Vastuu luomakunnasta
Saarna Auran kirkossa 12 junius MMV
Khra Torsti Äärelä
Kaikki joukolla hutbaa kuulemaan
Evankeliumi: Joh. 1: 1–4
Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Ja alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.
Saarnateksti: Hoos. 4: 1–3
Kuulkaa, israelilaiset, mitä Herra sanoo!
Herra käy oikeutta teidän kanssanne,
sillä tässä maassa ei ole rehellisyyttä eikä uskollisuutta,
kukaan ei tunne Jumalaa.
Väärät valat ja valheet,
murhat, varkaudet ja aviorikokset
rehottavat kaikkialla,
veriteko seuraa veritekoa.
Sen tähden maa muuttuu aavikoksi,
kaikki sen asukkaat nääntyvät.
Villieläimet ja taivaan linnut kuolevat,
meren kalat katoavat.
Aloitus:
Aabrahamin perillisillä, muslimeilla, tätä nimitystä ”Aabrahamin perilliset” käytetään juutalaisista, kristityistä ja muslimeista, on oma viikoittainen pääjumalanpalveluksensa. Se pidetään heidän lepopäivänään perjantaina. Siitä käytetään useasti nimeä ”perjantaisaarna”. Muslimiseurakunnan hengellinen johtaja, imaami, pitää sen. Tuon saarna nimi on ”hutba.” Hutba on varsin kehottava ja yksityiskohtaisiakin ohjeita sisältävä saarna. Imaami todellakin neuvoo seurakuntalaisiaan, antaa risuja ja joskus ruusujakin, ja joskus arvostellaan kristittyjä... Joskus 1990-luvun loppupuolella tehtiin meillä tutkimus saarnoistamme. Mitä jäätiin suuren yleisön edessä kaipaamaan oli todellakin se, että kuulijat haluaisivat selkeää sanan tulkintaa ja jopa ohjeita, ei pelkkiä virikkeitä arkipäivän elämään. Hutba tekisi hyvää kristityillekin, etteikö sanoisi ”Eetvarttia.”
Laki:
Yksi synnin ilmenemismuoto on viime vuosina ollut suorastaan kouriintuntuva, Itsekkään ihmisen toiminta on tuonut tuon Hoosean virittämän tuhonkuvan lähelle. ”Sen tähden maa muuttuu aavikoksi, kaikki sen asukkaat nääntyvät. Villieläimet ja taivaan linnut kuolevat, meren kalat katoavat.” Varottavia ääniä on kuultu kuitenkin jo pitkään. On sanottu, että kristityt ovat liiaksi painottaneet toisen opinkappaleen, Pojan ja lunastajan asemaa ja merkitystä. Moni vakavasti otettava kirkonmies ja Raamatun pohjalta oppiansa ja julistustaan kehittävä kristitty on voinut pukea huolensa vaikkapa niin sanotun yhdennentoista käskyn muotoon. Tätähän hoetaan nykyään sunnuntai kuin sunnuntai, mutta tulkoot nyt sitten ainakin vielä kerran:
§ XI TOIMI NIIN ETTÄ MAAILMA SÄILYY ELINKELPOISENA TULEVILLE POLVILLE.
Hoosean tekstin alkuosan voisi lukea tänään vaikkapa näin:
Kuulkaa kristityt, mitä Herra sanoo!
Herra vaatii teitä tilille,
sillä ei ole enää kohtuuden etsijää, ei neuvokkaita,
kukaan ei ylistä Luojaa
itsekkäät rukoukset ja pyynnöt,
väärä pelastusvarmuus ja ahne elämäntapa
kaikissa kristittyjen kokouksissa,
luonnonkatastrofi seuraa toistaan...
Väärillä jäljillä:
Kuinka siis on; onko kristillisen julistus ja opetus jotenkin kasvanut kieroon, yksilökeskeistä pelastusta korostavaksi?! Hedelmistäänhän puu tunnetaan! Ja täytyy sanoa; kyllä kristityt sivilisaatiot eivät ole parhaita esimerkkejä ”viljelevistä ja varjelevista kristityistä.” Kristillisessä opissa vallitsee tietty epätasapaino silliin jos I opinkappale, puhe Luoja-Jumalasta jää toisarvoiseksi.
Vastuuton meno jatkuu niin kauan kuin sivilisaatiomme ei omaksu yksinkertaisempaa elämäntapaa Minkäs tee; polttomoottori ja kaikenlainen huviajelu on näemmä jokaisen kristityn etuoikeus, yhtenä esimerkkinä vain mainittuna. Luomakunta asetettiin ihmisen käyttöön, ei kohtuuttomasti riistettäväksi.
Mitähän Martti sanoisi:
Luterilainen voi aina kiperässä tilanteessa kysyä: Mitähän Martti nyt sanoisi? Martille ei ekokatastrofi ollut arkipäivän ongelma eikä pelko. Mutta Luojan ja hänen ylläpitonsa suhteen Martilla oli kyllä paljonkin sanottavaa. Uskontunnustuksen selityksessä Isossa Katekismuksessa hän sanoo: Mitä tämä siis merkitsee ja mitä ymmärrät sanoilla: ”Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan? Siihen vastataan: Sitä minä niillä ymmärrän ja sen minä uskon, että olen Jumalan luoma, toisin sanoen, että hän on minulle antanut ja lakkaamatta pitää voimassa ruumiin, sielun ja elämän, jäsenet, niin suuret kuin vähäisetkin, kaikki aistit, järjen ja ymmärryksen ja niin edespäin, ruoan ja juoman, vaatteet, elatuksen, vaimon ja lapset, palvelusväen, kodin ja konnun ja niin edespäin. Lisäksi hän panee kaikki luodut palvelemaan meitä tämän elämän tarpeiden tyydyttämiseksi: auringon, kuun ja tähdet taivaalla, yön ja päivän, ilman, veden, tulen, maan ja kaiken, mitä siinä on ja mitä se tuottaa: linnut, kalat, eläimet, viljan ja kaikenlaiset kasvit; samoin kaiken muunkin ulkonaisen ja ajallisen siunauksen: hyvän hallituksen, rauhan ja turvallisuuden. Tästä uskonkohdasta voimme siis oppia, ettei meillä kenelläkään itsestämme ole eikä kukaan voi säilyttää elämää eikä mitään siitä, mitä vast’ikään luettelimme, ei myös mitään mitä voitaisiin luetella, oli se sitten suurta tahi pientä. Juuri tämä sisältyy sanaan Luoja.
Mistä epätasapaino johtuu:
Alussa mainittu epätasapaino opetuksessa ja julistuksessa johtuu varmasti siitä, että VT on jäänyt pienemmälle huomiolle ja harrastukselle. Uusi testamentti ei luontokuvauksia viljele. Jeesus puhuu joskus taivaan linnuista ja kedon kukista, Paavali kasvavasta viljasta, ilmestyskirja kylläkin uudesta luomisesta, ja kyllähän Paavalin merimatkakin on luontokuvaus, kuvaus luonnonvoimien mahdista. VT sitä vastoin on täynnänsä luonnon ja Luojan tekojen ylistystä; Jeesus Siirakin apokryfisestä kirjasta nyt puhumattaan...
Tosiasia:
On tosiasia; elämän jatkuminen maapalolla on asetettu kyseenalaiseksi. Syynä tähän on luonnonvarojen ja luomakunnan kohtuuton riisto. Kristitty sivilisaatio on ollut tätä tuhotyötä tekemässä, ja aivan etunenässä, jopa esimerkkiä muille antaen. Syynä tähän on ihmiselle annetun perustehtävän laiminlyöminen, sen perusteellinen unohtaminen. Opetus, julistus ja ennen kaikkea arkipäivän toiminta eivät ole tasapainossa.
