Oikea ja väärä turvallisuus — 16. Sunnuntai helluntaista — Jumalan huolenpito. 3. vsk.

16 sunn. Helluntaista

Jumalan huolenpito - Hyvä osa.
24 sept MMVI Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Oikea ja väärä turvallisuus.
Omelia DOC


Evankeliumi: Matt: 6:19-24.
Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.  Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi. Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun ruumiisi on valaistu.  Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!  Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.


Alkukertomus amerikansuomalaisesta Jaakosta
Eräs nuori mies, 18-vuotias nuorukainen, matkasi kerran Amerikkaan, joskus viime vuosituhannella. Miehen nimi oli Jaakko. Siellä tavattiin viettää varsin kiertelevää elämää. Milloin kalastettiin Alaskassa lohia, milloin taas oltiin tukkijätkänä Michiganin suurissa metsissä tai oltiin kaivostöissä. Jaakon äiti oli hurskas nainen, joka rukouksissaan muisti usein poikaansa. Ja poika muisti äitinsä opetukset. Kiihkeän ja kiireisenkään elämän keskelläkään ei nuorukainen saanut äitinsä opetuksia pois mielestään.

Myöhemmin hän kertoi: ”Olimme vaihtaneet toverini kanssa monta kertaa työpaikkaa ja jouduimme sitten lopulta kaivamaan kultaa. Saimme sitä melkoisen määrän, jolla toimeentulomme olisi taattu ainakin muutamiksi kuukausiksi eteenpäin. Eräänä yönä herätti toverini minut ja sanoi: ”Jaakko, olen saanut kuulla, että muiden kullankaivajien varasto on vartioimatta. Lähtekäämme täältä hiljaa ja ottakaamme tuo kulta, niin olemme rikkaita miehiä koko elämämme.”-En lähde. Äläkä mene sinäkään. Emme rikastu koskaan varastamalla, ja äitini on opettanut, että varastaminen on vastoin Jumalan pyhää tahtoa. Ja niin Jaakon toverikin ryömi häpeissään takaisin vuoteeseensa, eikä varkautta tapahtunut. Äidin opetus oli pysynyt Jaakon mielessä.

Jeesuksen sanojen selitys.
Jeesuksen sanat aarteiden kokoamisesta taivaaseen ovat askarruttaneet aina sananselittäjien mieltä. Varmastikin on selvää se, mitä hän tarkoitti katoavilla maanpäällisillä aarteilla. Tuohon  aikaan  ei  ollut  pankkeja  joihin  rahaa  talletettiin. Vauraus  näkyi  omaisuudessa.  Talo  saattoi  olla  iso  ja  karjaa  paljon. Varallisuus  näkyi  tuossa maisemassa hienojen  mattojen  määrässä ja  siinä paljon hinoja ja kirjailtuja kankaita talossa oli. Varallisuus  näkyi vaion korújen, rannerenkaiden, nilkkarenkaiden ja sormusten määrässä. Ja kun rosvo iski taloon saattoi kaikki olla mennyttä, ja vaimokin koruineen päivineen.

On  vaikea käsittää mitä ovat vahingoittumattomat ja katoamattomat, ja vieläpä loppumattomat aarteet taivaissa. Yleensä tapaamme ajatella että taivas on kuoleman jälkeinen autuuden paikka, mutta tässäpä kohden Jeesus ei asettanutkaan mitenkään vastakkain tämän ja tulevan maailman elämää. Taivaalliset aarteet eivät voi tarkoittaa ihmisen hyviä tekoja, joita koottaisiin ajallisen elämän aikana ikään kuin taivaalliselle pankkitilille ja joita sitten pääsisi nauttimaan kuolemansa jälkeen. Jeesus torjui ansio-opin.Tässä evankeliumitekstissä taivas onkin Jumalan peitenimi. Jumalan ja mammonan palveleminen tarkoittaa samaa kuin aarteiden kokoaminen taivaaseen tai maan päälle.

