Selkeä ja syntinten maailmankuva. I Adventtisunnnuntai – Kuninkaasi tulee nöyränä. 3. vsk.

I Adventtisunnuntai

Kuninkaasi tulee nöyränä
27 nov MMV Saarna Auran kirkossa
Selkeä ja syntinen maailmankuva

Evankeliumi: Luuk. 19: 28-40
Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.»Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: »Miksi te viette varsan?» He vastasivat: »Herra tarvitsee sitä.» He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle. Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:

- Siunattu hän, kuningas,
joka tulee Herran nimessä!
Taivaassa rauha,
kunnia korkeuksissa!

Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: »Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!» Mutta Jeesus vastasi: »Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.»


Aloitus
Tänä kuluneena vuonna olemme mekin tällä Aurassa viettäneet, osallistuneet kokonaiskirkollisiin talkoisiin, Kirkko Suomessa 850 vuotta- juhlavuotta. Tavallaan kaikki meillä huipentui viiden iltaluennon sarjaan jonka aikana saimme pohtia kristinuskon asemaa ja merkitystä Suomessa. Viides luento oli jollain tapaa merkityksellisin. Luennoitsija puhui siinä muun muassa siitä kuinka maailmankuvamme on tyystin erilainen kuin niillä ihmisillä jotka kirjoittivat raamatun, tai olivat sitä kirjoittamassa. Meidän kun on lupa ajatella, että siinä on inhimillinen ja jumalallinen puoli yhdessä toisistaan erottamatta.

Niinpä ei ole esimerkiksi kaikkien järkeenkäypää puhua taivaasta samanlaisena paikkana kuin apostolisella ajalla. Ja paljon muitakin esimerkkejä löytyy. Tarkoittaako tämä sitä, että raamatun sanoman ymmärtämiseksi meidän tulisi tehdä päivityksiä eri käsitteisiin ja niiden sisältöihin. Niinkö pitäisi tuttu ja turvallinen Isä Meidän-rukouksenkin alku: ”Isä meidän joka olet taivaissa, ei suinkaan muuttaa nykysuomelle muotoon ”Isämme taivaassa”, vaan peräti muotoon: ”Isämme joka asut maailmankaikkeuden salaisissa paikoissa”.

Maailma on täynnä merkillisiä paikkoja, ihmisiä ja kirjoja. Joka matkustaa jo nuorena paljon eikä kaihda vähän oudontuntuistakaan seuraa voi nähdä paljon. Näkee ainakin sen miten pieni maa Suomi olla ja miten myöhässä monet ajatukset tänne saapuvat. Meillekin suuri raamattukeskustelu tuli noin sata vuotta myöhässä. Ja yrityksiä päivittää maailmankuvaa ja kristityn maailmankuvaa, niitä on maailmalla ollut paljonkin. Jotkut näistä malleista ovat tulleet Suomeenkin, ja saaneet jalansijaa.

Viime vuosisadalla Yhdysvalloissa syntyi varsin merkillinen ihmismielen luomus. Se puhuu itsestään viidentenä aikakauden avaavana ilmoituksena. Se sanoo olevansa tapa puhua nykyajan ihmisille vastaavalla tavalla uskonnosta, Jumalasta, elämän tarkoituksesta ja sen päämäärästä. Kyse on valtavasta, yli 2000-sivuisesta URANTIA-kirjasta. Se on saanut paljon kannattajia ympäri maailmaan. Yhdysvalloissa ei ole tavatonta, että yliopiston teologian professori uskoo tuohon kirjaan, tai että ison kirkkokunnan pappisseminaarin johtaja uskoo tuohon kirjaan ja elää varsinaista kaksoiselämää. Olen tavannut ja olen tuntenut tällaisia henkilöitä. On lukuisia pappeja jotka uskovat tuohon kirjaan ja sen sanomaan niin sanotusti päivitettyine maailmankuvineen.

Toisaalta rajan toisella puolella, Kanadan Quebeckissä, räiskäleiden ja vaahterasiirapin, jääkiekon ja Saku Koivun maakunnassa, muuan teologian professori on tehnyt osan mittavasta elämäntyöstään kritisoidessaan tuota kirjaa ja sen oppeja. Siellä kun pelkästään Montrealin kaupungissa on kymmeniä opintoryhmiä jotka kokoontuvat tuon kirjan ääreen, ja katoliset papit ovat jo vuosikymmeniä olleet ihmeissään joidenkin seurakuntalaisten ajatuksista, tavasta puhua uskonelämästä ja käsitteistä.

