sunnuntai 10. syyskuuta 2006

Nimetön saarna — 14. Sunnuntai helluntaista — Lähimmäinen. 3. vsk.


14. Sunnuntai  helluntaista
Lähimmäinen
10 sept MMVI Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Nimetön saarna

Omelia DOCG


Evankeliumi Matt. 12: 41-41
Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: »Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.»


Olipa kerran eräs pappi, ei suomalainen pappi ollenkaan, eikä edes luterilainenkaan. Elettiin toisen maailmansodan jälkeisiä aikoja. Mies oli hyvin lahjakas monella tavalla. Hän olisi voinut luoda maallisen uran monellakin alalla. Pappeus kuitenkin kutsui häntä. ja tultuaan papiksi hän ei säästellyt itseään millään tavalla. Hän ei omistanut mitään, tuskin omia vaatteitaankaan. Hän nukkui lattialla jos raamatun lukemiselta ja muulta opiskelulta ylipäätänsä ehti.

Sodan jälkeen ei tuossa maassa ollut paljon aineellista hyvää, mutta seurakuntalaiset päättivät teetättää papilleen uuden papinpuvun ja hyvän talvitakin. Niitä hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan vastaan. Lopulta kirkkoherra pakotti hänet ottamaan nuo lahjat vastaan. Papinpuvun hän otti käyttöönsä mutta talvitakin hän varmaan antoi jollekin köyhälle. Mies omistautui työhönsä ja sanottiin ettei hänellä ollut koskaan kiire ja aina hänellä oli aikaa kaikille. Hän sai professorin viran mutta aina hänet nähtiin samoissa vanhoissa vaatteissaan. Sitten hänestä tuli maansa nuorin piispa, sitten arkkipiispa ja lopulta katolisen kirkon kardinaali, nimitys joka toisaalta ei ole mikään virka, mutta se avaa mahdollisuuksia. Ollessaan professori hän antoi pois puolet palkastaan, piispaksi tultuaan hän luopui koko palkastaan.

Mutta ei mitään uutta auringon alla; sama meininki jatkui. Vanhat kuluneet vaatteet piispalla, arkkipiispalla ja kardinaalilla. Tultuaan nimitetyksi arkkipiispaksi hän ei suostunut muuttamaan pienestä kaksiostaan arkkipiispan palatsiin. Sitten erään hänen ulkomaanmatkansa aikana hänen vähäiset tavaransa siirrettiin hänen kaksioistaan arkkipiispan residenssiin ja kaksio vuokrattiin. Arkkipiispan palatsissa sai henkilökunta tottua nopeasti uuden isännän tavoille. Talo aina auki ja isäntäkin tuli milloin halusi ja meni milloin halusi. Väkeä  lappasi  sisään  ja  ulos  yötä  päivää.  Henkilökunta  sai  unohtaa  kaikki  vanhat  etiketit.  Kaikki turhantärkeys ja rumsteeraus oli mennyttä aikaa. Kaikki voivottelivat arkkipiispan nukkavierua olemusta. Sitten koitti eräs ulkomaanmatka lokakuussa 1978. Hän ei enää palannutkaan kotikaupunkiinsa vähään aikaan. Tuo omaperäinen mies oli valittu paaviksi.

Niin! Ajat ovat paljonkin muuttuneet kun luterilainen pappi voi saarnan näin aloittaa. Tarina Karol-nimisestä köyhästä papista on kiehtova. Näin voi sanoa sortumatta minkäänlaiseen vieraan ja meille kuulumattoman ihailuun.  Ennen  muinoin  ei ollut  näet  tavatonta  sanoa  paavia  antikristukseksi  ja  kirota  häntä  alimpaan  helvettiin  luterilaisessa  saarnassa.

Lähimmäisen  hyväksyminen  on  tärkeä  asia. Emme  voi  muuttaa  kenenkään  ihonväria  ja  tapoja.  Ne  on  hyväksyttävä.  Hurskaasta  katolilaisesta  ei  kovin  helposti  saa  luterilaista,  eikä  tunnustuksellisesta  luterilaisesta  tule  juuri  millään  konstilla  katolilaista.  Niin  sakea  on  perinne  ja  sen  voima.  Tämä  tulisi  ymmärtää  kaiken  lähtökohdaksi,  niin  välttyisimme  paljolta  turhalta kiistalta.

Meidän kaikkien elämä sai aivan uuden käänteen, kun Jumala lähetti poikansa maailmaan. Ilman tätä Jumalan ratkaisevaa maailman asioihin puuttumista mekin joutuisimme elämään ilman pelastavaa Jumalan rakkauden sanomaa. Meillä on toivo, jonka varassa saamme elää ja uskoa. Tämän uuden elämän lähteenä meillä on sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Herrasta ja Vapahtajasta.

Tänä sunnuntaina meidän edessämme on yksi niistä evankeliumien kertomuksista, jotka sisällöllään ovat mullistaneet ihmisten ja koko maailman elämän. Evankeliumin kertomuksen merkitystä lisää se, että tähän tapahtumaan päättyi meidän Herramme julkinen opetustoiminta. Tuntuu siltä kuin meidän Herramme olisi tällä tavoin halunnut testamentata kirkolleen jotakin hyvin tärkeää tämän tapahtuman välityksellä.

Tänään vietämme lähimmäisen päivää. Luottamus Jumalaan antaa meidän elämässämme tilaa lähimmäisen näkemiselle niin kuin Jumala näkee meidät. Lähimmäisen palvelua ei ole tarkoitettu vain niille, joilla on paljon, vaan jokaiselle meistä omien mahdollisuuksiemme mukaan. Jumalan suunnitelma jokaisen ihmisen kohdalla on, että hän käyttäisi saamiaan lahjoja toisten parhaaksi ja Jumalan hyvän tahdon toteutumiseksi.

Mutta mitä tarkoittaa se, että kertomus Lesken rovosta liitetään kysymykseen lähimmäisestä? Lyhyesti sanottuna sitä, että hän, köyhä leski, on sellainen lähimmäinen joka on apumme tarpeessa. Tätä vasten lähimmäisen rakkauden osoittaminen on sivuseikka, asia joka johtaa helposti jopa näytön tarpeeseen ja lopulta itserakkauteen.

Mutta ennen kaikkea leski antaa meille todistuksen rohkeasta uskostaan. Teollaan hän osoittaa se kuinka hän uskalsi kokonaan heittäytyä Jumalan varaan. Kun katsomme tuota tilannetta voimme kuulla lesken sanat: ”Tässä olen, ja tässä kaikki mitä minulla on. Tee minulle mitä hyväksi näet.” Oikea usko ei näet koskaan lähde siitä, mitä ihmisellä on. Omat varat eivät riitä, ne voivat päinvastoin tukahduttaa uskon. Joillekin voi olla myös tuttu se lyhyt kertomus savolaisesta miehestä jolta pappi kysyy matkaeväitä. Miehen vastaus: ”Pyrin talon evväisiin” on kuvaava. Kun päivän evankeliumin leski antoi uhrinsa temppelin rahastoon, jonka varoilla myös ruokittiin köyhiä, hän tiesi jäävänsä Jumalan huolenpitoon elikkä ”talon ruokiin.”

Päivän evankeliumin valossa voimme myös ymmärtää sen mitä tarkoittavat sanat siitä, ettei rikkaan on niin vaikea päästä Jumalan valtakuntaan. Missä on liian suuri luottamus ihmisen mahdollisuuksiin siellä on Jumala tullut liian pieneksi, mutta missä Jumala on tullut suureksi ja ihminen pieneksi, palvellaan lähimmäistäkin. Tarvitaan joskus kovaa ja ankaraa elämänkoulua, sellaista jonka se köyhä pappi sotavuosien ahdistuksissa kävi läpi ja jonka köyhä leskemme oli kokenut.

Tekstimme köyhä leski oli todennäköisesti saanut oman elämänsä kohtaloissa oppia luottamaan Jumalaan. Hän oli kokenut omien toiveiden raukeamisen, surua ja iäisyyden lähelle tulevan kosketuksen. Hänen oli ollut pakko oppia luottamaan Jumalan huolenpitoon. Jauhot eivät olleet loppuneet vakasta eikä öljy astiasta, vaikka joskus varmasti siltä näytti. Suru ei ollut saanut häntä katkeraksi, olihan sittenkin kiitoksen aiheita jäljellä. Ja kaiken lisäksi; hän ei ollut oppinut vain antamaan elämäänsä Jumalan huomaan, vaan myös palvelemaan häntä. Hän myös tahtoi antaa jotakin Jumalalle. Hänelle oli luonnollisen selvää, että Jumala, joka oli pitänyt häntä itseään yllä pienin varoin, kykeni yhtälailla käyttämään hänen vähäisiä mahdollisuuksiaan. Ja niinpä ei lahjan vaatimattomuus voinut riistää häneltä antajan iloa.

Päivän teksti ei saa kuitenkaan johtaa köyhyyden ihannointiin. Joskus tulee mieleen, olisiko tosiaan parempi tehdä papinkin työtä naimattomana ja köyhänä. Tuosta alussa kuulemastamme köyhästä papista kyllä myös sanotaan, että hän söi kaikkea mitä hänen eteensä laitettiin; kaikki herkutkin. Niin! Ivallisesti, tai vähemmän ivallisesti, on sanottu ison sisarkirkkomme papeista, varsinkin italialaisista piispoista ja kardinaaleista, että he ovat kaikkein suurimpia herkkusuita, gastronomeja ja viiniasiantuntijoita.  No!  Tuossa  lausumassa  taitaa  olla  hieman  kateuden  värettä...  Se, että on lahjaksi saanut kehottaa antamaan. Omaisuutta ja varallisuutta tulee hoitaa toisten parhaaksi; itse siitä voi toki ottaa kohtuullisen korvauksen.

Päivän evankeliumi kehottaa meitä parannukseen. Mitä se tässä kohden tarkoittaa. Se kehottaa luopumaan omista suuruudenhaaveista toisten hyväksi. Mutta miten kauas se kantaa? Kun kolehtihaavi on metrin päässä, sinnekö asti? Kestääkö uusi ihminen kirkon ovea kauemmas, kestääkö peräti kotiovelle,  tai  peräti  arkipäivän  aamuun  maanantaina!

Kaiken tämän jälkeen pitää vielä kysyä Jumalan rajatonta anteliaisuutta. Antaminen on nimittäin Jumalan eräs perusominaisuus. Hän on rikas antaja kaikille, niin pahoille kuin hyvillekin. Niinpä onkin kaikki, mitä me omistamme, vain hänen lahjaansa, joka on uskottu meidän käyttöömme. ”Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi?”, kysyy apostoli Paavali, ja Jeesuksen neuvo tämän vuoksi onkin: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Paljon voimme ottaa oppia siitä köyhästä papista josta kuulimme, paljon voimme ottaa oppia köyhästä leskestä. Köyhä pappi sai enemmän kuin mitä jaksoi koskaan kuvitellakaan. Köyhän lesken viimeisistä vaiheista emme mitään tiedä, mutta eiköhän Herra pitänyt huolen niin vankkumattoman uskon osoittajasta. AMEN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti