Painakaa kaikki mieleen ja miettikää sitä usein. Jouluaamu - Teille on syntynyt Vapahtaja.

Jouluaamu
Teille on syntynyt Vapahtaja
25 dec mmv Saarna Auran kirkossa
Painakaa kaikki mieleenne ja miettikää sitä usein


Evankeliumi:Luukas 2: 1-20
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Tämä on se perinteinen ja jollain tapaa ainoa oikea joulun jumalanpalvelus meille suomalaisille; jouluaamun kirkko. Mutta nykyään sananpalvelija joutuu, varsinkin pienemmässä seurakunnassa, viettämään näitä joulukirkkoja aika monta. Parhaimmillaan kymmenen päivää ennen aattoa- ja jouluaamua on jokin jolujuttu jossa otetaan varaslähtö jouluun jouluevankeliumeineen ja Enkeli taivaankin lauletaan. Joka kerta pitäisi olla tosissaan ja sanottavaakin pitäisi olla; yksinkertaisesta ja kaikille tutusta tekstipätkästä. Tilannetta voisi verrata perinteisen beduiininaisen päivänpolttavaan tilanteeseen: miten taas loihtia ateria taatelista, vedestä ja vehnäjauhosta. No siinähän kyllä onnistuu, ja tekee noista aineksista maustamistaidolla ainakin 20 eri ruokalajia...

Olemme sanamukaisesti pääaterialla... Tilannetta voisi verrata jouluateriaan jossa sama perhe syö vuodesta toiseen samaa ruokaa. Sitä on toki syöty muuallakin kodin ulkopuolella viiikkoja ennen joulua, mutta nyt sitten oikein kunnolla. Miksi he eivät kyllästy! Eikö jo kuulu murinaa: ”Taas tätä samaa!”

Jouluevankeliumin salaisuus onkin varmaan siinä, että se ei tyhjene vaikka sitä kuinka kaluaisi. Sama pätee raamatun lukemiseen, tai tutun elokuvan katselemiseen, aina avautuu uudenlainen maisema vanhoista tutuista maamerkeistä. Jos rakastat jouluevankeliumia niin pane silmäsi kiinni ja heitä sormesi yhteen kohtaan sen yllä... Puhu sitten siitä... Noin kuvaannollisesti sanoen... Joku sanoo että tällainen ruotimenen on turhaa, riittäisi yksi ja sama ydin: ”LAPSI ON SYNTYNYT, VAPAHTAJA ON SYNTYNYT...”

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen... Jouluevankeliumin ydin on tietysti edellä mainittu, mutta kaikki nuo sanat ovat sen mausteita... 23 lausetta ja 250 sanaa.

Tänään ja tänä vuonna, tällä joulun pää-aterialla, voimme tarkastella yhtä lausetta, tai paremminkin sen toista puoliskoa... Sanat: ”Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.” Olemme kaikki varmasti joskus miettineet jonkin asian merkitystä, jopa tarkoitustakin.

Jotkut ovat periaatteen miehiä... Jollekin suurelle urheilusankarillemme sotilasvalan vannominen oli vaikea asia, niinpä hän antoi juhlallisen vakuutuksen. Tärkeiden asioiden äärellä ollaan säästäväisiä luonteita. Jumalanpalvelusuudistuksemme myötä se, että ehtoollista periaatteessa voidaan viettää joka pyhä on vielä vähän oudompi asia. Asioita halutaan tutkistella ja kypsytellä mielessä ennen ratkaisua ja toimintaa.

Kerronpa pienen jutun jostain kaukaa, mutta ei niin tavattoman kauan sitten; Jumalanpalvelusuudistus oli jo tehty... Kirkkoon tuli vanha mies kuulemaan poisnukkuneen vaimonsa nimen lukemisen. Pitkään oli eletty yhdessä, tutkisteltu toisia, ja monia monia asioita mielessä. Rippikoulukin oli käyty, 70 vuotta sitten... Jumalanpalveluksen liturgina oli nuorehko pappi, ei vielä kaikkea nähnyt ja niin kalttaantunut... Ja tuo mies tuli Jumalanpalveluksen jälkeen kysymään lukiko pappi hänen vaimonsa nimen; oli hän sen lukenut. Sitten tuo vanhus sanoi: ”Nyt minä sitten kävin ehtoollisella!” ”No mutta se on hyvä asia”, vastasi pappi. Vanhus jatkoi: ”Siitä on 70 vuotta kun minä kävin rippikoulun, en ottanut silloin ehtoollista. En ole uskaltanut tulla ehtoolliselle kun se pappi pelotteli niin kauheasti sen oikeasta nauttimisesta.” Keskustelu jatkui vielä tovin, mutta jääköön se heidän välisekseen... 70 vuotta oli tuo mies tutkistellut tuota asiaa mielessään. Eikä kaiketi turhaan...

Meidän raamatussamme tuo sana tutkistella on ollut käännöksessä mukana aivan alusta alkaen. AGRICOLA SEN SINNE LAITTOI. Sana voitaisiin toki kääntää muutenkin: vaikkapa ”miettiä itsekseen”. Vuonna 1972 ilmestynyt Suomen Pipliaseuran ”Uusi testamentti nykysuomeksi” käänsi tuon kohdan näin: ”mutta Maria painoi kaiken mieleensä ja mietti sitä usein”.

Tuo käännös on edelleenkin parasta suomen kielelle tehtyä raamatunkäännöstä; nykyinen käännös on jo tullut siihen ikään että sitä tulisi arvioida vähän kriittisemmin... Ei tarvita kuitenkaan suuria ennustajanlahjoja jos sanotaan että tuota sanaa ”tutkistella” ei tulla virallisesta käännöksestä koskaan muuttamaan. Ja vaikka yksi innostunut, asialleen omistautunut henkilö, pitäisi koko elämänsä palopuheita, niin ei siltikään.

Jouluevankeliumi tahtoo tulla tässä avuksemme opettamaan meitä. Kiinnittäkäämme huomiomme muutamaan asiaan. Kokonaisuutta ajatellen ihmiset ovat sivuroolissa koko jouluevankeliumissa. Historian kulkuun puututaan sananmukaisesti ylhäältä käsin. Ja sitten Jeesuksen äiti Maria...!

Mariakin on vain Jumalan tekojen välikappale. Häneltä ei ole edes kysytty lupaa Jeesuksen äidiksi tulemiselle. Muutenkin kaikki annetaan... Niin on meidänkin laita. Jumalaa emme voi oppia tuntemaan ellei Jumala ole ensin itseään meille ilmoittanut. Evankeliumin totuus annetaan meille, se kuullaan, sitä ei varsinaisesti mietitä, vaan se mietityttää... Maria todellakin painoi kaiken mieleensä ja mietti sitä usein.

Voimme miettiä asiaa myös seuraavalta kantilta. Meillä voi olla muistoja tuovia esineitä, valokuvia tai lehtileikkeitä. Joitakin katselemme ja selaamme, hypistelemme aina tietyin väliajoin; on vain jokin pakottava tarve tehdä niin. Silloinhan me todellakin olemme painaneet mieleen jotain jota todella mietimme usein.

Maria joutui todellakin miettimään paljon ja usein. Hänen esikoispoikansa aiheutti paljon päänvaivaa, ja ensimmäisenä pitkäperjantaina, voimme kuvitella, hän oli todella neuvoton...  Sitten koitti pääsiäisaamu... Ja oliko kaikki selvää vielä hänen kuolemaansakaan mennessä. Paljon sai Maria miettiä, ja usein, ehkä koko ajan elämänsä loppuun asti... Jos tämä kaikki mieleen painaminen ja miettiminen olisi pelkästään meistä kiinni ja meidän huolemme, olisimme mahdottoman tehtävän edessä... Pitäisi löytää Jumala ja vielä oppia tuntemaan hänet. Riittäisikö rippikoulu ja 70 vuotta miettimisaikaa... Ei varmasti riittäisi. Olisimme vain suuren pelon vallassa ja todella neuvottomia. Voisimme kiintyä maailman tuomaan hyvään ja vääränaliseen turvallisuuden tunteeseen. Luottakaamme siihen, että meissä alulle laitettu hyvä työ tulee lopulta päätökseen: ”Evankeliumi painuu mieleemme ja saamme miettiä sen sanoja usein.”

Toinen tärkeä sana, kaksi sanaa jouluevankeliumissa ovat ”Älkää pelätkö!” Jouluevankeliumin sisältö voidaan tiivistää yhdeltä kantilta juuri noihin enkelien lausumiin sanoihin: ”Älkää pelätkö”. Samat sanat lausuu ylösnoussut Jeesus Kristus pääsiäisen jälkeen. Juuri tänään koko maailma tarvitsee noita sanoja enemmän kuin milloinkaan. Uusia pelon aiheita on. Mitä maailma sai kylmän sodan ja kommunismin kukistumisen myötä, uusia pelonaiheita. Mitä suomalaiset saivat pysähtyneisyyden ajan päättymisen jälkeen; uudenlaisen tyhjiön ja arvottomuuden tunteen. Kuka lopulta pitää käsissään maailman kohtaloa? Kuka voi ottaa pois pelkomme ja antaa tilalle rauhan...

Kaikkien ihmisten omatunto tarvitsee kasvaakseen varmuutta, että on olemassa joku, joka pitelee käsissään tämän ajallisen maailman kohtaloa; joku jolla on hallussaan kuoleman ja tuonelan avaimet; joku joka on ihmisen historian A ja O, niin yksilön kuin yhteisenkin historian. Jumala voi yksin antaa perimmäisen vakuutuksen sanomalla: ”Älkää pelätkö!” AMEN.

Kaikki - kaikkialla - kaikkina aikoina. Itsenäisyyspäivä - Kiitos isänmaasta. Epistolasaarna.

Itsenäisyyspäivä

Kiitos isänmaasta

06 dec MMV 
Kaikki - kaikkialla - kaikkina aikoina. 
Khra Torsti Äärelä
I Saarna Paavalin Areiopagipuheesta



Saarnateksti Ap.t. 17: 24-30
Paavali puhui: "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.  Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.' Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen."

Aloituskertomus
Tuntuuko, tai onko sinusta joskus tuntunut siltä, että joku pilailee hyväntahtoisesti kanssasi. Pilailija aivan odottamattomalta taholta. Viime päivinä minä olen joutunut tällaisen kujeilun kohteeksi. Tuossa viime perjantaina, aivan aamuvarhaisella kun jotain aamulämmintä ryystellä yrittelin pieni tyttäreni, joka ei vielä oikein kahta sanaa osaa yhteen laittaa, käppästeli isin työhuoneesta varsin tomeran näköisenä, ja päättäväisenä. Hän oli sieltä muutaman sadan hänen kättensä ulottuvilla olevien kirjojen joukosta ottanut yhden varsin mielenkiintoisen kirjan, jota hän pienen sihteerin ja assistentin ominaisuudessa oli isille taas luettavaksi tuomassa. Ja mikä kirja; tällainen kirjayhtymän ikivanhahko ”Apostolien seurassa”. Se on joskus 1960-luvun loppupuolella ollut keskikoulun uskontotuntien oppikirjana. Joillekin teitä tämä on tutun näköinen. Se on isosisarteni perua. Ehkä säilytän tätä vähän vakavampien jumaluusopillisten kirjojen joukossa muistutuksena siitä mistä oma kiinnostukseni apostolien aikaan joskus kauan sitten alkoi. No, mitäpä siinä on tehtävä? Tietysti voi sanoa: ”Voi kiitos pieni tyttäreni! Kyllä isi sen saarnan siitä apostolien tekojen kappaleesta kirjoittaa... Selasin kirjaa pitkästä aikaa ja varsin tutun näköinenhän se oli... Kului muutama minuutti... Taas hän tuli sieltä hihkuen, ja jotain kädessä jälleen. Salkku oli jäänyt illalla auki ja salkun toisesta taskusta oli hän nyt tuonut tämän pienen muistivihon, yhden monien samankokoisten joukosta. Vihko jota olen siellä jo lähes kuusi vuotta pitänyt. Tämä on muistivihko johon olen kerännyt kaikenlaisia ajatuksia apostoli Paavalista... Joskus kun asioita voi lähestyä vähän epätavanomaisellakin tavalla. Voit kirjoittaa ylös joitain kysymyksiä paikkoihin joista ne usein näet. Paavalista vaikkapa: ”Mitä Paavali teki Arabian vuosina?”, ”Miksi Paavali keskeytti opintonsa Gamalielin akatemiassa?,” tai vähän Juice Leskismäiseen tyyliin laulun ”Jatsin syvin olemus” säkeitä uudelleen riimitellen: ”Mitä Paavali inhosi Apolloksessa?. Tai: Minne Dionysios, se Areiopagin tuomioistuimen jäsen ja Damaris-niminen nainen vievät Paavalin jatkoille Areiopagi-puheen jälkeen? Tuo tänään luettu saarnateksti kun näet jatkuu näin:

31 Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista."
32 Jotkut ivailivat Paavalia, kun kuulivat hänen puhuvan kuolleiden ylösnousemuksesta, toiset taas sanoivat: "Kenties saamme kuulla sinulta tästä vielä toistekin." 33 Niin Paavali lähti heidän luotaan. 34 Muutamat kuitenkin hakeutuivat hänen seuraansa ja tulivat uskoon. Heidän joukossaan oli Dionysios, Areiopagin tuomioistuimen jäsen, Damaris-niminen nainen sekä muutamia muita.

Yhtä kaikki! Tuumasin itsekin jo vähän tyytyväisenä myhäillen: uskotaan, uskotaan... Pistetään saarnakone käyntiin... Mutta, mutta... Aina kun jotain vähän oudompia asioita tapahtuu, niin eihän sitä aina heti kaikkea fattaa... Ensiksi sitä laskee todennäköisyyksiä; molempien tapausten todennäköisyys oli noin yhden suhde kolmeensataankahteenkymmeneen, mutta että juuri nuo kaksi artikkelia, siis se nimenomainen kirja ja juuri se vihko; täytyy kertoa kolmesataakaksi-kymmentä kolmellasadallakahdellakymmenellä, saamme luvun 102 400, siis tapauksen todennäköisyys oli yhden suhde sataankahteentuhanteen neljäänsataan...

Onhan se toki mahdollista, mutta tervejärkisyys on myös hyvä lähtökohta.... Sitten asiaa alkaa ajattelemaan hengellisemmin ja tulee mieleen vaikkapa psalmin sanat: ” Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.” Hetkinen suurta paloa, ja sitten paluu maan pinnalle toisen raamatunkohdan myötä: ”Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.” (Vrt. Uusi testamentti nykysuomeksi: Vaikka minä saisin viestejä Jumalalta ja tietäisin kaiken ja ymmärtäisin kaikki salaisuudet ja vaikka minulla olisi täydellinen usko, joka pystyy siirtämään vuoria, en olisi mitään, jos minulta puuttuisi rakkaus.)

Luukas ja Paavali
Paavali on siis tullut Ateenaan ja hänet on tuotu kaupungin puhujapaikalle; uteliaat ateenalaiset halusivat kuulla mikä oikein oli se uusi oppi? Luukkaan kuvaamana Paavali esiintyy varsin ovelana ja harkitsevana puhujana, jos kohta uhkarohkeana. Paavali oli ollut vähän suunniltaan nähtyään niin paljon jumalankuvia kaupungilla liikkuessaan. Itse puhe jää lyhyeksi ja tuntuu varsin epäuskottavalta että se todellakin on ollut niin lyhyt. Ehkä se onkin vain tiivistelmä. Ei kai sellainen saarnamies kuin Paavali jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Siinä hän oli, kaikkien ateenalaisten viisaiden keskellä... Nyt oli tarjoutunut tilanne josta ei välttämättä olisi eilen vielä voinut uneksiakaan.

Toisaalta on väitetty ja esitetty, että sujuvasanainen Luukas on sepittänyt koko puheen aivan kokonaan, tai suurimmaksi osaksi muutaman säilyneen katkelman perusteella... Antiikin aikana kun näet oli tapana kirjoittaa, ja se oli ihan luvallista hyvälle kirjoittajalle, eikä siinä nähty mitään väärää, että ikään kuin ajateltiin mitähän joku oli siellä tehnyt ja mahdollisesti voinut puhua. Sitten kirjoitettiin niin, ja se oli ihan luotettavana pidettävää tekstiä., varsinkin jos se oli kirjoitettu uskottavasti ja huolellisesti asioihin paneutuen. Antiikin kirjailijan Plutarkhoksen ”Kuuluisien miesten elämänkertoja” on juuri kirjoitettu tällä periaatteella. Ja itse Luukashan aivan kaksoisteoksensa, siis Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen, alussa todistelee toimeksiantajalleen Teofilokselle kuinka hän on todella paneutunut asioihin...

Yhtä kaikki; koko raamatussa ei ole montaa näin lyhyttä tekstikatkelmaa joka oli ladattu niin täyteen asiaa kuin Paavalin Areiopagi-puhe on. Ja jos ymmärtäisimme paremmin puheen siitä miten raamattu on Jumalan inspiroimaa puhetta eivät tuollaiset tekstin ja koko Apostolien tekojen syntyyn liittyvät kysymykset olisi mitenkään kiusallisia tai raamatun uskottavuutta nakertavia. Tekstinhän on, hyvänen aika, tarkoitus puhua jälkipolville; ne ateenalaiset ja tietysti Paavali, ovat kuolleet jo kohta kaksituhatta vuotta sitten. Missä siis ongelma?

Paavalin puhe Ateenassa on sellainen teksti joka avaa jokaisen lukukerran jälkeen uusia ajatuksia... Mitä on oikea Jumalan palveleminen? Miten ihminen voi löytää Jumalan? Vai löytääkö Jumala ihmisen? Mitä se oikein tarkoittaa että olemme Jumalan sukua? Onko Jumala todellakin maailmahistorian herra? Onko Jumala nukkumassa kun loppua ei kuulu? Ja ennen kaikkea: mitä on parannus, ja miten siihen tullaan? Olisiko tässä peräti jatkosaarnan paikka....

Mitä puheella halutaan sanoa?
Puheen asetelma on hyvin harkittu. Kreikkalaisten filosofien suuressa ja maineikkaassa kaupungissa Paavali pitää lähetyspuheen, jossa hän väittää että usko lukuisiin jumaliin on turhaa. Toisaalta hän on varsin muodikas, Jumalan voisi ehkä löytää ilman kristillistä saarnaakin... Puheessa on kuitenkin yksi selvä päämäärä: Jumala on puuttunut maailmanhistorian kulkuun. Jos luemme vielä tekstiä eteenpäin kuulemme sanat joissa puhutaan Jeesuksen tehtävästä ja siitä kuinka hänet on herätetty kuolleista. Viimeisellä tuomiolla epäjumalien palvominen ei auta. Ihminen voi välttää tuomion vain tekemällä parannuksen. Jeesuksen herättäminen kuolleista merkitsee sitä, että nyt ihminen voi uskoa häneen ja odottaa saavansa häneltä pelastuksen. Koska Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista, ihmisillä on toivoa... Jumala on osoittanut - herättämällä Jeesuksen kuolleista - että hän on aloittanut lopunaikojen toimintansa. Ihmisten on annettava oikea vastaus evankeliumin sanomaan. Ihmiskunta on syntinen ja vain Jeesuksessa on löydettävissä pelastus.

Luukkaan kuvauksen mukaan Kreikkalaiset kuuntelivat tarkkaavaisesti puhetta, kunnes puhuja julisti tulevaa maailman tuomiota ja Jeesuksen ylösnousemusta, jolloin he katkaisivat hänet lyhyeltä sanoen: ”Me tahdomme kuulla sinulta tästä toistekin.” Näin päättyi Paavalin puhe ateenalaisille ylenkatseelliseen pilkan henkeen.

Mutta puheen näennäinen epäonnistuminen, ylpeä pilkanteko ja huvittuneen suvaitsevaisuuden ylimielinen ilme kreikkalaisten kuuntelijoiden kasvoissa painoivat apostolin mieltä. Hän oli vieraassa, turhista ylpeilevässä kaupungissa, ilman työtoveria, mestarinsa tavoin ihmisten halveksimana ja hylkimänä. Näin Apostolinen tekojen kirjaan hiipii hiven Ateenan katuja astelevan Paavalin alakuloisuutta. Oli hyvä että Dionysios ja Damaris ja ne muut lähtivät hänen mukaansa, veivät hänet jatkoille, vaikka esimerkiksi minulle ainakaan ei ole selvinnyt: minne ja mitä siellä tapahtui... Mutta varmasti jotain tapahtui! Historia on osoittanut, että kristinusko on ollut voitokkain näennäisissä tappioissaan. Siemen oli kylvetty. Paavali ei tiennyt ylös Akropoliin temppeleihin katseensa luodessaan, että oli tuleva päivä jolloin vanhat temppelit olisivat kristittyjen kirkkoja. Samoin on tänään: Ymmärtämättömien ihmisten teoissa on oikeuden siemen, Jumalan tahtoa voi vastustaa, mutta ei itse Jumalan tekoja...

Parannus
Tuosta puheesta on siis kauan aikaa. Moni kukoistava kansa on luonut mahtavia valtakuntia, ne ovat sortuneet. Uusia valtoja on noussut, ja taas kaatunut... Monia oppeja on noussut kukoistukseen, vain jäädäkseen filosofian historiaan reunahuomautuksina... Ihminen on aina kuitenkin ollut sama; syntinen ja vääriä jumalia palvova. Vaikka historian loppua ei vielä näy on ihminen edelleen syntinen, ja siksi parannusta tarvitseva.

Paavali ei kuitenkaan kerro, miten parannus tehdään tai miten  siihen tullaan. Ainakaan tässä kohden.. Voimme miettiä omaa elämäämme, ja etsiä vastausta sitä kautta: Olenko elänyt hyvin? Siinä se kysymys on! Mutta parannus ei ole ihmislähtöinen asia. Paavalikin saarnasi parannuksen vaatimusta, ja myös perusteli sen... Parannuksella tarkoitetaan uskonnollista mielenmuutosta.

Parannukseen tullaan sanan kuulemisen kautta... Ei se ole ihmistekoista katumusta vaan todellista sydämen tuskaa, kuoleman tulen kärsimystä. Jos sellaista kärsii tietää että parannus on alkanut, mutta toisaalta sen, että se ei pääty milloinkaan. Parannusta tarvitaan aina. Varmastikin väite siitä, että monesti julistetaan liian halpaa armoa pitää paikkansa.Halpaahan armo on, ei sitä ihminen voi ostaa, eikä ansaita. Se on ihmissuvulle ansaittu yhden miehen kuuliaisessa elämässä, siksi sitä on niin julistettavakin. Kun puhumme siitä että sanaa on julistettava oikein, ei se tarkoita juuri halvan armon hokemista. Oikeaan evankeliumiin kuuluu sekä lain että evankeliumin julistaminen. Miten meistä kukaan voi sanoa jostain ruoasta: ”Tämä on hyvää”, jos et tiedä mikä on pahaa. Laki on siinä, että katsomme peiliin, tai että meidät otetaan niskasta kiinni ja joudumme katsomaan peiliin: katso itseäsi, oletko elänyt hyvin, oletko tullut hyväksi omasta itsestäsi lähtien...

Voimme ehkä ymmärtää mitä tällä tarkoitetaan paremmin kun ajattelemme papin vanhaa, mutta edelleen virallista juhlapukua. Kaksi isoa liperiä ovat ennen muistuttaneet juuri tästä, tai ne on haluttu nähdä tämän asian symbolina, muistuttavana kuvana. Onko sitten täysin sattumaa kun nykyisessä, melkein aina käytetyssä papinpuvussa on vain yksi valkoinen päre, ja siitäkin näkyy vain ison sokerinpalan verran...

Parannusta tarvitaan myös että osaisimme oikealla tavalla olla kiitollisia niin monista asioista. Vain hätääntynyt ja armahduksen kokenut sielu ymmärtää mitä perimmältään tarkoitetaan vaikkapa Isä Meidän rukouksen pyynnöllä: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.” Martti Luther muistuttaa meille Isossa katekismuksessaan: ”Elämäämme ei kuulu ainoastaan se, että ruumiimme saa ruoan ja vaatetuksen ynnä muut  tarpeensa, vaan sekin, että me levossa ja rauhassa tulemme toimeen niiden ihmisten kanssa, joiden keskuudessa elämme ja joiden kanssa joudumme kosketuksiin jokapäiväisissä toimissa ja kaikenlaisissa olosuhteissa ja tilanteissa, sanalla sanoen, siihen kuuluu kaikki se, mikä koskee toisaalta perhe- ja naapuruussuhteita, toisaalta kansalaissuhteita ja hallitusta.

Oikein puhut Martti, jälleen kerran.... Ja olet oikeassa  vielä viidensadan vuodenkin päästä. Hyvään jonka saamme kuuluu myös isänmaa. Isänmaasta on lupa nauttia ja sen puolesta voi juhlia. Mutta ei ole toinen päivä toista kummoisempi ihmislapsella sen suhteen etteikö hän joka päivä tarvitsisi parannusta.” Me synnymme perheisiin, sukuihin ja heimoihin, lopulta kansakuntiin ja liittovaltioihin. Ja on olemassa monenlaisia isänmaita, maallinen ja valtiollinen, kristityn kannettava isänmaa Pyhän sanan eli Raamtaun muodossa, ja jossain rajan tuolla puolella, maailmankaikkeuden salaisissa paikoissa, jos tätä uusvanhaa ja ensimmäisenä adventtina pohtimaamme käsitettä käytämme, myös lopullinen kansalaisuusrajat rikkovat taivaallinen isänmaamme.

Lopetus
Paavali sanoi ateenalaisille: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Tänään tuo vaatimus kuuluu vielä pontevammin ja laajennettuna: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla ja kaikkina aikoina tekemään parannuksen. Kun käännyt Jumalan puoleen olet jo nähnyt itsesi peilistä, olet osallisena parantavista voimista. Vaikkakin se tekee kipeää, ja samaan käsittelyyn joudut aina uudelleen ja uudelleen. Ja lopulta löytää ihminen vastauksen; en ole elänyt hyvin: Herra armahda!

Tuosta puheesta on kulunut siis kauan, mutta sen sanat eivät meitä rauhaan jätä. Vaikka näyttäisi siltä, että meitä on täällä tänään enemmän kuin muutama jotka lähtivät Paavalia seuraamaan kun hän oli puheensa pitänyt, ne joiden joukossa oli Dionysios, Areiopagin tuomioistuimen jäsen, Damaris-niminen nainen sekä muutamia muita, ei kirkon aika ole lähelläkään täyttymystä. Tai mistä me sen tiedämme, toisaalta sen pohtimenen on turhaa... Näillä jatkoilla istutaan vielä jonkin aikaa; onko kello edes puoli neljä aamulla...

Me asetamme niin helposti yhden päivän muita paremmaksi. Hänelle, joka vaatii meitä parannukseen on tuhat vuotta on kuin yksi päivä. Hänelle, joka tulee joskus muistuttamaan meille ettei kaikkea pidä ottaa niin vakavasti, vaikkapa pienen lapsen tahattomilta näyttävillä tempuilla, olemme me kaikki hyvin tärkeitä. Ei hän muuten vaatisi meitä tekemään parannusta. Hän tahtoo meiltä alati kysyä; oletko elänyt oikein? Kuinka on sen parannuksen laita josta minä puhuin kerran Paavalin suulla, tai Luukkaan sulalla, miten vain sinun parhaiten sopii ymmärtää... AMEN