Quebeckin ohella on eräs toinenkin paikka maailmassa jossa väestömäärään nähden lukijoita on paljon. Ja se paikka on Suomi. Aina ei voi olla varma onko jumalanpalvelukseen osallistujien joukossa joku tällainen henkilö. Ei olisi varmaan ihme jos kirkkomme papistosta löytyisi tällaisia henkilöitä, siis niitä jotka pitävät sitä todella taivahan totena juttuna yrittäen ujuttaa kirjan ajatuksia opetukseensa ihan noin vain mielessään ihmisten valaiseminen.

Kirjan opetuksista voisi puhua pitkään, ja siitä miten ne eroavat kristinuskosta ja vaikkapa luterilaisesta opista. Kirjan kirjoittajat esimerkiksi ovat luoneet aivan uudenlaisen käsityksen taivaasta. Enää ei tarvitse tyytyä ajatukseen taivaasta jossain tuolla avaruuden rajamailla, ilmakehän yläosissa. Sijoitetaan se reilusti kauemmas, vaikkapa noin 200 valovuoden päähän. Ja luodaan ihmiselle vaellustie avaruuksien halki maailmankaikkeuden keskukseen tapaamaan ja tunnistamaan Kaikkeuden Isä, Iankaikkinen Poika ja Ääretön Henki. Voihan se olla monimutkaisuuteen taipuvaiselle ihmiselle kiehtovaa ja haasteellisempaa kuin puhe vain pelkästä ”taivaasta.” Ja jos vielä vaikkapa annetaan kymmensivuinen selvitys erään asutetun naapuriplaneetan ihmisten yhteiskuntamallista ikään kuin opiksi niin voihan se olla kiehtovaa.

On toki totta että tuo kirja sisältää ainakin noin 70 asia ja käsitystä jotka siinä ensimmäisen kerran sanotaan ja esitetään, kuten vaikkapa alempien taivasmaailmojen maisemapuutarhuri ja työläis-olento spornagia. Mutta yksinkertaisinta on kuitenkin vain olettaa että kaikki on ihmismielen tuotetta, sen ihmeellisin ja liikuttavinkin osa ”Jeesuksen elämä ja opetukset”. Ne kaikki 800 sivua. Kirja ansaitsee huomion juuri tämän vuoksi; ihmismieli on valmis tekemään vaikka mitä paetakseen jotain. Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, kuten Saarnaajakin sanoo.

Laki
Luennoitsijamme oli kuitenkin oikeassa siinä kun hän väitti että maailmankuvamme on erilainen kuin 2000 vuotta sitten, ja että monet uskomiseen liittyvät ongelmamme johtuvat vain tästä.  Maailmankuvat törmäävät toisiinsa. Vaikka se usko jolla ihmiset uskovat on aina sama, voi uskomisen sisältö kaikkine yksityiskohtineen olla mitä erilaisin. Ei ole kahta samanlaista ihmistä.

Päivän evankeliumi puhuu nimenomaan tällaisesta tilanteesta. Kaksi eri tapaa elää uskoa todeksi ja puhua siitä olivat kohdanneet jo usean vuoden ajan. Se mitä Jeesus oli tehnyt ja opettanut ei ollut kaikkien mieleen. Jeesus ei ehkä tullut kertomaan maailmankaikkeuden salaisissa paikoissa asuvasta Isä-Jumalasta, kyllä hän puhui tavalla jonka tuon ajan ihmiset ymmärsivät. Fariseuksia ja kirjanoppineitakin on ymmärrettävä, varmasti he olivat ymmällään kaiken sen närkästyksen ja vihanpidon takana. Tai sitten heidän mielestään Jeesus seurusteli aivan vääränlaisten ihmisten kanssa. ”Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: »Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!» Mutta Jeesus vastasi: »Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”

Mutta, mutta... Onkos se maailmankuva, ja ehkä vähän tai reilustikin vanhentunut tapa puhu asioista kuitenkaan se asia joka estää ihmisiä tulemasta vaikkapa seurakunnan toimintaan tai kirkkoon kuulemaan ja osallistumaan. Löytyykö keskuudestamme noita tienvarsilla kyylääviä fariseuksia? Heitä jotka vaativat toisia puhumaan sanoilla ja käsiteillä joita he eivät itsekään koskaan ole työstäneet tajuttaviksi. Kuinka voi ihminen jolla ei ole mielenrauhaa ja sisäistä Kristuksen tuntemista voittaa ketään evankeliumin asialle ja uskonrauhaan.

Tulee mieleen erään toisen sunnuntain evankeliumi, kertomus fariseuksesta ja publikaanista.

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: »Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani.  Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.»

Hutba
Törmäämme joskus puheeseen esikuvana olemisesta. Kummeilta vaaditaan kristityn esikuvan olemista, seurakuntanuorilta ja isosiltakin vaaditan esikuvallisuutta. Mutta lopulta kaikki löytävät itsensä fariseuksen roolista, sen henkilön asemasta joka ei lähtenyt temppelistä autuaana ja armahdettuna. Puhe esikuvan olemisesta kääntyykin lopulta hyvin ristiriitaiseksi puheeksi kaikkea tätä taustaa vasten. Ja ratkaisu tästä ristiriidasta ulospääsyyn on hyvin yksinkertainen. Kristityn ainoa järkevä ja kestävä tapa olla esikuva on olla oma itsensä, löytää oma itsensä. Ei kuitenkaan siis niin että uskomme miten sattuu ja mihin sattuu, että etsimme sopivaa ja muodikasta, rakennamme jopa peräti hyvän ja vähemmän ristiriitaisen tavan puhua uskonasioista ja Jumalasta. Kun kristitty löytää itsensä, löytää ristiriitaisen itsensä, syntisen itsensä, eikä siinä sitten mitata paremmuutta, kuka on vähemmän syntinen, että jos olisin vähän parempi kuin tuo toinen ja siksi pääsisin esikuvaksi, sanomaan miten sinun pitää uskoa, ja uskotko ollenkaan.

Evankeliumi
Tietystikään tällaisena esikuvana oleminen ei tarkoita sitä, että syntiä pitää suosia ja tulla yhä suuremmaksi syntiseksi. Paljolti on kyse arvojen joutumisesta uudelleen syyniin. Tällainen arvojen uudelleen arvioiminen tapahtui erään toisen fariseuksen, Sauluksen, kohdalla silloin kun hän Damaskon tiellä koki Kristuksen ilmestymisen. Se merkitsi hänelle ankara rukoustaistelua, sillä tuon tapahtuman jälkeen sanotaan hänestä painokkaasti: Katso, hän rukoilee” (Apt. 9:11). Kyllä kai hän oli ennekin rukoillut, mutta nyt hän rukoili sisäisesti murtuneena miehenä. Hänen rukouksensa ei enää ollut vanhaa ansioiden luettelemista. Se oli publikaanin hätähuutoa Jumalalle. Filippiläiskirjeessä hän kuvaa tätä sisäistä muutosta sanoen, että kaikki entiset kerskauksen aiheet olivat tulleet hänelle roskaksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, tuntemisen rinnalla. (3:8) Hänen oma vanhurskautensa murtui Kristuksen kirkkauden ilmestyessä.

Lopetus
Tänään Ensimmäisenä adventtina voimme tervehtiä Kristusta kuninkaanamme aivan yhtä todellisesti kuin tekstissämme riemuitseva kansanjoukko tekee. Tässä kohden ei meidän tarvitse kipuilla maailmankuva-kysymysten kanssa. Pyhä Henki, jonka tehtävänä on kirkastaa Kristusta, tuo hänet elämäämme sanan ja sakramenttien kautta. Älköön kukaan sanoko, että se tunnon puhdistus ja rauha, jonka syntien anteeksiantamus tuo elämäämme, on pelkkiä sielullisia kokemuksia. Eihän henkiseksi omaisuudeksemme voi mikään tulla muuten kuin sielunelämämme välityksellä. Mutta siihen ei kuulu vain tietoelämä maailmankuvineen, vaan tunne, aavistus, usko, omantunnon rauha ja vapautus. Täysi tunnon rauha ei tule sinne, missä kristillisyys on vain toisilta opittuja sanoja ja hokemia. Se tulee vain hätääntyneeseen sieluun, joka tyhjentyy kaikesta omasta, sielusta joka särkyy armahtajansa edessä. AMEN.

Uimataidoton hengenpelastaja. 19 sunnuntai helluntaista – Rakkauden kaksoiskäsky. 2. vsk.

19 Sunnuntai  helluntaista
Rakkauden kaksoiskäsky
25 sept MMV Saarna Auran kirkossa.
Khra Torsti Äärelä
Uimataidoton hengenpelastaja

Evankeliumi:  Mark. 12: 28-34
Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: »Mikä käsky on kaikkein tärkein?» Jeesus vastasi: »Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole.»Lainopettaja sanoi hänelle: »Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.» Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: »Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.

Aloitus
Varmaankin kaikille seurakuntalaisille on selvää se, miten pappeja koulutetaan ja tehdään. Papiksi aikovan tulee lukea teologiaa, ja hyvähän sitä olisi lukea vielä pappina ollessaankin ja myös eläkepäivillä... Mitä se teologia sitten on. Olisiko teille hyvät kuulijat helpompaa jos käyttäisimme hyvää suomenkielistä vastinetta: ”Jumaluusoppi.” Sitähän se on. Loppujen lopuksi harva seurakuntalainen, maallikko on niin perehtynyt oppiin. Oppiin joka on, ei mitään muuta kuin ajatusrakennelma. Joka ammatikseen jumaluusoppia harjoittaa tulee tietämään, että on olemassa myös muita ajatusrakennelmia; ajatusrakennelmia jotka pitävät itseään oikeana...

Yliopistoteologia, Jumalaa koskevien ajatusrakennelmien ja niiden perustan tutkimus, on tärkeä asia. Mutta ei ole mitenkään vähäpätöistä sekään mitä kirkkokansan päässä liikkuu, se kuinka jumalanpalvelukseen osallistuva yhteisö asioista uskoo ja uskolla ajattelee...

Yksi meidän aikanamme elänyt ajattelija, opettaja, jonka nimi tässä yhteydessä on varsin toisarvoinen, mutta se en ole minä eikä kukaan ystävistäni, on kehittänyt ajatuksen siitä, että varsinainen teologinen tutkimus, yliopistoteologia, yliopistojumaluusoppi, on toisarvoista teologiaa, ja se mitä me tässä jumalanpalveluksessa harjoitamme, me yhdessä, minä erityisen saarnaviran hoitajana, ja te jumalanpalveluksen kanssatoteuttajana teette onkin ensiarvoista teologiaa.

Mikä on siis näiden kahden asian suhde. Ajatellaanpa vaikka näin: Kumpi ompi tärkeämpi. päällyskumi vai sisukumi; rengas vai vanne? Sillä kuka koskaan onkaan ajanut polkupyörää tietää, että pelkällä päällyskumilla ei pitkälle pötkitä, ja että ilman päällyskumia sisuskumi varsin pian hajoaa, tai että ei sillä ollenkaan pysty ajamaan. Siinä ei ole jäntevyyttä ja muotoa. Tai kun puhutaan autosta, niin tiedämme hyvin, että ilman rengasta ei auto liiku, tai ilman vannetta ei rengasta saa kiinni autoon. Nämähän ovat varsinaisia itsestäänselvyyksiä.

Mutta ne pätevät tähän meidän teologian harjoittamiseen. On muuten hyvin kannustavaa ajatella, että me todella harjoitamme täällä jumaluusoppia; olemme sanan äärellä. Mutta toisaalta ei tämä homma pysy kasassa jos eivät jotkut miettisi tämän kirkon ulkopuolella mitkä ovat meidän ajatusrakennelmamme perusteet ja kivijalka. Niinpä ei vanne saa soimata rengasta, ei päällyskumi sisukumia. Vasta sitten kun ne toimivat, niitä yhdessä käytetään, ne ovat hyödyllisiä ja toimivia.

Tekstin selitys
Päällyskumeilla ja renkaille tuottaa joskus vaikeuksia selittää ajatuksenjuoksuja jotka lähtevät vaikkapa tästä päivän tekstistä. Nykyään kun maailma ja koditkin ovat täynnä mitä erilaisimpia rakkineita ja purruuttimia on olemassa myös paljon käyttöohjeita. Joissakin kodeissa on oikein oma paikkansa, vaikkapa laatikko näille manuaaleille.

Nimittäin tämä päivän tekstissä kerrottu periaate, päivän otsikko ja teema: ”Rakkauden kaksoiskäsky”, ja siitä vielä hienostuneemmin johdettu kultainen sääntö ovat ihmisille tarkoitettu käyttöohje. Ongelmia tuottaa sitten se, että vaikka onkin hyvä, yksinkertainen ja selkeä käyttöohje, niin laite, ihminen ei sillä kovin hyvin toimi. Homma todellakin mättää ja pätkii.

Varhaisen kirkon aikana tämä asia kyllä jo huomattiin, emme tässä teologian harjoittamisessamme ole yhtään mitään hienoa ja uutta löytöä tekemässä. Ja tähän saamme vastaisuudessakin tottua. Saarnaajan kirjan sanat tulevat jälleen eletyiksi todeksi: ”Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä eikä korva täyttään kuulemisesta. Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla. Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta, on sitäkin ollut jo muinoin, kauan ennen meitä.

Nimittäin yksi koko läntisen kirkon suuri ajattelija, todella suuri opettaja, kirkkoisä Augustinus, siis todella suuri päällyskumi, pohti tätä käyttöohjeen ja ihmiskojeen arvoitusta paljonkin. Ja tietysti moni muu jo ennen häntäkin. Mikä se oikein on kun ei se ihminen toimi. EI AINAKAAN KOVIN HYVIN TOIMI. Paavali jo oli noin kolme ja puoli sataa vuotta ennen häntä pukenut asian sanoiksi: ”En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.” Paavali puhui synnistä, synnistä joka ihmisessä asuen tekee syntiä ihmisessä. Suuri päällyskumi Augustinus vain kehitteli ajatuksen loppuun. Kun kerran kastettu ihminen edelleen on himojensa vallassa ja tekee syntiä on jotain todella pielessä; kaikki ihmiset ovat maanantaikappaleita, ettei suorastaan hylkytavaraa, sekundaa... Näin sai alkunsa oppi perisynnistä.

Jeesuksen sanojen merkitys, rakkauden kaksoiskäskyn merkitys, ja kultaisen säännön merkitys, on siinä, että ne lopulta johtavat meidät Kristuksen luo, ainoan hyvän voiman luo. Korjaajan luo, joka antaa rikkoutuneelle ja ohuelle sisuskumille muodon ja tuen...

Hutba
Ihmisen korjaamisessa vaaditaan Jumalan rakkauden kosketusta, sillä itsestämme emme osaa rakastaa Jumalaa emmekä lähimmäistä. Johannes kirjoittaa: "Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä" (1.Joh.4:19). Se pätee sekä Jumalan että lähimmäisen rakastamiseen. Rakastamme sekä Jumalaa että lähimmäistä vain siksi, että Jumala on ensin rakastanut meitä. Jumalan rakkaudesta kaikki lähtee. Hän on rakastanut, hän on tullut Pojassaan luoksemme, antautunut ristin vaivaan ja kuoleman kuiluihin rakkaudesta meihin, hän on kantanut syntimme ja kutsuu meitä luokseen. Kyse ei ole vain uudesta alusta, vaan yhteydestä Jumalaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, ei siis niin, että saisimme uuden alun omassa voimassamme ponnistellaksemme ja yrittääksemme rakastaa, vaan niin, että me olemme Kristukseen liitetyt, hänen kauttansa täydellisesti korjatut, turvassa, ilman minkäänlaista pelkoa.

Tämän tajuaminen ja sen varaan heittäytyminen vapauttaa: se on uskoa Jeesukseen. Silloin heikko ja rikkoutumiselle altis sisuskumi saa tuekseen kantavan ja vahvan, muotonsa pitävän päällyskumin. Olemme kuin virtaavia vesilähteitä, josta Johanneksen evankeliumissa puhutaan. Jeesushan sanoi samarialaiselle naiselle: "Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä" (Joh.4:14).

Lopetus
Mutta me olemme samassa veneessä, tai emme edes veneessä, myrskyävässä vedessä me olemme, ja hengenpelastajaa avuksi huudamme ja odotamme. Seurakunnan olemus ei ole olla mikään keskinäisen viihtymisen kerho, jatsiklubi, vaan seurakunta on hengenpelastusasema. Ja kaikista traagisinta, tai lohduttavinta tässä on se, että hengenpelastaja on itse uimataidoton, oli hän sitten miten hyvä jumaluusoppinut tahansa. Ja myös Jumalan Henki tulee avuksemme: "Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin." (Room 8:26). AMEN

Kaikki joukolla hutbaa kuulemaan. Luomakunnan sunnuntai – Vastuu luomakunnasta. Vanhan testamentin saarna.

Luomakunnan sunnuntai
Vastuu luomakunnasta
Saarna Auran kirkossa 12 junius MMV
Khra Torsti Äärelä
Kaikki joukolla hutbaa kuulemaan

Evankeliumi: Joh. 1: 1–4
Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.  Ja alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan  voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.

Saarnateksti: Hoos. 4: 1–3
Kuulkaa, israelilaiset, mitä Herra sanoo!
Herra käy oikeutta teidän kanssanne,
sillä tässä maassa ei ole rehellisyyttä eikä uskollisuutta,
kukaan ei tunne Jumalaa.
Väärät valat ja valheet,
murhat, varkaudet ja aviorikokset
rehottavat kaikkialla,
veriteko seuraa veritekoa.
Sen tähden maa muuttuu aavikoksi,
kaikki sen asukkaat nääntyvät.
Villieläimet ja taivaan linnut kuolevat,
meren kalat katoavat.

Aloitus:
Aabrahamin perillisillä, muslimeilla, tätä nimitystä ”Aabrahamin perilliset” käytetään juutalaisista, kristityistä ja muslimeista, on oma viikoittainen pääjumalanpalveluksensa. Se pidetään heidän lepopäivänään perjantaina. Siitä käytetään useasti nimeä ”perjantaisaarna”. Muslimiseurakunnan hengellinen johtaja, imaami, pitää sen. Tuon saarna nimi on ”hutba.” Hutba on varsin kehottava ja yksityiskohtaisiakin ohjeita sisältävä saarna. Imaami todellakin neuvoo seurakuntalaisiaan, antaa risuja ja joskus ruusujakin, ja joskus arvostellaan kristittyjä... Joskus 1990-luvun loppupuolella tehtiin meillä tutkimus saarnoistamme. Mitä jäätiin suuren yleisön edessä kaipaamaan oli todellakin se, että kuulijat haluaisivat selkeää sanan tulkintaa ja jopa ohjeita, ei pelkkiä virikkeitä arkipäivän elämään. Hutba tekisi hyvää kristityillekin, etteikö sanoisi ”Eetvarttia.”

Laki:
Yksi synnin ilmenemismuoto on viime vuosina ollut suorastaan kouriintuntuva, Itsekkään ihmisen toiminta on tuonut tuon Hoosean virittämän tuhonkuvan lähelle. ”Sen tähden maa muuttuu aavikoksi, kaikki sen asukkaat nääntyvät. Villieläimet ja taivaan linnut kuolevat, meren kalat katoavat.” Varottavia ääniä on kuultu kuitenkin jo pitkään. On sanottu, että kristityt ovat liiaksi painottaneet toisen opinkappaleen, Pojan ja lunastajan asemaa ja merkitystä. Moni vakavasti otettava kirkonmies ja Raamatun pohjalta oppiansa ja julistustaan kehittävä kristitty on voinut pukea huolensa vaikkapa niin sanotun yhdennentoista käskyn muotoon. Tätähän hoetaan nykyään sunnuntai kuin sunnuntai, mutta tulkoot nyt sitten ainakin vielä kerran:

§ XI TOIMI NIIN ETTÄ MAAILMA SÄILYY  ELINKELPOISENA TULEVILLE POLVILLE.

Hoosean tekstin alkuosan voisi lukea tänään vaikkapa näin:

Kuulkaa kristityt, mitä Herra sanoo!
Herra vaatii teitä tilille,
sillä ei ole enää kohtuuden etsijää, ei neuvokkaita,
kukaan ei ylistä Luojaa
itsekkäät rukoukset ja pyynnöt,
väärä pelastusvarmuus ja ahne elämäntapa
kaikissa kristittyjen kokouksissa,
luonnonkatastrofi seuraa toistaan...

Väärillä jäljillä:
Kuinka siis on; onko kristillisen julistus ja opetus jotenkin kasvanut kieroon, yksilökeskeistä pelastusta korostavaksi?! Hedelmistäänhän puu tunnetaan! Ja täytyy sanoa; kyllä kristityt sivilisaatiot eivät ole parhaita esimerkkejä ”viljelevistä ja varjelevista kristityistä.” Kristillisessä opissa vallitsee tietty epätasapaino silliin jos I opinkappale, puhe Luoja-Jumalasta jää toisarvoiseksi.

Vastuuton meno jatkuu niin kauan kuin sivilisaatiomme ei omaksu yksinkertaisempaa elämäntapaa Minkäs tee; polttomoottori ja kaikenlainen huviajelu on näemmä jokaisen kristityn etuoikeus, yhtenä esimerkkinä vain mainittuna. Luomakunta asetettiin ihmisen käyttöön, ei kohtuuttomasti riistettäväksi.

Mitähän Martti sanoisi:
Luterilainen voi aina kiperässä tilanteessa kysyä: Mitähän Martti nyt sanoisi? Martille ei ekokatastrofi ollut arkipäivän ongelma eikä pelko. Mutta Luojan ja hänen ylläpitonsa suhteen Martilla oli kyllä paljonkin sanottavaa. Uskontunnustuksen selityksessä Isossa Katekismuksessa hän sanoo: Mitä tämä siis merkitsee ja mitä ymmärrät sanoilla: ”Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan? Siihen vastataan: Sitä minä niillä ymmärrän ja sen minä uskon, että olen Jumalan luoma, toisin sanoen, että hän on minulle antanut ja lakkaamatta pitää voimassa ruumiin, sielun ja elämän, jäsenet, niin suuret kuin vähäisetkin, kaikki aistit, järjen ja ymmärryksen ja niin edespäin, ruoan ja juoman, vaatteet, elatuksen, vaimon ja lapset, palvelusväen, kodin ja konnun ja niin edespäin. Lisäksi hän panee kaikki luodut palvelemaan meitä tämän elämän tarpeiden tyydyttämiseksi: auringon, kuun ja tähdet taivaalla, yön ja päivän, ilman, veden, tulen, maan ja kaiken, mitä siinä on ja mitä se tuottaa: linnut, kalat, eläimet, viljan ja kaikenlaiset kasvit; samoin kaiken muunkin ulkonaisen ja ajallisen siunauksen: hyvän hallituksen, rauhan ja turvallisuuden. Tästä uskonkohdasta voimme siis oppia, ettei meillä kenelläkään itsestämme ole eikä kukaan voi säilyttää elämää eikä mitään siitä, mitä vast’ikään luettelimme, ei myös mitään mitä voitaisiin luetella, oli se sitten suurta tahi pientä. Juuri tämä sisältyy sanaan Luoja.

Mistä epätasapaino johtuu:
Alussa mainittu epätasapaino opetuksessa ja julistuksessa johtuu varmasti siitä, että VT on jäänyt pienemmälle huomiolle ja harrastukselle. Uusi testamentti ei luontokuvauksia viljele. Jeesus puhuu joskus taivaan linnuista ja kedon kukista, Paavali kasvavasta viljasta, ilmestyskirja kylläkin uudesta luomisesta, ja kyllähän Paavalin merimatkakin on luontokuvaus, kuvaus luonnonvoimien mahdista. VT sitä vastoin on täynnänsä luonnon ja Luojan tekojen ylistystä; Jeesus Siirakin apokryfisestä kirjasta nyt puhumattaan...

Tosiasia:
On tosiasia; elämän jatkuminen maapalolla on asetettu kyseenalaiseksi. Syynä tähän on luonnonvarojen ja luomakunnan kohtuuton riisto. Kristitty sivilisaatio on ollut tätä tuhotyötä tekemässä, ja aivan etunenässä, jopa esimerkkiä muille antaen. Syynä tähän on ihmiselle annetun perustehtävän laiminlyöminen, sen perusteellinen unohtaminen. Opetus, julistus ja ennen kaikkea arkipäivän toiminta eivät ole tasapainossa.

Kuinka päästään eteenpäin:
Sovituksen ja pelastusvarmuus. Mitä siitä on sanottavaa? Vaikka rehellisen ihmisen on aina tunnustettava, että hän ei pelastuksestaan voi koskaan olla varma, sillä silloin hän ei enää armoa tarvitse. Mutta juuri sovituksen ja pelastusvarmuuden on näyttävä kristityn elämässä tasapainoisena suhtautumisena maailmaan ja luomakuntaa. Sen on herätettävä vastuu, sen on johdettava kohtuullisempaan elämäntapaan.

Vanhat suomalaiset, joiden Raamatuissa oli vielä tässäkin saarnassa mainittu Jeesus Siirakin viisauskirja saattoivat lukea sieltä nämä sanat: "Tärkeimmät mitä ihminen elääkseen tarvitsee, ovat: vesi, tuli, rauta ja suola, nisujauhot, hunaja ja maito, rypäleen veri ja öljy ja vaatetus. Nämä kaikki koituvat hyväksi, mutta syntiselle ne kääntyvät pahaksi." Oikeastaan nuo Siirakin sanat sopisivat parhaiten juuri tämän erikoispyhän, Luomakunnan sunnuntain lukukappaleeksi. Päänavaus Siirakkia kohtaan kun tehtiin Pyhän Henrikin muistopäivän kohdalla. Tulevat vuodet, kunhan noiden VT: ”lisäkirjojen” uudet käännökset ilmestyvät, tuovat meillekin myyntiin ja jakeluun sellaisia Raamattulaitoksia jotka ne sisältävät. Naapurissamme Ruotsissa näin jo on. Sitten olemme samassa asemassa kuin vanhat suomalaiset olivat. Itse Marttikin sanoi noita kirjojahyviksi ja hyödyllisiksi lukea... NIIN...Siirak oli nimittäin oikeassa aika monessa suhteessa. Eikä kaikista vähiten niiden sanojen suhteen, jotka puhuvat ihmiselle tarpeellisesta. Itse asiassa tämän pyhän sanomaa vasten Siirak on hyvin nykyaikainen ja valveutunut ajattelija ja opettaja.

Lopetus:
Mutta hyvät kuulijat! Jäättekö kaipaamaan HUTBAA? Noh... kokeillaan... Sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa!:

Luojan ja luomakunnan antimet ovat kääntyneet kristityille pahaksi. Synnistä luopuminen ja uusi elämä Kristuksesta osallisena eivät suinkaan merkitse hyvin istuvaa pukua, viimeisen päälle varustettua uutta autoa tai useampaa, puhelimia joita ilman on pärjätty halmasta luomisen koitosta lähtien, vuosikertaviinejä ja muita maailman herkkuja, ja kaikkea muuta ylellistä kuviteltavaa. Papitkin kyllä pärjäisivät ihan hyvin ilman kaikenmaailman paperia tuhlaavia jumalanpalvelusohjelmia. Tietokoneen piti tuoda paperiton toimisto. Vaan toisinpa kävi. Hyvin vähän on ihmiselle aineellisesti tärkeää. Kompostointi ei ole vielä saavuttanut niitä mittasuhteita joita tarvittaisiin. Roskapussin sisältöä ei lajitella tarpeeksi. Autoilijat kaasuttelevat taivaan tuuliin arvokasta bensiiniä, missä on moottorijarrutus ja vapaalla laskettelu. Kuka on se ihminen jonka elämä on puolesta minuutista kiinni? Hävetkäätten! Sittenpä oppivat kun auton ylläpitäminen maksaa saman kuin esivanhemmille hevosen ylläpito. Syö kuin hevonen... se tulee vielä tutuksi, kouriintuntuvalla tavalla. Ei kuulkaat trenkipoijjaat hevosilla ennen ajelleet...  On jo kohtuullisempien elämäntapojen aika. On sanottu että ruumis on sielun temppeli. Voimme myös sanoa: luomakunta on lunastettujen temppeli. Se on pidettävä siistinä ja asumiskelpoisena tuleville polville aina Herramme paluuseen saakka. Tätä voisi pitää jopa täysivaltaisena uutena käskynä niiden vanhojen kymmenen rinnalla. AMEN