Aasin ja Augustuksen taakse. Jouluaamu - Teille on syntynyt Vapahtaja. 2.vsk.

Jouluaamu
Teille on syntynyt Vapahtaja
25 dec MMIV Saarna Auran kirkossa
Khra Torsti Äärelä
Aasin ja Augustuksen taakse

Evankeliumi: Luuk. 2: 1–20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Aloitus. Karu totuus pöytään
Kysymys jouluevankeliumin historiallisuudesta nousee esiin joka vuosi. Lopulta kuitenkin joku asiantuntija ison päivälehden tai vaikkapa aamu-television lähetyksessä tekee asian vaarattomaksi selittämällä sen olemuksen. Tosiasia on, että raamatuntutkimuksen jälkeen tekstistä ei paljoa jää jäljelle; varmat faktat ovat aasin ja Augustuksen tasolla. Jos kriittinen raamatuntutkimus olisi väline jolla raamatun ja sen sisällön arvovalta haluttaisiin tehdä tyhjäksi olisi jouluevankeliumi paras välinen tällaiseen reposteluun. Antiikin monitoimimiehen ja matemaatikon Arkhimedeen sana: ”Antakaa minulle kiinteä piste, niin minä vipuan maan paikaltaan!,” olisi käynyt tässä toteen. Esimerkit ovat murskaavia: Luukas esittää, että Jeesuksen syntymän aikoihin,

1) suoritettiin veroluettelon kirjoittaminen, 2) häikäilemätön Herodes Suuri, mm. yhden veljensä, poikansa ja vaimonsa tapattanut hirmuhallitsija oli ”Juudean kuningas,” ja että 3) roomalainen Quirinius oli Syyrian maaherrana.

Tähän kuvaan ei sitten sovi se, että yleensä pienissäkin asioissa luotettavan juutalaisen historioitsijan Josefuksen mukaan tuo Quirinius tuli Syyrian maaherraksi vasta vuonna 6 ajanlaskumme mukaan, jolloin siis Herodes Suuri olisi ollut haudassa lähes 10 vuotta. Tuo historioitsija mainitsee myös, että Juudean asukkaat pantiin verolle noin vuosina 6-7 ajanlaskumme mukaan, samalla kun Herodes Suuren kelvoton poika Arkelaos pantin viralta. Yksi mahdollisuus on, että tuo Quirinius järjesteli veroasioita jo aiemmassa virassaan. Toinen mahdollisuus on, että Luukas sekoittaa kaksi eri tapahtumaa — tietämättään tai tarkoituksellisesti — halutessaan osoittaa tuolle Teofilokselle evankeliumin luotettavuuden.

Tuossapa sitä kiinteätä pistettä kerrakseen sitä etsivälle! Voitaisiin siis kysyä, jos yksi asia ei pidä paikkaansa, niin mihin voidaan enää uskoa?

Mutta palataanpa vielä siihen kiinteään pisteeseen. Aikoinaan kesti melkoisen kauan sen havaitseminen, ettei luonnontieteiden havaintoihin perustuvien näkökohtien hyväksyminen ja siitä aiheutunut maailmankuvamme muutos, maa ei ollutkaan litteä ja se kiersi aurinkoa, merkinnytkään Raamatun murenemista ja kristillisen uskon vararikkoa. Tähän päivään olisi ollut riittävästi aikaa totutella siihen, etteivät läheskään kaikki Raamatun kertomukset ehkä vastaa historiallista todellisuutta. Joskus kaikkien on aika tehdä siitä johtopäätökset. Leveän tien aika päättyy joskus muiltakin kuin raamatuntutkijoilta. Kysymyksiin tulee vastata rehellisesti, kävi miten kävi. Eikä tässä suuria ennustajan lahjoja tarvita, jos sanotaan: Ei käy kuinkaan! Ei yhtikäs kuinkaan! Tie tosin kapenee, kuten aikoinaan luonnontieteiden puolella kävi; mutta tuolla tiellä voi edelleen kulkea; ja kaiken lisäksi se on suorempi.

Olennainen
Niin! Kuinka tästä jatkamme? Jouluevankeliumi on pitkälti Jeesuksen inhimillisen puolen arviointia. Suurmies tarvitsi hienot puitteet elämälleen, ja jouluevankeliumin yksityiskohdat palvelevat tätä pyrkimystä. Suomen kirkossa olemme saaneet nähdä ensimmäisen suuren opettajamme Paavalin kunnianpalautuksen. Hän ei ole enää naistenvihaaja eikä muutenkaan ole niin kielteinen henkilö; enää... Paavalin jouluevankeliumi on matka aasin ja Augustuksen taakse. Se on kappale alkuperäisintä Jeesus-uskoa:

”Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta rikastuisitte hänen köyhyydestään. (2. Kor. 8:9)”

Tuo toisen korinttilaiskirjeen katkelma auttaa meitä suhteuttamaan jouluevankeliumien kertomuksen muuhun Jeesusta koskevaan tietoon. Ylösnousemususko selittää lopulta myös joulukertomuksen syntymisen. Pääsiäistä voi verrata aurinkoon, joulu on kuin kuu. Jos valon lähde sammuu, muuttuu jälkimmäinen pimeäksi, mutta edellisen loistaessa kirkkaana, riittää jälkimmäisellekin lainavaloa heijastettavaksi. Kaikki tapahtumat avautuvat siis pääsiäisestä käsin, jouluaamu katsoo Golgatan ristille ja tyhjään hautaan.

Jos Jeesuksella oli poikkeuksellinen tietoisuus Jumalasta, niin Paavali oli syvällisesti tietoinen siitä, että Jeesus Kristus oi ehdottoman ainutlaatuinen. Jos hän olisi pelkästään hyvin viisas mies, vaikkapa antiikin Sokrates, muslimien Muhammedin kaltainen ”profeetta” tai Buddhan kaltainen ”valaistunut”, hän ei missään tapauksessa olisi se mikä on. Hän on ainoa välittäjä Jumalan ja ihmiskunnan välillä. Luukkaan jouluevankeliumissa pitäytymisessä on kyse siitä, että lähestymme joulun sanomaa pelkästään historiallisena tosiasiana, haluamme tuntea Jeesuksen vain inhimillisen luonnon kautta.

Jouluevankeliumin sisältö voidaan tiivistää siinä enkelien lausumiin sanoihin: ”Älkää pelätkö”. Samat sanat lausuu ylösnoussut Jeesus Kristus pääsiäisen jälkeen. Juuri tänään koko maailma tarvitsee noita sanoja enemmän kuin milloinkaan. Uusia pelon aiheita on. Mitä maailma sai kylmän sodan ja kommunismin kukistumisen myötä, uusia pelonaiheita. Mitä suomalaiset saivat pysähtyneisyyden ajan päättymisen jälkeen; uudenlaisen tyhjiön ja arvottomuuden tunteen. Kuka lopulta pitää käsissään maailman kohtaloa?

Kaikkien ihmisten omatunto tarvitsee kasvaakseen varmuutta, että on olemassa joku, joka pitelee käsissään tämän ajallisen maailman kohtaloa; joku jolla on hallussaan kuoleman ja tuonelan avaimet; joku joka on ihmisen historian A ja O, niin yksilön kuin yhteisenkin historian. Jumala voi yksin antaa perimmäisen vakuutuksen sanomalla: ”Älkää pelätkö!”

Loppulauselma
Joulu on Jumalan vastaus kaikkeen siihen mitä tämä maailma kovimmillaan on. Siihen, että tässä maailmassa on pahaa, väkivaltaa, eriarvoisuutta, kovuutta... itkua, sairautta, kyyneleitä, petosta... kaikkea sitä mitä perinteisissä saarnoissa joskus nuhdellen tuodaan esiin... Tällaista tuskan ja kärsimisen luetteloa voisi jatkaa loputtomasti... sinä itse voit ajatella niitä tuskia ja epäoikeudenmukaisuuksia, joita olet kokenut, niitä vääryyksiä, joiden kohteeksi olet joutunut tai myös sitä pahuutta, jonka koet itsessäsi ja jota sitten kenties olet murehtinut tuntien syyllisyytesi.  Tällaisena luettelona tämä saarna olisi loputon... Mutta sen vastapainoksi on myös joulun saarna tyhjentymätön; Älkää pelätkö! "Teille on syntynyt Vapahtaja!" Se on auttaja, pelastaja!  Kristus, Herra! Entinen saa kadota, sillä uusi on tullut tilalle! Näin raskas kuorma muuttuu kevyeksi kantamukseksi.

Niinpä emme enää arvioi joulua pelkästään inhimilliseltä kannalta. Vaikka olisimmekin ennen tunteneet Kristuksen pelkästään inhimilliseltä kannalta, emme enää tunne. Kysymyksiin kannattaa aina vasta rehellisesti, mitä yksinkertaisempi vastaus on sitä enemmän siinä on todennäköisesti myös oikeaa. AMEN.

Ei ihan mitä tahansa peliä. Itsenäisyyspäivä - Kiitos isänmaasta. Vanhan testamentin saarna.

Itsenäisyyspäivä

Kiitos isänmaasta

06 dec mmiv

Khra Torsti Äärelä

Ei ihan mitä tahansa peliä



Saarnateksti:
Saarnaaja  9:13-18
Minä havaitsin, että viisaudelle, suurellekin, saattoi käydä näin auringon alla: Oli pieni kaupunki, jossa oli vähän asukkaita. Sitä vastaan hyökkäsi mahtava kuningas. Hän saartoi kaupungin ja pystytti suuria piirityslaitteita sen ympärille. Kaupungissa asui köyhä mutta 
viisas mies. Hän olisi voinut pelastaa kaupungin viisaudellaan, mutta kukaan ei tullut ajatelleeksi sitä köyhää miestä. Niinpä minä sanon: Viisaus on parempi kuin voima, mutta köyhän viisautta vähätellään eikä hänen sanojaan kuunnella. On parempi kuunnella viisaan hiljaisia sanoja kuin houkkien johtajan huutoa. Viisaus on sota-aseita parempi.





Aloitus

Tietokoneet ovat sitten todella ihmeellisiä laitteita. Sekä hyvässä että pahassa. Aivan kuten televisio yleistyi 1960-luvulla, niin on nyt tietokoneetkin 
käyneet voittokulkuaan, vanhatkin ihmiset ovat opiskelleet tietokoneen käyttöä. Tietokoneella voi tehdä monenmoisia asioita kuten hyvin tiedämme, opiskella vaikkapa kieliä, maksaa laskuja, seikkailla 
internetissä ja pitää yhteyksiä ympäri maata ja maailmaa ja pelata tietokonepelejäkin. Tietokonepelejä on monia, voi sanoa hyviä ja hyödyllisiä, opettavaisiakin. Sitten on vähemmän kehittäviä ja vähemmän hyödyllisiä pelejä. Niistä voi saada itselleen kiusaajan, ja 
joskus voi olla parasta pistää cd-romppu kappaleiksi. Niin siitä pääsee eroon...


Yksi suosituimmista on Sivilisaatio-peli, amerikkalaiselta nimeltään Civilization. Siitä on noin viidentoista vuoden aikana ollut saatavilla jo neljä versiota, toinen toistaan kehittyneempiä. Mutta mikä tekee siitä niin suositun ja miksi niin monet 
vannovat sen nimeen? Ehkäpä vastaus on siinä voi yksinkertaisesti leikkiä Jumalaa! Siinä sen salaisuus. Tai onko sittenkään? Ihmisen tekemä ja ohjelmoimahan se vain on. Kyse on siirtyä, että voit pelata 
maailmanhistoriaa, johtaa kansaasi ja valtiotasi, kehittää kulttuuria ja käydä sotiakin. Aloitat yhdellä asutusyksiköllä tai työläisjoukolla vuonna 4000 e.a.a. Peli voi loppua uusimmassa versiossa monella tavalla, voit päästä Alfa Centauriin, voit voittaa käymällä sotia, tai sitten vain olemalla hyvä, menestyksekäs ja vakaa hallitsija. Kun peliä pelaa on kuin istuisi pilvenlaidalla ja katselisi ihmiskunnan toimintaa. Tänäkin itsenäisyyspäivän aamuna monet nuorempien sukupolvien edustajat viettävät aikaansa nenä päätteensään kiinni pelaten sivilisaatiota. Pelillä on paljon kannattajia sanotaanko kaikissa ikäluokissa. Taannoinen peruspalveluminis-terimme Osmo Soininvaarakin paljasti eräässä haastattelussa kuuluvansa 
sivilisaatio-faneihin. Hän sanoi koettavansa varata joka päivästä varttitunnin verran aikaa pelille. Hän sanoi koittavansa rakentaa oikeudenmukaista valtiota ja maailmaa, josa ihmisillä 
on hyvä olla, ja ehkä myös rauhanomaista.

Yhden vaativan pelin läpiviemiseen voi tarvita jopa kolme tai neljä vuorokautta tehokasta peliaikaa. Mahdollisuuksia on monia, voit pelata maailmankartalla, tai fantasiamaailmassa, tai sitten voit pelata historiallisissa asetelmissa vaikkapa toista maailmansotaa, napoleonin ajan eurooppaa, Rooman valtakunnan 
tuhoa tai Rooman valtakunnan nousua, joitakin tässä vain mainitaksemme. Aitouden tuntuma on hämmentävä... Peli vaatii paljon jos mielii menestyä. Kaiken pitää olla hyvässä tasapainossa, ja pelitaktiikoita on monia. Sinun täytyy menestyä kaupan ja talouden sektorilla, tiedettä ja kulttuuria on kehitettävä, ihmisten hyvinvoinnista tulee pitää huolta, 
palveluita ja eri mukavuuksia on rakennettava aina kansakunnan ja kaupunkien kasvaessa, ja sitten on tietysti hoidettava ulkopolitiikka muihin sivilisaatioihin. Jos jokin näistä neljästä 
tulee laiminlyödyksi, niin menestystä ei tule. Jos lyöt laimin ulkopolitiikan ja maanpuolustuksen tulee noutaja varmasti, ennemmin tai myöhemmin. Siinäpä on sitten turha tapella keihäin 
ja miekoin panssarivaunuja vastaan kun iso ja mahtava hallitsija tulee rymistelemään kaupungin porteille. Siinä käy aivan kuten tuossa Saarnaajan kirjan kuvauksessa. Pelissä on 
hyvä ottaa se strategia, että aina voi käydä huonosti...

Pahimpaan on varauduttava
Vanhan testamentin Saarnaajaa on luonnehdittu tavattoman suureksi pessimistiksi. Lopulta hän kuitenkin osoittautuu hyvin viisaaksi mieheksi, henkilöksi jonka maailmanasenne onkin ainoa oikea ja kestävä.
Me emme tiedä kuka tuo henkilö oli, sen kylläkin millainen hän oli. Hän ei muuten ollut kuningas Salomo, Daavidin poika. Asioista joista hän puhuu ei hänen aikanaan ollut olemassa, 
eikä kieltä jota kirjassa käytetään ollut suurten kuninkaiden aikana. Saarnaaja on eräänlainen liikemies ajalta noin 300 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Tämän asian paljastaa hänen käyttämänsä kieli. 
Pääsemme hänen luonteestaan ja henkilökuvasta perille luomalla hänestä kuvan nykyaikaisen rikostutkinnan menetelmillä. Kukaan ei muuten pysty pakenemaan enää nimimerkin taakse. Amerikkalainen Unabomber-rikollinenkin, pommipakettien lähettäjä jäi kiinni yhden 
kirjoittamansa tekstin pohjalta. Tyyli ja sanasto paljastivat hänet lopulta. Jos tämäkin saarnaaja kirjoittaisi jotain nimimerkillä tarvittaisiin melkoista taitoa kirjoittaa niin ettei kirjoittajaa 
tunnistettaisi.

Saarnaajan taakse kätkeytyy varsinainen kitupiikki-luonne, joka on vielä hyvin pessimistinen, pahimpaan mahdolliseen varautuva. Hän on talousmies joka antaa jopa salkunhoito-ohjeita. Vai mitäpä sanomme näistä sanoista: “Lähetä leipäsi veden yli, ajan mittaan voit saada sen takaisin. Talleta omaisuutesi seitsemälle, kahdeksallekin taholle – ethän tiedä, mitä onnettomuuksia maasa vielä sattuu.”Hänellä on huoli siitä, että arvoton perillinen tuhoaa hänen 
elämäntyönsä. Hän on aivan kuten Roope Ankka jolle ajatus siitä, että hänen tohelo veljenpoikansa Aku perii hänen rahasäiliönsä ja suunnattoman omaisuutensa on hänelle kauhistuksien kauhistus.
Mutta lopulta kun hän tyhjentää kaiken olevaisen pessimistisellä puheenparrellaan, avautuu siitä lopulta hyvin valoisa ja realistinen tapa kohdata maailma. Kun on varautunut 
kaiken tuhoon ja pahimpaan mahdolliseen, niin silloin elämästä voikin nauttia. Silloin kaikki satunnainen hyvä, tai vaikkapa vain välttäväkin on todella suurta ja onnea tuovaa...

On sanottu jo muutamia kymmeniä vuosia sitten, että Saarnaajan kirjan sielunhoidollisia näkökulmia ei ole hyödynnetty laisinkaan. Ja tottahan se on, vaikka ei tänään olekaan 
mitenkään muodikasta tunnustautua pessimistiksi. Toisaalta kriisin kokenutta ihmistä ei enää esim. työhönotossa niin helposti raakata, kriisin kokeminen ja siitä selviäminen koetaan jopa 
voimavaraksi, näin on meillä asian laita myös kirkossamme. Aito pessimismi tulisi myös nostaa oikeaan arvoonsa. Sillä vain aito pessimisti voi parhaiten lohduttaa kärsivää ihmistä, 
ja vain aito pessimisti pystyy olemaan aidosti iloinen ja kiitollinen, vain aito pessimisti pystyy nauttimaan pienistä iloista, ja ennen kaikkea asettamaan suuren onnen ja hyvinvoinnin oikeisiin mittasuhteisiinsa. Joka on kokenut pula-ajan tai omakohtaisen ahdingon ymmärtää tämän varsin hyvin. Ja eikö pelkkä epäily kuulu jo hyvään ihmistuntemukseen. Optimisti on 
nimittäin hyvin epäilyttävä henkilö, ja monesti heidän joukostaan löytyy kaikkea muita kuin ihmiskunnan hyväntekijöitä. Niinkin proosallisen henkilön kuin esim. toivevävyn takaa voi löytyä varsinainen ihmishirviö...

Pessimistiä ei myöskäänhelpolla petetä, ja monesti he, jos eivät suoranaisesti maata peri, niin ainakin mennä porskuttavat toisten sortuessa elon tiellä.
Mutta onko muodikasta olla pessimisti, pahimpaan varautuja. Maailmassahan menee kaikesta huolimatta tosi hyvin. Yksi globalisaation, maailmallistumisen, seuraus on se, että ei ole kenenkään etu 
jos jossain päin maailmaa menee huonosti. Maailmantalous on varsin vakaalla tasolla, varmalla ja turvallisella, joskin keskimäärin verkkaisella kurssilla. Investointeja kannattaa aina tehdä, varsinkin niin sanottuun vihreään teollisuuteen. Sotia ei enää käydä. Mitä on joku Afganistanin rauhoittaminen, Irakin sota tai toistensa kimpussa olevat Palestiinan asukkaat. Puhtaasti rahanvallan näkökulmasta kyse on vain pienistä rajakahakoista kuten joskus Rooman sivilisaation aikana rajasodat olivat. Ehkä emme voi enää puhua mistään kulta-ajasta, 
aivan kuten Rooman valtakunnassa oli ollut jo muutaman kymmenen vuoden ajan silloin kun Jeesus syntyi maailmaan. Pessimisteillä olisi kuitenkin paljon kysyntää. Kulta-ajalla on kurjatkin puolensa. Kulta-aika on kulta-aikaa vain joillekin.
Ihmisoikeusrikok-siakin katsotaan sormien läpi kun etsitään suuria markkinoita. Pienimmistä nyt puhumattakaan.




Hutba

Pitää varautua pahimpaan tai ainakin pahempaan. Pelkästään sen vuoksi, että aina ovat hyvät ajat ja pahat ajat vuorotelleet. Mikä pätee maailmantalouksiin ja kansantalouteen pätee myös 
ihmiselämään. Saarnaaja itse sanoo:

”Jos ihminen elää monia vuosia,
hän iloitkoon niistä kaikista,
mutta hänen on hyvä muistaa,
että pimeitäkin päiviä tulee paljon.
Kaikki, mikä häntä kohtaa, on turhuutta.”
Yltä-kylläisyydessä ihminen usein turtuu ja menettää suhteellisuudentajunsa. Silloin unohtuu sekin, että elämä on niin perin ihmeellinen asia. Mutta tässäkin Saarnaaja ja pessimistinen asenne haluaa tulla auttamaan meitä Vain pessimisti voi tajuta niinkin arkipäiväisen asian kuin ihme. On suuria ja pieniä ihmeitä joita voi rakentaa ja kokea, aivan kuten tuossa tietokonepelissäkin, sitten on olemassa aivan arkipäivän ihmeitä. Loppujen lopuksi kaikki on ihmettä, kun sen vain oikein tajuaa.



Huipennus

Loppujen lopuksi voidaan myös sanoa, että itsenäisyytemme on ihme. Pahin mahdollinen ei ole kansamme kohdalla käynyt toteen. On turvallista uskoa, että kukaan ihan tavallinen aloitteleva
peluri tai yleistunari ei ole ollut järjestelemässä maamme asioita. Saamme uskoa, että itse Jumala on ollut näissä asioissa mukana. Olemme ansainneet vapautemme, vaikka se onkin suuri lahja.
Vapaus ja lahja ovat melkoinen sanapari. Alati on kysyttävä sitä, osaammeko käyttää niitä. Tämän kysymyksen joudumme tekemään tässä yhteiskunnassa. Entäpä sitten, olemmeko 
ymmärtäneet vastuumme tässä maailmassa? Toimimmeko niin, että oikeuden-mukaisuus, rauha, ihmisarvo ja luonnonsuojelulliset asiat pääsevät toteutumaan, vai tyydymmekö vain kasvattamaan hyvinvointiamme, muistamatta varautua pahemman päivän varalle. 
Oliko kulta-ajankin moottorina vain viimeinen rutistus jossa otettiin kaikki irti luomakunnasta, ihmiskunnan suuresta isänmaasta...

Joskus voisi olla myös aiheellista kuunnella viisaiden miesten, ja naisten sanoja ajoissa... Koettelemukset ovat monet, ja ihmikunta joutuu tilille tekosistaan joskus...  AMEN

Draamaa elämään. I Adventtisunnuntai - Kuninkaasi tulee nöyränä. 2 vsk.

I Adventtisunnuntai
Kuninkaasi tulee nöyränä
28 nov mmiv Saarna Auran kirkossa.
Khra Torsti Äärelä
Draamaa elämään

Evankeliumi: Mark. 11: 1–10

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.» Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: »Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?» He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:

– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän,
joka tulee Herran nimessä!
Siunattu isämme Daavidin valtakunta,
joka nyt tulee!
Hoosianna korkeuksissa!

Aloitus:
Moni varmaan ihmettelee toistuvasti, joka vuosi, sitä miksi I adventin teksti puhuu pääsiäisen tapahtumista.. Siitähän se puhuukin. Pääsiäistä oli vietetty jo kohta kolme sataa vuotta ennen kuin muodostui kirkkovuosi ja adventti tuli sen alkuun. Kaiken takana oli melkoista politikointia... Vanhan Rooman valtakunnan uudessa pääkaupungissa Konstantinopolissa, nykyisessä Istanbulissa, oli vietetty keisari Konstantinuksen kaupunkiintulon vuotuista juhlapäivää ennen kuin kristinuskosta tuli valtionuskonto kolmannen vuosisadan alkupuolella. Ja tuota juhlapäivää tavattiin viettää vielä pitkään, ja keisarin muisto eli vahvasti. Taidettiinpa häntä pitää melkoisena puolijumalana. Tämä meno taisi aiheuttaa varhaisen kirkon miehille suurta päänvaivaa. Silloin joku keksi adventin. Hänen ajatuksenjuoksunsa saattoi mennä tätä rataa, noin karrikoiden: 29 lokakuuta vietettävä Konstantinuksen muistojuhla on kiusallinen, Jeesus Kristus jää varjoon. Siirretään juhlapäivän ajankohtaa ja aletaan samana päivänä tai samaan aikaan juhlia adventtia. Annetaan vanhalle juhlalle uusi sisältö, otetaan pääsiäisteksti käyttöön. Ja niin sai Konstantinuksen kaupunkiin ratsastamisen tulojuhla unohtua, oli keksitty adventti. Ja eikä montakaan vuosikymmentä tästä kun koko kirkkovuosi oli jo järjestynyt nykyisin tunnistettavaan muotoonsa. Tuosta puhtaasti kirkkopoliittinen juoni koitui sitten lopulta suureksi siunaukseksi, se oli kerrassaan mainio teko, kuka sen sitten keksikään.

Virsi 6:
Tämän päivän päävirsi, virsi 6, sisältää melkoisen näköalan kirkkovuoteen. Tuo pelastusarmeija keskuudesta lähtöisin oleva laulu, jota emme tänään laulaneet tarpeeksi nopealla temmolla, puhuu aika monesta kirkkovuoden kohokohdasta. Tietysti adventista ja palmusunnuntaista avaussäkeistössään, joulusta toisessa säkeistössään kun taivaitten herra laskeutuu maahan, ja hänet lasketaan oljille köyhien lapsena, kolmas säkeistö puhuu pitkäperjantaista, neljäs säkeistö pääsiäisaamun riemusta, viides säkeistö viittaa kirkkovuoden toiseksi suurimpaan pyhään, helluntaihin, ja kuudes säkeistö viittaa jo kirkkovuoden loppuun, siis viime pyhään. Jotta virsi olisi täydellinen, puuttuu siitä yksi säkeistö joka puhuisi kiirastorstaista ja Herran pyhästä ehtoollisesta. Kukapa kieltää tällaisen yrityksen, voihan olla, etä joskus tässäkin kirkossa lauletaan tästä virrestä seitsensäkeistöinen versio. Joka elää, se näkee...

Selitys:
Päivän evankeliumi päättyy kohokohtaan, juuri sopivasti ennen kuin tunnelma latistuu. Seuraava jae toteaa, että Jeesus meni temppeliin, katseli siellä kaikkea mutta koska oli jo myöhä, hän lähti Betaniaan. Siitä kansan innostuksesta ei syntynyt mitään. Jeesus ei millään tavalla hyödyntänyt tilannetta. Temppeliinkin hän meni turistin lailla; katseli ympärilleen ja lähti sitten nukkumaan. Vasta myöhemmin selviää, että ihan tavallinen matkailija hän ei temppelissä ollut. Silloin saavat nimittäin kyytiä rahanvaihtajien pöydät ja jakkarat. Vierailu oli tarkastuskäynti Isän huoneessa. Evankeliumin mukaan Jeesus tiesi, mitä tulee tapahtumaan. Hän tiesi, että opetuslapset näkisivät kylässä kiinni sidotun aasinvarsan. Markus liitti tämänkin ihmeen muiden raportoimiensa ihmeiden joukkoon. Asiat eivät vain sattuneet niin, vaan Jeesus itse oli ohjaamassa tapahtumia. Opetuslasten löytämän aasin selässä ei kukaan ollut vielä istunut. Kyse oli ainutlaatuisesta tapahtumasta. Kaikki oli tarkkaan suunniteltu. Tietoisesti Jeesus liittyi Vanhan testamentin ennustuksiin (Sak. 9:9, 1. Ms. 49:11). Tämä kuningas oli nöyrä, koska hän tiesi oman tehtävänsä. Sitä tietoisuutta ei voinut mikään ulkonainen horjuttaa, ei ihmisten väärät odotukset eikä kiusaus käyttää ihmisten suosiota omaksi hyväkseen. Hän ratsasti Jerusalemiin, tuli kansan keskelle miltei huomaamatta. Hän liikkui ihmisten virrassa, samaa vauhtia. Ei hänen tarvinnut levitellä käsiään eikä kehua itseään. Jokainen sai nähdä hänet sellaisena kuin hän oli. Kirkkovuodessa on myös kyse tästä, vuoden pituisella matkalla saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Hän tulee keskellemme. Ei aina niin nöyränä ja hiljaisena, mutta kaiken vaativuudenkin takana on hänen rakkautensa.

Hutba:
Adventin sanoma tahtoo muistuttaa meitä siitä, mikä on uskomme keskus. Se tahtoo muistuttaa meitä myös siitä, että matka kirkkovuodessa on pitkä. Meistä luterilaisista voidaan sanoa, että meillä loppuu välillä, pariin kolmeen otteeseen veto. Vuodessa on kohokohtia, samoin kirkkovuodessa. Ensimmäisen adventin ja joulun into hiipuu viimeistään loppiaisen jälkeen, eikä vähiten asian laita näy kirkonpenkeissä. Pääsiäisaika ja hiljainen viikko on myös oma lukunsa. On sanottu että meidän pääsiäisenviettomme loppuu pitkäperjantaihin, kun se jossain toisessa kirkossa vasta alkaa pääsiäisaamuna. Loppukirkkovuodesta pyhäinpäivä tekee jälleen pienen nousun, muuttaa siinä kaikki. Vain koko kirkkovuosi antaa käsityksen evankeliumitekstien rikkaudesta, virsikirjan koko kirjosta. Ylipääntänsä koko kirkkovuoden draama avautuu vain siitä itsestään käsin. Suurten pyhien välillä olevat ”vaatimattomammat sunnuntait” eivät ole mitään vaatimattomia, vähäisempiä pyhäpäiviä

Lopetus:
Kirkkovuosia ja vuosivuosi eivät ole sama asia. Mutta on tänä vuonna syytä katsahtaa jo ensi vuoden puolelle. Kirkossamme vietetään ensi vuonna juhlavuotta ”Kirkko Suomessa 850-vuotta.” Monessa seurakunnassa, kokonaiskirkon tapahtumien lisäksi, järjestetään joitain tapahtumia. Niin meilläkin. Mutta myös yleisemmin tahdotaan rohkaista myös Raamatunlukemista. Vanhoilla suomalaisilla, sen lisäksi että pyrittiin käymään paljon kirkossa, oli myös kunnia-asia lukea Raamattu läpi kerran vuodessa. Kaikki on kiinni pitkäjänteisestä asennoitumisesta.

Jeesus oli menossa Jerusalemiin antamaan itsensä uhriksi meidän puolestamme. Hän meni sinne, vaikka opetuslapset yrittivät estää häntä. Hän oli menossa vapaaehtoisesti kuolemaan puolestamme. Emmekö mekin antaisi jotakin hänen puolestaan? Tuotuaan varsan Jeesukselle, opetuslapset tekivät vaateistaan satulan ja istuttivat Jeesuksen niiden päälle, levittivätpä vaateitaan tiellekin ratsastavan Jeesuksen eteen. He eivät pitäneet vaatteitaan liian arvokkaina, vaan antoivat ne Jeesuksen käyttöön, siihen käyttöön, jossa kaikille tuli ilmeiseksi, kuka tässä ratsasti. Antaessaan vaatteensa näin tallattaviksi, he todistivat Jeesuksesta. He olivat nähneet ihmeteot. He olivat vakuuttuneita siitä, että tässä oli luvattu messias. Mitäpä he eivät siis olisi antaneet hänelle!

Jeesuksen tuloon valmistautuminen on joskus käsitetty väärinkin.. On ajateltu, että meidän pitäisi parantaa itsemme, tehdä itsestämme parempia ja kelvollisia, jotta Jeesus voisi saapua luoksemme. Tässä piilee kuitenkin suuri vaara, sillä eihän meistä näin koskaan tulisi niin pyhiä, että olisimme kelvollisia ottamaan hänet vastaan. On kyllä olemassa toinenkin asia, jonka voimme antaa Jeesukselle, mutta se ei ole hyvät tekomme, vaan se on syntimme. Jeesukselle saamme antaa syntimme. Saamme sanoa hänelle: "Herra armahda minua syntistä ihmistä." Siinä oikeastaan ovat ne taikasanat, jotka tuovat Jeesuksen sydämeemme. Ja ne osaamme sanoa vasta ja vain kun hän on ensin itse lähestynyt meitä. Kun nöyrrymme pyytämään armahdusta, on kuin sanoisimme suljetun oven edessä: "Seesam, aukene." Silloin Jeesus tulee. Mitään muuta hän ei meiltä halua hartaammin kuullakaan kuin juuri sen, että hän saisi antaa meille syntimme anteeksi, sillä sitä varten hän on maailmaan tullut. Siksi hän syntyi maailmaan, siksi hän ei väistynyt Jerusalemiin vievältä tieltä, siksi hän ei pyytänyt taivaallista sotajoukkoa vapauttamaan häntä vangitsijoilta.  AMEN.

Toimikuntaa perustamaan. Tuomiosunnuntai - Kristus kaikkeuden Herra. 1. vsk.

Tuomiosunnuntai eli Kristuksen kuninkuuden sunnuntai
Kristus kaikkeuden Herra
21 nov mmiv.  Saarna Auran kirkossa
Khra Torsti Äärelä
Toimikuntaa perustamaan

Evankeliumi:  Evankeliumi Matt. 25: 31–46

Jeesus sanoi opetuslapsille: »Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’ Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»


Paruusia-toimikunta
Jossain päin Suomea nuori ja varsin innokas pastori ehdotti eräässä seurakunnan työntekijöiden kokouksessa, aluksi vähän leikinpäiten, että seurakuntaan pitäisi perustaa uusi toimikunta, ehkä jopa johtokuntakin. Nimittäin kun Suomi on, sen ohella että olemme tuhansien järvien maa, myös neuvostojen ja toimikuntien luvattu maa. Harva uskalsi tuossa varsin suuressa seurakunnassa kannattaa tuota ehdotusta, nekin jotka joskus rohkenivat pitää itseään niinsanottuina tosiuskovina olivat aika järkyttyneitä tuosta ehdotuksesta. Ehkä pastorimme ei sanonut kuitenkaan mitään uutta auringon alla, mutta varmasti jotain varsin ennenkuulumatonta. Mene ja tiedä... Jaa, että mitä hän sitten oikein ehdotti. Hän ehdotti että seurakuntaan perustettaisiin tulevaisuustoimikunta, tai peräti paruusia-toimikunta, jonka keskeisin työ-ajatus olisi pohtia Jeesuksen toista tulemista, ja ennen kaikkea sen seurauksia, ja ennen kaikkea tuon seurakunnan toimintaympäristössä. No kun kukaan ei sanonut mitään totesi pastori siihen sitten, että vaikeneminen on myöntymisen merkki, asialle on kannatusta. Eikä taaskaan ollut vastauksena muuta kuin järkyttynyttä hiljaisuutta. Asia unohtui pikku hiljaa, mutta viime aikoina on ajatus tulevaisuuden pohtimisesta kirkossamme noussut esiin, aivan kirkolliskokouksessa.

