sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kirkkobrändiäkö luomaan? — I Adventti — Kuninkaasi tulee nöyränä. 1. vsk.




Kirkkobrändiäkö luomaan?
I Adventti
Kuninkaasi tulee nöyränä
Saarna 28 nov mmx
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Grande omelia



Evankeliumi: Mark. 11: 1–10

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.»
Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: »Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?» He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille.
Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:
– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee!
Hoosianna korkeuksissa! 

Aloitus
Yksi meitä suomalaisia liikuttanut asia tällä viikolla on ollut ns. maabrändityöryhmän mietintö. Se katsoo pitkälle tulevaisuuteen ja luo näköalan siihen miten me tätä maatamme hoidamme ja olemme suomalaisia. Se luo toivoa ja uskoa ja tietyllä tavalla siinä yritetään uskotella suurta ilosanomaa meille kaikille. Eri asia sitten onkin siinä, onko tuo kaikki mitä tuossa 355-sivuisessa mietinnössä sanotaan ollenkaan uskottavaa?

Se kertoo meistä monella tavalla ja välillä ihan uskottavasti. Suomalaiset ovat poikkeuksellisella tavalla epämuodollista porukkaa ja meille ihan ominaisella tavalla outoa väkeä. Meillä on ihan mahdollista, jos tuon mietinnön ajatuksen-juoksua jatketaan, että Tasavallan presidentti voi käydä ärrällä, tietysti henkivar-tijoiden saattelemana, palauttamassa lottokupongin ennen lauantai-illan kello kahdeksaa ja päivitellä tutulle kiskanmyyjälle, että kuinka tämä taas pääsi unohtumaan ja että olipa hyvä kun adjutantti soitti ja muistutti asiasta. Muualla asia olisi todella suuren kummastelun aihe ja todella epäluontevaa ja arvotonta käyttäytymistä. No kyllä meiläkin on omat niuhomme ja paljon pienemmästäkin motkotetaan...

Koko selvitys tähtää kuitenkin tulevaisuuteen ja siinä on odottava näköala. Siinä asetetaan tavoitteeksi tulevaisuuteemme selkeä täyttymyksen tila joka on saavutettavissa ja aivan mahdollinen. Sen eteen pitää vain tehdä kovasti työtä ja koko ajan on oltava valmiina. Siinä uskotellaan että kun töitä tehdään kovasti niin päämääräkin saavutetaan aivan varmasti ja palkkamme on oleva suuri, todella suuri!

Kun nyt aloitamme jällen kerran kirkkovuotta tutulla tavalla niin tietysti voimme miettiä montakin asiaa. Mikä niistä on tärkein on epäolennaista, tärkeintä on että mietimme jotain. Siitä pienestäkin voi avautua iso näköala. Ja ylipäänsä minkä tahansa asian tarkastelu on hyväksi. Voimme löytää aivan erityisen näköalan. Voimme miettiä tänään vaikkapa sitä, mikä erityispiirre liittyy tämän päivän eli I adventin sanomaan? Ja onko se asia jonka löydämme ehkä laajemminkin koko kristinuskon ominaispiirre. No ehkä jäämme tässäkin vain yhteen jalkapallon ruutuun tai palapelin osaseen. Palapelejäkin kun on nykyään pallon muotoisia. Tällä kertaa lähdemme etsimään adventin syvintä olemusta siitä aivan itsestään, nimittäin adventista ja odottamisen näköalasta...

Päivän sanoma
Adventtihan tarkoittaa, kuten tiedämme, tulemista tai saapumista. Emme kuitenkaan pääse kovinkaan pitkälle, tässä emmekä missään muussakaan asiassa, pelkästään pysähtymällä pohtimaan sanan tai sanojen merkitystä. Mutta jos toteamme, että yksi kristinuskoon liittyvä ominaispiirre on odottaminen niin olemme erään hyvin tärkeän asian äärellä.


Mutta mitä pohjimmiltaan odotamme? Tietenkin sitä, että maailma ja se maailma jota elämme tulee päätökseensä. Kirkon tehtävänähän on viedä tämä maailmanhistoria päätökseen, eikä pelkästään vain johonkin suuntaan. Ja kun puhumme Jeesuksen tulemisen odotuksesta niin meidän tulee muistaa että kyse on siinä hänen toisesta tulemisestaan. Emmekä voi olla edes varmoja mitä silloin tapahtuu jos olemme rehellisiä. Mutta jotain tapahtuu, se on varmaa...

Jokainen aikakausi tietysti haluaisi nähdä hänen tulemisensa. Teemme varmasti viisaasti, jos irrotamme Jeesuksen henkilökohtai-sen paluun maan päälle mistä hyvänsä ja kaikista ennalta määrätyistä tapahtumista ja etukäteen odotetuista tapahtumista. Saamme olla varmoja vain yhdestä asiasta: Hän on luvannut tulla takaisin ja sitä me odotamme. Tätä se odottaminen on, tämä on se meidän uskontomme ominaispiirre. Tämä näkyy jo kristikunnan ensimmäisen teologin eli apostoli Paavalin ajattelussa. Hänen uskonsa on tietysti varmaa mutta toisaalta epävarmaa; jotain omistetaan jo nyt mutta ei kuitenkaan vielä.

Brändistä elämään
Tuo alussa mainitsemamme yhden maan eräänlainen tulevaisuusselonteko ja tavoiteohjelma herättää kysymyksiä. Jos siitä sanomme vielä yhden asian niin sanotaan sitten, että se on varsin, eikä edes varainkaan, vaan hyvin uskonto-neutraali. Ei varmasti sellaista tarkoituksellaan ja aliarvioiden, mutta kuitenkaan siinä ei kuvat sitä että kirkollamme ja sen opilla olisi paljoa painoarvoa yhteiskun-nassamme. Ellei sitten epämuodollisuutemme ja se kuuluisa outoutemme ole luterilaisuutemme meihin painama pysyvä jälki. Tämän saavat joskus psykohis-torioitsijat selvittää. Siis he jotka pohtivat syitä ajattelutapaamme ja toimintaamme hyvin laajoissa yhteyksissä.

Mutta herää nyt kysymys siitä, voidaanko tuollainen ohjelma tehdä kirkollekin? Ajatus ei todellakaan ole kaukaa haettu ja sitä on tavallaan eletty todeksikin. joka on seurannut kirkon elämää läheltä on nähnyt mietintöjä ja erilaisia ohjelmia vinoin pinoin. Niissä ei kyllä paljoa puhuta siitä että meidän pitäisi olla poikkeuksellisella tavalla epämuodollista porukkaa ja meille ihan ominaisella tavalla outoa väkeä.

Jos katsomme vaikka, no sanotaan sitä sitten kirkon tulevaisuuselonteoksi ja ohjelmaksi, dokumenttia nimeltä kirkon 2020 niin eihän se hyvänen aika ole mitään muuta kuin selvitys siitä millainen tavaramerkki kirkko haluaa olla kymmenen vuoden kuluttua. Siinä halutaan pelkästään määritellä sen suhde esivaltaan ja yhteiskuntaan. Ja ikävä kyllä kaiken taustalla paistaa huoli siitä että pystyykö kirkko säilyttämään asemansa ja ennen kaikkea verotusoikeutensa. Kirkko on myös varautunut siihen että tuloja ei enää ole siinä määrin kuin ennen vuonna 2020. Jos joku haluaa olla kriittinen ja laittaa sekaan hyppysellisen ilkeyttä niin voisi sanoa että tuo Kirkko 2020-kirjanen muistuttaa enemmän valtionvarainministeriön selvitystä kuin kirkon tavoite-ohjelmaa. Mutta kyllä se on lähetetty seurakuntiin Kirkkohallituksesta.

Tuossa samassa pikku kirjasessa puhutaan myös opillisista asioista, uusista henkisistä virtauksista, ja siitä mitä hengellisyys on. Tosin lyhyesti ja vain todeten että näitä hyvin tärkeitä asioita pohditaan toisessa yhteydessä ja pohdittavaa kyllä on.

Loppujen lopuksi tuossa laajassa maabrändi-työryhmän mietinnössä näkyy voimakas henki ja se on itse asiassa kovaa saarnaa ja taitavasti kirjoitettuna. Jos koko selvitys tähtää kuitenkin tulevaisuuteen ja siinä on odottava näköala niin se liippaa läheltä uskonnollista kielenkäyttöä. Siinä asetetaan tavoitteeksi tulevaisuuteemme selkeä täyttymyksen tila joka on saavutettavissa ja aivan mahdollinen. Kristillinen kirkkokin odottaa täyttä päivää ja erään virren mukaan vaeltaakin kohti sitä.

”Sen eteen pitää vain tehdä kovasti työtä ja koko ajan on oltava valmiina. Siinä uskotellaan että kun töitä tehdään kovasti niin päämääräkin saavutetaan aivan varmasti ja palkkamme on oleva suuri, todella suuri!” Tällainen ajatuksenjuoksu, joka maabrändi-mietinnön taustalla on, on sitten jotain muuta kuin luterilaisuutta, mutta uskonnolliseen ajatteluun verrattavaa kylläkin.

Lopetus
Suomalaisten pitäisi siis lähteä tavoittelemaan asioita jotka tekevät meistä menestyjiä ja vieläpä sen eteen on nähtävä paljon vaivaa, hyvin paljon vaivaa. Näin varmasti on hyvä tehdä. Ihmisten valtakunnissa saadaan paljon aikaan kovalla työllä, omistautumisella, suunnittelulla ja luovuudella. Periksi antamattomuus ja ongelmiin kiinni käyminen eivät todellakaan ole pahasta. Vanhat roomalaisetkin sanoivat jo että suunnaton työ on voittava kaiken. ”Labor improbus omnia vincit.” Ja näin on aivan varmasti.


Mutta päteekö tällainen uskon maailmassa, odottavan uskon maailmassa, kristittyjen kesken? Voimme kyllä luoda ihannekuvan siitä millainen on kristillisten ihanteiden mukaisesti rakennettu yhteiskunta ja maailma. Toisaalta elämme sellaisessa yhteiskunnassa. Edelleenkin voidaan sanoa että tämä Suomi on maailman luterilaisin maa ja aikoinaan yhteiskuntamme on rakennettu sellaisen ihanteen mukaisesti jossa Jumalan tahto voisi toteutua.

Voimme rakentaa parempaa maailma odotellessamme Jeesuksen Kristuksen TOISTA TULEMISTA, mutta meidän tulee muistaa yksi asia. Enemmän kuin mitään ihmislähtöistä kaipaamme varmuutta siitä että olemme armahdettuja ja pelastettuja. Että voimme jättää kaiken niin sanotusti koreampiin käsiin. Ja että voimme elää Jumalan lapsen turvallista elämää.

Vaikka seuraava teksti sopiikin paremmin lähestyvään itsenäisyyspäiväämme niin mietimme mitä se juuri nyt tarkoittaa, miten se meitä puhuttelee! "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin -- itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.
"Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme.”

Jos lähdemmekin kirjoittamaan tuota uudelleen ja toteamme hieman sitä uudelleen mukaellen vaikkapa näin: ”Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken mitä siinä on, hän joka on maailmankaikkeuden Herra, ei tarvitse ihmistä laatimaan tuotekuvia itsestään. Ihminen ei myöskään voi määritellä häntä, ikään kuin hän olisi meistä riippuvainen... Ja niin edespäin...

Voimme tehdä tuotekuvia omasta maastamme ja omasta kirkostamme ja ehkä tavoittaakin jotain. Mutta enemmän kuin mitään ihmislähtöistä kaipaamme varmuutta siitä että elämämme on arvokasta ja elämisen arvoista, sitä että olemme armahdettuja ja pelastettuja. Tätä asiaa ei saa hämärtää nykynotkean puhetavan alle jota kirkkomme on nykyään tulvillaan. Ihmisen syntisyys ja riittämättömyys on tuotava esille samalla voimalla kuin armoakin julistetaan. Kaikista eniten kaipaamme sitä että voimme sanoa varmasti ja asian sisäistäen apostoli Paavalin sanoin: Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme.” AMEN.

                                                      *       *       *

Ja tässäpä se versio joka aikoinaan julkaistiin Usarissa.

http://indy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/53292-adventtisaarna-mmx