lauantai 24. kesäkuuta 2006

Lieventäviä asianhaaroja — Juhannuspäivä — Valkeuden todistaja. 3. vsk.


Juhannuspäivä.
Valkeuden todistaja
24 junius  MMVI  Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä

Lieventäviä asianhaaroja
Omelia DOC


Evankeliumi: Mark. 6: 14-29
Kuningas Herodeskin kuuli Jeesuksesta, sillä hänen nimensä tunnettiin jo laajalti. Ihmiset sanoivat: "Johannes Kastaja on herännyt kuolleista, sikasi hänessä vaikuttavat nuo voimat." Toiset sanoivat, että hän oli Elia, toiset, että hän oli profeetta, sellainen kuin profeetat olivat olleet. Kun Herodes kuuli Jeesuksesta, hän sanoi: "Johannes, se mies, jonka minä mestautin, on herännyt kuolleista."Herodes oli näet pidättänyt Johanneksen, pannut hänet kahleisiin ja teljennyt vankilaan. Tämän hän oli tehnyt veljensä Filippoksen vaimon Herodiaan tähden. Hän oli nainut Herodiaan, mutta Johannes oli sanonut hänelle: "Sinun ei ole lupa elää veljesi vaimon kanssa." Herodias ei sietänyt Johannesta ja olisi halunnut tappaa hänet, mutta ei voinut, koska Herodes pelkäsi Johannesta. Herodes tiesi hänet hurskaaksi ja pyhäksi mieheksi ja suojeli häntä. Hän kuunteli Johannesta mielellään, vaikka tämän puheet usein jäivätkin vaivaamaan häntä. Sopiva tilaisuus Herodiaalle tarjoutui, kun Herodes syntymäpäivänään järjesti pidot hoviherroilleen ja sotaväen päälliköille sekä Galilean johtomiehille. Herodiaan tytär tuli silloin sisään ja tanssi, ja Herodes ja hänen pöytävieraansa olivat ihastuksissaan. Kuningas sanoi tytölle: "Pyydä minulta mitä vain tahdot, niin minä annan sen sinulle." Ja hän lupasi ja vannoi: "Mitä ikinä minulta pyydät, sen minä sinulle annan, vaikka puolet valtakuntaani." Tyttö meni ulos ja kysyi äidiltään: "Mitä minä pyytäisin?" Äiti vastasi: "Pyydä Johannes Kastajan päätä." Tyttö kiiruhti heti takaisin kuninkaan luo ja sanoi: "Tahdon, että annat minulle nyt heti vadilla Johannes Kastajan pään."Kuningas tuli pahoille mielin, mutta koska hän oli vieraittensa kuullen vannonut valan, hän ei voinut vastata kieltävästi. Hän antoi heti pyövelille käskyn, että tämän oli tuotava Johanneksen pää. Pyöveli meni vankilaan ja mestasi siellä Johanneksen. Sitten hän toi pään vadilla ja antoi sen tytölle, ja tyttö antoi pään äidilleen. Kun Johanneksen opetuslapset kuulivat tästä, he tulivat hakemaan ruumiin ja veivät sen hautaan.


Meille kaikille on varmasti tuttu vanha sanonta ”Minkä taakseen jättää sen edestä löytää.” Ja varmasti kaikki myöntävät että se todella pitää paikkansa. Mutta tuttu on myös väite siitä että totuudenpuhujalle voi käydä huonosti. Profeetoille ja heihin verrattaville henkilöille on aina käynyt huonosti. Niin, onko Pentti Linkola profeetta lainkaan kun vielä elossa on. Mielenkiintoinen kysymys johon joskus palaamme, aivan varmasti palaamme.

Oikean profeetan palkka on aina sama. Hän joutuu toimintansa takia yksinäisyyteen, hyökkäsipä hän sitten vääristyneitä yhteiskunnallisia oloja kohtaan, arvostelipa hän sitten kuollutta uskonnollista kielenkäyttöä ja läpinäkyvää hurskastelua. Hän tuskin voi odottaa saavansa taakseen suurta kansan suosiota, ei myöskään yhteiskunnan eikä myöskään aina kirkkonsakaan tukea. Kaikesta tästä huolimatta hänen toimintansa ei ole turhaa. Lopulta ihmiset hyväksyvät profeetan sanoman, tai ainakin yrittävät tehdä sen vaarattomaksi. Minkä taakseen jättää sen edestä löytää. Tai sanotaanko näin että minkä hyväksyt, olet kerran kieltänyt.

Kun tätä äsken kuulemaamme tekstiä aikoinaan evankeliumikirjaan oltiin tuomassa herätti kuulemma se paljon vastustusta. Siitähän on jo kauan aikaa... Kertomusta pidettiin julmana, mutta se kanta voitti kuitenkin että tuosta tekstistä pitäisi voida saarnata. Ja onhan siitä sittemmin saarnattukin. Kaksi merkkipaalua; kolmiosainen Suomalainen saarnakirja 1960-luvun alusta ja uudempi, niin ikään kolmiosainen, Suuri Suomalainen saarnakirja viime vuosilta sisältävät molemmat saarnan tästä tekstistä. Teksti kertoo Johannes Kastajan lopusta, profeetan lopusta. Vanhassa suomalaisessa virsikirjassa, siis vuoden 1701 virsikirjassa tästä raamatunkohdasta oli tehty yksi virsi joka alkoi näillä sanoilla, koko virttä emme tässä lue läpi sillä siinä on 11 säkeistöä:

1. Herodes häijyn elkinen,/ veljens' eläis' emännän ryöväs',/
Johannes Kastaja julkinen / Sen sukurutsautt' soimas', /
Vankiuun Herodes heitti hänen, / Totuut' ei totellut erääk', /
Herodias, häijy nainen', / Seisoi hänen henkens', perään.


Tuo virsi käy hyvin ilmeikkäästi läpi evankeliumikohdan, siis päivän saarnatekstimme. Virren sanat eivät paljoa Herodesta mairittele, vaikka joitain lieventäviä asiahaaroja evankeliumiteksti antaisikin. Ai että millaisia ovat ne lieventävät asianhaarat? Tekstihän sanoo: ”Herodes tiesi hänet hurskaaksi ja pyhäksi mieheksi ja suojeli häntä. Hän kuunteli Johannesta mielellään, vaikka tämän puheet usein jäivätkin vaivaamaan häntä.” Tässähän on lieventäviä asianhaaroja enemmänkin!??

Ei Herodes loppujen lopuksi sen syntisempi ollut kuin tämän ajan ihmisetkään. Ja loppujen lopuksi hänhän oli sanojensa mittainen mies. Monestakohan meistä olisi vastaavaan periaatteellisuuteen niin isoissa kuin pienissä asioissa? Mutta ennen kaikkea Herodeksesta on helppo löytää itsensä kun ajattelemme sanan kuulemisen helppoutta, mutta sen mukaan elämisen vaikeutta; kuuntelemme mielellämme mutta asiat jäävät vaivaamaan mieltämme. Ei tämäkään raamatunkohta ihan turhaan ole kirjoihin ja kansiin viety eikä aikoinaan evankeliumikirjaan otettu!

Johannes Kastaja ei päästä meitä helpolla. Mutta jos emme selviä hänestä kuinka sitten hänestä josta hän todisti ja jolle hän raivasi tietä. Johannes oli parannussaarnaaja.

Parannus on hieman vaikea sana. Se on juurtunut uskonnolliseen kielenkäyttöömme niin tiukasti että paremman sanan, joka olisi mielenmuutos, käyttöön ottaminen on jo vaikeampaa. Mutta mitä se on? Se ei suinkaan merkitse sitä että ihmisen elämässä korjataan muutamia vialla olevia asioita, tunnustetaan ja pyydetään anteeksi karkeimpia syntejä, lopetetaan väkijuomain väärinkäyttö ja uskottomuus jne., vaan sitä että mieli muuttuu. Kun ihmistä aletaan johtaa hänen mielestään, tajunnastaan eli ”sydämestään” käsin, mielen muuttuminen luonnollisesti merkitsee muutosta myös elämässä. Vaikka mielenmuutos välistä tapahtuu äkkiä, se ei silti ole vain kerrallinen eikä lopullinen tapahtuma, vaan siitä alkaa uusi elämä. Juuri tässä kohden ajatus mielenmuutoksesta onkin lohdullisempi vaihtoehto; aloittaa uusi elämä. Aloittamiseen liittyy aina myös epävarmuutta ja oman rajallisuuden tunnustaminen. Parannuksessa on niin kertakaikkisen elämisen ja tekemisen maku, että ihminen muka olisi valmis parannuksen tehtyään. Mielenmuutoksessa sen sijaan mieli ja sisimpämme vasta alkaa katsomaan toiseen suuntaan, tai ei missään tapauksessa toiseen suuntaan, vaan ympärilleen niin että elämän kokonaisuus hahmottuu. Elämä Jumalan maailmassa ja lähimmäisten kanssa. Lisää lieventäviä asianhaaroja siis Herodekselle ja meille kaikille. Oli mielenmuutos sitten miten pitkällä tahansa niin Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia, katselivat ne sitten ympärilleen ja miten pitkälle nähden.


Johannes kehotti valmistamaan tietä Herralle: Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!" Tuon tien päässä on Jumalan avara syli. Tie on tasoitettu puolestamme Jeesuksen Kristuksen elämässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Jumalan avara syli odottaa meitä. Sillä eikö Jumalaa ole aina voinut ajatella Elämän syliksi, joka ottaa vastaan yksinään värjöttelevän pienen ihmisen, syleilee lämpimästi, muttei kielteisellä tavalla, sulje tukahduttavasti syleilyynsä, vaan on valmis päästämään lapsen taas maailmaan. Retkille maailmaan, välillä niille harharetkillekin. On kyse Jumalan luokse tulemisesta.

Se joka ei halua tänään tulla huutaa häntä avuksi, saattaa tehdä niin huomenna tai ylihuomenna - ja kaikista mieluummin jos häntä ei ole pakotettu. Hän tulee harharetkiltään Jumalan syliin - vain huomatakseen, ettei loppujen lopuksi päässyt Jumalan kämmenen ulkopuolelle, vaikka siltä tuntuikin. Hän oli kaiken aikaa Jumalan siipien alla, mutta hän ei huomannut sitä koska siellä oli niin avaraa ja siellä oli tilaa liikkua. AMEN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti