2. sunnuntai pääsiäisestä
MISERICORDIA DOMINI - Hyvä paimen
Saarna 06 april mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG
Epistolasaarna
Evankeliumi: Joh. 21: 15-19
Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: »Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?» »Rakastan, Herra», Pietari vastasi, »sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Ruoki minun karitsoitani.» Sitten hän kysyi toistamiseen: »Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?» »Rakastan, Herra», Pietari vastasi, »sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Kaitse minun lampaitani.» Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: »Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?» Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: »Olenko minä sinulle rakas?», ja hän vastasi: »Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.» Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: »Seuraa minua.»
Saarnateksti: 1. Piet. 5: 1–4
Seuraavan kehotuksen minä osoitan niille, jotka teidän joukossanne ovat vanhimman asemassa – minä, joka itsekin olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja sekä myös osallinen siitä kirkkaudesta, joka on ilmestyvä: Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana. Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu.
I Ovatko puut Jumalan sormia?
Mikähän mahtaakaan olla maailman ei-tunnetuin kirja? Kiinalaisen näkökulmasta se voisi olla vaikka Lao Tsen Keskusteluja. Onhan noita olympiahuumassa eläviä Han-kansan perillisiä, miljardi ja neljännes päälle. Kiinat vanhat uskonnot nostavat päätänsä siinä dynastianvaihdoksen sekasorrossa, joka Kiinassa tänä päivänä vallitsee. Uudelta hallitsijasuvultahan voi viedä Kiinassa jopa 200 vuotta aikaa vakiinnuttaa olot ja saada valtakunta rauhalliseksi. Länsimaisen näkökulmasta ei-tunnetuin kirja on varmastikin Raamattu, vaikkakin se ei-tunnettavuudessaan on paljon siteerattu.
Lauri Viita, mies, josta on sanottu, että hän oli suomen kielen paras käyttäjä, mitä koskaan on ollut, kiinnitti huomiota tähän Raamatun siteeraamiseen eräässä runossaan. Tuossa satiirisessa, kirkkoa ja sen pappeja arvostelevassa runossa vanha rovasti ja Erkkilän isäntä ovat varsin kosteissa tunnelmissa hevosajelulla. Rovasti innostuu välillä hyvin runolliseksi. Hän puhuu puista, että puut ovat kuin Jumalan sormia. Erkkilän isäntä ei varmasti Raamattuaan usein avannut, mutta kelvoton rovasti saa tuolla noin vain ilmaan heitetyllä lausahduksellaan Erkkilän isännän vakuuttuneeksi jostain. Ai että mistä? No siitäpä tietysti, että Raamattu sisältää lauseen ”puut ovat kuin Jumalan sormia”.
Niin. Raamatussahan ei tuollaista lausetta ole, ja onkin sanottu, että niistä ihmisten mukamasten ilmoille päästämistä Raamatun lauseista, jotka eivät sisälly Raamattuun, saisi kasaan varmasti kaksi tai kolme Raamattua ja yli jäisi varmastikin leikepöydälle tavaraa vaikka kuinka paljon.
Raamattuhan on hyvin räjähdysherkkää kamaa. Kerran eräässä kokouksessa, jossa oli koolla paljon pappeja, tuskailtiin sitä, miksi raamatuntulkinta ja soveltaminen on niin vaikea asia. Eräs kaveri avasi suunsa ja lausui ääneen mitä ilmeisimmän totuuden. Porukka oli hyvin vaikeana sen jälkeen. Yksi pappi poistui koko pappien kokoontumisesta syvästi loukkaantuneena. Muut yrittivät paeta vertauskuvallisesti pöydän alle. Valtava sula lyijymassa valui heidän päälaelleen ja hartioilleen. Oltiin yhdenlaisen totuuden edessä, ei ehkä viimeisen tuomion, mutta ainakin eräänlaisen alustavan lopullisen johtopäätöksen partailla. – Mitä se kaveri oli sanonut, joka tämän kaiken sai aikaan? Se ei ollut mitenkään monisanaista. Hyvin koruton toteamus kaikkinensa: ”Turha tässä on urputtaa ja vaikeroida. Itseään ne saavat papit syyttää, kun opettivat kansan lukemaan.”
Mitä tällä alkupaarustuksella sitten muka voisi olla tekemistä päivän aiheen ja evankeliumin ja erityisesti saarnatekstimme kanssa? Tänään pitäisi puhua paimenesta ja perätikkin vielä hyvästä paimenesta. Vahinko on tapahtunut. Kaikki saavat lukea Raamattua, kaikki lukutaitoiset. Ja nyt aivan erityisesti nouseekin esille se, miten sitä seurakunnissa luetaan, miten sitä opetetaan, Raamattuhan on sillä tavalla kristillisen elämämme keskiössä, että sen sisällön ja tulkinnan mukana elää tai kaatuu koko kristillinen oppimme.
