sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Jospa odotus onkin Pyhää huolettomuutta — Valvomisen sunnuntai — Valvokaa. 3. vsk.



Jospa odotus onkin Pyhää huolettomuutta

Valvomisen sunnuntai

Valvokaa

Saarna 18 nov mmxviii

Kirkkoherra Torsten Sandberg

Grande omelia omelia

 

Evankeliumi
 

Matt. 24: 36-44
Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”


 
I Näytös. Valelääkäreitä ja leipäpappeja.



Jokunen vuosi siten tuli ilmi ns. valelääkäritapaus ja asia on nyttemmin puitu. Oikeus tutki asiaa ja mikä onkaan totuus ja tuomio on aivan, aivan eri asia. Tähän yhteen keissiin kantaa ottamatta voidaan edelleen todeta, että valelääkäreitä on nähty maailman sivu ja ilmiö on tuttu monessa muussakin ammattikunnassa. Eikä siinä mitään ja sen kummempia, jotkut ovat harjoittaneet lääkärin työtä meillä ja maailmalla, tehneet jopa vaativia leikkauksia ilman muodollista pätevyyttä ja vieläpä menestyksekkäästi. Väitetäänpä jopa että sama henkilö on toiminut joskus valelääkärinä, valelentokapteenina ja valetiesminämillaisena. 

Lääkärin ammatti on ammatti jossa korostuu erityisen paljon se, että asioita on opiskeltava koko elämän ajan ja vanhat ja kokeneet lääkärit ovatkin sitten parhaassa mahdollisessa tapauksessa nähneet kaiken mahdollisen. Voisi tietysti sanoa että työ tekijäänsä opettaa jos opettaa. Akateeminen arvo on meidän yhteiskunnassamme laatutae monesta asiasta, tai ainakin sen pitäisi olla. Lääkäri tekee työtä tiukan valvonnan alaisena ja virheitä hänelle toki sallitaan. Kuolemaan johtanut hoitovirhe ei vie välttämättä lääkärinoikeuksia, mutta vaikkapa niin sanottu hörhöily  rajatiedon alalla kyllä johtaa tilanteeseen jossa katsotaan että lääkäri on menettänyt mahdollisuutensa toimia uskottavasti työssään. Ehkä tuollaisessa tilanteessa mietitään myös normaaliuden rajoja ja kyseisen tapauksen mielentilaa muutenkin. Lääkärin oikeuksien menettäminen on aika harvinaista ja velvollisuudentunto on porukalla hyvin tiukka. Tuossa joukkokunnassa yleensä valvotaan. Valvotaan ihmisten terveyden vuoksi ja valvotaan myös että samaisen joukkokunnan maine pysyy hyvänä ja tahrattomana. 

Entäpäs sitten jos mietimme asiaa kirkon ja uskon näkökulmasta. Onkohan olemassa niin sanottua valepappia ja jos on niin millainen hän olisi ja miten hän toimisi. No varmasti valepappi toimisi pappina ja vähintäänkin teologian maisterin paperit taskussaan. Meillä on perinteessäämme puhuttu joskus ns. leipäpapeista joten asia ei ole niin vieras kuin luulemme. Ja itse Lutherilta löytyy asiaan myös helposti liitettävä kanta, lausuma, oli se sitten hänen itsensä sanoma tai jonkun muun. 

Tietyssä perinteessämme, ja näitä perinteitähän on kirkossamme monta, jumaluusopin harjoittamista ja lukeneisuutta on tietyllä tavalla aina halveerattu. Nuorempia jumaluusopin opiskelijoita on kehotettu lukemaan opinnot nopeasti ja sitten myös nopeasti unohtamaan kaikki opiskeltu. Sitten ollaan vain töissä pappina. Täyttäisiköhän tällainen helposti valepapin tuntomerkit? Tietyllä tavalla se täyttää ja meidän kirjakielemme isä Mikael Agricola puhui jo omana aikanaan siitä kuinka papin tehtävä se on stuudeerata ja rukoilla. Itse Martti Lutherin erään varsin vavahduttavan ajatuksenjuoksun mukaan valepappi voi olla keskuudessamme, saarnata Jumalan sanaa ja jopa jakaa ehtoollista. Sillä ei Martin mukaan ole mitään merkitystä onko papin asussa itse pääperkele kunhan vain saarnataan sanaa ja ehtoollinen on oikea ja pätevä vaikka Antikristus sen jakaisi. Mutta entäs nämä leipäpapit ja valepapit sitten? Toimiiko valvonta?


II näytös. Päivän teksti lyhyesti ja tuokiokuva Milanon adventista ja Martin 

mietteitä.


Valvomisen sunnuntain kaikki päivän tekstit, ja aivan erityisesti evankeliumi-tekstit, puhuvat valvomisesta ja hyvin voimakkaasti puhutaan myös lopun ajan tapahtumista. Kristillisessä mielessä valvomiseen liittyy odottaminen. Niinpä tämä sunnuntai aloittaa, ei ainoastaan tietyllä tavalla, vaan ajan suositun ilmauksen mukaisesti jopa ihan oikeasti adventtiajan. Yleensähän adventti aloitetaan nelisen viikkoa ennen jouluaattoa, ja toleranssi voi liikkua marraskuun noin seitsemänkolmannesta päivästä joulukuun kolmanteen päivään. Ortodoksit viettävät pitempää joulupaastoa ja siihen kuuluu kuuden pyhäpäivän kattava ajanjakso. 

Yhdessä paikassa läntistä hiippakuntaa vietetään kuitenkin pitkää adventtia joka kestää kuuden sunnuntain käsittävän ajanjakson. Kyseessä on kirkkoisä Ambrosiuksen jalanjäljissä edelleenkin kulkeva Katolisen kirkon suuri ja kunniakas hiippakunta, Milanon Arkkihiippakunta Italian Lombardiassa. Ylpeästi heidän kotisivunsa otsikko on ChiesadiMilano — Il Portale della Diocesi Ambrosiana. Milanon Arkkihiippakuntaan kuuluu väkeä suurin piirtein yhtä paljon kuin Suomen valtiossa on asukkaita kansalaisuutta odottavien maahanmuuttajineen ja muine asukkaineen. Joku on sanonut että hän ei Katolisesta kirkosta niin paljoa perusta, mutta muutaman asian siitä toki meille haluaisi. Nuo asiat ovat kuulemma apokryfinen Jeesus Siirakin kirja Raamatun täysivaltaisena kirjana, jouluyön messun jouluyön julistus ja seurakunnan ja esilaulajan toteuttama vuoropsalmi. Tähän listaan voisi vielä lisätä milanolaisen erikoisuuden eli pitkän adventin joka alkaisi juuri tästä pyhästä, valvomisen sunnuntaista. Jos näin kävisi, että tuo toivelista tuolla pitkällä adventilla lisättynä toteutuisi, niin tietysti perinteinen hoosianna-sunnuntai säilyisi mukana ja olisi tietyllä tavalla se ainoa ja oikea vuosisatainen adventtisunnuntai, ja vain silloin olisi oikea päivä laulaa Hoosianna-hymni ja virsi Avaja porttis, nuo virsikirjamme kaksi ensimmäistä virttä. 

Adventtiin olisi, jos sitä pitkällä kaavalla vietettäisiin mahdollista liittää silloin kirkkovuoden loppu ja sen vakavat ja tärkeät aiheet paremmin kuin nyt tapahtuu. Syksy on sellaista aikaa että mitä pitemmälle menee niin sitä enemmän on mielessä joulu ja sitä myötä adventin odotus. Nyt kirkko on vähän jälkijunassa kun adventti aloitetaan niin myöhään ja kovin virkamiesmäisesti. Tänä vuonnahan ensimmäiset joulu-oluet ilmestyivät kauppoihin kun juuri oli vietetty syyskuun 23 päivä 18. sunnuntai helluntaista.

Oikea odottaminen on vähän sama asia kuin mitä päivän evankeliumissa kolmannen vuosikerran mukaan sanotaan lyhyesti, ja mitä sanotaan ikiaikaisessa ensimmäisen vuosikerran mukaisessa suuren näyn kertomuksenpalasessa kymmenestä morsiusneidosta. Jeesuksen lähimmät seuraajat eivät saanet kokea hän toista, fyysistä tulemistaan, joten sen on näkevä ja kokeva joku toinen sukupolvi tai sitten pysymme enmmän Johanneksen evankeliumin avaamassa todellisuudessa jossa Jeesus on jo läsnä tässä ja nyt.

Luterilaisille asia on tehty helpommaksi kuin uskommekaan; saamme tulla ikään kuin valmiiseen pöytään. Avain löytyy Ison Katekismuksen kolmannen käskyn selityksestä.

Hartauden harjoittaminen ja jumalanpalvelus on loppujen lopuksi sama asia kuin valvominen. “Huomaa siis: tämän käskyn pääpaino ei ole lepäämisessä, vaan pyhittämisessä: tälle päivälle kuuluu erikoinen pyhä harjoitus. Muita tekoja ja toimia ei näet tarkkaan ottaen sanota pyhiksi harjoituksiksi, ellei ihminen sitä ennen ole pyhä. Mutta tässä on tapahtuva teko, jonka avulla itse ihminen tulee pyhäksi, ja se tapahtuu, niin kuin kuulimme, yksinomaan Jumalan sanan välityksellä; sitä vartenhan on määrätty ja järjestetty paikkoja, tilaisuuksia, henkilöitä ja koko ulkonainen jumalanpalvelus, että tämä kaikki julkisestikin pysyisi voimassa.”
 
  Yhtä kaikki. On valvomisen sunnuntai ja valvomisen voi aloittaa miettimällä perusasioita, etsimällä yksinketaisinta tapaa ymmärtää tämäkin asia. Kun pääsemme siitä perille niin sen mukana saamme kaiken muunkin. Emme siis odota vaan vaion olemme. Liikaa odottaessamme kaikki elämän todellisuus ja kauneus kulkee ohitsemme, kaikki ihmiset ja kaikki mitä voimme heidän hyväkseen tehdä. Oikea odotus on loppujen lopuksi olemista jossa ei liikaa yritetä eikä olla. Siinä on oltava ripaus ja kasvava ripaus sitä Pyhää huolettomuutta josta Nasaretin mies meille kertoi:

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”  (Matteus 6:33-34)

Tänään tässä olemisessa ja Pyhässä huolettomuudessa saa olla mukana jo hieman ensimmäisen adventin riemua vaikka emme milanolaisia olekaan. Mutta tiedä vaikka meissä kohta asuisi kaikissa pieni milanolainen. AMEN.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Martin matkassa ja muutenkin — Uskonpuhdistuksen muistopäivä — Uskon perustus. 3.vsk.

Uskonpuhdistuksen muistopäivä
Uskon perustus
21 oct MMXVIII Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Martin matkassa ja muutenkin
Omelia DOCG

Evankeliumi Matteus: 5:13-16

Jeesus sanoo: ”Te olette maailman suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valo ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Johdanto

Nimittäin viime aikoina, viime vuosins, ja ihan kirkon viralliselta taholta, on annettu ymmärtää, että olisi viimein aika puhua rakentavam-paan sävyyn asiasta. Ei uskon puhdistuksesta vaan reformaatiosta. Ja sitten ollaankin todella ihmeellisessä tilanteessa. Pitkään käytössä ollut sana pitäisi vaihtaa edelleen kuitekin varsin vierasperäiseen sanaan. Asia voi toki onnistua käskyttämällä, ja sitä voivat käyttää ne henkilöt jotka ajattelevat asiaa työkseen. Tosiasia on kuitenkin myös siinä, että aika harva kansankirkon jäsen on sisäistänyt mitä uskonpuhdistus todella tarkoitti? Joten onko sillä nyt sitten niin suurta väliä?

Mistä oli kyse?
Voimme kysyä aina uudelle saman kysymyksen. Mitä oikein oli kyse kun Martti Luther asettui käytännössä koko maailmaa vastaan. Ja voimme kysyä myös sitä miten joku uskaltaa asettua tuohon tilanteeseen? Asiaa on paljon pohdittu, ja nimenomaan pohdittu. Tietysti sitä on myös tutkittu ja sitä enemmän kaikki tutkimus vahvistaa vain samaa kysymystä: “Miten joku uskaltaa asettua tuohon tilanteeseen? Ja lopulta kun tarkastelemme historiaa ja sen kulkua aivan uudesta näkökulmasta, niin kysehän oli kaikkien aikojen suurimmasta vallankumouksesta ja Martti jää ihmiskunnan suurten vaikuttajien joukkoon, ja kaikki mistä saamme tänään iloita johtuu tuosta hänen alulle panemastaan vallankumouksesta joka oli koskettava kaikkea inhimilliseen elämään kuuluvaa kaikkia yhteiskuntia.

Martti oli poikkeuksellinen ihminen joka eli kahden aikakauden murroksessa. Hän oli vimmainen mies joka kirjoitti valtavan määrän tekstejä jotka myös levisivät valtavan nopeasti. Tietysti joku voisi kysyä, aivan kuka tahansa meistä. Olemmehan kouluja käyneitä ihmisiä ja emme suinkaan sillä tavalla kuuroja ja yksinkertaisia. Siis voisimme kysyä, että olihan ennen Marttia toki renesanssi ja uudistuminen. Olihan se, mutta liikkeenä se ei koskettanut kaikkia ihmisä vaan oli suoraan sanoen pienen ja varsin elitistisen porukan puuhastelua, jolle on vain annettu viimeisen lähemmäs 700 vuoden aikana varsin ihanteellinen kuva. Renesansi ei ollut vallankumous joka kosketti kaikkia ihmisiä ja joka laittoi ihmiset liikkeelle, joka laittoi ihmismielen liikkeelle muuttamaan maailmaa ja myös tutustumaan siihen asiaan josta olemme tottuneet käyttämään nimeä “Jumalan sana.”

Luterilaisuus on tietenkin tänä päivänä ja tässäkin kirkossa varsin eri asia kuin se oli vaikkapa 100 vuotta sitten jolloin olitiin vieteety uskonpuhdistuksen 400-vuotisjuhlaa. Itselläni ei ole tapana paljoa tauluja harrastella eikä kuvia seinille ripustella, mutta jos jotain pappilan seinällä on niin olkoot sitten vaikka Paavin kuva, ja tietenkin kivipainos siitä maalauksesta jossa Martti viettää pehe-idylliä luuttua soittaen. Vanhin poika Hans laulaa ja muut sisarukset katsovat häntä palvoen ja taustan hämyssä pöydän ääressä Melanktooni istuu tinatuopin äärellä hieman epämäärisesti Marttia katsellen. Paavi ei siis enää ole antikristus.

Niin! Tässä nimenvaihdoiksessa, tai paremminkin käsiteenvaihdoksessa, on kyse siitä, että sana “Uskonpuhdistus” on mukamas tullut jollain tavalla loukkaavaksi. Tai sitten ongelma on joidenkin asiaa työkseen pohtivien lähinnä päänsisäinen ongelma. Ja kysmyksiä herättää se, että kyse on vain ja ainoastaan suomalaisten ongelmasta jos nyt sitten mikään ongelma edes onkaan. Kaikissa muissa kielissä asiasta sanalla jonka sisältö nousee siitä sanasta joka ilmaisee uudistamista tia uudelleen muotoutumista.

Oli miten oli ja onnistuu miten onnistuu tämä kirkkomme uusien johtajien aika koomiselta tuntuva käsite-terapia, johon he ovat lähteneet miten tahansa niin siitä ei kukaan yli eikä ympäri pääse, että kyllä sille menolle piti laittaa vissi stoppi jota elettiin silloin kun Martti kasvoi tietoiseksi, kantaa ottavaksi ja toimivaksi ihmiseksi. Tuossa tilanteessa tarvittiin uutta suolaa ja uutta valoa. Ja hyvin selkeästi Martista voidaan sanoa, että hän oli kaikella tavalla se ihminen josta tämän päivän evankeliumiteksti, teksti joka on Herramme ja Vapahtajamme vuorisaarnasta, saattaisi puhua. Ja ei tarvitse vääritellä eikä edes vääntää mustaa valkoiseksi kun toteamme että sanat “
Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa,” kuvaavat aivan hyvin kirkkoa ja sen tilannetta 500 vuotta sitten.

Ja itse Martti on mies joka saa olla maailman valona, todellakin toimia Jumalan työkaluna.
Ei hän voinut, eikä hänen uutta luova mielensä, voinut pysyä kätkössä. Eikä hän todellakaan laittanut sytytettyä lamppua vakan alle, vaan lampunjalkaan. Ja lopulta valo loisti kaikille huoneessa oleville ja sitä se tekee edelleenkin. Ja kun edelleen kysymme sitä mikä sai tuon miehen uskaltamaan niin ainoa uskottava selitys on siinä, että hän oli suunniltaan oleva mielipuoli tai sitten Jumala oli hänen kanssaan. Ehkäpä, ja aivan varmasti, uskomme mieluummin jälkimmäisen. Varmasti uskomme näin koska juuri näin vuorisaarna tuli kerran eläväksi sanaksi.

Konkluusio

Kaiken tämän jälkeen voimme kysyä: “Mitä nyt?” Kirkko elää elämäänsä ja sen isännät tulevat ja menevät kun heidän aikansa tulee ja aikanaan loppuu. Jokaisella aikakaudella on oman näköisensä isännät ja useimmiten nuo isännät tekevät juuri sen mitä aikakausi heiltä vaatii. Ja se ei aina ole ole sama asia kuin se mitä Jumala ihmisiltä vaatii. Uskonpuhdistus, ja olkaamme nyt ylpeitä siitä että tässä kummallisessa ja vaikeasti opittavassa kielessä todellakin on tuo sana uskonpuhdistus, oli todellakin vallankumous. Uskonpuhdistuksessa, Martin ja hänen kavereidensa ja seuraajien alulle panemassa liikkeessä oli kyse vallankumouksesta.

Puhe vallankumouksesta voi tietysti vetää sun virneeseen, ja niin pitää ollakin. Jollekin voi tulla mieleen 1900-luvulla eläneen George Orwellin teos “Eläinten vallankumous” ja siitä ne kaksi taistelevaa sikaa, karjua, toinen nimeltään Lumipallo ja toinen Napoleon ja kaikki mielikuvat yksinkertaisista lampaista jotka määkivät sloganiaan ja tietenkin suuri työn sankari Jysky-hevonen jolla on lopulta karmea kohtalo. Niinhän siinä kävi, että hyvä sika, inhimillinen Lumipallo, jouti karkotukseen ja vallan vei itsekäs ja ihmismäinen Napoleon jatkoi vääristetyn ja vesitetyn vallankumouksen johtajana. Orwellin tarina on hämmästyttävä ja hämmästyttävää on se, että ihmismieli saattoi luoda noin paljon ns. arkkityypeillä kyllästetyn kertomuksen vielä 1900-luvulla. Eihän enää pitänyt olla mitään kovin paljon uutta auringon alla.

Mutta pohdimme vielä lopuksi juuri tätä. Onko tässä käsiteenmuokkaus-kampanjassa johon kirkossamme on nyt lähdetty kyse siitä, että vallan onkin saanut saanut enemmän Napoleon-sika kuin Lumipallo-sika. Vallankumouksen käsitteeseen kun nimittäin kuuluu myös se, että se on oltava jatkuvaa. Vallankumouksenkin on oltava uudistuva aina ja joka hetki. Uskonpuhdistusta ei pidä jäädä odottamaan viittä vuotta, vallankumous on uudistettava joka sunnuntai, joka siunattu pyhä-päivä uudelleen. Nimittäin meissä kaikissa asuu Lumipallo ja Napoleon ja on aina urheilukielellä sanotuna “päiväkohtaisesta kunnosta” kiinni se kumpi on voitolla. Mutta ei hätää meillä on Jumalan sana joka pohjimmiltaan miksikään muutu vaikka sitä kuinka tulkitaan aina aikakauden mielen mukaiseksi. Meillä on sana ja sakramentit. Meillä on Jumala ja Vapahtaja. Meillä on Ihmisen Poika. Meillä ei ole mitään hätää! AMEN.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Aamos, Jeesus ja me — 21. Sunnuntai helluntaista –Jeesuksen lähettiläät. Vanhan testamentin saarna.


21. Sunnuntai helluntaista
Jeesuksen  lähettiläät
14 oct MMXVIII Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Aamos, Jeesus ja me.
Vanhan testamentin saarna
Grande Omelia


Evankeliumi: Joh. 13: 16-20
Jeesus puhui opetuslapsilleen: »Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat. Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: 'Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan. 'Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.»

Saarnateksti: Aam. 7: 10-15
Betelin pappi Amasja lähetti Jerobeamille, Israelin kuninkaalle, sanan: »Aamos lietsoo israelilaisten keskuudessa kapinaa sinua vastaan. Maa ei kestä hänen puheitaan. Hän on jopa sanonut, että Jerobeam kuolee miekkaan ja Israelin kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen, pois omasta maastaan.» Aamokselle Amasja sanoi: »Näkijä, mene tiehesi ja palaa Juudaan! Profetoi siellä ja hanki leipäsi siellä! Betelissä et enää profetoi. Tämä on kuninkaan pyhäkkö ja valtakunnan temppeli!» Aamos vastasi hänelle: »En ole profeetta enkä profeetan oppilas, vaan karjankasvattaja ja metsäviikunoiden viljelijä. Herra otti minut laumojeni keskeltä ja sanoi minulle: 'Mene ja julista kansaani Israelia vastaan!'»

Aloitus
Kun elämme uuttaa maailmanaikaa ja nuorempi väki selailee digiraamattuansa nousee aika ajoin puheeksi Vanhan testamentin merkitys ja kysymys: ”Mitä se oikein raamatussamme tekee?” Jotkut ovat ilmaisseet avoimesti, että heidän raamattunsa on tuhannen sivun verran ohuempi, siis vailla Vanhaa testamenttia.  Asiasta on kuitenkin meilläkin annettu mahdollisimman arvovaltainen lausunto reilut 30 vuotta sitten. Tuolloin silloiset piispat antoivat julkilausuman ”12 teesiä raamatusta.” Se on tänäkin päivänä hyvin käyttökelpoinen julkilausuma, mutta se ei juuri tavoita niitäkään kirkon aktiiveja jotka ovat aidosti, tai sanotaanko enemmän kiinnostuneita raamatusta. Pappien joukossakin se on jäänyt aika pienen joukon harrastukseksi. Tuo julkilausuma sisältää myös kohdan joka ottaa kantaa Vanhan testamentin asemaan: ”Vanhan testamentin kirjat ovat erottamaton osa Raamattuamme. Ne olivat Jeesuksen ja alkukirkon ”Raamatun” eli pyhät kirjoitukset. Vain niiden valossa voidaan ymmärtää ja lukea Uutta testamenttia. Vanhan ja Uuden testamentin kirjoittajat, samoin kuin heidän kirjoihinsa sisältyvien traditioiden esittäjät, kuuluvat samaan, Jumalan Hengen johtamien profeetallisten henkilöiden sarjaan.”

Aamos
Aamos oli juuri tällainen profeetallinen henkilö. Ja Aamos on tavattoman tärkeä henkilö, vaikka hänen nimissään kulkeva kirja onkin varsin vaatimaton noin kooltansa jos sitä verrataan vaikkapa Suuriin kirjaprofeettoihin Jeremiaan ja Jesajaan. Profeettakirjojen lukeminen on hyvä aloittaa hänestä. Aamos oli ensimmäinen uuden tyyppinen profeetta. Aamos on ensimmäinen profeetta, joka uskonnon nimessä vaatii yhteiskunnallisten epäkohtien poistamista. Vaatimus koskee periaatteessa kaikkia ihmisiä, ei pelkästään Israelilaisia. Hän vaikuttaa noin vuonna 760 e.a.a. Uutta hänen julistuksessaan on ennenkuulumaton jyrkkyys, johdonmukaisuus ja selvyys, jolla hän julistaa, että Jahve on vanhurskas Jumala, joka ei säästä omaa kansaansakaan. Aamos tahtoo erottautua vanhoista profeetoista, ja hänellä on uusi itseymmärrys ja kutsumustietous. Hän on saanut Valtuutensa suoraan Jahvelta, joka on ottanut hänet lammaslaumojen äärestä ja käskenyt hänen mennä ennustamaan Israelia vastaan.

Aamoksen julistama Jahve on koko maailmassa vaikuttava Jumala ja historiaa ohjaava Jumala. Hän on johdattanut jokaisen kansan sille määrätylle asuinpaikalle ja antanut oman tehtävänsä heille. Aamos on ensimmäinen julistaja joka asettuu vastustamaan uhrikäytäntöä. Aamos on puhdas yhden jumalan kannattaja ja Jahve alkaa saada koko maailmanpiirin Jumalan piirteitä. Herran päivän-käsite ilmaantuu myös ensimmäistä kertaa Hänen puheessaan.

Päivän saarnatekstin taakse
Päivän saarnateksti ei ehkä anna kovin hyvää kuvaa siitä mitä Aamos oikein sanoi? Aamos osasi nimittäin puhua hyvin konkreettisella tavalla. Aamosta on luettava siksi laajemmalti, koko kirjana. Hän saarnasi aikansa epäkohtia vastaan. Yhteiskunta jossa hän toimi oli kokenut todella rajun rakennemuutoksen. Oli koettu äkillistä vaurastumista. Ja juuri se ilmeni johtavien virkamiesten ja suurmaanomistajien ylellisissä elämäntavoissa, mikä oli omiaan kärjistämään rikkaiden ja köyhien välille syntynyttä kuilua. Heidän elämäntapansa ei olisi ollut mahdollinen ilman heikommassa asemassa olevan sortamista. Voimme vain kuvitella millaista rohkeutta Aamos osoittaa vaeltaessaan pohjoiseen kirjaimellisesti toisen valtakunnan alueelle.

Voimme tietysti kysyä: mitä tämä kaikki voi meille sitten sanoa? Olemme tietysti omassa yhteiskunnassamme kokeneet moniakin rakennemuutoksia, ja muuallakin kuin maatalouden piirissä. Vuosikymmeniä jatkunut työttömyys on tästä oma todisteensa. Kaiken taustalla ovat ne isot ja useat rakennemuutokset jotka maassamme on koettu viimeisen reilun 100 vuoden aikana. Joka lukee niinkin suurenmoisia teoksia kuin Kustaa Vilkunan ”Vuotuinen ajantieto” tai saman tekijän teosta ”Isien työ” ymmärtää hyvin sen kuinka jokainen ihminen ja hänen työnsä oli ennen tärkeä jotta hengissä pysyttiin. Mutta jos luemme Aamosta tulemme akuuttuneemmaksi siitä, että profeetallista ääntä kaivattaisiin edelleen. Sitä toki on, mutta ei koskaan liiaksi. Onkin kysyttävä, koska sitä profeetallista ääntä ei ole tarpeeksi, mitä sanottavaa Aamoksella voisi olla meille juuri tänään. Ei välttämättä meille tänään täällä kirkossa istuville, vaan niille jotka jakavat elämänmuotomme.

Aivan ensimmäiseksi on todettava: Hän jäisi taatusti yksinäisyyteen. Moittiessaan meitä ylellisistä elämäntavoista, järjettömistä tavoistamme ja tottumuksistamme, ja luonnonvarojen riistämisestä hyvin jyrkin sanankääntein jäisi hän lopulta yksinäisyyteen. Kannattajia hänellä toki olisi, jonkinlaisia ja eri vakavuudella toimivia. Kukapa meistä täällä istuvista ei esimerkiksi myöntäisi Pentti Linkolan pohjimmiltaan olevan oikeassa, ja kuka sitten on toteuttanut hänen opetuksiaan? Suuri sielu on aina yksinäinen. Siitä huolimatta ei hänen toimintansa olisi turhaa. 


Toisekseen: Asettuessaan puolustamaan niitä joilta puuttuu taloudellinen, oikeudellinen ja muu yhteiskunnallinen valta leimattaisiin hänet pahaiseksi populistiksi, joka ehkä nippa nappa oikeassa vaalipiirissä ehdokkaaksi asettumalla ja vaaliliittoja solmimalla pääsisi eduskuntaan.

Kolmanneksi: Hän joutuisi epäsuosioon kirkossamme sanoessaan että uskonnonharjoitus on muuttunut pelkäksi muotomenoksi, jota ihmiset käyttävät omien epäpyhien päämääriensä välikappaleena. Virkamiesmäinen kirkon hallinto ehkä tuhahtelisi ja vetoaisi kansankirkon periaatteisiin; lopulta kai vedottaisiin siihen ettei ihmisiä saa lyödä raamatulla päähän.

Jos Aamoksen kirja sisältää näin paljon ajatuksia herättävää, niin mitä sitten sisältää muu Vanha testamentti kokonaisuudessaan. Herääkin kysymys; miksi se on jäänyt paitsioon? Miksi siitä ei ole sen enempää saarnattu, ja miksi sitä ei ole opetettu sen enempää. Kyse on varmaan siitä kuinka kirkkokansan saisi lukemaan ylipäätänsä raamattua. Jos peruslähtökohta on se, että raamattu ei enää kulu käsissämme kuten vanhoilla suomalaisilla, jotka olivat kiinteästi kiinni maassa ja vaativassa arkipäivässä, niin vaatiihan se muutosta. Ja muutosta vastustetaan. Ja jos tosiasia on, että vaikka niin uskotellaankin, eivät suomalaiset sittenkään ole olleet koskaan mitään raamatunlukijakansaa on tarvittava muutos vielä suurempi. Jos sanan ja väitteen, joka sisältää muutospaineita perille saattamiseksi tarvitaan, kuten tutkimukset osoittavat, 17 kertaa tuo asia sanottuna, niin voidaan kysyä vielä: ”montako kertaa pitää tolkuttaa jotta epämiellyttävä asia sitten menee perille?” Ei kai Vanhaa testamenttia kirkkokansakaan lue jos eivät sitä papitkaan lue eivätkä siitä saarnaa.

Lopetus
Vanhan testamentin profeettojen sanoma on edelleen voimassa, myös Uuden testamentin jälkeen. Jeesus ei kumonnut tässäkään asiassa profeettoja, mutta lisäsi siihen rakkauden periaatteen ja poisti omalla kärsimyksellään tuomion.

Ja meidän tulee muistaa että sanoman välittämisessä ei ole kuitenkaan tärkeää vain sanoman sisältö. Me itse sanoman välittäjinä olemme myös osa sanomaa. On tärkeää, minkälaisen kuvan me annamme lähettäjästämme. Jumala on lähetti Poikansa Jeesuksen maailmaan rakastamaan ihmiskuntaa ja antamaan henkensä rakkaudesta meihin. Tätä samaa sanomaa hän on lähettänyt myös meidät viemään eteenpäin. Jeesuksen rakkaus ei ollut vain sanoja. Hän pesi opetuslastensa jalat, hän paransi sairaita, hän näki vaivaa, hän opetti, hän antoi itsensä aivan kokonaan, kuollen lopulta ristillä syyttömänä meidän puolestamme. Sellainen kuin hän oli tulisi meidänkin olla tässä maailmassa: Jumala on rakkaus. 


Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.  Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia meidänkin tulee todella olla tässä maailmassa. ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa” (1.Joh.4:17). Ei meidän tule olla herroina huudellen ohjeita hukkuville, vaan mennä heidän luokseen nostamaan heitä pinnalle, mennä sinne missä takki voi ryvettyä, missä voi itsekin joutua väärinymmärretyksi, syytetynkin paikalla, on mentävä sinne missä syntien anteeksiantamusta todella kaivataan, sinne missä oma parannuksenteko on jo aikoja sitten nähty turhaksi yritykseksi, on kerrottava, että Jeesus rakastaa ja tahtoo uudistaa, nostaa ja pelastaa. Totisesti hän poisti tuomiomme mutta eli kuten oikean profeetan tuli elää.  AMEN.