Totuus ja harha
06 aug MMVI Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Vain yksi tie tuo totuutta ja luo elämää
Omelia DOC
Matt. 7: 24-29 3. vsk
Jeesus sanoo: »Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle. Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.»
Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.
Evankeliumi: Matt. 7: 13-14 2. vsk
Jeesus sanoo: »Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!»
Evanbkeliumi: Matt. 7: 15-23 1. vsk
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: »Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät. Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’»
9. Sunnuntai helluntaista on teksteineen mielenkiintoinen rakennelma. Päivän evankeliumi-teksteinä kolmen vuosikerran kierrossa on eräänlainen jatkokertomus jossa vain osat ovat menneet vähän sekaisin. Näin kolmannen vuosikerran ollessa vuorossa ne on hyvä lukea oikeassa järjestyksessä jotta saamme tämän päivän evankeliumitekstiin jonkin verran taustaa.
Monesti kirkkoamme on sanottu järjen kirkoksi. Se kantaa mukanaan paljon siitä millainen oli suuren kapinallisen Martti Lutherin tapa ajatella, tai sitten meidän pohjoisten kansojen kirkonmiesten ajattelutapa on samansuuntainen kuin tuon , sanotaanko sitten kirkkoisämme. Aitoluterilaiseen elämäntapaan meillä ei ole paluuta, sen minkä tänä päivänä käsitämme luterilaisuudeksi on monessa suhteessa yksi historiallinen sovellutus. Mutta perimmäisessä tavassa ajatella uskonasioista toimimme paljolti samoin kuin noin 500 vuotta sitten. Vain vähän on tarpeen. Puhe ahtaasta portista sopii hyvin luterilaiseen armon julistukseen. Se ajattelutapa johon aivan alussa viittasin edellyttää sitä, ettemme oletakaan tarpeellisen olevan paljon, ihmisen pelastumiseen riittää viime kädessä hyvin vähän. Juuri tässä kohdassa kohtaa uskoamme on järjellä jotain tekemistä. Yleensä lähinnä yksinkertainen selitys on oikea, ei pidä olettaa enempää kuin on kohtuudella tarpeen. Etsiessään armollista Jumalaa ajatteli Luther juuri näiden varsin yksinkertaisten sääntöjen mukaan, vaikka hänelle olisi ollut kauhistus jos joku olisi väittänyt, että hän olisi oman järkensä avulla voinut tulla tuntemaan Jumalan armon. Niin ei pidä väittäkään, toisaalta järkeä vaaditaan uskonnollisen ajattelun johdonmukaisena pitämisessä.
On hyvin tavallista, että erillisiä raamatunlauseita käytetään aivan niiden oikeasta asiayhteydestä erotettuna. Joskus päivän evankeliumi-teksti näyttää saksitulta, taas erotetulta siitä laajemmasta yhteydestään. Päivän Matteuksen teksti, muutama lause, on todellakin Vuorisaarna, puhekokoelman lopusta, mutta irrallisina nämä Vuorisaarnan sanat toimivat harvinaisen hyvin, irrallisia ne ovat itse kokonaisuudessakin.
Irrallisia, mutta eivät merkityksettömiä. Nekin kantavat luonnollisesti mukanansa syntyhetkensä sanoja. Matteuksen puhe on kauttaaltaan hyvin harkittua. Jokainen ylöskirjattu Jeesuksen sana oli tärkeä hänen seurakunnassaan. Ne Jeesuksen sanat jotka olivat tuossa yhteydessä säilyivät olivat eläneet paljolti sen vuoksi, että niitä tarvittiin arkielämässä ja monissa kiistatilanteissa. Paljon jäi kirjaamatta ylös. Matteus on yksi todistus asioista. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin saattoi Johanneksen evankeliumin kirjoittaja todeta seuraavasti: ”Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.” Nuo ovat Johanneksen evankeliumin viimeiset sanat.
Matteuksen evankeliumin kirjoittaja ja Vuorisaarnan koostaja teki siis harkittua työtä. Kysymys ahtaasta portista ja avarasta portista eli siis tuossa varhaisessa seurakunnassa. Jeesuksen sanat asettuvat kehotuksen muotoon. Alkukirkon tilanteessa, jossa kristityt olivat pieni, vainottu vähemmistö, oli tarpeen muistuttaa oikeassa opetuksessa pysymisestä. Tällä tavalla haluttiin vahvistaa omaa kilvoittelua. Mutta sama teksti koskee meitäkin tänään
Päivän evankeliumi on siis osa isompaa kokonaisuutta ja sitä voida myöskään ymmärtää ilman seuraavia sanoja. »Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!» ( Matt. 7: 13–14)
Sanat siitä, että monet kulkevat lavealla tiellä ja vain harvat löytävät kaidan, vaativan tien, kuulostaa ahdistavalta. Onko usko siis enemmistön elämäntavan ja vakaumuksen hylkäämistä? Onko suuri yleisö, kansan suuri enemmistö auttamatta väärillä jäljillä? Ei kai asia näin yksinkertaista voi olla, vaikka pitäisi etsiä sitä yksinkertaisinta selitystä?
Mitähän on tämän päivän lavea tie ja kaita tie? Ehkä voimme enemmän pohtia sitä, mikä on lavea tie, ikään kuin sulkea pois sellaista mikä ei ole välttämätöntä. Etsiä siis sitä olennaisinta. Olennaiseen ei kuulu pikaisten hengellisten, tai pikemminkin mielellisten kokemuksien etsiminen. Meidänkin kirkossa on viime aikoina näkynyt merkkejä siitä, että pelkkä sana ja sakramentit eivät riitä. Joistain meille vieraista asioista yritetään tehdä näkyviä armon merkkejä. Aivan päivän evankeliumitekstimme jälkeen luemme Jeesuksen varoituksen vääristä profeetoista...
Nimittäin Vuorisaarnan viimeisillä jakeilla on kuitenkin tietty tähtäyspiste, nimittäin ns. väärät opettajat. Toisaalta voimme aiheellisesti kyseenalaistaa, ymmärtäen vuorisaarnan olevan ennen kaikkea tilaus tiettyyn tarpeeseen, vaatimuksen siirtää sen sisältö antamaan valoa nykypäivän ihmiselle. Ovatko tuon ajan väärät profeetat verrattavissa meidän aikamme ja tulevan ajan mahdollisiin vääriin profeettoihin? Hyvän ja toimivan julistuksen tulisi aina herättää uusia ajatuksenkulkuja ja suorastaan kiihottaa mielikuvitusta. Väärien profeettojen tunnistamiseksi on siis pieni spekulaatio aina paikallaan.
Väärä profeetta voi olla jokin muotifilosofi, populääriteologi tai yksioikoinen ihminen, joka yrittää kangistaa opetuksen yhteen muottiin tai toimintamalliin, tai joka jopa siihen paljon puhuttuun aikakausi-tunnelmaan vedoten julistaa kaiken olevan luvallista kunhan se vain tuo sinulle hyvän olon. Tähän sopivat hyvin apostoli Paavalin sanat: ”Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas.”
Paljon meillä ilmenevästä kärsimyksestä johtuu jonkin asian yksipuolisesta tulkinnasta, ja yrityksestä pakottaa kanssaihmiset samaan muottiin itsensä kanssa. Vuorisaarnankin ottaminen sosiaaliseksi ohjelmaksi voisi johtaa valtiollisella tasolla toteutettuun taantumukselliseksi leimaantuvaan sosiaaliseen järjestykseen, jossa toisia tulkintoja, mielipiteitä ei enää siedetä, monimuotoinen politrukismi kukoistaa; maailma näkee jälleen työleirejä, karkotuksia, etnisiä puhdistuksia, kidutusta ja kuolemanrangaistuksia, ja seurakunnat täynnä vara-Jeesuksia kuin sieniä sateella...
Kehittynyt yhteiskunta sallii sanan- ja mielipiteenvapauden. Se sietää jopa sen laillisen järjestyksen kumoamista ajavia liikkeitä ja puolueita. Se sallii omien väärien profeettojen toiminnan. Seurakunnankin on siedettävä moniarvoisuutta, jopa lähimmäisiä, joilla näyttää mielestämme olevan merkillisiä käsityksiä monista asioista. Väärien profeettojen tunnistaminen ja ”tuomitseminen” on kaikessa paradoksaalisuudessaan edellyttänyt aina sitä mistä vuorisaarnakin varoittaa: tuomitsemisesta. Epätäydellisyydestä juontuva ja moniarvoisuuden luoma vastavoimakenttä voi olla hyvä lääke suvaitsemattomuuden ohjelmallista puhkeamista vastaan. Mutta jossain on oltava tietty raja. Totuus hyvästä seurakunnan hoitamisesta lienee jossain vallattoman Korintin seurakunnan ja sotilaallisesti johdetun kansankirkon välillä.
Ahtaalle portille tuleminen on sitä, että omatuntomme särkyy Pyhän Jumalan edessä, näemme lähimmäistemme kärsimyksen ja sen että emme voi omin voimin päästä siitä portista sisälle. Monella omat asiat ovat hoitamatta. Siitä huolimatta tai ehkäpä juuri siksi on aikaa pohdiskella muitten ihmisten pelastumista. Onhan sellainen puuha ehkä mielenkiintoistakin, kun saa keskustella uskonnollisen elämän monikirjavuudesta. Mutta on syytä muistaa, että katsomossa istuva penkkiurheilija ei koskaan voita kilpailua.
Puhe kilvoittelusta, jos se käsitetään väärin, voi johtaa ajatukseen, että me omin voimin saisimme uskon... Yksinkertaista on tässäkin uskoa siihen, että kaikki hyvä voi tulla vain yhdestä lähteestä; ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta. Ihmisten temppujen varaan emme voi mitään rakentaa... Vain Kristuksen ja hänen sanojensa voimasta saamme elää... Siinäkö on se ahdas portti. Taitaapa olla ja onkin juuri niin. Yksinkertaisin ja tässä tapauksessa meistä riippumaton tekijä on kaiken selitys. Vain yksi tie tuo totuutta ja luo elämää.
Paljon muutakin olisi päivän evankeliumista olisi kerrottavaa, vielä enemmän Vuorisaarnan kaikista vivahteista, päivän aiheesta, mutta siihenpä ei tämä päivä taitaisi riittää... AMEN
