Pääsinpäivä
Kristus on ylösnoussut
Saarna 08 april MMVII
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG
Evankeliumi: Luuk. 24: 1–12
Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: »Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’» Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut. Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut.
Aloitus: Ponijuttu
Joskus viime vuosisadalla eräässä viikkolehdessä julkaistiin amerikkalaisperäistä sarjakuvaa joka meillä Suomessa sai nimen “Sortin sakkia.” Sitä julkaistiin kahteen otteeseen ja toinen kertaa ajoittuu 1970-luvulle. Nykyajan ihmisiin se tuskin enää purisi. Sortin perheessähän oli aika monta lasta. Nuorimmilla oli heistä tapana jokaisessa sarjakuvassa ruikuttaa vanhemmilleen: “Me tahrlotaan poni.” Ruikutus jatkui ja jatkui ja niin isä lopulta heltyi ja hankki sen ponin lapsilleen. Ja mitähän sitten mahtoikaan tapahtua. Oliko poni mieluinen kaveri olleskaan? Yksi lapsista tuumasi että ponilla on liian pitkät korvat, toisen mielestä poni oli väärän värinen, kolmas motkotti muuten vain ja kun ei ilmeisestikään muuta keksinyt niin sanoi vain yksinkertaisesti että poni on ruma. Isä oli pahoillaan asiasta ja sanoi lapsilleen että älkääs nyt puhuko tuolla lailla. Ja mitähän poni, tuo kauan odotettu poni sitten tekikään? No tietystikin poni-parka oli aivan masentuntut ja se itki valtavan isoja poninkyyneleitä. Eikös olekin vallan kiittämätöntä sakkia tuollaiset lapset… No ehkäpä lasten mieli muuttui ja ponikin koki olonsa turvalliseksi ja ystävystyi lasten kanssa.
I pääsiäisen jälkeen
Kristillisen kirkon historia on yhtä luopumisen ja kiittämättömyyden historiaa. Mutta sellaistahan se on koska se on vajavaisten ihmisten tekemää historiaa. Opetuslapset olivat vähän samanlaisia tapauksia kuin ponia kovasti odottaneet lapset. Sitten kun uutinen ylösnousemuksesta tuli heidän korviinsa eivät he sitä voineet uskoa, vaan väittivät naisten, ylösnousemuksen ensimmäisten todistajien, puhuvan vallan omia juttujaan. Voimme vain arvailla millaisia sanankäänteitä he viljelivät. Mutta sitten Pietarilla sytyttää. Hän varmaan muistaa kaikki ne ihmeelliset asiat jotka Jeesus oli tehnyt, hänen suuruutensa, pääsiäisen ennakkonäytöksen eli Kirkastusvuoren tapahtumatkin. Hän varmaan ajatteli että Jeesuksen ylösnousemusta saattoi pitää aivan luonnollisena seuraamuksena hänen suuruudestaan, minkä Raamattukin myöhemmin ilmaisee juuri Pietarin sanassa (Ap.t. 2:22-27):
"Israelilaiset, kuulkaa mitä teille sanon! Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan teitä varten valitsema mies. Sen Jumala osoitti niillä voimateoilla, merkeillä ja ihmeillä, joita Jeesus hänen lähettämänään teki teidän keskuudessanne, niin kuin tiedätte. Tämän Jeesuksen te surmasitte. Te panitte lakia tuntemattomat pakanat naulitsemaan hänet ristiin, kun hänet oli annettu teidän käsiinne niin kuin Jumala oli suunnitellut ja ennalta nähnyt. Mutta Jumala herätti hänet, päästi hänet kuoleman kidasta. Eihän edes ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää häntä vallassaan, sillä Daavid sanoo hänestä:
"Minä näen alati edessäni Herran,
hän pysyy oikealla puolellani, etten horjahtaisi.
Siksi minun sydämeni iloitsee ja kieleni
riemuitsee,
vieläpä ruumiini on lepäävä toivossa,
sillä sinä et hylkää sieluani tuonelaan
etkä salli pyhän palvelijasi ruumiin maatua.”
Olemmeko me sortin sakkia, kiittämättömiä?
Pääsiäinen on vertaansa vailla oleva ihme. Uskomaton asia jota emme osaa arvostaa, saatikka sitten olla kiitollisia. Martti Luther on sanonut mm. seuraavat sanat ihmisen kiitollisuudesta, tai pikemminkin kiitollisuuden puutteesta:
“Se, joka ei tahdo kiittää Jumalaa, ei ole hyvä ihminen, vielä vähemmin kristitty. Jokainen, joka viitsii avata silmänsä, voi kuitenkin nähdä, kuinka lukemattomia kappaleita suuri Jumala on luonut hyödyttämään ja palvelemaan meitä."
Eikö siis ole syytä suuttua, kun ihmiset ovat niin kiittämättömiä, ja kun he eivät, vaikka Jumala lakkaamatta osoittaa heille ihmeitään, välitä yhdestä ainoastakaan niistä, ja vieläpä vähemmin ihailevat niitä ja iloitsevat niistä.”
Mutta jospa etsimme hiukan lieventäviä asianhaaroja. Miksi pääsiäisen sanomaa on niin vaikeaa käsittää. Miksi siitä voi tulla Sortin sakin lasten poni? Löydämme itsemme varsin helposti opetuslasten asemasta jotka luulivat kaiken päättyneen Jeesuksen kuolemaan. Meillä suomalaisilla kun on tapana keskittyä liiaksi pitkäperjantain sanomaan ja unohtaa kokonaisuus. Kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäispäivä ovat suuria ihmeitä kaikki, mutta niitä jokaista tarkastellaan vain erillisinä tapahtumina niin silloin mennään harhaan, eikä myöskään osata kiittää… Ylösnousemus oli merkki kuolemasta joka ei kuitenkaan saanut valtaa; pitkäperjantai katsoo pääsiäisaamuun ja pääsiäisaamua ei olisi ilman pitkäperjantaita, ja jumalanpalveluksen keskeinen sisältö on ehtoollisen vietossa, ensimmäisen kiirastorstain tapahtumissa. Kolmen suuren päivän kokonaisuus on kannaltamme siis se tärkein asia. Jos olemme kiittämättömiä pääsiäisen lahjasta olemme kiittämättömiä monesta asiasta, ja siihenhän me niin helposti sorrumme.
Lopetus
Kiittämättömyyteen jatkuvasti sortuvia ihmisiä voi liittää toisiinsa ainakin yksi yhteinen asia. Me kaikki etsimme jotakin elämämme ajan. Etsimme ja odotamme sitä ponia, ja sitten petymme kun se poni ei olekaan mielemme mukainen. Etsiminen itsessään on elämäntehtävä. Ihminen on luotu kysymään miksi eikä ainoastaan tyytymään siihen, että elämä menee niin kuin on mennäkseen. Ihminen kysyy oman olemassaolonsa tarkoitusta ja tyydyttävä elämä löytyy sen jälkeen, kun tämä kysymys saa jonkinlaisen vastauksensa.
Kristillisen uskon ydinkysymys on kysymys ylösnousemuksesta. Kristillinen usko oli lähtökohdissaan uskoa ylösnousseeseen ja kuoleman voittaneeseen Kristukseen.
Ylösnousemususko ei ratkea loogisin päätelmin eikä argumentein. Se jää viime kädessä henkilökohtaiseksi uskon vakaumukseksi. Kristillinen kirkko ei voi luovuttaa tästä uskosta luopumatta kaikesta. Ylösnousemususko voi tämän aikakauden ihmiselle olla melko vieras ajatus. Kirkko nähdään mielellään hyvän etiikan saarnaajana tai merkittävän kulttuuriperinnön siirtäjänä. Tähän ansaan ei pidä langeta, ikään kuin kirkon olemassaolon oikeutus perustuisi muhin seikkoihin kuin ylösnousemususkoon. Sanoma ylösnousseesta Kristuksesta on toivon julistus tässä maailmassa. Näkymätön leikkaa näkyvän maailman. Ylösnousemuksen jälkeen kuolema on enää ohut verho näiden kahden välissä. AMEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti