Teille on syntynyt Vapahtaja
25 dec mmv Saarna Auran kirkossa
Painakaa kaikki mieleenne ja miettikää sitä usein
Evankeliumi:Luukas 2: 1-20
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
Tämä on se perinteinen ja jollain tapaa ainoa oikea joulun jumalanpalvelus meille suomalaisille; jouluaamun kirkko. Mutta nykyään sananpalvelija joutuu, varsinkin pienemmässä seurakunnassa, viettämään näitä joulukirkkoja aika monta. Parhaimmillaan kymmenen päivää ennen aattoa- ja jouluaamua on jokin jolujuttu jossa otetaan varaslähtö jouluun jouluevankeliumeineen ja Enkeli taivaankin lauletaan. Joka kerta pitäisi olla tosissaan ja sanottavaakin pitäisi olla; yksinkertaisesta ja kaikille tutusta tekstipätkästä. Tilannetta voisi verrata perinteisen beduiininaisen päivänpolttavaan tilanteeseen: miten taas loihtia ateria taatelista, vedestä ja vehnäjauhosta. No siinähän kyllä onnistuu, ja tekee noista aineksista maustamistaidolla ainakin 20 eri ruokalajia...
Jouluevankeliumin salaisuus onkin varmaan siinä, että se ei tyhjene vaikka sitä kuinka kaluaisi. Sama pätee raamatun lukemiseen, tai tutun elokuvan katselemiseen, aina avautuu uudenlainen maisema vanhoista tutuista maamerkeistä. Jos rakastat jouluevankeliumia niin pane silmäsi kiinni ja heitä sormesi yhteen kohtaan sen yllä... Puhu sitten siitä... Noin kuvaannollisesti sanoen... Joku sanoo että tällainen ruotimenen on turhaa, riittäisi yksi ja sama ydin: ”LAPSI ON SYNTYNYT, VAPAHTAJA ON SYNTYNYT...”
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen... Jouluevankeliumin ydin on tietysti edellä mainittu, mutta kaikki nuo sanat ovat sen mausteita... 23 lausetta ja 250 sanaa.
Tänään ja tänä vuonna, tällä joulun pää-aterialla, voimme tarkastella yhtä lausetta, tai paremminkin sen toista puoliskoa... Sanat: ”Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.” Olemme kaikki varmasti joskus miettineet jonkin asian merkitystä, jopa tarkoitustakin.
Jotkut ovat periaatteen miehiä... Jollekin suurelle urheilusankarillemme sotilasvalan vannominen oli vaikea asia, niinpä hän antoi juhlallisen vakuutuksen. Tärkeiden asioiden äärellä ollaan säästäväisiä luonteita. Jumalanpalvelusuudistuksemme myötä se, että ehtoollista periaatteessa voidaan viettää joka pyhä on vielä vähän oudompi asia. Asioita halutaan tutkistella ja kypsytellä mielessä ennen ratkaisua ja toimintaa.
Kerronpa pienen jutun jostain kaukaa, mutta ei niin tavattoman kauan sitten; Jumalanpalvelusuudistus oli jo tehty... Kirkkoon tuli vanha mies kuulemaan poisnukkuneen vaimonsa nimen lukemisen. Pitkään oli eletty yhdessä, tutkisteltu toisia, ja monia monia asioita mielessä. Rippikoulukin oli käyty, 70 vuotta sitten... Jumalanpalveluksen liturgina oli nuorehko pappi, ei vielä kaikkea nähnyt ja niin kalttaantunut... Ja tuo mies tuli Jumalanpalveluksen jälkeen kysymään lukiko pappi hänen vaimonsa nimen; oli hän sen lukenut. Sitten tuo vanhus sanoi: ”Nyt minä sitten kävin ehtoollisella!” ”No mutta se on hyvä asia”, vastasi pappi. Vanhus jatkoi: ”Siitä on 70 vuotta kun minä kävin rippikoulun, en ottanut silloin ehtoollista. En ole uskaltanut tulla ehtoolliselle kun se pappi pelotteli niin kauheasti sen oikeasta nauttimisesta.” Keskustelu jatkui vielä tovin, mutta jääköön se heidän välisekseen... 70 vuotta oli tuo mies tutkistellut tuota asiaa mielessään. Eikä kaiketi turhaan...
Meidän raamatussamme tuo sana tutkistella on ollut käännöksessä mukana aivan alusta alkaen. AGRICOLA SEN SINNE LAITTOI. Sana voitaisiin toki kääntää muutenkin: vaikkapa ”miettiä itsekseen”. Vuonna 1972 ilmestynyt Suomen Pipliaseuran ”Uusi testamentti nykysuomeksi” käänsi tuon kohdan näin: ”mutta Maria painoi kaiken mieleensä ja mietti sitä usein”.
Tuo käännös on edelleenkin parasta suomen kielelle tehtyä raamatunkäännöstä; nykyinen käännös on jo tullut siihen ikään että sitä tulisi arvioida vähän kriittisemmin... Ei tarvita kuitenkaan suuria ennustajanlahjoja jos sanotaan että tuota sanaa ”tutkistella” ei tulla virallisesta käännöksestä koskaan muuttamaan. Ja vaikka yksi innostunut, asialleen omistautunut henkilö, pitäisi koko elämänsä palopuheita, niin ei siltikään.
Jouluevankeliumi tahtoo tulla tässä avuksemme opettamaan meitä. Kiinnittäkäämme huomiomme muutamaan asiaan. Kokonaisuutta ajatellen ihmiset ovat sivuroolissa koko jouluevankeliumissa. Historian kulkuun puututaan sananmukaisesti ylhäältä käsin. Ja sitten Jeesuksen äiti Maria...!
Mariakin on vain Jumalan tekojen välikappale. Häneltä ei ole edes kysytty lupaa Jeesuksen äidiksi tulemiselle. Muutenkin kaikki annetaan... Niin on meidänkin laita. Jumalaa emme voi oppia tuntemaan ellei Jumala ole ensin itseään meille ilmoittanut. Evankeliumin totuus annetaan meille, se kuullaan, sitä ei varsinaisesti mietitä, vaan se mietityttää... Maria todellakin painoi kaiken mieleensä ja mietti sitä usein.
Voimme miettiä asiaa myös seuraavalta kantilta. Meillä voi olla muistoja tuovia esineitä, valokuvia tai lehtileikkeitä. Joitakin katselemme ja selaamme, hypistelemme aina tietyin väliajoin; on vain jokin pakottava tarve tehdä niin. Silloinhan me todellakin olemme painaneet mieleen jotain jota todella mietimme usein.
Maria joutui todellakin miettimään paljon ja usein. Hänen esikoispoikansa aiheutti paljon päänvaivaa, ja ensimmäisenä pitkäperjantaina, voimme kuvitella, hän oli todella neuvoton... Sitten koitti pääsiäisaamu... Ja oliko kaikki selvää vielä hänen kuolemaansakaan mennessä. Paljon sai Maria miettiä, ja usein, ehkä koko ajan elämänsä loppuun asti... Jos tämä kaikki mieleen painaminen ja miettiminen olisi pelkästään meistä kiinni ja meidän huolemme, olisimme mahdottoman tehtävän edessä... Pitäisi löytää Jumala ja vielä oppia tuntemaan hänet. Riittäisikö rippikoulu ja 70 vuotta miettimisaikaa... Ei varmasti riittäisi. Olisimme vain suuren pelon vallassa ja todella neuvottomia. Voisimme kiintyä maailman tuomaan hyvään ja vääränaliseen turvallisuuden tunteeseen. Luottakaamme siihen, että meissä alulle laitettu hyvä työ tulee lopulta päätökseen: ”Evankeliumi painuu mieleemme ja saamme miettiä sen sanoja usein.”
Toinen tärkeä sana, kaksi sanaa jouluevankeliumissa ovat ”Älkää pelätkö!” Jouluevankeliumin sisältö voidaan tiivistää yhdeltä kantilta juuri noihin enkelien lausumiin sanoihin: ”Älkää pelätkö”. Samat sanat lausuu ylösnoussut Jeesus Kristus pääsiäisen jälkeen. Juuri tänään koko maailma tarvitsee noita sanoja enemmän kuin milloinkaan. Uusia pelon aiheita on. Mitä maailma sai kylmän sodan ja kommunismin kukistumisen myötä, uusia pelonaiheita. Mitä suomalaiset saivat pysähtyneisyyden ajan päättymisen jälkeen; uudenlaisen tyhjiön ja arvottomuuden tunteen. Kuka lopulta pitää käsissään maailman kohtaloa? Kuka voi ottaa pois pelkomme ja antaa tilalle rauhan...
Kaikkien ihmisten omatunto tarvitsee kasvaakseen varmuutta, että on olemassa joku, joka pitelee käsissään tämän ajallisen maailman kohtaloa; joku jolla on hallussaan kuoleman ja tuonelan avaimet; joku joka on ihmisen historian A ja O, niin yksilön kuin yhteisenkin historian. Jumala voi yksin antaa perimmäisen vakuutuksen sanomalla: ”Älkää pelätkö!” AMEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti