Torsten Sandbergin saarnoja vuosilta 2004-2021. 107 tuokiota uusprotestanttista pohdintaa...
sunnuntai 8. huhtikuuta 2007
Varsin kiittämätön juttu — Pääsinpäivä — Kristus on ylösnoussut. 1.vsk.
Varsin kiittämätön juttu
Pääsinpäivä
Kristus on ylösnoussut
Saarna 08 april MMVII
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOCG
Evankeliumi: Luuk. 24: 1–12
Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: »Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’» Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut. Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut.
Aloitus: Ponijuttu
Joskus viime vuosisadalla eräässä viikkolehdessä julkaistiin amerikkalaisperäistä sarjakuvaa joka meillä Suomessa sai nimen “Sortin sakkia.” Sitä julkaistiin kahteen otteeseen ja toinen kertaa ajoittuu 1970-luvulle. Nykyajan ihmisiin se tuskin enää purisi. Sortin perheessähän oli aika monta lasta. Nuorimmilla oli heistä tapana jokaisessa sarjakuvassa ruikuttaa vanhemmilleen: “Me tahrlotaan poni.” Ruikutus jatkui ja jatkui ja niin isä lopulta heltyi ja hankki sen ponin lapsilleen. Ja mitähän sitten mahtoikaan tapahtua. Oliko poni mieluinen kaveri olleskaan? Yksi lapsista tuumasi että ponilla on liian pitkät korvat, toisen mielestä poni oli väärän värinen, kolmas motkotti muuten vain ja kun ei ilmeisestikään muuta keksinyt niin sanoi vain yksinkertaisesti että poni on ruma. Isä oli pahoillaan asiasta ja sanoi lapsilleen että älkääs nyt puhuko tuolla lailla. Ja mitähän poni, tuo kauan odotettu poni sitten tekikään? No tietystikin poni-parka oli aivan masentuntut ja se itki valtavan isoja poninkyyneleitä. Eikös olekin vallan kiittämätöntä sakkia tuollaiset lapset… No ehkäpä lasten mieli muuttui ja ponikin koki olonsa turvalliseksi ja ystävystyi lasten kanssa.
I pääsiäisen jälkeen
Kristillisen kirkon historia on yhtä luopumisen ja kiittämättömyyden historiaa. Mutta sellaistahan se on koska se on vajavaisten ihmisten tekemää historiaa. Opetuslapset olivat vähän samanlaisia tapauksia kuin ponia kovasti odottaneet lapset. Sitten kun uutinen ylösnousemuksesta tuli heidän korviinsa eivät he sitä voineet uskoa, vaan väittivät naisten, ylösnousemuksen ensimmäisten todistajien, puhuvan vallan omia juttujaan. Voimme vain arvailla millaisia sanankäänteitä he viljelivät. Mutta sitten Pietarilla sytyttää. Hän varmaan muistaa kaikki ne ihmeelliset asiat jotka Jeesus oli tehnyt, hänen suuruutensa, pääsiäisen ennakkonäytöksen eli Kirkastusvuoren tapahtumatkin. Hän varmaan ajatteli että Jeesuksen ylösnousemusta saattoi pitää aivan luonnollisena seuraamuksena hänen suuruudestaan, minkä Raamattukin myöhemmin ilmaisee juuri Pietarin sanassa (Ap.t. 2:22-27):
"Israelilaiset, kuulkaa mitä teille sanon! Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan teitä varten valitsema mies. Sen Jumala osoitti niillä voimateoilla, merkeillä ja ihmeillä, joita Jeesus hänen lähettämänään teki teidän keskuudessanne, niin kuin tiedätte. Tämän Jeesuksen te surmasitte. Te panitte lakia tuntemattomat pakanat naulitsemaan hänet ristiin, kun hänet oli annettu teidän käsiinne niin kuin Jumala oli suunnitellut ja ennalta nähnyt. Mutta Jumala herätti hänet, päästi hänet kuoleman kidasta. Eihän edes ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää häntä vallassaan, sillä Daavid sanoo hänestä:
"Minä näen alati edessäni Herran,
hän pysyy oikealla puolellani, etten horjahtaisi.
Siksi minun sydämeni iloitsee ja kieleni
riemuitsee,
vieläpä ruumiini on lepäävä toivossa,
sillä sinä et hylkää sieluani tuonelaan
etkä salli pyhän palvelijasi ruumiin maatua.”
Olemmeko me sortin sakkia, kiittämättömiä?
Pääsiäinen on vertaansa vailla oleva ihme. Uskomaton asia jota emme osaa arvostaa, saatikka sitten olla kiitollisia. Martti Luther on sanonut mm. seuraavat sanat ihmisen kiitollisuudesta, tai pikemminkin kiitollisuuden puutteesta:
“Se, joka ei tahdo kiittää Jumalaa, ei ole hyvä ihminen, vielä vähemmin kristitty. Jokainen, joka viitsii avata silmänsä, voi kuitenkin nähdä, kuinka lukemattomia kappaleita suuri Jumala on luonut hyödyttämään ja palvelemaan meitä."
Eikö siis ole syytä suuttua, kun ihmiset ovat niin kiittämättömiä, ja kun he eivät, vaikka Jumala lakkaamatta osoittaa heille ihmeitään, välitä yhdestä ainoastakaan niistä, ja vieläpä vähemmin ihailevat niitä ja iloitsevat niistä.”
Mutta jospa etsimme hiukan lieventäviä asianhaaroja. Miksi pääsiäisen sanomaa on niin vaikeaa käsittää. Miksi siitä voi tulla Sortin sakin lasten poni? Löydämme itsemme varsin helposti opetuslasten asemasta jotka luulivat kaiken päättyneen Jeesuksen kuolemaan. Meillä suomalaisilla kun on tapana keskittyä liiaksi pitkäperjantain sanomaan ja unohtaa kokonaisuus. Kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäispäivä ovat suuria ihmeitä kaikki, mutta niitä jokaista tarkastellaan vain erillisinä tapahtumina niin silloin mennään harhaan, eikä myöskään osata kiittää… Ylösnousemus oli merkki kuolemasta joka ei kuitenkaan saanut valtaa; pitkäperjantai katsoo pääsiäisaamuun ja pääsiäisaamua ei olisi ilman pitkäperjantaita, ja jumalanpalveluksen keskeinen sisältö on ehtoollisen vietossa, ensimmäisen kiirastorstain tapahtumissa. Kolmen suuren päivän kokonaisuus on kannaltamme siis se tärkein asia. Jos olemme kiittämättömiä pääsiäisen lahjasta olemme kiittämättömiä monesta asiasta, ja siihenhän me niin helposti sorrumme.
Lopetus
Kiittämättömyyteen jatkuvasti sortuvia ihmisiä voi liittää toisiinsa ainakin yksi yhteinen asia. Me kaikki etsimme jotakin elämämme ajan. Etsimme ja odotamme sitä ponia, ja sitten petymme kun se poni ei olekaan mielemme mukainen. Etsiminen itsessään on elämäntehtävä. Ihminen on luotu kysymään miksi eikä ainoastaan tyytymään siihen, että elämä menee niin kuin on mennäkseen. Ihminen kysyy oman olemassaolonsa tarkoitusta ja tyydyttävä elämä löytyy sen jälkeen, kun tämä kysymys saa jonkinlaisen vastauksensa.
Kristillisen uskon ydinkysymys on kysymys ylösnousemuksesta. Kristillinen usko oli lähtökohdissaan uskoa ylösnousseeseen ja kuoleman voittaneeseen Kristukseen.
Ylösnousemususko ei ratkea loogisin päätelmin eikä argumentein. Se jää viime kädessä henkilökohtaiseksi uskon vakaumukseksi. Kristillinen kirkko ei voi luovuttaa tästä uskosta luopumatta kaikesta. Ylösnousemususko voi tämän aikakauden ihmiselle olla melko vieras ajatus. Kirkko nähdään mielellään hyvän etiikan saarnaajana tai merkittävän kulttuuriperinnön siirtäjänä. Tähän ansaan ei pidä langeta, ikään kuin kirkon olemassaolon oikeutus perustuisi muhin seikkoihin kuin ylösnousemususkoon. Sanoma ylösnousseesta Kristuksesta on toivon julistus tässä maailmassa. Näkymätön leikkaa näkyvän maailman. Ylösnousemuksen jälkeen kuolema on enää ohut verho näiden kahden välissä. AMEN.
torstai 5. huhtikuuta 2007
Maailman yksinkertaisin asia — Kiirastorstai — Pyhä ehtoollinen. 1. vsk.
Maailman yksinkertaisin asia
Kiirastorstai
Pyhä ehtoollinen
Saarna 05 april mmvii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Omelia DOC
Evankeliumi Luuk. 22: 14–22
Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. Hän sanoi heille: »Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa.» Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: »Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.» Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: »Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.» Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: »Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani. Ihmisen Poika lähtee täältä juuri niin kuin hänen on määrä lähteä, mutta voi sitä, josta tulee hänen kavaltajansa!»
Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. Hän sanoi heille: »Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa.» Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: »Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.» Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: »Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.» Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: »Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani. Ihmisen Poika lähtee täältä juuri niin kuin hänen on määrä lähteä, mutta voi sitä, josta tulee hänen kavaltajansa!»
I Miksi se on monimutkaisen oloinen
Herran Pyhä ehtoollinen käsitetään varsin monella tavalla. Siitä puhutaan jossain yhteyksissä mysteerinä, salattuna asiana, joka laskeutuu Jumalan luota ihmisten keskuuteen, ja jonka merkitys vain vaivoin, jos ollenkaan voidaan ymmärtää. Kuka selittää ehtoollisen ja kaiken mitä se merkitsee? Jos nyt tällaiseen yritykseen ryhtyisimme, tulisi ilta vastaamme. Nytpä on tyytyminen vain pariin näkökohtaan. Joskus on herätetty kysymys, miksi ehtoollisen vietto on niin monimutkaisen oloinen asia? Onhan ensimmäisen ehtoolliseen kuvaus raamatussa varsin yksinkertainen. Toiseksi on kysyttävä sitä, kenellä on oikeus osallistua Herran Pyhälle Ehtoolliselle? Asiahan on meidänkin kirkossamme ollut hyvin ajankohtainen.
II Yksinkertainen asia
Ehtoollisen voi viettää hyvin yksinkertaisesti. Sairaalle annettu ehtoollinen on kaavaltaan varsin yksinkertainen ja olennaiseen keskittyvä. Päiväjumalanpalveluksessa ja muissa, erikoisjumalanpalveluksissa ehtoollisen vieton kaava on pitkä ja se sisältää monia kohtia. Ehtoollisliturgian juuret ovat ensimmäisessä ehtoollisateriassa, ensimmäisen kiirastorstain ehtoollisessa. Se oli osa juutalaisten pääsiäisateriaa.
Se että vietämme ehtoollista kaikkine yhteisen ripin, synnintunnustuksen ja synninpäästön jälkeen, vuorolauluineen, monine rukouksineen, Pyhä-hymneineen, asetussanoineen, Isä Meidän-rukouksineen, herran rauhoineen, Jumalan Karitsa hymneineen ja loppurukouksineen on tietysti perinnettä. Ja tuohon perinteeseen on säilöytynyt paljon sellaista joka muistuttaa meille ehtoollisen merkityksestä.
Ehtoollisen vietto kirkossa on suuri näytelmä, jossa näyttelijöitä olemme me: liturgi ja seurakuntalaiset, ohjaaja on itse Kristus, ja käsikirjoituksen on tehnyt Kaikkivaltias Isä. Se, että kyse on ilon ja kiitoksen ateriasta, että on kyse yhteyden ateriasta, yhteyden kokemisesta Vapahtajaan ja lähimmäisiin, että on kyse anteeksiantaminen julkitulemisesta, syntien anteeksisaamisen kokemisesta, sen kokemisesta, että on antanut toisille anteeksi, halutaan vain esittää meille niin ettemme koskaan menettäisi siihen mielenkiintoamme. Koko näytelmä on opetustapahtuma, josta aina saa irti jotain uutta. Pyhä-hymni esimerkiksi tahtoo muistuttaa meille, sen että täällä viettämämme ilon, kiitoksen, yhteyden ja anteeksiantamuksen ateria on, sillä on vastineensa kirkkaudessa, aterialla josta kirkko on kuvakielellä puhunut Jumalan Karitsan hääateriana.
III Kenelle se on tarkoitettu
Mutta kenelle ehtoollinen on tarkoitettu? On varsin surkea juttu, että kristikunta ei voi viettää ehtoollista yhdessä, samoin menoin ja samoin sisällöin. Meilläkin, pienessä Suomen kirkossa on tämän a sian suhteen ongelmia. Raja haluttaisiin vetää johonkin? Tässä kohdin unohdetaan juuri se, että ehtoollinen on meille annettu lahja. Mitä sanomme vanhastaan lahjoista sananparrella joka ei ehkä nuoremmalle polvelle aukene.
Lahjahevosta ei ole suuhun katsominen. Tämä lahja on kyllä saatu, ja paketti aukaistukin, mutta lahja on niin ihmeellinen, osaakos sitä käyttää. Jolla on lapsia, tai jolla niistä on kokemusta, tietää varsin hyvin sen kuinka mustasukkainen pieni lapsi voi leluistaan olla. Onko näin sitten aikuisten kristittyjen suhteen. Jos et miellytä tai ole samaa mieltä niin en leiki sinun kanssasi samoilla leluilla. Joka lähtee leikkimään salattujen asioiden kanssa voi helposti lähteä pilkkaamaan itseään Jumalaan. Kaiken lisäksi puhutaan raamatullisuudesta. No! Otetaanpa Raamattu sitten käyttöön. Kenen kanssa sitä ensimmäistä ehtoollista Jeesus viettikään. Yksinkertaisten ja oppimattomien miesten kanssa. Ehtoollinen on yksi niistä aterioista, joita Jeesus Uuden testamentin mukaan vietti. Oli muitakin aterioita.
IV Huipennus ja lopetus...
Meillä on tullut tavaksi väittää, että Jumalanpalvelus on, tai sen pitäisi olla kaiken seurakuntaelämän keskus. Tuo on aika vaativa väittämä... Ehkä pelottavankin väitteen sisältävä. Mutta kun olemme eläneen kirkossa jossa kaikki on uudistettu, niin noita uudistuksia on pitänyt myös perustella. Monesti on ammuttu yli. Tuon väitteen takana ei toki ole ajatus siitä, että sellainen ihminen joka ei osallistu jumalanpalveluksiin olisi huono kristitty, mutta väite on omiaan johdattamaan ajatuksia siihen. Paljon voisi puhua muistakin kirkkomme, tai vaikkapa kirkkolain ja kirkkojärjestyksen ihannepykälistä, joita on mahdoton valvoa. Mutta jos puemme ajatuksen toiseen muotoon vaikkapa näin: Jumalanpalvelus on seurakuntayhteyden keskeinen ilmentymä, ja sen olennainen osa on ehtoollisen vietto, niin olemme pukeneet asian, hyvin tärkeän asian, vähemmän raskauttavaan puheenparteen.
Meillä ei niinkään ole tapana puhua ehtoollisesta mysteerinä, salaisuutena, mutta ihmeellinen asia se on, niin ihmeellinen asia, ettei sitä voida pukea sanoiksi jotka sen merkityksen täysin tyhjentävät.
Jeesus vietti ensimmäistä ehtoollista aterialla jossa juhlittiin Israelin pääsiäistä, Jumalan vapauttavien tekojen muistamista, tekojen jotka johdattivat Israelin kansan orjuudesta vapauteen. Hän on kiittänyt ja ylistänyt Jumalaa kaikista niistä teoista ja siunannut leivän. Mutta sitten tapahtuu jotain uutta. Hän ei kiitä Jumalaa pelkästään menneisyydessä tapahtuneista teoista, hän kiittää Jumalaa siitä mitä tapahtuu kohta hänen kauttaan ristillä ja ylösnousemuksessa. Ja hän puhuu oppilailleen sanoilla jotka jotka kiteyttävät lain ja profeetat, Israelin pyhät kirjoitukset: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne; Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Sitten hän jakaa ehtoollisaineet ja kehottaa oppilaitaan viettämään tätä ateriaa aina uudelleen ja uudelleen.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2007
Lyhyt saarna nöyryydestä — Palmusunnuntai — Kunnian kuninkaan alennustie. 1. vsk. Epistolasaarna.
Lyhyt saarna nöyryydestä
Palmusunnuntai
Kunnian kuninkaan alennustie
Saarna 01 april mmvii
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Epistolasaarna
Omelia DOC
Evankeliumi: Joh. 12: 12–24
Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:
– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!
Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
– Älä pelkää, tytär Siion,
sinun kuninkaasi tulee!
Hän ratsastaa nuorella aasilla.
Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus
oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että
hänelle myös oli tapahtunut niin. Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana,
kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista.
Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset
lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: »Näettekö?
Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.» Niiden joukossa, jotka
olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia.
Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat:
»Me haluaisimme tavata Jeesuksen.» Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle,
ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille. Jeesus sanoi heille: »Hetki
on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei
putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se
tuottaa runsaan sadon.»
Saarnateksti:
Fil. 2: 5–11Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava
Isän Jumalan kunniaksi:
»Jeesus Kristus on Herra.»
Nuori pappi Fredrik Gabriel Hedberg kirjoitti kerran äidilleen seuraavasti:
"Uudenvuodenpäivänä saarnasin Nummella. Lähimmässä kappelissa. Palatessani kappelista kävin sairaskäynnillä eräässä torpassa, joka oli neljännespeninkulman päässä maantieltä. Sairaskäyntini teki minut paljon iloisemmaksi kuin iloinen seura. Sairas oli köyhä torppari, joka oli kolme vuotta maannut sairasvuoteella. Hän oli armoa etsivä sielu, joka tunsi oman kelvottomuutensa, heikkoutensa ja syntisyytensä ja oli pitkät ajat etsinyt Jumalan armoa, mutta ei ollut vielä päässyt mihinkään varmuuteen sielunsa asiasta. Hän oli antanut oman arvottomuuden tunteen pelottaa itsensä pois Vapahtajan luota. Minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin ohjata hänet Jeesuksen luo."
Tuo torppari oli nöyrä mies; hän ei luullut paljon itsestään. Hän piti itseään aivan mitättömänä ja vähäarvoisena. Jopa torppari oli ajatellut, ettei armokaan kuulu hänelle, kurjalle syntiselle. Mutta armopa kuului juuri hänelle. Terveyden ja voiman päivinä unohdamme helposti Jumalan, joka on kerran vaativa meidät tilille lahjojensa väärinkäytöstä. Luulemme nimittäin niin helposti noiden lahjojen olevan omiamme.
Päivän saarnateksti on niin sanottu “kenosis-hymni.” Se on aivan ensimmäisten kristittyjen tunnustautumista Kristukseen. Se on sellaisten ihmisten puhetta jotka ovat jostain asiasta täysin varmoja. Heille ei merkinnyt niin paljoa Jeesuksen tarkat elämänkerralliset tiedot, heille riitti sen asian varmana pitäminen mitä Kristus oli, mitä hän oli tehnyt. Tuo kenosis tarkoittaa lyhyesti sanottuna, ja ehkä varmasti kaikista ymmärrettävimmin tyhjentymistä.
Tuo filippiläiskirjeen katkelma tuo eteemme ihanteellisimman kuvan nöyrästä ihmisestä, mutta jälleen herää kysymys; kuinka monelle tuo kappale on tuttu? Se on kirjoitettu raamattuumme todellakin jotta ottaisimme siitä oppia, että se puhuttelisi meitä, loisi meihin uskoa ja toivoa, että se nöyryyttäisi ylpeät mielemme. Se tuo eteemme kuvan kaikista nöyrimmästä koskaan eläneestä ihmisestä.
Millaista ihmistä me muuten tänään pitäisimme nöyränä? Voisimmeko lähestyä tätä kysymystä toisella kysymyksellä joka kuuluu: Miten voin tulla nöyräksi ja epäitsekkääksi? Nimittäin aina kun menemme itseemme, niin huomaamme sen miten itsekkäitä olemme. Aivan kaikista ajatuksistamme, sanoistamme ja teoistamme kuvastuu niin suurta omahyväisyyttä ja itserakkautta, ei mitään muuta. Onko meissä olemassa yhtään vaikuttimia jotka eivät ole itsekkäitä. Kuitenkin haluamme, ettemme olisi muille taakaksi, vaan että voisimme joskus tehdä peräti jotain hyvääkin.
Meillä on jo syytä kiittää Jumalaa siitä, että hän vaatii meitä nöyrtymään. Ja se se vasta onkin suuri lahja jos joku on edes vähän herännyt kärsimään itsekkyytensä tähden. Ulkopuolinen tarkkailija voisi sanoa, ettei siinä todellakaan ole mitään ihmeellistä eroa, jos toinen kärsii itsekkyydestään ja toinen ei, kun tuo itsekkyys kuitenkin kummankin kohdalla on todellisuus.
Filosofisestihan ajateltunahan asia varmasti noin on. Mutta tuollainen päätelmä on kuitenkin raskas ja täydellinen erehdys. Itseensä mennyt ihminen on nimittäin jo käymässä elämän suurta koulua. Mutta, mutta! Sellaisia valtavia tavoitteita kuten nöyryys ja epäitsekkyys ei todellakaan saavuteta hetkessä eikä koskaan täydellisesti. Ei ole ketään, Jeesusta lukuun ottamatta, syytä väittää, että hän on saavuttanut täydellisen nöyryyden, täydellisen epäitsekkyyden ja rakkauden. Näyttää jopa siltä, että nöyrimmätkin ovat syvimmin hävenneet nöyrtymättömyyttään ja katuneet sitä sekä paljastaneet sen toisille mitä säälittävimmin.
Meitä auttaa suurempaan nöyryyteen vain ja ainoastaan oma vaelluksemme, siis omat syntimme. Yhä enemmän nöyrtymisen aihetta saamme tukistellessamme tekojemme vaikuttimia, jopa häpeämisemme ja nöyrtymisemme perusteita. Toinen asia, joka auttaa meitä nöyrtymään, on osaksemme tullut Jumalan laupeus. Mitä paremmin tunnemme itseämme, sitä vähemmän kuvittelemme ansainneemme osaksemme tullutta hyvyyttä.
Nöyryyden olemuksen ja kutsun näemme erityisesti näissä Jeesuksen sanoissa: “Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua. Minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Kuka toinen olisi saattanut ilmaista tämän kehotuksen nöyryyteen näin. AMEN.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)