Pieni yritys puhua rakkauden Jumalasta — Apostoli Johanneksen päivä — Jumala on rakkaus.

Pieni yritys puhua rakkauden Jumalasta

Apostoli Johanneksen päivä

Jumala on rakkaus

Saarna 27 dec mmix

Kirkkoherra Torsti Äärelä

Omelia DOC

Evankeliumi: Joh. 21: 19–24
Jeesus sanoi Pietarille: »Seuraa minua.» Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, se, joka aterialla oli nojannut hänen rintaansa vasten ja kysynyt: »Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?» Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: »Entä hän, Herra?» Jeesus vastasi: »Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.» Tästä sai veljien keskuudessa alkunsa käsitys, ettei se opetuslapsi kuole. Jeesus ei kuitenkaan sanonut Pietarille, ettei tämä opetuslapsi kuole. Hän sanoi: »Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?» Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava.

I
Usein käytämme sanoja ja sanontoja joiden syvällisempää merkitystä emme pysähdy edes miettimään niin kovin tarkasti. Tällaisia sanontoja ovat esimerkiksi: elämä on lahja, elämä on suuri lahja tai sitten vaikkapa tänäinen evankeliumikirjan päivän otsikko ”Jumala on rakkaus.” Niin, ainahan sitä voisi olla syvällisempi mutta tuollaiset ikivanhat lausahdukset ovat aika kovaa purtavaa. Toisaalta ne ovat turvallisia sanontoja sanoa. Silloin ei tee ainakaan mitään kovin pahaa tai väärinkään.

II
Päivän evankeliumi näyttää meille katkelman Jeesuksen maallisen elämän viime näytöksestä. Siinä näemme myös kaksi opetuslasta, kaksi hyvin tärkeää opetuslasta. Mutta myös kaksi hyvin erilaista opetuslasta. Heidän elämänsäkin oli oleva hyvin erilainen. Molempien tie vei hyvin kauas heidän kotijärveltään jonka rantamilla he tuossa opettajansa kanssa vaihtavat viimeisiä sanojaan. Pietarin tie vei hyvin kauas Rooman jossa hän koki marttyyrikuoleman. Johanneksesta sanotaan että hän oli ainoa Jeesuksen opetuslapsista joka koki luonnollisen kuoleman. Sanotaan että hän oli Efeson seurakunnan vanhin. Ja kun hän ei enää jaksanut saarnata niin hänet tuotiin silti tuo n seurakunnan kokoontumistilaan, varhaisajan kirkkoon, niin hän sanoi sanomasta päästyään että ”rakastakaa toisianne.” Että hän säilyi hengissä luonnolliseen kuolemaansa saakka, ja perimätiedon mukaan ja eli yli satavuotiaaksi oli antiikin maailmassa suuri saavutus. Nimittäin sille joka puhuu suvaitsevaisuudesta ja rakkaudesta voi jostain kummallisesta syystä käydä huonosti.

III
Näin joulunpyhien jo jäädessä taakse voimme miettiä sitä mitä oikein odotamme tulevaisuudelta. On sellaisiakin ihmisiä, jotka haluaisivat vain aloittaa joulunajan viimeisen päivän aina uudelleen ja uudelleen. Edessä häämttävä uusi vuosi tuntuu niin tavattoman raskaalta ja vaikealta kohtdata.

Voimme miettiä tulevaisuutta myös hengellisessä mielessä. Jokapäiväiseen elämäämme kuuluu kiitos ja rukous. Kiitos ja rukous ovat niitä asioita jotka laajentavat hengellistä ymmärrystämme ja tekevät meistä rakastavampia ihmisiä. Joskus vain voi käydä niin, että rukouksemme ovat niin hengellisiä, ettemme voikaan saada niihin mitään vastausta. Niistä saattaa puuttua kaikki todelliseen elämään liittyvät yhteydet, tai ne ovat niin ympäripyöreitä, ettei niihin edes voisi saada mitään selkeää vastausta.

Mutta asia on niin että rukousvastaus voisi myös horjuttaa elämäämme, sen niin totuttuja kuvioita niin perusteellisesti ettemme kestäisikään sen vaikutuksia. Mehän tiedämme kuinka lottovoittajalle voi elämässään käydä. Onnellinen se joka selviää viiden miljoonan euron ylläristä, ja jatkaa elämäänsä niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, ja tuumaa niin kuin siinä mainoksessa ennen: “Mutta en mina näitä hommia lopeta.” Raamattu kertoo meille kuinka Jeesus kerran kysyi eräältä 38 vuotta sairastaneelta mieheltä: "Tahdotko tulla terveeksi?" (Joh.5:6). Ei nimittäin ole mitenkään itsestään selvää, että totutuista kuvioista olisi helppo vapautua. Opetaanpa esimerkiksi niinsanotut vähemmän kehittyneet maat joissa sairaus on edelleenkin hyvä syy ansaita elantonsa kerjäämällä. Niin kummalta ja jopa järkyttävältä kuin se tuntuukin niin asia on todellakin sillä lailla että araneminen muuttaisi totutut kuviot niin, ettei sen aiheuttamiin muutoksiin olisikaan välttämättä halua. Tällainen ihminen voisi joutua niinkin kivuliaaseen tilanteeseen, että hän joutuisi opettelemaan aivan uuden ammatin sen tilalle, jota on harjoittanut jo aivan pienestä lapsesta saakka.

Eikö olekin aika ihmeellinen paikka tämä meidän maailmamme kun täällä on tällaisia ihmisiä. Kerjäläisetkin ovat Jumalan kuvia, eivät ainoastaan niin sanotusti “omalla tavallaan”, vaan aivan ainutlaatuisella tavallaan. Jumala kyllä vastaa aina rukouksiimme, mutta hänen vastauksensa ei aina ole myöntyvä: "Kyllä." Hän voi aivan perustellusti sanoa myös: "Ei." Ja juuri tämä meistä tuntuu niin vaikealta koska olemme ihmisiä. Jumala on Jumala! Me emme näe kaikkea, emme ymmärrä, miksi emme saa jotakin. Ja sekin on rakkautta ettei lapsi saa aian mitä haluaa, ja joskus hän jopa saa jotain mitä ei haluaisin. Jumala rakkaudessan kyllä näkee mikä meille on parasta, hänen tahtoonsa on vain tyytyminen. Ehkä sitten myöhemmin ymmärrämme, mikä tarkoitus kaikella oli. Nyt se on meiltä vielä salassa. Tajuamme sen mikä olikaan tämänkin asian takana se rakastava motiivi…

Se mitä Jumala kaikkein eniten haluaa, on, että voisimme löytää hänet itsensä, ei vain hänen lahjojaan. Lahjat katoavat, maallinen onni haihtuu, mutta Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan pysyy iankaikkisesti. Lähestyvä uusi vuosi tietystikin kutsuu meitä tekemään uuden vuoden lupauksia. Kristityllä uusi vuosi on kuitenkin jokaisessa armontäyteisessä päivässä. Hän voi aloittaa jokaisen päivän näillä Jesaan kirjan sanoilla, sanoilla jotka ovat Rakkauden Jumalan sanoja: “Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.” AMEN

Onko meistä vastaanottamaan toista todellisuutta? — Tapaninpäivä — Kristuksen todistajat. Epistolasaarna.

Onko meistä vastaanottamaan toista todellisuutta?

Tapaninpäivä
Kristuksen todistajat
Saarna 26 dec mmix
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOC

Evankeliumi: Matt: 10: 16–22
»Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki. Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.»

Saarnateksti: Ap. t. 6: 8, 11–15, 7: 51–60
Stefanos oli täynnä armoa ja voimaa, ja hän teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja Kansan keskuudessa. Silloin Stefanoksen vastustajat värväsivät joitakin miehiä sanomaan: »Olemme kuulleet hänen puhuvan herjaavia sanoja Mooseksesta ja Jumalasta.» He yllyttivät kansaa, kansan vanhimpia ja lainopettajia, ja sitten he kävivät käsiksi Stefanokseen ja veivät hänet Suuren neuvoston eteen. Siellä he toivat kuultavaksi vääriä todistajia, jotka sanoivat: »Tämä mies puhuu lakkaamatta tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan. Me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, se Nasaretilainen, hajottaa tämän paikan ja muuttaa säädökset, jotka Mooses on meille antanut.» Kaikki, jotka istuivat neuvostossa, kiinnittivät katseensa Stefanokseen, ja hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot.

Stefanos puhui: »Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä – niin kuin isänne, niin myös te! Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet? He tappoivat ne jotka ennalta ilmoittivat, että Vanhurskas oli tuleva. Ja nyt olette te kavaltaneet ja murhanneet hänet! Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet. »Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: »Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!» Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat hänet ulos kaupungista kivittääkseen hänet, ja todistajat jättivät viittansa Saul-nimisen nuoren miehen huostaan. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: »Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.» Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: »Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!» Sen sanottuaan hän nukkui pois.

Vanhan testamentin teksti: Jer. 20: 7–11, 13
Herra, sinä olet taivutellut minua,
ja minä olen suostunut!
Sinä olet tarttunut minuun
ja ottanut minut valtaasi.
Päivästä päivään minä olen naurun aiheena,
kaikki pilkkaavat minua.
Aina kun avaan suuni,
minun täytyy huutaa,
minun täytyy kuuluttaa väkivaltaa ja sortoa!
Herran sana tuo minulle
pilkkaa ja herjaa joka päivä.
Mutta kun sanoin:
»Enää en halua ajatella häntä
enkä puhua hänen nimissään»,
tuntui kuin sisimmässäni olisi palanut
liekehtivä tuli
ja luuni olisivat hehkuneet.
Viimeiseen saakka minä yritin tätä kestää,
mutta enää en jaksa.
Nyt kuulen monien kuiskivan:
»Näettekö, kauhua kaikkialla!»
»Antakaa ilmi!»
»Annetaan hänet ilmi!»
Jopa ystävät vaanivat heikkoa hetkeäni:
»Ehkä saamme houkutelluksi hänet ansaan!
Silloin hän on vallassamme,
ja totisesti me kostamme!»
Mutta Herra on kanssani kuin väkevä sankari,
vihamieheni kaatuvat eivätkä voi minulle mitään.
Heidän aikeensa epäonnistuvat, niin tyhmiä ne ovat,
eikä sitä koskaan unohdeta,
alinomaa he saavat kantaa häpeäänsä.
Laulakaa Herralle, ylistäkää Herraa!
Hän pelastaa avuttoman
pahantekijöiden käsistä.


Ensimmäinen kysymys? Mitä Tapaninpäivä haluaa meille sanoa?
Voisimme tietysti nyt sanoa, että joulu on ohitse koska on jo tapaninpäivä ja kohta sekin on lopuillaan. Joulu on myös ehkä ohi siksi että Tapaninpäivän teksteissä ei puhuta enää oikein jouluisista asioista. Niin Vanhan testamentin Jeremia kuin perinteinen ja aina Tapanina luettava Apostolien tekojen Stefanos-kertomus kuin Jeesuksen evästykset opetuslapsilleen ja seuraajilleen ovat ikävää luettavaa ja vielä ikävämpi mieli valtaa meidät kun ajattelemme niitä hieman syvällisemmin. Tuollaistako on elämä, ja juuri tuollaistako kohtelua saavat Jeesuksen seuraajat kokea?

Niin kuin on perinteisesti Tapaninpäivän saarnoissa satojen vuosien ajan sanottu meidänkin kirkon pappien saarnoissa, ett jos Joulun sanoma ja ensimmäisen joulun tapahtumat olivat Taivaan lahja maailmalle, niin Tapaninpäivä on maailman vastaus tuohon taivaan lahjaan. Varmastikin nämä menneiden polvien saarnamiehet ovat olleet oikeassa. Vastausta kysymyksiinsä he eivät ole saaneet, elleivät sitten tyytyneet vain toteamaan että mitäs tuota voi syntiseltä ihmiskunnalta enempää odottaakaan?! Onhan se tietysti niinkin, ja mitä suurimmassa määrin onkin, ja työnsähän on pappi hyvin tehnyt jos noin sanoo!

Mutta aina ei ole syytä olla niin suoraviivainen vaikka tässä diagnoosin tekeminen onkin varsin helppoa ja vaivatonta. Meillä kun on usein tapana vain puhua seuraamuksista, että joku on sellainen ja tekee sellaista kun, pitäisi pikemminkin pitäisi miettiä syitä miksi joku on sellainen ja tekee juuri niin kuin tekee. Kaikelle on nimittäin syynsä ja aivan ensimmäiseksi monelle tekisi hyvää lähteä laajentamaan oman ymmärryksensä ja lähimmäisenrakkauden rajoja ennen kaikkea tuomitsevaa käyttäytymistä.

Voimme lähteä tekemään tätä Tapaninpäivän saarnaamme kolmen kysymyksen kautta. Ensimmäinen kysymys on: ”Mitä Tapaninpäivä haluaa meille oikeastaan sanoa? Toinen kysymys on: ”Onko meistä vastaanottamaan toista todellisuutta? Ja kolmanneksi voimme vielä kysyä: ”Mikä on kolmas kysymys? Vastaus ensimmäiseen kysymykseen oli kai sitten siinä, että tarvitsemme jotain joka auttaa meitä näkemään koko maailman tilaa ja lähimmäistemme hätää laajemmasta näkökulmasta, tai paremminkin syvällisemmästä näkökulmasta.

Toinen kysymys: Onko meistä vastaanottamaan toista todellisuutta?
Päivän tekstien, siis profeetta Jeremian valituksen, Stefanos-kertomuksen ja Jeesuksen puheen taustalla on yksi asia. Niissä kaikessa kolmessa nähdään se, että kun toinen todellisuus tunkeutuu tai pääsee tähän ihmisten maailmaan, niin sitä aina vastustetaan, ja vastustamalla vastustetaan. Ja aivan kuin kertosäkeenä taustalla kaikuu päivän virren säe, Sanat Dietrich Boenhoefferin runosta: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.”

Synti joka asuu ihmissukukunnassa tulee aina vastustamaan tätä toista maailmaa aina tämän maailman loppuun saakka. Joku on sanonut, että on helpompi poistaa köyhyys maapallolta ja voittaa syöpä lääketieteen keinoin kuin poistaa tai ainakin olennaisesti vähentää syntiä. Mutta ei kai se ole tarkoituskaan. Itse Jeesushan sanoi näin suoraan toistaen: ”Se joka teistä on synnitön niin heittäköön ensimmäisen kiven.” Meistä ei ole oikein vastaanottamaan sitä toista todellisuutta ja jos kirkko eläisi oikeasti niin, että se olisi osoitus tuosta toisesta todellisuudesta niin se kokisi vielä enemmän vastustusta kuin se nyt kokee.

Kolmas kysymys? Mikä on kolmas kysymys?
On sanottu että ”Ihmisen ongelma on pitkälti se, että hän yrittää olla Jumala.” Ihmisen käsitys Jumalasta on vain hieman erilainen kuin Jumalalla itsellään. Jumala maailmassa kaikki kiertää, mikään ei asetu totunnaisiin uomiinsa, ja hän ei päästä ihmistä helpolla.

Hän muuttaa koko ajan luomaansa maailmaa ja niin ihminen löytää itsensä alati muuttuvasta maailmasta aina uudelleen ja uudelleen. Mutta ihminen jonka hän on luonut yrittääkin järjestellä tätä luomaansa maailmaa ja hallita sitä jottei hänen tarvitsisi itse muuttua. Hän haluaa turvallisuutta ja kun joku, oli se sitten Jeremia, Jeesus tai Stefanos tulee ja näyttää ihmiselle peilistä millainen hän on niin eihän siitä kukaan tykkää.

Mutta turha meidän on taistella vastaan. Jumala tulee aina uudelleen ihmisen luo häiritsemään häntä eikä salli hänen asettua aloilleen. Vähä vähältä ihminen alkaa tajuamaan, että tie Jumalan luo epäjärjestyksen kokemus. Jumalan maailma, tuo toinen maailma josta saamme kuulla ääniä ja kaikuja ja josta aika ajoin saamme jotain nähdäkin on erilainen kuin ihmisen maailma, täysin erilainen maailma. Siinä on sijaa erilaisuudelle koska se on mahdollistunut itse Jumalan luomistyössä. Olisi hyvä että ihmisen ainutlaatuisuus tunnustettaisiin jo hänen elinaikanaan, eikä vasta silloin kun hän on jo käynyt läpi kirkkomaan portista ja siunaussanoissa vasta viimein toteutuu Martti Lutherin kehotus nähdä kaikki lähimmäisen työt ja teot parhain päin.

Korkeatkin kirkonmiehet, ja peräti täällä Suomessakin, puhuvat mielellään tästä toisesta maailmasta, ja jopa siitä että sanapalvelija on aivan erotettu muusta maailmasta toteuttamaan tätä toiseuden ilmentymää. Mutta erilaisuudelle ei kuitenkaan anneta lopulta sijaa. Mutta onneksi on kuitenkin se Jumalan maailma. Siinä on uneksijoita ja näkijöitä, onnettomilta näyttäviä haahuilijoita, työmyyriä ja palvelijoita, siinä maailmassa on myös, omaa varjoaansakin epäileviä toisinajattelijoita, hovinarreja ja pilailijoita. Kaikille pitäisi riittää tilaa niin kuin eräässä toisessa virressä mainitaan, ja kaikkea pitäisi sietää, sillä sietäähän Jumalakin heitä. Ja mikä olikaan sitten se kolmas kysymys? Se oli kai sitten se että mikä ihminen luulee oikein olevansa? Ihminen todellakin luulee olevansa Jumala, mutta siinä hän erehtyy. Teki hän mitä tahansa niin hän ei saa pois silmistään oikean Jumalan luomistyön tuloksia, lähimmäisiään. AMEN.

Epäilyksestä joulumieleen — Randi, Paavali ja me —Jouluaamu Nyt Beetlehemiin.

Epäilyksestä joulumieleen. Randi, Paavali ja me.
Jouluaamu
Nyt Beetlehemiin
Saarna 25 dec mmix

Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia

Evankeliumi: Luuk. 2: 1–20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
 

Alkumaisema. Taikuri ja skeptikko Jim Randi ja hänen maailmansa
Maailma on täynnänsä merkillisiä väitteitä ja myös henkilöitä jotka yrittävät selittää niitä. Eräällä amerikkalaisella miehellä on ollut pitkään mukana shekki, suuruudeltaan 10 000 dollaria, jonka hän antaa sille joka pystyy tuottamaan ns. paranormaalin ilmiön. Paranormaaliksi ilmiöksi voidaan tässä yhteydessä lukea vakkapa telepaattisen yhteyden, ajatuksensiirron toteaminen tai vaikkapa ilmassa leijuminen. Tämä mies on amerikkalainen taikuri ja skeptikko Jim Randi. Sanotaan että hänen ei ole tarvinnut luopua tuosta shekistään. Toisaalta pahat kielet ovat aivan viime vuosina väittäneet että hänestä on tullut vanha ja kiukkuinen mies, joka enää hyvin harvoin jos ollenkaan suo mahdollisuutta kenellekään edes yrittää todistaa mitään. Hän on asiastaan varma, täysin varma. Hän on aina luottanut järkeensä ja hän on hyvin oppinut mies. Randi todennäköisesti sanoisi meidän jouluevankeliumistamme että se sisältää niin paljon järjenvastaisia asioita että siihen ei yksinkertaisesti voi uskoa. Randi on aina halunnut luottaa aisteihinsa ja järkeensä ja pitää ne myös toimintakykyisinä. Hän ei ole vuosikymmeniin käyttänyt alkoholia, eikä tietystikään muitakaan huumeita, ei tupakoinut eikä juonut edes kahvia. Näkyjä hän ei ole omien sanojensa mukaan nähnyt, kaikki toimii vain puhtaan järjen avulla. Itse Randin ulkonäkö on mitä suurimmassa määrin suuren tietäjän ulkonäkö, hän on aivan kuin Asteriixin kylän tietäjä Akvavitix, tosin parta on lyhyempi. Jim Randi on suorastaan todellisen velhon näköinen matkakaavussaan.

Uuden testamentin suuri järkiniekka, apostoli Paavali
Jim Randi on kieltämättä järkiniekka, ja suuri sellainen onkin, hän on paljastanut monta huijaria ja näin auttanut ihmisiä omalla tavallaan. Toisaalta hän on jakanut paljon mielipiteitä ja on paljossa myös hyvin vihattu mies. Mutta hänen esimerkkinsä äärellä voimmekin kysyä, onko uudessa testamentissa ketään vastaavaa järkiniekkaa. Ehkä sieltä löytykin, katsokaamme. Kukas onkaan sanonut seuraavat sanat:

“Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme.”

Paavali ei siis halua puhua Jeesus Nasaretilaisesta henkilönä eikä hän myöskään selitä millään tavalla Mestarimme sanoja. Enemmän, vaikkei kuitenkaan siinäkään suhteessa paljon, hän puhuu itsestään monissa kohdin, ja ehkä muutamassa kohden itsestään myös kolmannessa persoonassa. Hän on kuin ulkopuolinen tarkkailija, joka ymmärtää asian katsomalla sen sisään jokaisesta mahdollisesta näkökulmasta. Hän on aika tiedemiesmäinen, ja ollaan rehellisiä niin hän on hyvin tiedemiesmäinen. Jotta pääsemme parhaiten perille hänen ajattelustaan niin ajatelkaamme vaikka jalkapalloa jossa on tietty määrä neulottuja nahkapaloja. Noihin paloihin voitaisiin kirjoittaa aina yksi asia joka kuitenkin on vain yksi näkökulma samaan perusasiaan joka pallon sisällä on. Jokainen nahkapala sisältää yhden asian jonka kautta voimme lähestyä kaiken ydintä

Loppujen lopuksi oikean pallon sisällä ei ole kuin yksi asia, näkymätön ilma joka pitää sen oikeassa muodossaan. Paavalin jalkapallon sisällä on Jeesus Kristus. Mitä sanomme tällaisesta henkilöstä? Siis Paavalista? Jos hän on oikeassa päätelmissään niin on hän kaikkien aikojen suurin uskon esikuva. Jeesuksen sanojen voimalla ja kansojen apostolin pohdinnoilla tulee uskostamme täydellinen. Ilman Paavalia evankeliumien sanat jäisivät vain kuulopuheiksi. Paavalin uskonopissa ne saavat käytännön sovellutuksen. Toisaalta ilman evankeliumeja Paavalin todistus jäisi täysin käsittämättömäksi.

Onko kristinuskolla erityisasema?
Kristittyjen mielestä heidän uskonnollaan on ollut ja on edelleenkin tietty erityisasema. Sanotaan että Jumala on puhutellut ihmiskuntaa historian eri vaiheissa. Tämä keskustelu, Jumalan puhe ihmiskunnalle ja ihmisen kysymykset Jumalalle on kirjoitettu kristittyjen Pyhään kirjaan eli Raamattuun. Mutta kristikunnalla ei kuitenkaan ole yhtenevää käsitystä siitä mitä kirjoituksia Raamattuun tulisi sisällyttää. Toimijana on ollut aina yksi ja sama Jumala vaikka hän on tehnyt itsensä tiettäväksi ensi Luoja-Jumalan hahmossa. Sitten hän ilmoitti itsensä täydellisimmin tulemalla ihmiseksi Pojan hahmossa ja Jeesuksen, tosi ihmisen ja tosi Jumalan, kuoleman ja kuolleista heräämisen ja taivaaseen astumisen jälkeen on toimijana ollut Pyhä Henki. Aluksi Jumalan toimi yhden kansan välityksellä mutta myöhemmin kenelläkään ei ole ollut erityisasemaa. Onhan kansojen apostoli, tämä meidän Paavalimme sanonut näin: “Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja tai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi:”

Kristinuskon erityisansio
Kaikesta tuosta ovat ihmiset rakentaneet monia ajatusrakennelmia ja oppeja. Ja kaikista eniten järkeen luottava uskontomuoto on tämä meidän luterilaisuutemme.

Kun kaikki on sanottu ja tehty herää vain yksi kysymys; eikö nuo kaikki ole vain ihmisten oppeja ja ajatusrakennelmia. Ihmiset ovat antaneet järjelleen vallan. Ihminen keksii mitä tahansa yrittääkseen rauhoittaa levotonta mieltänsä. Ja jos tuota kaikkea oppien sekamelskaa tarkastellaan niin on tietysti mahdollista että jokin noista ajatusrakennelmista voi olla lähimpänä sitä joka on inhimillisen kokemuksen verhon takana.

Kristinuskon suurin ansio on kuitenkin siinä, että se sisältää suurimman koskaan eläneen opettajan opetukset. Tämä mies on Jeesus Nasaretilainen jota kristittyjen jumaluusoppi pitää Jumalan toisena persoonana, ja joka on saanut arvonimen Jeesus Kristus. Häntä palvotaan ja sanotaan että hän on luonut tien Jumalan luokse elämällään ja kuolemallaan. Jeesuksen persoona yhdistää niitäkin jotka ovat niin monien kirkkojen mielestä vieraantuneet kirkon yhteydestä. Ainakin häntä pidetään poikkeuksellisen hyvänä ihmisenä. Hän on juuri se ihminen sanotaan myös että hänellä oli poikkeuksellinen Jumalakäsitys kun hän sanoi evankeliumin kirjoituksen mukaan: “Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.”

Jumala on kuitenkin kysymys joka jakaa ihmisiä ja jokainen sukupolvi, jokainen ideologia, jokainen oppi joutuu selvittelemään välinsä hänen kanssaan. On sanottu että evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta on voittanut kaikki taistelut, selvinnyt aina voittajana ja pystynyt luomaan uutta. Onhan muuan virsirunoilijoistammekin sanonut: “Kun vallat vaipuu kirkko yhä elää, ja kohti täyttä päivää vaeltaa.” Viime aikoina on esitetty myös että uskonto on osa ihmisen kehityshistoriaa ja että se on varsin hyödyllinen ihmiselle. Onpa jopa esitetty että joillakin ihmisyksilöillä on aivan erityinen uskontogeeni. Kaikkien näiden väitteiden jälkeen ollaan yhä enemmän hämmennyksissä ja yhä vaikeimpien kysymysten äärellä. Kaikkeen mahdolliseen lähtee ihminen etsimään vastauksia, se on hänen osansa.

Kaikki ovat olleet vaikeiden kysymysten äärellä, niin apostoli Paavali, taikuri Randi ja me. Taikuri Randi on auttanut ihmisiä luottamaan oman järkeensä ja sitä kyllä aina tarvitaan. Usko ja järki eivät kuitenkaan sulje pois toisiansa sillä parhaimmillaan ne voivat tukea toisiaan. Järjen avulla ymmärrämme asioiden merkityksen ja niiden suhteet toisiinsa nähden. Usko taas auttaa meitä löytämään parhaimmillaan mielekkyyden kaikelle. Kaiken epäilyn jälkeen Paavalikaan ei voinut muuta kuin julistaa. Suuren neuvoston edessä Pietari ja Johannes eivät voineet muuta kuin sanoa: ”Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet." Lapsi on syntynyt meille, poika annettu on. AMEN.