sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Balsamia ruhjotuille sieluille - 15. Sunnuntai helluntaista
 - Kiitollisuus. 3. vsk


15. Sunnuntai  helluntaista

Kiitollisuus

Saarna 02 sept mmxii

Kirkkoherra Torsti Äärelä
Balsamia ruhjotuille sieluille

Grrande omelia omelia

Evankeliumi  Matt. 11: 25–30

Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: »Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.»

I näky. Tykkimiehen ruhjottu sielu
Vuonna 1997 kuollut Helsingin Sanomien musiikkiarvostelija Seppo Heikinheimo ei ollut niitä helpoimpia lähimmäisiä jos näin asia halutaan ilmaista. Niin, ihmisistä voidaan olla montaakin mieltä, Heikinheimon muistelmat julkaistiin hänen kuoltua ja tuo kirja on hyvin erikoista luettavaa ja äärimmäisen kiehtova. Kiehtova myös sen käyttämän kielen suhteen. Yksi se kuvaamista tuhansista asioista on muistelus hänen armeija-ajoistaan. Tuossa näyssä joku aliupseeri, kantahenkilökuntaan kuuluva mies opettaa alokkaille kuinka osumiin voidaan tehdä korjauksia ja mistä johtuu niinkin merkillinen asia kuin vapaasti liikkuvan kappaleen radan poikkeama. Elettiin 1950-luvun loppua. Tykillä ammuttaessa kun kranaatti tekee pienen poikkeaman aina tiettyyn suuntaan. Tuo kanta-aliupseeri väitti sen johtuvan siitä, että kranaatin edessä oleva ilmapatsas taipuu aina vähän säästä ja ilmanpaineesta riippuu jompaan kumpaan suuntaan, mutta aina yleensä vasempaan pain. Joku alokkaista, joka asian oikean laidan oli tiennyt oli sitten puhuttelulupaa pyytäen, tietenkin, yrittänyt oikaista asiaa kertomalla, että kysehän on ns. coriolis-kiihtyvyydestä ja siitä kuinka kranaatti tekee poikkeaman aina pohjoiseen suuntaan pohjoisella pallonpuoliskolla ja vastaavasti etelään pain kun ollaan päiväntasaajan eteläpuolella. Luonnollisesti tuo nuori mies oli oikeassa ja näinhän asia on ja se oli tiedetty maailman parhaassa tykistössä jo ennen toista maailmansotaa. Vääpelis-miehen vastaus oli kuitenkin ollut tyrmäävä ja suurin piirtein seuraava: “Täällä armeijassa meillä ei ole tapana viisastella.”

Heikinheimo puhuu useasti kirjassaan ns. tykkimiehen ruhjotusta sielusta ja eihän tuollainen ole mitenkään asiallista puhetta. Kuulijajoukossa oli tuossa tilanteessa ainakin yksi viisaampi henkilö kuin opettajaksi joutunut ehkä vähän yksinkertainen ja yksitotinen mies. Toisaalta ihmetyttää se, että miten tuohon aikaan edelleenkin maailman parhaan ja tarkimman kenttätykistön koulutuksessa sallittiin tuollainen. Olikohan kyse siitä, että varsinaiset tulenjohtajat ja upseeriaines ja tykinjohtajat oli valittu koulutukseen. Ehkä kuitenkin oltiin vielä aivan koulutuksen alkuvaiheessa jossa niin sanotusti kaikki ovat vielä yhdessä, niin tulevat upseerit kuin tykkimiehetkin. Tuo vääpelis-mies oli kuitenkin väärässä ja hänen opetuksensa hyvin alkukantaista. Toisaalta on sanottu, että tavallisen tykkimiehen ei tarvitse paljoa päätänsä vaivata laskutoimituksilla ja teorialla. Toisaalta tykillä ampumiseen oli valmiina taulukot joiden avulla korjausten tekeminen oli helppoa. Tässä tapauksessa kenttätykistön salaisuus oli varattu viisaille ja oppineille ja se oli salattu oppimattomilta ja tavallisilta tykkimiehiltä.

Suomen armeijassahan on näihin aikoihin asti liikkunut sanonta “On tyhmä kuin tykkimies.” Se on saanut alkunsa vähän toisesta yhteydestä ja johtuu siitä, että komennot huudetaan tänäkin päivänä erittäin kovalla äänellä. Aikaan ennen kuulosuojaimia oli tavallista, että varusmiespalveluksesta kotouduttiin kuulovaurion kera. Huonokuuloinen henkilö voi antaa itsestään joskus aika poissaolevan vaikutelman. Toinen asia on sitten se, oliko tuo kantapeikko, jos käytetään taas armeijan kieltä, saanut ihan ohjeet olla opettamatta liian vaikeita asioita alokkaille tai tavallisille tykkimiehille joiden ei tarvinnut ammunnan aikana paljoa päätänsä vaivata. Heikinheimon tarina on varsin opettavainen monellakin tavalla ja liittyy päivän tekstin tulkintaan ja siihen miten jotkin asiat jäävät toisilta salatuiksi.

II näky. Muuan pappi Kaliforniassa ja hänen seurakuntansa
Sitten katsomme vähän toisenlaista näkyä jotta nämä sanat viisaista, oppineista ja lapsenmielisistä avautuisivat meille edes jollain tavalla. Jossain päin Kaliforniaa Amerikan mailla oli muuan pappi, ja nimenomaan protestanttinen pappi. Hänellä oli tietenkin oma seurakuntansa ja se oli hyvin kukoistava. Tuossa maassahan ei ole valtionkirkkoa eikä koulussa opeteta uskontoa vaikka rahassa lukee tänäkin päivänä “In God we trust.” Luonnollisestikaan siellä ei myöskään kerätä kirkollisveroa ja seurakunnat ovat pieniä ja niihin voi kuulua vapaaehtoisesti. Seurakunnan voi valita vapaasti kuten uskontokunnankin. Kuvailemamme miehen seurakunta oli varsin pieni eikä siihen kuulunut kuin muutama tuhat seurakuntalaista. Useasti tuossa maassa pappi on seurakunnan ainoa työntekijä, mutta tuon papin seurakunnassa oli useita palkattuja työntekijöitä. Kaikki johtui tietenkin hyvistä tuloista. Kolehtihaaviin kertyi aina paljon rahaa ja sitä oli kertynyt hänen edeltäjänsäkin aikana. Haavissa oli aina ns. suuria seteleitä. Itse mies eli pappi eli hyvinkin vaatimatonta elämää huolimatta siitä, että hänen seurakunnassaan oli paljon varakkaita ihmisiä ja monella tavalla vaikutusvaltaisiakin henkilöitä, nähtiinpä siellä joskus jopa mies jolla on oikeus päättää elämästä ja kuolemasta eli koko osavaltion kuvernööri, siis mies joka voi armahtaa kuolemaantuomitun osavaltion kansalaisen.

Pappimme tapa opettaa ja puhua herätti paljon kiinnostusta ja joskus hänen puhui paljon suuremmalle joukolle kuin oli hänen seurakunnassaan väkeä. Kaikki eivät hänestä tietenkään pitäneet. Jotkut syyttivät häntä viisastelusta ja pitkävetisistä puheista, oudosta käyttäytymisestä ja tietenkin, seurakunnassa kun ollaan, niin myös epäraamatullisuudesta. Pappimmehan, kuten hänen edeltäjänsäkin, olivat olleet oli hyvin oppinut mies ja myös hyvin käytännön mies. Kun häneltä kysyy sitä miksi hän puhuu noin ja opettaa noin ja muutenkin on juuri noin, niin hän vastaa jos kysyjä itse on rehellisin aikein liikkeellä jotenkin näin: “Voisihan sitä tietysti puhua eri tavalla, mutta silloin väki kaikkoaa ja pyrin aina sovittamaan sanani sen mukaan miten kymmenen prosenttia seurakunnastani ajattelee ja mitä he haluavat kuulla. Nimittäin tuo porukka maksaa kaiken tämän lystin, minun ja työntekijöitteni palkat ja kaiken sen laupeudentyön jota voimme harjoittaa.

Hänen kirkkokansaansa kuului elokuvaohjaajia, näyttelijöitä, menestyviä paikallisia yrittäjiä joita Amerikassa kutsutaan nimellä “liikemies”, lakimiehiä, psykiatreja ja yliopiston professoreita. Ajatellaanpa hieman kontrastia tuohon äskeiseen näkyymme jonka Seppo Heikinheimo kronikassaan “Mätämunan muistelmat meille valaisee.” Oppineet ja viisaat saivat kuulla mitä he halusivat, eri asia sitten olivatko he lapsenmielisiä. Ainakin rahaa he antoivat luottavaisin mielin, eikä tuossa seurakunnassa ole koskaan ollut mitään väärinkäytöksiä eikä skandaaleja. Ja kyse oli aivan tavallisesta protestanttisesta kirkosta eikä pappi ollut kovinkaan paljon edes kallella ns. vapaisiin suuntiin. Rahaa kun voi kerätä muuhunkin kuin laupeudentyöhön. Sanotaanhan että jossain päin Suomea on jossain uskovaisten kokouksessa seurakunnan vanhin pitänyt vielä kokouksen lopussa kehotuspuheenvuoron ja sanonut että meidän pastorimme auto ei ole oikein edustuskelpoinen. Että eiköhän kerätä vähän lisää kolehtia ja niin täyttyi hattu suurista seteleistä ja pappi sai uuden saksalaisen menopelin. Tuo kalifornialainen pappi käyttää tänäkin päivänä muuten polkupyörää. Tosin sanotaan että tuo italiapunainen menopeli on koottu kalliinpuoleisista varaosista niin kuin parhaat polkupyörät aina tehdään. Sellaiselle polkupyörälle saisi meilläkin helposti hintaa tuommoiset 20000 euroa. No, köyhän ei kannata pihistellä…


III näky  Tekstistä elämään
Niin kuin jotkut ehkä huomaavat kiertyy tänäisen saarnamme lähtökohta noihin sanoihin “Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.” Edellä kuvaamamme kaksi näkyä puhuvat puolestaan ja kun asetamme ne siihen tilanteeseen jossa elämme Suomen kirkon opetus ja julistustoiminnassa niin saisimme oikean kuvan jos vaihtaisimme opettajia. Siis siten, että panisimme tuon tehtävänmäärityksen “puhu niin, että tyhmä tykkimieskin sen ymmärtää, äläkä viisastele! saaneen vääpelis-miehen puhumaan valistunutta väkeä sisältävälle kalifornialaisseurakunnalle. Olisimme siinä tilanteessa jossa moni suomalainen pappi on tänä päivänä ja jossa kirkko itse kokonaisuudessaan tänäänkin on.

Suomen kirkon ongelma pitkään on ollut heikon veljen etiikka. Sanoja ja ajatuksia ei ole voinut eikä saanut asettaa niin kuin ehkä kymmenesosa kirkkokansasta voisi tajuta vaan on pitänyt puhua niin että yksinkertaisin sen ymmärtää, tai paremminkin siten että tietty porukka ei loukkaannu. Ehkä kyse ei ole niinkään heikoista ja yksinkertaisista ihmisistä vaan niistä joiden usko on jotain muuta kuin uskoa, ja mehän tiedämme että siitä mihin usko loppuu, niin siitä alkaa moralismi. Ja tässä on asia josta voimme käyttää nimeä, emme sen enempää ja vahempää kuin Suomen kirkon syöpä. Ja kaikki on tapahtunut aikojen saatossa kirkon johtajien siunauksesta ja suoranaisesta kehotuksesta. Joku johtaja on sanonut “Eivät ne mummot siellä seurakunnassa ole mistään redaktiosta kiinnostuneita." Ja kaiken lisäksi pieni joukko pitää hallussaan kirkon mielipidevaltaa. Kun muistamme Mikael Agricolan sanat “Mikäs se on papin tehtävä muu kuin studeerata ja rukoilla.” Joku nykyajan piispa voi paimenkir-jeessään kehottaa yksinkertaiseen puhetapaan vaikka se tuntuisi niin vaikealta. Niin täytyy tehdä vaikka on maailmaa paljon nähnyt ja sitä monelta kantilta ajatellut. Ja tätä rauhaa hän vaatii seurakuntarauhan vuoksi ja vielä painottaa sitä että heikkoa veljeä ja eli moralistia ei saa loukata. Syöpä on siis todella vallannut ruumiin jota vielä pitäisi kutsua Jeesuksen Kristuksen ruumiiksi ja kirkoksi.

Niinpä niin… Itseäkö varten sitä opiskellaan kun asioista ei saisi puhua julkisesti ja tuoda kaikelle kansalle tykö. Kaiken lisäksi se porukka joka kärkkäimmin on aina arvostelemassa ja jolle pitäisi olla mieliksi ei maksa tätä lystiä, se ei todellakaan voi omalla jyvityksellään olla vaatimassa moralistisisia tulkintojaan eri asioista.

Mitähän oikein tapahtuisi jos Martti Luther tulisi aikaamme. Marttikin ei ollut mikään tyhmä mies eikä hän totellut mitään kirkollista esivaltaa. Ja puhumattakaan Johannes Kastajasta ja itsestään mestaristamme Jeesuksesta Kristuksesta. Mahtaisivat tuomiokapitulien postilaatikot suorastaan tukkeutua valituksista ja kaiken maailman kirjelmistä. Eikä tähän tarvita historian suurmiehiä, otamme esimerkiksi Voitto Viron, edesmenneen papin ja ennakkoluulottoman ajattelijan. Hänhän tuli tunnetuksi uudentyyppisestä tavastaan hoitaa virkaansa ja palvella seurakuntalaisia. Hänen tavoitteenaan oli ihmisten avoin ja ennakkoluuloton kohtaaminen, olivat he sitten vaikkapa juoppoja tai prostituoituja. Sanotaan että hänestä tehtiin niin paljon valituksia ja kanteluita, että siinä helposti täyttyisi helposti pienen seurakunnan arkistohuone. Virossa oli varmasti paljon samaa kuin toisen näkymme kalifornialaisessa pastorissa. Ja vaikka molemmat painottivat sitä, että kristittynä ei voi olla oikeassa puhtaasti älyllisessä mielessä, vaan  ainoastaan rakkauden tasolla, sillä Jumala on rakkaus ja kaikki se, mikä ei ole rakkautta, merkitsee Jumalan ulkopuolella olemista. Mutta kun juuri tuota on vaikea saada mahtumaan joidenkin päähän niin siitähän soppa on valmis.

4 näky  Oikea toiminta

Tietysti on niin, että opetus ja toiminta on aina yhteydessä tosiinsa ja meillä kaivataan paljon toimintaa. Jos toimintaa ei ole, niin ei ole seurakuntaakaan. Seurakunnan elämä ei ole pelkkää säkenöivää sanan ja maailman tulkintaa vaan toimintaa ihmisten parissa. Aivan kuten siellä Enkelten kaupungissa Amerikan mailla.

Mutta kirkon on kestettävä uus-protestanttinen vaatimus ellei sen aika ole kulkenut ohitse ellei ole jo siirrytty aikaan jolloin kristinuskoa on suorastaa muutettava, aikaan jolloin kirkon muuttuminen ei enää riitä. Mitä tämä tarkoittaa…

Lyhyesti ja yksinkertaisesti olisi kyse siitä että edes yrittäisimme riippua kiinni kirkon tunnustuksessa ja sanoissa: “Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa oikea sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava.” Tämän jälkeen olisi vain pohdittava sitä, mitä tämä periaate voisi tänään tarkoitta kirkollemme. Mutta ehkä jotain on menetetty ja syöpä on edennyt liian pitkälle. Eletäänkö haikeissa tunnelmissa jolloin voidaan laulaa muistolaulu kirkollemme sanoin “Pois kauas pilvet karkaava, ja niin minäkin…”

Mutta jotain hyvääkin.  Enää ei ihmisiä pakoteta uskomaan järjettömiin asioihin, mutta samalla on menetetty tähtäyspiste. Hyvää löydämme paljolti siitä, mitä rippikouluoppikirjat sisältävät ja mitä tunneilla loppujen lopuksi opetetaan ja puhutaan. Tie ei ehkä ole enää niin lavea kuin se oli ennen, mutta se on kovempi ja kestävämpi ja siinä on jopa kaiteet.

Tänään puhutaan myös kiitollisuudesta ja siitä kuinka Jeesuksen seuraamisen tulisi olla helppoa ja kevyttä. Sitä se voi olla, mutta onko seurakunnan elämä aina sitä. Ihanne ei varmastikaan ole ensimmäisen näkymme tilanteessa jossa vääpelis-mies on laitettu, ehkä juuri laitettu, puhumaan pehmoisia puolitotuuksia alokasjoukolle, vai väittääkö joku toisin…

Toinen näkymme sieltä enkelten kaupungista ei ole kaikkialla mahdollista. Sellaisia pappeja ei joka puussa kasva ja kirkkokansasta ei löydy sellaista kymmentä prosenttia joka olisi valmis maksamaan koko lystin, myös moralistien touhuilun, omasta pussistaan tai jopa maksamaan sen moninkertaisesti. Tai mistä me sen tiedämme.

Että viisaat, oppineet ja lapsenmieliset voisivat elää yhdessä, siihen tarvitaan paljon.  Kaikkia tarvitaan. Ja on ehkä väärin puhua lapsenmielisistä ja yksinkertaisista sillä suoranaista arkipäivän neroutta löytyy kaikkien parista. Olisi hyvä puhua maanläheisistä. Jos rauha vallitsee ihmisten kesken niin silloin viisaat, oppineet ja maanläheiset rakentavat yhdessä kirkkoa ja heistä voidaan sanoa, että he ovat yhtä. He ovat löytäneet lempeän ja nöyrän Vapahtajan joka kuoli heidän puolestaan. Kuorma on kevyt kantaa ja toistenkin kuormia on helppo kantaa. Mutta niin kauan muin moralismi korvaa uskon ei rauha voi vallita. Niin kauan kuin asioista ei puhuta rehellisesti eikä ole suvaitsevaisuutta ihmisen ulkonäköön ja kaikkeen muuhun kiinnitetään aivan ensimmäiseksi huomiota. Mutta mitä suvaitsevaisuus lopulta on.  Suvaitsevaisuus merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. AMEN.