20. Sunnuntai helluntaista
Usko ja epäusko
Saarna 30 oct mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG
Evankeliumi:
Joh. 9: 24–38
Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: »Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.» Mies vastasi: »Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.» He kyselivät: »Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?» Mies vastasi: »Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?» He vastasivat hänelle pilkallisesti: »Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.» »Merkillistä», mies vastasi, »että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.» Silloin fariseukset sanoivat: »Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!» He ajoivat miehen ulos. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: »Uskotko Ihmisen Poikaan?» »Herra, kuka hän on?» mies kysyi. »Sano, jotta voisin uskoa.» Jeesus sanoi: »Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.» »Minä uskon, Herra», mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.
I näytös. Amishit ja rumspringa.
Meidän suomea puhuvien suomalaisten korvissamme sana ”rumspringa” voi kuulostaa hauskalta jos otamme vain sanan pelkästään sanana emmekä tiedä sen alkuperää. Sanasta voi tulla mieleen ensimmäisenä ns. rumsteeraus elikkä lähinnä tahallisenoloinen värteeraus, tärkeily, asioiden toistaminen ja muuta kielteistä. Harvempi tietää mihin asia oikeastaan liittyy. Jotta ymmärrämme asian ja voimme luoda jonkinlaisen kuvan siitä niin meidän pitää matkata varsin kauan Amerikan maille ja lähinnä Yhdysvaltojen itärannikolle. Pennsylvanian osavaltiosta ja Harrisburgista löydämme sopivan näyn. Näemme siellä ikivanhalla tavalla tehdyt hevosvetoiset kärryt jotka vetävät heinäkuormaa, ja jossain taustalla kohoavat taannoin kuuluisaksi tulleet ytyvoimalan höyryävät jäähdytystornit. Voimme kuvitella kärry-kuskin pukeutuvan nahkajatsareihin, sarkahousuihin, rohdinpaidaan ja päässään hänelle on vilttihattu. Hyvinkin tuo heinäkuormaa kuskaava mies pureskelee suussaan heinäkortta. Kotona hänellä ei ole käytössään sähköä eikä muitakaan nykyajan mukavuuksia. Useimmat heistä ovat tyytyväisiä elämäänsä. Jotain heidän ajatusmaailmastaan kuvaa se, että he eivät halua käyttää vaatteissaan edes nappeja sillä se on vain maallista koreilua.
Joku sanoisi varmasti tuosta alkunäkymme miehestä, että siinäpä on tynnyrissä kasvanut mies, täysin sivistymätön maalaisjuntti joka ei maailmasta mitään tiedä. Kyseessä on amishien uskontokuntaan kuuluva mies joka viettää oman yhteisönsä kannalta aivan normaalia elämää. Joka ei tiedä mitä sana rumspringa tarkoittaa voi todellakin pitää tuota maalaisjuntin oloista miestä tynnyrissä kasvaneena oliona joka ei halua eikä pysty elämään nykyaikaista elämää, eikä varmasti ole siitä kiinnostunut. Hehän puhuvatkin omaa merkillistä ja vanhaa kieltä, pennsyvanian-saksaa.
Ulkokuori voi kuitenkin pettää ja niin se tekee tässäkin tapauksessa. Tämän uskontokunnan edustajat ovat eläneet tiukan yhteisön rajoissa murrosikään saakka ja siitä vuoden pari ylikin. Mutta sen jälkeen heillä on ollut mahdollisuus kokeilla ympäröivän maailman elämää ennen aikuiskastetta. Jos joku ei halua palata synnyinyhteisöönsä hän voi jättäytyä sen ulkopuolelle. Useimmat kuitenkin palaavat viimeistään parin vuoden kuluttua takaisin, ja jatkavat meidän näkökulmastamme katsottuna hyvin vanhanaikaista elämäntapaansa. Onko veri vettä sakeampaa ja suku rakkaampaa, siitä voivat yhteisötutkijat ja erinäiset psykologit keskustella ja kiistellä.
Itse asiassa rumspringa ei ole niin ihmeellinen asia vaikka se herättääkin kansanomaisen onomatopoeettisesti kutkuttavia mielleyhtymiä. Se ei ole mikään suuri hilluntakausi vaikka tietyssä populaari-kulttuurissa tällaisiakin kuvauksia on esitetty. Tällaista elämä voi olla, amishit ovat omanlaisensa joukkokunta. Alun perin he ovat halunneet eristäytyä koko maailmasta saadakseen elää heidän näkökulmastaan katsoen oppiensa mukaista täydellistä elämää ja täydellisemmin pyrkiä noudattamaan Jeesuksen opetuksia. Amisheista puhuvat Amerikassa jotkut hyvin kriittiseen ja tarkoituksellakin hyvin sävyyn. Väitetään että heidän keskuudessaan esiintyy poikkeuksellisen paljon raiskaustapauksia, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, ja myös sodomiaa eli eläimiin sekaantumista.
Mikä lie totuus sillä ei taida ulkomaailmassakaan olla kovin paljoa kehumista. Ja jos hillumisesta puhutaan niin monen ulkomaailmassa elävän elämä taitaa olla melkoista hilluntaa, vapauden ja rajojen etsimistä koko elämän ajan. Itse asiassa rumspringa onkin lyhenne pitemmästä sanasta ”herumspringa,” joka tarkoittaa ”ympäriinsä hypekselemistä.” Ja jos sanotaan mistä on kyse noin uskonto-sosiologiaa ja psykologiaakin karkeasti yksinkertaistaen, niin tässä on nimenomaan kyse aikuistumiseen liittyvästä siirtymäriitistä. Ja jos sitäkin on tarpeen selkokielellistää niin sanotaan sitten yhteisön vaatimasta koe-ajasta tulla aikuiseksi ja täysivaltaiseksi yhteisön jäseneksi. Joka tapauksessa monen korvissa ja ajatuksissamme sana rumspringa aiheuttaa hauskoja ajatuksenjuoksuja.
II näytös. Sokeana syntynyt ja epäuskoinen usko.
Ja tässä on heti sanottava, että kokeneenkin raamatunlukijan on syytä lukea tekstiä parin luvun verran edeltä jotta päästään jonkin verran jyvälle siitä mitä oikein tässä oikein tarkoitetaan. Johanneksen evankeliumi on kuin yhdestä langasta kudottu vaate. Aivan erityisesti näin on tehtävä juuri tänään ja tämän tekstin kanssa.
Sokeana syntyneen kohtalo oli entisaikojen maailmassa kova kohtalo niin lapselle kuin hänen vanhemmillekin. Erityisesti se oli sitä vanhemmille. Kysyttiin ja ihmeteltiin sitä, mitä syntyä he olivat oikein tehneet tuollaisen kohtalon ansaitakseen? Nykyään sokea voi elää aika tavalla täysipainoista elämää ainakin jos sitä verrataan menneiden aikojen tilanteeseen. Tietysti voisi sanoa, että hän, Johanneksen evankeliumin kuvaama sokeana syntynyt oli eräällä tavalla tynnyrissä kasvanut. Näin voidaan sanoa jos puhutaan asiasta hirtehisellä tavalla. Joskus, itse asiassa aika monesti, tämän sunnuntain saarnoja on kirjoitettu juuri tietystä näystä; ”Miten tämä sokea koki maailman saatuaan näkönsä.” Ja nyt emme voi todellakaan sanoa, että hän sai näkönsä takaisin sillä hän oli sokeana syntynyt. Häntä ei ainoastaan otettu pois tynnyristä, vaan se tynnyri jossa hän oli joutunut olemaan koko ikänsä oli nyt särjetty. Voidaan sanoa että hänet oli siirretty uuteen, aivan uuteen todellisuuteen, todellakin aivan uuteen todellisuuteen. Alkoiko hänellä nyt sitten eräänlainen ”rumspringa” ja minkälainen se mahtoi olla?
Paluuta entiseen eli sokean elämään hänellä ei enää olisi…
Johanneksen evankeliumi poikkeaa kolmesta muusta, Markuksesta, Matteuksesta ja Luukkaasta sikäli että kun se on kirjoitettu niin paljon noiden kolmen muun jälkeen niin siinä on aivan eri näkökulma. Ja siinä on jo selkeää oppia. Painopiste ei ole niinkään tapahtumissa, Kaanaan häissä, aviorikoksesta tavatussa naisessa eikä tässä sokeana syntyneessäkään. Kaiken tarkoitus on todistaa vain Jeesuksesta ja siitä että hän on Jumalan poika ja Messias. Jeesuksen oma kansa, juutalaiset, saavat varsin kovan kohtelun osakseen.
Tänään meidän on kuitenkin katsottava Johanneksen todistusta hieman uskon ja epäuskon näkökulmasta ja silmälaseilla. Ja se jonka kanssa käymme nyt hetkeksi katselemaan maailmaa on tietenkin tuo sokeana syntynyt. Se ei olisi millään tavalla hyödyllistä ellemme miettisi ainakin yhtä asiaa. Kun otimme tuohon alkunäkyymme amerikkalaiset amishit niin emme tehneet sitä aivan tahattomasti. Ihminen joka elää kuusitoista ensimmäistä vuotta eristettynä ulkopuolella muusta maailmasta on hyvin konkreettisella tavalla tynnyrissä kasvanut. Hän voi kysellä vanhemmiltaan ja sukulaisiltaa sitä, että mikä se rumspringa oikein on, aivan samalla tavalla kuin sokeat kaipaavat mielikuvia siitä millainen oikein on se näkevien maailma.
Sokeana syntynyt tuli siirretyksi aivan yhdessä hetkessä aivan toiseen todellisuuteen. Vaikka äsken totesimmekin, että Johanneksen todistustapaa arvioidessamme, että henkilöt ja tapahtumat eivät niinkään ole tärkeitä vaan puhe Jeesuksesta, niin kyllä tämän kertomuksen taustalla on aito tapahtuma. Tapahtuma on siinä, että sokeana syntynyt sai näkönsä takaisin. Ja juuri hänen kauttaan voimme tarkastella sitä millaista toiseen todellisuuteen, aivan erilaiseen todellisuuteen siirtyminen voi olla. Älkäämme luulko että elämä oli hänelle helppoa kun hän oli saanut näkökyvyn, kyvyn tarkastella maailmaa samalla tavalla ja tasa-arvoisesti kuin muutkin. Kyllä siinä varsinainen rumspringa alkoi. Ja kun hän sai nähdä maailman kauheuden, kurjuuden ja köyhyyden niin aivan varmasti hänkin koki epäuskoa ja saattoi toivoa ainakin muutaman silmänräpäyksen verran että hän saisi palata entiseen elämäänsä. Kertomuksia tunteva henkilö saattaa tässä vaiheessa muistaa mitä koulun opettaja on saattanut kertoa Siddharta Gautamasta ja siitä mitä tapahtui hänelle kun hän näki maailman kurjuuden. Palaamme asiaan joskus toiste, paremmalla ajalla ja toisessa yhteydessä. Mutta toteamme että ne kysymykset, kuvat ja näyt joiden kanssa ihminen askartelee ovat ikuisia.
III näytös. Oliko Martilla rumspringa?
Vaikka Johanneksen evankeliumi on todistusta ja yhtä loputonta ja hieman sävyissään monotonista saarnaa siitä, miten Jeesus ja Isä ovat yhtä ja joka on nähnyt Jeesuksen on nähnyt isänkin, niin sokeana syntynyt ei jätä päästä meitä helpolla. Retkemme Amishien luo jätti mieleen monta kysymystä. Mikä on loppujen lopuksi uskon ja epäuskon suhde ja tietenkin kysymys siitä onko aikuiskasteessa sittenkin jotain järkeä? Sokeana syntynyt ja näkökyvyn saanut nostattaa vielä enemmän kysymyksiä.
Emme saa jäädä tarkastelemaan esimerkiksi sitä, onko kertomuksen takana jokin todellinen tapahtuma vai ei? Tällaiseenkin tarkasteluun voi juuttua kiinni eikä siitä pääse millään eroon. Jos annamme kuvauksen johdattaa meidät sen ajatuksen ääreen että millaista elämä voisikaan olla jos saisimme sellaisen näkökyvyn josta käytetään vaikka nimeä ”hengellinen näkökyky.” Siis miten pääsisimme pois tästä viheliäisestä tynnyristä joka rajoittaa olemistamme ja estää meitä tekemästä oikeita hengen tekoja. Että etsintä ja kuohunta voisi lakata, että ikään kuin pääsisimme jatkuvasta rumspringasta hengen täyttämään elämään?
Että lauloimme tänään yhdessä Lutherin taisteluvirttä "Jumala ompi linnamme" ei ole tänä vuonna mikään sattuma. Poikkeuksellisen myöhäinen pääsiäinen tekee sen, että kahdeskymmenes toinen helluntain jälkeinen sunnuntai jää tänä vuonna pois. Ja juuri tuo sunnuntai on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Jumala ompi linnamme sopii varsin hyvin tässä tilanteessa tähän sunnuntaihin. Sopiiko se sitten siihen ajatuksenjuoksuun joka on noussut evankeliumi-tekstin ja näkyjemme seurauksena. Tietysti voimme heti kysyä oliko Martilla mitään rumspringaa eli hengellistä juoksuaikaa? Nythän löydämmekin sanalle rumspringa hyvän ja täsmällisen merkityksen, vaikka paljastetaankin tässä vaiheessa, että amishien mailla rumspringa palvelee tuon uskonnollisen joukkokunnan parinmuodostus-prosessia. Veri on heillä niin sakeaa että kyllä yhteisöstä eroaminen on enemmän poikkeus…
Lutherhan on sellainen mies, että jokainen aikakausi löytää hänestä kyllä kaiken tarpeellisen jotta hän olisi juuri se esimerkillinen mies jota tarvitaan. Voimme vain kuvitella millainen määrä häneen ja uskonpuhdistukseen liittyvää tavaraa julkaistaan vuonna 2017 kun on uskonpuhdistuksen D-juhlavuosi eli tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä kun Lutherin käsitetään kokeneen jotain joka muutti hänen ajattelunsa suuntaa lopullisesti. Palaamme vielä monta kertaa Marttiin ja hänen tekemisiinsä ja tietysti sanomisiinsakin kunhan tuo vuosi 2017 tulee lähemmäksi. Vuonna 2011 Martti on nyt 28-vuotias jos haluamme katselle häntä viidensadan vuoden ikkunan takaa. Martti on juuri määrätty Wittenbergin uuteen yliopistoon ja hän on joutuva opettamaan ja luennoimaan erityisesti Vanhan testamentin kirjoista ja hän toimii kaupungin linnakirkon saarnaajana. Muuten hän viettää augustiinolaismunkin elämää luostarissa.
Luostarielämälle ominaisia olivat jumalanpalvelukset joita pidettiin seitsemän kertaa vuorokaudessa, rukoukset, mietiskelyt, paastot, valvomiset, itseruoskinta, ripittäytymiset ja katumusharjoitukset. Tynnyrissä Martti ei välttämättä elänyt, mutta armollista Jumalaa hän etsi etsimistään. Voimme sanoa kysymykseen joka leijuu ilmassa selkeästi kyllä. Martti eli omaa pitkää rumspringaansa ja tuo sana sopii häneen oikein hyvin. Tosin nyt kaikki on hieman nurinkurin sillä jos kuvaannollisessa mielessä amishien rumspringa voi tuntua, kuten olemme todenneet, tynnyristä pois tulemiselta, niin Marttipa otti ja menikin tynnyriin tietyllä tavalla tehdessään munkkilupauksensa. No hänkin pääsi viimein tynnyristään ulos.
Martin kohdalla ei ollut missään vaiheessa kyse siitä, etteikö hän olisi uskonut Jumalaan. Uskonpudistajaksi ja maailman mullistajaksi ei noin vain ryhdytä ateisti-pohjalta. Martti oli kastettu lapsena muutaman tunnin ikäisenä aikakauden tavan mukaisesti. Lapsi piti viemän pikatteen kasteelle ettei paholainen pääsisi käsiksi häneen. Lopun tiedämmekin pääpiirteissään varmasti me kaikki. Mies eli vimmaista elämää ja sanotaan ettei hän rauhoittunut vasta kuin avioiduttuaan. Ja tietyllä tavalla hän ei enää tuota mitään merkittävää uutta tuon tapahtuman jälkeen. Ennen kaikkea Martti etsi koko ikänsä armollista Jumalaa ja niin tulisi meidän kaikkien myös etsiä.
IV näytös. Armollinen Jumala.
Mikä on toiselle toista sen toiselle aivan varmasti toista. Jollekin monipuuhaisuus on mitä suurinta rauhaa kun taas joku toinen tekee aina vain yhtä asiaa kerrallaan. Joku käsittää alkutapahtumaksi Jumalan sanan tutkistelun kun taas toiselle lähimmäisten kohtaaminen on kaikkein tärkein asia, ja tietenkin kolmannelle hänen oma henkilökohtainen kokemuksensa on se tärkein. Otapa tuosta nyt sitten selvää…
Jospa tarkastelisimme vielä hetken vanhaa sanontaa joka on seurakuntaelämässäkin joskus esillä. Joskus, aika monestikin, puhutaan uskoon tulemisesta. Tulemiseen liittyy aina liike, ja tässä ilmeneekin raamatullisen uskonkäsityksen merkillinen piirre. Emme koskaan tule uskossa valmiiksi. Usko on uskossa kasvamista, ja Luther ja monet muut hänen jälkeensä ovat toistaneet että se on enemmän tulemista kuin olemista. Kuitenkin uskon olemisen kohde olisi tärkeä. Täydellisintä elämä on silloin kun olemme Kristuksessa. Voimme puhua myös kasvamisesta, ja kasvaminen on nimenomaan liikettä ja monesti ympärikseen hypehtelemistä, yhtä pitkää ja levotonta rumspringaa...
Eräs vanha saarnakirja on jo erään tuonpuoleiseen siirtyneen sananpalvelijan suulla todennut sen mitä tänä pyhänä on monen sadan vuoden ajan toistettu: ”Kasvamisen kautta ei tulla johonkin, mikä on enemmän kuin usko, vaan tullaan yhä enemmän riippuvaiseksi Kristuksesta. Samainen Johanneksen evankeliumi sanoo aiemmin ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” Ja tiedämme myös että koska uskon kasvatuskeinoihin kuuluu ennen kaikkea koettelemus, niin kasvava usko on kiusattu ja kilvoitteleva usko. AMEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti