Kohti perimmäistä totuutta — 7. Sunnuntai helluntaista — Rakkauden laki. 3. vsk.

7.  Sunnuntai  helluntaista

Rakkauden  laki
23 julius mmvi  Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Kohti  perimmäistä totuutta
Omelia DOC

Evankeliumi: Luuk. 6: 27-31
"Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille."

I kohtaus.  Johan Hussin  kohtalo.
Tsekkiläinen suuren uskonpuhdistuksen edelläkävijä Jan Hus tuomittiin kuolemaan 6 päivä kesäkuuta 1416 väärien todistajien avulla. Hän ei ollut tehnyt mitään pahaa, mutta hänet tapettiin uskonnäkemystensä vuoksi.

Hus rukoili väärien todistajiensa, vihollistensa, ystäviensä ja koko kansansa puolesta. Hänen päähänsä pantiin sitten paperilakki, johon ajan tavan mukaan oli piirretty sana ”pääkerettiläinen” ja sielunvihollisen kuva, ja hänelle sanottiin: ”Me jätämme sinun sielusi perkeleen haltuun!!” - ”Minä jätän itseni armolliselle Herralleni Jeesukselle Kristukselle” - virkkoi Hus. Saattojoukko, johon kuului useita tuhansia sotilaita, vei hänet Prahan tuomiokirkosta kaupunginmuurin ulkopuolella olevalle mestauspaikalle. Kävellessään sinne Hus rukoili: ”Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika, armahda minua! Matkansa päähän päästyään hän polvistui ja rukoili katse taivaaseen luotuna. Ystävät näkivät, että hänen kasvoillaan oli riemullinen ilme. Kun pyöveli käski hänen nousta seisomaan, kerrotaan hänen sanoneen kuuluvalla äänellä:

-Herra Jeesus Kristus, tämän kauhean ja häpeällisen kuoleman tahdon minä nyt sinun evankeliumisi ja sinun sanasi saarnan tähden kärsivällisesti kestää.

Sitten hänet sidottiin paaluun. Vielä kysyttäessä, tahtoiko hän peruuttaa sanansa, hän vastasi: ”Sen totuuden tähden, jota olen opettanut, saarnannut ja kirjoituksissa julistanut pyhien isien selitysten mukaan, tahdon tänään mielelläni kuolla.” Sitten sytytettiin rovio palamaan. Kaulaan asti kasatut puut ja oljet leimahtivat tuleen.

Kun Hus toistamiseen lauloi sanoja, näin todella kerrotaan, näitä sanoja: ”Kristus, elävän Jumalan Poika, armahda minua”, kohosivat liekit jo hänen kasvoihinsa saakka ja tukahduttivat hänen äänensä. Hetken hän vielä liikutti äänetönnä huuliaan ja päätään aivan kuin olisi tahtonut virittää kiitosvirren tulen keskellä Niin! Totuudesta kiinni pitäminen voi johtaa vaikkapa tällaiseen loppuun.


II kohtaus.  Vuorisaarna  ja  sen  pikkuveli.

Päivän evankeliumi, seitsemännen sunnuntain helluntaista evankeliumiteksti on osa Luukkaan evankeliumin ns. kenttäsaarnaa. Mitä ihmeen kenttäsaarnaa voi joku kysyä. Kuudennen luvun kokonaisuudella on näet isompi vastine toisessa evankeliumissa, nimittäin Matteuksen evankeliumin luvuissa 5-7 eli vuorisaarnassa. Siitäpä juontuu tämä nimitys ”kenttäsaarna,” joka on ikään kuin vuorisaarnan pikkuveli. Vuorisaarnan olemusta emme lähde tänään tarkastelemaan vaikka houkutus ja kiusaus suuri onkin; se kun herättää niin paljon tunteita ja intohimoja. Kenttäsaarna on luonteeltaan erilainen; luonteva osa Luukkaan kaksoiskertomusta. Luukkaan evankeliumi ja Apostolien teot ovat yhtenäinen ja yhtenäisjuonellinen kertomus. Vuorisaarna on lähtenyt elämään omaa elämäänsä Matteuksen evankeliumista ja siitä todellakin on lukuisa määrä eri tulkintoja.

Nämä kaksi saarnaa; vuorisaarna ja kenttäsaarna tai kenttäsaarna ja vuorisaarna ovat kuitenkin tärkeä osa Jeesuksen opetusta jolla oli tärkeä ja lähtemätön asema Jeesuksen opetuslasten ja lähimpien ensimmäisten seuraajien parissa. Molemmista, vuorisaarnasta ja kenttäsaarnasta voidaan, tulkitsijasta riippuen, löytää useitakin tärkeitä, tai peräti tärkeimpiä kohtia. Kultainen sääntö on niistä yksi; ehkä tärkein sillä tavalla kuten rakkauden kaksoiskäskykin on. Niihin voidaan tiivistää koko Jeesuksen raamattu, eli Vanha testamentti. Ja tässä meidän muistettava koko raamatun kokonaisuus. Nimittäin kristikunnassa kun aina silloin tällöin nousee ajankohtaiseksi vaatimus Vanhan testamentin kirjojen poistamisesta Raamatun ohjeellisten kirjoitusten joukosta. Perustusta ei voi kuitenkaan horjuttaa koko rakennusta rikkomatta. Juuri tätä taustaa vasten on meidän nähtävä Jeesuksen sanat siitä kuinka tuohon rakkauden kaksoiskäskyyn voidaan tiivistää koko laki ja profeetat. “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (Matteus 22:37).

Kultainen sääntö on helppo opetella ulkoa, sen seuraaminen on sitten eri juttu. Mutta onko se totuus, peräti perimmäinen totuus? Meidän on kysyttävä itseltämme, millaisen totuuden haluamme? Varmastikin sen tulisi olla hyvin lyhyesti muotoiltu, niin kuin monet viisaat ennen meitä ovat sen olemuksen halunneet ennakoida, jos sen voi yleensä lyhyesti muotoillakaan.

Kuitenkin päivän evankeliumi siis osoittaa meille myös sen, että teksti on aina tulkittava ja luettava isommasta kokonaisuudesta käsin. On harvoja evankeliumitekstejä, vielä harvempia kirjetekstejä Uudessa testamentissa jotka ovat niin itsenäisiä kuten vaikkapa, tai juuri Luukkaan Jouluevankeliumi.


III kohtaus.  Kultainen  sääntö.

Kieltämättä päivän evankeliumin keskeisimmät sanat ovat siis kultaisen säännön sanat: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” Jos luemme Luukkaan kuudetta lukua löydämme avainratkaisun siihen kovaan vaatimukseen joka meille osoitetaan kultaisessa säännössä. ”Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille (Luukas 6:35.)."  Kun olemme Jumalan lapsia ei suhtautumisemme ja asenteemme lähimmäisiimme enää voi olla se mikä se ennen oli!

Jumala on ensin tehnyt meille sen minkä hän sitten haluaa nähdä lastensa joukossa tapahtuvan. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty (Roomalaiskirje 5:10).

Kultaisen säännön tajuamisen toinen avainratkaisu on siinä, että Jumala on todella tehnyt sen mitä hän vaatii meiltä. Otetaanpa tätä selventämään vielä yksi raamatunsitaatti: Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. (Efesolaiskirje 2:4-6.).

IV kohtaus. Lopetus.

Me annamme helposti vahingon kiertää. Jeesus tahtoo auttaa meitä välittämään Jumalan lahjaa eteenpäin. Laupeus lähimmäistä kohtaan on seurausta Jumalan armon kokemisesta. Kyse on hyvän lahjan kiertoon panemisesta. Jumala on armollinen ja odottaa omiltaan samaa. Oppilaiden on pidettävä huolta, että armo ilmaantuu edelleen. Jumalan armo ei saa pysähtyä meihin.

Rakkauden käskyn sovellutus merkitsee lähimmäisen tuomitsemisen kieltämistä. Jumala itse pidättyy tuomitsemasta syntisiä ja armahtaa heitä. Ihmisen pitää myös pidättyä tuomitsemasta. Luukkaan evankeliumi yhdistää tämän tuomitsemisen kiellon nimenomaan uskonnollisiin kiistoihin. Tuomitseminen on ristiriidassa opetuslapsen itse kokeman laupeuden kanssa. Pahuutta ei saa siis kierrättää. Kyse on Jumalalle kuuluva tuomion lausuminen, jonka ihminen haluaa ottaa itselleen. Jos Jumalan laupeus ei vaikuta ihmisessä laupeutta, myös Jumala osoittautuu ihmisille armottomaksi. Tämä voi olla ikävä totuus ja lopullinen totuus!

Johan Hussin tunnuslause oli: ”Totuus voittaa! Sen vuoksi, tosi kristityt, etsikää totuutta, kuulkaa totuutta, oppikaa totuutta, rakastakaa totuutta, pysykää totuudessa ja säilyttäkää totuus kuolemaan asti. Sillä totuus tekee sinut vapaaksi. Mutta voi voi mihin totuus voikaan viedä ihmistä, kukapa pysyykään siinä.  AMEN.

Paavali, Matti ja minä —Apostolien päivä — Herran palveluksessa. 3. vsk. Epistolasaarna.

Apostolien päivä. 

Herran palveluksessa
16 julius MMVI  Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Paavali, Matti ja minä.
Omelia DOC

Evankeliumi: Mark. 3: 13-19
Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä: Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges - se merkitsee: ukkosenjylinän pojat - sekä Andreas, Filippus ja Bartolomeus, Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet.

Saarnateksti: Ap. t. 26: 12-23
Paavali puhui:" Näissä asioissa minä lähdin matkalle Damaskokseen. Olin saanut siihen ylipapeilta suostumuksen ja valtuudet. Mutta silloin, kuningas, minä matkaa tehdessäni puolenpäivän aikaan näin, miten taivaasta leimahti aurinkoakin kirkkaampi valo minun ja matkatovereideni ympärille. Me kaikki kaaduimme maahan, ja minä kuulin äänen sanovan heprean kielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Paha sinun on potkia pistintä vastaan.' Minä kysyin: 'Herra, kuka sinä olet?' Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse jaloillesi. Minä olen ilmestynyt sinulle, koska olen valinnut sinut palvelijakseni ja todistajakseni, kertomaan siitä, mitä nyt olet nähnyt ja mitä vielä olet näkevä, kun sinulle ilmestyn. Minä pelastan sinut oman kansasi käsistä ja varjelen sinua, kun lähetän sinut pakanoiden pariin avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.' Tämän vuoksi, kuningas Agrippa, en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä. Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy. Tästä syystä juutalaiset ottivat minut temppelissä kiinni ja yrittivät hakata minut hengiltä. Jumalan avulla olen kuitenkin selvinnyt tähän päivään asti ja voin nytkin täyttää todistajan tehtävääni, puhua sekä ylhäisille että alhaisille. Minä puhun vain siitä, minkä profeetat ja Mooses ovat ennustaneet tapahtuvan, en mistään muusta, puhun siitä, että Messiaan tuli kärsiä kuolema ja ensimmäisenä nousta kuolleista sekä julistaa valon sanomaa niin meidän kansallemme kuin muillekin kansoille."

I kohtaus. Kääntymys korvessa, mies ja hevonen.

Joskus viime vuosituhannella, suurten herätysten aikana, näin kerrotaan, kun herätyksen henki oikein liikkui, niin viimeisen sysäyksen antajana saattoi olla kuinka pieni ulkonainen asia tahansa. Herännäisten historian kirjoittanut piispa Olavi Kares on kuvannut erään köyhän torpanmiehen, erään Matin herätystä. Hän oli hevosineen tukinvedossa ja oli laittanut rahanhimossaan liian raskaan kuorman juhtansa vedettäväksi. Kuorma ei lähtenyt liikkeelle, vaikka ajaja kiroillen tempoi ja teutaroi ohjaksia. Siinäpä miehen kiukku nousi niin kovasti, että hän sieppasi kangen käteensä ja alkoi lyödä eläinparkaa pitkin kylkiä.

Hevonen riuhtoi henkensä edestä, mutta ei kuorma vain liikahtanut yhtään. Mies, joka vihaspäisään muisti, miten vähän tämä elämä oli häntä armahtanut, jatkoi luonnotonta eläimen rääkkäystä yhä vimmatummin. Äkkiä hevonen käänsi päänsä kiusaajaansa päin ja päästi kovan huudon koko ruumistaan kauheasti vavistaen. Se oli kuin piiskansivallus vasten miehen kasvoja. Hän valahti heti kalman kalpeaksi, alkoi itse vavista ja lysähti polvilleen tielle ruveten hänkin huutamaan hädässä sydämen pohjasta. Kylmä tuskanhiki pusertui hätääntyneen miehen kasvoilta, sillä hän oli nyt tullut ankaraan synnintuntoon ja mieltä ahdisti kadotuksen tuska. Hän lupasi mielessään tehdä parannuksen ja ruveta kilvoittelemaan elämässään. Toinnuttuaan jonkin verran ahdistuksestaan hän hoippui hevosensa luo, kiersi kätensä sen kaulaan ja siinä itkien vaikeroi: ”Sinä huusit, kun minä pakana en ymmärtänyt hätääni huutaa. Omassako tallissani minulla oli Herran huutava ääni.”

Näin puhutteli Jumala tuota muuatta Mattia kauan sitten viime vuosituhannella. Hän oli jo aikaisemminkin kutsunut Mattia tiellensä, mutta Matti ei ollut halunnut kuulla Jumalan kutsua. Vielä kerran kuitenkin hän kutsui Mattia suuressa rakkaudessaan - hevosen kautta. Hänen tiensä ovat ihmeellisiä. Mutta jos Matti olisi nytkin paaduttanut sydämensä, olisi saattanut tapahtua, että kutsu olisi hänen kohdallaan ollut viimeinen. Montako kertaa meitäkin on puhuteltu mutta emme vain ole
tajunneet?

II kohtaus. Damaskon tie.

Eräs toinen kääntymiskokemus on paljon kuuluisampi. Se josta kuulimme päivän Uuden testamentin lukukappaleessa. Kyse on Paavalin kääntymyksestä Damaskon tiellä. Miten se oli oikein mahdollista? Sitä on arvioitava aivan eri näkökulmasta ja aivan toisista mittasuhteista. Kyse oli apostolin kääntymisestä, sellaisen miehen kääntymisestä joka vielä oli perustava lukuisia seurakuntia, miehestä jonka kirjeitä luettaisiin vielä tänäänkin. Mutta mistä oli kyse tuollaisessa kääntymyksessä johon tarvittiin tuollaiset ulkoiset puitteet.

Olihan hän palvellut Jumalaa, olihan hän ollut uskontonsa luottohenkilö, lainopettajan ja laintulkitsijan koulutuksen saanut mies, nuori ja hyvin tarmokas mies, hyvin aikaansaapa mies, mies jolla oli poikkeukselliset kyvyt. On sanottu jotain myös korvaamattomuudesta, ettei kukaan olisi korvaamaton. Kerran viime vuosituhannella Helsingin Yliopiston hallintovirastossa työskenteli kylläkin mies, se kuuluisa Viisasten kerhon numero yksi, jonka eläkkeelle jäämisen jälkeen piti palkata peräti kuusi uutta työntekijää paikkaamaan tuota aukkoa... On myös sanottu korvaamattomuuden huumassa eläville: pistä sormesi vesilasiin ja jos siihen jää reikä niin silloin olet korvaamaton.

Ehkä Paavali ei ollut korvaamaton, mutta hän oli ainakin ainoa kuviteltavissa oleva henkilö juuri siihen tehtävään johon hänet kutsuttiin. Se tarmo jota hän oli käyttänyt ensimmäisten Jeesuksen seuraajien vainoamiseen, sitä tarmoa tarvittiin nyt levittämään hyvää sanomaa... Paavalikin oli kuullut Jeesuksesta aikaisemmin, ehkei koskaan nähnyt häntä, mutta kuullut ja ennen kaikkea nähnyt lukuisia hänen seuraajiaan... Olihan hän ollut seuraamassa ensimmäisen marttyyrin Stefanuksen kivittämistä... Kovan ja kiihkoilevan miehen pehmittämiseksi tarvittiin kuitenkin paljon.

III kohtaus. Gallupin kertomaa.

Takavuosina olin itse paljon tekemisissä erään toisen papin kanssa joka oli kovasti mielistynyt tilastoihin, jopa enemmän kuin minä itse. Mikäs siinä?! Tilastot kertoivat paljon ja ne ovat sellaisia tosiasioiden mittareita että jos ne pyrkii kieltämään on aika tavalla todellisuudesta vieraantunut ihmisen tai peräti sellainen ihminen joka ei halua katsoa totuutta suoraan silmiin. No joka tapauksessa... Joihinkin rippikoulumateriaaleihin kuuluu valmiita kyselykaavakkeita, on olemassa eräskin noin neljänkymmenen kysymyksen sarja. Se sisältää joukon Toiseen opinkappaleeseen, eli lähinnä Jeesuksen liittyviä kysymyksiä. Kun antaa rippikoululaisille samat kysymykset täytettäviksi syksyllä rippikoulun alkaessa ja kesällä intensiivijakson eli leirin päättyessä voi saada erilaisia tuloksia. Muutokset näkyvät yleensä parhaiten juuri Jeesus-kysymyksissä.

Usko siihen että Jeesus oli poikkeuksellisen hyvä ihminen tuntuu kasvavan aina kaikista eniten tuossa kysymyssarjassa. Muut väitteet eivät kasva samassa suhteessa. Useimmat mieltävät Jeesuksen kylläkin Jumalan Pojaksi, ylösnousemukseenkin uskotaan, siihenkin että Jeesus oli ihmisten Vapahtaja. Tällainen kysely osoittaa sen, että kasvua voi tapahtua ja uskonasioissa edetään hitaasti ja toivottavasti varmasti. Mutta aina on olemassa välinpitämättömyyteen putoamisen vaara. Kun kukaan ei ole enää tekemässä kyselyjä niin asioita ei ehkä enää niin innokkaasti mietitä.

IV kohtaus. Lopetus, missä kohtaamme Jeesuksen!?

Mikä yhdisti Mattia ja Paavalia, ja mikä lopulta on yhtä meille kaikille. Olisiko välin-pitämättömyys oikea sana? Niissäkin jotka hengellisiä asioita miettivät ja harrastavatkin on runsaasti välinpitämättömiä. Aivan kuin tahdottaisiin rakentaa pelastustie aivan itse; Jumalan valmistamaa pelastustietä ei tahdota kulkea. Ei ole kuuliaisuutta Jumalan sanalle. Ponnistellaan omin voimin autuuden saavuttamiseksi. Kuunnellaan omaa sokeaa järkeä ja oman sydämen petollista ääntä. Järjen neuvo on se, että kun ihminen elää kaikin puolin hyvää ja kunnollista elämää eikä tee lähimmäiselleen pahaa, vaan harjoittaa hyviä töitä, niin kyllä kaikki on kunnossa, minä kelpaan Jumalalle. Näin ajatellaan yleisesti. Sana vakuuttaa meille Jumalan tahtovan, että kaikki pelastuisivat ja tulisivat  tuntemaan totuuden. Mutta raamatullinen totuus onkin se, ettei meille ole maan päällä annettu muuta kuin Jeesuksen nimi, jossa meidän pelastuminen on. ” Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää. ” (1 Joh 5:2.) Sen tähden parhainkaan inhimillinen pyrkimys ei riitä pelastamaan ihmistä.

Jeesus on tehnyt kaikki, mitä meidän autuuteemme tarvitaan. Hän on Jumalan Pyhän Lain täyttänyt. Hän on sovittanut syntimme Golgatan ristillä, niin että meille syntisille on auennut tie pelastukseen. Jumalan armo on meidän syntisten ainoa turva ja toivo. Ja juuri tätä evankeliumia on itse Kristus käskenyt apostolein niin kuin kaikkien muiden Jumalan valtakunnan työntekijöiden saarnata

V Kohtaus. Apostolisuus.

On vaikea sanoa, voidaanko joistain nykypäivän ihmisistä, sananjulistajista, sanoa että he ovat apostoleja. Apostolisuutta ehkä on, sananjulistuksessa ja opetuksessa, kyvyssä kaataa vanhoja asenteita, ja etsiä uutta ja tuoretta puhetapaa. Sitä on pitkäjänteinen työ ja se on rakennustyötä.

Rakennustyö jonka apostolit laittoivat alulle jatkuu nyt meidän keskuudessamme. Vaikka Herran kirkko kohoaakin tämän ajan tuolle puolelle, se on aina oleva rakennus joka on pystytetty ihmisten historiaan ja myös meidän keskuuteemme. Sen pohjakerroksena, kallioperustuksena, oli Pietarin ja muiden apostolien sukupolvi. Herran ylösnousemuksen todistajina ja hänen lähetteinään apostolit olivat ainutkertaisessa asemassa. Heidän todistukseen nimittäin perustuu meidän uskomme.

Mutta vielä on lopuksi kysyttävä: Mitä on apostolisuus? Apostolisuus on tietyllä tapaa rohkeutta. Voisiko asian ilmaista seuraavasti: ROHKEA - UHKAROHKEA - APOSTOLINEN. Se on rohkeutta tehdä pieniä ja isoja asioita, se on uhkarohkeutta asettua uskottomuutta ja välinpitämättömyyttä ja siitä seuraavaa ja nousevaa vihaa ja kiukkua vastaan levollisin ja tyynin mielin. Niin, hyvän omatunnon ihmisten ei tarvitse korottaa ääntään eikä pelätä mitään...  AMEN.