sunnuntai 24. huhtikuuta 2005

Minä, Martti, Antikristus ja paavi. 4. Sunnuntai pääsiäisestä – Taivaan kansalaisena maailmassa. 2. vsk. Epistolasaarna.


IV Sunnuntai pääsiäisestä - Cantate
Taivaan kansalaisena maailmassa
Saarna Auran kirkossa - 24 april MMV
Khra Torsti Äärelä
Minä, Martti, Antikristus ja paavi


Evankeliumi: Joh. 17: 6-10
Jeesus rukoili ja sanoi: »Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta. Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.»


Saarnateksti:
Room. 8: 9-11
Te ette elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty  vanhurskaiksi. Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla.


Aloitus
Asenteet muuttuvat hitaasti, jos joskus ollenkaan. Meillä on  kotona sellainen taulu, jokaisen pappilan aarre, jossa on  herttaisen idyllinen kuva ensimmäisestä luterilaisesta pappilasta, luterilaisesta sanan varsinaisessa merkityksessä että se on itse Martin pappila, Martti Lutherin.

Kuvassa itse Martti soittaa luuttua, kolme lasta laulaa jotain isän säestyksellä, nuorin lapsi on äitinsä Katariinan sylissä, yksi lapsi, pikkupoika ei oikein vielä tiedä mitä tekisi. Pöydän ääressä Lutherin työtoveri Melanktooni nauttii jotain tinatuopista. Taulun äärellä on joskus hyvä pysähtyä ja miettiä menneitä ja tulevia, ja tietysti nykyisiä. Monissa kiperissä tilanteissa ja vaikkapa saarnantekoinspiraation ollessa kateissa tulee kysyttyä: ”Sano nyt Martti jotain vinkkiä,” tai ”Mitäs mieltä olet.” Ei ole Martti paljon pukissut, se on sanottava. Noh... Martin ajatuksia kyllä löytää paljon kun vain viitsii kirjoja availla...

Näinä päivinä kun uusi paavi Benediktus XVI,  kerran Joseph kardinaali  Ratzinger, on valittu tulee mieleen Martin suhtautuminen paaviin. Sille pikkupojalleen siinä taulussa Martti varmaan opetti ensimmäisinä asioina: ”Paavi on  antikristus”. Martti kun oli aivan mahdoton paavin vastustaja. Minä en mikään Martti tietysti ole, tai tavallaan jokainen luterilainen pappi sitä tavallaan kyllä on, ja jotain on 500 vuoden aikana kyllä tapahtunut, luterilaisen pappilan sisällä, ja luterilaisen papinkin pään sisällä. Nykyään ei pikkupojille opeteta ensimmäisenä: ”Paavi on antikristus”, vaan on luontevaa sanoa: ”Paavi on ihan kiva heppu”. Ja on varsin hauskaa kuulla pojan suusta, aina kun uuden paavin kuva lehdessä tai televisiossa välähtää ”Paijji”. Millainenhan sitten on tilanne 500 vuoden päästä? Liekö yksi yhteinen kirkko ja mitäs
muuta... Ans kattoo!

Menneisyys vaikuttaa tänään. Sen ohella, että tämän sunnuntain aihe on ”Taivaan kansalaisena maan päällä”, niin vietämme myös täällä Aurassa sotaveteraanien kirkkopyhää. Me nuoremmat emme ole nähneet sotaa omin silmin. Luemme siitä, kuulemme ja näemme tiedotusvälineistä. Meille sota on vuosilukuja, erilaisten syiden seuraus, vanhojen ihmisten kertomuksia. Sodan surun voi aistia vaikkapa sankarihaudoilla. Sen voi tuntea edelleenkin monien ihmisten puheesta. Tänään saamme kiittää Jumalaa, painaa päämme alas ja kiittää vapaudesta. Saamme muistaa surun ja pelon läpikäyneitä. Heitä, jotka menettivät henkensä, heistä, jotka sitoutuivat toivoon ja työhön silloin, kun matkatoveri näytti lopullisesti kadonneen - tai menehtyneen. Heistä, joiden toivo nousi kuoleman laaksosta tekemään työtä ja antamaan anteeksi.

HUTBA: Taivaan kansalaisena maan päällä
Uskoomme ja elämäntulkintaamme sisältyy ajatus sekä ajallisesta että iankaikkisesta todellisuudesta. Jumalan luomistyön perusteella on olemassa tämä maailma ja ajallinen elämä. Sen lisäksi, kaikkien Jumalan lupausten perusteella, on toteutuva myös taivas ja iankaikkinen elämä. Jos osaisimme aina elää rakkauden kaksoiskäskyn mukaisesti, olisi taivas jo täällä maailmassa. Mutta siihen emme kovin usein kykene, vaikkakin rakkauden kosketus on taivaan aavistus. Siksipä meidän elämä on taivaan kansalaisena olemista nimenomaan maailmassa, jossa Jumalan taivas ei vielä ole läsnä. Te ette elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Sellaista kristityn elämä Kristuksessa on; TAVALLAAN JO NYT MUTTEI KUITENKAAN VIELÄ! Ikään kuin asuisit hienossa talossa missä on paljon huonekaluja ja taulujakin, mutta et niitä näe etkä voi kosketella, mutta olet kuitenkin varma, että nuo asiat ovat olemassa.

Pettymysten ja vaikeuksien keskellä uskon ja rakkauden näkeminen voi toisinaan olla vaikeaa. Ne ovat meille kaikille kuitenkin tarjolla, usein pienin mutta sinänsä riittävin annoksin tai joskus valtavan huumaavana aaltona, jonka syleilystä ei haluaisi luopua. Ajallinen ja iankaikkinen, maa ja taivas, voivat koskettaa toisiaan välillä hyvinkin voimakkaasti. Olemme elämän pituisella matkalla, jonka varrella on mahdollista kokea aitoa uskoa ja aitoa rakkautta. Syvimmiltään ne ovat Jumalan lahjaa.

Uskomme on suuntautumista kohti tulevaa hyvää, jonka toteutumista jokainen taivaan kansalainen voi pitää varmana asiana. sen sinettinä ovat pääsiäisen tapahtumat, erityisesti Jeesuksen ylösnousemus kuolleista. Taivaan kansalaisena eläminen on luottamista Jumalan sanan lupauksiin. Ihminen tiedostaa olevansa armahdettu Jumalan edessä ja yhtälailla olevansa iankaikkisen elämän perijä. Elämän syvä perusmielekkyys löytyy näistä asioista.

Taivaan kansalaisena elämisen tulee merkitä myös asenteiden muuttumista toisiksi. Itsekkyyden on murruttava ja aidon auttamisen halun on noustava esiin. Uskon tulee näkyä rakkautena, joka ilmenee palvelemisena ja tarvittaessa myös uhrautumisena. Syntyy ymmärrys jakaa omastaan, antaa toiselle oman elämän optioista ja osakevoitoista. Tästä rakkaudesta saavat osansa myös vieraat ja muukalaiset, jopa viholliset. Ilman epäitsekästä ja itsensä uhraavaa rakkautta ei ole mitään Jumalan kansaa maailmassa.

Lopetus
Mutta pitääkö odottaa 500 vuotta ennen kuin mitään voi tapahtua? Ei tarvitse! Joka on lahjaksi saanut ja sen tajuaa, tajuaa myös sen että toisen ihmisen, lähimmäisen elämisen ja viime kädessä käyttäytymisen takana on aina selitys, syy miksi joku on sellainen kuin on... Martinkin käyttäytymisen ja paavi-vihan taustalla oli hyvä selitys. Tuon ajan paavit tekivät paljon kyseenalaisia tekoja, mutta ovat sen jälkeen paljolti ryhdistäytyneet. Eikä toisaalta pidä pitää Marttiakaan  minään jumalihmisenä, niin kuin eivät nykyisetkään ihmiset sitä ole, eivät paavit eivätkä pienempienkään pappiloiden asukkaat.

Mutta ei pidä odotella omaa viittäsataa vuottansa. Mutta jos siihen ei pysty, ja kun ei todella pystykään, niin eipä hätiä. Jumalan sanassa on tähänkin apu ja turva: Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi. Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla. AMEN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti