Kärsivällisyys kaiken voittaa — 21 Sunnuntai helluntaista — Jeesuksen lähettiläät. Epistolasaarna.

Kärsivällisyys  kaiken  voittaa
21.  Sunnuntai helluntaista
Jeesuksen  lähettiläät
Saarna 21 oct  mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Epistolasaarna
Omelia DOC

Evankeliumi: Matt. 22: 1–14
Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:  »Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista. Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’»

Saarnateksti: 2. Tim. 4: 1–5
Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmesymisensä ja hänen valtakuntansa kautta: julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät.

Alkukertomus:
Kirjassaan  “Lapin  profeetan  oppilaita” kertoi  Hjalmar  Westeson  taannoin  seuraavasti:  Pekka  Raattama  ei  ollut  varustettu  samoilla  lahjoilla  kuin  Juhani-veljensä.  Mutta  Pekan  näkeminen  itsessään  saattoi  käydä  saarnasta.  Hän  entinen  patajuoppo,  asia  joka  oli  laajasti  tunnettu,  esiintyi  nyt  todistuksena  Jumalan  pelastavasta  voimasta.  Kesän  lopulla,  Pekan  raitistumisen  vuotena,  puhui  itse  Laestadius  Pekalle: —“Tahtoisin  sinua  matkustamaan  Jukkasjärvelle  ja  saarnaamaan  siellä  mustille  pakanoille.” — “Minäkö  sinne,  enhän  minä  saarnata  osaa,  sanoin  Pekka.”  —“Mutt  sinä  saat  minulta  saarnoja,  joita  voit  lukea  ääneen.”  —“En  osaa  lukea  kirjoitusta…”  —“Vaikkapa,  mutta  se  on  meidän  ensin  opittava.”

Niin  sai  43-vuotias  Pekka  alkaa  alusta  kuten  koululainen  ikään.  Painokirjaimia  hän  osasi  hädin  tuskin  kirjasta  tavata  yhtäjaksoisesti.  Mutta  vielä  vaikeampaa  oli  saada  selvää  kirjoituksista.  Aivan  erityisesti  näin  oli  laita  Laestadiuksen  käsialan  suhteen,  siinä  oli  aivan  outoja  merkkejä.

Ensiksi  Pekalle  annettiin  läksyksi  kirjoitettu  aapinen.  Sen  jälkeen  hän  sai  tämän  avulla  ottaa  selvää  eräästä  Lars  Levin  konseptista.  Alussa  saattoi  mennä  kokonainen  viikkokin  ennen  kuin  hän  suoriutui  siitä.  Kärsivällisyys  oli  monta  kertaa  loppumaisillaan  tuolta  muutoin  niin  väkevältä  mieheltä.  Jospa  hän  sittenkin  olisi  saanut  heilua  kirveen  ja  lapion  kanssa,  se  olisi  ollut  ehkä  hänen  perintötekijöillensä  kaikkein  parasta  mahdollista  tekemistä? 

Mutta  Laestadiuksella  oli  sitäkin  enemmän  kärsivällisyyden  kallisarvoista  lahjaa.  Ja  sen  ansio  oli  siinä,  että  konsepti  toisensa  jälkeen   voitiin  lisätä  Pekan  hyväksi.  Aika  kului  sen  vuoden  loppuun  ennen  kuin  Pekka  saattoi  ryhtyä  saarna-  ja  lähetystehtäväänsä  Jukkasjärvellä.  Kärsivällisyyttä  siis  vaadittiin  sekä  opettajalta  että  oppilaalta.  Ei  ollut  helppoa  vahvan  metsien  miehen  lukea  aapista  kuin  alakoulun  pienet  pojat.  Oppiminenkin oli  vaikeampaa  siinä  iässä — varsinkin  kun hän  ei  ollut  koskaan  ennen  lukenut.  Mutta  joulun  alla  saatiin  nähdä  jälleen  yksi  kärsivällisyyden  riemuvoitto.

Timoteuksesta  ja  vähän  eksegetiikka
Uudessa  testamentissa  on  kaksi  kirjettä  Timoteukselle.  Niiden  aitoudesta  on  aina  hieman  kiistelty,  siis  lähinnä  siitä  ovatko  ne  ollenkaan  Paavalin  kirjoittamia.  No,  ehkä  ensimmäinen  niistä  on.  Asialla  ei  nyt  ole  loppujen  lopuksi  kovinkaan  paljoa  merkitystä.  Ne  ovat  kuitenkin  syntyneet  kirkon  varhaisessa  vaiheessa  ja  niissä  esitetään  oppeja,  jotka  sopivat  paremmin  kasvavaan  alkukristilliseen  kirkkoon  kuin  varsinaiseen  apos-oliseen aikaan.  Ensimmäisen  Timoteuskirjeen  mukaan kristillisen  perinteen  vaaliminen  asetetaan  seurakunnan  vanhimpien   tehtäväksi.

Olivatpa  ne  sitten  kenen  tahansa  kirjoittamia  niin  se  ei  vie  niiltä  pois  arvovaltaa,  etteivätkö  ne  olisi  tärkeitä  ja  hyviä,  suorastaan  ohjeellisia  myös  meille  tämän  päivän  kristityille.  Timoteus-kirjeiden  sanoma  ei  saa  kuitenkaan  jäädä  pelkästään  ohjeiksi  seurakunnan  johtajille.  Pelkkänä  tekstinä  se  vahvistaa  lukijaansa  arkipäivän  kristillisessä  vaelluksessa  ja  niiden  sanoma  auttaa  seurakuntalaisia  ymmärtämään  myös  niitä  vaikeuksia  joita  seurakunnan  paimenilla  voi  olla.

2.  Tim.  4:1-5  sanoma  meille  tänään.
Päivän  saarnatekstimme  sisältää,  kuten  monet  Uuden testamentin  lyhyemmät  kirjeet  tekevät,  paljon  kehotuspuhetta.  Jos  joku  siitä  tänään  saarnaa  niin  hänellä  on  vaara  sortua  puhumaan  helppoheikkimäisesti  siitä  kuin  tämä  teksti  suorastaan  on  kuvaus  tämän  päivän  uskonnollisuudesta,  josta  käytetään  myös  nimeä  notkean  moderni:  ”Haalivat  itselleen  halunsa  mukaisia  opettajia  kuullakseen  mitä  milloinkin  mieli  tekee.”

Otamme  nyt  tarkastelun  kohteeksi  erään  näkökulman  tekstiin.  Kirjeen  kirjoittaja  vaatii  seurakunnassa  toimivalta  paimenelta  aktiivista  ja  hellittämätöntä  otetta.  Voimme  tuoda  nuo  vaatimukset  tähän  aikaan  ja hieman  miettiä,  vaikka  vain  muutamalla  sanalla  tai  lauseella  mitä  ne  merkitsisivät!

Julista  sanaa:  Kirkko  elää  tämän  vaatimuksen  varassa.  Se  ei  voi  luopua  Jumalan  sanan  julistamisesta,  eikä  julistamisesta  yleensäkään.  Myös  tekemällä  Jumalan  tahdon  mukaista  työtä  toteutetaan  eläväksi  tullutta  sanaa.

Astu  esiin  sopivaan  ja  sopimattomaan  aikaan:  Jos  joku  luulee  edelleen, että  kirkon  ja  kirkonpalvelijan  tulee  vain  olla  miellyttävien  asioiden  airut  ja  ettei  julistuksessa  saisi  asettaa  kyseen alaiseksi  totunnaista  ja  ihmisten  epäpyhiä  pyrkimyksiä  niin  hän  on  niin  väärässä  kuin  kukaan  ylipäänsä  voi  olla.  Jotta  sananjulistus  olisi  oikeaa  ja  sananjulistaja  olisi  oikea  on  yksinkertaisesti  synnyttävä  loukkaantumista.  Näin  toteutuu  myös  se,  että  Jeesuksen  kohtalo  eletään  jokaisessa  sukupolvessa.  Se  on  se  leima  jonka  hän  jätti  lähettiläilleen.  Ei  hän  tullut  tuomaan  rauhaa  vaan  miekan.  Oppilas  ei  voi  tässä  suhteessa  olla  mestariaan  paremmassa  asemassa.  Nuhtele,  moiti  ja  kehota,  ja  saa osaksesi  nurja  osa.  Se  on  käskynä  kohtalon!  

Opeta  kärsivällisesti:  Kaiken  avain  on  tässä.  On  oltava  kärsivällinen  vaikka  muut  eivät  sitä  olisikaan.

Lopetus
Jumalan  sanan  luku  voi  vaatia  joskus  meiltäkin  suurta  kärsivällisyyttä.  Emme  ymmärrä  kaikkea  lukemaamme.  Olisi  hauskempaakin  tekemistä  tai  voisi  keksiä  jotakin  muuta  veruketta.  Muistakaamme  silloin  että  Kiusaaja  on  silloin  asialla.  Se  vihaa  sanaa,  se  pelkää  että  antaisit  elämäsi  Jumalalle,  antaisit  elämäsi  hänen  käyttönsä  ja  lähimmäistesi  parhaaksi.  No;  ei  kiusaaja  vielä  siitä  hätkähdä,  jos  se  joskus  näkee  sinut  Raamatun  luvussa,  mutta  jos  sinä  osoitat  kärsivällisyyttä  ja  kestävyyttä,  käy  se  raivoisasti  kimppuusi.  Silloin  ei  saa  antaa  periksi!  Silloin  tulee  rukoilla  ja  taistella.  Muistakaamme  silloin  Pekka  Raattaman  esimerkkiä,  osaamme  toki  lukea  ja  meillä  on  vapaa  pääsy  kaikkeen  mahdolliseen  raamatun  selittämiseen  ja  tulkitsemiseen  liittyvään.  Monet  asiat  on  ajateltu  puolestamme  moneltakin  kantilta.  Vaatii  vain  kärsivällisyyttä  ja  ponnistelua  selvittää  asiat,  sulatella.

Ja  vastustajamme,  edelleen  vapaana  liikkuva  kiusaaja,  on  vaarallinen,  itsepintainen  ja  sitkeä,  eikä  sekään  anna  periksi  vaikka  saisi  perinpohjaisen  selkäsaunan  kerran,  kaksi,  kolme,  neljä  viisi,  kuusi;  no  ehkä  seitsemännessä  erässä  hän  voi  hieman  taipua,  mutta  vain  hieman... 

Eräs  toinen  raamatunkohta,  ensimmäisen  Pietarin  ensimmäisen  luvun  jakeet  5  ja  6  antavat  meille  vielä  lisää  kehotuksen  ja  lohdutuksen  sanoja,  vahvistavaa  kärsivällisyyttä  joka  on  voittava  kaiken.  “Ylistetty  olkoon  meidän  Herramme  Jeesuksen  Kristuksen  Jumala  ja  Isä!  Suuressa  laupeudessaan  hän  on  synnyttänyt  meidät  uuteen  elämään  ja  antanut  meille  elävän  toivon  herättämällä  Jeesuksen  Kristuksen  kuolleista.  Häneltä  me  saamme  perinnön,  joka  ei  turmellu,  ei  tahraannu  eikä  kuihdu.  Se  on  varattuna  teille  taivaissa,  ja  voimallaan  Jumala  varjelee  teidät  uskossa,  niin  että  te  saavutatte  pelastuksen,  joka  on  valmiina  saatettavaksi  ilmi  lopunaikana.  Siksi  te  riemuitsette,  vaikka  nyt  jouduttekin  jonkin  aikaa  kärsimään  monenlaisissa  koettelemuksissa."  AMEN.

Pääasia — 16. Sunnuntai helluntaista — Jumalan huolenpito. Epistolasaarna.

Pääasia
16. Sunnuntai helluntaista
Jumalan  huolenpito
Saarna 16 sept  mmxiii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Epistolasaarna
Omelia DOC


Evankeliumi: Matt. 6: 25–34
Jeesus sanoo:  »Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.»

Saarnateksti: Gal. 6: 2–10
Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. Joka luulee olevansa  jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään. Kukin tutkikoon vain omia tekojaan.  Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen.  Jokaisen on kannettava oma kuormansa.  Se, jolle Jumalan sanaa opetetaan, antakoon opettajalleen kaikkea hyvää. Älkää  pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän  myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon,  mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. Meidän ei  pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.  Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.

Alkukertomus:
Suurmiehet  jaksavat  kiinnostaa.  Joku  on  joskus  aivan  tosissaan  esittänyt  tavan  diagnosoida  sitä  kuinka  tuleva  suurmies  tunnistetaan  jo  nuorena  tai  ennen  hänen  suuria  tekojaan,  suuria  tekoja  ja  saavutuksia  jotka  ehkä  kuitenkin  tunnustetaan  ja  huomataan  vasta  hänen  poistuttua  näyttämöltä.  Niin!  Tämän  väitteen  mukaan  suurmiehen  tunnistaa  siitä,  että  hän  aiheuttaa  paljon  hämminkiä  ja  mielipahaa  käytännössä  tekemättä  juuri  yhtikäs  mitään.  Mene  ja  tiedä…  Ehkäpä  noin  voi  ollakin…

Mutta  palataanpas  erääseen  eittämättä  historian  suurmieheen  joka  näissä  meidän  saarnoissamme  on  ainakin  kerran  putkahtanut  esiin.  Nyt  on  kyse  Pohjois-Amerikan  Yhdysvaltojen  kuudennennestatoista  presidentistä  Abrahan  Lincolnista.  Lincolnista  liikkui  paljon  juttuja  ja  ne  tietysti  kirjattiin  ylös  ja  tänään  niitä  luetaan  monista  suurmiehistä  kertovissa  kirjoissa,  ja  tietysti  aivan  itse  Lincolnin  elämänkerroissakin. 

No  joka  tapauksessa  kerran  tuli  presidentti  Lincolnin  luokseen  muuan  tilanomistaja  valittamaan  hänelle,  että  sotamiehet  olivat  ottaneet  hänen  hevosensa  ja  jonkun  verran  heinää  kulkiessaan  hänen  tilustensa  ohi.  Mies  vaati  tietysti  vahingonkorvauksia. Mitenhän  Lincoln  asiaan  suhtautui?  Hän  sanoi:  “Kuulkaahan,  hyvä  ystävä,  jos  ruvettaisiin  tutkimaan  tuollaista  asiaa,  niin  kyllä  silloin  riittäisi  työtä  vaikka  kahdellekymmenelle  presidentille.  Muistuupas  tässä  mieleen  muuan  tuttava  Illinoisin  ajoilta.  Hän  oli  kykenevin  lauttamies  Missisippi-joella.  Myöhemmin  hänestä  tuli  kapteeni.  Koskea  laskiessaan  hän  seisoi  aina  komentosillalla. Kerran  eräässä  koskessa,  kun  höyrylaiva  keinui  puolelta  toiselle  tyrskyjen  tempomana  ja  hän  oli  muuttunut  pelkäksi  tarkkavaisuudeksi,  nykäisi  joku  poika  häntä  takinliepeestä  ja  huudahti:  “Kuulkaa  kapteeni!  Pysäyttäkää  laiva  hetkiseksi!  Minulta  putosi  omena  veteen.”  Presidentin  työssä  on  keskityttävä  pääasioihin.  Jos  presidentti  ryhtyisi  suorittamaan  kaikenlaisia  mitättömiä  pikkuasioita,  ei  valtakunnan  hallinnosta  tulisi  yhtään  mitään!

Aloitus
Saarnatekstimme,  tuo  galatalaiskirjeen  kappale  on  varsin  tuttua  tekstiä.  Näin  on  siinäkin  tapauksessa  jos  joku  nyt  kuuli  sen  ensimmäistä  kertaa.  Lopulta  siitä  jää  kuitenkin  ilmaan  pieni  riitasoinnun  väre,  ehkä  aika  isokin…  Siinähän  kehotetaan  kantamaan  toisten  taakkoja  ja  tutkimaan  vain  omia  tekojaan;  kehotetaan  kantamaan  oma  kuormansa.  Joku  löytää  siitä  karman  lain:  “Mitä  ihminen  kylvää,  sitä  hän  myös  niittää.”  Ja  lopussa  kehotetaan  tekemään  hyvää  ja  aivan  lopussa  kehotetaan  tekemään  hyvää  varsinkin  niille,  joita  usko  yhdistää  meihin.  Juuri  noissa  sanoissa  “tekemään  hyvää  varsinkin  niille,  joita  usko  yhdistää  meihin”  on  se  riitasointu.  Kuinka  se  on  selitettävissä  lähimmäisenrakkauden  vaatimuksen  suhteen.

Ehkä  riitasointua  aiheuttavat  sanat  käyvätkin  yhteen  sen  Paavalin  näkemyksen  kanssa  että  vain  harva  pelastuu,  ja  nekin  jotka  pelastuvat,  pelastuvat  vain  vaivoin.  Ja  vaikka  puhtaasti  kriittisestä  näkökulmasta  asioita  katselevan  ja  tulkitsevan  kannalta  paavalilaista  ja  johanneslaista  ajattelua  ei  saisi  sekoittaa  keskenään,  niin  onhan  asia  toki  niin,  että  uskon  yhdistämien  tulee  osoittaa  rakkautta  toisilleen  jotta  heidät  juuri  siitä  tunnistettaisiin.  Ja  jos  haluamme  pitää  kiinni  siitä  että  Pyhä  Henki  puhuu  meille  raamatun  kautta  niin  noin  juuri  asia  tulee  lopulta  nähdä.