"Liian usein menemme selkä edellä tulevaisuuteen, liian vähän on visioita tulevaisuudesta", tiivisti Mikkelin piispa Voitto Huotari toissa viikolla kirkolliskokouksen puheenvuorossaan.. Hänen mielestään kirkon tulevaa kehitystä on tarkasteltava entistä syvemmin ja monipuolisemmin. Hän näki tarvetta sekä teologiseen että yhteiskunnallis-sosiaaliseen arviointiin. Yhteiskunnassa on meneillään tietty uskonnollisuuden aalto, mutta samalla huomattavaa kirkosta vieraantumista. "Mitkä ovat meidän vahvuutemme?", Huotari kyseli. Piispa Huotari kaipasi myös suomalaisten enemmistön hengellisen elämän tilan analyysiä. Muutenkin puheissa oli vakavuuden makua. Huoli kirkon asemasta tulevaisuudessa; kuinka säilyttää iloiset veronmaksajat. Taidettiinpa sellainen tulevaisuustoimi-kuntakin perustaa. Sen työnäkynä kuitenkaan ei ole tuomiopäivä ja Jeesuksen toinen tuleminen. Veromarkat ne vain kiinnostavat; toisaalta voidaan kysyä onko tarvettakaan ajatella Herran toista tulemista ja tuomiopäivää.

Helvettiä helvetin päälle.
Mutta mikä tuomiopäivä on ja milloin se on? Useimmiten kai ajattelemme, että se on jossakin edessäpäin, tulevaisuudessa. Mutta entäpä jos tuomiopäivä onkin jo ollut? Tuomio on jo annettu. Monet maailman ihmisistä itse asiassa elävät siinä todellisuudessa, että tuomiopäivä on takana. He tuntevat olevansa tuomittuja iankaikkiseen kadotukseen, elämä on jo nyt kuin yhtä helvettiä. Joka ilta, kun aurinko painuu mailleen, lukemattomat ovat ne ihmislapset, jotka käydessään nukkumaan ovat varmoja siitä, ettei huominen tuo mitään muutosta elämään. Aamullakin saa herätä samassa helvetissä. Elämä on monille kylmää kuin suomalainen marraskuinen yö. Sydämessä asuu pimeys. Elämä on kylmää ja pimeää, koska ei ole kunnon mahdollisuuksia edes yrittää elää ihmisarvoista elämää. Kun on syntynyt köyhyyteen, joka merkitsee taistelua jokapäiväisestä leivästä, vaatteista, lämmöstä, kodista. Että olisi jotain syötävää, että olisi jokin katua mukavampi paikka, johon voisi päänsä kallistaa. Että edes yhtenä aamuna voisi herätä ja tietää varmasti, että tästä päivästä tulee parempi.

Toisille elämä on perhehelvettiä, ei yhteyttä, ei rakkautta. Välinpitämättömyyttä ja kaikkialle tunkeutuvaa väsymystä. Sydämessä heilläkin syvä huokaus, että yhtenä aamuna voisi herätä ja tietää varmasti että tästä tulee parempi päivä. Elämä voi olla niin monesta syystä kylmää kuin marraskuinen yö. Se tarkoittaa elämää, joka on liikaa työtä, työtä silloinkin kun ei jaksa. On onnistuttava, on jaksettava, koska muuten ei ole mitään. Joutuu perikatoon, vaikka monesti tuntuu, että jo nyt on perikadossa. Se on helvettiä, kun kukaan ei kaipaa minua töihin. Tai helvetti on alkoholia ja huumeita. Se on itsensä myymistä. Helvetti on köyhän tupakointia pimeässä yksiössä, mieli pirstaleina, ilman rohkeutta kohdata ketään eikä mitään. Ainoana jäljellä sanaton rukous jossakin syvällä tiedostamattomassa, että yhtenä aamuna voisi herätä ja tietää varmasti, että tästä tulee parempi päivä.
Elämä on usein kylmä, pimeä ja tuulinen marraskuu. Se on yksinäinen yö. Pimeässä yössä yksinäisen vierellä valvoo kuitenkin Kristus. Hän valvoo silloinkin kun en häneen jaksa uskoa, en näe häntä ja sydämeni on kylmä. Kristus valvoo. Hän tulee luokseni jakaen lohtua, armoa ja rakkautta monin tavoin. Ei vähiten tule luokseni hän veljenä tai sisarena, joka kutsuu kodittoman luokseen, vaatettaa palelevan, ruokkii nälkäisen, kumartuu sairaan puoleen. Niissä hetkissä maailmanloppu ainakin hetkeksi väistyy. Lopullinen tuomio onkin jossain edessäpäin. Ei kaikki olekaan vain kylmää, pimeää ja tuulista.

Tekstin sanoma
Jeesus vaati seuraajiaan etsimään Jumalan tahtoa, kulkemaan Jumalan valtakunnan valoisaa puolta. Sen hän toteutti itse viimeiseen asti. Eläytyminen lahjakkaiden aikalaistemme olemukseen ja toimintaan ja saavutuksiin voi toimia ajanvietteenä ja jonkinlaisena elämänsisältönäkin, mutta ne voivat helposti ohjata harhaan. Ensimmäisenä esikuvanamme on oltava Jeesus Nasaretilainen ja hänen opetuksensa ja työnsä. Hän on itse ehkä erikoisimmalla tavalla lahjakkain koskaan elänyt ihminen. Ja hän oli aivan maallikko. Jos hän olisi ollut jonkin huomattavan rabbin tai kirjaoppineet oppilas, tietäisimme siitä kyllä jotain. Hän ei koskaan istunut saamassa oppia kenenkään jalkojen juuressa. Hän ei varmastikaan ollut aikansa matkustaneimpien ja kielitaitoisimpien ihmisten joukossa. Mutta hänellä oli jotain sanottavaa. Jeesus ei kaikesta huolimatta ollut niin vallankumoksellinen uusien oppien luoja kuin joskus kuvitellaan. Hän pohjasi paljolti perinteeseen. Hän pystyi luomaan uuden tavan puhua ja opettaa. Tapa opettaa vertauksilla ei ollut hänen keksimänsä, rabbit olivat tehneet jo niin varsin pitkän aikaa. Mutta jollain käsittämättömällä luovuuden keinolla hän pystyi kuitenkin muokkaamaan vanhan sellaiseen asuun, että hänen sanansa jäivät elämään ikuisesti. Hän oli aavistuksen tai kaksi edellä muita, häntä oppineempia ja huomattavassa asemassa olevia kirjanoppineita. Hänen sietämättömän kevyt ja luottavainen tapa puhua Taivaallisesta Isästään oli varmasti hyvin ärsyttävää kuultavaa hänen yksioikoisille aikalaisilleen. Hän saavutti sellaisen tietoisuuden Jumalasta, että hänellä oli kanttia julistaa, että Hänen taivaallinen Isänsä antaa auringon paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Se oli kuninkaan puhetta.

Hänen vaikutuksestaan maailmanhistorian kirjat kirjoitettiin uudelleen ja niitä edelleen kirjoitetaan, ja tullaan kirjoittamaan, niitä tullaan kirjoittamaan ikuisesti. Hän on se lahjakas ihminen, jota meidän tulee seurata. Tuskin on liian rohjeta todeta: ”Saa tulla kymmenen, sata, tuhat, kymmenentuhatta ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta italialaiseen merkkipukuun pukeutunutta elämänhallintaoppaan kirjoittajaa, mutta he eivät voi korvata ja ylittää Nasaretin miehen työtä ja opetusta, ja jos joku pääsisikin lähelle häntä olisi hän kuitenkin velkaa hänelle kaikessa.” Kuninkaalle ovat hänen kieltäjänsäkin paljon velkaa.
Parhaat kykymme ja lahjakkuus, jota jokaisella on, on pantava työhön. Se ei saa jäädä piiloon. Ja tässä on kaikilla ihmisillä, niin yhden, viiden kuin kymmenkin talentin ihmisellä on vain ja ainoastaan yksi tavoite, ja sen myötä kaikille sama palkinto. Ja tuossa Jumalan valtakunnassa ei kerrota ja todisteta yksinomaan siitä, että kuinka Jumala ja Kristus ovat tehneet minulle sitä ja tätä ja antaneet vielä minulle sitä ja tätä sen jälkeen kun tulin uskoon. Silloin ollaan astumassa jo Jumalan valtakunnan pimeälle puolelle, pois siitä. Siellä kysytään vain sitä, mitä sinä voit tehdä toisen Jumalan kuvan, lähimmäisesi hyväksi. Jeesus näytti meille kuinka pääsemme pois tuomion alaisuudesta, kuinka voimme kulkea Jumalan valtakunnan valoisalla puolella. HÄNELLÄ OLI TODELLAKIN VARAA sanoa: "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.” Todellista kuninkaan puhetta.

Hutba
Kristus on kaikkeuden Herra. Hänen eteensä kootaan kerran kaikki kansat. Siellä ovat sinä päivänä myös ne, jotka tänään kieltävät hänen olemassaolonsa. Sinne on astuttava myös niiden, jotka vastustavat häntä, niiden, jotka vainoavat hänen omiaan puhuen heistä kaikenlaista pahaa, niiden jotka polttavat kristittyjen taloja, jotka surmaavat ja haavoittavat heitä, niiden, jotka eivät halua kuulla puhuttavankaan Hänestä. Kukaan ei vältä sitä suurta kokoamista. Siellä ovat kaikki niin idästä kuin lännestä, etelästä ja pohjoisesta.

Joka ilta paimen kokoaa lampaat ja vuohet yhteen. Hän erottaa ne toisistaan. Vuohet viedään suojaan, sillä ne eivät kestä kylmää kuten lampaat, jotka voivat yöpyä ulkosalla. Paimenella ei ole vaikeuksia erottaa lampaita vuohista. Samoin Suuri Paimen osaa lajitella ihmiset toisistaan kahteen joukkoon. Joukkoja on siis vain kaksi. Puolueettomuus, kolmas joukko olisi monen mielestä tarpeellinen, mutta sitä ei ole. On vain kaksi joukkoa: on kaksi tietä: lavea ja kaita; on kahdenlaisia rakentajia: tyhmiä ja viisaita; on valo ja pimeys; elämä ja kuolema.

On syytä muistaa, että Jeesus on tuomari. Hän suorittaa erottelun, kun sen hetki koittaa. Me ihmiset, niin mieluista kuin se meille olisikin, emme saa tuota rajaa tehdä. On siis oikeastaan väärin sanoa: "Se ja se ihminen on uskossa." tai "Se ihminen ei ole uskossa." Siinähän samalla lausutaan jotakin hänen ikuisesta kohtalostaan, hänen kuulumisestaan joko "lampaisiin" tai "vuohiin." Siinä suoritetaan tuomiota ennen kuin aika on. Jeesus tuntee omansa ja hänen omansa tuntevat hänet. Ei siis ole meidän syytä lähteä tuomareiksi, vaan ainoastaan pitää tarjolla evankeliumin iloista sanomaa, joka voi sydämet sytyttää, rohkaista ja innostaa.

Lopetus
On vain yksi kuningas, yksi Jeesus, ei ole olemassa lähimmäisiä tuomitsevia vara-jeesuksia. Mutta eikö tuollaisia paruusia-toimikuntia kuitenkin voisi perustaa seurakuntiin. Varmastikin voisi, nimittäin Jeesus Kristus on jo läsnä seurakunnassaan. Ensimmäinen kysymys kuuluu: kuinka annamme kuninkaalle hänelle kuuluvan vallan. AMEN.

Pyhä yksinkertaisuus. Pyhäinpäivä - Pyhien yhteys. 1. vsk.

Pyhäinpäivä
Pyhien yhteys
06 nov. MMIV Saarna Auran kirkossa
Khra Torsti Äärelä
Pyhä yksinkertaisuus

Evankeliumi:  Matt. 5: 1–12

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin: »Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan. Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan. Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.»



Aloitus: jatkosaarna
Vanhemmat varmasti muistavat entisaikojen, silloin kun oli vain yksi tv-kanava, jatkosarjat. Sellaisen sarjan kuin vaikkapa keskiviikkoiltaisen Peyton Placen. Jatkosarja kiehtoi suomalaisten mieliä pitkään. Noissa jatkosarjoissa oli se hyvä puoli, että aina jakson alussa kerrattiin edellisen jakson keskeinen sisältö. Kärryille saattoi siis päästä vaikka joku jakso jäikin väliin. Ja jatkosarjahan jäi aina varsin jännään kohtaan.

Joskus saarnaa tehdessä, useinkin, huomaa jälkeen päin, että jotain jäi sanomatta, paljonkin. Koko saarna oli vain pohjustusta jotakin laajempaa kysymystä varten, joka jäi vastausta vaille. Niin; onko jatkosaarna mahdollinen. Kokeillaan... Viime pyhänä olimme uskontunnustuksen muistopäivän tunnelmissa. Saarna alkoi siitä ajatuksesta, sen toteamisen jälkeen että ei tullut lotossa vieläkään päävoittoa kenellekään, ja sitten kysymys siitä, onko totta että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi, ja millainen lottovoitto se mahtaa olla. Syntyä joksikin on kuolemaa vahvempi voima ja side. Uskonpuhdistus on synnyttänyt lukuisan määrän kirkkoja ja suuntauksia, ja syy tähän on itsessään raamatun sisällössä.

Syntyä luterilaiseksi on vain yksi vaihtoehto, sama syntyjä olisi kasvanut toiseen perinteeseen toisissa oloissa. Ja lopulta uskon perusta ei ole tiukassa opissa ja ajatusrakennelmassa vaan luottamuksessa johonkin näkymättömään, mutta kantavaan voimaan. Lopulta päädyttiin siihen, että ihmiskunta ja kristityt etunenässä joutuvat vielä monien muutoksien kouriin. Jotta elämä maapallolla olisi mahdollista tuleville polville, on täyskäännöksen aika. Luomakunnan antimet ovat kääntyneet ihmiselle kiroukseksi. Olisi kohtuullisempien elämäntapojen aika, koska se on juuri Jumalan tahdon mukaista.

Pyhästä:
Mikä siunattu päivä tämä onkaan. Tänään saa moni pakkolepoa kiireisestä arjesta. Monelle tämä päivä tulee ikään kuin puun takaa. Taisi jäädä monelta ostokset tekemättä. Joka tapauksessa tämä päivä pysäyttää monet, sellaisetkin jotka eivät ole välttämättä vuoden aikana menettäneet läheistä ihmistä. Pyhäinpäivä on poikkeuksellinen keidas kirkkovuodessa, joidenkin on jopa pakko pysähtyä. Mikä siunattu päivä tämä onkaan!

Jo edesmennyt, kannanotoistaan tunnettu kirkonmies, Voitto Viro, kirjoitti 1960-luvulla mainiossa ”Totuuden sanakirjassaan” seuraavasta hakusanan lepopäivä kohdalla:

—Onko luvallista tehdä pyhänä työtä, kun tekee sitä köyhän suuriperherheisen äidin hyväksi, eikä arkisin ole aikaa?
—On, eikä se ole luvallista vaan voi olla jopa omantunnon velvollisuus. On oikein tehdä työtä lepopäivänä, jos kristillinen rakkaus tai välttämätön tarve sitä vaatii. Mutta mahdollisuuksien mukaan pitäisi sitten saada levätä jonain muuna päivänä, koska me tarvitsemme lepoa. Härkä on nostettava kaivosta sapattinakin. Mutta on sanottu, että jos härkä putoaa kaivoon joka päivä, on joko lopetettava härkä tai tukittava kaivo. Sehän ei käy silloin, kun on kysymys jatkuvasta kärsimyksestä, jota on yritettävä lieventää.

Vaatimus lepopäivästä ja lepäämisestä yleensäkin ovat tärkeitä. Muuten emme tajua olennaista, meillä ei voi olla mitään käsitystä myöskään pyhästä, eikä niistä kohtuullisista elämäntavoistakaan. On perin vaikeaa selittää sitä mikä oikeastaan on pyhä, ja mikä on sen arvo. Ehkä sen voi käsittää lopulta vasta kun se on tuhottu, ei ole enää mitään pyhää., tai kun se kokonaan kielletään. Hyvällä alulla pyhän ja levon kieltäminen meillä Suomessakin on. Pyhästä on tehty arjen kaltainen, eikä kukaan ole laittanut pahemmin hanttiinkaan. Se on niin valitettavaa, kun juuri pysähdyttyämme ja levättyämme tulisimme toimeen paljon vähemmällä. Kiireinen ja juuristaan erossa oleva ihminen kun vain hankkii lisää ja lisää lievikkeitä, lievikkeitä joista ei ehdi edes nauttia kunnolla, jos ollenkaan Synti ja epäolennaisuuslista on pitkä, ja jokainen voi sitä tykönänsä miettiä. Olisiko tässä kesken saarna uuden synnintunnustuksen paikka, meille kaikille...

Jos tässä maailmassa vielä joku vallankumous tai merkittävämpi protestiliike syntyy, niin se syntyy vastustamaan rahan- ja työnorjuutta. Siinä liikkeessä pidettäisiin kiinni kauneudesta ja väreistä eikä suostuttaisi harmaaseen yksitoikkoisuuteen. Juhlat pidettäisiin joka sunnuntai. Lepo vaadittaisiin palvelijoille ja herroille, luonnollekin tarjottaisiin vähäpakokaasuinen pyhäpäivä.

Tässäkin asiassa Jeesus Kristus haluaa tulla auttamaan meitä. Vaikka evankeliumit kauttaaltaan antavat kuvan Jeesuksesta lepopäiväsäännöksiä rikkovana kapinallisena, niin kehottaa hän itse lepoon ja levon viettämiseen: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Yhä ajankohtaisemmaksi käyvät Vapahtajan lepoon kutsuvat sanat. Ne koskettavat ihmiselon elinhermoon. Mitä kiihkeämmin elämä sykkii ja mitä väsyttävämmäksi käy kuorman kantaminen, sitä halullisemmin etsitään tilaisuutta sielun ja ruumiin voimia virvoittavaan lepoon, hermojännityksen laukeamiseen.

Jos suurkaupungin hyörinässä silmä saavuttaa pienen puistikon tai vesinäkymän, niistäkin jo säteilee uupuneisiin hermoihin levon tuntua. Arkkitehti suunnittelee sellaisia asemakaavaehdotukseensa. Suurliike järjestää tavarataloonsa levähdyspaikkoja asiakkailleen, seurakunnat rakentavat sinne pienen kappelin jossa pappi päivystää.

Nykyaikainen yhteiskunta pohtii alati kuumeisesti työn ja levon keskinäistä suhdetta. Valtio, kunnat, seurakunnat ja kansalaisjärjestöt hankkivat virkistystä väsyneille. Mutta ei se oikein auta; on vain entistä enemmän väsyneitä ihmisiä. Herää kysymys: pitäisikö viikossa olla enemmän lepopäiviä kuin perinteinen yksi!

Hutba:
Meidän kirkkomme on yrittänyt vasta ajan haasteeseen monilla tavoin. Muutama vuosi sitten laadittiin ohjelma nimeltä ”Läsnäolon kirkko.” Seuraava katkelma tuosta ohjelmasta luo näyn maailmasta, joka on pyhän ajatuksen läpitunkema. Vai mitä sanotte:

Vuoden 2010 kirkon tuntomerkki on, että siellä, missä sen ääni kuuluu, aavistetaan toisen maailman läsnäolo. Kirkko kuljettaa viestiä Jumalan maailmasta, jossa armottomuuden sijasta hallitsee armo ja jossa usko ja rakkaus jatkuvasti luovat uutta toivoa. Toisen maailman ääni on ennen muuta evankeliumin ääni. Toisin kuin tässä maailmassa, kaikki annetaan lahjaksi. Ihmisen ei tarvitse olla suoritustensa vanki. Kun tämä ääni vahvistuu, syntyy luottamusta, siviilirohkeutta ja toivoa paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta. Kirkkohallitus ehdottaa, että edellä hahmoteltu visio kirkosta kiteytetään sanoihin läsnäolon kirkko. Sillä viitataan sekä Jumalan läsnäoloon kirkossa että kirkon läsnäoloon maailmassa. Kirkko on yhteisö, jonka Jumala on valinnut ollakseen läsnä inhimillisessä ja aineellisessa: julistetussa sanassa, kastevedessä, ehtoollisen leivässä ja viinissä, rakkauden teoissa. Kirkon perustehtävänä on olla itse läsnä ihmisen elämässä, kuolemassa, syntymässä, kasvussa, arjessa, ilossa ja kivussa.

Tässä olisi jäänyt kuitenkin kaipaamaan myös sanoja:, työssä ja levossa, tai paremminkin levossa ja työssä.

Olemme hyvillä jäljillä kun vain muistamme sen, mistä oikea levollisuuden tunne voi virrata keskuuteemme: Kaikki mikä tarkoittaa ihmisen rauhoittumista maailman melun keskellä on säteilyä Jumalan suuresta suunnitelmasta, jota hänen Poikansa tuli toteuttamaan työtätekevien ja raskautettujen hyväksi. Hän tuli lunastamaan meidät kuolemallana, antamalla toivon ylösnousemuksellaan ja pyhittämään meidät. Hän tuli tuomaan syntien anteeksiantamuksen. Vain hänen kauttaan voi oikea pyhän olemus laskeutua päällemme ja keskuuteemme. PYHÄ YKSINKERTAISUUS, siinä se on... Autuaita ovat yksinkertaiset ja vaatimattomat, he saavat levätä ja kokea pyhän... AMEN.

Lottovoittajan vastuu. 22. Sunnuntai helluntaista - Uskon perustus. 1.vsk.

22.  Sunnuntai helluntaista
Uskon perustus
31 oct. MMIV  Saarna Auran kirkossa
Khra Torsti Äärelä
Lottovoittajan vastuu

Evankeliumi Joh. 4: 46–53

Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: »Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.» Mutta virkamies pyysi: »Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.» Silloin Jeesus sanoi: »Mene kotiisi. Poikasi elää.» Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: »Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.» Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: »Poikasi elää», ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.


Aloitus:
Lottopotti ei vieläkään koitunut kenenkään kohtaloksi. Eilisessä arvonnassa ei ollut seitsemän oikein tulosta. Pienempiä lottovoittoja kylläkin. Ja yhdenlaisia lottovoittajia on täälläkin kirkossa tänään ihan reilunkokoinen seurakunta.

On nimittäin sanottu, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Sanonta ei tosin määrittele voiton suuruutta, tuskinpa se päävoittoa jokaisen kohdalla voisikaan tarkoittaa. Sanonta voi osoittautua jopa ilkeäksi pilaksikin, kun sitä tarkemmin ajatellaan. Eilen kun esimerkiksi kuusi ja lisänumero sai noin 18 000 euroa ja neljä oikein vain 12 euroa. Onhan toki monessakin suhteessa onni syntyä hyvään maahan, mutta miten on eriarvoisuuden laita.

Mutta jos unohdamme maalliset ja katsomme hengellistä ja uskonnollista puolta. Asiaa kun tarkastellaan, niin siinäkin on jos ei nyt eriarvoisia, niin ainakin erivarauksellisia syntyjiä. Se, että synnymme maallisten vanhempien lapsina, luo vahvat tunnesiteet, haudankin rajojen ylitse. Uskonnollisina kokijoina synnymme myös perinteeseen. Suomalaiseksi totisesti synnytään, ja suomalaiseksi on vaikea päästä, siitä pitää huolen kummallinen kielemme. Onko tuhatta suomalaisista kohden edes yksi ei-suomalainen joka hallitsee kielemme jotensakin syvällisesti. Suomalaiseksi luterilaiseksi myös synnytään ja ennen kaikkea kasvetaan. Ja vielä erityisemmin tämä pätee eri kirkkomme suuntauksiin, perinteet ja niiden mukana tuleva hengellinen koti on joskus kuolemaakin väkevämpi voima.

Niin, luterilaisia maailmassa on laskutavasta riippuen tuollaiset 70-75 miljoonaa, ja niistäkin puolet eteläisellä pallonpuoliskolla. Sitten on luterilaisten kirkkojen sisällä lähes lukematon määrä erilaisilla korostuksilla varustettuja ryhmiä, ja kaikilla on varsin selkeä ymmärrys itsestään: ”Kuulumme oikeaan ja alkuperäistä lähimpänä olevaan joukkoon.” Elikkä jotkut väittävät, näin hengellisessä mielessä saaneensa sen kaikista suurimman lottopotin... Olisikohan asia sittenkään näin...

Uskonpuhdistus:
Niin, uskonpuhdistuksen muistopäivä. Mistähän uskonpuhdistuksessa oli loppujen lopuksi kyse. Kun tuloksena on lukematon, todella lukematon määrä eri kirkkoja, ja niiden sisällä niin valtaisa joukko erimerkkisiä suuntauksia. Piti palata uskomme perusteille, vaan kuinka kävikään.

Aika ajoin haikaillaan yhteisen ja kaikki rajat ylittävän kirkon tulemisesta. Haave on jollain tapaa toivottoman matkan päässä, jotenkin tuntuu, että kyse olisi siitä, että pitäisi ihmisen elinajan puitteissa ehtiä Alpha Centauriin, lähimpään kiintotähteen noin neljän valovuoden päähän aivan mopovauhdilla, kun tarvittaisiin valon nopeutta. Sillä kuolemaakin vahvempi on perinne ja opittu perinne. Maailmankansalaisia ja uskonnollisesti tosisuvaitsevaisia kun on todella vähän. Liekö sekään oikea tapa...

Uskonpuhdistuksen tärkeä vaatimus oli se, että raamattua tulisi kaikkien kyetä lukemaan omalla kielellään. Ja sehän taas tarkoitti sitä, että kaikkien pitäisi osata lukea. Ja kun osataan lukea, luetaan sitten muutakin kuin raamattua. Ja ennen kaikkea, ruvetaan ajattelemaan; sitäkin mitä raamatussa sanotaan. Uskonpuhdistus oli myös, ja ennen kaikkea sivistysliike...

Olin tässä jokunen aika kokouksessa jossa oli aika paljon pappeja koolla. Siellä haikailtiin muun muassa sen perään, että kirkko voisi vielä saada tärkeän asemansa takaisin tässä kaikenlaisien moneuden ajassa. Joku sanoi siellä: ”Turhaa tässä on enää uikuttaa. Itseänsä saavat papit syyttää kun opettivat kansan lukemaan. On harhaa puhua siitä, että aika nyt on tällainen, ajatussuuntia ja oppeja tulvillansa. Nimittäin kirkko ja kirkot itsessänsä ovat aivan samanlainen moneuden ilmentymä. Kaiken takana on vielä se, että raamatusta, siis siitä minkä tulisi olla kaiken uskon perusta, löytyy jokaiselle enemmän kuin jotain, pitävät perustelut.

On harhakuvitelma väittää luterilaisuutta jotenkin ainutlaatuisimmaksi kristillisyyden muodoista. Se on vain yksi ajatus-rakennelma, väitetystä yksinkertaisuudestaan huolimatta hankala ja siihen ei hevillä suostuta, muuten kuin syntymällä. Kuka kiivaille luterilaisella opilla, hänen tulee muistaa että jos arvonta-automaatti heittikin hänet vähän eri maahan, niin hän olisi harras katolinen, tai jos uskonpuhdistuksen vaikutuksesta syntyneisiin kirkkoihin kuuluisikin niin vaikkapa harras amish tai metodisti. Syntyä maallisen isän ja äidin lapseksi on kuolemaakin väkevämpi asia, syntyä johonkin perinteeseen on elämääkin väkevämpi asia.... Uskonpuhdistus oli kuin Pandoran lipas; kun raamattu annettiin kaikelle kansalle olivat tulokset väistämättömät. ” Selitä Pandora.”

II Käsittely:
Ei pitäisi kaiken tämän kuultuaan kuitenkaan heittäytyä epätoivon valtaan. On hyvä että voi syntyä hyvään ja turvalliseen maahan. Ja sellaista maata on rakastettava. On onni syntyä rakastavien maallisten vanhempien lapseksi, tällaisia vanhempia ja vähemmänkin onnistuvia tulee kunnioittaa ja lopulta rakastaa. Omaa perinnettä ja uskoansa tulee kunnioittaa ja rakastaa. Muuten se ei enää suojele sinua eikä kanna arkipäivässäsi.

Joskus on kuitenkin niin, että vasta itsenäistyminen auttaa meitä löytämään jotain tärkeää. Omista vanhemmistaan voi kasvaa eroon ja silti heitä rakastaa. Joskus oma perinne ja opitut uskonharjoitusmuodot tulee asettaa kyseenalaiseksi pelkästään lähimmäisen edun vuoksi.

Jos vain ymmärtäisimme sen, että uskomme perusta ei voi olla tiukassa opissa ja ajatusrakennelmissa. Ymmärtäisimme sen, että ne ovat vain ihmismielen, rajallisen ihmismielen yrityksiä kuvata jotain mikä on pohjimmiltaan salattua, niin silloin, ehkä silloin tuo hirveä kuilu, kuilu jota voi verrata etäisyyteen vaikkapa sinne lähimpänä olevaan tähtien, kuilu eri kristittyjen välillä raukeaisi.

Laki:
Omia vanhempia tulee siis aina viime kädessä rakastaa, ja omaa perinnettä. Mutta entä jos he ovatkin väärässä tai eivät enää niin ajanmukaisia? On näet sanottu että kun uskossamme on aivan liiaksi keskitytty siihen, miten ihminen pelastuu tai voi pelastua, niin silloin ihmisen tekemiset, arkielämä ja sen periaatteet ovat jääneet taka-alalle. Sitä kautta uskova ihminen ja erityisesti herätyskristillinen ihminen on itsekäs ja suorastaan epäkristillinen; oppi ja siinä pysyminen menee lähimmäisen edun edelle. Ja onpa tästä tehty vahvaakin saarnaa siitäkin näkökulmasta, että olisi unohdettu se että luonnostakin tulee ihmisen kantaa huolta.

Tosiasia on: Ihmiskunnan ja erityisesti kristittyjen kansojen tulisi tehdä täyskäännös tietyissä asioissa. Muuten elämänmuotomme tulee kyseenalaiseksi, elämä yleensä. Ei tarvita uskonpuhdistusta, vaan jopa sarja siihen verrattavia. Kohta ei nimittäin enää vietetä mitään sadonkorjuun kiitosjuhlia...

Yksi synnin ilmenemismuoto on viime vuosina ollut suorastaan kouriintuntuva, Itsekkään ihmisen toiminta on tuonut Vanhan testamentin profeetta Hoosean virittämän tuhonkuvan lähelle. ”Sen tähden maa muuttuu aavikoksi, kaikki sen asukkaat nääntyvät. Villieläimet ja taivaan linnut kuolevat, meren kalat katoavat.” Varottavia ääniä on kuultu kuitenkin jo pitkään. Niin, ovatkoe kristityt ovat liiaksi painottaneet toisen opinkappaleen, Pojan ja lunastajan asemaa ja merkitystä. Moni vakavasti otettava kirkonmies ja Raamatun pohjalta oppiansa ja julistustaan kehittävä kristitty, siis aidossa uskonpuhdistuksen hengessä toimiva kristitty, on voinut pukea huolensa vaikkapa niin sanotun yhdennentoista käskyn muotoon:

§ XI TOIMI NIIN ETTÄ MAAILMA SÄILYY
ELINKELPOISENA TULEVILLE POLVILLE.

On tosiasia; elämän jatkuminen maapalolla on asetettu kyseenalaiseksi. Syynä tähän on luonnonvarojen ja luomakunnan kohtuuton riisto. Kristitty sivilisaatio on ollut tätä tuhotyötä tekemässä, ja aivan etunenässä, jopa esimerkkiä muille antaen. Jos kristittyjen pitkälti yli satavuotinen lähetystyö vaikkapa Japanissa ei ole tuottanut tuon vanhan sivistyskansan parissa juuri huomattavaa tulosta, niin kylläpä länsimaiset tavat ovat menneet perille. Ja kiinalaiset tulevat perässä. Että tässä lähetystyössä on onnistuttu, ylitse kaikkien odotusten. Tuossa 70-luvulla herätti esim. hilpeyttä sellainen puhe: ”Että mitä jos jokainen kiinalainen haluaisi yhden napin lisää Mao-puseroonsa, niin että montakohan junanvaunullista siitä tulisi, niitä nappeja? Tänään tuo vitsinpoikanen pitää paikkansa, ja karmivalla tavalla. Mikähän onkaan öljynhinnan korotuksen perimmäisin syy. Länsimaisten elämäntapojen lähetystyö.

Ja kaiken taustalla on ihmiselle annetun perustehtävän laiminlyöminen, sen perusteellinen unohtaminen. Opetus, julistus ja ennen kaikkea arkipäivän toiminta eivät ole tasapainossa. Tämän kaiken keskellä pitäisi sitten vain rukoilla isämeitää: ”Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.” Voisipa näsäuskoisesti sanoa: ei siinä kehoteta ajattelemaan tulevia polvia, Jeesus kehottaa elämään vain tätä päivää... Niinhän sitä voisi luulla. Mutta silloin kannattaa miettiä jokapäiväisen leivän määrää ja sitä, onko lisukkeita ehkä liikaa.

Vanhat suomalaiset, joiden Raamatuissa oli Jeesus Siirakin viisauskirja saattoivat lukea sieltä nämä sanat: ”Tärkeimmät mitä ihminen elääkseen tarvitsee, ovat: vesi, tuli, rauta ja suola, nisujauhot, hunaja ja maito, rypäleen veri ja öljy ja vaatetus. Nämä kaikki koituvat hyväksi, mutta syntiselle ne kääntyvät pahaksi.” Eikö tämä ole puhetta jokapäiväisestä leivästä?

Usko on hyödytöntä ilman oikeansuuntaista toimintaa, samoin uskonpuhdistus. Uskonpuhdistusta, kohdentamista, tulisi seurata aina kohentunut ja parantunut tapa toimia, ihmisten tapa toimia.

Evankeliumi:
On jo kohtuullisempien elämäntapojen aika. On sanottu että ruumis on sielun temppeli. Voimme myös sanoa: luomakunta on lunastettujen temppeli. Se on pidettävä siistinä ja asumiskelpoisena tuleville polville aina Herramme paluuseen saakka. Tätä voisi pitää jopa täysivaltaisena uutena käskynä niiden vanhojen kymmenen rinnalla. Ja se se vasta varsinaista uskonpuhdistusta onkin. Lottovoittajilla on näet aika suuri vastuu, ja vastuu on sama voiton määrästä riippumatta, ja vastuuta on tietysti häviäjilläkin, aivan yhtä paljon heilläkin. AMEN

"Voimattomuudesta uuteen iloon." 20 Sunnuntai helluntaista - Usko ja epäusko. 1. vsk.

20 Sunnuntai  helluntaista
Usko ja epäusko
17 oct. MMIV Saarna Auran kirkossa
Khra Torsti Äärelä
Voimattomuudesta uuteen iloon

Evankeliumi Mark. 2: 1–12

Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: »Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.» Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: »Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?» Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: »Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi» – hän puhui nyt halvaantuneelle – »nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.» Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: »Tällaista emme ole ikinä nähneet.»

Päivän evankeliumi tuo eteemme kuvan siitä kuinka Jeesus tuo halvaantuneelle kävelykyvyn takaisin takaisin. Tämä kertomus on jotenkin ajankohtainen kun muistamme viime viikolla kuollutta amerikkalaista näyttelijää Christopher Reevesiä. Hänhän vietti pitkän aikaa elämästään, loppuelämästään halvaantuneena pudottuaan hevosen selästä. Karmea kohtalo teräsmiehelle. Hänen suuri toiveensa oli parantua ja vielä kävellä, hän ei antanut koskaan periksi. Hän toivoi uusien hoitomenetelmien vielä auttavan häntä, mutta aikaa olisi tarvittu ehkä kymmeniä vuosia lisää...
Oli järkyttävää kuulla 90-luvulla, että hän oli halvaantunut pysyvästi - tällöin sitä tulee ajatelleeksi usein, että mikä on oikein elämän tarkoitus. Vaikka hän oli vasta 52-vuotias niin vakavasti halvaantuneena on varmasti helpotus päästä pois tämän maailman tuskista. Halvaantumisestaan huolimatta vaikutti siltä, että Christopher Reeves onnistui säilyttämään valoisan elämänasenteensa. Mieleeni muistui myös eräs lausahdus hänen suustaan, jossa hän itse vakuutti, että "Vanha ajatelma, että 'Jumala on rakkaus', on kirjaimellisesti totta - uskoit sitten Jumalaan tai et.

Sairaskin ihminen, sokea tai halvaantunut voi elää sokeanakin täysipainoista elämää, sokea voi aistia herkemmin kuin näkevä konsanaan. Aika ajoin saamme lukea nykyisen lääketieteen ihmeistä, sokeat saavat esimerkiksi näkönä takaisin nykyajan keinoin. Eikä silläkään alalla olla sanottu vielä lähes viimeistäkään sanaa, ehkä nyt vasta opetellaan aakkosia. Vaurioitunut selkäydin on vielä vaikeampi tapaus, kuten teräsmiestä näytelleen Reevesin kohdalla oli.

Teksti tuo mieleen myös ajatuksen hengellisestä ja henkisestä vammasta tai sokeudesta. Useimmat, melkein kaikki syntyvät normaalin fyysisen liikuntakyvyn tai näkökyvyn omaavina, mutta olisi parempi sanoa kuitenkin: ”Vammaisina ja sokeina synnymme, vammaisina ja sokeina vaellamme, vammaisina ja sokeina ehkä kuolemmekin… Lopulta tuohon vaivaan on vain yksi lääke. Vammaisuutemme ja henkinen sokeutemme helpottaa vasta kun saarnataan puhdasta evankeliumia, vasta kun pääsemme pois kuoleman vaikutuspiiristä.

Mutta mitä on usko ja epäusko? Toiselle epäusko on kasvukehitystä uskoo, toiselle se voi olla pikkutarkkaa syntien luettelua, monesti epäraamatullisella tavalla, itsekkäästi valikoiden, sokeasti valikoiden... Jollekin epäusko voi olla varsin teoreettinen käsite, hänen omien mieltymystensä mukaan...

Teoretisoidaanpa hieman! Mikäs onkaan luvun kaksi negaatio? Uudempaa matematiikkaa peruskoulussa lukenut sanoisi varmaan oitis: Miinus kaksi! Ojan laskuoppia ja vanhaa artimetiikka lukeneet olisivat enemmän ymmällään. Negaatio! Eikös jotain negatiiviseen, kielteiseen viittaavaa. Siis hyvin todennäköisesti miinus 2... Mutta eipäs ole! Luvun kaksi negaatio on mikä tahansa muu luku kuin luku kaksi, se ei todellakaan ole pelkästään miinus kaksi. Ja jos ette tuota tienneet, niin älkää suinkaan surko! Olette varsin kuuluisassa seurassa. Suuren katastrofin arkkitehdille Karl Marxillekaan tuo ei ollut sen selvempi.

No mitä tällä esimerkillä on tekemistä uskon ja epäuskon kanssa, jos siis uskon vastakohta, näin ajatellaksemme olekaan suoranaisesti ja yksiselitteisesti määriteltävä epäusko? Uskolle ei ole suoraan vastakohtaa, yksiselitteistä, sillä jos luvun kaksi negaatio on mikä tahansa luku, niin silloin kaikki mikä ei ole uskoa on epäuskoa... Ajattelutapa ei kuitenkaan ole aivan vaaraton. Ehkä uskossa ja epäuskossa on pohjimmiltaan kyse siitä, ollaanko osallisia Kristuksesta, vai ollaanko kuoleman valtapiirissä. Jos emme ole osallisia eläväksi tekevästä hengestä niin sokeina vaellamme, sokeina kuolemme.

Tänä päivänä näyttää vain olevan niin, että meidän on helpompi puhua syntien anteeksiantamuksesta kuin sairauksien parantumisesta. Meidän uskomme riittää paremmin edelliseen kuin jälkimmäiseen. Jeesuksen toiminnassa "kokonainen evankeliumi" murtautui ihmisten maailmaan. Ihmiset eheytyivät sekä sisäisesti että ulkoisesti. Myös apostolien kätten kautta tapahtui paljon ihmeitä. Monet sairaat tulivat terveiksi, monet uskoivat Jeesukseen, Jumalan valtakunta meni eteenpäin voimakkaasti.

Jeesus kehotti meitä rukoilemaan: "Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa" Tahdommehan olla mukana Jumalan valtakunnan tulemisessa keskellemme, hänen tahtonsa tuomisessa keskellemme, kuunnellen, mitä Pyhä Henki meille sanoo: mihin hän meitä kehottaa, keitä tapaamaan, minne menemään, millä tavoin Jumalan rakkautta jakamaan, mitä sanomaan, keitä rohkaisemaan ja Jeesuksen luokse vetämään.

Epäusko on toisenlaista: varmistelen elämääni, teen siitä niin hyvän kuin vain pystyn, vältän riskejä, pelaan varman päälle. Mutta silloin jää elämässäni toteutumatta jotakin hienoa, jotakin jota Jumala haluaisi kanssani ja kauttani tehdä. Jos evankeliumimme miehet olisivat pelanneet varman päälle, he eivät ikinä olisi nousseet katolle halvaantuneen miehen kanssa, eikä meillä olisi Raamatussa tätä viehättävää kertomusta, jossa heidän uskonsa ihanalla tavalla kannustaa meitä tekemään hulluja asioita Jumalalle. Eiköhän tuollainen usko monen mielestä näyttänyt menevän jo liian pitkälle, purkaa nyt talon katto ja laskea mies Jeesuksen eteen vuoteessaan: sehän oli aivan hullua puuhaa.

Aina kun Jeesus tekee ihmeellisiä tekoja, jollakin on uskoa. Joskus usko on Jeesuksella, joskus ihmisellä, joka tulee Jeesuksen luokse hätänsä kanssa, joskus taas muilla ihmisillä. Tällä kertaa emme tiedä halvaantuneen miehen uskosta mitään, mutta ainakin hänet paikalle tuovilla näyttää olevan suuri usko Jeesuksen mahdollisuuksiin. He eivät esteistä piitanneet, vaan toivat sairaan Jeesuksen eteen hinnalla millä hyvänsä. Kun he huomasivat väentungoksen olevan ylipääsemätön, he purkivat katon siltä kohdalta, missä Jeesus oli ja laskivat halvaantuneen Jeesuksen eteen. Heidän uskonsa oli suuri ja se palkittiin. He ottivat suuren riskin. Entä, jos Jeesus ei olisikaan parantanut tuota sairasta. Usko vaatii aina riskinottamista, muutoin se ei olekaan uskoa. Usko haastaa aina epäuskon kamppailuun. Kumpi voittaa meissä?

Lamaantunut ja voimaton ihminen saa uuden ilon ja energian. Anteeksiantamisen kokemus on tie vapauteen, nousemiseen, liikkeellelähtöön ja kiitokseen. Tänäänkin Jeesus antaa syntejä anteeksi syntisille ihmisille. Saamme käydä ehtoollispöytään maistamaan Herran hyvyyttä ja kuulemaan omalle kohdallemme armon ja anteeksiannon vakuutus. AMEN

"Perusasiat tuovat elämää." 17 Sunnuntai helluntaista - Jeesus antaa elämän. 1. vsk.

17 Sunnuntai  helluntaista
Jeesus antaa elämän
26 sept MMIV Saarna  Auran kirkossa.
Khra Torsti Äärelä
Virkaanastujaissaarna
Perusasiat tuovat elämää

Evankeliumi: Luuk. 7: 11–16

Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: »Älä itke.» Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: »Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!» Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: »Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.»


Aloitus
Jossain päin maata, näin kerrotaan, eli kyläkunta rauhallista elämäänsä. Yhtäkkiä kylän elämää tuli häiritsemään jonkinsortin pirulainen, ei välttämättä pääpiru, mutta aikamoinen kiusaaja kuitenkin. Se osasikin tehdä elämän hankalaksi. Mistäpä apua tilanteeseen? Jossain kylän liepeillä asusteli viisas mies, jonka apuun turvauduttiin joskus kun oli pakko. Hänestä ei muuten liiemmälti pidetty; sen lisäksi että hän oli viisas, neuvokas, kekseliäs ja erittäin ovela, oli hänessä jotain hankalan miehen vikaa. Mutta monta kertaa hän kuitenkin oli pelastanut kyläläiset pinteestä. Entäs nyt? Lähti asialle valtuuskunta oikein kyläpäällikkön johdolla. ”No mitä nyt taas huusi viisas mies jo kaukaa valtuuskunnan nähtyään?; ”No kun tuota pirulainen kiusaa, ei saa hetkenkään rauhaa.” Jaa, minä en nyt voi suoralta kädeltä luvata mitään. Ootelkaa rauhassa, tulen huomenna jos kerkeän, muutaman päivän päästä ehkä viimeistään...

Kului muutama päivä. Ilmestyi sitten tuo viisas keskelle kylää, eikä aikaakaan kun tuli hänenkin luoksensa tuo pirulainen. No mitäs piru, sanoi viisas mies... Miehen rohkea käytös sai pirulaisen hieman hämilleen. No, tulen tästä karjaa kiusaamasta, piimää lypsävät, sanoi pirulainen hyvin röhisevällä äänellä... Tuota kun olisi yksi homma tehtävänä. Sinä kun olet pirulainen niin taitava. Katos tässä! Saatkos tuota suoraksi, sanoi viisas mies ja antoi pirulaiselle partakarvan, vähän sellaisen kihervän. Pikku juttu sanoi pirulainen, pikku juttu... Ja ryhtyi pirulainen työhön. Kaikkea se yritti, laittaa siihen vastakierrettä, vetää hampaanvälissä, kastella ja ties mitä... Aikaa meni varttitunnin varten, mutta ei tuo karvan suoristaminen oikein onnistunut. Piru mulkaisi viisasta miestä kulmain alta ja kysyi: ”No onkos näitä paljonkin? No tuota onhan noita parikymmentä isoa jauhosäkillistä tuolla meikäläisen aitassa, sanoi viisas mies. Pirulainen meni hyvin synkäksi, ja luikki vähin äänin paikalta, eikä tuohon kylään ole sen koomin enää tullut. Yksinkertaisella konstilla hän ajoi pirulaisen tiehensä. Mies sai löysän kiitoksen jos sitäkään. Meni jälleen omiin oloihinsa. Tarvitsivatko kyläläiset jos vielä hänen apuaan, sitä emme varmasti tiedä. Todennäköisesti hädän hetkellä tarvitsivat....

Johdanto
Tuo kertomus kuvaa jotain peri-inhimillistä piirrettä. Hädän hetkellä etsitään apua vanhoista arvoista, ja toisaalta: kiittämättömyys on maailman palkka. Mutta tuo kertomus, joka on vain muunnelma ikivanhasta perinteestä on aika moniselitteinen. Monta kysymystä herää: Miksi tuo mies eli erillään kyläläisistä; Miksi hän oli hankalan miehen maineessa, ja ennenkaikkea; Miksi häneltä aina haettiin apua tiukan paikan tullen??? Näemmekö tässä tarinassa jotain opetusta joka koskee jotain laajempaa, peräti kirkkoamme, sen perusyksikköä, seurakuntaa.

Ei ole aivan merkityksetöntä millaista ominaistuoksua kirkko, tai paremminkin seurakunta levittää. Tietysti on kaikkein kauhein tilanne jos ylipäätänsä mitään tuoksua ei leviä. Se on seurakunnan kuolema.

Niin paljon kuin saammekin kiittää eri suuntauksia ja herätysliikkeitä, ovat ne varmasti jollain tavoin, varsin selkeästikin jakaneet monessa seurakunnassa seurakuntalaisten joukkoa. Ja onpa sellaisella henkilöllä joka jotain väriä ei ole suostunut tunnustamaan ollut uskottavuusongelmia,

George Foreman
Jos tuo juttu pirulaisesta ja viisaasta miehestä pitää ottaa vain juttuna tai vertauskuvallisena kertomuksena, niin otetaan toinen juttu aivan elävästä elämästä, vaikkei enää olekaan olympialaisten aika. Se kun kertoo eräästä olympiavoittajasta.

Amerikkalainen nyrkkeilijä, Mexicon vuoden 1968 kisojen raskaansarjan olympiavoittaja ja myöhemmin ammattilaismestari, George Foreman oli nuorempana aika pahatapainen kaveri, ja aikuisenakin. Mutta sitten hänelle tapahtui jotain. Sanotaan, että hän tuli uskoon... Joskus 80-luvun puolivälissä Mihin uskoon? Tuntui vain siltä, että kukaan ei ottanut häntä oikein vakavasti. ”Niin, olet uskossa, mutta mihin liikkeeseen kuulut? Baptistiko olet, ja minkä suuntauksen baptisti? Ja lukematon määrä muita tiedusteluja hänen uskonsuunnastaan. Siinä maassa kun on vähän enemmän eri suuntauksia kuin meillä...

Uskokaa tai älkää! Parannuksen tielle lähtenyt nyrkkeilijämme ei osannut sanoa mihin porukkaan hän oikein kuului. Hän vain koetti vakuutella kyselijöitä sanomalla: Sillä ei ole nyt mitään väliä! Ylösnoussut Jeesus Kristus on vapauttanut minut kaikesta pahasta ja menneisyyteni painolasteista... Kyllähän tuollaiset kyselyt ymmärtää siltäkin kantilta, että olisihan siinä jokin pulju saanut vankkureilleen uutta puhtia ja vauhtia. Foreman oli todella pahatapainen mies ja sellaisen henkilön elämänmuutos taatusti aina herättää huomiota...

Jotain tekstistä

Päivän evankeliumi kertoo siis siitä kuinka Jeesus antaa elämän. Se on kertomus hyvin konkreettisesta, tosiasiallisesta tapahtumasta. Ensi vuonna tänä samana pyhänä saarnataan evankeliumitekstistä, joka kertoo Lasaruksen herättämisestä.

Paremmin kuin monena muuna Heran päivänä juuri tänään saamme evankeliumi-tekstin kautta syvän muistutuksen uskomme perusteista, ensimmäisestä perusteesta, pääsiäisuskosta. Nainin lesken poika, Lasarus, pääsiäinen, pääsiäisusko tuovat mieleen myös herätyksen ja herätysliikkeet. Kuitenkin kaikki ovat lopulta riippuvaisia ensimmäisen pääsiäisen ihmeestä. Sillä kristillisen uskon ja elämän alueella ei juuri niin uutta voida esittää. Kaikki uudistuminen lähtee liikkeelle siitä, että katsotaan kaiken liikkeelle panevaan voimaan ja tapahtumaan. Ja siihen voidaan katsoa ilman mitään otsaleimaa tai yhdistyksen jäsenyyttä. Sillä lopulta ei ole olemassa katolista, ortodoksia, protestanttia, helluntailaista, babtistia, adventistia, metodistia ja meidän mittakaavassa körttiä, lestanttia, rukoilevaa, evankelista, viitoslaista tai kuutoslaista. Kaikki ovat yhtä siinä perustapahtumassa jossa ihminen siirtyy kuoleman valtapiiristä Jeesuksen valtapiiriin.

Mutta mistä saada elämää seurakuntaan, elämää yksittäisen ihmisen elämään. Kysymyshän on siitä, ettemme sitä itse voi hankkiakaan, aivan kuten ne kyläläisetkin olivat neuvottomia ilkeän pirulaisen kourissa. Tarvittiin nöyryyttä katsoa tuttuun ja turvalliseen, toisaalta vaikeaan ja ongelmalliseenkin.

Kysymys on pienistä asioista. Pienistä asioista joita tehdään huolellisesti, yksin ja yhdessä. Urheilusta on niin helppoa ottaa esimerkkejä, olemmehan me vielä, Ateenan kultamitallittomasta saavutuksesta huolimatta, edelleen urheilukansaa. Suomen jääkiekkomaajoukkue ylsi kaikkien aikojen parhaaseen saavutukseen hyvin yksinkertaisilla eväillä, niistä piti vain pelaajille muistuttaa, sanoisinko varsin lakihenkisellä ja raivokkaalla ”saarnalla,” tässä tapauksessa valmentajan kovalla käskytyksellä. Ja homma toimi. Lopulta kauttaaltaan lahjakkaampi miehistö oli vielä tässä vaiheessa parempi.

Kysymys on pienistä asioista. Pienistä asioista jotka ovat aina lähellä ja saatavilla. Tulkaa aina paikkaan jossa viljellään Jumalan sanaa ja jaetaan ehtoollisen vahvistavaa sakramenttia; yksityisessä elämässänne raamattua tulee tutkistella, tai kuunnella sanaa, kukaan ei voi väittää ettei siihen ole aikaa tai mahdollisuuksia. On tehtävä perusasioita niissä puitteissa kun ne ovat mahdollisia, ja lopulta syntyy tulostakin, tai sitä annetaan meille...

Kehotussanat
Otetaanpa esille yksi perusasia. Niinkin yksinkertainen asia kuin rukous! Monet turvautuvat rukoukseen vasta, kun ovat vaikeuksissa. On ajattelematonta ja eksyttävää menetellä sillä tavoin. Toki teemme oikein, jos ahdingossa ollessamme rukoilemme, mutta teidän tulisi muistaa puhua Isällenne myös, kun kaikki sujuu hyvin. Ja meidän tulee aina esittää todelliset pyyntönne salassa. Älkää antako ihmisten kuulla henkilökohtaisia rukouksianne. Kiitosrukoukset sopivat esitettäviksi palvojien ryhmissä, mutta sielusta tuleva rukous on henkilökohtainen asia. On olemassa vain yksi kaikille Jumalan lapsille sopiva rukouskaava, ja se kuuluu: "Tapahtukoon kaikesta huolimatta sinun tahtosi." Kun ihminen kuulee Jumalan hengen puhuvan ihmissydämen sisällä, tällaiseen kokemukseen kuuluu erottamattomasti se tosiasia, että Jumala samalla kuulee tuon ihmisen rukouksen.

Jopa synnin anteeksisaaminen toimii tällä samalla ereh-tymättömällä tavalla. Taivaassa oleva Isä on antanut sinulle anteeksi jo ennen kuin olet edes ajatellut sellaista häneltä pyytää, mutta tällainen anteeksianto ei ole henkilökohtaisessa uskonnollisessa kokemuksessasi tarjolla ennen kuin itse annat anteeksi kanssaihmisillesi. Jos asiaa ajatellaan tosiasiana, ei se, että annat anteeksi lähimmäisillesi, ole Jumalan anteeksiannon ehto, mutta jos asiaa ajatellaan kokemuksena, se nimenomaan on Jumalan anteeksiannon ehto. Tästähän Isä Meidän rukouskin selityksineen puhuu. "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” Jos joku ei ole tätä asiaa vielä kokeillut, niin nyt voi kokeilla...

Niin, nykyään harvempi väittää nähneensä pirulaisia, mutta pitää kuitenkin luonaan olemusta painavaa kuormaa. Monesti pienillä asioilla, arkisessa elämässä, työpaikoilla, kotona, saadaan asioihin järjestystä ja selkeyttä. Ei pidä käsittää että joku Isä Meidän - rukous olisi taikalause tai mantra; se on paljon enemmän kaikessa yksinkertaisuudessaan. Se on sana jossa Vapahtaja tulee lähellemme tekemään aivan yksinkertaisia asioita kanssamme ja sitä kautta antamaan elämää, antamaan voimaa arjessamme, ajamaan pois kiusaavat arkipaholaiset.

Isä meidän-rukouksen tärkeydestä ei voida koskaan liiaksi puhua. Osoittaessaan Ison katekismuksen oman aikansa papistolle antoi Martti Lutherkin sille lähtemättömän tärkeän aseman. Ja millä tavoin tolkuttamasta päästyään tolkuttaa yksinkertaiasisa asioita; siitä tulee mieleen, kas kummaa, eräs jääkiekkovalmentaja ja hänen tyylinsä.

Lopetus
Seura tekee kaltaisekseen. Mutta sekään ei riitä; on etsittävä todella hyvää seuraa, on tehtävä parannus ja laitettava pois kaikki sellainen joka ei rakenna yhteistä seurakuntaa, seurakunta kuten hyvin valmennettu jääkiekkojoukkue lähtee tekemään vain varmoja perusasioita, ja menestys annetaan vääjäämättä. Pelitoveria ei jätetä, samoin kuin ei lähimmäistäkään. Itsekkyydelle ja nurkkakuntaisuudelle ei ole enää sijaa. Lapsen usko ja lapsellisuus eivät myöskään ole sama asia. Lopulta voimme kokemuksella lukea apostoli Paavalin sanat: ”Kun olin lapsi, puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun ole mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen”.  AMEN