Kuinka päästään eteenpäin:
Sovituksen ja pelastusvarmuus. Mitä siitä on sanottavaa? Vaikka rehellisen ihmisen on aina tunnustettava, että hän ei pelastuksestaan voi koskaan olla varma, sillä silloin hän ei enää armoa tarvitse. Mutta juuri sovituksen ja pelastusvarmuuden on näyttävä kristityn elämässä tasapainoisena suhtautumisena maailmaan ja luomakuntaa. Sen on herätettävä vastuu, sen on johdettava kohtuullisempaan elämäntapaan.
Vanhat suomalaiset, joiden Raamatuissa oli vielä tässäkin saarnassa mainittu Jeesus Siirakin viisauskirja saattoivat lukea sieltä nämä sanat: "Tärkeimmät mitä ihminen elääkseen tarvitsee, ovat: vesi, tuli, rauta ja suola, nisujauhot, hunaja ja maito, rypäleen veri ja öljy ja vaatetus. Nämä kaikki koituvat hyväksi, mutta syntiselle ne kääntyvät pahaksi." Oikeastaan nuo Siirakin sanat sopisivat parhaiten juuri tämän erikoispyhän, Luomakunnan sunnuntain lukukappaleeksi. Päänavaus Siirakkia kohtaan kun tehtiin Pyhän Henrikin muistopäivän kohdalla. Tulevat vuodet, kunhan noiden VT: ”lisäkirjojen” uudet käännökset ilmestyvät, tuovat meillekin myyntiin ja jakeluun sellaisia Raamattulaitoksia jotka ne sisältävät. Naapurissamme Ruotsissa näin jo on. Sitten olemme samassa asemassa kuin vanhat suomalaiset olivat. Itse Marttikin sanoi noita kirjojahyviksi ja hyödyllisiksi lukea... NIIN...Siirak oli nimittäin oikeassa aika monessa suhteessa. Eikä kaikista vähiten niiden sanojen suhteen, jotka puhuvat ihmiselle tarpeellisesta. Itse asiassa tämän pyhän sanomaa vasten Siirak on hyvin nykyaikainen ja valveutunut ajattelija ja opettaja.
Lopetus:
Mutta hyvät kuulijat! Jäättekö kaipaamaan HUTBAA? Noh... kokeillaan... Sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa!:
Luojan ja luomakunnan antimet ovat kääntyneet kristityille pahaksi. Synnistä luopuminen ja uusi elämä Kristuksesta osallisena eivät suinkaan merkitse hyvin istuvaa pukua, viimeisen päälle varustettua uutta autoa tai useampaa, puhelimia joita ilman on pärjätty halmasta luomisen koitosta lähtien, vuosikertaviinejä ja muita maailman herkkuja, ja kaikkea muuta ylellistä kuviteltavaa. Papitkin kyllä pärjäisivät ihan hyvin ilman kaikenmaailman paperia tuhlaavia jumalanpalvelusohjelmia. Tietokoneen piti tuoda paperiton toimisto. Vaan toisinpa kävi. Hyvin vähän on ihmiselle aineellisesti tärkeää. Kompostointi ei ole vielä saavuttanut niitä mittasuhteita joita tarvittaisiin. Roskapussin sisältöä ei lajitella tarpeeksi. Autoilijat kaasuttelevat taivaan tuuliin arvokasta bensiiniä, missä on moottorijarrutus ja vapaalla laskettelu. Kuka on se ihminen jonka elämä on puolesta minuutista kiinni? Hävetkäätten! Sittenpä oppivat kun auton ylläpitäminen maksaa saman kuin esivanhemmille hevosen ylläpito. Syö kuin hevonen... se tulee vielä tutuksi, kouriintuntuvalla tavalla. Ei kuulkaat trenkipoijjaat hevosilla ennen ajelleet... On jo kohtuullisempien elämäntapojen aika. On sanottu että ruumis on sielun temppeli. Voimme myös sanoa: luomakunta on lunastettujen temppeli. Se on pidettävä siistinä ja asumiskelpoisena tuleville polville aina Herramme paluuseen saakka. Tätä voisi pitää jopa täysivaltaisena uutena käskynä niiden vanhojen kymmenen rinnalla. AMEN
