"Perusasiat tuovat elämää." 17 Sunnuntai helluntaista - Jeesus antaa elämän. 1. vsk.

17 Sunnuntai  helluntaista
Jeesus antaa elämän
26 sept MMIV Saarna  Auran kirkossa.
Khra Torsti Äärelä
Virkaanastujaissaarna
Perusasiat tuovat elämää

Evankeliumi: Luuk. 7: 11–16

Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: »Älä itke.» Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: »Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!» Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: »Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.»


Aloitus
Jossain päin maata, näin kerrotaan, eli kyläkunta rauhallista elämäänsä. Yhtäkkiä kylän elämää tuli häiritsemään jonkinsortin pirulainen, ei välttämättä pääpiru, mutta aikamoinen kiusaaja kuitenkin. Se osasikin tehdä elämän hankalaksi. Mistäpä apua tilanteeseen? Jossain kylän liepeillä asusteli viisas mies, jonka apuun turvauduttiin joskus kun oli pakko. Hänestä ei muuten liiemmälti pidetty; sen lisäksi että hän oli viisas, neuvokas, kekseliäs ja erittäin ovela, oli hänessä jotain hankalan miehen vikaa. Mutta monta kertaa hän kuitenkin oli pelastanut kyläläiset pinteestä. Entäs nyt? Lähti asialle valtuuskunta oikein kyläpäällikkön johdolla. ”No mitä nyt taas huusi viisas mies jo kaukaa valtuuskunnan nähtyään?; ”No kun tuota pirulainen kiusaa, ei saa hetkenkään rauhaa.” Jaa, minä en nyt voi suoralta kädeltä luvata mitään. Ootelkaa rauhassa, tulen huomenna jos kerkeän, muutaman päivän päästä ehkä viimeistään...

Kului muutama päivä. Ilmestyi sitten tuo viisas keskelle kylää, eikä aikaakaan kun tuli hänenkin luoksensa tuo pirulainen. No mitäs piru, sanoi viisas mies... Miehen rohkea käytös sai pirulaisen hieman hämilleen. No, tulen tästä karjaa kiusaamasta, piimää lypsävät, sanoi pirulainen hyvin röhisevällä äänellä... Tuota kun olisi yksi homma tehtävänä. Sinä kun olet pirulainen niin taitava. Katos tässä! Saatkos tuota suoraksi, sanoi viisas mies ja antoi pirulaiselle partakarvan, vähän sellaisen kihervän. Pikku juttu sanoi pirulainen, pikku juttu... Ja ryhtyi pirulainen työhön. Kaikkea se yritti, laittaa siihen vastakierrettä, vetää hampaanvälissä, kastella ja ties mitä... Aikaa meni varttitunnin varten, mutta ei tuo karvan suoristaminen oikein onnistunut. Piru mulkaisi viisasta miestä kulmain alta ja kysyi: ”No onkos näitä paljonkin? No tuota onhan noita parikymmentä isoa jauhosäkillistä tuolla meikäläisen aitassa, sanoi viisas mies. Pirulainen meni hyvin synkäksi, ja luikki vähin äänin paikalta, eikä tuohon kylään ole sen koomin enää tullut. Yksinkertaisella konstilla hän ajoi pirulaisen tiehensä. Mies sai löysän kiitoksen jos sitäkään. Meni jälleen omiin oloihinsa. Tarvitsivatko kyläläiset jos vielä hänen apuaan, sitä emme varmasti tiedä. Todennäköisesti hädän hetkellä tarvitsivat....

Johdanto
Tuo kertomus kuvaa jotain peri-inhimillistä piirrettä. Hädän hetkellä etsitään apua vanhoista arvoista, ja toisaalta: kiittämättömyys on maailman palkka. Mutta tuo kertomus, joka on vain muunnelma ikivanhasta perinteestä on aika moniselitteinen. Monta kysymystä herää: Miksi tuo mies eli erillään kyläläisistä; Miksi hän oli hankalan miehen maineessa, ja ennenkaikkea; Miksi häneltä aina haettiin apua tiukan paikan tullen??? Näemmekö tässä tarinassa jotain opetusta joka koskee jotain laajempaa, peräti kirkkoamme, sen perusyksikköä, seurakuntaa.

Ei ole aivan merkityksetöntä millaista ominaistuoksua kirkko, tai paremminkin seurakunta levittää. Tietysti on kaikkein kauhein tilanne jos ylipäätänsä mitään tuoksua ei leviä. Se on seurakunnan kuolema.

Niin paljon kuin saammekin kiittää eri suuntauksia ja herätysliikkeitä, ovat ne varmasti jollain tavoin, varsin selkeästikin jakaneet monessa seurakunnassa seurakuntalaisten joukkoa. Ja onpa sellaisella henkilöllä joka jotain väriä ei ole suostunut tunnustamaan ollut uskottavuusongelmia,

George Foreman
Jos tuo juttu pirulaisesta ja viisaasta miehestä pitää ottaa vain juttuna tai vertauskuvallisena kertomuksena, niin otetaan toinen juttu aivan elävästä elämästä, vaikkei enää olekaan olympialaisten aika. Se kun kertoo eräästä olympiavoittajasta.

Amerikkalainen nyrkkeilijä, Mexicon vuoden 1968 kisojen raskaansarjan olympiavoittaja ja myöhemmin ammattilaismestari, George Foreman oli nuorempana aika pahatapainen kaveri, ja aikuisenakin. Mutta sitten hänelle tapahtui jotain. Sanotaan, että hän tuli uskoon... Joskus 80-luvun puolivälissä Mihin uskoon? Tuntui vain siltä, että kukaan ei ottanut häntä oikein vakavasti. ”Niin, olet uskossa, mutta mihin liikkeeseen kuulut? Baptistiko olet, ja minkä suuntauksen baptisti? Ja lukematon määrä muita tiedusteluja hänen uskonsuunnastaan. Siinä maassa kun on vähän enemmän eri suuntauksia kuin meillä...

Uskokaa tai älkää! Parannuksen tielle lähtenyt nyrkkeilijämme ei osannut sanoa mihin porukkaan hän oikein kuului. Hän vain koetti vakuutella kyselijöitä sanomalla: Sillä ei ole nyt mitään väliä! Ylösnoussut Jeesus Kristus on vapauttanut minut kaikesta pahasta ja menneisyyteni painolasteista... Kyllähän tuollaiset kyselyt ymmärtää siltäkin kantilta, että olisihan siinä jokin pulju saanut vankkureilleen uutta puhtia ja vauhtia. Foreman oli todella pahatapainen mies ja sellaisen henkilön elämänmuutos taatusti aina herättää huomiota...

Jotain tekstistä

Päivän evankeliumi kertoo siis siitä kuinka Jeesus antaa elämän. Se on kertomus hyvin konkreettisesta, tosiasiallisesta tapahtumasta. Ensi vuonna tänä samana pyhänä saarnataan evankeliumitekstistä, joka kertoo Lasaruksen herättämisestä.

Paremmin kuin monena muuna Heran päivänä juuri tänään saamme evankeliumi-tekstin kautta syvän muistutuksen uskomme perusteista, ensimmäisestä perusteesta, pääsiäisuskosta. Nainin lesken poika, Lasarus, pääsiäinen, pääsiäisusko tuovat mieleen myös herätyksen ja herätysliikkeet. Kuitenkin kaikki ovat lopulta riippuvaisia ensimmäisen pääsiäisen ihmeestä. Sillä kristillisen uskon ja elämän alueella ei juuri niin uutta voida esittää. Kaikki uudistuminen lähtee liikkeelle siitä, että katsotaan kaiken liikkeelle panevaan voimaan ja tapahtumaan. Ja siihen voidaan katsoa ilman mitään otsaleimaa tai yhdistyksen jäsenyyttä. Sillä lopulta ei ole olemassa katolista, ortodoksia, protestanttia, helluntailaista, babtistia, adventistia, metodistia ja meidän mittakaavassa körttiä, lestanttia, rukoilevaa, evankelista, viitoslaista tai kuutoslaista. Kaikki ovat yhtä siinä perustapahtumassa jossa ihminen siirtyy kuoleman valtapiiristä Jeesuksen valtapiiriin.

Mutta mistä saada elämää seurakuntaan, elämää yksittäisen ihmisen elämään. Kysymyshän on siitä, ettemme sitä itse voi hankkiakaan, aivan kuten ne kyläläisetkin olivat neuvottomia ilkeän pirulaisen kourissa. Tarvittiin nöyryyttä katsoa tuttuun ja turvalliseen, toisaalta vaikeaan ja ongelmalliseenkin.

Kysymys on pienistä asioista. Pienistä asioista joita tehdään huolellisesti, yksin ja yhdessä. Urheilusta on niin helppoa ottaa esimerkkejä, olemmehan me vielä, Ateenan kultamitallittomasta saavutuksesta huolimatta, edelleen urheilukansaa. Suomen jääkiekkomaajoukkue ylsi kaikkien aikojen parhaaseen saavutukseen hyvin yksinkertaisilla eväillä, niistä piti vain pelaajille muistuttaa, sanoisinko varsin lakihenkisellä ja raivokkaalla ”saarnalla,” tässä tapauksessa valmentajan kovalla käskytyksellä. Ja homma toimi. Lopulta kauttaaltaan lahjakkaampi miehistö oli vielä tässä vaiheessa parempi.

Kysymys on pienistä asioista. Pienistä asioista jotka ovat aina lähellä ja saatavilla. Tulkaa aina paikkaan jossa viljellään Jumalan sanaa ja jaetaan ehtoollisen vahvistavaa sakramenttia; yksityisessä elämässänne raamattua tulee tutkistella, tai kuunnella sanaa, kukaan ei voi väittää ettei siihen ole aikaa tai mahdollisuuksia. On tehtävä perusasioita niissä puitteissa kun ne ovat mahdollisia, ja lopulta syntyy tulostakin, tai sitä annetaan meille...

Kehotussanat
Otetaanpa esille yksi perusasia. Niinkin yksinkertainen asia kuin rukous! Monet turvautuvat rukoukseen vasta, kun ovat vaikeuksissa. On ajattelematonta ja eksyttävää menetellä sillä tavoin. Toki teemme oikein, jos ahdingossa ollessamme rukoilemme, mutta teidän tulisi muistaa puhua Isällenne myös, kun kaikki sujuu hyvin. Ja meidän tulee aina esittää todelliset pyyntönne salassa. Älkää antako ihmisten kuulla henkilökohtaisia rukouksianne. Kiitosrukoukset sopivat esitettäviksi palvojien ryhmissä, mutta sielusta tuleva rukous on henkilökohtainen asia. On olemassa vain yksi kaikille Jumalan lapsille sopiva rukouskaava, ja se kuuluu: "Tapahtukoon kaikesta huolimatta sinun tahtosi." Kun ihminen kuulee Jumalan hengen puhuvan ihmissydämen sisällä, tällaiseen kokemukseen kuuluu erottamattomasti se tosiasia, että Jumala samalla kuulee tuon ihmisen rukouksen.

Jopa synnin anteeksisaaminen toimii tällä samalla ereh-tymättömällä tavalla. Taivaassa oleva Isä on antanut sinulle anteeksi jo ennen kuin olet edes ajatellut sellaista häneltä pyytää, mutta tällainen anteeksianto ei ole henkilökohtaisessa uskonnollisessa kokemuksessasi tarjolla ennen kuin itse annat anteeksi kanssaihmisillesi. Jos asiaa ajatellaan tosiasiana, ei se, että annat anteeksi lähimmäisillesi, ole Jumalan anteeksiannon ehto, mutta jos asiaa ajatellaan kokemuksena, se nimenomaan on Jumalan anteeksiannon ehto. Tästähän Isä Meidän rukouskin selityksineen puhuu. "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” Jos joku ei ole tätä asiaa vielä kokeillut, niin nyt voi kokeilla...

Niin, nykyään harvempi väittää nähneensä pirulaisia, mutta pitää kuitenkin luonaan olemusta painavaa kuormaa. Monesti pienillä asioilla, arkisessa elämässä, työpaikoilla, kotona, saadaan asioihin järjestystä ja selkeyttä. Ei pidä käsittää että joku Isä Meidän - rukous olisi taikalause tai mantra; se on paljon enemmän kaikessa yksinkertaisuudessaan. Se on sana jossa Vapahtaja tulee lähellemme tekemään aivan yksinkertaisia asioita kanssamme ja sitä kautta antamaan elämää, antamaan voimaa arjessamme, ajamaan pois kiusaavat arkipaholaiset.

Isä meidän-rukouksen tärkeydestä ei voida koskaan liiaksi puhua. Osoittaessaan Ison katekismuksen oman aikansa papistolle antoi Martti Lutherkin sille lähtemättömän tärkeän aseman. Ja millä tavoin tolkuttamasta päästyään tolkuttaa yksinkertaiasisa asioita; siitä tulee mieleen, kas kummaa, eräs jääkiekkovalmentaja ja hänen tyylinsä.

Lopetus
Seura tekee kaltaisekseen. Mutta sekään ei riitä; on etsittävä todella hyvää seuraa, on tehtävä parannus ja laitettava pois kaikki sellainen joka ei rakenna yhteistä seurakuntaa, seurakunta kuten hyvin valmennettu jääkiekkojoukkue lähtee tekemään vain varmoja perusasioita, ja menestys annetaan vääjäämättä. Pelitoveria ei jätetä, samoin kuin ei lähimmäistäkään. Itsekkyydelle ja nurkkakuntaisuudelle ei ole enää sijaa. Lapsen usko ja lapsellisuus eivät myöskään ole sama asia. Lopulta voimme kokemuksella lukea apostoli Paavalin sanat: ”Kun olin lapsi, puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun ole mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen”.  AMEN

"Olennaista etsimässä." 16. sunnuntai helluntaista - Jumalan huolenpito. 1. vsk.

16 Sunnuntai  helluntaista
Jumalan huolenpito
19 sept MMIV saarna  Auran kirkossa
Khra Torsti Äärelä
Olennaista etsimässä

Evankeliumi Matt. 6: 25–34

Jeesus sanoo: »Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.»

Eräs jutu Sattuma-Villestä.
Aivan alkuun pitää kertoa jotain semmoisesta peräpohjolalaisesta puolittain taruhenkilöstä, nimittäin sattuma-villestä. hän on sellainen vähän levoton kaveri, ennenkaikkea puheissaan. moneen kiperään tilanteeseen hän joutuu, mutta aina hän selviää niistä hyvän selittelytaitonsa ja nokkelan kielensä avulla, ja hänellä on aina hyviä kavereita, ja jo nekään eivät auta, niin silloin vaihdetaan paikkakuntaa, joskus ovat nopeat jalatkin tarpeen. mutta sattuma-ville on äärimmäisen hyvätuurinen kaveri, kerrankin hän sai ongella jättimäisen hauen, semmoinen yli 25-kiloisen ja tuhdin koivuhalon kokoisen, tosi pullean hauen. no! lapin poikana hän ei siitä pahemmin välitä. poieshan sellainen krokotiili ja jänkhäkoira heitetään, mutta aukasipa kuitenkin hauen vatsan ja kas kummaa; siellähän oli oikein komea taimen, semmoinen nelikiloinen. sattuma-ville perkasi taimenen ja löysi sen vatsasta oikein ison kultahipun, semmoisen sormenpään kokoisen. tuumasi vain: no oishan tässä voinut käydä pahemminkin... Niin... paljon muutakin olisi kerrottavaa sattuma-villestä...

Evankeliumi. Matteus ja vuorisaarna:
Jälleen kerran olemme vuorisaarnan äärellä. Jeesuksen sanontojen kokoelma, jolla on oma vastineensa Luukkaankin kertomuksessa. Samat asiat hieman eri tavalla sanoen. Aina kun mietimme sitä, mitkä Jeesuksen suussa olevat sanat ovat aidoimpia, voimme olla varmoja siitä, että aidoimmin Mestarin ääni kuuluu siinä mikä on vaikeinta käsittää, se mikä saa meidät kippuroitsemaan ja vaivaamaan eniten päätämme. Siitä sen tunnistaa.

Tietysti voi kaiken asettaa kyseenalaiseksikin, tai sivuuttaa kokonaan. Sellaisessa tulkintatavassa joka näkee vuorisaarnan vain puheena joka on osoitettu perinteisesti sanottuna ”lain saarnaksi” tällainen vaara on olemassa. Koko Jeesuksen ankaran puheen tarkoituksena on vain osoittaa ihmisen syntisyys. Näin viedään pohjaa pois Jeesuksen opetuksen ymmärtämiseltä, ajaudutaan hyvin yksioikoiseen uskontulkintaan; tärkeintä on vain Jeesuksen työ, ei hänen opetuksensa.

Mutta kysymyksiä saa esittää. Onko uskomme ja kirkkomme opetus passivoivaa? Kaikki olisi ennalta määrättyä ja loppujen lopuksi jos Jumala on ennalta tiennyt ketkä pelastuvat, mitäpä sitten millään on väliä. Voisi heittäytyä huolettomaan elämäntapaa... Voi myös kysyä: Voivatko päivän evankeliumin sanat lohduttaa meitä ja puhutella, laittaa jopa toimimaan ja elämään? Ja hyvin oikeutetusti ja perimmäisenä; oliko Jeesus oikeastaan luterilainen?

Nimittäin tuo evankeliumin sisältämä kehotus: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Sillä opetuksemme mukaan emme me voi etsiä itse mitään, siis omin voimin... Näin se kuulkaa on? Ei varmasti ole pahitteeksi jos ainakin kerran vuodessa luetaan yksi pätkä jostain kirkkomme tunnustuskirjoista

CA 13:  Eli sidottu ratkaisuvalta
Oppimme puhuu niinsanotusta sidotusta ratkaisuvallasta aivan näillä sanoilla. Vapaasta ratkaisuvallasta seurakuntamme opettavat, että inhimillisellä tahdolla on tietty vapaus pitää yllä yhteiskunnallista vanhurskautta ja tehdä valintoja järjelle alistetuissa asioissa. ilman pyhän hengen apua se ei kuitenkaan pysty saaman aikaan Jumalan vanhurskautta, sillä sielullinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on. ja edelleen: me tunnustamme että kaikilla ihmisillä on vapaa ratkaisuvalta, koska heillä on järkiperäinen arvostelukyky, vaikkakaan sen varassa ei ilman jumalan apua kyetä alkamaan eikä varmasti päättämään mitään, millä on merkitystä jumalasuhteessa, vaan se on voimassa ainoastaan tämän elämän toimissa, niin hyvissä kuin pahoissakin. Hyviksi sanon tällöin tekoja, jotka ovat lähtöisin luonnollisesta hyvästä, kuten työn tekeminen pellolla, halu syödä ja juoda, halu saada ystävä, halu pukeutua, halu rakentaa talo, halu ottaa vaimo, harjoittaa karjanhoitoa, opetella kaikenlaisia hyviä taitoja tai haluta mitä hyvänsä sellaista, mikä on hyvää maallisen elämän kannalta. kaikki nämä pysyvät kuitenkin voimassa vain jumalan johdatuksesta, vieläpä ovat olemassa ja ovat saaneet alkunsa hänestä ja hänen kauttansa. pahoilla teoilla tarkoitan halua palvella epäjumalaa, halua murhata jne.

Jos siis joku yksioikoisesti saarnaa, että ihmisen tulee tehdä valinta hyvän ja pahan välillä, niin silloin hän eittämättä ja yksiselitteisesti saarnaa tunnustuksemme vastaisesti. Ihminen ei tee uskonratkaisua, kylläkin niin voi näyttää. Tällöin on saarnassa, opetuksessa ja evankelioinnissa tuotava ilmi Pyhän Hengen työ, samoin se, että on olemassa selkeä saarna ja opetusvirka ja jumalanpalvelus jossa evankeliumia ja oppia puhtaasti saarnataan, opetetaan ja julistetaan.

Mutta kuinka se sitten on? Miten meidän on tulkittava Jeesuksen sanat vuorisaarnassa? Avaimen voimme löytää päivän evankeliumista itsestään. Sanat: Olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin taivaan linnut! Linnut jotka Taivaallinen Isä ruokkii! Jeesuksen puhe on kielikuvien puhetta, vertauksen puhetta. Kun katsomme Matteuksen kuudennen luvun alkupuolta, niin siellä on Isä Meidän-rukous. Ja mitä päivän evankeliumimme oikeastaan on, on tuon rukouksen selitystä ja tulkintaa. Isä Meidän rukous on itsessään täydellinen uskontunnustus, lapsen puhetta rakastavalle Isälle, kaikkivaltiaalle, kaiken hyvän lahjoittajalle, kunnian antamista hänelle joka armahtaa, hänelle joka on lähestynyt ihmistä ja armahtanut hänet. Kyllä Jeesus tuossa kohden oli luterilainen. Lopulta hän antaa kunnian Jumalan teoille.