II Vastahakoisena paimentamaan
Olisiko meillä joitakin sellaisia raamatunlauseita tai ehkä vain yksi lause, jonka toivoisimme olevan Raamatussa? Joskus, vaikka olen Raamattua jo paljonkin lukenut, kuvittelin siellä olevan erään lauseen seuraavassa muodossaan: ”Sillä, jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole mitään, siltä otetaan sekin pois.” Tämä lausehan menee oikeasti seuraavasti: ”Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on”. (Matt. 13:12) Mitenkä voidaan ottaa pois tyhjä? Jos tuo lause todellakin olisi Raamatussa ihan tuossa muodossaan, pitäisi siihen vastata; ihmiselle se ei varmasti ole mahdollista, mutta kyllä se varmaan Jumalalle olisi mahdollista.
Lammaspaimenen virka esitetään Raamatussa ja kristillisessä perinteessä aika ihannoivassa sävyssä. Tästä voisimme puhua paljonkin. Joku päivä täytyy kertoa sekin, miksi ne paimenet olivat niin halveksittuja Lähi-Idän kulttuurimaisemassa aivan samalla tavalla kuin he ovat olleet muuallakin. Mutta yhtä kaikki paimenen työ oli kovaa työtä ja sitä tehtiin monesti yksin. Puhuttaessa seurakunnan kaitsijan työstä unohdetaan kovin usein tämä rinnastus. Entisaikojen paimenet tekivät työtä, joka ei todellakaan ollut mikään ihanneammatti. Siihen ei lähdetty vapaaehtoisesti, vaan jouduttiin.
III Suuri Paimen ja pieni paimen
Paimenia on erilaisia. On tietysti Suuri Paimen, itse Jeesus Kristus ja sitten monenkirjava joukko hänen nimissään toimivia yrittäjiä, kaikkina motiiveineen. Joillekin on annettu paljon, joillekin vähemmän, joillekin ei ole oikeastaan annettu yhtään mitään. Mutta mistä tunnistaa Suuren Paimenen asialla olevan pienemmän paimenen? Nykyään puhutaan niin paljon johtajuudesta, hyvästä johtajuudesta, ikään kuin se nousisi koko seurakunnallisen elämän keskiöön. Katsotaanpa hieman, millainen johtaja ja mies puheissaan Jeesus itse oli. Loppujen lopuksihan Jeesus on varsin ilkeä mies. Tai, sanotaanko paremminkin: ankara! Sillä ilkeys on aina katsojan silmissä.
Päivän saarnatekstikin on aika kovaa puhetta Pietarilta. Siinä varoitetaan myös huonoista paimenista. Jos kirkko luopuu Jumalan tahdon etsimisestä ja ryhtyykin etsimään hyväksyntää toimintaympäristöltään, yhteiskunnalta, tinkimällä vaikkapa Raamatun arvovallasta, kun ei sitä pysty enää tulkitsemaan. Ollaan lähdetty tielle, jolta paluu voi olla ja onkin hyvin vaikeaa. Se, että pidetään kiinni Raamatun arvovallasta ei tarkoita sitä, että vaadittaisiin ihmisiä uskomaan suoranaisiin järjettömyyksiin.
Ihmiset on opetettu lukemaan ja vastuu on siitä kannettava. Paimenia on monenlaisia, mutta niin on kyllä paimennettaviakin. Ja mitähän siitä tulisikaan, jos kaikki todella alkaisivat lukemaan Raamattua, elikä lauma tässä suhteessa kasvaisi? Vieläköhän löytyisi vapaaehtoisia? Kysehän ei ole siitä, että tämä olisi kiinni ihmisestä. Kaikki on lopulta Suuremman Paimenen käsissä; ihmistenkin laumoissa voi olla niin sanottu kaitsija, mutta kaikki on lopulta Korkeamman Paimenen käsissä.
Päivän epistolateksti, jota olemme tässä hieman käsitelleet, näyttäisi jättävän meidät pienoisen epätoivon valtaan. Mutta kun luemme 1. Pietarin kirjeen viidettä lukua hieman pitemmälle, saamme lupauksen ja näky Hyvästä Paimenesta avautuu meille kokonaisuudessaan. Saamme kehotuksen nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle. Saamme lupauksen, että voimme heittää kaikki murheemme hänen kannettavakseen, Hän pitää meistä huolen. Meidän tulee pitää mielemme valppaina ja seurata ympäristöä. Hajottavia voimia on aina liikkeellä. Yhtä kelvollista paimenta vastassa voi olla monta kelvotonta. Saamme kehotuksen vastustaa Saatanaa, joka kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii kenet voisi niellä. Ja milloin pienemmän paimenen voimat käyvät vähiin, hän voi aina vedota Suurempaan.
Jeesuksesta, hyvästä paimenesta, on sanottu Raamatussa, heprealaiskirjeessä, että hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja jotta hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska Hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.
Meidän kirkollisessa kielenkäytössämme on eräs sana, joka kuvaa varsin hyvin huonoa paimenta ja sehän on se kuuluisa leipäpappi. Leipäähän kaikki papitkin toki tarvitsevat. Erkkilän isännän kanssa kieseissä körötellyt vanha rovasti sopii tähän kuvaan oikein hyvin. Raamattu ei väitä puita Jumalan sormiksi, eikä se sisällä montaa muutakaan lausetta, vaikka kuinka toivoisi. Tämäkin on jälleen yksi osoitus siitä, että kaikessa tässä elämässämme ei ole lopulta kysymys ihmisen haluista vaan Jumalan tahdosta, sen etsimisestä ja sen mukaan elämisestä. AMEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti