilainen joka uskaltaa riisua naamionsa ja uskaltaa olla oma itsensä. Tuossa saarnatekstissämme on kehotus olla yksimielisiä. Sitä emme kuitenkaan saa käsittää siten, että pitäisi kaikkien olla samanlaisia. Yksimielisyyteen ei tarvita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä, eikä olla valmiita muutokseen. Kristitty on aina muutoksen kourissa, ja kirkkoa on koko ajan uudistettava. Yksimielisyyteen riittää se, että tiedetään suunta ja pyritään päämäärään.
Natjusella oli oma suuri armolahjansa, ehkä useitakin. Jos voittaa koko maakunnan luottamuksen eikä pienestä naljailusta hermostu, on siinä jo paljon. Kun Natjunen tähdensi kaikkien maakunta-laistensa tärkeätä tehtävää oli hän aivan oikeassa. Aika on osoittanut Paavali armolahja-opetuksen oikeaksi, samat periaatteet toimivat muuallakin kuin seura-kunnassa. Mutta ne saavat aivan oman korostuksensa juuri seurakunnassa. Mutta paljon on yhteistä. Natjusen maakunnassa saattoi olla vain yksi maaherra ja aurinkokuntaankin mahtuu vain yksi aurinko. Ja tähän on suostuttava. Mutta on niin paljon kateutta ja niin paljon erilaisuuden huonoa sietokykyä. Eikö jotenkin erilaisenakin oleminen ole armolahja, ja erilaisuuskin on lopulta vain havaintoharhaa. Miksi se juuri on muka erilainen joka uskaltaa riisua naamionsa ja uskaltaa olla oma itsensä. Tuossa saarnatekstissämme on kehotus olla yksimielisiä. Sitä emme kuitenkaan saa käsittää siten, että pitäisi kaikkien olla samanlaisia. Yksimielisyyteen ei tarvita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä, eikä olla valmiita muutokseen. Kristitty on aina muutoksen kourissa, ja kirkkoa on koko ajan uudistettava. Yksimielisyyteen riittää se, että tiedetään suunta ja pyritään päämäärään.
Lopetus
Kaikki kristityt ovat samanlaisia: he eivät tule toimeen ilman Kristusta. Eikö tämä olekin merkillistä! Kaikissa maissa ja kaikkina aikoina, kaikissa kansanheimoissa, roduissa ja kieliryhmissä, on kristittyjä joille juuri tämä on yhteistä. He voivat muuten olla, ja ovatkin, hyvinkin erilaisia. Heillä on kaikilla erilainen luonteenlaatu, erilaiset taipumukset ja aivan eri tehtävät. Heillä voi olla erilainen kanta monessa asiassa. Mutta yhdessä asiassa he ovat samanlaisia: Kristuksessa! Kristuksessa he elävät ja Kristuksessa he laulavat. Niin se on. Kristityt ovat Jeesuksen ystäviä. He eivät ole täydellisiä eivätkä koskaan voi olla itseensä tyytyväisiä, mutta Kristus on heille suuri ja kallis. Tämä on juuri se ratkaiseva tunnusmerkki - se eikä mikään muu. AMEN.
Kaikki kristityt ovat samanlaisia: he eivät tule toimeen ilman Kristusta. Eikö tämä olekin merkillistä! Kaikissa maissa ja kaikkina aikoina, kaikissa kansanheimoissa, roduissa ja kieliryhmissä, on kristittyjä joille juuri tämä on yhteistä. He voivat muuten olla, ja ovatkin, hyvinkin erilaisia. Heillä on kaikilla erilainen luonteenlaatu, erilaiset taipumukset ja aivan eri tehtävät. Heillä voi olla erilainen kanta monessa asiassa. Mutta yhdessä asiassa he ovat samanlaisia: Kristuksessa! Kristuksessa he elävät ja Kristuksessa he laulavat. Niin se on. Kristityt ovat Jeesuksen ystäviä. He eivät ole täydellisiä eivätkä koskaan voi olla itseensä tyytyväisiä, mutta Kristus on heille suuri ja kallis. Tämä on juuri se ratkaiseva tunnusmerkki - se eikä mikään muu. AMEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti