sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Luomiskertomuksesta pyhitykseen — 15. Sunnuntai helluntaista — Kiitollisuus. 2. vsk.


Luomiskertomuksesta pyhitykseen.
15. Sunnuntai helluntaista
Kiitollisuus

Saarna 25 sept MMXI
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia



Evankeliumi

Joh. 5: 1–15 


Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa. Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentä-kahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: »Tahdotko tulla terveeksi?» Sairas vastasi: »Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.» Jeesus sanoi hänelle: »Nouse, ota vuoteesi ja kävele.» Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: »Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.» Mies vastasi heille: »Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’» Silloin juutalaiset kysyivät: »Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?» Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: »Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.» Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut. 

I näytös. I luomiskertomuksen synty ja tarkoitus.
Eräs mies oli kerran kirjoittamassa aivan erilaista kertomusta. Kertomus kuvasi sitä miten maailma oli luotu. Toki hänen kansansa keskuudessa oli jo pitkään tunnettu kertomus siitä kuinka ihminen oli saanut alkunsa joskus aikojen alkuhämärässä. Mutta nyt elettiin aivan erilaisessa tilanteessa. Tämän päivän erästä termiä käyttäen voi puhua todella monikulttuurisesta kaaoksesta ja aivan suoranaisesta jumalasekasorrosta. Jos asia sanotaan myös kirjailijan ja kirjallisuuden asiantuntijan ja ehkä perehtyneemmänkin lukijan tuntemalla sanalla, niin hänellä oli hyvin selkeä kirjallinen suunnitelma. Kaiken lisäksi hän oli suuren innostuksen vallassa ja syvästi uskonnollinen henkilö ja myös hyvin suuri nationalisti. Nyt voisi joku sanoa että ennakkoasetelma on hyvin vaarallinen. Hänellä on mm. tarkoitus suorastaan kieltää tiettyjen sanojen ja käsitteiden käyttö.

Ehkä hänen toverinsa, jotta taitavat olla uskonnollisia toimijoita, eräänlaisia pappeja ja hovikirjureita, pitävät häntä hieman yksinkertaisena ja monotonisena henkilönä. Hänen puheensa on kaavamaista ja jopa jankuttavaa. Paha mies hän ei välttämättä ole, mutta nykyajan diagnostiikka voisi luonnehtia hänet autistiseksi henkilöksi. Kertomuksensa ensimmäisen yhtenäisen kappaleen hän aloittaa sanoilla: 


”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” Kappale päättyy sanoihin ”Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään.  Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne luotiin.”

Tätä kertomusta on perinteisesti pidetty luomiskertomuksena ja juutalaisten laissa, viiden Mooseksen kirjan kokonaisuudessa, se on aivan ensimmäinen kappale. Sitä seuraa toinen luomiskertomus, joka on vanhempi ja jossa ihminen, mies, luodaan ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen hänelle luodaan kaveriksi nainen. Uusi luomiskertomus syntyy tilanteessa jossa haluttiin korostaa oman uskonnon yhtä erityispiirrettä. Sille tarvitaan kuitenkin perustelu, selkeä perustelu. Tuo perustelu on siinä, että jos Jumala oli levännyt yhden päivän luotuaan maailman kuudessa päivässä, niin meidänkin, meidän juutalaisten uskonnon harjoittajien tulee pitää lepopäivä. Mitä perusteluissa tuli sanottua on tietenkin myös arvokasta, mutta se ei ole meidän uskonnossamme aivan ensimmäinen ja tärkein asia.

Tämä meidän hieman erikoinen kirjoittaja jonka kirjoituspöydälle olemme päässet kurkistamaan oli luonut hyvin ainutlaatuisen kirjallisen kokonaisuuden, ja hän jatkoi työtänsä luomalla isomman kokonaisuuden. Nykyaikainen raamatuntutkimus puhuu tästä isosta kokonaisuudesta nimellä ”pappiskirja”. 

Nimi perustuu siihen, että kirjoittaja tuntee mieltymystä papillisiin asioihin ja itse asiassa kolmas Mooseksen kirja on käytännössä pitkälti hänen käsialaansa. Ja voidaan sanoa myös, vaikkakin käytämme hieman kirvestä ja pistämme mutkia suoraksi, niin hänen kertomuksensa ympärille nivotaan myös vanhempia kertomuksia. Siksi löydämme raamatun ensimmäisistä kirjoista sen, että samoista asioista kerrotaan kahteen ja joskus kolmeenkin kertaan.

Mutta jos puhumme kirjoittajan tarkoituksesta, niin hänellä oli tahto vahvistaa maanmiestensä uskoa, luoda lepopäivälle syvä ja uskonnollinen perustelu. Kuten sanottua, niin luomisella ei ollut  tärkeää sijaa syntyvän juutalaisen uskonnon ohjelmassa. Heille oli tärkeää , he uskoivat että Jumala oli tehnyt liiton heidän kanssaan. Tätä liittoa piti noudattaa ja yhtenä tärkeänä asian oli lepopäivän pyhittämien. I luomiskertomus on lyhyesti sanottuna myös kolmannen käskyn perustelu. Ytimekkäästi kolmannen käskyn perustelu on sanottu Toisessa Mooseksen kirjassa näillä sanoilla:

"Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” 

II näytös. Jeesus Betesdan lammikolla. Kiitollisuus ja lepopäivä.
Pyhän aiheena on kiitollisuus ja evankeliumitekstinä toisen vuosikerran mukaan kertomus Johanneksen evankeliumin viidennen luvun alusta, kertomus siitä mitä tapahtui Betesdan lammikolla. Päivän otsikko juontaa ensimmäisen vuosikerran ikivanhasta ja vakiintuneesta tekstistä joka puhuu kymmenestä spitaalisesta, joista yksi parantui ja kiitti parantajaansa.


Kiitollisuus on toki aihe josta on hyvä saarnata ja opettaa, ja edellä mainittua ensimmäisen vuosikerran tekstiä ei voi koskaan poistaa tai korvata jollain muulla tekstillä. Päivän otsikostakin on tullut käytännössä koskematon. Mutta toisen vuosikerran evankeliumiteksti tuo mieleen myös jotain muutakin kuin kiitollisuuden. Jos perehdymme tuon tekstin erääseen juonteeseen, niin yksi vakava puute kirkkomme evankeliumikirjan sisällöstä paljastuu kaikessa alastomuudessaan. Nimittäin se ei sisällä pyhäpäivää joka puhuisi lepopäivän merkityksestä. Toki tuo aihe voidaan ujuttaa varsin monenkin päivän aiheeseen varsin kivuttomasti, mutta puute on ilmeinen ja se pitäisi joskus korvat. Jos meillä kerran on uusina vaihtoehtoisina teema-pyhinä Perheen sunnuntai ja Luomakunnan sunnuntai, niin silloin meillä pitäisi olla myös sunnuntai jolloin aivan erityisesti paneudutaan kysymykseen Lepopäivästä.

Kertomus Betesdan lammikon tapahtumista nostaa esiin todellakin yhden juonteen joka on aivan yhtä tärkeä kuin on varsinainen aihe eli kiitollisuuskin. Itse asiassa jos todellakin tehtäisiin aivan uusi pyhä evankeliumikirjaan jonka aiheena olisi ”Lepopäivä”, niin tämä teksti olisi aivan oiva ensimmäisen vuosikerran teksti tätä hanketta varten. Nimittäin Jeesuksen toiminta herättää kysymyksen lepopäivästä. Sanotaanhan tekstissä aivan suoraan ”Mutta se päivä oli sapatti.” Sapattikysymykseen törmäämme toki muuallakin ei sen puoleen. Mestarimme sanoo toisaalla, että sapatti on tehty ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.
Muita pienempiä, tai mikä nyt sitten on pientä, kysymyksiä joita teksti nostaa esiin on Jeesuksen toiminta yleensä. Jeesushan parantaa miehen aivan oma-aloitteisesti. Itse parantaminen ja parantuminen on myös oma aiheensa. 

Sitten tietysti herää sekin kysymys, että miksi kaikki eivät voi parantua ja lopulta todella raadollinen kysymys joka kuuluu kaikessa lopullisuudessaan ”Miksi pitää parantua vaivoista jos kerran ikuinen elämä maan päällä on mahdotonta ja kerran pitää kuitenkin kuolla; kuolihan Jeesuksen kuolleista herättämä Lasaruskin uudelleen.” Näihin olisi mielenkiintoista saada yhdessä pohtien vastaus, mutta jos katsomme ensin jälleen kerran sitä laajempaa kokonaisuutta. Jos kerran lepopäivästä lähdetään puhumaan niin silloin on hyvä lähteä liikkeelle aivan perusteista ja ne ovat aivan Raamatun ensimmäisillä lehdillä kuten äsken saimme nähdä ja kokea alkunäyssämme.

III näytös. Jälleen on luettava tekstiä hieman laajemmalti.
Päivän toisen vuosikerran teksti tässä kiitollisuus-teemassaan jää kyllä ensimmäisen vuosikerran, siis viime vuonna tänä samana pyhänä luetun ja käsitellyn tekstin varjoon. Se kun puhui niistä kymmenestä spitaalisesta, tautisista miehistä, ja siitä kuinka vain yksi palasi kiittämään Jeesusta, ja hänkin oli muukalainen.


Evankeliumitekstimme, jälleen kerran, katkeaa kesken. Varsinaisesti kirjoittajan aikomus ei ollut puhua mistään kiitollisuudesta. Varsinainen pointti olisi avautunut eteemme muutaman jakeen jälkeen: Evankeliumiteksti nimittäin jatkuisi näin:

Juutalaiset alkoivat vainota Jeesusta, koska hän teki tällaista sapattina. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä.”

Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. Kaukana häämöttää jo Jeesuksen elämän loppu pääsiäisenä; ajatus Jumalasta jonkun isänä ja jopa vertaisena johti lopulta hänen kuolemaansa. Sanat:


"Juutalaiset alkoivat vainota Jeeusta, koska hän teki tällaista sapattina"


ovat varsinainen pointti. Kaukana Siinä missä kolme aikaisempaa evankeliumin kirjoittajaa puhuivat fariseuksista ja kirjaoppineistakin, käyttää Johannes johdonmukaisesti sanaa ”juutalaiset.” Hänen puheessaan on useinkin sävyjä, kitkeriä vihan sävyjä. Niin paljon tällainen ajattelutapa on muovannut ajatuksiamme, että pidämme asiaa itsestäänselvyytenä. Järjettömiä sääntöjen orjiahan Jeesuksen monet aikalaiset, oman kansan jäsenet olivat. Mutta joskus on aiheellista, järjen monipuolinen käyttökin ja vaihtelu sitä vaatii, on asetettava kysymys: Olivatko juutalaiset ja fariseukset niinkään väärässä? Pitäisikö lepopäivästä pitää tiukemmin kiinni? Vaikka evankeliumit kauttaaltaan antavat kuvan Jeesuksesta lepopäiväsäännöksiä rikkovana kapinallisena, niin kehottaa hän itse lepoon ja levon viettämiseen:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Yhä ajankohtaisemmaksi käyvät Vapahtajan lepoon kutsuvat sanat. Ne koskettavat ihmiselon elinhermoon. Mitä kiihkeämmin elämä sykkii ja mitä väsyttävämmäksi käy kuorman kantaminen, sitä halullisemmin etsitään tilaisuutta sielun ja ruumiin voimia virvoittavaan lepoon, kaikenlaisen jännityksen ja stressin poistamiseen. Vai etsitäänkö. Ihminen kyllä antaa arvon levolle ja vapaa-ajalle, mutta onko hän kiitollinen lepopäivästä.  

IV näytös. Mitä pitäisi tehdä?
Jos ottaisimme Jeesusta arvostelleiden aikalaisten sanat todesta, ja pyhästä jälleen tehtäisiin todellinen levähdyspäivä hankaloituisi moni asia. Heidän ankaran lepopäivävaatimuksensa taustalla oli tilanne, jossa kerran lepopäivän vietosta luopuminen olisi vienyt koko kansan tuhon partaalle, se olisi hävinnyt muiden kansojen joukkoon. Jeesusten aikalaisten vaatimusta on nykyisessä yhteiskunnassa lähes mahdotonta toteuttaa; ajan kelloa ei voida kääntää taaksepäin sadoilla vuosilla eikä se ole tarkoituskaan. Mutta vaatimus lepäämisestä ja levosta on edelleen voimassa. Ja sitten on vielä ersä muukin vaatimus!


Tässä tilanteessa on jälleen aiheellista kysyä tuttu kysymys jonka olemme tehneet ennenkin. Kysymys kuuluu jälleen kaikessa koruttomuudessaan ”Mitähän Martti tähän sanoisi?” Martti sanoo loppujen lopuksi aika paljon. Ensinnäkin hän tekee selväksi Isossa Katekismuksessaan selittäessään kolmannen käskyn merkitystä sen, että vaatimus ettei tehtäisi mitään ei ole kristityille voimassa oleva asia. 
Tietysti nämä ovat kovia sanoja. Martti oli aika yksikantainen kysymyksessä Jeesuksen kansaa ja sen tapoja kohtaan.  Hänen sanansa ”Näiden velvoittavuus on Kristuksen kautta poistettu.” Ja tässä evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen työstään tulee juuri tänään keskellemme.

Sitten Martti lausuu jotain hyvin nykyaikaan sopivaa. Hänen aikanaan elettiin jo aika tavalla eriytyneessä yhteiskunnassa ja oivallus oli siinä, että kun muutenkin pidetään levon päivää, niin joutoaika olisi käytettävä Jumalan sanan opettamiseen. Ja toisaalta hänen oivalluksensa on siinä, että meidän kristittyjen olisi alituisesti vietettävä pyhäpäivää ja pidettävä mielessä meille tärkeä asia, Jumalan sanan tutkiminen ja viljeleminen.

Ensimmäisestä näystämme jossa tuo hieman valtavirrasta poikkeava henkilö kirjoitti ensimmäisen luomiskertomuksen on toki matkaa Martti Lutherin aikaan ja meidänkin aikaan. Tietysti on paljon kyse siitä millaisilla silmälaseilla katselemme kaikkea mitä olemme tänään pohtineet. Martti oli perehtynyt raamatuntutkimukseen täydellisesti hänen aikansa mittapuiden mukaan. Hän ei kuitenkaan pystynyt luomaan sellaista näkyä, jonka me tänään pystymme luomaan tuosta noin 500 vuotta ennen Jeesuksen aikaa eläneestä kirjaltajasta, eikä ymmärtämään hänen tarkoituksiaan, ja hienosti sanottuna hänen moninaisia motiivejaan.

Ja nykyään selitämme I luomiskertomuksen vain pyrkimykseksi selittää sen mikä kaiken takana lopulta on. I luomiskertomus ei ole alun perinkään ollut mikään luonnonhistoriallinen oppikirja, ja väkinäinen yritys tehdä siitä sellainen tänä päivänä on vaatimus pakottaa ihmiset uskomaan järjenvastaisiin asioihin. Mutta se ei ole järjenvastaista että ihmettelisimme sitä miten kaikki mitä näemme ja saamme luomakunnasta ja maailmankaikkeudesta ei olisi hyvää. Tuon kauan sitten eläneen miehen kirjoittamat sanat ovat suurenmoinen oivallus, ja edelleen voimassa. Ja loppujen lopuksi voimme kytkeä tähän päivän evankeliumikirjan aiheenkin. Suuressa ylhäisyydessään ensimmäinen liikuttaja eli Jumala oli tyytyväinen ja itselleen kiitollinen kaikesta mitä oli tehnyt. Joka on kiitollinen osaa myös pysähtyä suurten ihmeiden ja mysteerien äärellä. Ja sitä on pohjimmiltaan myös Jumalan sanan tutkiminen. Siitä alkaa tie kohti pyhää elämää.  AMEN.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tehtävä kristitylle. Saarna. 14. Sunnuntai helluntaista. "Lähimmäinen." 2. vsk.




Tehtävä kristitylle
14. Sunnuntai helluntaista
Lähimmäinen
Saarna 18 sept mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG



Evankeliumi
 

Matt: 5: 43–48

»Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.»  

I Näytös. Suomen maabrändi ja eri tehtävät.
Viime vuoden lopulla meillä Suomessa ilmestynyt 355-sivuinen maabrändi-työryhmän mietintö sisälsi paljon ns. tehtäviä. Tehtäviä oli kaikille mahdollisille tahoille. Kaikista lähimpänä ruohonjuuritasoa olivat ne tehtävät jotka haluttiin osoittaa taloyhtiöille ja naapurustolle; Järjestä juhlat, ja tehtävä koululaisille; Tee jotain yhdessä hiljaisimpienkin kanssa. Nämä tehtävät tulevatkin kaikista lähimmäksi ajastusta lähimmäisenä olemisesta. Seuraavan näyn taustalta löytyy varmasti Koskelan Jussinkin talonteko j atalkoot romaanista "Täällä Pohjantähden alla." Vai mitäpä sitten on sanottava seuraavasta:

"Aiemmin talkoisiin oli kiva osallistua, koska siellä oli huuliveikkoja, vähän parempaa ruokaa ja ruumiillinen työkin tuntui yhdessä motivoivalta. Mutta mitkä ovat parhaat juhlat? Ne järjestetään silloin, kun on saatu jotain aikaiseksi. Kun isolla porukalla on saatu kasaan kiinnostava yhteinen asia, saatu asiat toimimaan. Sitä on syytä juhlia. Siksi yhteisistä tapahtumista, taloyhtiön kokouksista ja pihatalkoista on tehtävä juhlat. Niiden kautta harjoitellaan yhdessä tekemistä.”
Koululaisille annettu tehtävä määritellään sitten näin, varsin pitkää sepustusta kaikista olennaisimpaan tiivistäen:

"Kaikilla on kivempaa, jos saadaan rakennettua ystävällistä toimintakulttuuria ja kehitettyä positiivista ilmapiiriä. Tämä ei onnistu vain määräämällä tai ylhäältä ohjaamalla, vaan yhteisyyden kokemukset syntyvät vertaisten yhdessä tekemisestä. Siksi jokainen koululainen voi ottaa itselleen tehtävän.  Tee jotain yhdessä hiljaisimpienkin luokkakavereiden kanssa vähintään kerran viikossa.”

Tuo mietintö ei luonnollisestikaan puhu mitään kirkollisista tai hengellisistä asioista. Monikulttuurisuus on arkipäivää ja emme enää elä umpiluterilaisessa maailmassa, vanhan rukouspäivä-käytäntökin on jo historiaa. . Ehkä kristityilläkin voisi olla oma tehtävänsä. Jotta tehtävää voisi lähteä määrittelemään niin aluksi olisi parasta yrittää jotenkin tiivistää se mitä käsitteellä lähimmäinen tarkoitetaan. Kaikella on aikansa ja merkityksensä, jokaisella asialla.

II Näytös. Lähimmäinen ja lähimmäisenä oleminen.
Lähimmäinen merkitsee loppujen lopuksi paljon enemmän kuin tulemme ajatelleeksi. Ateenalaisille Paavali puhui asiasta Areiopagilla näillä vavahduttavilla sanoilla jotka jyrisevät tajuntaamme kahden tuhannen vuoden takaa edelleen tenhoavalla voimallaan:


”Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme (Ap. t. 17:26).”

Meistä tulee toistemme lähimmäisiä jo syntymämme hetkellä, meistä toisillemme Jumalan kuvaksi luotuja. Edelleen kansojen apostoli Paavali kirjoittaa korinttilaisille:

”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista (1. Kor. 12:12–14).”

Kuten tiedämme niin ystävät voidaan valita valitaan, mutta lähimmäisiksi siis synnytään. Nykyinen katekismuksemme on paljon psykologisempi kuin edelliset ja se sanookin viisaasti lähimmäisistä:

”Tehtävämme on rohkaista heitä vapautumaan menneestä ja etsimään uutta suuntaa elämälleen.”

Ihminen joka eristäytyy toisista, joka ei tunnusta toisia lähimmäisikseen menettää rakkauden, ilon ja rauhan. Martti Luther määritteli kerran kristityn tehtävän näin:  
”Lähimmäistä kohtaan on parempi tahtoa hyvää, puhua hyvää, tehdä hyvää ja järjestää koko elämäsi niin, että se on lähimmäisesi palvelemista rakkaudessa.” 

Tässä kohden tarvitsemme jälleen Paavalin sanoja:

”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."Mutta jos te revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne (Gal 5:13).”

Puhuessaan lähimmäisen ja lähimmäisenä olemisen syvimmästä olemuksesta selitti Martti kieltämättä I korinttilaiskirjeen sointuja tapaillen, että on aivan turhaa vaikka rakentaisi kirkot kaikille maailman ihmisille, ja saisi kaikki itsekieltäymyksellä saatavat ansioteot ja tekisi kerrassaan kaikkien pyhimysten ihmeteot, niin kaikki olisi turhaa jos sinulta puuttuisi tahto palvella niillä lähimmäistäsi. Jo menettää rakkauden, ilon ja rauhan niin näin voi käydä.

III Näytös. Metayhteisö.
1960-luvulla ilmestyneessä kirjassaan ”The Feasts of Fools” amerikkalainen J.Harvey Cox pohti ihmisenä olemisen ongelmaa ja päätyi tällaiseen ajatuksenjuoksuun: "Ihmisen ongelma on pitkälti se, että hän yrittää olla Jumala. Hän löytää itsensä alati muuttuvasta maailmasta aina uudelleen, mutta yrittää järjestellä sitä ja hallita sitä jottei hänen tarvitsisi muuttua. Hän ei halua elää kuten kiertelevä pyhiinvaeltaja. Hän haluaa suljetun systeemin suomaa turvallisuutta. Mutta hänellä ei koskaan ole pysyvää kaupunkia. Jumala tulee aina ihmisen luo häiritsemään häntä eikä salli hänen asettua aloilleen. Uskonnollinen kokemus, kuten taiteellinenkin, on toisaalta epäjärjestyksen kokemus. Toisaalta se osoittaa toiseen järjestykseen, tulevaan kaupunkiin, joka, vaikka sitä ei koskaan saavuteta, estää sen että ihminen ei koskaan ole tyytyväinen nykyiseen."


Cox käyttää uudesta järjestyksestä ja uudella tavalla oivaltavasta ihmisten joukosta hieman vaikeaa nimeä ”Metayhteisö.” Käsite on vaikea ja yritämme nyt tulla toimeen ilman sitä. Johonkin sanaan ei tarvitse aina takertua ja lähteä pohtimaan asioita liian puhki. Se on jokaisen käsitettävissä jo ymmärrämme yhden lähtökohdan. Se on ihmisten joukko jossa kaikki mahdollinen inhimillisen ilmentymät voivat toimia toinen toisiaan tukien ja rikastuttaen. Niin sanotusti hyvin mystisen ihmisen ja äärimmäisen toiminnallisen ja jopa sotilaallisesti toimivan henkilön osat ovat sekoittuneet sen yksilöissä tai ainakin molempia on mukana luomassa voimaa tuottavaa jännitettä. Tämä yhteisö on joustava yhteisö, jonka tarkoitus on elää ja vaikuttaa luovasti niin sanotun poliittisen maailman kanssa.

Sen on oltava kiinteä ja vakiintunut yhteisöä joka muistuttaa mitä tahansa yhteisöä, mutta se eroaa siitä siksi, että se ole olemassa sen itsensä vuoksi vaan sen tarkoitus on toimia linkkinä ei maailmojen välillä ollen "valtio valtiossa. Tämä joukko vaatii sekä menneen että tulevan yhteisön arvoja, jotta voimaa toimintaa tuottava jännite säilyisi. Tämä joukko tarvitsee sisälleen uneksijoita ja näkijöitä, työmyyriä ja palvelijoita sekä hovinarreja ja pilailijoita. Tietysti voimme kysyä kuinka kuvien raastaja ja auktoriteetteja vastustava henkilö ja tiukka perinteen vaalija voivat kestävällä tavalla toimia samassa persoonassa, tai edes joukossa? Siihen tarvitaan jotain. Se voi onnistua jos nämä ihmiset ovat löytäneet oman itsensä ja kun kaikki naamiot on riisuttu.

Metayhteisössä voisi kultainen sääntökin toimia paremmin kuin tiukasti johdetussa laumassa. Siellä olisi tilaa lannankatkuiselle pääsiäisnaurulle ja mentaalisille falloskulkueille. Siellä pidetään lähimmäisestä huolta, ei hänen tekojaan kyylätä eikä ajatuksia. Siellä on todellakin luovaa jännitettä. Mutta edelleenkin voimme kysyä yhtä asiaa ja sen kuluu ”kuinka.” 

IV Näytös. Tehtävä kristitylle - riisu naamiosi – saat apua.
Siis mikäpä olisi sitten se tehtävä kristitylle? Ei vain suomalaiselle kristitylle vaan kaikille kristityille! Päivän evankeliumi on, kuten tiedämme osa sitä laajempaa kokonaisuutta jota kutsutaan vuorisaarnaksi. Ja sen löydämme, kuten tiedämme, Matteuksen evankeliumin luvuista 5-7. Vuorisaarna on aikojen saatossa käsitetty monella tavalla ja yksi niistä on ollut se, että sitä on mahdotonta täyttää ja sen opetuksia on mahdotonta noudattaa. Vuorisaarnaa ei siis sinänsä voisi antaa tehtäväksi kristitylle.


Ihmisen ongelma on siinä, että hän ei pysty kovin helposti olemaan oma itsensä. 
Tällä ei tietysti tarkoiteta sitä että olisimme kaikki ääritapauksia ja tekisimme ja sanoisimme mitä tahansa. Ei suinkaan. Mutta naamion pois ottaminen on välttämätöntä. Omassa itsessä asuva ja oleva Jumalan kuva tulisi löytää. Ehkä olemme puhuneet eräästä asiasta jo aiemminkin, mutta puhumme taas kerran. 
Meille on tuttu käsite kaksinais-moraali. Sillä tarkoitamme sitä, että tekomme ja ajatuksemme ovat eri tekoja ja ajatuksia kuin ne joita itsestämme uskottelemme ja joita ulospäin näytämme. Jokaisella on toki halu täydellisyyteen ja sellainen vaatimus toki voi sisällä asuakin. Se on osa jumalallista kipinää joka meissä vaikuttaa. Vanhan testamentin profeetta Jesaja on jo kauan sitten ilmaissut asian näillä sanoilla:  

Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.”

Jesajan sanat ovat majesteetilliset ja niistä kuvastuu se Jumalan voima joka näkyi myös Jeesuksen tavassa puhua. Jumala on suuri ja mahtava ja ihminen on pieni, mutta he voivat jollain tavalla kohdata. Kun on olemassa kaksinais-moraali niin on toki olemassa kolminais-moraalikin. Mutta se on pettävä tapa elää maailmassa ja valitettavan moni tekee niin, joskus kaikki tekevät niin. Kun kaksinaismoralismiin yhteydessä pitää naamioita yllä ulkoiseen maailmaan niin kolminais-moraali on vasta suurta myrkkyä onkin. Ihminen luulee, eikä vain luule vaan täydestä olettaa, että voi pettää kaikkia mahdollisia tahoja, itseään, lähimmäistään ja viime kädessä myös Jumalaa.

Tuollainen ei kuitenkaan koskaan onnistu. Kun ihminen toimii noin hän luo ensinnäkin itselleen pahan olon pitämällä naamiota yllään. Sitten hän ei voi aidosti kohdata lähimmäistään ja lopulta hän jää eroon kaikista tärkeimmästä eli Jumalasta. Tässä on ihmisen ongelma! Kaukana siitä on rauha, rakkaus ja ilo. Lähimmäisen rakastaminen on tehtävä mutta edelleen kysymme, miten siihen päästään?

Noissa maabrändi-mietinnön tehtävissä oli jokaisessa perustelu ja myös selkeä toimenpide-ehdotus. Koululaisten keskuudessa oli esimerkiksi paljon pahoinvointia ja jokainen voi sitä toisten osalta hieman lieventää, itse asiassa pieni teko voi tuottaa todella paljon hyvinvointia. Sellainen voi tuossa tilanteessa olla suuriakin voimia liikkeelle saattava viesti, tuossa tapauksessa viesti hyväksyttynä olemisesta.

Jos määritämme tehtäväksi vanhaa kaavaa käyttäen ”Rakasta lähimmäistäsi ja tee hänelle hyvää” emme välttämättä pääse pitkälle. Tehtävä on määriteltävä aivan eri tavalla ja uutta kieltä ja ilmaisua käyttäen. Kaksinais-, ja kolminaisuusmoraali ovat myrkkyä joka estää meitä toimimasta maailmassa aitoina Jumalan kuvina. Tehtävä on yksinkertaisesti saada pois ne naamiot jotka meitä rasittavat. Siihen saamme myös apua. Kristityn tehtävä on lohdullinen tehtävä sillä apua on tarjolla rajattomat määrät, se apu on yhtä rajaton kuin vain armo voi olla. Kaiken lisäksi jokainen saa matkakumppanikseen tässä tehtävässä erinomaisen opettajan.

Mutta matkalle on lähdettävä, paikalla ollen emme saa noita naamiota riisutuksi. Eikä pidä säikähtää sanoja ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” Sanat vaativat paljon mutta ovat lohdullisia. Ihminen ei voi olla täydellinen, ja kristitty kaikista vähiten. Täydellisyys vaatii sitä että olisimme itse Jumala. Niin! Palaamme vielä siihen mitä edellä sanoimme: ” "Ihmisen ongelma on pitkälti se, että hän yrittää olla Jumala. Hän löytää itsensä alati muuttuvasta maailmasta aina uudelleen, mutta yrittää järjestellä sitä ja hallita sitä jottei hänen tarvitsisi muuttua. Hän ei halua elää kuten kiertelevä pyhiinvaeltaja. Hän haluaa suljetun systeemin suomaa turvallisuutta. Mutta hänellä ei koskaan ole pysyvää kaupunkia. Jumala tulee aina ihmisen luo häiritsemään häntä eikä salli hänen asettua aloilleen.”

Huono olomme ja epätäydellisyyden kokemus ovat siis merkki siitä, että meitä lähestytään. Jumala ei ole meistä kaukana. Opettajan seuraan pääsemme kun lähestymme häntä sanassa ja kun lähestymme häntä ehtoollispöydän kautta. Kaikki on todellakin valmistettu. Hän tietää tuskamme ja ymmärtää meitä. Hän oli uskollinen loppuun saakka ja siksi hänestä sanotaan:

”Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. Hän ei siis ota suojelukseensa enkeleitä -- hän ottaa suojelukseensa Abrahamin suvun. Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.”

Tehtävämme voidaan myös määritellä siten, että se on löytää meissä asuva Jumalan kuva. Sitä on naamioiden riisuminen kaikessa yksinkertaisuudessaan. Se ei ehkä tapahdu yhdessä yössä. Joka kiillottanut esineitä tai tehnyt vaikka itse kirveenvarsia tai jotain muuta taitoa ja kärsivällisyyttä vaativaa tietää miten paljon aikaa se voi viedä. Kaikki on tietenkin helpompaa jos joku on sinua joskus opettanut. Mutta kaikista lohdullisimmat sanat jotka voimme kuulla ovat juuri nämä sanat: ”Tulkaa, kaikki on valmistettu!” AMEN.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Suuri parantaja — 13 Sunnuntai helluntaista — Jeesus parantajamme. 2. vsk.


Suuri parantaja.
13. Sunnuntai helluntaista
Jeesus parantajamme
Saarna 11 sept mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOC


Evankeliumi 

Matt. 12: 33–37


Jeesus sanoi:
»Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.»
 

I näytös. Hyvin yleinen puheenparsi
Sanonta “Hedelmästään puu tunnetaan” on hyvin käytetty ja myös tunnettu. Näistä Jeesuksen käyttämistä sanoista on muodostunut niin kansanomainen ja tuttu puheenparsi, etteivät kaikki aina tiedä kenen suusta ne ovat lähtöisin. No… Jeesuskin varmasti tiesi noita sanoja lausuessaan, että ei ole mitään uutta auringon alla. Olihan sananlaskujen kirjassakin jo sanottu  


“Oma suu on tyhmän tuho, omat sanat punovat hänelle ansan. Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään. Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.”

Noita evankeliumin sanoja voi tietysti lähestyä puhtaasti ei-uskonnollistakin näkökulmasta. Voimme päätyä helposti toteamukseen: “Puu tarkoittaa ihmistä, ja sen hedelmä ihmisen tekoja. Hyvä puu tarkoittaa hyvää ihmistä, ja hän tuottaa hyviä tekoja. Huono puu tarkoittaa huonoa ihmistä, ja hän tekee pahoja tekoja.” Tämä on tietysti totta ja on Jeesuksen sanojen selitys yksinkertaisimmillaan. Mutta jos pyrimme syvemmälle, avautuvat monet kristillisen uskon ja kristittynä olemisen ongelmat eteemme. Ja siitähän se soppa sitten alkaakin kiehua. Hyvin helposti voimme nostaa itsemme toisten yläpuolelle ja jopa kysyä “Kuka on hyvä ja kuka on sitten paha ihminen.” Tai jos pysytään suhteellisen hyvillä jäljillä niin kuitenkin voimme kysyä “Mitä ovat hyvä ja mitä sitten ovat huonot teot?”

II näytös. Päivän evankeliumista
Jeesus lausuu sanansa ja ne ovat jälleen kerran kovia sanoja. Ne ovat varsinaista lain saarnaa alusta loppuun saakka. Ja noista sanoista onkin sitten kasvanut tuttu ajatuksenjuoksu, jota suomalaisissa saarnakirjoissa on paljon viljelty vuosisatojen kuluessa. Lyhyesti sanoen tämä järkeily menee näin: “Jumalan pyhästä ilmoituksesta, vuosituhantisesta historiasta ja silkasta omasta kokemuksesta tiedämme varsin hyvin, että jokainen meistä on syntinen ja itsekäs, hyvin paha ja — uskonnollista kieltä käyttäen — hyvin syntinen olento. Jokainen ihminen, paraskin kristitty, on siis huono puu, huono puu joka tuottaa huonoa hedelmää.” Ja sitten monesti listataan esimerkkeinä apostoliruhtinas Pietari ja kansojen apostoli Paavali.


Jos katsomme päivän evankeliumin Jeesuksen sanoja sellaisiin ja miten ne suhteutuvat Raamattuun ja Vanhaan testamenttiin yleensä ottaen niin ne ovat todellakin linjassa sen suhteen mitä ennenkin on sanottu. Ja varmasti se ongelma josta puhutaan on niin vanha kuin on ihmiskuntakin.
Jeesuksen rooli saattaisi näyttää näiden yksittäisten sanojen jälkeen enemmän viisauden opettajalta ja kirjanoppineelta, eikä Jeesus eroakaan paljoa ns. farisealaisten herätysliikkeen miehistä. Tietysti on luonnollista hyvä opettaja puhuu sellaisilla sanoilla jotka ovat kuulijoille tuttuja.

Mutta Jeesus oli tuossa paljon enemmän kuin kukaan toinen opettaja ennen häntä ja hänen jälkeensä. Kaikesta kuultaa jälleen läpi hänen poikkeuksellinen käsityksensä todellisuudesta hänen mahtava jumalatietoisuutensa. Saman miehen suusta kuulemme sanat jotka kehottavat meitä ymmärtämään vainoojiamme ja pahantekijöitä, hän sanoi että “Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.”

III näytös. Kuinka Jeesus parantaa.
Päivän tekstit, kaikki toisen vuosikerran tekstit voivat aluksi tuntua kummallisilta jos katsomme evankeliumikirjan otsikkoa “Jeesus parantajamme.” Helposti voimme napinoida ja vaatia edellisen evankeliumikirja tuttua otsikkoa “Puheemme” takaisin. Mutta kaikella on tarkoituksensa. Ehkä ensimmäisen ja kolmannen vuosikerran tekstit ovat helpompia mieltää otsikon mukaisiksi. Mutta kaikella on tarkoituksensa. Isompi kokonaisuus tässä on taas tärkeämpi. Ja päivän tekstit ovat eläneet ensimmäisen vuosikerran tekstien kanssa yhdessä pitkän taipaleen. Ja kaiken lisäksi pitää meidän myös muistaa että elämässä pitää aina ponnistella ja kaikki ei saa olla liian helppoa.


Mutta millä tavalla Jeesus on parantajamme? Hänellä oli ainutlaatuinen käsitys Jumalasta kuten äsken totesimme, mutta Jeesus oli paljon muutakin. Jeesus näki nimittäin todella syvälle ihmissydämeen. Hän näki, ettei ihmistä vie tuhoon yksittäinen synti eikä edes jatkuva synnin tekeminen, vaan se ettei hän kadu ja tee parannusta. Hänen Jumalansa oli armollinen Jumala, ja sitä hän julisti julistamasta päästyään. Ja hän myös toimi kuten hän väitti Taivaallisen Isänsä toimivan.

Juuri tämän vuoksi apostoli Pietari, mestarinsa kieltänyt ja hylännyt mies kelpuutettiin Jumalan valtakunnan työhön ja maanpäällisen Jumalan seurakunnan peruskallioksi, eläväksi esimerkiksi. Samasta syystä toinen umpisyntinen mies Paavali sai tehdä työtä ja julistaa evankeliumia kaikille kansoille eläessään ja vielä senkin aikana. Tämän kaiken on saanut aikaan mies joka armahti  syntistä naista fariseuksen talossa ja ryöväriä ristinpuulla kuten perinteisessä yhteisessä synnintunnustuksessa todetaan.

Jeesus armahtaa syntistä joka syntinsä tunnustaa ja katuu, eikä hän vain armahda, vaan hän parantaa meidät eläväksi tekevällä hengellään. Mutta niin ei käy kaikille: 

“Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.” 

Sanat ovat yhtä kuin teot. Totuuden vääristelijän, väärän valan tekijän ja pahapuhujan, katumattoman ja itsekritiikittömän, toisten miellyttäjien ja yleisen mielipiteen alla toimivan on vaikeaa ellei peräti mahdotonta saada armoa Jeesuksen silmissä. Hänen sydämensä on myrkyttynyt ja kovan arven peittämä ja koko mieli on kieroon kasvanut. Tällaisen ihmisen on todellakin vaikeaa tulla Jumalan lapseksi ja päästä Taivasten valtakuntaa, niin kaukana hän on omahyväisyydessään, itseriittävyydessään ja tuomitsemisen halussa liian kaukana Jumalasta ja hänen valtakunnastaan. 

IV näytös. Näky talvisesta Suomesta silloin kun hevosilla töitä tehtiin.
Matkaamme lopuksi sielumme silmillä kauas jonnekin suuria Suomen sotia edeltäneeseen aikaan jolloin tasavaltamme oli nuori. Jostain nuorille tarkoitetusta  hartauskirjasta saamme kuulla tällaisen kertomuksen joka koskettaa meitä vielä tänäänkin.

”Kerran talvikeleillä oli nuori mies yhdessä naapurin pojan kanssa ajamassa halkoja metsästä. Jyrkähköllä, runsaasti puita kasvavalla  rinteellä hevonen ei selvinnytkään urakasta eikä pidätellä raskasta kuormaansa vaikka hevosmieskin oli luonteeltaan karski ja nuoresta iästään huolimatta jo kokenut mies. Alaspäin mentiin ja rajusti mentiinkin.  Sitten matka pysähtyi kahden puun eteen jotka aisojen ja valjaiden väliin jääden pakottivat hevosen nousemaan melkein pystyyn. Tilanne oli vaarallinen ja kyseessä oli hevosen arvokas henki. Totuttuun suomalaiseen tapaan ajomies kirosi hyvin karkeasti. Mutta tuo kokenut mies sai tilanteen haltuunsa, ja pian kaikki oli taas kunnossa ja hevonen oli säästynyt. Sitten mies otti karvareuhkansa päästään ja polvistui lumelle. Siinä hän palavasti rukoillen pyysi anteeksi Jumalalta sitä, että oli kielellään tehnyt pahaa syntiä, ja näyttänyt toiselle, tuolle naapurin pienelle pojalle, pahaa esimerkkiä.


Tuo poika ei voinut koskaan unohtaa näkemäänsä ja kokemaansa. Häneen jäi syvä jälki. Siellä missä sieluun jää tällainen syvä jälki on myös parannuksen halua. Tuosta pienestä pojasta tuli sittemmin Jumalan valtakunnan sanapalvelija, ja monta kertaa ja monin sanoin hän palasi tuohon nuoruutensa kokemukseen. Olkaamme mekin nöyrinä tämän vanhan kertomuksen äärellä ja ottakaamme siitä oppia ja kasvakaamme. Jeesus Kristus on sama tänään eilen ja huomenna. Häneltä saimme tämän päivän ja häneltä saamme huomispäivänkin. AMEN.


sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Elämää, armoa ja nautintoja — 12. Sunnuntai helluntaista — Itsensä tutkiminen. 2. vsk


Elämää, armoa ja nautintoja.
12. Sunnuntai helluntaista
Itsensä tutkiminen
Saarna 04 sept mmxi
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia


Evankeliumi: Matt. 21: 28–32
Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille: »Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?» »Edellinen», he vastasivat. Jeesus sanoi: »Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.» 

I Näytös. Shokki-lehti ja suuren nautinnon etsijä.
Sarjakuvat olivat aikoinaan monelle pojalle hyvin tärkeä asia, ja varmasti myös tytöille. Ei ollut internettiä eikä muuta mukavaa, eikä varsinkaan Youtube-palvelua. Sarjakuvia oli monenlaisia yksi noista lehdistä oli nimeltään Shokki. Sitten oli myös Frankenstein ja ihmissusi. Noissa lehdissä oli jonkin sortin kauhua ja gootti-romantiikankin aineksia. Jokaisessa lehdessä oli tietenkin pitkä kertomus, mutta myös lyhyempiä juttuja. Ja jostain syystä nuo lyhyemmät jutut ovat vain jääneet mieleen ja ne tulevat säännöllisesti mieleen. Moneen niistä oli piilotettu syvällinenkin opetus ja varmaankin syy on siinä miksi ne aina vain tulevat mieleen uudelleen ja uudelleen. Voidaanpa sanoa niissä olevan jotain elämän rajoja tavoittelevaa, ja ehkä joskus elämääkin suurempaa.


Eräs tuollainen lyhyt erikoinen alkaa näystä jossa nuorehko mies matkaa vuorille jossain itämailla. Paikaksi käy hyvin Kiinan vuoriseutu sisämaassa. Sarjakuva antoi vaikutelman, että elettiin 1920-luvun loppua. Tuo vuorilla matkaava henkilö oli varakas mies joka oli käyttänyt paljon aikaa ja rahaa etsiäkseen nautintoja. Nautintoihin kuuluivat myös erilaiset huumausaineet ja hän oli saanut selville että eräästä luostarista sai ainetta joka takasi aivan erityisen hyvän nautinnon, sanalla sanoen aivan erinomaisen tripin, matkan. Käytetään miehestä nimeä Jim ja vanhasta munkista vaikka nimeä Wan ja hänen nuori oppilaansa olkoon Liu, neljä vuosikymmentä karistaa nimittäin aika helposti tiettyjä yksityiskohtia pois.

Jim saapuu luostariin, kertoo elämäntarinansa esittää heti asiansa Wanille. Wan kertoo vakavia varoituksen sanoja ja on kielteisellä kannalla. Aineen nauttiminen olisi nimittäin erittäin vaarallista ja joskus voisi käydä todella huonostikin. Mutta Jim on hyvin itsepäinen ja hän sanoo ettei aio poistua paikalta ennen kuin hän saa tuota tavoittelemaansa nautintoainetta. Viimein mestari heltyy ja Jim saa tavoittelemansa tripin. Aine humahtaa päähän vieden tajunnan aivan toisiin sfääreihin. Mieleen tulevat kaikki entiset nautinnot ja ne sekoittuvat ihmeellisellä tavalla keskenään. Että onhan melkoista humausainetta. Jim sai tavoittelemansa ja viimein trippi tulee päätökseen.

Eräänä aamuna hän herää vuoteellaan vanhat repaleiset vaatteet yllään. Vuoteen vierellä istuu vanha arvokkaan näköinen kiinalainen mies. Jim joka oli oppinut ainetta vongatessaan tuntemaan nuoren mestarin oppilaan Liun kysyykin nyt, että missä Liu oikein on. Vanha mies sanoo hänelle: ”Minä olen Liu ja rakas opettajani kuoli jo kolmekymmentä vuotta sitten. Sinä olet elänyt omissa maailmoissasi kohta neljäkymmentä vuotta ja kaikkina niinä päivinä olen minä hoitanut sinua, ruokkinut sinua, leikannut hiuksesi ja ajanut partasi. Mutta muista että me varoitimme sinua tuon aineen nauttimisesta.” Järkyttynyt Jim tutkii itseään ja viimein hän katsoo peiliin ja näkee siinä vanhan ja uurreotsaisen miehen… 

II näytös Ankarasti puhuva Jeesus.
Tämä pyhä haasta meitä tukimaan omaa sisintämme ja omia pyrkimyksiämme. Tällainen trippi sisimpään ei ole mikään huviretki. Ottaa todellakin luonnolle rehellisesti katsoa oman sielun synkälle kaatopaikalle tai likasankoon. Sisimpämme ei ole mikään Jimin mukava nautinnontäyteinen trippi, vaan se on täynnä pahuutta ja myrkkyä. Sieltä löytyy kovia sanoja muita kohtaan, ennakkoluuloja, pahoja ajatuksia, ylpeyttä ja kovuutta ja silkkaa sokeutta omalle pahuudelle ja toisten inhimilliselle heikkoudelle. Ja vaikka kuinka koettaa parempaa, niin aina vaan sortuu samoihin synteihin.


Päivän evankeliumitekstissä näemme Jeesuksen joka puhuu todella ankaraan sävyyn. Jeesus on saapunut Jerusalemiin, puhdistanut temppelin, kironnut viikunapuu, ja sitten hän käy keskusteluja ylipappien ja kansan vanhimpien kanssa. Edellä häneltä on kysytty valtuuksia ja nyt hän puhuu kahdesta pojasta. Tämän jälkeen tulee hyvin osoittava vertaus viinitarhan vuokraajista. Kiistakeskustelujen sarja jatkuu vielä pitkään ja lopulta Matteuksen evankeliumin kirjoittaja vain toteaa asiantilasta näin:  

”Kukaan ei pystynyt vastaamaan hänelle, eikä yksikään siitä päivästä lähtien enää rohjennut kysyä häneltä mitään.”

Kieltämättä Matteuksen Jeesuksen sanoissa on ankara ja moittiva sävy. Kärki on suunnattu juutalaisten johtomiehiin ja mitä alusta alkaen Matteuksen evankeliumissa on sanottu saa nyt vain jatkoa. Ja tällä tarkoitamme tietysti sitä, että vuorisaarnan rankat sanat eivät jää yksittäiseksi saarekkeeksi. Itse asiassa voimme puhua jopa tylystä opettajasta. Ne ovat eläneet siinä tilanteessa jossa Matteuksen sanojen ensimmäiset kuulijat elivät. Heillä oli menossa rajankäynti, voidaanko sanoa enemmistön kanssa. Joukko oli pieni ja piti pitää kiinni siitä mikä itse koettiin tärkeäksi.

Nuo ankarat sanat laittoivat heidät tutkimaan itseään. Ankarien sanojen lausuja Jeesus oli heille uusi lainlaatija, uusi Mooses. He kokivat että heillä oli jotakin mitä muilla ei ollut ja siitä piti pitää kiinni. Noista ajoista on edetty se kuuluisa 2000 vuotta ja sanat elävät edelleen. Me emme käy rajankäyntiä minkään muun kuin pahan kanssa. Toisaalta pahuus kasvaa koko ajan ja saa uusia. Matteuksen sanat on tarkoitettu meille että tutkisimme itseämme ja löytäisimme aineksia kasvuun. 

III Näytös. Syvenevää itsensä tutkimista. Mitä Luther sanoo?
Uskonpuhdistaja Martti Luther korosti sitä, että uskossa tehdyt teot ovat Jumalalle mieleen, kunhan ne ovat Jumalan tahdosta, mutta sitä vastoin sellaiset teot, jotka ihminen itse keksii — näyttäkööt ne miten hurskailta ja pyhiltä tahansa — eivät ole oikeaa jumalanpalvelusta, oikeaa elämää tässä maailmassa. Uskonpuhdistuksen aikana tämä oli yksi tärkeimpiä rajankäynnin aiheita. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa lainataan kakista eniten erästä tiettyä raamatunkohtaa; Matt: 15:8-9, ja siinä sanotaan:


”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, 
mutta sen sydän on kaukana minusta. 
Turhaan he minua palvelevat, 
kun opettavat oppejaan, 
ihmisten tekemiä käskyjä."

Lutherille oli tärkeätä saada ihmiset ihmisten tekemistä kahleista Jumalan sanan varaan. Hänessä oli samaa ankaruutta kuin työantajassaan. Hyvät tripit eivät ole hyvästä ja kallista elämää ei saisi hukata. Martti halusi korostaa ja saada meidät näkemään, etteivät oikea jumalanpelko ja hurskaus ole ulkonaisissa menoissa ja loistossa vaan Jumalan sanassa.

Tätä opetusta tarvitsisimme kipeästi jälleen omana aikanamme. Elämme aikaa jolloin liian halpaa armoa julistetaan ilman syvää itsensä tutkimista. Kaikki on kuin hilpeän ja hyvän tripin tarjoamista, liian halvan armon julistamista.
Kristuksen kirkko tulisi ennen kaikkea käsittää armahdettujen syntisten joukoksi, jotka Jumalan sanassa pysyen palvelevat Herraansa. Sen tulisi olla ylenkatsottu joukko tässä maailmassa. Sen tekoja ei maailma aina arvosta, koska se Jumalan sanan tähden ei voi tehdä kaikkea sitä, mitä maailma siltä toivoo. 

IV näytös. Saako elämästä sitten nauttia?
Eteemme on nyt avautunut montakin näkyä tai näytöstä. Aluksi kuljimme Jimin kanssa Kiinan vuorille missä hän sai kaipaamansa tripin. Sitten matkasimme Jerusalemiin jossa tapasimme evankeliumitekstin Jeesuksen ja sitten olimme hetken Martti Lutherin seurassa. Ja mihin sitten voisimme tarkastelussamme päätyä? Päällimmäiseksi voi nousta kysymys ”Saako elämästä sitten nauttia?” Ja luonnollisesti toinen kysymys on ”Miten elämästä saa nauttia?”


Asia on tietysti niin, että elämä ei voi olla yhtä pitkää trippiä kuten oli tuossa kuvitteellisessa kertomuksessa amerikkalaisen Jimin laita. Vaikka ehkä monella elämä meneekin sinne suuntaan. Joskus katsotaan peiliin kun nuoruus, ja keski-ikä on vaihtunut vanhuuteen ja tuntuu siltä että elämässä ei ole ollut yhtään mitään mieltä eikä järkeä. Peilistä katsoo harmaantunut ja vanha ihminen katkera katse naamallaan. Armoa ei tunneta itseä eikä muita kohtaan. Tosiasia on kuitenkin tässäkin asiassa se, että ”Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia.” Vaikka näyttäisi siltä että elämä on tuhlaantunut niin Jumalan armo käy senkin ylitse.

Monesti puhutaan kultaisesta keskitiestä. Tässä yhteydessä ehkä joku lähtee kehittelemään kompromissia ja ajattelemaan, että sopiva suhde nautintoja ja hurskasta katumusta voi olla minun tieni? Joku ajattelee että otan osani, sen osan mikä minulle kuuluu ja yritän elää tekemällä mahdollisimman vähän vahinkoa toisille. Yhtä kaikki. Tuossa on puhe vain puolinaisesta ratkaisusta vaikka siitä voitaisiin käyttää vaikka niinkin hienoa nimeä kuin elämän kompromissi tai hyvä kompromissi. Ja kun tarpeeksi itseämme tutkimme niin olemme samassa tilanteessa kuin apostoli Paavali päivän epistolassamme eli Uuden testamentin tekstissä:

”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.”

Ihminen on sellainen olento ja luomus, että hän ei voi elää virheetöntä ja täydellistä elämää. Niin sanotut perfektionistitkin, näin monet tutkimukset väittävät, tekevät eniten virheitä ja ovat käytännössä aika epäkiitollisia työntekijöitä ja monesti työnantajan murheenkryynejä. Armonsa heillekin. 
Maailma olisi aika kurja paikka ilman pieniä nautintoja ja iloja. Ja loppujen lopuksi ne ovat suuria iloja ja nautintoja sillä oli ilo pieni tai suuri, niin yhdestä ilosta voi nauttia vain yhdellä kertaa, aivan kuten yksi surukin on vain yksi suru ja kahta asiaa on vaikea surra yhtä aikaa.

Ihmisen ei ole hyvä tavoitella sellaisia nautintoja kuin alussa tapaamamme amerikkalainen Jim teki. Se olisi elämän täydellistä hukkaamista. Vanhan testamentin Saarnaajan kirja kertoo meille ihmiselämän pienistä iloista näin:

”Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi. Olkoot vaatteesi aina valkeat ja olkoon pääsi runsaasti voideltu. Nauti elämästä rakastamasi vaimon kanssa kaikkina turhina elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut; se on osasi tässä elämässä auringon alla, kaiken vaivannäkösi keskellä.”

Erityisen lohdullista tässä ovat juuri sanat, ”sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi.” Aivan oikein. Mutta Jumala ei hyväksy kaikkia tekojamme ja siksi meidän tulee kysyä Jumalan tahdon perään. Armahdettuna saamme elää ja kun lisäämme tuohon Saarnaajan kirja kohtaan vielä ripauksen armoa niin eihän meillä ole mitään hätää. Vanhan testamentin sanoma on meille voimassa. Jeesus tuli täyttämään sen ja poistamaan rangaistuksemme kärsimyksellään ja kuolemallaan. AMEN.