Ei ihan mitä tahansa peliä. Itsenäisyyspäivä - Kiitos isänmaasta. Vanhan testamentin saarna.

Itsenäisyyspäivä

Kiitos isänmaasta

06 dec mmiv

Khra Torsti Äärelä

Ei ihan mitä tahansa peliä



Saarnateksti:
Saarnaaja  9:13-18
Minä havaitsin, että viisaudelle, suurellekin, saattoi käydä näin auringon alla: Oli pieni kaupunki, jossa oli vähän asukkaita. Sitä vastaan hyökkäsi mahtava kuningas. Hän saartoi kaupungin ja pystytti suuria piirityslaitteita sen ympärille. Kaupungissa asui köyhä mutta 
viisas mies. Hän olisi voinut pelastaa kaupungin viisaudellaan, mutta kukaan ei tullut ajatelleeksi sitä köyhää miestä. Niinpä minä sanon: Viisaus on parempi kuin voima, mutta köyhän viisautta vähätellään eikä hänen sanojaan kuunnella. On parempi kuunnella viisaan hiljaisia sanoja kuin houkkien johtajan huutoa. Viisaus on sota-aseita parempi.





Aloitus

Tietokoneet ovat sitten todella ihmeellisiä laitteita. Sekä hyvässä että pahassa. Aivan kuten televisio yleistyi 1960-luvulla, niin on nyt tietokoneetkin 
käyneet voittokulkuaan, vanhatkin ihmiset ovat opiskelleet tietokoneen käyttöä. Tietokoneella voi tehdä monenmoisia asioita kuten hyvin tiedämme, opiskella vaikkapa kieliä, maksaa laskuja, seikkailla 
internetissä ja pitää yhteyksiä ympäri maata ja maailmaa ja pelata tietokonepelejäkin. Tietokonepelejä on monia, voi sanoa hyviä ja hyödyllisiä, opettavaisiakin. Sitten on vähemmän kehittäviä ja vähemmän hyödyllisiä pelejä. Niistä voi saada itselleen kiusaajan, ja 
joskus voi olla parasta pistää cd-romppu kappaleiksi. Niin siitä pääsee eroon...


Yksi suosituimmista on Sivilisaatio-peli, amerikkalaiselta nimeltään Civilization. Siitä on noin viidentoista vuoden aikana ollut saatavilla jo neljä versiota, toinen toistaan kehittyneempiä. Mutta mikä tekee siitä niin suositun ja miksi niin monet 
vannovat sen nimeen? Ehkäpä vastaus on siinä voi yksinkertaisesti leikkiä Jumalaa! Siinä sen salaisuus. Tai onko sittenkään? Ihmisen tekemä ja ohjelmoimahan se vain on. Kyse on siirtyä, että voit pelata 
maailmanhistoriaa, johtaa kansaasi ja valtiotasi, kehittää kulttuuria ja käydä sotiakin. Aloitat yhdellä asutusyksiköllä tai työläisjoukolla vuonna 4000 e.a.a. Peli voi loppua uusimmassa versiossa monella tavalla, voit päästä Alfa Centauriin, voit voittaa käymällä sotia, tai sitten vain olemalla hyvä, menestyksekäs ja vakaa hallitsija. Kun peliä pelaa on kuin istuisi pilvenlaidalla ja katselisi ihmiskunnan toimintaa. Tänäkin itsenäisyyspäivän aamuna monet nuorempien sukupolvien edustajat viettävät aikaansa nenä päätteensään kiinni pelaten sivilisaatiota. Pelillä on paljon kannattajia sanotaanko kaikissa ikäluokissa. Taannoinen peruspalveluminis-terimme Osmo Soininvaarakin paljasti eräässä haastattelussa kuuluvansa 
sivilisaatio-faneihin. Hän sanoi koettavansa varata joka päivästä varttitunnin verran aikaa pelille. Hän sanoi koittavansa rakentaa oikeudenmukaista valtiota ja maailmaa, josa ihmisillä 
on hyvä olla, ja ehkä myös rauhanomaista.

Yhden vaativan pelin läpiviemiseen voi tarvita jopa kolme tai neljä vuorokautta tehokasta peliaikaa. Mahdollisuuksia on monia, voit pelata maailmankartalla, tai fantasiamaailmassa, tai sitten voit pelata historiallisissa asetelmissa vaikkapa toista maailmansotaa, napoleonin ajan eurooppaa, Rooman valtakunnan 
tuhoa tai Rooman valtakunnan nousua, joitakin tässä vain mainitaksemme. Aitouden tuntuma on hämmentävä... Peli vaatii paljon jos mielii menestyä. Kaiken pitää olla hyvässä tasapainossa, ja pelitaktiikoita on monia. Sinun täytyy menestyä kaupan ja talouden sektorilla, tiedettä ja kulttuuria on kehitettävä, ihmisten hyvinvoinnista tulee pitää huolta, 
palveluita ja eri mukavuuksia on rakennettava aina kansakunnan ja kaupunkien kasvaessa, ja sitten on tietysti hoidettava ulkopolitiikka muihin sivilisaatioihin. Jos jokin näistä neljästä 
tulee laiminlyödyksi, niin menestystä ei tule. Jos lyöt laimin ulkopolitiikan ja maanpuolustuksen tulee noutaja varmasti, ennemmin tai myöhemmin. Siinäpä on sitten turha tapella keihäin 
ja miekoin panssarivaunuja vastaan kun iso ja mahtava hallitsija tulee rymistelemään kaupungin porteille. Siinä käy aivan kuten tuossa Saarnaajan kirjan kuvauksessa. Pelissä on 
hyvä ottaa se strategia, että aina voi käydä huonosti...

