Ymmärrys on kuulijan korvissa, mutta mitä tahdomme? — Jouluaatto — Lupaukset täyttyvät.

Ymmärrys on kuulijan korvissa, mutta mitä tahdomme?
Jouluevankeliumin henkilögallerian III saarna. Lukija.
Jouluaatto
Saarna 24 dec mmx
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG

Evankeliumi: Luuk. 2: 1–20
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Näkökulma lukijassa
Meille suomalaisille on tuttu sanonta, vanha sanonta, ”kauneus on katsojan silmissä!” Näin varmasti on, mutta mitä tulee tekstin ja sellaisen perinteisen tekstin kuin jouluevankeliumin kuulemiseen niin voimme sanoa varmasti myös ”ymmärrys on kuulijan korvissa.” Näissä kahdessa väitteessä ”kauneus on katsojan silmissä” ja ”ymmärrys on kuulijan korvissa” on tietenkin molemmissa kyse siitä, mitä ihmisen päässä niin sanotusti tapahtuu, sillä ei noita asioita päätä ja arvota silmä eikä korva! Ja juuri kuulemisessa ja näkemisessä on myös kyse siitä, että olemme menneisyytemme vankeja ja orjia.

Uudistuminen on perin vaikeaa vaikka maailma on täynnä persoonallisen näköisiä ihmisiä, lopulta yhtä kauniita kaikki, ja mielenkiintoisia tekstejä lukea ja kuulla. On vaikea päästä eroon arvostuksista ja päähänpintymistä, ja sitten kun on veilä riesana se viheliäinen alitajuntakin. Niin, ymmärrys on tosiaankin kuulijan korvissa. Tällaiseen tulokseen päätyy nykyään jokainen kirjallisuuden asiantuntija. Kun joku kirjoittaa jotakin niin asia on vain niin, että hän ei voi sen jälkeen juuri vaatia keneltäkään kirjaimellista tulkintaa. Kaikki on sen jälkeen alttiina muutokselle. ”

Ajat muuttuvat ja me niiden mukana on myös sanottu.” Suurella vaivalla laaditut laitkin muutetaan kerran ajan vaatimuksia vastaavaan muotoon ja niitä tulkitaan ja niiden tulkinnoista etsitään ennakkotapauksia.

Yksi kaikkein ihmeellisimmistä teksteistä mitä maailmassa on, ellei peräti ihmeellisin on Luukkaan jouluevankeliumi. Niinpä ei ole ihme että jouluevankeliuminkin on elänyt elämäänsä kohta kahden vuosituhannen ajan ja tulee sitä vielä elämään, niin kauan kuin Jeesuksen Kristuksen kirkko täällä elää ja on. Kun siis kuuntelemme jouluevankeliumin sanomaa niin meissä tapahtuu aina jotakin jotakin. Nimittäin se mitä odotamme ja haluamme luo aina kulloisenakin kuulemishetkenä sen tulkinnan. Eri asia onkin sitten se, lähteekö se elämään elämää joka luo jotain uutta ja tuo muutosta omaan elämäämme. Tai voimme sanoa, saako se lähteä elämään ja rikastuttamaan omaa ja lähimmäistemme elämää.

Luukas ja lukijat
Olemme tässä kolmena edellisenä vuonna koettaneet paneutua Luukkaan evankeliumin henkilögalleriaa pienen yleisluontoisen johdannon kera, ja miettimällä sitä mitä tarkoittaa se, että jouluevankeliumi on kahden ruhtinaan kertomus, ja viime vuonna puhuimme paimenista. Tänä vuonna puhumme yhdestä hyvin tärkeästä henkilöstä joka liittyy jouluevankeliumiin hyvin olennaisesti. Niin olennaisesti, että ellei tuota henkilöä ei olisi niin ei olisi myöskään jouluevankeliumia. Kukahan se oikein mahtaisi olla? Jos joku arveli, että se oli Luukas niin kyllä erehtyi hieman. Tärkeähän hän oli koska oli koko evankeliumin ihmisperäinen laatija, mutta sen olisi toki voinut kirjoitta joku muukin.

Tänään puhumme vielä hieman jouluevankeliumin lukijasta ja kuulijasta, kenestä tahansa meistä. Varmastikin tänä päivänä Luukas myös itse ihmettelisi mitä hän oikein on kirjoittanut! Tietysti on eri asia millainen on hänen olinpaikkansa tänään. No sitä emme pohdi sen enempää, mutta voimme ajatella että jos hän ei olisi kuullut omaa jouluevan-keliumiaan liki kahteentuhanteen vuoteen niin ihmetys voisi olla suuri! Nimittäin josku sitä on ihmeissään vaatimattomampikin kirjuri omien vaatimattomien kirjoitusten äärellä ja paljon pienemmällä perspektiivillä.

Odotuksemme eivät ole Jumalan odotuksia
Tänä jouluna on puhuttu siitä kuinka sosiaalinen pahoinvointi on suurta ja ihmiset ovat eriarvoisia. Asia on varmasti totta ja tällaisten seikkojen poistamiseksi on tehtävä työtä. On varmasti totta että tuollaisissa sanoissa kuvastuu jotain mikä on aivan varmasti totta ja vieläkin todempaa. Mutta kun pitäisi nähdä asioiden taakse. Eikä siinä ole mitään mieltä, että välillä julistetaan armoa ja välillä sitten lakia eli ihmisten syntisyyttä kelvottomuutta tai sitten jos asiaa ei uskalleta sanoa oikein kunnolla ääneen niin puhutaan vain sosiaalisesta eriarvoisuudesta.

Asia on vähän sama kuin menisit lääkärille mutta sinua tutkimatta lääkäri vain toteaisi sinun olevan sairas ja kuvailisi yleislaveasti oireitasi ja lopuksi toivottaisi jaksamista ja parhaassa tapauksessa joulun alla Hyvää joulua! Oikea lääkäri tutkii sinut ja määrää lääkkeet jotta paranemista voidaan nopeuttaa ja tuhoisat seuraukset jopa välttää. Ja jos lääkäri on oikein hyvä niin hänpä kehottaa, jos se vain on mahdollista, parantamaan elämäntapoja. Jos vaivat johtuvat tuhoisista elämäntavoista niin vastuu terveydestä sälytetään potilaallekin. Yhtä kaikki jos tämä rinnastus tuodaan tähän päivään ja vaikkapa kirkkomme menoon niin herää tietysti kysymyksiä.

Kun Jumala suunnitelmansa mukaisesti toimi ensimmäisenä jouluna niin ei kysytty mitään kansalaismielipiteitä. Ei mielipiteitä siitä mikä on mahdollisesti loukkaavaa ja mitä on vaikea hyväksyä. Täysin toinen todellisuus murtautui maailmaamme ja ikuisiksi ajoiksi. Jumalan poika syntyi maailmaan ja eli kanssamme ollen uskollinen hamaan ristinkuolemansa saakka. Lopetus Mutta siitä huolimatta jouluevankeliumin totuus rakentuu vasta kuulijan korvissa ja pään sisässä. Mutta jos haluamme etsiä siitä yhden asian josta lähdemme liikkeelle, niin käyköön siihen sitten sanat ”Älkää pelätkö!”

Lopuksi
Jouluevankeliumin sanoma pätee kaikkina muinakin päivinä kuin jouluaattona ja joulupäivänä. Sen on oltava totta jokaisena päivänä ja sen on tultava tulkituksi, ja todeksi korvissamme ja mielissämme. Kun se on kuultu niin vastuu on lukijoilla. Mutta älkäämme pelätkö tässäkään! Armoa saamme jälleen kerran ja se on siinä, että voimme edetä eteenpäin rauhallisesti. Kirkko on tehnyt matkaansa jouluevankeliumin kanssa jo kohta kaksi tuhatta vuotta eikä loppua näy. Mikään ei ole tuota matkaa pysäyttänyt eikä tule pysäyttämäänkään. Jouluevankeliumi saa tehdä työtänsä ja se mitä siinä sanotaan ei ole ihmisten aikaansaannos, ei minkään kyselyn tulos, se ei ole minkään uudistuksen eikä muuttamisen tulos. Se on kutsu ja haaste meille kaikille ja tulkinta on meidän korvissamme ja päässämme. Jos pysähdymme sen äärelle niin se tekee meissä varmaa työtänsä, sillä se ei ole ihmisten tekoa. AMEN.

Outo maa ja oudot ihmiset — Itsenäisyyspäivä — Kiitos isänmaasta. Epistolassaarna.

Outo maa ja oudot ihmiset
Itsenäisyyspäivä
Kiitos isänmaasta
Saarna 06 dec mmix
Kirkkoherra Torsti Äärelä
V saarna apostoli Paavali Areiopagi-puheesta
Epistolasaarna
Grande omelia

Saarnateksti: Ap. t. 17: 24–3
Paavali puhui: »Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’ Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus. Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.»

Jälleen kerran Paavalin Areiopagi-puheen äärellä:
Paavalin puhe ateenalaisille antaisi meille aiheen pitää monta saarnaa, saarnoja aivan loputtomiin ja loputtomiin. Näkökulmaa voi aina vaihdella ja silti löytyy aina jotain uutta. Jos otamme tänä vuonna yhden lauseen jota ryhdymme tarkastelemaan niin emme siinäkään pääse kovin pitkälle ellemme onnistu kiteyttämään jotain aivan lyhyeen. Suomi, suomalaisuus ja suomalaiset ovat meille erittäin tärkeitä asioita ja voimme ottaa tuosta kappaleesta yhden lauseen johon nyt tarkemmin paneudumme.

Sittemmin olemme saaneet kuulla aivan omilta tahoiltamme että olemme outo ja särmikäs porukka ja hyvin epähierarkkista porukkaa. Eräässä internetin verkkopäiväkirjamaail-massa arvosteltiin eilen kovastikin sitä pitääkö esim. Linnan juhlia viettää. Ajatellaanpas tätä omaa kirkkoamme ja Linnan juhlia. Ei siellä ole montaa kertaa enemmän tilaa kuin täällä ja sinne ahtautuu kaksituhatta ihmistä. Ja millaisia ihmisiä? Ihan kaikenlaisia ihmisiä. Tasavallan presidentti voi kutsua sinne kenet tahansa pienen ihmisen jonka hän on tavannut maakunta-matkallaan. Samoissa juhlissa voi tämä ihminen kohdata kenet tahansa ja keskustella melkein mistä vain. Tällainen on mahdollista vain Suomessa ja tuon ns. maabrändityöryhmän mietinnössä on paljon totta.

Outo maa ja oudot asukkaat!
Kaiken lisäksi tänä syksynä Suomessa on saanut ensi illan varsin ihmeellinen ja mustan huumorin läpitunkema elokuva joka antaa meistä varsin oudon kuvan, vaikka joulupukista siinä puhutaankin. Tuo Rare Exports-niminen elokuva puhuu joulupukista mutta kyllä siitä välittyy kuva kummallisesta pohjoisesta talvi-kansasta. Taas saamme lisätodisteita siitä että maabrändi-työryhmä oli mietinnössään lähinnä oikeassa. Outoja olemme ja siitä emme pääse yli emmekä ympäri. Mutta eihän se ole mitenkään ihme jos mietimme millaisissa oloissa elämme. Tarkastelemme nyt sitä millaiseen maahan arpa meidän esi-isämme heitti!

Mutta kerrataan sitä ennen vielä tuo lause: “Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.” Mutta mietitäänpä kerrankin kaikessa karmeudessaan mitä tämä maa voi meille kaikille vaikeimmillaan olla! Siis tarkastelemme aluksi tuon lauseen ensimmäistä puoliskoa : “Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat…”

Joka vuosi Suomea ja täkäläisiä asukkaita kohtaa kauhea, varma ja toistuva luonnonkatastrofi. Viimeistään joulukuussa suurimmassa osassa maata lämpötila on laskenut noin kymmenen astetta nollan alapuolelle, ja maassa voi olla jopa 30 senttiä paksu lumikerros. Ihmiset ovat oppineet varautumaan tähän ilmiöön joka voi kestää jopa varautumaan tähän ilmiöön joka voi kestää nykyään neljä kuukautta. Kansakunnan annaaleissa on muistoja jopa nykyistä paljon pitemmistä ja kovemmista jaksoista.

Kerran se joutui ylivoimaltaan massiivisen ja vihamielisen valtion hyökkäyksen kohteeksi pahimpaan aikaan; juuri sinä vuonna tämä luonnonkatastrofi ilmeni erittäin pahanlaatuisena. Kansakunta selvisi tästäkin koitoksesta kunnialla.Tämä toistuva luonnonilmiö on opettanut suomalaiset selviytymään asiasta paremmin kuin mikään toinen arktinen kansakunta. Tosin siitä maksetaan kallis hinta. Etteivät ihmiset paleltuisi kaadettiin ennen vanhaan paljon puita jotka kuivattiin ja poltettiin talvella lämmikkeeksi. Riittipä niistä osa saunankin lämmittämiseen. Nykyään suomalaiset hankkivat maahansa kalliita fossiilisia polttonesteitä, ja onpa maahan rakennettu ytysähköä tuottavia laitoksia eniten päälukuun verrattuna, ja lisää on tuleman. Mutta elämä sujuu… Ja välillä hyvinkin. Yksi tämän vuoden kohokohdista oli se kun maamme noteerattiin maailman parhaaksi maaksi tietyllä tavalla arvovaltaisen Newsweek-lehden taholta. Silloin oli kieltämättä hyvä olla suomalainen, vaikka tuon lehden tutkimuksen sanoma hieman väärin käsitettiinkin.

Huolimatta vihamielisestä ympäristöstä tiet pidetään ajokuntoisina. Raihnaisellekin ja vanhalle ihmiselle on kunnia-asia tehdä omat lumityönsä. Yhteiskunta toimii ja työssä käydään. Influenssa vaivaa maan kansalaisia maankauhealla tavalla joka talvi, mutta yhteiskunta menee eteenpäin. Mutta jos kansakunta velttoilisi niin sen väkiluku tippuisi nopeasti sille tasolle jolla se oli kansalliskirjailija Aleksis Kiven aikoina. Yhden talven jälkeen se olisi vain hieman enemmän kuin kymmenesosa nykyisestä. Joskus on käynytkin niin että kolmena vuonna peräkkäin kesä ei sitten oikein tullutkaan ja kymmenesosa väestöstämme kuoli.

Normaaleina talvina maa on mereltä käsin saarroksissa sillä siihen rajoittuva pohjoinen Itämeri on hyytynyt jäähän sulkien Suomenlahden, Pohjanlahden ja parhaimmillaan koko Itämeri on ollut jäässä. Laivat pääsevät silti Suomen satamiin sillä jää murretaan omin voimin. Lentoliikennekään ei ole täysin vihamielisistä olosuhteista huolimatta juuri koskaan lamaannuksissa.

Ulkopuolisen apua ei tarvita lumitöihin eikä jäänsärjentään. Tuossa maassa koko homma on parhaimmillaan hoidettu jopa niin, että ulkomaanvelkaa ei ole tarvinnut joinain vuosina ottaa ollenkaan. Kova luonto ja geeneihin saakka kaivertunut luonnonkatastrofin tunne ovat luoneet kovia ja karskeja ihmisiä. Kevään tullen jotkut toteavat vain kuivan lakonisesti: "Oishan tässä voinut käydä pahemminkin." Elämä ei ole helppoa täällä ja jos puhtaasti haluamme tänään kohottaa mieltämme suomalaisuudesta käsin niin tässähän sitä olisi. Elämme vaikeissa olosuhteissa ja olemme luoneet menestyvän kansakunnan ja joskus sitä vielä puolustaneetkin. Tällaiseen maahan arpa meidät on heittänyt…

Voiko Jumalan löytää ja miten?
Mutta entäs se lauseen toinen puolisko: “jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.” Ensi ajattelemalta asioilla ei olisi niin paljon yhteyttä kuin aluksi luulisi. Joku voisi oikeutetusti kysyä sitä, miksi joku kansakunta on saanut niin vaikeat elinolot itselleen. Historiaa tunteva ja ymmärtävä löytää enemmän yhteyksiä: ei se ole ollut helppoa muillakaan. Pieni kansakuntamme on toisaalta elänyt intensiivisesti viimeiset kaksisataa vuotta kun isommat kansakunnat laskevat henkistä perinnettään kahden tuhannen vuoden taakse.

Jotta ymmärtäisimme asian kokonaisuudessaan. Siis nuo molemmat lauseen kappaleet yhdessä on meidän mietittävä mitä Isänmaa tarkoittaa Paavalin puheen valossa. Paavali on tyystin erilainen ihminen kuin me olemme. Jos hänellä oli maailma kotinaan ja aito uskonto niin miten oli hänen isänmaansa laita? Häntä pidettiin omiensa joukossa, juutalaisten joukossa, suurena petturina ja vääristelijänä.

Kaikki Jeesuksen seuraajatkaan eivät häntä hyväksyneet tuolloin eivätkä nytkään. Tänäänkin on paljon kastettuja kristittyjä joille Paavali on hyvin vastenmielinen henkilö opetuksineen. ”Hän on käsittämätön?” Ja silti, tehtiin mikä uudistus tahansa aidossa kristinuskon hengessä ei hänestä päästä yli eikä ympäri. Jos Paavalista halutaan päästä eroon niin silloin koko rakennelma joka kantaa nimeä kristillinen kirkko voidaan pistää puskutraktorilla nurin ja raamattukin heittää lattialle kuten siinä eräässä Uutisvuoto-ohjelmassa tehtiin. Mutta ettemme eksyisi jälleen kauas kysymyksestä ”Oliko Paavalilla isänmaata,” niin jatkamme…

Ehkä hän oli luopio-juutalainen mutta hänessä oli idullaan yksi ajatus josta juutalainen kansa vaellusvuosinaan kirjaoppineidensa suulla niin useasti puhui. Juutalaisella kansalla heidän vaellusvuosinaan ei ollut isänmaata. Juurevalle maanomistajalle voi olla vaikea käsittää sitä että jollakin ei ole ollut oikeutta omistaa maata, näin on ollut kirjattuna monien ihmisten valtakuntien lakeihin. Mitä Paavalilla oli? Mihin hän turvautui, mistä hän ammensi hämmästyttävät voimansa, rohkeuden joka ei todellakaan ollut tästä maailmasta, missä olivat hänen juurensa?



Ja sitten tämä Paavali puhuu vielä siitä että Jumala voidaan kenties hapuillen löytää! Olemme kuulleet sanottavan että Isänmaa olisi lahja. Lahja on meille asia jota kuuluu käyttää. Siitä saa nauttia ja siitä saa olla onnellinen kaikin puolin. Että meillä on Isänmaa ja rajamme on se lahjaa. Olemme saaneet olla turvassa ja rakentaa. Ja sitten etsiä Jumalan kasvoja ja hänen pyhää tahtoansa. Voi olla naivia ja lapsenomaista vetää asia näin helposti yksi yhteen, mutta miksi emme niin tekisi. Ja kaiken lisäksihän se on aivan totta.

Jumalan löytäminen oli Paavalille itselleen vaikeaa. jollakin tavalla se oli totta ja varmaa, mutta kuitenkin epävarmaa. Mutta oman isänmaansa hän tunsi aivan varmasti. Jokainen meistä tuntee varmasti lapsuutensa maiseman, senkin jälkeen jos se vaikka hävitettäisiin. Todellakin joku voi tuntea jokaisen kiven ja senkin mitä niiden alla on. Paavali 
tunsi hyvin oman isänmaansa, ja sitä isänmaata hän kantoi aina mukanaan. Hänen ja hänestä tulevien aikojen juutalaisten oppineiden kannettava isänmaa oli Jumalan sana. Kirjanoppinut ei tuona aikana eikä myöhemminkään tarvinnut kirjaa laukkuunsa, sana osattiin ulkoa ja vieläpä sen selityskin. Paavalilla, miehellä joka pelotta puhui ateenalaisille, joka pelotta esiintyi ateenalaisille, oli isänmaa. Ja hänen isämaansa tuli olemaan perustettu aivan toisella tavalla kestävimmille perusteille. Vaikka Paavali puhui kansoista ja heidän asuma-alueistaan näki hän aivan toisenlaisen isänmaan, hän näki paljon kauemmaksi ja hyvin selkeästi. Kansat tarvitsevat isänmaansa jonka he voivat rakentaa ja jossa he voivat ja saavat elää turvassa. Siellä he saavat etsiä Jumalan pyhää tahtoa ja kasvaa. Ja joskus joltakin kansakunnalta vaaditaan enemmän kuin muilta.

Kolme Isänmaata
Tässä Jumalanpalveluksessa olemme rukouksessa jolla lähestyimme Jumalaa puhuneet myös kodistamme tuonpuoleisessa josta käytämme nimeä Taivaallinen Isänmaamme. Sitten olemme muistaneet omaa Isänmaatamme ja vielä setvineet sitä mikä oli Paavalin kannettava Isänmaa. Kannettava Isänmaa ei ollut sidottu aikaan eikä paikkaan, ei keinotekoisiin rajoihin ja kaupunginmuureihin, vaan ihmisten sydämiin, sen rajat oli piirtänyt ja perustukset asettanut Pyhä Jumala. Saamme kiittää tänään Jumalaa näistä kolmesta Isänmaasta jotka meillä on. AMEN.