Saamme valaistusta tähän kysymykseen eräästä toisesta Uuden testamentin kohdasta: "Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut — kenelle se joutuu?' "Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona." Niin; koota rikkauksia itselleen ja olla rikas Jumalan tykönä. Siinä se on. Kyse on siis maakeskeisen ja taivaskeskeisen elämäntavan vastakkaisuudesta. Ne katoamattomat aarteet ovat siis jo tässä elämässä omistettavissa. Mutta evankeliumi-teksti opettaa edelleen, että tosi rikkauden omistaminen edellyttää arvojen asettamista oikeaan järjestykseen. ”Aarre taivaassa” merkitsikin siis Jeesuksen puheessa Jumalan omistamista. Ja sellaisenaan se on Jumalan ja lähimmäisen rakastamista. Katoamaton aarre on Jumala, jota saa lähimmäisissään rakastaa. Tämän opetuksen oli amerikansuomalainen Jaakkokin oppinut äidiltään; ei ehkä noin sanankääntein mutta kylläkin sisällöin.

Väärä ja oikea turvallisuus.
Mutta ihmistä uhkaa jatkuvasti sokeus, niin kuin päivän tekstissäkin mainitaan. Jos turvallisuuden tunteemme perustuu pääasiassa mammonaan, toisin sanoen omaisuuteen tai jonkin määrätyn ihmisryhmän antamaan turvallisuuteen, silloin tämän turvallisuuden säilyttäminen määrää aina sen näkökulman, josta katselemme kaikkia asioita. Ihminen ei pysty käyttäytymään toisin; niin tärkeää on turvallisuudentunne. Kuitenkin Jeesus julistaa tekstissämme, että ihmisen on mahdollista vapautua mammonan herruudesta, jos hänen turvallisuutensa perustuu Jumalaan. Ja juuri näitä aarteita Jeesus kehottaakin meitä kokoamalla kokoamaan, toisin sanoen etsimällä etsimään jumalayhteyttä, sitä viljelemään ja vahvistamaan. Tiedämme kuitenkin toisaalta, että usko on lahja Jumalalta. Mutta toisaalta tiedämme myös, että näitä Jumalan valtakunnan salaisuuksia on kätkettynä Jumalan sanaan, joka voi tulla todeksi meissä ja sydämessämme. Se tuo mukanaan oikean perusturvallisuuden, joka pysyy erilaisissa elämänoloissa. Olisiko juuri tästä ollut kysymys Ameriikkaan muuttaneen nuoren miehen elämänasenteessa.  AMEN.

Vain yksi tie tuo totuutta ja luo elämää — 9. Sunnuntai helluntaista - Totuus ja harha. 3. vsk.

9. Sunnuntai  helluntaista
Totuus ja harha
06 aug MMVI Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Vain yksi tie tuo totuutta ja luo elämää
Omelia DOC


Matt. 7: 24-29 3. vsk
Jeesus sanoo:  »Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle. Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.»

Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.


Evankeliumi: Matt. 7: 13-14 2. vsk
Jeesus sanoo:  »Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!»

Evanbkeliumi: Matt. 7: 15-23 1. vsk
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: »Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät. Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.  Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’»


9. Sunnuntai helluntaista on teksteineen mielenkiintoinen rakennelma. Päivän evankeliumi-teksteinä kolmen vuosikerran kierrossa on eräänlainen jatkokertomus jossa vain osat ovat menneet vähän sekaisin. Näin kolmannen vuosikerran ollessa vuorossa ne on hyvä lukea oikeassa järjestyksessä jotta saamme tämän päivän evankeliumitekstiin jonkin verran taustaa.

Monesti kirkkoamme on sanottu järjen kirkoksi. Se kantaa mukanaan paljon siitä millainen oli suuren kapinallisen Martti Lutherin tapa ajatella, tai sitten meidän pohjoisten kansojen  kirkonmiesten ajattelutapa on samansuuntainen kuin tuon , sanotaanko sitten kirkkoisämme. Aitoluterilaiseen elämäntapaan meillä ei ole paluuta, sen minkä tänä päivänä käsitämme luterilaisuudeksi on monessa suhteessa yksi historiallinen sovellutus. Mutta perimmäisessä tavassa ajatella uskonasioista toimimme paljolti samoin kuin noin 500 vuotta sitten. Vain  vähän on tarpeen. Puhe ahtaasta portista sopii hyvin luterilaiseen armon julistukseen. Se ajattelutapa johon aivan alussa viittasin edellyttää sitä, ettemme oletakaan tarpeellisen olevan paljon, ihmisen pelastumiseen riittää viime kädessä hyvin vähän. Juuri tässä kohdassa kohtaa uskoamme on järjellä jotain tekemistä. Yleensä lähinnä yksinkertainen selitys on oikea, ei pidä olettaa enempää kuin on kohtuudella tarpeen. Etsiessään armollista Jumalaa ajatteli Luther juuri näiden varsin yksinkertaisten sääntöjen mukaan, vaikka hänelle olisi ollut kauhistus jos joku olisi väittänyt, että hän olisi oman järkensä avulla voinut tulla tuntemaan Jumalan armon. Niin ei pidä väittäkään, toisaalta järkeä vaaditaan uskonnollisen ajattelun johdonmukaisena pitämisessä.

On hyvin tavallista, että erillisiä raamatunlauseita käytetään aivan niiden oikeasta asiayhteydestä erotettuna. Joskus päivän evankeliumi-teksti näyttää saksitulta, taas erotetulta siitä laajemmasta yhteydestään. Päivän Matteuksen teksti, muutama lause, on todellakin Vuorisaarna, puhekokoelman lopusta, mutta irrallisina nämä Vuorisaarnan sanat toimivat harvinaisen hyvin, irrallisia ne ovat itse kokonaisuudessakin.

Irrallisia, mutta eivät merkityksettömiä. Nekin kantavat luonnollisesti mukanansa syntyhetkensä sanoja. Matteuksen puhe on kauttaaltaan hyvin harkittua. Jokainen ylöskirjattu Jeesuksen sana oli tärkeä hänen seurakunnassaan. Ne Jeesuksen sanat jotka olivat tuossa yhteydessä säilyivät olivat eläneet paljolti sen vuoksi, että niitä tarvittiin arkielämässä ja monissa kiistatilanteissa. Paljon jäi kirjaamatta ylös. Matteus on yksi todistus asioista. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin saattoi Johanneksen evankeliumin kirjoittaja todeta seuraavasti: ”Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.” Nuo ovat Johanneksen evankeliumin viimeiset sanat.

Matteuksen evankeliumin kirjoittaja ja Vuorisaarnan koostaja teki siis harkittua työtä. Kysymys ahtaasta portista ja avarasta portista eli siis tuossa varhaisessa seurakunnassa. Jeesuksen sanat asettuvat kehotuksen muotoon. Alkukirkon tilanteessa, jossa kristityt olivat pieni, vainottu vähemmistö, oli tarpeen muistuttaa oikeassa opetuksessa pysymisestä. Tällä tavalla haluttiin vahvistaa omaa kilvoittelua. Mutta sama teksti koskee meitäkin tänään

Päivän evankeliumi on siis osa isompaa kokonaisuutta ja sitä voida myöskään ymmärtää ilman seuraavia sanoja. »Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!» ( Matt. 7: 13–14)

Sanat siitä, että monet kulkevat lavealla tiellä ja vain harvat löytävät kaidan, vaativan tien, kuulostaa ahdistavalta. Onko usko siis enemmistön elämäntavan ja vakaumuksen hylkäämistä? Onko suuri yleisö, kansan suuri enemmistö auttamatta väärillä jäljillä? Ei kai asia näin yksinkertaista voi olla, vaikka pitäisi etsiä sitä yksinkertaisinta selitystä?

Mitähän on tämän päivän lavea tie ja kaita tie? Ehkä voimme enemmän pohtia sitä, mikä on lavea tie, ikään kuin sulkea pois sellaista mikä ei ole välttämätöntä. Etsiä siis sitä olennaisinta. Olennaiseen ei kuulu pikaisten hengellisten, tai pikemminkin mielellisten kokemuksien etsiminen. Meidänkin kirkossa on viime aikoina näkynyt merkkejä siitä, että pelkkä sana ja sakramentit eivät riitä. Joistain meille vieraista asioista yritetään tehdä näkyviä armon merkkejä. Aivan päivän evankeliumitekstimme jälkeen luemme Jeesuksen varoituksen vääristä profeetoista...

Nimittäin Vuorisaarnan viimeisillä jakeilla on kuitenkin tietty tähtäyspiste, nimittäin ns. väärät opettajat. Toisaalta voimme aiheellisesti kyseenalaistaa, ymmärtäen vuorisaarnan olevan ennen kaikkea tilaus tiettyyn tarpeeseen, vaatimuksen siirtää sen sisältö antamaan valoa nykypäivän ihmiselle. Ovatko tuon ajan väärät profeetat verrattavissa meidän aikamme ja tulevan ajan mahdollisiin vääriin profeettoihin? Hyvän ja toimivan julistuksen tulisi aina herättää uusia ajatuksenkulkuja ja suorastaan kiihottaa mielikuvitusta. Väärien profeettojen tunnistamiseksi on siis pieni spekulaatio aina paikallaan.

Väärä profeetta voi olla jokin muotifilosofi, populääriteologi tai yksioikoinen ihminen, joka yrittää kangistaa opetuksen yhteen muottiin tai toimintamalliin, tai joka jopa siihen paljon puhuttuun aikakausi-tunnelmaan vedoten julistaa kaiken  olevan luvallista kunhan se vain tuo sinulle hyvän olon. Tähän sopivat hyvin apostoli Paavalin sanat: ”Älköön kukaan pettäkö  itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas.”

Paljon meillä ilmenevästä kärsimyksestä johtuu jonkin asian yksipuolisesta tulkinnasta, ja yrityksestä pakottaa kanssaihmiset samaan muottiin itsensä kanssa. Vuorisaarnankin ottaminen sosiaaliseksi ohjelmaksi voisi johtaa valtiollisella tasolla toteutettuun taantumukselliseksi leimaantuvaan sosiaaliseen järjestykseen, jossa toisia tulkintoja, mielipiteitä ei enää siedetä, monimuotoinen politrukismi kukoistaa; maailma näkee jälleen työleirejä, karkotuksia, etnisiä puhdistuksia, kidutusta ja kuolemanrangaistuksia, ja seurakunnat täynnä vara-Jeesuksia kuin sieniä sateella...

Kehittynyt yhteiskunta sallii sanan- ja mielipiteenvapauden. Se sietää jopa sen laillisen järjestyksen kumoamista ajavia liikkeitä ja puolueita. Se sallii omien väärien profeettojen toiminnan. Seurakunnankin on siedettävä moniarvoisuutta, jopa lähimmäisiä, joilla näyttää mielestämme olevan merkillisiä käsityksiä monista asioista. Väärien profeettojen tunnistaminen ja ”tuomitseminen” on kaikessa paradoksaalisuudessaan edellyttänyt aina sitä mistä vuorisaarnakin varoittaa: tuomitsemisesta. Epätäydellisyydestä juontuva ja moniarvoisuuden luoma vastavoimakenttä voi olla hyvä lääke suvaitsemattomuuden ohjelmallista puhkeamista vastaan. Mutta jossain on oltava tietty raja.  Totuus hyvästä seurakunnan hoitamisesta lienee jossain vallattoman Korintin seurakunnan ja sotilaallisesti johdetun kansankirkon välillä.

Ahtaalle portille tuleminen on sitä, että omatuntomme särkyy Pyhän Jumalan edessä, näemme lähimmäistemme kärsimyksen ja sen että emme voi omin voimin päästä siitä portista sisälle. Monella omat asiat ovat hoitamatta. Siitä huolimatta tai ehkäpä juuri siksi on aikaa pohdiskella muitten ihmisten pelastumista. Onhan sellainen puuha ehkä mielenkiintoistakin, kun saa keskustella uskonnollisen elämän monikirjavuudesta. Mutta on syytä muistaa, että katsomossa istuva penkkiurheilija ei koskaan voita kilpailua.

Puhe kilvoittelusta, jos se käsitetään väärin, voi johtaa ajatukseen, että me omin voimin saisimme uskon...  Yksinkertaista on tässäkin uskoa siihen, että kaikki hyvä voi tulla vain yhdestä lähteestä; ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta. Ihmisten temppujen varaan emme voi mitään rakentaa... Vain Kristuksen ja hänen sanojensa voimasta saamme elää... Siinäkö on se ahdas portti. Taitaapa olla ja onkin juuri niin. Yksinkertaisin ja tässä tapauksessa meistä riippumaton tekijä on kaiken selitys. Vain yksi tie tuo totuutta ja luo elämää.

Paljon muutakin olisi päivän evankeliumista olisi kerrottavaa, vielä enemmän Vuorisaarnan kaikista vivahteista, päivän aiheesta, mutta siihenpä ei tämä päivä taitaisi riittää...  AMEN

Kohti perimmäistä totuutta — 7. Sunnuntai helluntaista — Rakkauden laki. 3. vsk.

7.  Sunnuntai  helluntaista

Rakkauden  laki
23 julius mmvi  Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Kohti  perimmäistä totuutta
Omelia DOC

Evankeliumi: Luuk. 6: 27-31
"Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille."

I kohtaus.  Johan Hussin  kohtalo.
Tsekkiläinen suuren uskonpuhdistuksen edelläkävijä Jan Hus tuomittiin kuolemaan 6 päivä kesäkuuta 1416 väärien todistajien avulla. Hän ei ollut tehnyt mitään pahaa, mutta hänet tapettiin uskonnäkemystensä vuoksi.

Hus rukoili väärien todistajiensa, vihollistensa, ystäviensä ja koko kansansa puolesta. Hänen päähänsä pantiin sitten paperilakki, johon ajan tavan mukaan oli piirretty sana ”pääkerettiläinen” ja sielunvihollisen kuva, ja hänelle sanottiin: ”Me jätämme sinun sielusi perkeleen haltuun!!” - ”Minä jätän itseni armolliselle Herralleni Jeesukselle Kristukselle” - virkkoi Hus. Saattojoukko, johon kuului useita tuhansia sotilaita, vei hänet Prahan tuomiokirkosta kaupunginmuurin ulkopuolella olevalle mestauspaikalle. Kävellessään sinne Hus rukoili: ”Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika, armahda minua! Matkansa päähän päästyään hän polvistui ja rukoili katse taivaaseen luotuna. Ystävät näkivät, että hänen kasvoillaan oli riemullinen ilme. Kun pyöveli käski hänen nousta seisomaan, kerrotaan hänen sanoneen kuuluvalla äänellä:

-Herra Jeesus Kristus, tämän kauhean ja häpeällisen kuoleman tahdon minä nyt sinun evankeliumisi ja sinun sanasi saarnan tähden kärsivällisesti kestää.

Sitten hänet sidottiin paaluun. Vielä kysyttäessä, tahtoiko hän peruuttaa sanansa, hän vastasi: ”Sen totuuden tähden, jota olen opettanut, saarnannut ja kirjoituksissa julistanut pyhien isien selitysten mukaan, tahdon tänään mielelläni kuolla.” Sitten sytytettiin rovio palamaan. Kaulaan asti kasatut puut ja oljet leimahtivat tuleen.

Kun Hus toistamiseen lauloi sanoja, näin todella kerrotaan, näitä sanoja: ”Kristus, elävän Jumalan Poika, armahda minua”, kohosivat liekit jo hänen kasvoihinsa saakka ja tukahduttivat hänen äänensä. Hetken hän vielä liikutti äänetönnä huuliaan ja päätään aivan kuin olisi tahtonut virittää kiitosvirren tulen keskellä Niin! Totuudesta kiinni pitäminen voi johtaa vaikkapa tällaiseen loppuun.


II kohtaus.  Vuorisaarna  ja  sen  pikkuveli.

Päivän evankeliumi, seitsemännen sunnuntain helluntaista evankeliumiteksti on osa Luukkaan evankeliumin ns. kenttäsaarnaa. Mitä ihmeen kenttäsaarnaa voi joku kysyä. Kuudennen luvun kokonaisuudella on näet isompi vastine toisessa evankeliumissa, nimittäin Matteuksen evankeliumin luvuissa 5-7 eli vuorisaarnassa. Siitäpä juontuu tämä nimitys ”kenttäsaarna,” joka on ikään kuin vuorisaarnan pikkuveli. Vuorisaarnan olemusta emme lähde tänään tarkastelemaan vaikka houkutus ja kiusaus suuri onkin; se kun herättää niin paljon tunteita ja intohimoja. Kenttäsaarna on luonteeltaan erilainen; luonteva osa Luukkaan kaksoiskertomusta. Luukkaan evankeliumi ja Apostolien teot ovat yhtenäinen ja yhtenäisjuonellinen kertomus. Vuorisaarna on lähtenyt elämään omaa elämäänsä Matteuksen evankeliumista ja siitä todellakin on lukuisa määrä eri tulkintoja.

Nämä kaksi saarnaa; vuorisaarna ja kenttäsaarna tai kenttäsaarna ja vuorisaarna ovat kuitenkin tärkeä osa Jeesuksen opetusta jolla oli tärkeä ja lähtemätön asema Jeesuksen opetuslasten ja lähimpien ensimmäisten seuraajien parissa. Molemmista, vuorisaarnasta ja kenttäsaarnasta voidaan, tulkitsijasta riippuen, löytää useitakin tärkeitä, tai peräti tärkeimpiä kohtia. Kultainen sääntö on niistä yksi; ehkä tärkein sillä tavalla kuten rakkauden kaksoiskäskykin on. Niihin voidaan tiivistää koko Jeesuksen raamattu, eli Vanha testamentti. Ja tässä meidän muistettava koko raamatun kokonaisuus. Nimittäin kristikunnassa kun aina silloin tällöin nousee ajankohtaiseksi vaatimus Vanhan testamentin kirjojen poistamisesta Raamatun ohjeellisten kirjoitusten joukosta. Perustusta ei voi kuitenkaan horjuttaa koko rakennusta rikkomatta. Juuri tätä taustaa vasten on meidän nähtävä Jeesuksen sanat siitä kuinka tuohon rakkauden kaksoiskäskyyn voidaan tiivistää koko laki ja profeetat. “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (Matteus 22:37).

Kultainen sääntö on helppo opetella ulkoa, sen seuraaminen on sitten eri juttu. Mutta onko se totuus, peräti perimmäinen totuus? Meidän on kysyttävä itseltämme, millaisen totuuden haluamme? Varmastikin sen tulisi olla hyvin lyhyesti muotoiltu, niin kuin monet viisaat ennen meitä ovat sen olemuksen halunneet ennakoida, jos sen voi yleensä lyhyesti muotoillakaan.

Kuitenkin päivän evankeliumi siis osoittaa meille myös sen, että teksti on aina tulkittava ja luettava isommasta kokonaisuudesta käsin. On harvoja evankeliumitekstejä, vielä harvempia kirjetekstejä Uudessa testamentissa jotka ovat niin itsenäisiä kuten vaikkapa, tai juuri Luukkaan Jouluevankeliumi.


III kohtaus.  Kultainen  sääntö.

Kieltämättä päivän evankeliumin keskeisimmät sanat ovat siis kultaisen säännön sanat: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” Jos luemme Luukkaan kuudetta lukua löydämme avainratkaisun siihen kovaan vaatimukseen joka meille osoitetaan kultaisessa säännössä. ”Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille (Luukas 6:35.)."  Kun olemme Jumalan lapsia ei suhtautumisemme ja asenteemme lähimmäisiimme enää voi olla se mikä se ennen oli!

Jumala on ensin tehnyt meille sen minkä hän sitten haluaa nähdä lastensa joukossa tapahtuvan. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty (Roomalaiskirje 5:10).

Kultaisen säännön tajuamisen toinen avainratkaisu on siinä, että Jumala on todella tehnyt sen mitä hän vaatii meiltä. Otetaanpa tätä selventämään vielä yksi raamatunsitaatti: Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. (Efesolaiskirje 2:4-6.).

IV kohtaus. Lopetus.

Me annamme helposti vahingon kiertää. Jeesus tahtoo auttaa meitä välittämään Jumalan lahjaa eteenpäin. Laupeus lähimmäistä kohtaan on seurausta Jumalan armon kokemisesta. Kyse on hyvän lahjan kiertoon panemisesta. Jumala on armollinen ja odottaa omiltaan samaa. Oppilaiden on pidettävä huolta, että armo ilmaantuu edelleen. Jumalan armo ei saa pysähtyä meihin.

Rakkauden käskyn sovellutus merkitsee lähimmäisen tuomitsemisen kieltämistä. Jumala itse pidättyy tuomitsemasta syntisiä ja armahtaa heitä. Ihmisen pitää myös pidättyä tuomitsemasta. Luukkaan evankeliumi yhdistää tämän tuomitsemisen kiellon nimenomaan uskonnollisiin kiistoihin. Tuomitseminen on ristiriidassa opetuslapsen itse kokeman laupeuden kanssa. Pahuutta ei saa siis kierrättää. Kyse on Jumalalle kuuluva tuomion lausuminen, jonka ihminen haluaa ottaa itselleen. Jos Jumalan laupeus ei vaikuta ihmisessä laupeutta, myös Jumala osoittautuu ihmisille armottomaksi. Tämä voi olla ikävä totuus ja lopullinen totuus!

Johan Hussin tunnuslause oli: ”Totuus voittaa! Sen vuoksi, tosi kristityt, etsikää totuutta, kuulkaa totuutta, oppikaa totuutta, rakastakaa totuutta, pysykää totuudessa ja säilyttäkää totuus kuolemaan asti. Sillä totuus tekee sinut vapaaksi. Mutta voi voi mihin totuus voikaan viedä ihmistä, kukapa pysyykään siinä.  AMEN.