Hieman  sisällöstä  Martin  tapaan
Uskonpuhdistaja  Martti  Luther  oli  hyvin  suppealla  tuulella  kirjoittaessaan  päivän  epistolasaarnaa  tästä  galatalaiskirjeen  tekstistä.  Harvoin  yksi  saarna  mahtuu  toisen  saarnan  sisään:

Tämä  epistola antaa opetusta etu päässä niille, jotka hoitavat virkoja  seurakunnan hallitsemiseksi. Apostoli sen tähden erikoisesti varoittaa kavahtamaan turhan kunnian pahetta. Kristittyjen on luonnollisesti pidettävä sielunhoitajiansa ja saarnaajiansa kunniassa mutta nämä älkööt sen tähden ylpeilkö älköötkä sitä väärinkäyttäkö opin yhteyden ja rakkauden häviöksi. Älkööt he myöskään langenneita halveksiko älköötkä lankeemuksen tilaan jättäkö, niin kuin pappi ja leeviläinen jättivät haavoille. Ja lopuksi hän kehottaa kaikkia ahkeroimaan keskinäistä hyvän tekemistä kaikkien palvelemiseksi,niin kuin Kristuskin evankeliumissa opettaa työskentelemään päivän erällään, tulevasta

Laaja  näkökulma:
Mutta  päivän  otsikko  ja  kaikki  tekstit  herättävät  paljon  kysymyksiä  tässä  ajassa.  Kun  kaikki  tavoittelevat  suurinta  osaa  elämän  hyvyyksistä,  syntyy  kaikkien  sota  kaikkia  vastaan,  jonka  seurauksena  tulee  täysi  kaaos  ja  lopulta  tuhoutuminen.  Vai  onko  asia  lopulta  näin? Eikö  raamatusta  löydy  mitään lohdutusta  niihin  uusiin  maailmanlopun  kuviin  joita  ilmastonmuutos  muun  muassa  herättää.  Eivätkö  kristityt  saa  huolehtia  huomisesta  päivästä?  Mutta  jospa  Jeesuksen  sanoihin  kätkeytyykin  se  ajatus,  että  työ  onkin  juuri  ihmisen  osa  ja  vain  ihmisen  osa.  Jos  Jumalan  tarkoitus  onkin  se,  että  kun  linnut  eivät  kerran  kylvä  eivätkä  leikkaakaan  eivätkä  kokoa  aittoihinkaan  ja  kukat  eivät  kehrää  eivätkä  tee  muutakaan  työtä,  niin  työnteko  on  ihmisen  ja  vain  ihmisen  kutsumus.  Jumala  vaatettaa  ja  ruokkii  kaikki  muut  olevaiset,  mutta  ihminen  on  kutsuttu  Jumalan  työtoveriksi  hänen  luomakuntansa  ylläpitämiseen  eli  hoitamiseen.  Jeesuksen  puhe  vaati  siis  meiltä  paljon  pohdintaa,  lopulta  hän  ei  paljastukaan  elämälle  vieraaksi  haihattelijaksi.

Lopetus
Kristillisessä  elämässämme,  elämässämme,  meidän  pitäisi  keskittyä  myös  ja  vain  pääasioihin.  Muistamme alun sanat. Lincoln oli itse tuo Missisippiä alas seilanneen laivan kapteeni. Ja meidän tulisi  muistaa  päivän  Vanhan  testamentin  lukukappaleen  sanat:  “Jos  Herra  ei  taloa  rakenna,  turhaan  näkevät  rakentajat  vaivaa.”  Nämä  sanat  paljastavat  sen  miten  haavoittuva  ihmisen  elämä  on.  Kovatkin  ponnistelut  ilman  Jumalan  siunausta  voivat  valua  tyhjiin.  Turhaakin  turhempi  on  silloin  ollut  vaivannäkö  ja  raataminen.  Jos  olemme  käsittäneet  kristillisyydeksi  vain  sen,  että  käymme  silloin  tällöin  kirkossa  tai  kerhossa,  olemme  erehtyneet.  Pääasia  on  Kristus;  usko  Kristukseen.  Usko  Häneen,  luottaminen  Häneen  ja  Hänen  opetuslapsekseen  ja  työtoveriksi  tuleminen  on  se  pääasiamme. 
Lopulta  saamme  vielä  yhden  opetuksen:  Kukaan  ei  voi  palvella  kahta  Herraa.  Etsikää  ennen  kaikkea  Jumalan  valtakuntaa  ja  hänen  vanhurskasta  tahtoaan,  niin  teille  annetaan  kaikki  tämäkin.  AMEN.

Merkillinen taloudenhoitaja ja paksu seinä 1.0 — 10. Sunnuntai helluntaista — Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. 1. vsk.

Merkillinen  taloudenhoitaja  ja  paksu  seinä  1.0
10.  Sunnuntai helluntaista
Uskollisuus  Jumalan  lahjojen  hoitamisessa
Saarna 05 aug  mmvii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG

Evankeliumi: Luuk. 16: 1–9
Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen: »Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: ’Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.’ Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. – Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.’ Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ hän kysyi ensimmäiseltä. ’Sata astiaa öljyä’, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.’ Sitten hän kysyi toiselta: ’Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?’ Tämä vastasi: ’Sata tynnyriä vehnää.’ Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.’» Ja Herra kehui epärehellisen talouden-hoitajan viisautta. Hän sanoi: »Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.»

I Alkukertomus
Isossa  kaupungissa  näkee  ja  kuulee  paljon  ihmeellisiä  asioita.  No!  Maailmanmittakaavassa  Helsinki  ei  ole  mikään  suurkaupunki  vaikka  Espoo  ja  Vantaa  siihen  liitettäisiinkin,  ehkä  sitten  jos  koko  Suomi  siihen  liitettäisiin.  Toisaalta,  onhan  yhden  kerran  järjestetty  Olympia-kisatkin  pienemmässä  kaupungissa  kuin  Helsinki.  Mutta  kaupunkiin  mahtuu  kaikenlaista.  Kaupungissa  asui  aikoinaan  mies  joka  tavoitteli  paljon  omaisuutta.  Teki  kahta,  kolmea  työtä  ja  teki  myös  asuntokauppoja.  Sanottiin  ettei  hän  nukkunut  juuri  ollenkaan…  Ja sanottiin  myös,  että  hänellä  oli  kaupungin  hienoin  rannekello,  ja  kallein…  Moni  tunsi tuon  miehen  hänen  työpaikkojensa  perusteella;  moni  tunsi  ja  vielä  useampi  tiesi.  Puhuttiin  myös  vähän  hämäristä  jutuista  joita  liikkui  hänen  työ-  ja  liikeasioidensa  ympärillä.  Mutta  paljon  ystäviä  hänellä  ainakin  oli,  hyvin  paljon.  Sitten  eräänä  päivänä  tuo  mies  jäi  auton  alle  hyvin  näkyvällä  paikalla,  ja  moni  tunnisti  miehen  välittömästi.  Mitenhän  miehen  oikein  kävi…  Oli  varsin  näyttävä  tilanne,  jos  näin  traagisesta  asiasta  kuin  auton  alle  jäämisestä  voidaan  nyt  näin  sanoa.  Aika  oli  ikään  kuin  pysähtynyt.  Kului  sekunti,  kului  toinen.  Lumisohjosta  ponnahti  ylös mies  muutaman  ruhjeen  saaneena,  ja  sanotaan  että  hänen  vielä  törmäyksen  voimasta  kaatuneena  ollessaan  vetäneen  hihanliepeen  vasemmasta  ranteestaan  ylös…  Kaupungin  kallein  ja  hienoin  kello  oli  sittenkin  ehjä.  Mies  saattoi  rauhassa  mennä  työhönsä…

Päivän evankeliumi  on  kuin  paksu  seinä
Tämä  saarnakäsikirjoitus  on  nimetty  sanoilla  “Merkillinen  taloudenhoitaja  ja  paksu  seinä  1.0.”  Nimittäin  vain  äärimmäisen  röyhkeä  ja  itsevarma  sananpalvelija  lausuu  tämän  evankeliumin  äärellä  varmoja  totuuksia,  tai  edes  puolivarmoja.  Paksu  seinä  on  joskus  vallan  tarpeellinen.  Varmaankin  tätäkin  saarnaa  tullee  päivittää  aina kolmen vuoden väliajoin.

Paksu  seinä  on  siis  tarpeen.  Nimittäin  jos  haluat  puhua  häiriintymättä.  Paksun  seinän  takana  on  turvallista  keskustella  luottamuksellisista  asioista.  Mutta  siellä  paksun  seinän  takana  voi  olla  kärsimätön  olo  sillä  joka  haluaisi  tietää  mitä  siellä  seinän  takana  oikein  puhutaan…  Ja  sitten  tietysti  olisi  joskus  kiva  nähdäkin  mitä  siellä  seinän  takana  oikein  puuhaillaan…  Ihminen  on  tällainen.  Tämä  ajatuksenjuoksu  vain  sen  takia  että  tajuaisimme  sen,  kuinka  vaikea  tämän  päivän evankeliumi  on  selittää.  Aivan  kuin  eläisimme  paksun  seinän takana  ja  tuo  selitys  olisi  sen  takana  ja  olisimme  tilanteessa  jossa  emme  näe  sen  lävitse,  emmekä  tietysti  kuulekaan. 

Niin  paljon  kuin  raamatuntutkimus  on  halunnut  nähdä  evankeliumien  synnyssä  kirjoittajan  omaa  panosta,  niin  jokaisen  radikaalimmankin  on  tämän  tekstin  äärellä  pakko  myöntää  ne  taatusti  Jeesuksen  alkuperäisiksi  sanoiksi  koska  niitä  on  niin  vaikea  muuten  selittää.  Vertaus  on  kaukana  toisen  vertauksen,  Luukkaan  tuhlaajapoika-vertauksen,  selkeydestä ja  yksiselitteisyydestä.  Toki  tuhlaajapoikavertauksessakin  on  kohtia  jotka  eivät  täysin  aukene…

Vertaus  tästä  “Merkillisestä  taloudenhoitajasta”  tulee  lukea  moneen  kertaan.  Sen  merkillinen  luonne  ja  loppu,  ja  ennen  kaikkea  meidän  ennakkokäsityksemme  siitä  estävät  meitä  näkemästä  kaikkia  sen  juonteita.  Otetaanpa  vaikkapa  lause  “Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta.”  Anteeksi;  kuka  “Herra.”  Väitänpä,  että  suurin  osa  lukijoista,  melkein  kaikki  käsittävät,  että  kyseessä  olisi  Jeesus,  siis  Herra  Jeesus  Kristus.”  Mutta  näin  ei  ole,  kyse  on  merkillisen  huoneenhaltijan  työnantajasta.  Tästä  kohdasta  on  luotu  montakin  mielenkiintoista  ajatuksenjuoksua.  Lause  paljastaa  muun  muassa  sen,  että  kyllä  se  isäntäkin  oli  melkoinen  ketkuli  ja  riistäjä,  vielä  merkillistä  taloudenhoitajaansakin  suurempi  kehveli.  Meillä  ei  ole  mitään  syytä  epäillä  etteikö  tämä  vertaus  olisi  aikoinaan  pohjautunut  tositapahtumaan  jonka  Jeesus  sitten  ammensi  opetuksiensa  aarrearkusta.  Mutta  vaikka  yksi  lause  näin  aukeaisikin,  saisimme  siten  tulkintaan  lisää  väriä  ja  omalaatuisen  huumorin  kyllästämää  virnettäkin  olemme  edelleen  paksun  seinän  takana…

Tekstin  tulkinnoista
Monet  yritykset  tulkita  väärän  huoneenhaltijan  arvoitusta  ovat  menneet  harhaan.  Siitäkin  huolimatta,  että  nykyään  on  apuna  suurenmoisen  raamatuntutkimuksen  tuoma  tieto  ja  monien  sananselittäjäsukupolvien  kokemus  ja  erehdykset.  Uskonpuhdistuksen  isällä Martti  Lutherilla  ei  ollut  näitä  etuja  käytettävänään.  Hänen  tulkintansa  on  hyvä  osoitus  siitä,  kuinka  Hengen  silmillä  voi  nähdä  paksunkin   seinän  lävitse:

”Ensiksi. Mammona on hebrean kieltä ja merkitsee rikkautta eli ajallista hyvää, nimittäin sellaista, jonka joku omistaa yli kutsumuksensa tarpeen, ja jolla hän, itseään vaarantamatta, ilman haittaa voi toisia hyödyttää. Hebrealainen hamon näet merkitsee runsautta, suurta määrää, paljoutta, josta sitten mahamon eli mammon, toisin sanoen, hyvyyden runsaus eli rikkaus.”

Toiseksi. Sitä ei sanota vääräksi mammonaksi sen tähden, että se olisi hankittu vääryydellä ja koronkiskomisella, — väärällä omaisuudella ei voida tehdä ainoatakaan hyvää tekoa, vaan se on palautettava; Jesaja (61:8) sanoo: "Minä, Herra, rakastan oikeutta ja vihaan riistoa ja vääryyttä”, ja Salomo sanoo (Sananlaskujen 3. luvussa, 27. jakeessa): »Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa», — vaan sitä sanotaan vääräksi sen tähden, että se on väärässä käytössä. Samoin pyhä Paavali sanoo Efesolaiskirjeessä (5:16) aikaa pahaksi, vaikka Jumala on sen luonut, ja se on hyvä; se on kuitenkin paha sen tähden, että pahat ihmiset käyttävät sitä väärin, saaden aikaan paljon syntiä, pahennusta ja sielujen vaaraa. Näin rikkauskin on väärää, koska ihmiset käyttävät sitä väärin ja vääryyteen. Itsehän voimme todeta, että jos on rikkautta, käy, niin kuin sanotaan: Rikas rehentelee. Soditaan, valhetellaan, viekastellaan, tehdään kaikenlaista ilkeyttä lähimmäiselle sen tähden, että saataisiin varallisuutta, sitä säilytettäisiin, enennettäisiin ja saataisiin nauttia rikkaiden ystävyydestä.  Erikoisesti se kuitenkin on Jumalan edessä väärää mammonaa sen tähden, että sillä ei palvella lähimmäistä.”

Mutta  tämänkin  jälkeen  jää  monta  kysymystä  ilmaan.  Olemme  aivan  samassa  tilanteessa  kuin  opetuslapset  joiden  oli  vaikea  ymmärtää  opettajaansa.  Kaikki  selitysyritykset tässä  kohden  ovat  sitä  kuvastimesta  katsomista  josta  Raamattu  puhuu  Apostoli  Paavalin  sanoin.  Niin,  opetuslapset  olivat  varmastikin  tuon  paksun  seinän  takana…

Mikä  on  tekstin  tarkoitus?
Jos  meidän  ei  enää  tarvitsisi  katsella  asioita  kuin  kuvastimessa  ja  olla  paksun  seinän  takana  niin  olisimme  vapautuneet  inhimillisistä  rajoituksista.  Tarkoituksemme  ei  voi  olla  pelkästään se,  että  pysähtyisimme  loppu  iäksemme  pohtimaan  yhden  mahdottoman  evankeliumikappaleen  selitystä.  Sen  vaikeudesta  huolimatta  sen  tulee  luoda  liikettä  ja  elämää,  ja  sitä  se  voi  luodakin.

Yksi  evankeliumin  opetuksista  on  toki  se,  että  maallisissa  asioissa  askartelevat  ihmiset  ovat  tietyllä  tavalla  viisaampia  kuin  ne  jotka  pohtivat  aina  ja  ensimmäiseksi  asioita  uskon  näkökulmasta.

Olisivatpa  he yhtä  innokkaita  ja  nerokkaita  kaikissa  yrityksissään  saada  aikaan  jotain  hyvää  kuin niin  sanotut   maallistuneet  ihmiset  yrityksissään  pistää  rahaksi  ja  hankkia  mukavuutta!  Kiinnittäisivätpä  ihmiset  yhtä  paljon  huomiota  sielunsa  pelastukseen  kuin  bisnekseen.  Tosiasia  lienee  se,  että  ihminen  käyttää  ainakin  10  kertaa  enemmän  aikaa,  rahaa  ja  vaivaa  oman  mukavuutensa  kuin  lähimmäistensä  hyväksi  tapahtuvaan.  Todellinen  ja  elävä  usko  pitäisi  varmasti  näkyä  ulospäin  suuntautuvana  rakkautena  ja  huolenpitona  enemmän  kuin  omasta  mukavuudesta  huolehtimisena.  Vai  olemmeko  ymmärtäneet  uskon  väärin?  Lahjaksi  saimme,  mutta  kuinkas  on  sen  antamisen  laita?  Ja  mihin  turvaamme  onnettomuuden  hetkellä.  Ja  osaammeko  kiittää  hyvän  onnettomuuden  hetkellä?  Mihin  katsomme  kun  saamme  kolhuja,  kuvaannollisesti  kun  jäämme  auton  kolhaisemaksi,  omaan  hyvinvointiimmeko  vai  toisen  tilaan? AMEN.