Jumalan valtakunta
Mutta entäs se Jumalan valtakunta? Se jota voimme Hengen avulla etsiä? Niin että mikä on valtakunnan salaisuus? Se on yhteys. Jeesuksen yhteys opetuslapsiinsa oli elämänyhteyttä, joka käsitti kaikki elämänalueet. Yksityisen ihmisen koko elämä elettiin opetuslapsiseurakunnassa. Ja tuo yhteys oli elävä todistus Jumalan Pojan todellisesta ihmisyydestä. Jumalan Pojan ruumiillinen läsnäolo vaatii, että hänelle on annettava koko ruumiin uhri ja hänen kanssaan on elettävä myös jokapäiväinen elämä. Myös ihmisen koko ruumiillinen elämä kuuluu hänelle, joka on hänen tähtensä ottanut ihmisruumiin. Opetuslapsi kuuluu seuraamisessa erottamattomasti Jeesuksen ruumiiseen. Tästä todistavat myös tiedot nuoresta seurakunnasta Apostolien teoissa: ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” Ja vähän myöhemmin samassa kirjassa: ”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä hän omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä.” Tuo on myös kiitollisen ihmisen elämää...

Jälleen kerran on syytä huomauttaa, Jeesuksen varsinaista työtä ja opetusta ei saa erottaa toisistaan, pelkkä mekaaninen sovitusopin hokeminen ei riitä, ei se ole koskaan riittänyt. Se on vain tien puoliväliin kulkemista. Kunpa vain muistaisimme, että sovituksesta ja ylösnousemususkosta alkaa Jumalan valtakunnan etsiminen. Kristittynä eläminen on aina elämistä suhteessa toisiin ihmisiin.

Kehotussanat:
Meidän tulee ymmärtää uskonelämän toteutuminen niin, että vapaana huomisen murheista ihminen voi ja saa luottavaisesti tarttua tähän päivään ja elää. Niin; Isä Meidän rukouskaan ei puhu mitään huomisesta päivästä, se kehottaa elämään juuri nyt. Kaikesta tästä, näiden lauselmien terävyydestä heijastuu se radikaalisuus, jolla Jeesus haluaa vapauttaa meidät elämään. Todellista elämä on vasta silloin, vasta silloin kun se otetaan vastaan lahjana, ja juuri sen vuoksi uskalletaan elää syvässä luottamuksessa.

Mutta mitä tulee kiitollisuuteen ja sen osoittamiseen; siinä voisimme ottaa hieman oppia Sattuma-Villestä. Nuo sanat: ”No olisihan tässä voinut käydä pahemminkin.” Ne muistuttavat meitä kaiken katoavaisuudesta, suurenkin onnen hetkessä on aina läsnä muistutus kaiken katoavaisuudesta. Mutta myös siitä, että kaikki on lahjaa, ja että aina on parempi olla kiitollinen pienistä asioista.

Mutta vielä jotain kiitollisesta ihmisestä. Kiitollinen ihminen antaa lamppunsa palaa kirkkaana, sovituksen ja ylösnousemususkon voiman tulee näkyä, ei uskova voi olla synkän näköinen aivan kuin arkkipiru istuisi olkapäillä painamassa ja ahdistamassa ja hangolla takamuksia sorkkimassa. Sellainen ihminen ei ole kristitty, vaan hän on pelkkä raukkamainen kyttä joka arvostelee toisia, mittaa ja mitoittaa. Hän on omavanhurskas, hänen uskonelämänsä on ontto, sitä pitää pönkittää löytämällä toisesta vikoja. Ja tässäkin jysähtää päähän vuorisaarnan sanat: ”niin kuin te mittaatte, niin tullaan teillekin mittaamaan.”

Sama vuorisaarna sanoo vielä nämäkin sanat: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaassa.” AMEN.

"Tehkäämme mekin samoin." 14. sunnuntai helluntaista - Lähimmäinen. 1. vsk.

14 Sunnuntai  helluntaista
Lähimmäinen
05 sept MMIV saarna  Auran kirkossa.
Khra Torsti Äärelä
Tehkäämme mekin samoin.

Evankeliumi: Luuk. 10: 25–37

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: »Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?» Jeesus sanoi hänelle: »Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?» Mies vastasi: »Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» Jeesus sanoi: »Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.» Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: »Kuka sitten on minun lähimmäiseni?» Jeesus vastasi hänelle näin: »Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?» Lainopettaja vastasi: »Se, joka osoitti hänelle laupeutta.» Jeesus sanoi: »Mene ja tee sinä samoin.»

Aloitus
Kun aloittelin näitä pappishommia Kajaanissa jokunen vuosi sitten oli muutto edessä. Huomasi miten neljätoista vuotta pääkaupungissa oli kartuttanut melkoisen vuoren tavaraa. Paljon piti viedä jätehuoneeseen, kaikki mitä kellarinkin varastosta löytyi ei mahtunut muutamaan isoon standarttikokoiseen jätelaatikkoon. Jotain piti jättää ystävienkin huostaan. Muunmuassa suurin osa opiskeluajan muistiinpanoista, muutama iso mappi.

Kului vuosia ja nuo mapit olivat säilytyksessä. Ne olivat tavallaan joutuneet, pienen mutkan kautta henkilön haltuun, joka ei niiden arvoa sillä lailla enää ymmärtänyt, tai ei halunnut ymmärtää. Hän halusi itselleen enemmän varastotilaa. Oli määrä-aika hakea ne pois. Liian hankalan tilanteen edessä sitten totesin. Antaa olla, laita ne roskiin. Eiköhän ne ole tallessa. Jossain...

Eihän tuossa ole mitään uutta. Tuohan on tarinana vain pieni muunnelma ikivanhasta tarinanpätkästä, josta tunnetuin on kertomus antiikin ajan kuuluisasta runoilijasta ja filosofista Simonideesta, joka oli kaunopuheisuudellaan ja taiteellaan rikastunut ja oli merimatkalla kun ankara myrsky yllätti laivan. Piti heittää tavaraa laidan yli, ja Simonides menetti kaiken. Tähän joku virkkoi kauhuissaan, miten Simonides saattoi olla niin tyyni. Ja siitä nuo sanat OMNIA MEA MECUM PORTO; kaiken omani kannan mukanani. Toisinsanoen: henkiset tietoni ja kykyni ovat ainoa mikä minulla on arvokasta, ja nehän ovat aina mukanani. Vaikka kaikki ulkonainen katoaa tai tuhoutuu, on minulla aina mukanani uuden alku...

Herää kysymys; mitä kristittynä eläessään voi heittää pois, henkiseen romukoppaan, ja mikä on tärkeää...

Vertaus Laupiaasta samarialaisesta on yksi Jeesuksen tunnetuimmista vertauksista. Voisi sanoa jopa, että se on Tuhlaajapoika-vertauksen ohella toinen päävertauksista. Meidän luterilaisten oppi-isällemme Martti Lutherille se oli yksi rakkaimmistta raamatun kertomuksista. Siitä voitaisiin hänen mukaansa saarnata vaikka joka sunnuntai loputtomasti, ja kuitenkin koko kristillinen usko ja elämä tulisivat sen avulla sanotuksi. Tekstissä on tavallaan kaksi osaa, alku jossa tavallaan tiivistetään koko raamatun käsitys ihmisenä olemisesta, ja sitten jatkokysymys ja vastaus.

Jotain tekstistä
Evankeliumikatkelma on paljon puhuva. Ei ihme että joku on ajatellut, että siitä voisi saarnata vaikka joka pyhä. Tekstin äärellä on kysytty sukupolvesta toiseen, aikakaudesta toiseen: ”Kuka on laupias samarialainen.” Laupiaaksi samarialaiseksi on tarjottu jopa työväenliikettä ja kommunistista puoluetta. Jokaisella aikakudella on oma korostuksensa.

Varmastikin vertauksessa Laupiaasta samarialaisesta kuulemme Mestari Jeesuksen omia sanoja. Kirjoittaja on kuitenkin elänyt tilanteessa, jossa noita sanoja on jo täytynyt tulkita uudella tavalla. Eletään aikaa noin 50 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Pääsiäisen sanoma on levinnyt jo pitkälle Palestiinasta. Kun tekstiä luettiin niin jo heti vaadittiin selitystä ja tulkintaa. Jo silloin kysyttiin: ”Kuka on Laupias samarialainen”. Ehkä myös helpommin tajuttiin myös se, että vertauksen ymmärtämisen kannalta se ei ole olennaista. Jälleen kerran teksti pitäsi lukea loppuun kunnolla. Vasta kertomuskokonaisuuden viimeiset sanat: Jeesus sanoi: »Mene ja tee sinä samoin», tuovat esille sen mihin kaikki juuri tähtääkin; mielenmuutokseen.


Selitys
”Jumalan sanasta, vuosituhantisesta historiasta ja omasta kokemuksestamme tiedämme, että jokainen ihminen on itsekäs, paha ja — Raamatun omaa kieltä käyttäen — syntinen olento. Tästä voimme päätellä sen, että jokainen ihminen, jaloinkin ihminen, jaloinkin kristitty, on tuollainen evankeliumin kuvailema huono puu, puu joka tuottaa huonoja hedelmiä. Pietari, jonka uskolle kristillinen seurakunta maan päälle rakennettiin, kielsi kolmesti rakkaan Mestarinsa tämän suurimman hädän ja ahdistuksen hetkellä. Ja suuri Jumalan mies, pakanain apostoli ja Jeesuksen ylösnousemuksen selittäjä Paavali huokaa, : ”En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo”. Surkeuksien surkeus, vetää hieman masennuksen puolelle, ei auta kuin hieman masentuneella äänensävyllä todeta psalminlaulajan sanoin: ”Kaikki ovat luopuneet hänestä — kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.” (Ps 14:3) Nyt ei tarvitse kysyä: Kuka on Laupias samarialainen, näemme itsemme kertomuksen pappina ja leeviläisenä.

Kehotussanat
Kertomus Laupiaasta samarialaisesta kehottaa meitä punnitsemaan olennaisimpia puolia olemassaolostamme. Mitä periaatteita en voi heittää pois, ja mitä jää jäljelle vaikka antaisinkin pois kaiken, vaikkapa kaikki kirjani tai muistiinpanoni. Vaatimus laupeudesta ja lähimmäisenrakkaudesta jää ainakin jäljelle. Sitä on löydyttävä, jos kerran on jotain lahjaksi saanut.

”Olemme erittäin kärkkäitä osoittamaan rikkaa veljemme silmässä emmekä usein huomaa, että omassa silmässämme on jotain vielä suurempaa. Liian usein tuomitsemme toisiamme, emme ainoastaan lankeemusten, vaan suorastaan valheellisten huhupuheiden perusteella yrittämättäkään katsoa tuomitsemamme henkilön sydämeen. Ja kaiken lisäksi olemme valmiit kertomaan ilkeämielisen puheen hieman vielä entistä ilkeämpään muotoon väritettynä edelleen, niin että kun se ehkä kerran palaa panetellun henkilön luokse takaisin, hän ei edes jaksa palauttaa mieleen, mistä väärinkäsitetystä ja selitetystä aiheesta huhu on saanut alkunsa.

Kristittyinä tunnustamme kymmenen käskyä elämänohjeiksemme ja ihanteiksemme samalla tietäen, että Jeesuksen muotoilema rakkauden kaksoiskäsky, kehotus rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme käsky johon on tiivistetty Jeesuksen oman Raamatun keskeinen sisältö. Tuntuu kuitenkin siltä, että monet kristittyinä itseään pitävät ihmiset ovat unohtaneet kahdeksannen käskyn, joka varoittaa meitä antamasta väärää todistusta lähimmäisestämme. Uskonpuhdistajamme Martti Luther on antanut tähän käskyyn oikein hyvän selityksen sanoessaan: ”Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme valhettele lähimmäisestämme emmekä häntä petä, panettele taikka saata pahaan huutoon, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää ja selitämme kaikki parhain päin.”

Lopetus
Martin sanat kertovat paljon. Jos edes pyrimme tuohon, niin silloin meissä toteutuvat vertauksen sanat: »Mene ja tee sinä samoin.» AMEN.