Pahimpaan on varauduttava
Vanhan testamentin Saarnaajaa on luonnehdittu tavattoman suureksi pessimistiksi. Lopulta hän kuitenkin osoittautuu hyvin viisaaksi mieheksi, henkilöksi jonka maailmanasenne onkin ainoa oikea ja kestävä.
Me emme tiedä kuka tuo henkilö oli, sen kylläkin millainen hän oli. Hän ei muuten ollut kuningas Salomo, Daavidin poika. Asioista joista hän puhuu ei hänen aikanaan ollut olemassa, 
eikä kieltä jota kirjassa käytetään ollut suurten kuninkaiden aikana. Saarnaaja on eräänlainen liikemies ajalta noin 300 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Tämän asian paljastaa hänen käyttämänsä kieli. 
Pääsemme hänen luonteestaan ja henkilökuvasta perille luomalla hänestä kuvan nykyaikaisen rikostutkinnan menetelmillä. Kukaan ei muuten pysty pakenemaan enää nimimerkin taakse. Amerikkalainen Unabomber-rikollinenkin, pommipakettien lähettäjä jäi kiinni yhden 
kirjoittamansa tekstin pohjalta. Tyyli ja sanasto paljastivat hänet lopulta. Jos tämäkin saarnaaja kirjoittaisi jotain nimimerkillä tarvittaisiin melkoista taitoa kirjoittaa niin ettei kirjoittajaa 
tunnistettaisi.

Saarnaajan taakse kätkeytyy varsinainen kitupiikki-luonne, joka on vielä hyvin pessimistinen, pahimpaan mahdolliseen varautuva. Hän on talousmies joka antaa jopa salkunhoito-ohjeita. Vai mitäpä sanomme näistä sanoista: “Lähetä leipäsi veden yli, ajan mittaan voit saada sen takaisin. Talleta omaisuutesi seitsemälle, kahdeksallekin taholle – ethän tiedä, mitä onnettomuuksia maasa vielä sattuu.”Hänellä on huoli siitä, että arvoton perillinen tuhoaa hänen 
elämäntyönsä. Hän on aivan kuten Roope Ankka jolle ajatus siitä, että hänen tohelo veljenpoikansa Aku perii hänen rahasäiliönsä ja suunnattoman omaisuutensa on hänelle kauhistuksien kauhistus.
Mutta lopulta kun hän tyhjentää kaiken olevaisen pessimistisellä puheenparrellaan, avautuu siitä lopulta hyvin valoisa ja realistinen tapa kohdata maailma. Kun on varautunut 
kaiken tuhoon ja pahimpaan mahdolliseen, niin silloin elämästä voikin nauttia. Silloin kaikki satunnainen hyvä, tai vaikkapa vain välttäväkin on todella suurta ja onnea tuovaa...

On sanottu jo muutamia kymmeniä vuosia sitten, että Saarnaajan kirjan sielunhoidollisia näkökulmia ei ole hyödynnetty laisinkaan. Ja tottahan se on, vaikka ei tänään olekaan 
mitenkään muodikasta tunnustautua pessimistiksi. Toisaalta kriisin kokenutta ihmistä ei enää esim. työhönotossa niin helposti raakata, kriisin kokeminen ja siitä selviäminen koetaan jopa 
voimavaraksi, näin on meillä asian laita myös kirkossamme. Aito pessimismi tulisi myös nostaa oikeaan arvoonsa. Sillä vain aito pessimisti voi parhaiten lohduttaa kärsivää ihmistä, 
ja vain aito pessimisti pystyy olemaan aidosti iloinen ja kiitollinen, vain aito pessimisti pystyy nauttimaan pienistä iloista, ja ennen kaikkea asettamaan suuren onnen ja hyvinvoinnin oikeisiin mittasuhteisiinsa. Joka on kokenut pula-ajan tai omakohtaisen ahdingon ymmärtää tämän varsin hyvin. Ja eikö pelkkä epäily kuulu jo hyvään ihmistuntemukseen. Optimisti on 
nimittäin hyvin epäilyttävä henkilö, ja monesti heidän joukostaan löytyy kaikkea muita kuin ihmiskunnan hyväntekijöitä. Niinkin proosallisen henkilön kuin esim. toivevävyn takaa voi löytyä varsinainen ihmishirviö...

Pessimistiä ei myöskäänhelpolla petetä, ja monesti he, jos eivät suoranaisesti maata peri, niin ainakin mennä porskuttavat toisten sortuessa elon tiellä.
Mutta onko muodikasta olla pessimisti, pahimpaan varautuja. Maailmassahan menee kaikesta huolimatta tosi hyvin. Yksi globalisaation, maailmallistumisen, seuraus on se, että ei ole kenenkään etu 
jos jossain päin maailmaa menee huonosti. Maailmantalous on varsin vakaalla tasolla, varmalla ja turvallisella, joskin keskimäärin verkkaisella kurssilla. Investointeja kannattaa aina tehdä, varsinkin niin sanottuun vihreään teollisuuteen. Sotia ei enää käydä. Mitä on joku Afganistanin rauhoittaminen, Irakin sota tai toistensa kimpussa olevat Palestiinan asukkaat. Puhtaasti rahanvallan näkökulmasta kyse on vain pienistä rajakahakoista kuten joskus Rooman sivilisaation aikana rajasodat olivat. Ehkä emme voi enää puhua mistään kulta-ajasta, 
aivan kuten Rooman valtakunnassa oli ollut jo muutaman kymmenen vuoden ajan silloin kun Jeesus syntyi maailmaan. Pessimisteillä olisi kuitenkin paljon kysyntää. Kulta-ajalla on kurjatkin puolensa. Kulta-aika on kulta-aikaa vain joillekin.
Ihmisoikeusrikok-siakin katsotaan sormien läpi kun etsitään suuria markkinoita. Pienimmistä nyt puhumattakaan.




Hutba

Pitää varautua pahimpaan tai ainakin pahempaan. Pelkästään sen vuoksi, että aina ovat hyvät ajat ja pahat ajat vuorotelleet. Mikä pätee maailmantalouksiin ja kansantalouteen pätee myös 
ihmiselämään. Saarnaaja itse sanoo:

”Jos ihminen elää monia vuosia,
hän iloitkoon niistä kaikista,
mutta hänen on hyvä muistaa,
että pimeitäkin päiviä tulee paljon.
Kaikki, mikä häntä kohtaa, on turhuutta.”
Yltä-kylläisyydessä ihminen usein turtuu ja menettää suhteellisuudentajunsa. Silloin unohtuu sekin, että elämä on niin perin ihmeellinen asia. Mutta tässäkin Saarnaaja ja pessimistinen asenne haluaa tulla auttamaan meitä Vain pessimisti voi tajuta niinkin arkipäiväisen asian kuin ihme. On suuria ja pieniä ihmeitä joita voi rakentaa ja kokea, aivan kuten tuossa tietokonepelissäkin, sitten on olemassa aivan arkipäivän ihmeitä. Loppujen lopuksi kaikki on ihmettä, kun sen vain oikein tajuaa.



Huipennus

Loppujen lopuksi voidaan myös sanoa, että itsenäisyytemme on ihme. Pahin mahdollinen ei ole kansamme kohdalla käynyt toteen. On turvallista uskoa, että kukaan ihan tavallinen aloitteleva
peluri tai yleistunari ei ole ollut järjestelemässä maamme asioita. Saamme uskoa, että itse Jumala on ollut näissä asioissa mukana. Olemme ansainneet vapautemme, vaikka se onkin suuri lahja.
Vapaus ja lahja ovat melkoinen sanapari. Alati on kysyttävä sitä, osaammeko käyttää niitä. Tämän kysymyksen joudumme tekemään tässä yhteiskunnassa. Entäpä sitten, olemmeko 
ymmärtäneet vastuumme tässä maailmassa? Toimimmeko niin, että oikeuden-mukaisuus, rauha, ihmisarvo ja luonnonsuojelulliset asiat pääsevät toteutumaan, vai tyydymmekö vain kasvattamaan hyvinvointiamme, muistamatta varautua pahemman päivän varalle. 
Oliko kulta-ajankin moottorina vain viimeinen rutistus jossa otettiin kaikki irti luomakunnasta, ihmiskunnan suuresta isänmaasta...

Joskus voisi olla myös aiheellista kuunnella viisaiden miesten, ja naisten sanoja ajoissa... Koettelemukset ovat monet, ja ihmikunta joutuu tilille tekosistaan joskus...  AMEN

Draamaa elämään. I Adventtisunnuntai - Kuninkaasi tulee nöyränä. 2 vsk.

I Adventtisunnuntai
Kuninkaasi tulee nöyränä
28 nov mmiv Saarna Auran kirkossa.
Khra Torsti Äärelä
Draamaa elämään

Evankeliumi: Mark. 11: 1–10

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.» Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: »Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?» He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:

– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän,
joka tulee Herran nimessä!
Siunattu isämme Daavidin valtakunta,
joka nyt tulee!
Hoosianna korkeuksissa!

Aloitus:
Moni varmaan ihmettelee toistuvasti, joka vuosi, sitä miksi I adventin teksti puhuu pääsiäisen tapahtumista.. Siitähän se puhuukin. Pääsiäistä oli vietetty jo kohta kolme sataa vuotta ennen kuin muodostui kirkkovuosi ja adventti tuli sen alkuun. Kaiken takana oli melkoista politikointia... Vanhan Rooman valtakunnan uudessa pääkaupungissa Konstantinopolissa, nykyisessä Istanbulissa, oli vietetty keisari Konstantinuksen kaupunkiintulon vuotuista juhlapäivää ennen kuin kristinuskosta tuli valtionuskonto kolmannen vuosisadan alkupuolella. Ja tuota juhlapäivää tavattiin viettää vielä pitkään, ja keisarin muisto eli vahvasti. Taidettiinpa häntä pitää melkoisena puolijumalana. Tämä meno taisi aiheuttaa varhaisen kirkon miehille suurta päänvaivaa. Silloin joku keksi adventin. Hänen ajatuksenjuoksunsa saattoi mennä tätä rataa, noin karrikoiden: 29 lokakuuta vietettävä Konstantinuksen muistojuhla on kiusallinen, Jeesus Kristus jää varjoon. Siirretään juhlapäivän ajankohtaa ja aletaan samana päivänä tai samaan aikaan juhlia adventtia. Annetaan vanhalle juhlalle uusi sisältö, otetaan pääsiäisteksti käyttöön. Ja niin sai Konstantinuksen kaupunkiin ratsastamisen tulojuhla unohtua, oli keksitty adventti. Ja eikä montakaan vuosikymmentä tästä kun koko kirkkovuosi oli jo järjestynyt nykyisin tunnistettavaan muotoonsa. Tuosta puhtaasti kirkkopoliittinen juoni koitui sitten lopulta suureksi siunaukseksi, se oli kerrassaan mainio teko, kuka sen sitten keksikään.

Virsi 6:
Tämän päivän päävirsi, virsi 6, sisältää melkoisen näköalan kirkkovuoteen. Tuo pelastusarmeija keskuudesta lähtöisin oleva laulu, jota emme tänään laulaneet tarpeeksi nopealla temmolla, puhuu aika monesta kirkkovuoden kohokohdasta. Tietysti adventista ja palmusunnuntaista avaussäkeistössään, joulusta toisessa säkeistössään kun taivaitten herra laskeutuu maahan, ja hänet lasketaan oljille köyhien lapsena, kolmas säkeistö puhuu pitkäperjantaista, neljäs säkeistö pääsiäisaamun riemusta, viides säkeistö viittaa kirkkovuoden toiseksi suurimpaan pyhään, helluntaihin, ja kuudes säkeistö viittaa jo kirkkovuoden loppuun, siis viime pyhään. Jotta virsi olisi täydellinen, puuttuu siitä yksi säkeistö joka puhuisi kiirastorstaista ja Herran pyhästä ehtoollisesta. Kukapa kieltää tällaisen yrityksen, voihan olla, etä joskus tässäkin kirkossa lauletaan tästä virrestä seitsensäkeistöinen versio. Joka elää, se näkee...

Selitys:
Päivän evankeliumi päättyy kohokohtaan, juuri sopivasti ennen kuin tunnelma latistuu. Seuraava jae toteaa, että Jeesus meni temppeliin, katseli siellä kaikkea mutta koska oli jo myöhä, hän lähti Betaniaan. Siitä kansan innostuksesta ei syntynyt mitään. Jeesus ei millään tavalla hyödyntänyt tilannetta. Temppeliinkin hän meni turistin lailla; katseli ympärilleen ja lähti sitten nukkumaan. Vasta myöhemmin selviää, että ihan tavallinen matkailija hän ei temppelissä ollut. Silloin saavat nimittäin kyytiä rahanvaihtajien pöydät ja jakkarat. Vierailu oli tarkastuskäynti Isän huoneessa. Evankeliumin mukaan Jeesus tiesi, mitä tulee tapahtumaan. Hän tiesi, että opetuslapset näkisivät kylässä kiinni sidotun aasinvarsan. Markus liitti tämänkin ihmeen muiden raportoimiensa ihmeiden joukkoon. Asiat eivät vain sattuneet niin, vaan Jeesus itse oli ohjaamassa tapahtumia. Opetuslasten löytämän aasin selässä ei kukaan ollut vielä istunut. Kyse oli ainutlaatuisesta tapahtumasta. Kaikki oli tarkkaan suunniteltu. Tietoisesti Jeesus liittyi Vanhan testamentin ennustuksiin (Sak. 9:9, 1. Ms. 49:11). Tämä kuningas oli nöyrä, koska hän tiesi oman tehtävänsä. Sitä tietoisuutta ei voinut mikään ulkonainen horjuttaa, ei ihmisten väärät odotukset eikä kiusaus käyttää ihmisten suosiota omaksi hyväkseen. Hän ratsasti Jerusalemiin, tuli kansan keskelle miltei huomaamatta. Hän liikkui ihmisten virrassa, samaa vauhtia. Ei hänen tarvinnut levitellä käsiään eikä kehua itseään. Jokainen sai nähdä hänet sellaisena kuin hän oli. Kirkkovuodessa on myös kyse tästä, vuoden pituisella matkalla saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Hän tulee keskellemme. Ei aina niin nöyränä ja hiljaisena, mutta kaiken vaativuudenkin takana on hänen rakkautensa.

Hutba:
Adventin sanoma tahtoo muistuttaa meitä siitä, mikä on uskomme keskus. Se tahtoo muistuttaa meitä myös siitä, että matka kirkkovuodessa on pitkä. Meistä luterilaisista voidaan sanoa, että meillä loppuu välillä, pariin kolmeen otteeseen veto. Vuodessa on kohokohtia, samoin kirkkovuodessa. Ensimmäisen adventin ja joulun into hiipuu viimeistään loppiaisen jälkeen, eikä vähiten asian laita näy kirkonpenkeissä. Pääsiäisaika ja hiljainen viikko on myös oma lukunsa. On sanottu että meidän pääsiäisenviettomme loppuu pitkäperjantaihin, kun se jossain toisessa kirkossa vasta alkaa pääsiäisaamuna. Loppukirkkovuodesta pyhäinpäivä tekee jälleen pienen nousun, muuttaa siinä kaikki. Vain koko kirkkovuosi antaa käsityksen evankeliumitekstien rikkaudesta, virsikirjan koko kirjosta. Ylipääntänsä koko kirkkovuoden draama avautuu vain siitä itsestään käsin. Suurten pyhien välillä olevat ”vaatimattomammat sunnuntait” eivät ole mitään vaatimattomia, vähäisempiä pyhäpäiviä

Lopetus:
Kirkkovuosia ja vuosivuosi eivät ole sama asia. Mutta on tänä vuonna syytä katsahtaa jo ensi vuoden puolelle. Kirkossamme vietetään ensi vuonna juhlavuotta ”Kirkko Suomessa 850-vuotta.” Monessa seurakunnassa, kokonaiskirkon tapahtumien lisäksi, järjestetään joitain tapahtumia. Niin meilläkin. Mutta myös yleisemmin tahdotaan rohkaista myös Raamatunlukemista. Vanhoilla suomalaisilla, sen lisäksi että pyrittiin käymään paljon kirkossa, oli myös kunnia-asia lukea Raamattu läpi kerran vuodessa. Kaikki on kiinni pitkäjänteisestä asennoitumisesta.

Jeesus oli menossa Jerusalemiin antamaan itsensä uhriksi meidän puolestamme. Hän meni sinne, vaikka opetuslapset yrittivät estää häntä. Hän oli menossa vapaaehtoisesti kuolemaan puolestamme. Emmekö mekin antaisi jotakin hänen puolestaan? Tuotuaan varsan Jeesukselle, opetuslapset tekivät vaateistaan satulan ja istuttivat Jeesuksen niiden päälle, levittivätpä vaateitaan tiellekin ratsastavan Jeesuksen eteen. He eivät pitäneet vaatteitaan liian arvokkaina, vaan antoivat ne Jeesuksen käyttöön, siihen käyttöön, jossa kaikille tuli ilmeiseksi, kuka tässä ratsasti. Antaessaan vaatteensa näin tallattaviksi, he todistivat Jeesuksesta. He olivat nähneet ihmeteot. He olivat vakuuttuneita siitä, että tässä oli luvattu messias. Mitäpä he eivät siis olisi antaneet hänelle!

Jeesuksen tuloon valmistautuminen on joskus käsitetty väärinkin.. On ajateltu, että meidän pitäisi parantaa itsemme, tehdä itsestämme parempia ja kelvollisia, jotta Jeesus voisi saapua luoksemme. Tässä piilee kuitenkin suuri vaara, sillä eihän meistä näin koskaan tulisi niin pyhiä, että olisimme kelvollisia ottamaan hänet vastaan. On kyllä olemassa toinenkin asia, jonka voimme antaa Jeesukselle, mutta se ei ole hyvät tekomme, vaan se on syntimme. Jeesukselle saamme antaa syntimme. Saamme sanoa hänelle: "Herra armahda minua syntistä ihmistä." Siinä oikeastaan ovat ne taikasanat, jotka tuovat Jeesuksen sydämeemme. Ja ne osaamme sanoa vasta ja vain kun hän on ensin itse lähestynyt meitä. Kun nöyrrymme pyytämään armahdusta, on kuin sanoisimme suljetun oven edessä: "Seesam, aukene." Silloin Jeesus tulee. Mitään muuta hän ei meiltä halua hartaammin kuullakaan kuin juuri sen, että hän saisi antaa meille syntimme anteeksi, sillä sitä varten hän on maailmaan tullut. Siksi hän syntyi maailmaan, siksi hän ei väistynyt Jerusalemiin vievältä tieltä, siksi hän ei pyytänyt taivaallista sotajoukkoa vapauttamaan häntä vangitsijoilta.  AMEN.

Toimikuntaa perustamaan. Tuomiosunnuntai - Kristus kaikkeuden Herra. 1. vsk.

Tuomiosunnuntai eli Kristuksen kuninkuuden sunnuntai
Kristus kaikkeuden Herra
21 nov mmiv.  Saarna Auran kirkossa
Khra Torsti Äärelä
Toimikuntaa perustamaan

Evankeliumi:  Evankeliumi Matt. 25: 31–46

Jeesus sanoi opetuslapsille: »Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’ Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»


Paruusia-toimikunta
Jossain päin Suomea nuori ja varsin innokas pastori ehdotti eräässä seurakunnan työntekijöiden kokouksessa, aluksi vähän leikinpäiten, että seurakuntaan pitäisi perustaa uusi toimikunta, ehkä jopa johtokuntakin. Nimittäin kun Suomi on, sen ohella että olemme tuhansien järvien maa, myös neuvostojen ja toimikuntien luvattu maa. Harva uskalsi tuossa varsin suuressa seurakunnassa kannattaa tuota ehdotusta, nekin jotka joskus rohkenivat pitää itseään niinsanottuina tosiuskovina olivat aika järkyttyneitä tuosta ehdotuksesta. Ehkä pastorimme ei sanonut kuitenkaan mitään uutta auringon alla, mutta varmasti jotain varsin ennenkuulumatonta. Mene ja tiedä... Jaa, että mitä hän sitten oikein ehdotti. Hän ehdotti että seurakuntaan perustettaisiin tulevaisuustoimikunta, tai peräti paruusia-toimikunta, jonka keskeisin työ-ajatus olisi pohtia Jeesuksen toista tulemista, ja ennen kaikkea sen seurauksia, ja ennen kaikkea tuon seurakunnan toimintaympäristössä. No kun kukaan ei sanonut mitään totesi pastori siihen sitten, että vaikeneminen on myöntymisen merkki, asialle on kannatusta. Eikä taaskaan ollut vastauksena muuta kuin järkyttynyttä hiljaisuutta. Asia unohtui pikku hiljaa, mutta viime aikoina on ajatus tulevaisuuden pohtimisesta kirkossamme noussut esiin, aivan kirkolliskokouksessa.

"Liian usein menemme selkä edellä tulevaisuuteen, liian vähän on visioita tulevaisuudesta", tiivisti Mikkelin piispa Voitto Huotari toissa viikolla kirkolliskokouksen puheenvuorossaan.. Hänen mielestään kirkon tulevaa kehitystä on tarkasteltava entistä syvemmin ja monipuolisemmin. Hän näki tarvetta sekä teologiseen että yhteiskunnallis-sosiaaliseen arviointiin. Yhteiskunnassa on meneillään tietty uskonnollisuuden aalto, mutta samalla huomattavaa kirkosta vieraantumista. "Mitkä ovat meidän vahvuutemme?", Huotari kyseli. Piispa Huotari kaipasi myös suomalaisten enemmistön hengellisen elämän tilan analyysiä. Muutenkin puheissa oli vakavuuden makua. Huoli kirkon asemasta tulevaisuudessa; kuinka säilyttää iloiset veronmaksajat. Taidettiinpa sellainen tulevaisuustoimi-kuntakin perustaa. Sen työnäkynä kuitenkaan ei ole tuomiopäivä ja Jeesuksen toinen tuleminen. Veromarkat ne vain kiinnostavat; toisaalta voidaan kysyä onko tarvettakaan ajatella Herran toista tulemista ja tuomiopäivää.

Helvettiä helvetin päälle.
Mutta mikä tuomiopäivä on ja milloin se on? Useimmiten kai ajattelemme, että se on jossakin edessäpäin, tulevaisuudessa. Mutta entäpä jos tuomiopäivä onkin jo ollut? Tuomio on jo annettu. Monet maailman ihmisistä itse asiassa elävät siinä todellisuudessa, että tuomiopäivä on takana. He tuntevat olevansa tuomittuja iankaikkiseen kadotukseen, elämä on jo nyt kuin yhtä helvettiä. Joka ilta, kun aurinko painuu mailleen, lukemattomat ovat ne ihmislapset, jotka käydessään nukkumaan ovat varmoja siitä, ettei huominen tuo mitään muutosta elämään. Aamullakin saa herätä samassa helvetissä. Elämä on monille kylmää kuin suomalainen marraskuinen yö. Sydämessä asuu pimeys. Elämä on kylmää ja pimeää, koska ei ole kunnon mahdollisuuksia edes yrittää elää ihmisarvoista elämää. Kun on syntynyt köyhyyteen, joka merkitsee taistelua jokapäiväisestä leivästä, vaatteista, lämmöstä, kodista. Että olisi jotain syötävää, että olisi jokin katua mukavampi paikka, johon voisi päänsä kallistaa. Että edes yhtenä aamuna voisi herätä ja tietää varmasti, että tästä päivästä tulee parempi.

Toisille elämä on perhehelvettiä, ei yhteyttä, ei rakkautta. Välinpitämättömyyttä ja kaikkialle tunkeutuvaa väsymystä. Sydämessä heilläkin syvä huokaus, että yhtenä aamuna voisi herätä ja tietää varmasti että tästä tulee parempi päivä. Elämä voi olla niin monesta syystä kylmää kuin marraskuinen yö. Se tarkoittaa elämää, joka on liikaa työtä, työtä silloinkin kun ei jaksa. On onnistuttava, on jaksettava, koska muuten ei ole mitään. Joutuu perikatoon, vaikka monesti tuntuu, että jo nyt on perikadossa. Se on helvettiä, kun kukaan ei kaipaa minua töihin. Tai helvetti on alkoholia ja huumeita. Se on itsensä myymistä. Helvetti on köyhän tupakointia pimeässä yksiössä, mieli pirstaleina, ilman rohkeutta kohdata ketään eikä mitään. Ainoana jäljellä sanaton rukous jossakin syvällä tiedostamattomassa, että yhtenä aamuna voisi herätä ja tietää varmasti, että tästä tulee parempi päivä.
Elämä on usein kylmä, pimeä ja tuulinen marraskuu. Se on yksinäinen yö. Pimeässä yössä yksinäisen vierellä valvoo kuitenkin Kristus. Hän valvoo silloinkin kun en häneen jaksa uskoa, en näe häntä ja sydämeni on kylmä. Kristus valvoo. Hän tulee luokseni jakaen lohtua, armoa ja rakkautta monin tavoin. Ei vähiten tule luokseni hän veljenä tai sisarena, joka kutsuu kodittoman luokseen, vaatettaa palelevan, ruokkii nälkäisen, kumartuu sairaan puoleen. Niissä hetkissä maailmanloppu ainakin hetkeksi väistyy. Lopullinen tuomio onkin jossain edessäpäin. Ei kaikki olekaan vain kylmää, pimeää ja tuulista.

Tekstin sanoma
Jeesus vaati seuraajiaan etsimään Jumalan tahtoa, kulkemaan Jumalan valtakunnan valoisaa puolta. Sen hän toteutti itse viimeiseen asti. Eläytyminen lahjakkaiden aikalaistemme olemukseen ja toimintaan ja saavutuksiin voi toimia ajanvietteenä ja jonkinlaisena elämänsisältönäkin, mutta ne voivat helposti ohjata harhaan. Ensimmäisenä esikuvanamme on oltava Jeesus Nasaretilainen ja hänen opetuksensa ja työnsä. Hän on itse ehkä erikoisimmalla tavalla lahjakkain koskaan elänyt ihminen. Ja hän oli aivan maallikko. Jos hän olisi ollut jonkin huomattavan rabbin tai kirjaoppineet oppilas, tietäisimme siitä kyllä jotain. Hän ei koskaan istunut saamassa oppia kenenkään jalkojen juuressa. Hän ei varmastikaan ollut aikansa matkustaneimpien ja kielitaitoisimpien ihmisten joukossa. Mutta hänellä oli jotain sanottavaa. Jeesus ei kaikesta huolimatta ollut niin vallankumoksellinen uusien oppien luoja kuin joskus kuvitellaan. Hän pohjasi paljolti perinteeseen. Hän pystyi luomaan uuden tavan puhua ja opettaa. Tapa opettaa vertauksilla ei ollut hänen keksimänsä, rabbit olivat tehneet jo niin varsin pitkän aikaa. Mutta jollain käsittämättömällä luovuuden keinolla hän pystyi kuitenkin muokkaamaan vanhan sellaiseen asuun, että hänen sanansa jäivät elämään ikuisesti. Hän oli aavistuksen tai kaksi edellä muita, häntä oppineempia ja huomattavassa asemassa olevia kirjanoppineita. Hänen sietämättömän kevyt ja luottavainen tapa puhua Taivaallisesta Isästään oli varmasti hyvin ärsyttävää kuultavaa hänen yksioikoisille aikalaisilleen. Hän saavutti sellaisen tietoisuuden Jumalasta, että hänellä oli kanttia julistaa, että Hänen taivaallinen Isänsä antaa auringon paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Se oli kuninkaan puhetta.

Hänen vaikutuksestaan maailmanhistorian kirjat kirjoitettiin uudelleen ja niitä edelleen kirjoitetaan, ja tullaan kirjoittamaan, niitä tullaan kirjoittamaan ikuisesti. Hän on se lahjakas ihminen, jota meidän tulee seurata. Tuskin on liian rohjeta todeta: ”Saa tulla kymmenen, sata, tuhat, kymmenentuhatta ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta italialaiseen merkkipukuun pukeutunutta elämänhallintaoppaan kirjoittajaa, mutta he eivät voi korvata ja ylittää Nasaretin miehen työtä ja opetusta, ja jos joku pääsisikin lähelle häntä olisi hän kuitenkin velkaa hänelle kaikessa.” Kuninkaalle ovat hänen kieltäjänsäkin paljon velkaa.
Parhaat kykymme ja lahjakkuus, jota jokaisella on, on pantava työhön. Se ei saa jäädä piiloon. Ja tässä on kaikilla ihmisillä, niin yhden, viiden kuin kymmenkin talentin ihmisellä on vain ja ainoastaan yksi tavoite, ja sen myötä kaikille sama palkinto. Ja tuossa Jumalan valtakunnassa ei kerrota ja todisteta yksinomaan siitä, että kuinka Jumala ja Kristus ovat tehneet minulle sitä ja tätä ja antaneet vielä minulle sitä ja tätä sen jälkeen kun tulin uskoon. Silloin ollaan astumassa jo Jumalan valtakunnan pimeälle puolelle, pois siitä. Siellä kysytään vain sitä, mitä sinä voit tehdä toisen Jumalan kuvan, lähimmäisesi hyväksi. Jeesus näytti meille kuinka pääsemme pois tuomion alaisuudesta, kuinka voimme kulkea Jumalan valtakunnan valoisalla puolella. HÄNELLÄ OLI TODELLAKIN VARAA sanoa: "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.” Todellista kuninkaan puhetta.

Hutba
Kristus on kaikkeuden Herra. Hänen eteensä kootaan kerran kaikki kansat. Siellä ovat sinä päivänä myös ne, jotka tänään kieltävät hänen olemassaolonsa. Sinne on astuttava myös niiden, jotka vastustavat häntä, niiden, jotka vainoavat hänen omiaan puhuen heistä kaikenlaista pahaa, niiden jotka polttavat kristittyjen taloja, jotka surmaavat ja haavoittavat heitä, niiden, jotka eivät halua kuulla puhuttavankaan Hänestä. Kukaan ei vältä sitä suurta kokoamista. Siellä ovat kaikki niin idästä kuin lännestä, etelästä ja pohjoisesta.

Joka ilta paimen kokoaa lampaat ja vuohet yhteen. Hän erottaa ne toisistaan. Vuohet viedään suojaan, sillä ne eivät kestä kylmää kuten lampaat, jotka voivat yöpyä ulkosalla. Paimenella ei ole vaikeuksia erottaa lampaita vuohista. Samoin Suuri Paimen osaa lajitella ihmiset toisistaan kahteen joukkoon. Joukkoja on siis vain kaksi. Puolueettomuus, kolmas joukko olisi monen mielestä tarpeellinen, mutta sitä ei ole. On vain kaksi joukkoa: on kaksi tietä: lavea ja kaita; on kahdenlaisia rakentajia: tyhmiä ja viisaita; on valo ja pimeys; elämä ja kuolema.

On syytä muistaa, että Jeesus on tuomari. Hän suorittaa erottelun, kun sen hetki koittaa. Me ihmiset, niin mieluista kuin se meille olisikin, emme saa tuota rajaa tehdä. On siis oikeastaan väärin sanoa: "Se ja se ihminen on uskossa." tai "Se ihminen ei ole uskossa." Siinähän samalla lausutaan jotakin hänen ikuisesta kohtalostaan, hänen kuulumisestaan joko "lampaisiin" tai "vuohiin." Siinä suoritetaan tuomiota ennen kuin aika on. Jeesus tuntee omansa ja hänen omansa tuntevat hänet. Ei siis ole meidän syytä lähteä tuomareiksi, vaan ainoastaan pitää tarjolla evankeliumin iloista sanomaa, joka voi sydämet sytyttää, rohkaista ja innostaa.

Lopetus
On vain yksi kuningas, yksi Jeesus, ei ole olemassa lähimmäisiä tuomitsevia vara-jeesuksia. Mutta eikö tuollaisia paruusia-toimikuntia kuitenkin voisi perustaa seurakuntiin. Varmastikin voisi, nimittäin Jeesus Kristus on jo läsnä seurakunnassaan. Ensimmäinen kysymys kuuluu: kuinka annamme kuninkaalle hänelle kuuluvan vallan. AMEN.