5. Sunnuntai pääsiäisestä
ROGATE - Rukoilkaa
Saarna 27 april mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia omelia
Evankeliumi: Matt. 6: 5–13
Jeesus opetti ja sanoi:
»Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
– Isä meidän, joka olet taivaissa!
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille velkamme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi niille,
jotka ovat meille velassa.
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.»
I Brahman, Krisha ja Narada
Intian toinen kansalliseepos, Ramajana, alkaa kertomuksella kirjurista ja siitä kuinka hänestä tuli tuon eepoksen kirjoittaja. Ja se onkin merkillinen juttu.
Kaksi intialaista taivasmaailmojen asukkia, ylijumla Brahman ja tietäjä Narada matkasivat kerran maita ja mantuja ihmisen hahmossa. Sitten heitä vastaan tuli maantierosvo nimeltään Ratnakar. Ja tietysti Ratnakar ryhtyi oitis harjoittamaan ammattiaan, tai ainakin yritti sitä. Hän tuli rautatanko ojossa kohti matkamiehiä mutta tällä kertaa homma ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Jumalallisilla voimillaan matkamiehet estivät Ratnakarin aikeet. Ratnakarin rautatanko jäi ilmaan eikä maantierosvo saanut sitä liikkumaan vaikka kuinka yritti. Intiassa väitetään tänäkin päivänä että eräässä paikassa leijuu ilmassa rautatanko joka uhmaa siellä vuosituhansia ja sääoloja. Ja jos hurskas hindu jotain tänään vannoakseen niin sen hän vannoo kautta Ratnakarin rautakangen.
Lopulta mahtavien miesten edessä pahainen roisto osoitti katumustaan ja sai jumalilta tehtävän osoittaa katumusta. Hän sai rukouksen, mantran, jota hänen tulisi alati hokea. Ja niin tapahtui. Kului vuosia, vuosikymmeniä, kenties pitempiäkin aikoja. Sitten tuttu kaksikko tuli jälleen samoille seuduille. Paikalla kasvoi nyt metsää ja jostain kaukaa kuului hiljaisella äänellä tuttu rukous
Metsästä löytyi iso termiittikeko jossa oli enää jäljellä kasa luita ja nahkaa. Nuo luut liikkuivat hiljakseen ja vieno ääni lähti niistä. Ratnakar oli pääsemästä päästyään hokenut tuota rukousta. Nyt oli hänen katumus- ja valmistautumisaikansa tullut päätökseen. Hän oli arvollinen tulemaan suureksi kirjuriksi ja hän sai uuden nimen ja tehtävän; tarkkailla maailman menoa, tärkeitä asioita ja kirjata ne ylös. Ja niin tapahtui.
II Suurin taistelu.
Niin... Joskus on aivan paikallaan tarkastella asioita hieman
Muiden uskontojen taruaarteiden valossa. Äskeinen tarinamme
voi nimittäin kyllä opettaa meille jotain. Ainakin sen, että
muuallakin rukoillaan ja että hellittämätön rukous kantaa
hedelmää. Ehkä vielä jotain muutakin...
Isä Meidän-rukous sisältää sarjan pyyntöjä. Se on samaan aikaan myös uskontunnustus ja osoitus erään miehen hyvin syvällisestä jumalakäsityksestä. Miehestä joka saattoi väittää että Jumala antaa todellakin auringon paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Usko lopunajan tapahtumiin, ja sen myötä oikeu-denmukaisen maailmanjärjestyksen toteu-tumiseen ajan rajan tuolla puolen ei ole toteutunut. Olemme nähneet, että hurskaan käy kuten jumalattomankin. Ratkaisu viipyy ja viipyy. Ja mies Herran rukouksen takana sanoi mahtavassa Jumalatietoisuudessaan: Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille...
Kun puhumme oikeudenmukaisesta maailmanjärjestyksestä ja Isä meidän-rukouksesta niin se pyyntö joka meitä silloin puhuttelee on tuo neljäs pyyntö: ” Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.” Voisi kuvitella kristityn lähetystyöntekijän näinä päivinä hieman hankalaankin tilanteeseen jossain itämailla kun riisin hinta lähtee pilviliitoon ja perheen ruokakuppi jää viikko viikolta vajaammaksi.
Mitä siinä tilanteessa pitäisi opettaa; sitäkö että tarvitaan hellittämätöntä uskoa ja sinnikästä otetta rukouselämässä. Jos ollaan Intiassa niin ehkä esimerkki tuosta alussa mainitsemastamme Ratnakar-maantierosvosta voisi auttaa, ainakin vähäksi aikaa.
Olo voi olla hiukan skitsofreeninen jos takaraivossa on tiedossa seuraava totuus: ”Jos pitää asettaa etusijalle maailman polttomoottorit ja kaksi ja puoli miljardia nälkäistä suuta niin voiton vie nykyoletuksilla tietystikin polttomoottorit. Että se siitä biopolttoainehuumasta!
Isä meidän-rukous tarvitsee aina selityksen. Jokainen uusi maailmanaika kaipaa sitä. Näkökulman tulisi vihdoin laajeta, laajeta monessakin suhteessa. Meillä ei ole oikeutta sinänsä kajota Herran rukouksen sanamuotoon mutta todellakin sen tulkintaan voimme jotain sanoakin. Voimme miettiä mitä se jokapäiväinen leipämme on vaikkapa kohtuullisemman ja yksinkertaisemman elämäntavan näkökulmasta.
Vaatimus kohtuullisemmasta elämäntavasta voi edellyttää sotaa, tai ainakin suurta taistelua. Se, että ihminen on täysin epäonnistunut Jumalan tilanhoitajana laitaa meidät aivan uuden tilanteen eteen. Se suuri sota johon ihmiskunta joutuu, se suurin taistelu joka on edessä, on sota yhdellä rintamalla. Ja tuossa sodassa on mukana koko ihmiskunta, jokainen ihminen. Se sodan nimi on selviämistaistelu, ja se voitetaan vain täydellisellä asenteenmuutoksella. Vasta sen jälkeen meillä on mahdollisuuksia siihen että kaikki saavat jokapäiväisen leipämme. Se olisi toki mahdollista jo tänäänkin mutta mistä se suuri asenteenmuutos lähtisi liikkeelle?
III Isä meidän- rukouksen voima
Mitä voimme enää sanoa kaikkien näiden mietelmiemme jälkeen? Onko enää mitään mieltä rukoilla? Se, että maailmassa vallitsee niin epäoikeudenmukainen järjestys on merkki kahdesta asiasta.
Ensiksikin: maailmanhistoria ei ole vielä päätöksessään. Jeesuksen Kristuksen kirkon tehtävänä on viedä maailmanhis-toria päätökseen. Kaikkia kansoja ei ole vielä tehty hänen opetuslapsikseen. Useimmat kansat on kylläkin saatu noudattamaan länsimaista elämäntapaa, tai ainakin ihailemaan sitä. Nyt olisi hyvä tilaisuus osoittaa sen kestämättömyys.
Toiseksi: Jeesuksen opetusten sisäistämisessä on vielä kaikilla todella paljon tekemistä. Maailman tila kaipaa enemmän ihmisiä jotka ovat käyneet läpi sisäisen parannuksen ja mielenmuutok-sen. Evankeliumi Jeesuksesta on vietävä kaikille jotta hän voisi puhua kaikille sanassaan, sanassaan josta ylevimpänä esimerkkinä on hänen antamansa rukous. Se on ase jolla suurin taistelu tullaan voittamaan.
Emme saa vaipua epätoivoon tai kummallisiin luuloihin. Se että ympäristöasiat ovat jääneet kristillisessä julistuksessa niin varjoon on kristillisen kirkon vertaansa vailla oleva ympäristörikos, rikos joka on tehty asenteellisella tasolla. Välillä tulee sellainen olo että on melkein myötäiltävä erästä nuoren seurakunnan laulua sanoilla: ”Nyt kiitos Herralle bensasta, kaiken antaa meille hän armosta. Kun taivaaseen kerran saavutaan ei rälläys lopu milloinkaan.”
Jokapäiväiseen leipään kuuluu niin paljon. Neljäs pyyntö on velvoittava, se on todellakin meitä ihmisiä velvoittava. Kun tunnustamme että Jumala antaa jokapäiväisen leipämme niin ei sen tulisi jäädä siihen. Joudumme elämään tosiasioiden kanssa. Leipää ja luonnonvaroja on tietty määrä, ja ihmisiä on tietty määrä. Ja se, että kaiken suhteen vallitsee epäoikeuden-mukainen järjestys on merkki siitä että maailma on synninalaisessa tilassa.
Tällaisessa maailmassa elävä ihminen etsii vastausta Jumalta mutta ei sitä niin helposti saa. Hän ei saa mielenrauhaa, hän kärsii masennuksesta eikä hänen ihmissuhteensa ole pohjimmiltaan kunnossa. Hän kärsii kuolemanpelosta ja yrittää jättää jälkeensä merkkejä itsestään ikään kuin vakuuttelemalla ja yrittäen tehdä asian vaarattomaksi.
Herran rukous kumpusi kerran sellaisen miehen suusta joka eli Vanhan testamentin maailmassa. Tuossa maailmassa mielikuva kuolemasta oli liukuva eikä se suoranaisesti tarkoita kuolemaa elämän päättymisen merkityksessä, kuolemalla kuolemisessa. Kuolema voi ulottaa lonkeronsa myös elämän alueelle. Kaikkialla missä ihminen on kadottanut yhteyden Jumalaansa, itseensä ja lähimmäisiinsä, hän on jo oikeastaan siirtynyt kuoleman valtapiiriin. Vanhatestamentillisessa maailmassa elämää on vain siellä, missä nuo ihmiselämän kolme peruslähtökohtaa — suhde Jumalaan — rauha itsensä kanssa ja toimivat suhteet kanssaihmisiin ovat kunnossa. Siinä kaunistelemattomassa pessimismissä johon joudumme kun katselemme maailman tilaa on ehkä lopulta hänen ratkaisu.
Mikä elämässä on totta, se on hyväksyttävä, koska ihminen ei voi asioita muuttaa. Tällaisessa tilanteessa ei enää voi heittäytyä sen toivon varaan, että Jumala aikojen lopulla korjaa vääryydet ja asettaa asiat kohdalleen. Jos elämme ja ajattelemme näin olemme ja toimimme kieltämättä kuin maantierosvo Ratnakar. Menemme ja ryöstämme minkä irti saamme, käymme sen kimppuun jonka vain kiinni saamme. Totisesti tällainen ihminen ansaitseekin saman tehtävän kuin Ratnakar sai; katua ja rukoilla.
Kertomus Ratnakarista kuvaa jotain syvää ja peri-inhimillistä. Ihmisen ikuista kaipuuta Luojansa luokse. Rukous on Jumalan suuri lahja meille ja Isä meidän- rukous aivan erityisesti. Emme enää lähesty kaukaista ja arvaamatonta olentoa. Saamme lähestyä Jumalaa niin kuin rakkaat lapset lähestyvät rakastavaa isäänsä. Kun rukoilemme Herran rukouksen sanoilla jätämme kaiken hänen haltuunsa, mutta saamme samalla myös tehtävän.
Kun kerran olemme sotkeneet tähän juttuun mukaan jo kaukaisen kansan kansalliseepoksen kertomuksen Ratnakar- nimisestä maantierosvosta niin katsomme vielä lopuksi mitä Martilla on tähän sanottavaa. Ja kyllähän Martilla aina sanottavaa on.
Luemme Isosta katekismuksesta seuraavat sanat juuri Isä Meidän- rukouksen neljännen pyynnön selityksestä: ”Mikä kiusa on tätä nykyä maailmassa yksin väärästä rahasta, jopa julkisessa liiketoiminnassa, kaupanteossa ja töissä ilmenevästä jokapäiväisestä rasituksesta ja juonittelusta ihmisten taholta, jotka mielin määrin sortavat köyhää kansaa ryöstäen sen suusta jokapäiväisen leivän. Tätä meidän tosin pitää sietää, mutta nuo pitäkööt varansa, etteivät menetä yleistä arvonantoa; kavahtakoot myös, ettei tämä Isä meidän- rukouksen vähäinen kohta käänny heitä vastaan. AMEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti