Jeesus antaa elämän
26 sept MMIV Saarna Auran kirkossa.
Khra Torsti Äärelä
Virkaanastujaissaarna
Perusasiat tuovat elämää
Evankeliumi: Luuk. 7: 11–16
Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: »Älä itke.» Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: »Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!» Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: »Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.»
Aloitus
Jossain päin maata, näin kerrotaan, eli kyläkunta rauhallista elämäänsä. Yhtäkkiä kylän elämää tuli häiritsemään jonkinsortin pirulainen, ei välttämättä pääpiru, mutta aikamoinen kiusaaja kuitenkin. Se osasikin tehdä elämän hankalaksi. Mistäpä apua tilanteeseen? Jossain kylän liepeillä asusteli viisas mies, jonka apuun turvauduttiin joskus kun oli pakko. Hänestä ei muuten liiemmälti pidetty; sen lisäksi että hän oli viisas, neuvokas, kekseliäs ja erittäin ovela, oli hänessä jotain hankalan miehen vikaa. Mutta monta kertaa hän kuitenkin oli pelastanut kyläläiset pinteestä. Entäs nyt? Lähti asialle valtuuskunta oikein kyläpäällikkön johdolla. ”No mitä nyt taas huusi viisas mies jo kaukaa valtuuskunnan nähtyään?; ”No kun tuota pirulainen kiusaa, ei saa hetkenkään rauhaa.” Jaa, minä en nyt voi suoralta kädeltä luvata mitään. Ootelkaa rauhassa, tulen huomenna jos kerkeän, muutaman päivän päästä ehkä viimeistään...
Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: »Älä itke.» Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: »Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!» Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: »Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.»
Aloitus
Jossain päin maata, näin kerrotaan, eli kyläkunta rauhallista elämäänsä. Yhtäkkiä kylän elämää tuli häiritsemään jonkinsortin pirulainen, ei välttämättä pääpiru, mutta aikamoinen kiusaaja kuitenkin. Se osasikin tehdä elämän hankalaksi. Mistäpä apua tilanteeseen? Jossain kylän liepeillä asusteli viisas mies, jonka apuun turvauduttiin joskus kun oli pakko. Hänestä ei muuten liiemmälti pidetty; sen lisäksi että hän oli viisas, neuvokas, kekseliäs ja erittäin ovela, oli hänessä jotain hankalan miehen vikaa. Mutta monta kertaa hän kuitenkin oli pelastanut kyläläiset pinteestä. Entäs nyt? Lähti asialle valtuuskunta oikein kyläpäällikkön johdolla. ”No mitä nyt taas huusi viisas mies jo kaukaa valtuuskunnan nähtyään?; ”No kun tuota pirulainen kiusaa, ei saa hetkenkään rauhaa.” Jaa, minä en nyt voi suoralta kädeltä luvata mitään. Ootelkaa rauhassa, tulen huomenna jos kerkeän, muutaman päivän päästä ehkä viimeistään...
Kului muutama päivä. Ilmestyi sitten tuo viisas keskelle kylää, eikä aikaakaan kun tuli hänenkin luoksensa tuo pirulainen. No mitäs piru, sanoi viisas mies... Miehen rohkea käytös sai pirulaisen hieman hämilleen. No, tulen tästä karjaa kiusaamasta, piimää lypsävät, sanoi pirulainen hyvin röhisevällä äänellä... Tuota kun olisi yksi homma tehtävänä. Sinä kun olet pirulainen niin taitava. Katos tässä! Saatkos tuota suoraksi, sanoi viisas mies ja antoi pirulaiselle partakarvan, vähän sellaisen kihervän. Pikku juttu sanoi pirulainen, pikku juttu... Ja ryhtyi pirulainen työhön. Kaikkea se yritti, laittaa siihen vastakierrettä, vetää hampaanvälissä, kastella ja ties mitä... Aikaa meni varttitunnin varten, mutta ei tuo karvan suoristaminen oikein onnistunut. Piru mulkaisi viisasta miestä kulmain alta ja kysyi: ”No onkos näitä paljonkin? No tuota onhan noita parikymmentä isoa jauhosäkillistä tuolla meikäläisen aitassa, sanoi viisas mies. Pirulainen meni hyvin synkäksi, ja luikki vähin äänin paikalta, eikä tuohon kylään ole sen koomin enää tullut. Yksinkertaisella konstilla hän ajoi pirulaisen tiehensä. Mies sai löysän kiitoksen jos sitäkään. Meni jälleen omiin oloihinsa. Tarvitsivatko kyläläiset jos vielä hänen apuaan, sitä emme varmasti tiedä. Todennäköisesti hädän hetkellä tarvitsivat....
Johdanto
Tuo kertomus kuvaa jotain peri-inhimillistä piirrettä. Hädän hetkellä etsitään apua vanhoista arvoista, ja toisaalta: kiittämättömyys on maailman palkka. Mutta tuo kertomus, joka on vain muunnelma ikivanhasta perinteestä on aika moniselitteinen. Monta kysymystä herää: Miksi tuo mies eli erillään kyläläisistä; Miksi hän oli hankalan miehen maineessa, ja ennenkaikkea; Miksi häneltä aina haettiin apua tiukan paikan tullen??? Näemmekö tässä tarinassa jotain opetusta joka koskee jotain laajempaa, peräti kirkkoamme, sen perusyksikköä, seurakuntaa.
Ei ole aivan merkityksetöntä millaista ominaistuoksua kirkko, tai paremminkin seurakunta levittää. Tietysti on kaikkein kauhein tilanne jos ylipäätänsä mitään tuoksua ei leviä. Se on seurakunnan kuolema.
Niin paljon kuin saammekin kiittää eri suuntauksia ja herätysliikkeitä, ovat ne varmasti jollain tavoin, varsin selkeästikin jakaneet monessa seurakunnassa seurakuntalaisten joukkoa. Ja onpa sellaisella henkilöllä joka jotain väriä ei ole suostunut tunnustamaan ollut uskottavuusongelmia,
George Foreman
Jos tuo juttu pirulaisesta ja viisaasta miehestä pitää ottaa vain juttuna tai vertauskuvallisena kertomuksena, niin otetaan toinen juttu aivan elävästä elämästä, vaikkei enää olekaan olympialaisten aika. Se kun kertoo eräästä olympiavoittajasta.
Amerikkalainen nyrkkeilijä, Mexicon vuoden 1968 kisojen raskaansarjan olympiavoittaja ja myöhemmin ammattilaismestari, George Foreman oli nuorempana aika pahatapainen kaveri, ja aikuisenakin. Mutta sitten hänelle tapahtui jotain. Sanotaan, että hän tuli uskoon... Joskus 80-luvun puolivälissä Mihin uskoon? Tuntui vain siltä, että kukaan ei ottanut häntä oikein vakavasti. ”Niin, olet uskossa, mutta mihin liikkeeseen kuulut? Baptistiko olet, ja minkä suuntauksen baptisti? Ja lukematon määrä muita tiedusteluja hänen uskonsuunnastaan. Siinä maassa kun on vähän enemmän eri suuntauksia kuin meillä...
Uskokaa tai älkää! Parannuksen tielle lähtenyt nyrkkeilijämme ei osannut sanoa mihin porukkaan hän oikein kuului. Hän vain koetti vakuutella kyselijöitä sanomalla: Sillä ei ole nyt mitään väliä! Ylösnoussut Jeesus Kristus on vapauttanut minut kaikesta pahasta ja menneisyyteni painolasteista... Kyllähän tuollaiset kyselyt ymmärtää siltäkin kantilta, että olisihan siinä jokin pulju saanut vankkureilleen uutta puhtia ja vauhtia. Foreman oli todella pahatapainen mies ja sellaisen henkilön elämänmuutos taatusti aina herättää huomiota...
Jotain tekstistä
Päivän evankeliumi kertoo siis siitä kuinka Jeesus antaa elämän. Se on kertomus hyvin konkreettisesta, tosiasiallisesta tapahtumasta. Ensi vuonna tänä samana pyhänä saarnataan evankeliumitekstistä, joka kertoo Lasaruksen herättämisestä.
Paremmin kuin monena muuna Heran päivänä juuri tänään saamme evankeliumi-tekstin kautta syvän muistutuksen uskomme perusteista, ensimmäisestä perusteesta, pääsiäisuskosta. Nainin lesken poika, Lasarus, pääsiäinen, pääsiäisusko tuovat mieleen myös herätyksen ja herätysliikkeet. Kuitenkin kaikki ovat lopulta riippuvaisia ensimmäisen pääsiäisen ihmeestä. Sillä kristillisen uskon ja elämän alueella ei juuri niin uutta voida esittää. Kaikki uudistuminen lähtee liikkeelle siitä, että katsotaan kaiken liikkeelle panevaan voimaan ja tapahtumaan. Ja siihen voidaan katsoa ilman mitään otsaleimaa tai yhdistyksen jäsenyyttä. Sillä lopulta ei ole olemassa katolista, ortodoksia, protestanttia, helluntailaista, babtistia, adventistia, metodistia ja meidän mittakaavassa körttiä, lestanttia, rukoilevaa, evankelista, viitoslaista tai kuutoslaista. Kaikki ovat yhtä siinä perustapahtumassa jossa ihminen siirtyy kuoleman valtapiiristä Jeesuksen valtapiiriin.
Mutta mistä saada elämää seurakuntaan, elämää yksittäisen ihmisen elämään. Kysymyshän on siitä, ettemme sitä itse voi hankkiakaan, aivan kuten ne kyläläisetkin olivat neuvottomia ilkeän pirulaisen kourissa. Tarvittiin nöyryyttä katsoa tuttuun ja turvalliseen, toisaalta vaikeaan ja ongelmalliseenkin.
Kysymys on pienistä asioista. Pienistä asioista joita tehdään huolellisesti, yksin ja yhdessä. Urheilusta on niin helppoa ottaa esimerkkejä, olemmehan me vielä, Ateenan kultamitallittomasta saavutuksesta huolimatta, edelleen urheilukansaa. Suomen jääkiekkomaajoukkue ylsi kaikkien aikojen parhaaseen saavutukseen hyvin yksinkertaisilla eväillä, niistä piti vain pelaajille muistuttaa, sanoisinko varsin lakihenkisellä ja raivokkaalla ”saarnalla,” tässä tapauksessa valmentajan kovalla käskytyksellä. Ja homma toimi. Lopulta kauttaaltaan lahjakkaampi miehistö oli vielä tässä vaiheessa parempi.
Kysymys on pienistä asioista. Pienistä asioista jotka ovat aina lähellä ja saatavilla. Tulkaa aina paikkaan jossa viljellään Jumalan sanaa ja jaetaan ehtoollisen vahvistavaa sakramenttia; yksityisessä elämässänne raamattua tulee tutkistella, tai kuunnella sanaa, kukaan ei voi väittää ettei siihen ole aikaa tai mahdollisuuksia. On tehtävä perusasioita niissä puitteissa kun ne ovat mahdollisia, ja lopulta syntyy tulostakin, tai sitä annetaan meille...
Kehotussanat
Otetaanpa esille yksi perusasia. Niinkin yksinkertainen asia kuin rukous! Monet turvautuvat rukoukseen vasta, kun ovat vaikeuksissa. On ajattelematonta ja eksyttävää menetellä sillä tavoin. Toki teemme oikein, jos ahdingossa ollessamme rukoilemme, mutta teidän tulisi muistaa puhua Isällenne myös, kun kaikki sujuu hyvin. Ja meidän tulee aina esittää todelliset pyyntönne salassa. Älkää antako ihmisten kuulla henkilökohtaisia rukouksianne. Kiitosrukoukset sopivat esitettäviksi palvojien ryhmissä, mutta sielusta tuleva rukous on henkilökohtainen asia. On olemassa vain yksi kaikille Jumalan lapsille sopiva rukouskaava, ja se kuuluu: "Tapahtukoon kaikesta huolimatta sinun tahtosi." Kun ihminen kuulee Jumalan hengen puhuvan ihmissydämen sisällä, tällaiseen kokemukseen kuuluu erottamattomasti se tosiasia, että Jumala samalla kuulee tuon ihmisen rukouksen.
Jopa synnin anteeksisaaminen toimii tällä samalla ereh-tymättömällä tavalla. Taivaassa oleva Isä on antanut sinulle anteeksi jo ennen kuin olet edes ajatellut sellaista häneltä pyytää, mutta tällainen anteeksianto ei ole henkilökohtaisessa uskonnollisessa kokemuksessasi tarjolla ennen kuin itse annat anteeksi kanssaihmisillesi. Jos asiaa ajatellaan tosiasiana, ei se, että annat anteeksi lähimmäisillesi, ole Jumalan anteeksiannon ehto, mutta jos asiaa ajatellaan kokemuksena, se nimenomaan on Jumalan anteeksiannon ehto. Tästähän Isä Meidän rukouskin selityksineen puhuu. "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” Jos joku ei ole tätä asiaa vielä kokeillut, niin nyt voi kokeilla...
Niin, nykyään harvempi väittää nähneensä pirulaisia, mutta pitää kuitenkin luonaan olemusta painavaa kuormaa. Monesti pienillä asioilla, arkisessa elämässä, työpaikoilla, kotona, saadaan asioihin järjestystä ja selkeyttä. Ei pidä käsittää että joku Isä Meidän - rukous olisi taikalause tai mantra; se on paljon enemmän kaikessa yksinkertaisuudessaan. Se on sana jossa Vapahtaja tulee lähellemme tekemään aivan yksinkertaisia asioita kanssamme ja sitä kautta antamaan elämää, antamaan voimaa arjessamme, ajamaan pois kiusaavat arkipaholaiset.
Isä meidän-rukouksen tärkeydestä ei voida koskaan liiaksi puhua. Osoittaessaan Ison katekismuksen oman aikansa papistolle antoi Martti Lutherkin sille lähtemättömän tärkeän aseman. Ja millä tavoin tolkuttamasta päästyään tolkuttaa yksinkertaiasisa asioita; siitä tulee mieleen, kas kummaa, eräs jääkiekkovalmentaja ja hänen tyylinsä.
Lopetus
Seura tekee kaltaisekseen. Mutta sekään ei riitä; on etsittävä todella hyvää seuraa, on tehtävä parannus ja laitettava pois kaikki sellainen joka ei rakenna yhteistä seurakuntaa, seurakunta kuten hyvin valmennettu jääkiekkojoukkue lähtee tekemään vain varmoja perusasioita, ja menestys annetaan vääjäämättä. Pelitoveria ei jätetä, samoin kuin ei lähimmäistäkään. Itsekkyydelle ja nurkkakuntaisuudelle ei ole enää sijaa. Lapsen usko ja lapsellisuus eivät myöskään ole sama asia. Lopulta voimme kokemuksella lukea apostoli Paavalin sanat: ”Kun olin lapsi, puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun ole mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen”. AMEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti