Yhdessä uuteen vuoteen; Salatusta Jumalasta Jumalan kuvaan — I Adventtisunnuntai — Kuninkaasi tulee nöyränä. 3. vsk.

 

Yhdessä uuteen vuoteen; Salatusta Jumalasta Jumalan kuvaan…
I Adventtisunnuntai
Kuninkaasi tulee nöyränä
Saarna 27 nov mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia omelia

Evankeliumi:Luuk. 19: 28–40
Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.» Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: »Miksi te viette varsan? »He vastasivat: »Herra tarvitsee sitä.» He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle. Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:

– Siunattu hän, kuningas,
joka tulee Herran nimessä!
Taivaassa rauha,
kunnia korkeuksissa!

Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: »Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!» Mutta Jeesus vastasi: »Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.»

I Näytös. Japanilaisessa keittiökoulussa.
I adventtina ei ole perinteisesti puhuttu Salatusta Jumalasta ja ainakaan tämän kyseisen kirkkorakennuksen historiassa tuo Vanhan testamentin psalmien kirjan psalmiin 42 pohjautuva virsi ei ole ollut päivän virtenä, virtenä, jonka tehtävänä on johdattaa päivän aiheeseen eli siihen kuinka kuninkaasi tulee nöyränä. Päivän kokonaiskuvaan se ei välttämättä, ainakaan ensi kuulemalta, sovellu kovin hyvin. Toisaalta iloon kuuluu myös sen kääntöpuolen tunnustaminen ja kokeminen, ja tietysti Jumala on Salattu Jumala, ja jos on olemassa jokin virsi joka sopii jokaiseen sunnuntaihin niin se on juuri ”Niin kuin peura janoissansa.”

I adventtina mieli matkaa harvemmin myös Kauko-Itään, ja vaikkapa siihen kuinka perinteisen japanilaisen keittiömestarin ja oppilaan dynamiikka toimii, ja miten keittiömestariksi tullaan. Tietyllä tavalla koko itämainen hengenelämä toimii periaatteella ”Se tietää joka ei puhu ja joka puhuu ei tiedä.” Monen kohtalona on ollut jäädä valaistumista vaille kun on kerran sattunut kysymään mestarilta niin sanotusti typerän kysymyksen. Mestari on voinut antaa vastauksen johon ei sitten ole koko ikänänsä keksinyt mitään vastausta. Varsinkin japanilaisessa kulttuurissa eletään, tai on ainakin eletty tiukan koodin mukaan ja mestarilta ei todellakaan ole kyselty turhia. Mestaria ympäröi tietty salaisuuden verho.

No kyllä meillä Suomessakin kerrotaan edelleenkin juttua eräästä varomattomasta pappishenkilöstä, joka erehtyi kysymään eräältä taannoiselta piispalta eräässä kirkkomme hiippakunnassa joitain kysymyksiä pappien kokouksessa. Piispahan ei mitään vastannut ja kysymyksiä tehnyt mies sai kuulla jälkeen päin, että tässä hiippakunnassa piispalta ei ole tapana kysellä asioista, hän osaa kyllä kertoa meille sen mitä tarvitsemme. Joku onkin sanonut, ja varmasti tämä pitääkin paikkansa, että meillä suomalaisilla ja japanilaisilla on paljon yhteistä.

Japanilaisessa perinteisessä keittiössä on opin tie ollut kova ja ehkä tietyllä tavalla vaarallinenkin. Ammattisalaisuus on todellakin verhonnut mestarin olemusta. Kun oppilas tuli keittiöön ei mestari puhunut hänelle koko koulutusaikana mitään, ja oppi saattoi kestää montakin vuotta. Oppilaan piti vain oppia tekemään tiettyjä asioita oikealla ajalla ja oikeassa paikassa, ja mestari kyllä saattoi joskus äityä vihamieliseksi ja jopa aggressiiviseksikin. Kerrotaan että tuollaisessa tilanteessa keittiöveitsikin on lentänyt ilmassa ja vallan vihaisesti. Oppia on kuitenkin saatu ja pitänyt tuossa koulussa saada. Ja kun opissa on sitten oltu useita vuosia niin nuorelta kokilta odotetaan jossain vaiheessa että hän osaa valmistaa kaikkien taiteen ääntöjen mukaisesti valmistetun juhla-aterian. Maan tapoihin ei kuulu mestarin arvosteleminen, ja uudelta mestarilta odotetaan omaperäisyyttä eikä sen mestarin arvostelemista jolta hänen oppinsa on saatu.
Kuulostaa varsin helpolta, eikö vain…

II näytös. Kuinka Adventti oikein syntyi?
I adventti ja sen jumalanpalvelus muodostunut yhdeksi kirkkomme menestystuotteeksi josta tänäkin iltana varmasti uutisoidaan ja tuossa pienessä uutispalassa soi myös Hoosianna. Näin on vaikka adventti on sinänsä hieman keinotekoinen asia. Alun perin I adventti oli hyvin keinotekoinen rakennelma ja sen synty oli lähinnä kirkkopoliittinen ratkaisu. Tai miten se nyt sanotaan, asia oli jopa hieman elämää suurempi asia ainakin joillekin. Rooman valtakunta jatkoi olemassa oloaan ja pääkaupunkina oli 400-luvulla Konstantinopoli, se paikka joka nykyään tunnetaan nimellä Istanbul. Kaupungissa oli tietenkin myös silloinen kirkon johto vaikka Rooman kaupungilla olikin jo silloin erityisasema. Konstantinopolissa oli tapana viettää keisari Konstantinoksen kaupunkiintulon vuotuista juhlapäivää vielä senkin jälkeen kristinuskosta tuli valtionuskonto. Vanhat roomalaiset tavat elivät ja keisareita oli pidetty jumalina, ja vielä Konstantinos Suuren jälkeen eräs toinen keisari Julianus luopio, yritti palauttaa vanhan roomalaisen uskonnon ja sen tavat voimaan. Vanha ja uusi ovat eläneet hyvin pitkään rinnakkain ja vanhojen suomalaisten keskuudessa monet kristinuskoa edeltäneet tavat ja uskomukset elivät voimakkaasti aivan meidän päiviimme saakka.

Varhaisen kirkon meno oli hyvin värikästä ja aiheutti päänvaivaa uuden valtionuskonnon johtajille ja aivan erityisesti vuotuinen Konstantinos Suuren kaupunkiintulon juhla. Adventti on keksitty tuossa tilanteessa ja kuka tuon ajatuksen ensimmäisenä keksikään niin hänen järjenjuoksunsa meni suurin piirtein näin: ”29 lokakuuta vietettävä Konstantinoksen muistojuhla on kiusallinen, Jeesus Kristus jää varjoon. Siirretään juhlapäivän ajankohtaa ja aletaan samana päivänä tai samaan aikaan juhlia adventtia. Antakaamme vanhalle juhlalle uusi sisältö, ja otetaan pääsiäisteksti käyttöön." Ja niin sai Konstantinoksen kaupunkiin ratsastamisen tulojuhla vähitellen unohtua, oli keksitty adventti. Ja eikä montakaan vuosikymmentä tästä kun koko kirkkovuosi oli jo järjestynyt nykyisin tunnistettavaan muotoonsa. Tuo puhtaasti kirkkopoliittinen juoni koitui sitten lopulta suureksi siunaukseksi, se oli kerrassaan mainio teko, kuka sen sitten keksikään.

Niin… Tulimme sanoneeksi adventtia hieman keinotekoiseksi asiaksi. Alun perin se sitä oli vaikka siitä sitten tulikin tärkeä juhlapyhä läntisessä kristikunnassa. Keinotekoinen siitä uhkaa tulla meidän aikanamme jos unohdamme kaiken sen mitä se oikeastaan on, ja mitä näkökulmia se avaa. Kun puhumme kirkkovuodesta emme tule ajatelleeksi välttämättä sitä, että jokaisella pyhäpäivällä on tarkoituksensa ja koko kirkkovuoden sanoma ei avaudu pelkästä ensimmäisestä adventista käsin. Se toki muistuttaa ja avaa näköalan ensimmäiseen pääsiäiseen mutta onko siinä kaikki?

III näytös. Miksi kivet huutaisivat?
Suuria opettajia varjostaa aina suuri salaperäisyys, ja vaikka he puhuvatkin yksinkertaisesti niin ongelma on juuri tuossa yksinkertaisuudessa. Kaikki mitä Jeesus puhui ei ollut mieluisaa ja moni varmasti meni hautaansa ja vei häntä vaivaavan ajatuksen mukanansa, ajatuksen jonka Jeesus oli sanonut, ja jota hän ei sitten millään kyennyt ymmärtämään. Ajatellaanpa nyt vaikka päivän tekstiä ja sanoja: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.” Ja kun vain jaksaisimme lukea evankeliumeja uudelleen ja uudelleen niin löytäisimme sieltä varsin tuskaisia opetuslapsia, joille salaisuudet eivät tahdo selvitä sitten millään vaikka opettaja kuinka selittää ja tolkuttaa asioita. Jeesus tiesi arvonsa, tottakai tiesi, ja hänen oppilaansa myös sen että miehessä oli jotain suurta vaikka jotain jäi sen suuren salaperäisyyden taakse.

Nyt tietysti voimme ihmetellä sitä mitä pieni kertomus japanilaisen keittiön yhdestä syvimmästä olemuksesta tässä yhteydessä oikein tekee? Sepäs tekee tässä paljonkin. Asia voi selkiintyä meille jos ajattelemme noita rooleja, ja kaikkea mitä niiden takana lopulta on ja mitä voimme kuvitella niiden takana olevan. Ja pitää myös muistaa että vaikka kuinka vietämme ensimmäistä adventtia ja päällimmäiseksi asiaksi väitetään iloa ja riemua, niin kaikella on myös kääntöpuolensa ja ennen kaikkea Jumala on niin Salattu Jumala kuin päivän virsi meille kuvaa.

Näky japanilaisesta perinteisestä keittiöstä kuvaa hyvin ilmeikkäällä tavalla ihmisen ja Jumalan ja Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta. Mestari ei puhu mitään ja hän tuntuu hyvin vaativalta ja mahdottomalta mieheltä. Sinun pitää kuitenkin tehdä töitä mestarille. Ei mestari kyni kanoja eikä pilko vihanneksia. Oppilaan tulee tämä tehdä ja valmistaa asiat, ja muutenkin keittiön pitää olla hyvässä järjestyksessä jotta mestari voisi tehdä työtänsä parhaalla mahdollisella tavalla. Ehkäpä nyt ymmärrämme psalmin 42 sanoja paremmin. Tuohon psalttarin lauluun, yhteen Jeesuksen virsikirjan kappaleeseen pohjautuu päivän virtemme joka vertaa ihmistä janoiseen peuraan. Salattu Jumala ei ole vain nykyajan jumaluusoppineiden keksimä ajatus. Taas kerran löydämme Vanhan testamentin Saarnaajan kirjasta oivan kappaleen kuvaamaan tätä tunnetta:

”Kun koetin perehtyä viisauteen ja tutkistella sitä työtä, jota ihminen maan päällä yötä päivää tekee saamatta untakaan silmiinsä, niin havaitsin, ettei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja, sitä mitä auringon alla tapahtuu; vaikka ihminen kuinka ponnistelee yrittäessään ymmärtää, ei hän käsitä. Ja vaikka viisas väittäisikin ymmärtävänsä, ei hän kuitenkaan ymmärrä.”

 Tietysti meidän on varsin helppo löytää vastaus siihen miksi kivet huutaisivat kun tutkimme tuota yhtä lausetta päivän evankeliumista. Opetuslapset olivat varmoja jostain vaikka eivät osanneet vielä sitä sanoiksi pukea. He olivat ainutlaatuisen Mestarin seurassa ja se Mestari oli puhunut heille puhumasta päästyään ja kaiketi ollut enemmän kuin se mitä voimme käsittää parhaaksi ystäväksi. Sukupolvet sukupolven jälkeen ovat turvautuneet häneen ja aivan omana aikanamme aikana joka ei ole meistä kovin kaukana menneisyydessä  jolloin elettiin ehkä ihmiskunnan historian pimeintä aikaa saattoi Dietrich Boenhoeffer salattua Jumalaa, ja hänen tarkoitusperiään pohdittuaan pukea ajatuksensa niiksi sanoiksi, jotka tänään tunnemme virren 600 sanoina, sen virren jota Saksassa tänä päivänä lauletaan sillä eri sävelmällä kuin meillä. Salaisuuden verho oli joskus auennut eikä maailma ole todellakaan yksi suuri japanilainen keittiö. Tällä ei tietenkään tarkoiteta sitä että japanilainen keittiö olisi turha asia, ja etteikö sen viehätys ja ainutlaatuisuus olisi juuri siinä tavassa, jolla siellä oppilaan ja mestarin keskinäinen vuorovaikutus toimii.

IV näytös. Yhdessä uuteen vuoteen
Adventti avaa siis uuden kirkkovuoden ja kirkoissa on tänään poikkeuksellisen paljon kävijöitä. Voimme karkeasti sanoa että ainakin joka viiden suomalainen käy tänään kirkossa. Hoosianna-kirkko kaikkine mausteineen on varmasti vuoden kohokohta. Mutta kirkkovuosi on enemmän. Meillä pähkäillään kirkossa parhaillaan sitä miten saarnan voisi uudistaa. Kieltämättä jos joka pyhä väkeä olisi näin paljon niin se väkisinkin uudistaisi saarnaa kaikkialla, ja toisi hyvin yksinkertaiset perusasiat uudelleen esiin. Isompi joukko tuo aina enemmän vuorovaikutusta ja pohjimmiltaan luterilainen seurakunta-oppi tukee tätä ajatusta. Saarna syntyy yhdessä ja kaikkien rukouksen voimalla ja saa muotonsa erityisen saarnaviran kautta.

Vuosia on niin monenlaisia. On tietenkin ajanlaskennallinen vuosi, lomanmääräy-tymisvuosi ja varsinainen lomavuosi, verovuosi ja tietenkin tämä meidän kirkkovuosi. Jokaisen on perusteltu omalla tavallaan ja kuten kertasimme niin kirkkovuoden synnylläkin on oma lähtökohtansa. Normaalin kalenterivuoden eli vuosi-vuosivuoden alussa on meillä tapana tehdä joskus uudenvuodenlupauksia. Ne eivät vain ole kovin kovassa kurssissa ja monet varoittelevat niiden tekemisestä. Lupausten tekeminen ei pitäisi olla kristitylle ja kristilliselle mielenlaadulle mahdoton ajatus. Kirkko on myös parannuksen kirkko ja parannusta pitää saarnata. Voimme siis lähestyä lupausta ja uudistumista tästä näkökulmasta käsin.

Jos nyt joku sitten päättää heittäytyä niin sanotusti japanilaiseksi keittiömestariksi ja käyttäytyy niin kotonaan, työpaikalla tai kaveripiirissä tekee tietenkin hyvin mielenkiintoisen kokeilu. Miten hyödyllinen ja hedelmällinen se sitten onkaan on eri asia. Jeesuksessa oli tietenkin aikamoinen annos myös japanilaista keittiömestaria, ja sitä on kaikissa opettajissa kaikkina aikoina ja niin pitää varmasti ollakin. Mutta hänessä oli jotain joka todellakin olisi saanut kivet huutamaan jos hänen opetuslapsensa olisivat olleet hiljaa. Uusi aika oli murtautunut ihmiskunnan historiaan ja tietoisuuteen. Jumala ei ollut enää salattu vaan hän oli ilmoittanut itsensä meille juuri hänessä.

Mutta miten käy nyt hienon psalmin 42 ja virren 348? Ne eivät häviä minnekään vaan muistuttavat meitä ilon, riemun, tajuamisen ja tietämisen toisesta puolesta. Kirkkovuosi on suuri näytelmä ja seuraavaksi saamme katsoa kohti Vapahtajan syntymäjuhlaa, sitten kohti pääsiäisen suuria juhlapäiviä, kiirastorstaita eli ensimmäisen ehtoollisen päivää, Jeesuksen kuoleman päivää eli pitkääperjantaita, kuoleman voittamisen aamua eli pääsinpäivää kuten vanhat suomalaiset sanoivat, ja helluntaita eli Hengen juhlaa ja monien tärkeiden opettavien pyhien jälkeen myös kirkkovuoden loppua ja kovenevia panoksia ja puhetta viimeisestä tuomiosta ja ihmisen vastuusta.

Suuret mestarit ja opettajat haluavat opettaa meitä. Oppiminen ei pohjimmiltaan ole jäljittelyä kuten olemme nyt oivaltaneet japanilaisen keittiön johtavasta periaatteesta. Oppilas kunnioittaa mestaria mutta haluaa tulla omaperäiseksi. Mestari Jeesus Kristus tulee luoksemme, ja haluaa että kasvaisimme kukin omana persoonanamme, ja tulisimme siksi ainutlaatuiseksi Jumalan kuvaksi kuin meidät on tarkoitettu. Tässä meitä auttaa yhden vuoden lukujärjestys eli kirkkovuosi. Että tekee asiat aina samalla tavalla on tietenkin turvallista mutta ihan arkisestikin ajatellen se tekee ihmisen hyvin onnettomaksi. Jeesus oli Vapahtaja ja hän halusi että hänellä on paljon oppilaita jotka löytävät uuden tavan elää. Näitä asioita voimme miettiä nyt kun saamme käydä yhdessä uuteen vuoteen. AMEN.