4. Sunnuntai helluntaista
Kadonnut ja jälleen löytynyt
Saarna 24 junius mmxii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOC
Evankeliumi: Luuk. 15: 1–10
Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: »Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.» Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: »Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa. Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.»
I Alkukertomus… Kapteeni Lincoln
Joskus 1800-luvun alkupuolella Pohjois-Amerikan villissä lännessä tuli kerran muuan vanha intiaani valkoisten miesten leiriin väittäen olevansa valkoisten ystävä. Miehet uhkasivat kuitenkin tappaa hänet oitis, sillä he pitivät häntä vakoojana. ”Ampukaa hänen”, huudettiin monelta taholta. Pelästyneenä intiaani heitti silloin heidän eteensä paperilapun, jonka muuan kapteeni Lincoln nosti maasta ja huomasi sen olevan kenraali Cassin antama todistus ja turvakirja. Intiaani esitettiin siinä rehelliseksi mieheksi, joka oli tehnyt hyvää hänelle. Mutta miehet väittivät itsepintaisesti asiakirjan olevan väärennetyn ja uhkasivat heti ampua hänet. Silloin kapteeni Lincoln syöksyi intiaanin eteen, astui hyökkääjiä vastaan ja käski heitä pysähtymään.
—Te ette saa ampua intiaani, huusi hän. Kenraali Cassin määräystä on toteltava.
—Me tahdomme ampua hänet, kuului raaka ääni!
—Ette muuten ammu, paitsi jos ammutte minut, huusi Lincoln tulisesti, kohottautui täyteen pituuteensa, juhamietomaiseen pituuteen eli kuusi jalkaa ja kolme tuumaa, ja suojeli intiaania omalla ruumiillaan. Kapteeni Lincoln oli pelastanut intiaanin. Kapteeni Lincoln oli tuleva Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen presidentti, suuri valkoinen päällikkö Washingtonissa.
Suurmiehistä kerrotaan paljon juttuja vielä satojen vuosienkin kuluttua. Abraham Lincolnin elämässä ja Jeesuksen elämässä voidaan toki nähdä joitain yhtymäkohtia, aivan kuten Jeesuksen ja Sokrateen elämässäkin on nähty. Sitä emme tiedä montako intiaania Lincolnin joukko muuten ampui... Tuo kertomus tuo kuitenkin jollain tapaa mieleen vertauksen hyvästä paimenesta, ainakin puolittain, tai ainakin sadasosan verran...
Jakeiden selitystä
Jeesus puhuu hyvin tavallisista asioista, kahdesta hyvin tavallisesta asiasta. Lampaiden eksyminen laumasta oli nimittäin jokapäiväinen asia Palestiinan kukkulamailla ja vuoristossa. Kertomuksessa on hieman dramatiikka; yleensä muut paimenet jäivät vartioimaan laumaa yhden lähtiessä etsimään kadonnutta lammasta. Kertomuksen paimen on kuitenkin laumansa omistaja, lauma on hänen koko omaisuutensa. Rahojen hukkaaminen vaatimattomassa ja pimeässä savimajassa, maapohjaisessa sellaisessa, on myös hyvin tavallinen ja arkipäiväiseltä kuulostava asia. Oli sytytettävä lamppu ja tehtävä suursiivous.
Näiden kahden tavallisen ihmisen kokemuksiin Jeesus rohkeasti vertasi Jumalan suhtautumista ihmisiin. Hän haluaa kertoa, että Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat, myös ne jotka ovat häneltä kadonneet. Kertomus on alkuperäisessä yhteydessään ja ympäristössään huomiota herättävä. Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat näet opettivat, että kyllä Jumalalla oli varaa kadottaa ne jotka omalla elämällään olivat osoittaneet sen etteivät he kuulu liiton kansaan. Ja tämän kaiken Jeesus haluaa kääntää, ja kääntääkin päälaelleen. Jeesuksen toimintatapa, se paljon puhuttu toimintatapa, oli täysin erilainen. Hän lähti tekemään työtään hylkiöiden ja toivottomien tapausten parissa. Ja jälleen vertaus kuvastaa hänen erityistä Jumalatietoisuuttaan. Ennen kuulumaton väite, että Jumala iloitsee enemmän syntisistä jotka tekevät parannuksen kuin hyvistä ja uskonnollisista ihmisistä, jotka eivät katso tarvitsevansa elämänmuutosta. Kertomuksen ydin on siinä väitteessä, että pelastumisemme ei perustu nuhteettomuuteemme tai kirkollisuuteemme tai tunnustuksellisuuteemme, vaan yksin siihen, että Jumala antaa anteeksi toivottomille tapauksille.
Konteksti, hutba ja lopetus
Tämän päivän evankeliumi on hyvin tarpeellinen, missä ilo-sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta kuulutetaan, siellä tätä ver-tausta ei voida jättää esittämättä. Jos profeetta sai jo edeltä nähdä evankeliumin suuren salaisuuden Herran kärsivän palvelijan tekona kuten sen profeetta Jesan kirjan luvussa 53 saamme lukea, niin eteemme nousee jokaisen julistajan ahdistava kysymys: “Kuka uskoo meidän saarnamme?” Tämän tuskan Jeesus varmasti koki monta kertaa, ja hänen seuraajansakin saavat kokea saman. Evankeliumi kohtaa aina napisijoita. Puhuessaan nämä vertauksen sanat jo ennen ristinkuolemaansa todisti hän sen kuinka hän etsii kadonneita ja iloitsee jo yhdestäkin joka tekee parannuksen.
Martti Luther on sanonut, että tätä saarnatekstiä me tarvitsemme tiemme alussa, sen puolivälissä ja perille asti. Lähdemme nimittäin niin helposti etsimään autuutta omien ansioittemme perusteella. Emme halua olla syntisen paikalla ja teemme kaiken omaksi kunniaksemme. Silloin olemme nurisijoita toistemme ja Jumalan edessä.
Mutta vaikka etsimme tähtäyspistettä, saarnatekstin ydintä, vaikka selvittäisimme sen kaikki nyanssit ja yksityiskohdat vaikkapa siitä miten tuon naisen kadottama hopeakolikko varmastikin kuului naimisissa olevan naisen otsakoristeeseen jne. niin voimme lopulta Hengen silmin nähdä vertauksen takana vain armahtavan Jeesuksen. Hän kertoo kuinka Isä etsii, odottaa ja on valmis sulkemaan syliinsä jokaisen, joka Hänen tykönsä tulee. Oikeaa ja hyvää paimenta emme löydä lukemalla kertomuksia suurmiehistä ja samaistumalla heidän elämäänsä ja heidän elämässään sattuneisiin huippukokemuksiin. Suurmies kuten Abraham Lincoln voi olla yksi kansakuntansa isistä, mutta hän ei ole sellainen Vapahtaja kuten Jeesus Kristus on.
Mutta Jeesus on Hyvä Paimen, ei ainoastaan Hyvä Paimen vaan Oikea ja Hyvä Paimen. Tullessamme Jumalanpalvelukseen saamme käydä nauttimaan Herran Pyhää Ehtoollista. Siinä leivässä ja viinissä Jeesus lahjoittaa syntiemme anteeksiannon ja ikuisen elämän lupauksen jokaiselle joka näitä elämäänsä kaipaa ja tahtoo ne vastaanottaa. Olemme elämää suurempien aarteiden äärellä. Saamme iloita koska meillä on näin Hyvä Jumala, Jumala joka ei tahdo käännyttää pois epäonnistunutta, vaan antaa sydämeemme tosi rauhan ja ilon. AMEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti